ETORICOXIB ORION tabletti, kalvopäällysteinen 30 mg, 60 mg, 90 mg, 120 mg

Yksi kalvopäällysteinen tabletti sisältää 30 mg, 60 mg, 90 mg tai 120 mg etorikoksibia.

Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan: laktoosi (monohydraattina) (0,8 mg 30 mg:n tableteissa, 1,6 mg 60 mg:n tableteissa, 2,4 mg 90 mg:n tableteissa, 3,2 mg 120 mg:n tableteissa).

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Tabletti, kalvopäällysteinen (tabletti).

Etoricoxib Orion on tarkoitettu aikuisten ja 16 vuotta täyttäneiden nuorten nivelrikon, nivelreuman ja selkärankareuman oireiden lievittämiseen sekä akuuttiin kihtiartriittiin liittyvän kivun ja tulehduksen merkkien hoitoon.

Etoricoxib Orion on tarkoitettu aikuisten ja 16 vuotta täyttäneiden nuorten hammaskirurgiseen toimenpiteeseen liittyvän kohtalaisen kivun lyhytaikaiseen hoitoon.

Selektiivisen COX 2:n estäjän määräämisen on perustuttava arvioon kyseisen potilaan kokonaisriskeistä (ks. kohdat Vasta-aiheet, Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Annostus

Koska etorikoksibiin liittyvät sydän- ja verisuoniriskit saattavat suurentua, kun annosta suurennetaan tai altistuminen pitenee, hoidon keston on oltava mahdollisimman lyhyt ja hoidossa on käytettävä pienintä tehokasta vuorokausiannosta. Potilaan oireiden lievityksen tarve ja hoitovaste on uudelleenarvioitava ajoittain, etenkin nivelrikkopotilailla (ks. kohdat Vasta-aiheet, Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet, Haittavaikutukset ja Farmakodynamiikka).

Nivelrikko

Suositeltu annos on 30 mg kerran vuorokaudessa. Potilailla, joilla oireet eivät lievity riittävästi, voi annoksen suurentaminen 60 mg:aan kerran vuorokaudessa lisätä hoidon tehoa. Ellei hoidosta saatava hyöty lisäänny, on harkittava muita hoitovaihtoehtoja.

Nivelreuma

Suositeltu annos on 60 mg kerran vuorokaudessa. Potilailla, joilla oireet eivät lievity riittävästi tällä annoksella, voi annoksen nostaminen 90 mg:aan kerran vuorokaudessa lisätä hoidon tehoa. Kun potilaan tila on kliinisesti vakaa, annoksen titraaminen alaspäin tasolle 60 mg kerran vuorokaudessa voi olla tarkoituksenmukaista. Ellei hoidosta saatava hyöty lisäänny, on harkittava muita hoitovaihtoehtoja.

Selkärankareuma

Suositeltu annos on 60 mg kerran vuorokaudessa. Potilailla, joilla oireet eivät lievity riittävästi tällä

annoksella, voi annoksen nostaminen 90mg:aan kerran vuorokaudessa lisätä hoidon tehoa. Kun potilaan tila on kliinisesti vakaa, annoksen titraaminen alaspäin tasolle 60 mg kerran vuorokaudessa voi olla tarkoituksenmukaista. Ellei hoidosta saatava hyöty lisäänny, on harkittava muita hoitovaihtoehtoja.

Akuutit kiputilat

Akuuteissa kiputiloissa etorikoksibia saa käyttää vain akuuttien oireiden ajan.

Akuutti kihtiartriitti

Suositeltu annos on 120 mg kerran vuorokaudessa. Kliinisissä tutkimuksissa etorikoksibia annettiin kihtiartriitin hoitoon 8 päivän ajan.

Hammaskirurgisen toimenpiteen jälkeinen kipu

Suositeltu annos on 90 mg kerran vuorokaudessa enintään 3 vuorokauden ajan. Jotkut potilaat saattavat tarvita Etoricoxib Orion ‑valmisteen kolmipäiväisen hoitojakson aikana lisäksi muuta leikkauksen jälkeistä kivunlievitystä.

Kuhunkin käyttöaiheeseen suositeltuja annoksia suuremmilla annoksilla ei ole todettu lisätehoa tai niitä ei ole tutkittu. Siksi:

• Nivelrikon hoidossa vuorokausiannos ei saa olla yli 60 mg.
• Nivelreuman ja selkärankareuman hoidossa vuorokausiannos ei saa olla yli 90 mg.
• Akuutin kihdin hoidossa vuorokausiannos ei saa olla yli 120 mg, ja hoito saa kestää enintään 8 vuorokautta.
• Hammaskirurgisen toimenpiteen jälkeisen akuutin kivun hoidossa vuorokausiannos ei saa olla yli 90 mg, ja hoito saa kestää enintään 3 vuorokautta.

Erityisryhmät

Iäkkäät potilaat

Annostusta ei tarvitse muuttaa iäkkäitä potilaita hoidettaessa. Kuten muillakin lääkkeillä, varovaisuutta on noudatettava hoidettaessa iäkkäitä potilaita (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Maksan vajaatoiminta

Käyttöaiheesta riippumatta annosta 60 mg kerran vuorokaudessa ei pidä ylittää potilailla, joilla on lievä maksan toimintahäiriö (Child-Pugh-pistemäärä 5–6). Potilailla, joilla on keskivaikea maksan toimintahäiriö (Child-Pugh-pistemäärä 7–9), annosta 30 mg kerran vuorokaudessa ei pidä ylittää missään käyttöaiheessa.

Varovaisuutta on noudatettava hoidettaessa potilaita, joiden maksan toimintahäiriö on keskivaikea, koska erityisesti näiden potilaiden hoidosta on vain vähän kliinistä kokemusta. Koska vaikea-asteista maksan toimintahäiriötä (Child-Pugh-pistemäärä > 10) sairastavien potilaiden hoidosta ei ole kliinistä kokemusta, on etorikoksibin käyttö vasta-aiheista näille potilaille (ks. kohdat Vasta-aiheet, Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Farmakokinetiikka).

Munuaisten vajaatoiminta

Annostusta ei tarvitse muuttaa potilaille, joiden kreatiniinipuhdistuma on ≥ 30 ml/min (ks. kohta Farmakokinetiikka). Etorikoksibin käyttö on vasta-aiheista, kun potilaan kreatiniinipuhdistuma on < 30 ml/min (ks. kohdat Vasta-aiheet ja Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Pediatriset potilaat

Etorikoksibin käyttö on vasta-aiheista alle 16 vuoden ikäisten lasten ja nuorten hoidossa (ks. kohta Vasta-aiheet).

Antotapa

Etoricoxib Orion otetaan suun kautta. Tabletti voidaan ottaa joko ruoan kanssa tai tyhjään mahaan. Lääkevalmisteen vaikutus saattaa alkaa nopeammin, kun Etoricoxib Orion otetaan tyhjään mahaan. Tämä seikka kannattaa huomioida, kun tarvitaan nopeaa oireiden lievitystä.

• Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille
• Aktiivinen peptinen haava tai aktiivinen ruoansulatuskanavan verenvuoto
• Potilaat, jotka ovat asetyylisalisyylihappoa tai ei-steroidaalisia tulehduskipulääkkeitä, mukaan lukien selektiivisiä COX 2:n (syklo-oksigenaasi 2) estäjiä käytettyään saaneet bronkospasmin, akuutin riniitin, nenäpolyyppeja, angioneuroottisen edeeman, nokkosihottuman tai allergiatyyppisiä reaktioita
• Raskaus ja imetys (ks. kohdat Raskaus ja imetys ja Prekliiniset tiedot turvallisuudesta)
• Vaikea-asteinen maksan toimintahäiriö (seerumin albumiini < 25 g/l tai Child-Pugh-pistemäärä ≥ 10)
• Arvioitu munuaisten kreatiniinipuhdistuma < 30 ml/min
• Alle 16‑vuotiaat lapset ja nuoret
• Tulehduksellinen suolistosairaus
• Kongestiivinen sydämen vajaatoiminta (NYHA-luokka II–IV)
• Hypertensiopotilaat, joiden verenpaine on pitkäkestoisesti yli 140/90 mmHg ja joiden verenpainetta ei ole saatu riittävästi hallintaan
• Todettu iskeeminen sydänsairaus, ääreisvaltimosairaus ja/tai aivoverisuonisairaus.

Ruoansulatuskanavaan kohdistuvat vaikutukset

Ylemmän ruoansulatuskanavan komplikaatioita (perforaatioita, haavaumia tai verenvuotoja), joista jotkut ovat olleet fataaleja, on esiintynyt hoidettaessa potilaita etorikoksibilla.

Varovaisuutta on noudatettava hoidettaessa potilaita, joilla on suurin riski saada ruoansulatuskanavan komplikaatioita ei-steroidaalisen tulehduskipulääkkeen käytön yhteydessä: iäkkäät potilaat ja potilaat, jotka käyttävät samanaikaisesti jotain muuta ei-steroidaalista tulehduskipulääkettä tai asetyylisalisyylihappoa, sekä potilaat, joilla on ollut aikaisemmin ruoansulatuskanavan sairaus, kuten haavaumia tai ruoansulatuskanavan verenvuotoa.

Ruoansulatuskanavaan kohdistuvien haittavaikutusten (ruoansulatuskanavan haavaumien tai muiden ruoansulatuskanavan komplikaatioiden) riski kasvaa edelleen, kun etorikoksibia käytetään samanaikaisesti (pieninäkin annoksina otetun) asetyylisalisyylihapon kanssa. Pitkäkestoisissa kliinisissä tutkimuksissa ei ole havaittu merkitsevää eroa ruoansulatuskanavaan liittyvässä turvallisuudessa selektiivisten COX 2:n estäjien + asetyylisalisyylihapon ja ei-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden + asetyylisalisyylihapon välillä (ks. kohta Farmakodynamiikka).

Verenkiertoelimistöön kohdistuvat vaikutukset

Kliinisten tutkimusten tulokset viittaavat siihen, että selektiivisiin COX 2:n estäjiin kuuluvien lääkkeiden käyttöön voi liittyä tromboottisten tapahtumien (erityisesti sydäninfarktin ja aivohaverin) riski, kun näitä lääkkeitä on verrattu lumelääkkeeseen ja joihinkin ei-steroidaalisiin tulehduskipulääkkeisiin. Koska etorikoksibiin liittyvät sydän- ja verisuoniriskit saattavat suurentua, kun annosta suurennetaan tai altistuminen pitenee, hoidon keston on oltava mahdollisimman lyhyt ja hoidossa on käytettävä pienintä tehokasta vuorokausiannosta. Potilaan oireiden lievityksen tarve ja hoitovaste on uudelleenarvioitava ajoittain, etenkin nivelrikkopotilailla (ks. kohdat Annostus ja antotapa, Vasta-aiheet, Haittavaikutukset ja Farmakodynamiikka).

Etorikoksibia saa käyttää vasta perusteellisen harkinnan jälkeen potilaille, joilla on merkittäviä sydän- ja verisuonitapahtumien riskitekijöitä (esim. hypertensio, hyperlipidemia, diabetes mellitus, tupakointi) (ks. kohta Farmakodynamiikka).

Selektiiviset COX 2:n estäjät eivät korvaa asetyylisalisyylihappoa tromboembolisten sydän- ja verisuonitautien profylaksiassa, koska niillä ei ole vaikutusta verihiutaleiden toimintaan. Siksi verihiutaleiden toimintaa estävää hoitoa ei saa lopettaa (ks. kohdat Yhteisvaikutukset ja Farmakodynamiikka).

Munuaisiin kohdistuvat vaikutukset

Munuaisten prostaglandiineilla saattaa olla munuaisperfuusiota ylläpitävä kompensatorinen tehtävä. Tämän vuoksi etorikoksibin antaminen potilaalle, jonka munuaisperfuusio on heikentynyt, voi vähentää prostaglandiinien muodostusta ja sitä kautta huonontaa munuaisten verenvirtausta ja munuaistoimintaa. Tällaisen vasteen riski on suurin potilailla, joilla on ennestään merkitsevästi heikentynyt munuaistoiminta, sydämen dekompensaatio tai maksakirroosi. Näiden potilaiden munuaistoiminnan seuraamista on harkittava.

Nesteretentio, edeema ja hypertensio

Samoin kuin muita prostaglandiinisynteesiä tunnetusti estäviä lääkevalmisteita käyttävillä potilailla myös etorikoksibia käyttävillä potilailla on havaittu nesteretentiota, edeemaa ja hypertensiota. Kaikkien ei-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden, myös etorikoksibin, käyttöön saattaa liittyä kongestiivisen sydämen vajaatoiminnan ilmaantuminen ensi kertaa tai uusiutuminen. Tietoa etorikoksibiannoksen suhteesta vaikutukseen on kohdassa Farmakodynamiikka. Lääkettä tulee antaa varoen potilaalle, jolla on ollut sydämen vajaatoiminta, vasemman kammion toimintahäiriö tai hypertensio tai jolla on ennestään edeemaa jostakin muusta syystä. Jos tällaisen potilaan tila huononee kliinisesti havaittavasti, on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin, mm. lopetettava etorikoksibilääkitys.

Erityisesti suuriin etorikoksibiannoksiin voi liittyä useammin ja vaikeampaa hypertensiota kuin joillakin muilla ei-steroidaalisilla tulehduskipulääkkeillä ja selektiivisillä COX 2:n estäjillä. Sen vuoksi hypertensio on saatava hallintaan ennen etorikoksibihoidon aloittamista (ks. kohta Vasta-aiheet) ja etorikoksibihoidon aikana on kiinnitettävä erityistä huomiota verenpaineen seurantaan. Verenpainetta on seurattava kahden viikon aikana hoidon aloittamisesta sekä ajoittain tämän jälkeen. Jos verenpaine kohoaa merkitsevästi, on harkittava vaihtoehtoista hoitoa.

Maksaan kohdistuvat vaikutukset

Kliinisissä tutkimuksissa on havaittu suurentuneita alaniiniaminotransferaasi‑ (ALAT) ja/tai aspartaattiaminotransferaasi (ASAT) ‑arvoja (pitoisuus vähintään noin kolminkertainen normaalin viitevälin ylärajaan verrattuna) noin 1 %:lla potilaista, jotka saivat 30, 60 tai 90 mg etorikoksibia päivittäin enintään yhden vuoden ajan.

Potilaita, joilla on maksan toimintahäiriön oireita ja/tai merkkejä tai joilla maksan toimintakokeen tulos on ollut epänormaali, on seurattava. Jos merkkejä maksan vajaatoiminnasta esiintyy tai jos maksan toimintakokeiden tulokset ovat pitkäkestoisesti epänormaaleja (pitoisuudet kolminkertaisia normaalin viitevälin ylärajaan verrattuna), etorikoksibilääkitys on lopetettava.

Yleistä

Jos jonkin edellä kuvatun elinjärjestelmän toiminta heikkenee hoidon aikana, on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin ja harkittava etorikoksibihoidon lopettamista. Kun etorikoksibia annetaan iäkkäälle potilaalle tai potilaalle, jolla on munuaisten, maksan tai sydämen toimintahäiriö, potilasta on seurattava lääketieteellisesti sopivaksi katsotulla tavalla.

Varovaisuutta on noudatettava aloitettaessa etorikoksibilääkitys nestehukasta kärsivälle potilaalle. Potilaan nesteytys on syytä hoitaa ennen etorikoksibihoidon aloittamista.

Vakavia ihoreaktioita (jotkut kuolemaan johtaneita), kuten eksfoliatiivista dermatiittia, Stevens-Johnsonin oireyhtymää ja toksista epidermaalista nekrolyysiä, on raportoitu erittäin harvoin ei-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden ja joidenkin selektiivisten COX 2:n estäjien käytön yhteydessä lääkkeiden markkinoille tulon jälkeisessä valvonnassa (ks. kohta Haittavaikutukset). Näiden reaktioiden riski näyttäisi olevan suurimmillaan hoidon alussa. Useimmiten reaktio on ilmennyt ensimmäisen hoitokuukauden aikana. Vakavia yliherkkyysreaktioita (kuten anafylaksiaa ja angioedeemaa) on raportoitu, kun potilaat ovat saaneet etorikoksibia (ks. kohta Haittavaikutukset). Joidenkin selektiivisten COX 2:n estäjien käyttöön on liittynyt lisääntynyt ihoreaktioiden riski potilailla, joilla on aikaisemmin ollut jokin lääkeaineallergia. Etorikoksibin käyttö on lopetettava heti, jos potilaalla ilmenee ihottumaa, limakalvovaurioita tai jokin muu merkki yliherkkyydestä.

Etorikoksibi saattaa peittää kuumeen ja muut tulehduksen merkit.

Varovaisuutta on noudatettava annettaessa samanaikaisesti etorikoksibia ja varfariinia tai muuta suun kautta otettavaa antikoagulanttia (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Etorikoksibia, kuten ei muitakaan lääkkeitä, joiden tiedetään estävän syklo-oksigenaasia tai prostaglandiinisynteesiä, ei suositella annettavaksi naisille, jotka yrittävät tulla raskaaksi (ks. kohdat Raskaus ja imetys, Farmakodynamiikka ja Prekliiniset tiedot turvallisuudesta).

Apuaineet

Etoricoxib Orion ‑tabletit sisältävät laktoosia. Potilaiden, joilla on harvinainen perinnöllinen galaktoosi-intoleranssi, täydellinen laktaasinpuutos tai glukoosi-galaktoosi-imeytymishäiriö, ei pidä käyttää tätä lääkevalmistetta.

Tämä lääkevalmiste sisältää alle 1 mmol (23 mg) natriumia per tabletti eli sen voidaan sanoa olevan ”natriumiton”.

Farmakodynaamiset yhteisvaikutukset

Suun kautta otettavat antikoagulantit: Kun pitkäaikaista varfariinihoitoa saaville, hoitotasapainossa oleville tutkittaville annettiin 120 mg etorikoksibia vuorokaudessa, protrombiiniajan INR‑arvo suureni noin 13 %. Tämän vuoksi suun kautta annettavia antikoagulantteja saavien potilaiden protrombiiniajan INR-arvoa on seurattava tarkasti erityisesti ensimmäisten päivien aikana etorikoksibihoitoa aloitettaessa tai etorikoksibiannosta muutettaessa (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Diureetit, ACE:n estäjät ja angiotensiini II ‑reseptorin salpaajat: Ei-steroidaaliset tulehduskipulääkkeet saattavat heikentää diureettien ja muiden verenpainelääkkeiden vaikutusta. ACE:n estäjän tai angiotensiini II ‑reseptorin salpaajan ja syklo-oksigenaasia estävien lääkeaineiden samanaikainen antaminen joillekin munuaistoiminnnaltaan heikentyneille potilaille (esim. dehydroituneet potilaat tai iäkkäät potilaat, joiden munuaisten toiminta on heikentynyt) saattaa joissakin tapauksissa heikentää munuaistoimintaa entisestään ja mahdollisesti aiheuttaa akuutin munuaisten vajaatoiminnan. Munuaisten toiminta yleensä palautuu, kun hoito lopetetaan. Nämä yhteisvaikutukset on otettava huomioon annettaessa samanaikaisesti etorikoksibia ja ACE:n estäjiä tai angiotensiini II ‑reseptorin salpaajia. Tämän vuoksi yhdistelmähoitoa on annettava varoen etenkin ikääntyneille. Potilas on nesteytettävä riittävästi, ja munuaisten toimintaa on seurattava samanaikaisen hoidon aloittamisen jälkeen ja sen jälkeen ajoittain.

Asetyylisalisyylihappo: Terveille tutkittaville tehdyssä tutkimuksessa 120 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa vakaassa tilassa ei vaikuttanut asetyylisalisyylihapon (81 mg kerran vuorokaudessa) verihiutaleita estävään vaikutukseen. Etorikoksibia voidaan käyttää samaan aikaan kuin pieniä asetyylisalisyylihappoannoksia kardiovaskulaariseen profylaksiaan. Pienten asetyylisalisyylihappoannosten anto samanaikaisesti etorikoksibin kanssa saattaa kuitenkin lisätä ruoansulatuskanavan haavaumien ja muiden komplikaatioiden ilmaantuvuutta yksinään käytettyyn etorikoksibiin verrattuna. Kardiovaskulaariseen profylaksiaan käytettäviä annoksia suurempien asetyylisalisyylihappoannosten tai muiden ei-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden antamista yhdessä etorikoksibin kanssa ei suositella (ks. kohdat Farmakodynamiikka ja Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet.).

Siklosporiini ja takrolimuusi: Siklosporiinin tai takrolimuusin antaminen samanaikaisesti minkä tahansa ei-steroidaalisen tulehduskipulääkkeen kanssa saattaa voimistaa siklosporiinin tai takrolimuusin munuaistoksista vaikutusta; tätä yhteisvaikutusta ei ole kuitenkaan tutkittu etorikoksibin kanssa. Munuaistoimintaa on seurattava käytettäessä samanaikaisesti etorikoksibia ja jompaakumpaa näistä lääkeaineista.

Farmakokineettiset yhteisvaikutukset

Etorikoksibin vaikutus muiden lääkeaineiden farmakokinetiikkaan

Litium: Ei-steroidaaliset tulehduskipulääkkeet vähentävät litiumin erittymistä munuaisteitse ja siten suurentavat litiumin pitoisuutta plasmassa. Veren litiumpitoisuutta on tarpeen mukaan seurattava tarkoin ja litiumannostusta muutettava käytettäessä ei-steroidaalista tulehduskipulääkettä samanaikaisesti litiumin kanssa tai kun ei-steroidaalinen tulehduskipulääkitys lopetetaan.

Metotreksaatti: Kahdessa tutkimuksessa annettiin seitsemän vuorokauden ajan 60, 90 tai 120 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa potilaille, joiden nivelreumaa hoidettiin 7,5–20 mg:lla metotreksaattia kerran viikossa. Etorikoksibi ei 60 mg:n ja 90 mg:n annoksina vaikuttanut plasman metotreksaattipitoisuuksiin eikä metotreksaatin munuaispuhdistumaan. Toisessa tutkimuksessa 120 mg:n etorikoksibiannoksella ei ollut vaikutusta, kun taas toisessa tutkimuksessa sama annos suurensi plasman metotreksaattipitoisuutta 28 % ja pienensi metotreksaatin munuaispuhdistumaa 13 %. Metotreksaattiin liittyvän toksisuuden riittävää seurantaa suositellaan, kun potilaalle annetaan samanaikaisesti etorikoksibia ja metotreksaattia.

Ehkäisytabletit: Kun etorikoksibia annettiin 21 vuorokauden ajan 60 mg samanaikaisesti sellaisten ehkäisytablettien kanssa, jotka sisälsivät 35 mikrog etinyyliestradiolia ja 0,5–1 mg noretisteronia, etinyyliestradiolin vakaan tilan AUC_0–24h‑arvo suureni 37 %. 120 mg:n etorikoksibiannoksen antaminen kyseisten ehkäisytablettien kanssa joko samalla kertaa tai 12 tunnin välein suurensi etinyyliestradiolin vakaan tilan AUC_0–24h‑arvoa 50–60 %. Etinyyliestradiolin pitoisuuden suureneminen on otettava huomioon valittaessa ehkäisytablettia käytettäväksi yhdessä etorikoksibin kanssa. Etinyyliestradiolin altistuksen suureneminen voi lisätä ehkäisytablettiin liittyvien haittatapahtumien ilmaantuvuutta (esim. laskimon tromboembolisia tapahtumia riskiryhmiin kuuluvilla naisilla).

Hormonikorvaushoito: Kun etorikoksibia annettiin 120 mg yhdessä konjugoituja estrogeenejä sisältävän hormonikorvaushoidon (PREMARIN™ 0,625 mg) kanssa 28 päivän ajan, konjugoitumattoman estronin keskimääräinen vakaan tilan AUC_0–24h‑arvo suureni 41 %, ekviliinin 76 % ja 17β-estradiolin 22 %. Etorikoksibin pitkäaikaiskäyttöön suositeltujen annosten (30, 60 ja 90 mg) vaikutusta ei ole tutkittu. Etorikoksibin 120 mg:n annoksen vaikutukset altistukseen (AUC_0–24h‑arvo) näille PREMARIN-valmisteen sisältämille estrogeeneille olivat alle puolet siitä, mitä havaittiin, kun PREMARIN-valmistetta annettiin yksinään ja annos suurennettiin 0,625 mg:sta 1,25 mg:aan. Näiden arvojen suurenemisten kliinistä merkitystä ei tunneta, ja suurempia PREMARIN-annoksia ei tutkittu yhdessä etorikoksibin kanssa. Tämä estrogeenipitoisuuden suureneminen on otettava huomioon, kun valitaan hormonikorvaushoitoa vaihdevuodet ohittaneille naisille, jotka käyttävät etorikoksibia. Estrogeenialtistuksen suureneminen saattaisi lisätä hormonikorvaushoitoon liittyvien haittatapahtumien riskiä.

Prednisoni/prednisoloni: Lääkeaineiden yhteisvaikutustutkimuksissa etorikoksibi ei vaikuttanut kliinisesti merkittävästi prednisonin/prednisolonin farmakokinetiikkaan.

Digoksiini: Kun terveille tutkittaville annettiin 120 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa 10 vuorokauden ajan, plasman digoksiinipitoisuuden vakaan tilan AUC_0–24h‑arvo ja digoksiinin munuaispoistuma eivät muuttuneet. Digoksiinin C_max‑arvo suureni hieman (noin 33 %). Useimmille potilaille tämänasteisella suurenemisella ei yleensä ole merkitystä. Etorikoksibia ja digoksiinia samanaikaisesti käyttäviä potilaita, joilla on suuri digoksiinitoksisuuden riski, on kuitenkin seurattava tällaisen vaikutuksen havaitsemiseksi.

Etorikoksibin vaikutus sulfotransferaasien välityksellä metaboloituviin lääkeaineisiin

Etorikoksibi on ihmisen sulfotransferaasien, erityisesti SULT1E1:n, estäjä, ja sen on osoitettu suurentavan etinyyliestradiolin pitoisuutta seerumissa. Tietämys monien sulfotransferaasien vaikutuksista on toistaiseksi vähäistä, ja niiden kliinistä merkitystä moniin lääkeaineisiin selvitetään edelleen, joten varovaisuus saattaa olla tarpeen annettaessa etorikoksibia samanaikaisesti sellaisten lääkkeiden (esim. suun kautta otettavan salbutamolin ja minoksidiilin) kanssa, jotka metaboloituvat pääasiassa ihmisen sulfotransferaasien välityksellä.

Etorikoksibin vaikutus CYP‑isoentsyymien välityksellä metaboloituviin lääkeaineisiin

In vitro -tutkimusten perusteella etorikoksibin ei oleteta estävän sytokromi P450 ‑isoentsyymejä 1A2, 2C9, 2C19, 2D6, 2E1 ja 3A4. Tutkimuksessa, jossa terveille tutkittaville annettiin 120 mg etorikoksibia vuorokaudessa, erytromysiini-hengitystesti ei osoittanut muutoksia maksan CYP3A4‑aktiivisuudessa.

Muiden lääkeaineiden vaikutukset etorikoksibin farmakokinetiikkaan

Etorikoksibi metaboloituu pääasiassa CYP‑entsyymien välityksellä. CYP3A4 näyttää osallistuvan etorikoksibin metaboliaan in vivo. In vitro ‑tutkimukset osoittavat, että isoentsyymeistä myös 2D6, 2C9, 1A2 ja 2C19 voivat katalysoida päämetaboliareittiä. Näiden isoentsyymien kvantitatiivisia osuuksia ei ole tutkittu in vivo.

Ketokonatsoli: Kun terveille tutkittaville annettiin 11 vuorokauden ajan ketokonatsolia (CYP3A4:n voimakasta estäjää) 400 mg kerran vuorokaudessa, ei todettu kliinisesti merkittävää vaikutusta etorikoksibin 60 mg:n kerta-annoksen farmakokinetiikkaan (AUC-arvo suureni 43 %).

Vorikonatsoli ja mikonatsoli: Kun etorikoksibia annettiin samanaikaisesti joko suun kautta otettavan vorikonatsolin tai paikallisesti käytettävän mikonatsolioraaligeelin (CYP3A4:n voimakkaita estäjiä) kanssa, etorikoksibialtistus suureni hieman, mutta julkaistujen tietojen perusteella tämän ei katsota olevan kliinisesti merkityksellistä.

Rifampisiini: Etorikoksibin antaminen yhdessä rifampisiinin (CYP‑entsyymien voimakas induktori) kanssa pienensi plasman etorikoksibipitoisuutta 65 %. Tämän yhteisvaikutuksen seurauksena saattavat oireet tulla esiin uudelleen, kun etorikoksibia annetaan yhdessä rifampisiinin kanssa. Vaikka tämä tieto saattaa viitata tarpeeseen suurentaa etorikoksibiannosta, sitä ei kuitenkaan suositella, koska tutkimuksia kuhunkin käyttöaiheeseen suositeltuja suuremmilla etorikoksibiannoksilla yhdistettynä rifampisiinihoitoon ei ole tehty (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Antasidit: Antasideilla ei ole kliinisesti merkityksellistä vaikutusta etorikoksibin farmakokinetiikkaan.

Raskaus

Raskauden aikaisesta etorikoksibialtistuksesta ei ole saatavilla kliinistä tietoa. Eläinkokeissa on osoitettu lisääntymistoksisuutta (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta). Ihmiselle raskauden aikana koituvaa riskiä ei tunneta. Muiden prostaglandiinisynteesiä estävien lääkeaineiden tavoin myös etorikoksibi saattaa heikentää kohdun supistuksia ja aiheuttaa ductus arteriosuksen ennenaikaisen sulkeutumisen raskauden viimeisen kolmanneksen aikana. Etorikoksibi on vasta-aiheista raskauden aikana (ks. kohta Vasta-aiheet). Jos nainen tulee raskaaksi etorikoksibihoidon aikana, on hoito lopetettava.

Imetys

Ei tiedetä, erittyykö etorikoksibi ihmisen rintamaitoon. Etorikoksibi erittyy imettävän rotan maitoon. Etorikoksibia käyttävät naiset eivät saa imettää (ks. kohdat Vasta-aiheet ja Prekliiniset tiedot turvallisuudesta).

Hedelmällisyys

Etorikoksibia, kuten ei muitakaan lääkeaineita, joiden tiedetään estävän COX 2:ta, ei suositella annettavaksi naisille, jotka yrittävät tulla raskaaksi.

Potilaan on pidättäydyttävä autolla ajosta ja koneidenkäytöstä, jos hänellä esiintyy heitehuimausta, kiertohuimausta tai uneliaisuutta etorikoksibihoidon aikana.

Turvallisuusprofiilin yhteenveto

Kliinisissä tutkimuksissa etorikoksibin turvallisuutta on selvitetty 9 295 ihmisellä, joista 6 757 potilaalla oli nivelrikko, nivelreuma, krooninen alaselkäkipu tai selkärankareuma (nivelrikkoa tai nivelreumaa sairastavista potilaista noin 600 potilasta hoidettiin vähintään yhden vuoden ajan).

Kliinisissä tutkimuksissa haittavaikutusprofiili oli samankaltainen sekä nivelrikko- että nivelreumapotilailla, jotka saivat etorikoksibia vähintään yhden vuoden ajan.

Kliinisessä tutkimuksessa, jossa annettiin etorikoksibia 120 mg kerran vuorokaudessa 8 päivän ajan akuutin kihtiartriitin hoitoon, haittavaikutusprofiili oli yleisesti ottaen samankaltainen kuin mitä oli ilmoitettu tutkimuksissa, joissa etorikoksibia oli annettu nivelrikon, nivelreuman tai kroonisen alaselkäkivun hoitoon.

Kardiovaskulaarista turvallisuutta päätetapahtumina kartoittaneessa ohjelmassa, jossa kerättiin kolmen vaikuttavalla vertailuaineella kontrolloidun tutkimuksen yhdistetyt tulokset, 17 412 nivelrikkoa tai nivelreumaa sairastanutta potilasta hoidettiin etorikoksibilla (60 mg tai 90 mg) keskimäärin noin 18 kuukauden ajan. Tämän ohjelman turvallisuustiedot ja yksityiskohdat on esitetty kohdassa Farmakodynamiikka.

Kliinisissä tutkimuksissa, joissa 614 potilaalle annettiin etorikoksibia (90 mg tai 120 mg) hammaskirurgisen toimenpiteen jälkeisen akuutin kivun hoitoon, haittavaikutusprofiili oli yleensä samankaltainen kuin mitä on raportoitu tutkimuksissa, joissa etorikoksibia annettiin nivelrikon, nivelreuman tai kroonisen alaselkäkivun hoitoon.

Haittavaikutustaulukko

Seuraavia haittavaikutuksia ilmeni raporttien mukaan enemmän etorikoksibia saaneilla kuin lumelääkettä saaneilla kliinisissä tutkimuksissa, joissa nivelrikkoa, nivelreumaa, kroonista alaselkäkipua tai selkärankareumaa sairastaneille potilaille annettiin annossuosituksia ylittämättä joko 30, 60 tai 90 mg etorikoksibia enimmillään 12 viikon ajan; enintään 3,5 vuoden MEDAL-ohjelman tutkimuksissa; enintään 7 päivän akuutin kivun lyhytaikaistutkimuksissa ja valmisteen markkinoille tulon jälkeen (ks. seuraava taulukko):

Ei-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden käytön yhteydessä on todettu seuraavia vakavia haittavaikutuksia, joiden mahdollisuutta ei voida sulkea pois etorikoksibin käytön yhteydessä: munuaistoksisuus, mm. interstitiaalinefriitti ja nefroottinen oireyhtymä.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty–haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle:

www‐sivusto: www.fimea.fi

Lääkealan turvallisuus‐ ja kehittämiskeskus Fimea

Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri

PL 55

00034 FIMEA

Kliinisissä tutkimuksissa etorikoksibin antaminen enimmillään 500 mg:n kerta-annoksina ja toistuvasti enimmillään 150 mg:n vuorokausiannoksina 21 vuorokauden ajan ei aiheuttanut merkitseviä toksisia vaikutuksia. Etorikoksibia käytettäessä on raportoitu akuutteja yliannostustapauksia, mutta useimmissa tapauksissa ei raportoitu haittavaikutuksia. Yleisimmin todetut haittavaikutukset olivat yhdenmukaisia etorikoksibin turvallisuusprofiilin kanssa (esim. ruoansulatuskanavan tapahtumat, sydän- ja munuaistapahtumat).

Yliannostus on syytä hoitaa tavanomaisin tukitoimenpitein, esim. poistaa imeytymätön lääke ruoansulatuskanavasta, seurata potilaan kliinistä tilaa ja tarpeen mukaan aloittaa elintoimintoja tukeva hoito.

Etorikoksibi ei poistu verestä hemodialyysissä; etorikoksibin poistumisesta verestä peritoneaalidialyysissä ei tiedetä.

Farmakoterapeuttinen ryhmä: Tulehduskipu- ja reumalääkkeet, koksibit, ATC-koodi: M01AH05.

Vaikutusmekanismi

Etorikoksibi on suun kautta otettava, kliinisellä annosalueellaan selektiivinen syklo-oksigenaasi 2:n (COX 2) estäjä. Kaikissa kliinis-farmakologisissa tutkimuksissa etorikoksibi esti annosvasteisesti COX 2:ta estämättä syklo-oksigenaasi 1:tä (COX 1), kun enimmäisvuorokausiannos oli 150 mg. Etorikoksibi ei estänyt mahalaukun prostaglandiinisynteesiä eikä vaikuttanut verihiutaleiden toimintaan.

Syklo-oksigenaasi vastaa prostaglandiinien muodostuksesta. Sillä on tunnistettu kaksi isoentsyymiä: COX 1 ja COX 2. COX 2 ‑isoentsyymin on osoitettu indusoituvan tulehdusta edistävien ärsykkeiden vaikutuksesta, ja sen on esitetty olevan avainasemassa kipua, tulehdusta ja kuumetta välittävien prostanoidien synteesissä. COX 2 vaikuttaa myös ovulaatioon, munasolun kiinnittymiseen ja ductus arteriosuksen sulkeutumiseen, munuaistoiminnan säätelyyn ja keskushermoston toimintoihin (kuumeen induktioon, kivun aistimiseen ja kognitiivisiin toimintoihin). COX 2:lla saattaa olla merkitystä myös haavaumien paranemisessa. COX 2:ta on löydetty ihmisen mahalaukun haavaumia ympäröivästä kudoksesta, mutta sen merkitystä haavaumien paranemisessa ei ole vahvistettu.

Kliininen teho ja turvallisuus

Teho

Nivelrikkoa sairastaneilla potilailla 60 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa lievitti merkitsevästi kipua ja paransi potilaiden arviota tautitilanteestaan. Nämä myönteiset vaikutukset alkoivat jo toisena hoitovuorokautena, ja ne säilyivät jopa 52 viikon pituisen hoidon ajan. Tutkimuksissa, joissa potilaat saivat etorikoksibia 30 mg kerran vuorokaudessa, etorikoksibi osoitettiin tehokkaammaksi kuin lumelääke 12 viikon pituisen hoidon aikana (hoidon tehoa arvioitiin vastaavalla tavalla kuin edellä mainituissa tutkimuksissa). Etorikoksibin annosta selvittäneessä tutkimuksessa 60 mg:n etorikoksibiannoksen osoitettiin parantavan merkitsevästi enemmän kaikkia kolmea ensisijaista päätetapahtumaa kuin 30 mg:n etorikoksibiannos 6 viikon pituisen hoidon aikana. 30 mg:n etorikoksibiannosta ei ole tutkittu käsien nivelrikon hoidossa.

Nivelreumaa sairastaneilla potilailla sekä 60 mg että 90 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa lievittivät merkitsevästi kipua ja tulehdusta ja paransivat merkitsevästi liikuntakykyä. Tutkimuksissa, joissa arvioitiin 60 mg:n ja 90 mg:n annoksia, nämä myönteiset vaikutukset säilyivät 12 viikon pituisten hoitojaksojen ajan. Tutkimuksessa, jossa 60 mg:n annosta verrattiin 90 mg:n annokseen, sekä 60 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa että 90 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa olivat tehokkaampia kuin lumelääke. 90 mg:n annos oli tehokkaampi kuin 60 mg:n annos, kun mittarina käytettiin potilaan omaa arviota kivusta (Patient Global Assessment of Pain) (0–100 mm:n kipujana) ja keskimääräinen paraneminen oli -2,71 mm (95 % CI: -4,98 mm, -0,45 mm).

Potilailla, joilla oli akuutteja kihtikohtauksia, 120 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa 8‑päiväisen hoitojakson ajan lievitti keskivaikeaa ja äärimmäisen kovaa nivelkipua sekä tulehdusta yhtä tehokkaasti kuin 50 mg indometasiinia kolmesti vuorokaudessa. Kivun havaittiin lievittyvän jo neljän tunnin kuluttua hoidon aloittamisesta.

Selkärankareumaa sairastaneilla potilailla 90 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa lievitti merkitsevästi selkärangan kipua, tulehdusta ja jäykkyyttä sekä paransi sen toimintaa. Etorikoksibin suotuisa kliininen vaikutus havaittiin jo toisena hoitopäivänä, ja se säilyi koko 52 viikon hoitojakson ajan. Kun 60 mg:n annosta verrattiin toisessa tutkimuksessa 90 mg:n annokseen, 60 mg etorikoksibia vuorokaudessa ja 90 mg etorikoksibia vuorokaudessa olivat yhtä tehokkaita kuin 1 000 mg naprokseenia vuorokaudessa. Niillä potilailla, jotka eivät saaneet riittävää vastetta annoksella 60 mg vuorokaudessa 6 viikon ajan, annoksen nostaminen tasolle 90 mg vuorokaudessa paransi spinaalisen kivun intensiteetin pistemäärää (0–100 mm:n kipujana) verrattuna hoidon jatkamiseen annoksella 60 mg vuorokaudessa ja keskimääräinen paraneminen oli -2,70 mm (95 % CI: -4,88 mm,-0,52 mm).

Kliinisessä tutkimuksessa, jossa arvioitiin hammaskirurgisen toimenpiteen jälkeisen kivun hoitoa, etorikoksibia annettiin 90 mg kerran vuorokaudessa enintään kolmen vuorokauden ajan. Niiden potilaiden alaryhmässä, joilla esiintyi kohtalaista kipua lähtötilanteessa, 90 mg:lla etorikoksibia osoitettiin samantasoinen kipua lievittävä teho kuin 600 mg:lla ibuprofeenia (etorikoksibi 16,11 vs. ibuprofeeni 16,39; p = 0,722) ja suurempi teho kuin parasetamoli‑/kodeiiniyhdistelmällä (600 mg/60 mg) (11,00; p < 0,001) ja lumelääkkeellä (6,84; p < 0,001), kun mittarina oli kokonaisvaltainen kivun lievittyminen (total pain relief) kuuden ensimmäisen tunnin aikana lääkkeen ottamisesta (TOPAR6). Niiden potilaiden osuus, jotka raportoivat käyttäneensä lisälääkitystä ensimmäisten 24 tunnin aikana tutkimuslääkkeen ottamisen jälkeen, oli etorikoksibiryhmässä (90 mg) 40,8 %, ibuprofeeniryhmässä (600 mg 6 tunnin välein) 25,5 % ja parasetamoli‑/kodeiini-ryhmässä (600 mg/60 mg 6 tunnin välein) 46,7 %. Lumelääkeryhmässä vastaava luku oli 76,2 %. Tässä tutkimuksessa etorikoksibin (90 mg) vaikutus (havaittava kivunlievitys) alkoi 28 minuutin (mediaani) kuluttua lääkkeen ottamisesta.

Turvallisuus

MEDAL-ohjelma (Multinational Etoricoxib and Diclofenac Arthritis Long-term Programme)

MEDAL-ohjelma oli prospektiivinen kardiovaskulaarista turvallisuutta kartoittanut ohjelma, jossa tarkasteltiin kolmen satunnaistetun, vaikuttavalla vertailuaineella kontrolloidun kaksoissokkotutkimuksen (MEDAL, EDGE II ja EDGE) yhdistettyjä tuloksia.

MEDAL-tutkimus oli kardiovaskulaarisia vaikutuksia päätetapahtumina kartoittanut tutkimus. Siinä oli mukana 17 804 nivelrikko- ja 5 700 nivelreumapotilasta, jotka saivat etorikoksibia joko 60 mg/vrk (nivelrikko) tai 90 mg/vrk (nivelrikko ja nivelreuma) tai diklofenaakkia 150 mg/vrk keskimäärin 20,3 kuukauden ajan (enintään 42,3 kuukautta, mediaani 21,3 kuukautta). Tässä tutkimuksessa kirjattiin vain vakavat haittatapahtumat ja mistä tahansa haittatapahtumasta johtuneet hoidon keskeyttämiset.

EDGE- ja EDGE II ‑tutkimuksissa verrattiin etorikoksibin ja diklofenaakin siedettävyyttä ruoansulatuskanavassa. EDGE-tutkimuksessa oli mukana 7 111 nivelrikkopotilasta, jotka saivat etorikoksibia 90 mg/vrk (1,5‑kertainen annos nivelrikon suositusannokseen verrattuna) tai diklofenaakkia 150 mg/vrk keskimäärin 9,1 kuukauden ajan (enintään 16,6 kuukautta, mediaani 11,4 kuukautta). EDGE II ‑tutkimuksessa oli mukana 4 086 nivelreumapotilasta, jotka saivat etorikoksibia 90 mg/vrk tai diklofenaakkia 150 mg/vrk keskimäärin 19,2 kuukauden ajan (enintään 33,1 kuukautta, mediaani 24 kuukautta).

Yhdistettyihin tietoihin perustunut MEDAL-ohjelma käsitti 34 701 nivelrikkoa tai nivelreumaa sairastanutta potilasta, jotka saivat hoitoa keskimäärin 17,9 kuukauden ajan (enintään 42,3 kuukautta, mediaani 16,3 kuukautta). Heistä noin 12 800 potilasta sai hoitoa yli 24 kuukauden ajan. Ohjelmaan mukaan otetuilla potilailla oli hyvin erityyppisiä sydämeen, verenkiertoelimistöön ja ruoansulatuskanavaan liittyneitä riskitekijöitä lähtötilanteessa. Potilaat, joilla oli hiljattain ollut sydäninfarkti tai joille oli tehty sepelvaltimon ohitusleikkaus tai pallolaajennus tutkimusta edeltäneiden 6 kuukauden aikana, poissuljettiin. Mahalaukun limakalvoa suojaavan lääkityksen ja pienten asetyylisalisyylihappoannosten käyttö oli tutkimuksissa sallittua.

Yleinen turvallisuus

Etorikoksibihoidon ja diklofenaakkihoidon välillä ei ollut merkitsevää eroa tromboottisten sydän- ja verisuonitapahtumien määrässä. Sydämeen ja munuaisiin liittyneitä tapahtumia todettiin useammin etorikoksibiryhmässä kuin diklofenaakkiryhmässä, ja tämä vaikutus oli suhteessa annokseen (ks. kyseiset tulokset jäljempänä). Ruoansulatuskanavaan ja maksaan kohdistuneita haittatapahtumia havaittiin merkitsevästi useammin diklofenaakkiryhmässä kuin etorikoksibiryhmässä. EDGE‑ ja EDGE II ‑tutkimuksissa haittavaikutukset ja MEDAL-tutkimuksessa vakavina pidetyt tai hoidon keskeyttämiseen johtaneet haittavaikutukset olivat yleisempiä etorikoksibiryhmässä kuin diklofenaakkiryhmässä.

Kardiovaskulaarinen turvallisuus

Vahvistetut vakavat tromboottiset kardiovaskulaariset haittatapahtumat (sydämeen, aivoverisuoniin ja ääreisverisuoniin liittyneet tapahtumat) olivat yhtä yleisiä etorikoksibia ja diklofenaakkia saaneissa ryhmissä, ja yhteenveto tuloksista on esitetty jäljempänä olevassa taulukossa. Etorikoksibin ja diklofenaakin välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa tromboottisten tapahtumien ilmaantuvuudessa yhdessäkään analysoidussa alaryhmässä, kuten ei myöskään lähtötilanteen kardiovaskulaarisen riskin mukaan luokitelluissa potilasryhmissä. Erikseen tarkasteltuina vahvistettujen vakavien tromboottisten kardiovaskulaaristen haittatapahtumien suhteelliset riskit olivat samaa luokkaa, kun etorikoksibiannoksena oli joko 60 mg tai 90 mg ja diklofenaakkiannoksena 150 mg.

Kardiovaskulaarikuolleisuus, samoin kuin kokonaiskuolleisuuskin, oli etorikoksibia ja diklofenaakkia saaneissa ryhmissä samaa luokkaa.

Sydämeen ja munuaisiin liittyneet tapahtumat

Noin 50 prosentilla MEDAL-tutkimukseen otetuista potilaista esiintyi hypertensiota lähtötilanteessa. Tässä tutkimuksessa hypertensioon liittyneistä haittatapahtumista johtuneet hoidon keskeyttämiset olivat tilastollisesti merkitsevästi yleisempiä etorikoksibia kuin diklofenaakkia saaneilla potilailla. Kongestiiviseen sydämen vajaatoimintaan liittyneitä haittatapahtumia (hoidon keskeyttämisiä ja vakavia tapahtumia) esiintyi etorikoksibia 60 mg/vrk saaneilla potilailla lähes yhtä yleisesti kuin diklofenaakkia 150 mg/vrk saaneilla, mutta etorikoksibia 90 mg/vrk saaneilla potilailla yleisemmin kuin diklofenaakkia 150 mg/vrk saaneilla (ero oli tilastollisesti merkitsevä etorikoksibin 90 mg:n annoksen ja diklofenaakin 150 mg:n annoksen välillä MEDAL-tutkimuksen nivelrikkokohortissa). Vahvistettuja kongestiiviseen sydämen vajaatoimintaan liittyneitä haittatapahtumia (vakavat tapahtumat, jotka johtivat sairaalahoitoon tai ensiavussa käyntiin) esiintyi etorikoksibia saaneilla potilailla yleisemmin kuin diklofenaakkia 150 mg/vrk saaneilla potilailla, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä ja tämä vaikutus oli suhteessa annokseen. Edeemaan liittyneistä haittatapahtumista johtuneita hoidon keskeyttämisiä esiintyi etorikoksibia saaneilla potilailla yleisemmin kuin diklofenaakkia 150 mg/vrk saaneilla potilailla, ja tämä vaikutus oli suhteessa annokseen (tilastollisesti merkitsevä etorikoksibiannoksella 90 mg mutta ei annoksella 60 mg).

EDGE‑ ja EDGE II ‑tutkimusten sydän- ja munuaisvaikutuksia koskevat tulokset olivat yhdenmukaisia MEDAL-tutkimuksessa kuvattujen tulosten kanssa.

MEDAL-ohjelman yksittäisissä tutkimuksissa etorikoksibihoidon (60 mg ja 90 mg) absoluuttinen keskeyttämisprosentti oli kaikissa hoitoryhmissä korkeintaan 2,6 % hypertension vuoksi, korkeintaan 1,9 % edeeman vuoksi ja korkeintaan 1,1 % kongestiivisen sydämen vajaatoiminnan vuoksi. Keskeyttämisiä havaittiin olevan enemmän etorikoksibiannoksella 90 mg kuin annoksella 60 mg.

Siedettävyys ruoansulatuskanavassa MEDAL-ohjelmassa

Mistä tahansa ruoansulatuskanavan kliinisestä haittatapahtumasta (esim. ruoansulatushäiriöt, vatsakipu, haavauma) johtuneita hoidon keskeyttämisiä havaittiin merkitsevästi vähemmän etorikoksibia kuin diklofenaakkia saaneilla potilailla kaikissa kolmessa MEDAL-ohjelman osatutkimuksessa. Ruoansulatuskanavan kliinisistä haittatapahtumista johtuneita hoidon keskeyttämisiä ilmeni koko tutkimusjakson aikana sataa potilasvuotta kohti seuraavasti: 3,23 etorikoksibiryhmässä ja 4,96 diklofenaakkiryhmässä MEDAL-tutkimuksessa, 9,12 etorikoksibi- ja 12,28 diklofenaakkiryhmässä EDGE-tutkimuksessa ja 3,71 etorikoksibi- ja 4,81 diklofenaakkiryhmässä EDGE II ‑tutkimuksessa.

Turvallisuus ruoansulatuskanavassa MEDAL-ohjelmassa

Ylemmän ruoansulatuskanavan tapahtumat määriteltiin perforaatioiksi, haavaumiksi ja verenvuodoiksit. Ylemmän ruoansulatuskanavan tapahtumista komplisoituneiksi määriteltiin perforaatiot, obstruktiot ja komplisoituneet verenvuodot. Ylemmän ruoansulatuskanavan tapahtumista komplisoitumattomina pidettiin komplisoitumattomia verenvuotoja ja komplisoitumattomia haavaumia. Ylemmän ruoansulatuskanavan tapahtumien kokonaismäärä havaittiin merkitsevästi pienemmäksi etorikoksibiryhmässä kuin diklofenaakkiryhmässä. Komplisoituneiden tapahtumien määrässä ei ollut merkitsevää eroa etorikoksibin ja diklofenaakin välillä. Ylemmän ruoansulatuskanavan vuototapahtumien (sekä komplisoituneiden että komplisoitumattomien) määrässä ei ollut merkitsevää eroa etorikoksibin ja diklofenaakin välillä. Etorikoksibin hyöty ylemmän ruoansulatuskanavan kannalta diklofenaakkiin verrattuna ei ollut tilastollisesti merkitsevä potilailla, jotka käyttivät samanaikaisesti pientä asetyylisalisyylihappoannosta (noin 33 % potilaista).

Vahvistettujen kliinisten komplisoituneiden ja komplisoitumattomien ylemmän ruoansulatuskanavan tapahtumien (perforaatioiden, haavaumien ja verenvuotojen) määrä sataa potilasvuotta kohti oli etorikoksibia saaneilla potilailla 0,67 (95 %:n luottamusväli 0,57–0,77) ja diklofenaakkia saaneilla 0,97 (95 %:n luottamusväli 0,85–1,10), joten suhteellinen riski on 0,69 (95 %:n luottamusväli 0,57–0,83).

Vahvistettujen ylemmän ruoansulatuskanavan tapahtumien ilmaantuvuutta tarkasteltiin iäkkäiden potilaiden ryhmissä, ja niiden todettiin vähentyneen eniten ≥ 75‑vuotiaiden ikäryhmässä (etorikoksibia saaneilla potilailla 1,35 [95 %:n luottamusväli 0,94–1,87] ja diklofenaakkia saaneilla 2,78 [95 %:n luottamusväli 2,14–3,56] tapahtumaa sataa potilasvuotta kohti).

Vahvistettujen alemman ruoansulatuskanavan kliinisten tapahtumien (ohut- tai paksusuolen perforaatioiden, obstruktioiden tai verenvuotojen) esiintyvyydessä ei ollut merkitsevää eroa etorikoksibia ja diklofenaakkia saaneiden potilaiden välillä.

Turvallisuus maksassa MEDAL-ohjelmassa

Etorikoksibihoitoon liittyi tilastollisesti merkitsevästi vähemmän maksan haittavaikutuksista johtuneita hoidon keskeyttämisiä kuin diklofenaakkihoitoon. Yhdistettyihin tuloksiin perustuneessa MEDAL-ohjelmassa 0,3 % etorikoksibia ja 2,7 % diklofenaakkia saaneista potilaista keskeytti hoidon maksaan kohdistuneiden haittavaikutusten vuoksi. Ilmaantuvuus sataa potilasvuotta kohti oli etorikoksibia saaneilla potilailla 0,22 ja diklofenaakkia saaneilla 1,84 (p‑arvo oli < 0,001, kun etorikoksibia verrattiin diklofenaakkiin). Useimmat MEDAL-ohjelmassa todetut maksaan liittyneet haittavaikutukset eivät kuitenkaan olleet vakavia.

Muut turvallisuustiedot – tromboottiset sydän- ja verisuonitapahtumat

Muissa kliinisissä tutkimuksissa kuin MEDAL-ohjelman tutkimuksissa noin 3 100 potilasta sai ≥ 60 mg etorikoksibia vuorokaudessa vähintään 12 viikon ajan. Vahvistettujen vakavien tromboottisten sydän- ja verisuonitapahtumien ilmaantuvuudessa ei havaittu eroa ≥ 60 mg etorikoksibia, lumelääkettä tai jotakin muuta ei-steroidaalista tulehduskipulääkettä (ei naprokseenia) saaneiden potilaiden välillä. Tällaisten tapahtumien ilmaantuvuus oli kuitenkin suurempi etorikoksibia saaneilla potilailla kuin 500 mg naprokseenia kahdesti vuorokaudessa saaneilla potilailla. Joidenkin COX 1:tä estävien ei-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden ja selektiivisten COX 2:n estäjien välinen ero verihiutaleiden toimintaa estävässä aktiivisuudessa saattaa olla kliinisesti merkitsevä hoidettaessa potilaita, joilla on suuri tromboembolisten tapahtumien riski. Selektiiviset COX 2:n estäjät vähentävät systeemisen (ja siten mahdollisesti endoteelisen) prostasykliinin muodostumista vaikuttamatta verihiutaleiden tromboksaaniin. Näiden havaintojen kliinistä merkitystä ei ole osoitettu.

Muut turvallisuustiedot – ruoansulatuskanavan tapahtumat

Kahdessa 12 viikon kestoisessa kaksoissokkoutetussa endoskopiatutkimuksessa maha-pohjukaissuolihaavan kumulatiivinen ilmaantuvuus oli merkitsevästi pienempi potilailla, jotka olivat saaneet 120 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa, kuin potilailla, jotka olivat saaneet joko 500 mg naprokseenia kahdesti vuorokaudessa tai 800 mg ibuprofeenia kolmesti vuorokaudessa. Maha-pohjukaissuolihaavan ilmaantuvuus oli suurempi etorikoksibia saaneilla potilailla kuin lumelääkettä saaneilla potilailla.

Iäkkäiden potilaiden munuaistoimintaa koskenut tutkimus

Satunnaistettuun, kaksoissokkoutettuun, lumekontrolloituun rinnakkaisryhmätutkimukseen osallistui 60–85‑vuotiaita henkilöitä, jotka olivat natriumdieetillä (200 mmol/vrk). Tutkimuksessa arvioitiin, miten 15 vuorokauden etorikoksibi‑ (90 mg), selekoksibi‑ (200 mg kahdesti vuorokaudessa), naprokseeni‑ (500 mg kahdesti vuorokaudessa) ja lumelääkehoito vaikuttavat natriumin erittymiseen virtsaan, verenpaineeseen ja muihin munuaistoiminnan muuttujiin. Etorikoksibin, selekoksibin ja naprokseenin vaikutukset natriumin erittymiseen virtsaan olivat samankaltaisia koko kahden viikon hoidon ajan. Kaikkien vaikuttavien vertailuaineiden osoitettiin nostavan systolista verenpainetta verrattuna lumelääkkeeseen. Etorikoksibihoitoon liittyi kuitenkin tilastollisesti merkitsevä verenpaineen nousu hoidon 14. päivänä verrattuna selekoksibiin ja naprokseeniin (keskimääräinen muutos systolisen verenpaineen lähtötasosta: etorikoksibi 7,7 mmHg, selekoksibi 2,4 mmHg, naprokseeni 3,6 mmHg).

Imeytyminen

Suun kautta annettu etorikoksibi imeytyy hyvin. Absoluuttinen biologinen hyötyosuus on noin 100 %. Kun paastonneille aikuisille annettiin etorikoksibia 120 mg kerran vuorokaudessa ja lääkkeen pitoisuus oli saavuttanut vakaan tilan, huippupitoisuus plasmassa (geometrinen keskiarvo C_max = 3,6 mikrog/ml) todettiin noin yhden tunnin kuluttua (t_max) annoksen antamisesta. Pitoisuuskäyrän alle jäävän pinta-alan (AUC_0-24h) geometrinen keskiarvo oli 37,8 mikrog•h/ml. Etorikoksibin farmakokinetiikka on lineaarinen koko hoitoannosalueella.

120 mg:n annoksen anto ruokailun (runsasrasvainen ateria) yhteydessä ei vaikuttanut etorikoksibin imeytymisasteeseen. Ruoka vaikutti etorikoksibin imeytymisnopeuteen: C_max‑arvo pieneni 36 % ja t_max piteni 2 tunnilla.

Näitä tietoja ei pidetä kliinisesti merkittävinä. Kliinisissä lääketutkimuksissa etorikoksibi annettiin ruokailuista riippumattomasti.

Jakautuminen

Kun etorikoksibin pitoisuus ihmisen plasmassa on 0,05–5 mikrog/ml, noin 92 % etorikoksibista on sitoutuneena plasman proteiineihin. Etorikoksibin vakaan tilan jakautumistilavuus (V_dss) oli noin 120 litraa ihmisellä.

Etorikoksibi läpäisee rotan ja kaniinin istukan sekä rotan veri-aivoesteen.

Biotransformaatio

Etorikoksibi metaboloituu voimakkaasti siten, että < 1 % annoksesta erittyy kanta-aineena virtsaan. Etorikoksibin päämetaboliareittiä 6'‑hydroksimetyyli-johdannaiseksi katalysoivat CYP‑entsyymit. CYP3A4 vaikuttaa osallistuvan etorikoksibin metaboliaan in vivo. In vitro ‑tutkimukset osoittavat, että myös CYP2D6, CYP2C9, CYP1A2 ja CYP2C19 pystyvät katalysoimaan päämetaboliareittiä. Näiden isoentsyymien kvantitatiivisia osuuksia ei ole tutkittu in vivo.

Ihmisellä on tunnistettu viisi etorikoksibin metaboliittia. Etorikoksibin päämetaboliitti on 6'‑karboksyylihappo-johdannainen, joka muodostuu 6'-hydroksimetyyli-johdannaisen hapettumisen myötä. Näillä päämetaboliiteilla joko ei ole lainkaan mitattavissa olevaa aktiivisuutta, tai ne estävät COX 2:ta vain heikosti. Kumpikaan näistä metaboliiteista ei estä COX 1 ‑entsyymiä.

Eliminaatio

Kun terveille tutkittaville annettiin laskimoon yksi radioaktiivisesti merkitty 25 mg:n etorikoksibiannos, 70 % radioaktiivisuudesta erittyi virtsaan ja 20 % ulosteisiin pääasiassa metaboliitteina. Alle 2 % annoksesta erittyi muuttumattomana lääkeaineena.

Etorikoksibi poistuu elimistöstä lähes yksinomaan metaboloitumalla ja erittymällä munuaisteitse. Kun etorikoksibia annetaan 120 mg kerran vuorokaudessa, etorikoksibipitoisuus saavuttaa vakaan tilan seitsemässä vuorokaudessa. Kumulaatiosuhde on noin 2, mikä vastaa noin 22 tunnin puoliintumisaikaa. Laskimoon annetun 25 mg:n etorikoksibiannoksen arvioitu plasmapuhdistuma on noin 50 ml/min.

Potilaiden ominaisuudet

Iäkkäät: Lääkkeen farmakokinetiikka on samankaltainen iäkkäillä (65‑vuotiailla ja tätä vanhemmilla) ja nuorilla.

Sukupuoli: Etorikoksibin farmakokinetiikka on samankaltainen miehillä ja naisilla.

Maksan vajaatoiminta: Keskimääräinen AUC-arvo oli noin 16 % suurempi lievää maksan toimintahäiriötä (Child-Pugh-pistemäärä 5–6) sairastaneilla potilailla, joille annettiin 60 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa, kuin samaa hoito-ohjelmaa saaneilla terveillä tutkittavilla. Keskimääräinen AUC‑arvo oli samaa luokkaa keskivaikeaa maksan toimintahäiriötä (Child-Pugh-pistemäärä 7–9) sairastaneilla potilailla, joille annettiin 60 mg etorikoksibia joka toinen päivä, kuin terveillä tutkittavilla, joille annettiin 60 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa. Etorikoksibin annosta 30 mg kerran vuorokaudessa ei ole tutkittu tällä potilasryhmällä. Vaikeaa maksan toimintahäiriötä (Child-Pugh-pistemäärä ≥ 10) sairastavista potilaista ei ole kliinisiä eikä farmakokineettisiä tietoja. (Ks. kohdat Annostus ja antotapa ja Vasta-aiheet.)

Munuaisten vajaatoiminta: Etorikoksibin farmakokinetiikka 120 mg:n kerta-annoksen jälkeen ei ollut merkitsevästi erilainen joko keskivaikeaa tai vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastaneilla potilailla ja loppuvaiheen munuaistautia sairastaneilla hemodialyysipotilailla verrattuna terveisiin tutkittaviin. Hemodialyysin vaikutus lääkkeen poistumiseen oli merkityksetön (dialyysipuhdistuma noin 50 ml/min). (Ks. kohdat Vasta-aiheet ja Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet.).

Pediatriset potilaat: Etorikoksibin farmakokinetiikkaa ei ole tutkittu pediatrisilla potilailla (< 12 vuotta).

Nuorilla (n = 16; ikä 12–17 vuotta) tehdyssä farmakokineettisessä tutkimuksessa lääkkeen farmakokinetiikka oli samankaltainen 40–60 kg painavilla nuorilla, joille annettiin 60 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa, ja yli 60 kg painavilla nuorilla, joille annettiin 90 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa, kuin aikuisilla, joille annettiin 90 mg etorikoksibia kerran vuorokaudessa. Etorikoksibin turvallisuutta ja tehokkuutta pediatrisilla potilailla ei ole vahvistettu (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Prekliinisissä tutkimuksissa etorikoksibi ei ole osoittautunut genotoksiseksi. Etorikoksibilla ei ollut karsinogeenista vaikutusta hiiriin. Rotille kehittyi hepatosellulaarisia ja kilpirauhasen follikkelisolujen adenoomia, kun niille annettiin etorikoksibia noin kahden vuoden ajan vuorokausiannoksena, joka oli systeemisen altistuksen perusteella yli kaksi kertaa suurempi kuin ihmisen vuorokausiannos (90 mg). Rotilla havaittujen hepatosellulaaristen ja kilpirauhasen follikkelisolujen adenoomien katsotaan johtuvan rotalle ominaisesta maksan CYP‑entsyymien indusoitumiseen liittyvästä mekanismista. Etorikoksibin ei ole osoitettu indusoivan ihmisen maksan CYP3A‑entsyymejä.

Rotilla etorikoksibin aiheuttama ruoansulatuskanavaan kohdistuva toksisuus lisääntyi annoksen kasvaessa ja altistuksen pidentyessä. Neljätoista viikkoa kestäneessä toksisuustutkimuksessa etorikoksibi aiheutti ruoansulatuskanavan haavaumia rotille altistuksilla, jotka olivat suurempia kuin hoitoannoksen ihmiselle aiheuttama altistus. Myös 53‑ ja 106‑viikkoisissa toksisuustutkimuksissa havaittiin ruoansulatuskanavan haavaumia altistuksilla, jotka olivat verrattavissa ihmisellä hoitoannoksella aikaansaatavaan altistukseen. Koirilla suuri etorikoksibialtistus aiheutti poikkeavuuksia munuaisissa ja ruoansulatuskanavassa.

Lisääntymistoksisuustutkimuksissa etorikoksibi ei ollut teratogeeninen rotalle annoksella 15 mg/kg/vrk (annos oli noin 1,5 kertaa suurempi kuin 90 mg:n vuorokausiannos ihmisellä systeemisen altistuksen perusteella). Kaniineilla todettiin hoitoon liittyneitä kardiovaskulaarisia epämuodostumia altistustasoilla, jotka olivat alle ihmisen vuorokausiannoksen (90 mg) aikaansaaman kliinisen altistuksen. Sikiöissä ei kuitenkaan havaittu etorikoksibihoitoon liittyneitä ulkoisia tai luuston epämuodostumia. Rotilla ja kaniineilla implantaation jälkeinen kuolleisuus suureni annoksen mukaan, kun altistus oli vähintään 1,5 kertaa suurempi kuin altistus ihmisellä (ks. kohdat Vasta-aiheet ja Raskaus ja imetys).

Imettävillä rotilla maitoon erittyvän etorikoksibin pitoisuus on noin kaksinkertainen verrattuna plasman etorikoksibipitoisuuteen. Kun emot saivat imetysaikana etorikoksibia, niiden rintamaidolle altistuneiden poikasten paino laski.

Tabletin ydin:

Kalsiumvetyfosfaatti, vedetön

Selluloosa, mikrokiteinen

Kroskarmelloosinatrium

Hydroksipropyyliselluloosa

Magnesiumstearaatti

Kalvopäällyste:

Hypromelloosi

Laktoosimonohydraatti

Titaanidioksidi

Triasetiini

Indigokarmiinialumiinilakka (vain 30 mg:n, 60 mg:n ja 120 mg:n tableteissa)

Rautaoksidi, keltainen (vain 30 mg:n, 60 mg:n ja 120 mg:n tableteissa)

Ei oleellinen.

3 vuotta.

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

ETORICOXIB ORION tabletti, kalvopäällysteinen
30 mg (L:kyllä) 30 fol (3,43 €), 100 fol (12,44 €)
60 mg (L:kyllä) 30 fol (3,91 €), 100 fol (14,73 €)
90 mg (L:kyllä) 7 fol (2,31 €), 30 fol (5,40 €), 100 fol (12,58 €)
120 mg (L:kyllä) 7 fol (2,61 €), 30 fol (6,89 €), 100 fol (21,42 €)

PF-selosteen tieto

Al/Al, Al/PVC/PVdC tai Al/PVC/PE/PVdC-läpipainopakkaukset, joissa on 7, 10, 14, 20, 28, 30, 50, 84, 98 ja 100 tablettia.

HDPE-purkit, joissa on lapsiturvallinen polypropeeninen kierrekorkki ja joissa on 30 ja 90 tablettia ja piidioksidigeeliä kuivausaineena.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

Valmisteen kuvaus:

30 mg tabletit: Sinertävänvihreä, pyöreä, kaksoiskupera, halkaisija 6 mm, tabletin toisella puolella kaiverrus ”443” ja toisella puolella ”L”.

60 mg tabletit: Vihreä, pyöreä, kaksoiskupera, halkaisija 8 mm, tabletin toisella puolella kaiverrus ”444” ja toisella puolella ”L”.

90 mg tabletit: Valkoinen tai lähes valkoinen, pyöreä, kaksoiskupera, halkaisija 9 mm, tabletin toisella puolella kaiverrus ”445” ja toisella puolella ”L”.

120 mg tabletit: Vaaleanvihreä, pyöreä, kaksoiskupera, halkaisija 10 mm, tabletin toisella puolella kaiverrus “446” ja toisella puolella ”L”.

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

ETORICOXIB ORION tabletti, kalvopäällysteinen
30 mg 30 fol, 100 fol
60 mg 30 fol, 100 fol
90 mg 7 fol, 30 fol, 100 fol
120 mg 7 fol, 30 fol, 100 fol

• Peruskorvaus (40 %).

M01AH05

28.02.2022