FURESIS tabletti 500 mg

Yksi tabletti sisältää 500,0 mg furosemidia

Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan:

Yksi tabletti sisältää 10 mg natriumia.

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Tabletti.

Tilanteet, joissa tarvitaan voimakasta diureettiterapiaa, kuten akuutti munuaisten vajaatoiminta, uhkaava munuaisten vajaatoiminta esimerkiksi leikkauksen jälkitiloissa tai sepsis-tiloissa, ja vaikea sydämen vajaatoiminta. Krooninen munuaisten vajaatoiminta predialyysi- tai dialyysivaiheessa, erityisesti jos on merkkejä ylinesteytyksestä. Oraalinen muoto sopii paremmin kroonisen munuaisten vajaatoiminnan (ja i.v.-muoto akuutin munuaisten vajaatoiminnan) hoitoon.

Furesis 500 mg tabletteja saa käyttää vain sairaaloissa sekä sairaaloiden ja erikoislääkärin valvomassa jatkohoidossa.

Valmistetta saadaan käyttää vain sairaaloissa sekä näiden ja erikoislääkäreiden valvomassa jatkohoidossa.

Ei potilaille, joilla on normaali munuaisfunktio.

Annostus

Annostus on yksilöllinen. Aloitusannos on tavallisesti 250 mg. Se voidaan uusia 4‑6 tunnin kuluttua ja vuorokausiannos on tavallisesti 250–2 000 mg (1/2–4 tablettia).

Munuaisten vajaatoiminta

Voidaan käyttää myös vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla potilailla (kreatiniinipuhdistuma < 10 ml/min tai s-krea > 566 mikromol/l) (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Maksan vajaatoiminta

Hoito on syytä aloittaa pienellä annoksella seerumin elektrolyyttipitoisuuksia huolellisesti seuraten (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet). Maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla furosemidin natriureettinen vaikutus voi heiketä mutta kaliureesi yleensä säilyy.

Antotapa

Tabletit niellään kokonaisina riittävän nestemäärän kanssa. Ruoka heikentää lääkkeen imeytymistä noin kolmanneksella, joten tabletteja ei suositella nautittavaksi aterian yhteydessä.

• Yliherkkyys furosemidille, sulfonyyliureoille, sulfonamideille tai kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille
• Maksakooma ja vaikea maksan vajaatoiminta
• Anuria
• Elektrolyyttivajaus, erityisesti hypokalemia
• Natriumvajaus ja tähän liittyvä hypovolemia
• Suuriannoksista furosemidihoitoa ei pidä käyttää potilaille, joilla on munuais- tai maksatoksisten lääkkeiden aiheuttama munuaisten vajaatoiminta.

Furosemidia saavien potilaiden elektrolyyttitasapainoa on seurattava erityisesti diabeetikoilla, sydämen, munuaisten tai maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla ja iäkkäillä potilailla. Myös veren kreatiniinipitoisuutta on seurattava hoidon aikana. Hypokalemian, hypokloreemisen metabolisen alkaloosin, hypomagnesemian, hypokalsemian, hyponatremian ja tähän liittyvän ekstrasellulaarinesteen vajeen, hypotension, verenkiertokollapsin tai akuutin iskeemisen maksavaurion kehittyminen on mahdollista furosemidin käytön yhteydessä (ks. kohta Haittavaikutukset).

Sydämen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla furosemidihoitoa ei pidä lopettaa yhtäkkisesti vaan asteittain, jotta vältettäisiin vajaatoiminnan akuutti paheneminen. Sydäninfarktin aiheuttamassa keuhkoedeemassa furosemidi tulee annostella hypotensiota ja verenkiertokollapsia varoen.

Hoidettaessa maksakirroosista ja askiteksesta kärsiviä potilaita furosemidilla, tilanteeseen liittyvästä sekundäärisestä hyperaldosteronismista johtuva kaliumin menetys on ensin syytä hoitaa spironolaktonilla ja tämän jälkeen huolehtia siitä, ettei potilaan paino laske diureesin vuoksi enempää kuin 900‑1 000 g/vrk. Hypotension kehittymistä on tässäkin tapauksessa varottava. Vaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla enkefalopatia voi pahentua.

Huimaukseen, pyörtymiseen tai tajunnan menetykseen johtavaa oireista hypotensiota voi esiintyä furosemidihoitoa saavilla potilailla, erityisesti iäkkäillä potilailla, jotakin muuta mahdollisesti hypotensiota aiheuttavaa lääkitystä käyttävillä potilailla sekä potilailla, joiden jokin muu sairaus tai vaiva aiheuttaa hypotension riskin.

Furosemidi voi altistaa hyperurikemialle ja kihdille.

Furosemidin käyttö voi heikentää diabetespotilaiden veren sokeritasapainoa.

Furosemidin käyttö voi aktivoida systeemisen lupus erythematosuksen (SLE) tai pahentaa sen oireita.

Furosemidi saattaa alentaa seerumin HDL-kolesterolia sekä kohottaa LDL-kolesterolia ja triglyseridejä (ks. kohta Haittavaikutukset).

Suuret furosemidiannokset ovat ototoksisia, mikä saattaa ilmetä tinnituksena, huimauksena, palautuvana tai palautumattomana kuulonalenemana. Tämä tulee ottaa huomioon yleensä ainoastaan parenteeraalisesti annosteltaessa. Muut ototoksiset lääkkeet voivat vahvistaa tätä vaikutusta (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Eturauhasen liikakasvusta kärsiville potilaille äkillinen diureesi saattaa aiheuttaa virtsaummen.

Kontrolloiduissa iäkkäille dementiapotilaille tehdyissä risperidonitutkimuksissa furosemidin ja risperidonin samanaikaiseen käyttöön liittyi suurempi kuolleisuus (7,3 %, keski-ikä 89 vuotta, vaihteluväli 75‑97) verrattuna pelkkään risperidoniin (3,1 %, keski-ikä 84 vuotta, vaihteluväli 70‑96) tai furosemidiin (4,1 %, keski-ikä 80 vuotta, vaihteluväli 67‑90). Furosemidin ja risperidonin samanaikaiseen käyttöön liittynyt suurentunut kuolleisuus havaittiin kahdessa neljästä kliinisestä tutkimuksesta. Risperidonin ja muiden diureettien (lähinnä pieninä annoksina annettujen tiatsididiureettien) samanaikaiseen käyttöön ei liittynyt vastaavia löydöksiä.

Selittävää patofysiologista mekanismia ei ole löydetty eikä yhdenmukaista kuolinsyytä ole todettu. Tästä huolimatta käytettäessä furosemidia tai muita potentteja diureetteja samanaikaisesti risperidonin kanssa on noudatettava varovaisuutta ja lääkeyhdistelmän haittoja ja hyötyjä on punnittava ennen päätöstä sen käytöstä. Muita diureetteja samanaikaisesti risperidonin kanssa käyttäneiden potilaiden kuolleisuudessa ei havaittu lisääntynyttä riskiä. Lääkityksestä riippumatta kuivumistila oli kuolleisuuden yleinen riskitekijä ja sen vuoksi sitä tulisi tarkoin välttää iäkkäillä dementiapotilailla.

Pediatriset potilaat

Erityistä varovaisuutta on noudatettava hoidettaessa ennenaikaisesti syntyneitä vauvoja virtsakivitaudin tai nefrokalsinoosin kehittymisen vaaran vuoksi. Munuaisten toimintaa on seurattava ja munuaisten ultraäänitutkimus on tehtävä (ks. kohta Haittavaikutukset).

Apuaineet

Tämä lääkevalmiste sisältää 10 mg natriumia per tabletti. Suurin suositeltu annos (4 tablettia vuorokaudessa) sisältää 40 mg natriumia, mikä vastaa 2 %:a WHO:n suosittelemasta natriumin 2 g:n päivittäisestä enimmäissaannista aikuisille.

Resiinit (kolestyramiini ja kolestipoli) käytännössä estävät furosemidin imeytymisen joten ne tulisi nauttia eri aikoina, furosemidi ensin ja resiini 4‑6 tuntia myöhemmin. Myös samanaikainen ruokailu heikentää furosemidin imeytymistä n. kolmanneksella.

Probenesidi ja hieman vähäisemmässä määrin indometasiini heikentävät furosemidin sekreetiota tubuluksiin, hidastavat furosemidin eliminaatiota ja heikentävät sen diureettista vaikutusta.

Metotreksaatti saattaa heikentää furosemidin vaikutusta. Furosemidi voi puolestaan vähentää metotreksaatin eliminaatiota munuaisista. Hoito suurilla annoksilla (etenkin käytettäessä sekä furosemidia että metotreksaattia suurina annoksina) saattaa johtaa suurentuneisiin pitoisuuksiin seerumissa ja furosemidin ja metotreksaatin aiheuttamien haittavaikutusten suurentuneeseen riskiin.

Prostaglandiinisynteesin inhibiittoreina ei-steroidirakenteiset tulehduskipulääkkeet (NSAIDit) voivat heikentää furosemidin diureettista ja natriureettista tehoa. Furosemidin aiheuttama prostaglandiinivälitteinen kapasitanssilaskimoiden vasodilataatio voi myös heikentyä NSAIDien vaikutuksesta.

Tupakointi heikentää furosemidin diureettista vaikutusta.

Fenytoiini heikentää furosemidin diureettista tehoa 30‑50 %. Furosemidin ja karbamatsepiinin yhteiskäytössä on raportoitu vakavaa hyponatremiaa.

Aliskireeni pienentää suun kautta otetun furosemidin pitoisuutta plasmassa. Furosemidin vaikutus saattaa heikentyä, jos potilas saa sekä aliskireenia että suun kautta annettavaa furosemidia. On suositeltavaa seurata potilaan tilannetta diureettisen vaikutuksen heikentymisen varalta ja muuttaa annosta vastaavasti.

Furosemidi ja aminoglykosidiantibiootit voivat lisätä toistensa oto- ja nefrotoksisia vaikutuksia yhteiskäytössä. Furosemidi lisää kefalosporiinien nefrotoksisuutta.

Gentamisiinin (80 mg) ja furosemidin (40 mg) samanaikainen anto laskimoon pienensi gentamisiinin puhdistumaa noin 40 %, mikä suurensi sen pitoisuuksia plasmassa. Näiden lääkeaineiden samanaikaista käyttöä on tästä syystä vältettävä.

Furosemidi lisää teofylliinin pitoisuutta plasmassa.

Furosemidi voi heikentää litiumin eliminaatiota. Vaikutus on kuitenkin vähäisempi kuin tiatsididiureeteilla. Potilaan seerumin litiumpitoisuutta on syytä seurata, jos lääkitykseen lisätään tai siitä poistetaan furosemidi.

Furosemidi tehostaa muiden verenpainetta alentavien lääkkeiden vaikutusta ja heikentää verenpainetta kohottavien lääkkeiden vaikutusta. Erityisesti tämä on otettava huomioon annettaessa furosemidia tiatsidi- tai osmoottisten diureettien kanssa (diureesin arvaamaton voimistuminen ja elektrolyyttihäiriöt) sekä angiotensiiniä konvertoivan entsyymin (ACE) estäjien ja angiotensiinireseptorisalpaajien kanssa (furosemidin kohottaman reniinivaikutuksen äkillinen heikkeneminen voi altistaa hypotensiolle).

Furosemidin anto laskimoon 24 tunnin kuluessa kloraalihydraatin annosta voi aiheuttaa punoitusta (flushing), hikoilua, levottomuutta, pahoinvointia, hypertensiota ja takykardiaa.

Furosemidin indusoima hypokalemia voi altistaa digitalis-intoksikaatiolle ja siihen liittyville rytmihäiriöille kuten myös sotalolin aiheuttamille rytmihäiriöille. Kompetitiivisten lihasrelaksanttien vaikutus voi voimistua hypokalemiassa. Furosemidin aiheuttamaa hypokalemiaa voivat lisätä kortikosteroidit, lakritsin sisältämä glykyrritsiini ja amfoterisiini-B.

Klofibraatti kilpailee furosemidin kanssa samasta sitoutumispaikasta seerumin albumiinissa. Tällä voi olla kliinistä merkitystä hoidettaessa potilaita, joilla on alhaiset proteiinitasot (esim. nefroosia sairastavat). Furosemidi ei merkittävästi muuta varfariinin farmakokinetiikkaa. Furosemidin aiheuttama voimakas diureesi, johon liittyy potilaan dehydraatio, saattaa kuitenkin heikentää varfariinin antitromboottista tehoa.

Furosemidi voi häiritä joitain liuskakokein tehtyjä virtsan glukoosimäärityksiä.

Katso kohdan Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet tiedot iäkkäiden dementiapotilaiden kuolleisuuden lisääntymisestä samanaikaisen

risperidonin käytön yhteydessä.

Raskaus

Furosemidi läpäisee hyvin istukan ja heikentää istukan verenkiertoa pienentämällä äidin verivolyymiä. Diureetteja ei tulisi käyttää raskauden aikana mikäli istukan verenvirtaus on merkittävästi vähentynyt (esim. pre-eklampsiassa). Vastasyntyneellä voi ilmetä elektrolyyttihäiriöitä, mikäli äiti on käyttänyt furosemidiä ennen synnytystä.

Imetys

Furosemidi erittyy ihmisillä äidinmaitoon pieninä määrinä ja voi myös heikentää maidoneritystä.

Furosemidin käyttöä raskauden ja imetyksen aikana suositellaan vain, jos se on ehdottomasti tarpeen.

Hoidon alussa satunnaisesti esiintyvä verenpaineen lasku voi aiheuttaa huimausta tai pyörrytystä, jonka ilmetessä autolla ajosta ja koneiden käytöstä tulisi pidättäytyä. Muutoin furosemidin ei tiedetä vaikuttavan ajokykyyn tai koneidenkäyttökykyyn.

Furosemidin haittavaikutuksista suurin osa liittyy sen farmakologiseen vaikutukseen, ja niitä esiintyy herkemmin monisairailla tai huonokuntoisilla potilailla.

Haittavaikutusten yleisyysluokat on määritelty seuraavasti: Hyvin yleinen (≥ 1/10), yleinen (≥ 1/100 ja < 1/10), melko harvinainen (≥ 1/1 000 ja < 1/100), harvinainen (≥ 1/10 000 ja < 1/1 000), hyvin harvinainen (< 1/10 000), tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä esiintyvyyden arviointiin).

Pediatriset potilaat

Furosemidi voi aiheuttaa hyperkalsiuriaa, nefrokalsinoosia ja sekundaarisesti hyperparatyreoosia ennenaikaisesti syntyneillä imeväisillä. Furosemidin käytöstä keskosilla voi seurata myös sensorineuraalinen kuulovaurio ja se voi estää valtimotiehyen sulkeutumista.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle:

www-sivusto: www.fimea.fi

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea

Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri

PL 55

00034 FIMEA

Yliannostus johtaa lisääntyneeseen diureesiin, natriureesiin, hypovolemiaan ja verenpaineen laskuun (ks. myös kohta Haittavaikutukset). Jos yliannoksen ottamisesta on vähän, aikaa suositellaan mahahuuhtelua. Lääkehiiltä annetaan toistetusti ja suolenhuuhtelua voidaan harkita. Potilaan neste- ja elektrolyyttitasapainoa on syytä seurata. Natriumkloridi-infuusiolla voidaan tarvittaessa tukea potilaan verenkiertoa. Muu hoito on oireenmukaista.

Farmakoterapeuttinen ryhmä: diureetit, sulfonamidit, ATC-koodi: C03CA01.

Furosemidi on lyhytvaikutteinen, sulfonamidijohdannainen, loop-diureetti, jonka vaikutuspaikka on Henlen lingon nouseva osa. Furosemidi estää natriumin, kaliumin, kloridin, magnesiumin ja kalsiumin takaisinimeytymistä. Lisäämällä munuaisverenkiertoa se aikaansaa munuaisverisuonia laajentavan vaikutuksen. Lisäksi se lisää laskimoiden kapasitanssia, joka vuorostaan vähentää vasemman kammion esikuormitusta. Furosemidi voi myös lisätä reniini-aktiivisuutta sekä noradrenaliinin ja arginiini-vasopressiinin pitoisuuksia plasmassa. Muutoksilla reniini-angiotensiini-aldosteroni-järjestelmässä voi olla vaikutusta akuutin toleranssin kehittymiseen. Furosemidi nostaa munuaisten prostaglandiini-pitoisuuksia, mutta ei tiedetä johtuuko tämä lisääntyneestä synteesistä, hajoamisen estämisestä vai näistä molemmista. Vaikuttaisi siltä, että prostaglandiinit välittävät diureettista ja natriureettista vaikutusta. Primaari vaikutus vaikuttaisi olevan muutos munuaisten hemodynamiikassa mitä seuraa elektrolyyttien ja nesteiden lisääntynyt erittyminen. Keskeistä furosemidin vaikutukselle on sen pääsy tubulukseen, ei niinkään plasmapitoisuus. Tiukasta valkuaissitoutumisesta johtuen glomerulusfiltraattiin pääsee normaalisti varsin vähän furosemidia. Sen sijaan furosemidi pääsee proksimaaliseen tubulukseen aktiivisesti erittymällä epäspesifisen orgaanisten happojen siirtäjäpumpun avulla. Munuaisten vajaatoiminnassa furosemidin pääsy tubulukseen ja teho heikkenevät. Nefroottisessa syndroomassa lisääntynyt valkuainen sitoo furosemidin tubuluksessa ja heikentää vastetta. Maksan vajaatoiminnassa furosemidin natriureettinen vaikutus voi heiketä kaliureettisen vaikutuksen säilyessä.

Furosemidin imeytyminen on yksilöllistä ja siihen vaikuttavat monet seikat kuten samanaikaisesti nautittu ruoka (hidastaa ja voi vähentää imeytymistä) ja potilaan sairaudet (kompensoimaton sydämen vajaatoiminta ja turvotukset vähentävät imeytymistä). Furosemidin maksimipitoisuus saavutetaan noin 1,5 h kuluessa tabletin ottamisesta. Biologinen hyötyosuus oraalisilla valmistemuodoilla vaihtelee 25‑80 %:n välillä. Imeytyneen lääkkeen määrän ja diureesin välillä ei kuitenkaan ole suoraa korrelaatiota. Furosemidi imeytyy parhaiten happamassa ympäristössä eli mahalaukusta ja hitaammin ohutsuolesta. Enterohepaattista kiertoa on todettu olevan. Ensikierron metabolia tapahtuu pääosin mahan ja suolen seinämässä, maksassa ainoastaan n. 10 %. Tämän onkin arveltu olevan vaihtelevan imeytymisen syyn. Furosemidi sitoutuu voimakkaasti plasman proteiineihin, pääosin albumiiniin ja sen vapaa osuus vaihtelee 1‑4 %:n välillä. Sulfonamidit voivat syrjäyttää furosemidia proteiinisidoksistaan, mutta tällä ei ole kliinistä merkitystä. Jakautumistilavuus on n. 0,1‑0,2 l/kg. Furosemidi metaboloituu glukuronidoitumalla ilmeisimmin munuaisessa ja 10‑20 % erittyy virtsaan ja ulosteeseen farmakologisesti inaktiivisena furosemidiglukuronaattina. Hyvin pieni osa voi metaboloitua saluamiiniksi. Suurin osa furosemidista erittyy kuitenkin muuttumattomana virtsaan proksimaalitubuluksessa aktiivisen transportterin avulla. Normaalitilanteessa furosemidin puhdistuma on 2 ml/min/kg. Puhdistumaan vaikuttuvat ikä (vähentynyt vastasyntyneillä, keskosilla ja iäkkäillä potilailla), muut sairaudet (vähentynyt sydänsairauksien, uremian tai munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä) ja lääkeinteraktiot. Eliminaation puoliintumisaika on terveillä ½‑2 h. Munuaisten vajaatoiminnassa se pitenee merkittävästi. Puoliintumisaika voi olla hieman pidempi potilailla, joilla on maksan toimintahäiriö tai sydämen vajaatoiminta. Iäkkäillä potilailla furosemidin eliminaatio on sidoksissa munuaisfunktioon ja yleensä se hidastuu.

Furosemidin akuutti ja krooninen toksisuus liittyvät furosemidin aiheuttamiin neste-, happo- ja elektrolyyttitasapainon häiriöihin. Furosemidi ei ole karsino-, muta- tai teratogeeninen yhdiste.

Selluloosa, mikrokiteinen

Polysorbaatti 80

Liivate

Trinatriumfosfaatti

Natriumtärkkelysglykolaatti

Piidioksidi, kolloidinen, vedetön

Magnesiumstearaatti.

Ei oleellinen.

3 vuotta.

Säilytä alle 25 °C alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

FURESIS tabletti
500 mg (J) (L:ei) 20 kpl (13,88 €), 100 kpl (62,10 €)

PF-selosteen tieto

20 ja 100 tablettia, polyeteenimuovitölkki.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

Valmisteen kuvaus:

Valkoinen tai melkein valkoinen (voi olla pilkullinen), pyöreä, kupera, jakouurteellinen, päällystämätön tabletti, halkaisija 13 mm.

Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin.

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

FURESIS tabletti
500 mg 20 kpl, 100 kpl

• Alempi erityiskorvaus (65 %). Krooninen sydämen vajaatoiminta (201), Krooninen verenpainetauti (205).
• Peruskorvaus (40 %).

C03CA01

08.02.2024