VELTASSA jauhe oraalisuspensiota varten 8,4 g, 16,8 g

Veltassa 8,4 g jauhe oraalisuspensiota varten

Yksi annospussi sisältää 8,4 g patiromeeria (patiromeerisorbiteksikalsiumina).

Veltassa 16,8 g jauhe oraalisuspensiota varten

Yksi annospussi sisältää 16,8 g patiromeeria (patiromeerisorbiteksikalsiumina).

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Jauhe oraalisuspensiota varten.

Veltassa on tarkoitettu aikuisten hyperkalemian hoitoon.

Annostus

Suositeltu aloitusannos on 8,4 g patiromeeria kerran vuorokaudessa.

Vuorokausiannosta voidaan sovittaa yhden viikon välein tai harvemmin seerumin kaliumpitoisuuden ja halutun tavoitealueen perusteella. Vuorokausiannosta voidaan suurentaa tai pienentää 8,4 g:lla tarvittaessa halutun tavoitealueen saavuttamiseksi aina 25,2 g:n enimmäisvuorokausiannokseen asti. Jos seerumin kaliumpitoisuus laskee halutun alueen alapuolelle, annosta pitää pienentää tai valmisteen käyttö lopettaa.

Jos annos unohdetaan ottaa, unohdettu annos on otettava mahdollisimman pian samana päivänä. Unohdettua annosta ei pidä ottaa seuraavan annoksen kanssa.

Veltassa-valmisteen ja muiden suun kautta otettavien lääkevalmisteiden annon välissä on oltava 3 tuntia (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Veltassa alkaa vaikuttaa 4 – 7 tuntia annon jälkeen. Sitä ei saa käyttää korvaamaan hengenvaarallisen hyperkalemian ensihoitoa.

Erityisryhmät

Iäkkäät potilaat (≥ 65 vuoden ikäiset)

Tälle ryhmälle ei ole suositeltu erityisiä annos- ja anto-ohjeita.

Dialyysihoitoa saavat potilaat

Veltassa-valmisteen käytöstä dialyysipotilaille on rajoitetusti tietoja. Näihin potilaisiin ei sovellettu mitään erityisiä annos- tai anto-ohjeita kliinisissä tutkimuksissa.

Pediatriset potilaat

Veltassa-valmisteen turvallisuutta ja tehoa alle 18 vuoden ikäisten lasten hoidossa ei ole vielä varmistettu. Tietoja ei ole saatavilla.

Antotapa

Suun kautta.

Veltassa on sekoitettava veteen ja sekoitettava koostumukseltaan tasaiseksi suspensioksi seuraavien ohjeiden mukaan:

Koko annos on kaadettava lasiin, jossa on noin 40 ml vettä, ja sekoitettava. Sitten on lisättävä 40 ml vettä, ja suspensiota on sekoitettava jälleen huolellisesti. Jauhe ei liukene. Seokseen voi lisätä tarvittaessa lisää vettä halutun koostumuksen saavuttamiseksi.

Seos pitää ottaa 1 tunnin sisällä suspension valmistamisesta. Jos jauhetta jää lasiin juomisen jälkeen, siihen on lisättävä enemmän vettä, suspensiota on sekoitettava ja se on otettava välittömästi. Tämä voidaan toistaa tarvittaessa, jotta koko annos on varmasti annettu.

Seoksen valmistamiseen voi veden sijasta käyttää seuraavia nesteitä tai pehmeitä ruokia noudattamalla samoja vaiheita kuin edellä on kuvattu: omenamehua, karpalomehua, ananasmehua, appelsiinimehua, rypälemehua, päärynämehua, aprikoosinektaria, persikkanektaria, jogurttia, maitoa, sakeuttamisainetta (esimerkiksi maissitärkkelystä), omenasosetta, vanilja- ja suklaavanukasta.

Seoksen valmistukseen käytettyjen nesteiden ja pehmeiden ruokien kaliumpitoisuus jokaisen yksittäisen potilaan kaliumin saantia koskevat ruokavaliosuositukset huomioon ottaen.

Ylipäätään karpalomehun nauttiminen pitää rajoittaa kohtuullisiin määriin (esimerkiksi alle 400 ml vuorokaudessa), koska sillä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkevalmisteiden kanssa.

Veltassa-valmisteen voi ottaa ruoan kanssa tai ilman ruokaa. Sitä ei pidä kuumentaa (esim. mikroaaltouunissa) tai lisätä kuumiin ruokiin tai nesteisiin. Sitä ei pidä ottaa kuivassa muodossa.

Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille.

Matala magnesiumpitoisuus

Kliinisissä tutkimuksissa 9 %:lla patiromeerilla hoidetuista potilaista seerumin magnesiumarvot olivat < 0,58 mmol/l. Seerumin magnesiumpitoisuuden keskimääräinen lasku oli enintään 0,070 mmol/l. Seerumin magnesiumpitoisuutta on seurattava vähintään 1 kuukauden ajan hoidon aloittamisesta, ja magnesiumlisää on harkittava potilaille, joiden seerumin magnesiumpitoisuus pienenee.

Ruoansulatuselimistö

Kliinisiin tutkimuksiin ei osallistunut potilaita, joilla oli aiemmin ollut suolitukos, vaikeita ruoansulatuselimistön häiriöitä tai nielemishäiriöitä tai joille oli tehty suuri ruoansulatuselimistön leikkaus. Muiden kaliumin sitojien kanssa on raportoitu ruoansulatuskanavan iskemiaa, nekroosia ja/tai suolten puhkeamista. Patiromeerin annon hyötyjä ja riskejä on harkittava tarkoin ennen hoitoa ja hoidon aikana potilailla, joilla on tai on ollut vakavia ruoansulatuselimistön häiriöitä.

Patiromeerihoidon lopettaminen

Kun patiromeerihoito lopetetaan, seerumin kaliumpitoisuus voi nousta, erityisesti, jos reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmää (RAA) estävää hoitoa jatketaan. Potilaita on neuvottava olemaan lopettamatta hoitoa keskustelematta ensin lääkärin kanssa. Seerumin kaliumpitoisuus voi nousta jo 2 vuorokauden kuluttua viimeisen patiromeeriannoksen jälkeen.

Seerumin kaliumpitoisuus

Seerumin kaliumpitoisuutta on seurattava, kun se on kliinisesti aiheellista, muun muassa sen jälkeen, kun on tehty muutoksia seerumin kaliumpitoisuuteen vaikuttaviin lääkevalmisteisiin (esim. RAAS-estäjät tai diureetit) ja sen jälkeen, kun patiromeeriannosta on sovitettu.

Kliinisten tietojen rajoitukset

Loppuvaiheen munuaissairautta (ESRD) sairastavat potilaat

Patiromeeria on tutkittu vain rajallisella määrällä potilaita, joilla glomerulusten arvioitu suodatusnopeus (eGFR) on < 15 ml/min/1,73 m² ja dialyysihoitoa saavilla potilailla.

Vakava hyperkalemia

Kokemukset ovat rajallisia potilaista, joiden seerumin kaliumpitoisuus on suurempi kuin 6,5 mmol/l.

Pitkäaikainen altistuminen

Patiromeeria koskeviin kliinisiin tutkimuksiin ei ole liittynyt yli yhtä vuotta pidempää altistumista.

Tietoa sorbitolista

Veltassa sisältää sorbitolia osana vastaionikompleksia. Sorbitolipitoisuus on noin 4 g (10,4 kcal) per 8,4 g patiromeeria. Potilaiden, joilla on harvinainen perinnöllinen fruktoosi-intoleranssi, ei pidä käyttää tätä lääkettä.

Tietoa kalsiumista

Veltassa sisältää kalsiumia osana vastaionikompleksia. Kalsium vapautuu osittain ja osa siitä voi imeytyä (ks. kohta Farmakodynamiikka). Tämän lääkevalmisteen annon hyötyjä ja riskejä on harkittava tarkoin potilailla, joilla on hyperkalsemian riski.

Patiromeerin vaikutus muihin lääkevalmisteisiin

Patiromeeri voi sitoa joitakin suun kautta samanaikaisesti otettavia lääkevalmisteita, mikä voi heikentää niiden imeytymistä ruoansulatuskanavasta. Samanaikaisesti annettujen lääkkeiden hyötyosuuden suurenemista ei todettu lääkkeiden yhteisvaikutuksia selvittäneissä tutkimuksissa. Patiromeeri ei imeydy eikä metaboloidu elimistössä, joten sen vaikutukset muiden lääkevalmisteiden toimintaan ovat vähäisiä.

Varotoimenpiteenä ja alla olevien tietojen perusteella Veltassa-valmisteen ja muiden suun kautta otettavien lääkevalmisteiden annon välillä on siksi oltava vähintään 3 tuntia.

In vivo -tutkimukset

Patiromeerin samanaikainen anto ei vaikuttanut amlodipiinin, sinakalseetin, klopidogreelin, furosemidin, litiumin, metoprololin, trimetopriimin, verapamiilin ja varfariinin hyötyosuuteen mitattuna käyrän alapuolisella alueella (AUC). Näiden lääkevalmisteiden ja patiromeerin ottamisen välillä ei tarvitse pitää taukoa.

Patiromeerin samanaikainen anto johti siprofloksasiinin, levotyroksiinin ja metformiinin heikentyneeseen hyötyosuuteen. Yhteisvaikutuksia ei kuitenkaan ilmennyt, kun patiromeerin ja näiden lääkevalmisteiden ottamisen välinen aika oli 3 tuntia.

In vitro -tutkimukset

In vitro -tutkimukset eivät ole osoittaneet, että patiromeerilla olisi mahdollisia yhteisvaikutuksia seuraavien vaikuttavien aineiden kanssa: allopurinoli, amoksisilliini, apiksabaani, asetyylisalisyylihappo, atorvastatiini, atsilsartaani, benatsepriili, bumetanidi, kanagliflotsiini, kandesartaani, kaptopriili, kefaleksiini, dapagliflotsiini, digoksiini, empagliflotsiini, enalapriili, eplerenoni, finerenoni, fosinopriili, glipitsidi, irbesartaani, lisinopriili, losartaani, olmesartaani, perindopriili, fenytoiini, kinapriili, ramipriili, riboflaviini, rivaroksabaani, sakubitriili, sevelameeri, spironolaktoni, takrolimuusi, torasemidi, trandolapriili ja valsartaani.

In vitro -tutkimukset ovat osoittaneet, että patiromeerilla saattaa olla yhteisvaikutuksia bisoprololin, karvedilolin, mykofenolaattimofetiilin, nebivololin, kinidiinin ja telmisartaanin kanssa.

Raskaus

Ei ole olemassa tietoja patiromeerin käytöstä raskaana oleville naisille.

Eläinkokeissa ei ole havaittu suoria tai epäsuoria lisääntymistoksisia vaikutuksia (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta).

Varmuuden vuoksi patiromeerin käyttöä on suositeltavaa välttää raskauden aikana.

Imetys

Ei ole odotettavissa vaikutuksia vastasyntyneisiin tai imeväisiin, sillä patiromeerin systeeminen altistus imettävälle naiselle on merkityksetön. On päätettävä, lopetetaanko imetys vai lopetetaanko/vältetäänkö patiromeerihoito ottaen huomioon imetyksestä aiheutuvat hyödyt lapselle ja hoidosta koituvat hyödyt äidille.

Hedelmällisyys

Patiromeerin vaikutuksesta ihmisten hedelmällisyyteen ei ole tietoa. Eläinkokeissa ei ole havaittu vaikutuksia lisääntymiskykyyn tai hedelmällisyyteen (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta).

Patiromeerilla ei ole haitallista vaikutusta tai on vain vähäinen vaikutus ajokykyyn ja koneidenkäyttökykyyn.

Turvallisuusprofiilin yhteenveto

Suurin osa tutkimuksissa raportoiduista haittavaikutuksista (AR) oli ruoansulatuselimistön häiriöitä, ja useimmin raportoidut haittavaikutukset olivat ummetus (6,2 %), ripuli (3 %), vatsakipu (2,9 %), ilmavaivat (1,8 %) ja hypomagnesemia (5,3 %). Ruoansulatuselimistön häiriöt olivat yleensä lieviä tai kohtalaisen vaikeita, ne eivät vaikuttaneet olevan suhteessa annokseen, ne paranivat yleensä spontaanisti tai hoidon avulla, eikä yhdenkään raportoitu olleen vakava. Hypomagnesemia oli lievää tai kohtalaisen vaikeaa, eikä yhdenkään potilaan seerumin magnesiumpitoisuus alentunut tasolle < 0,4 mmol/l.

Haittavaikutustaulukko

Haittavaikutukset luokitellaan seuraavassa elinjärjestelmän ja yleisyyden mukaan. Yleisyydet määritellään seuraavasti: hyvin yleinen (≥ 1/10), yleinen (≥ 1/100, < 1/10), melko harvinainen (≥ 1/1 000, < 1/100), harvinainen (≥ 1/10 000, < 1/1 000), hyvin harvinainen (< 1/10 000), tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin). Haittavaikutukset on esitetty kussakin yleisyysluokassa haittavaikutuksen vakavuuden mukaan alenevassa järjestyksessä.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista:

www-sivusto: www.fimea.fi
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri
PL 55
00034 Fimea

Koska Veltassa-valmisteen yliannostus voi aiheuttaa hypokalemiaa, seerumin kaliumpitoisuutta on seurattava. Patiromeeri poistuu elimistöstä noin 24 – 48 tunnissa ruoansulatuskanavan keskimääräisen läpikulkuajan perusteella. Jos lääketieteellisten toimenpiteiden katsotaan olevan tarpeen, seerumin kaliumpitoisuuden ennalleen palauttamiseen tarvittavia asianmukaisia toimenpiteitä voidaan harkita.

Farmakoterapeuttinen ryhmä: hyperkalemia- ja hyperfosfatemialääkkeet. ATC-koodi: V03AE09

Vaikutusmekanismi

Patiromeeri on imeytymätön kationinvaihtajapolymeeri, joka sisältää kalsiumsorbitoliyhdistelmää vastaionina.

Patiromeeri lisää kaliumin erittymistä ulosteeseen sitomalla kaliumia maha-suolikanavan luumenissa. Kaliumin sitoutuminen vähentää vapaan kaliumin pitoisuutta ruoansulatuskanavan luumenissa, mistä seuraa seerumin kaliumpitoisuuden pieneneminen.

Farmakodynaamiset vaikutukset

Terveillä aikuisilla tutkittavilla patiromeeri lisäsi suhteessa annokseen kaliumin erittymistä ulosteeseen ja vastaavasti vähensi kaliumin erittymistä virtsaan ilman, että seerumin kaliumpitoisuudessa tapahtui muutosta. 25,2 g patiromeeria annettuna kerran vuorokaudessa 6 vuorokauden ajan lisäsi kaliumin erittymistä ulosteeseen keskimäärin 1 283 mg/vrk ja vähensi kaliumin erittymistä virtsaan keskimäärin 1 438 mg/vrk. Kalsiumin erittyminen vuorokausivirtsaan lisääntyi lähtötilanteesta 53 mg/vrk.

Avoimessa tutkimuksessa, jossa arvioitiin vaikutuksen alkamiseen kuluvaa aikaa, seerumin kaliumpitoisuuden tilastollisesti merkittävää pienenemistä havaittiin hyperkaleemisilla potilailla 7 tuntia ensimmäisen annoksen jälkeen. Patiromeerihoidon lopettamisen jälkeen kaliumpitoisuus pysyi vakaana 24 tuntia viimeisen annoksen jälkeen, minkä jälkeen se kohosi jälleen 4 vuorokauden seurantajakson aikana.

Kliininen teho ja turvallisuus

Patiromeerin turvallisuus ja teho osoitettiin kaksiosaisessa, yksöissokkoutetussa, satunnaistetussa hoidon lopettamista koskeneessa tutkimuksessa, jossa arvioitiin tätä hoitoa hyperkaleemisten, kroonista munuaissairautta sairastavien potilaiden hoidossa vähintään yhden RAA-järjestelmän estäjän (eli angiotensiiniä konvertoivan entsyymin estäjän [ACEI], angiotensiini II:n reseptorin salpaajan [ARB] tai aldosteroniantagonistin [AA]) sisältävillä vakailla annoksilla.

Osassa A 243 potilasta sai patiromeerihoitoa 4 viikon ajan. Potilaat, joiden seerumin kaliumpitoisuus oli lähtötilanteessa 5,1 – < 5,5 mmol/l (mEql/l), saivat aloitusannoksena 8,4 g patiromeeria vuorokaudessa (jaettuna annoksena), ja potilaat, joiden seerumin kaliumpitoisuus oli lähtötilanteessa 5,5 – < 6,5 mmol/l, saivat aloitusannoksena 16,8 g patiromeeria vuorokaudessa (jaettuna annoksena). Annos sovitettiin tarvittaessa seerumin kaliumpitoisuuden perusteella aloittaen arvioinnit päivänä 3 ja sitten viikoittaisilla käynneillä 4 viikon hoitojakson loppuun asti. Tavoitteena oli säilyttää seerumin kaliumpitoisuus tavoitealueella (3,8 – < 5,1 mmol/l). Patiromeerin keskimääräiset vuorokausiannokset olivat 13 g potilaille, joiden seerumin kaliumpitoisuus oli 5,1 – < 5,5 mmol/l, ja 21 g potilaille, joiden seerumin kaliumpitoisuus oli 5,5 – < 6,5 mmol/l.

Potilaiden keski-ikä oli 64 vuotta (54 % oli vähintään 65­-vuotiaita, 17 % vähintään 75-­vuotiaita), 58 % potilaista oli miehiä ja 98 % valkoihoisia. Noin 97 %:lla potilaista oli korkea verenpaine, 57 %:lla oli tyypin 2 diabetes ja 42 %:lla oli sydämen vajaatoiminta.

Taulukossa 1 esitetään seerumin keskimääräiset kaliumpitoisuudet ja seerumin kaliumpitoisuuksien muutokset osan A lähtötilanteesta osan A viikkoon 4. Osan A toissijaisena tuloksena 76 %:lla (95 %:n CI: 70 %, 81 %) potilaista seerumin kaliumpitoisuus oli tavoitealueella 3,8 – < 5,1 mmol/l osan A viikolla 4.

Taulukko 1: Patiromeerihoitovaihe(osa A): ensisijainen päätetapahtuma

Osassa B 107 potilasta, joiden seerumin kaliumpitoisuus oli osan A lähtötilanteessa 5,5 – < 6,5 mmol/l, joiden seerumin kaliumpitoisuus oli tavoitealueella (3,8 – < 5,1 mmol/l) osan A viikolla 4 ja jotka saivat yhä RAA-järjestelmää estävää hoitoa, satunnaistettiin jatkamaan patiromeerihoitoa tai saamaan lumelääkettä 8 viikon ajan, minkä tarkoituksena oli arvioida patiromeerihoidon lopettamisen vaikutusta seerumin kaliumpitoisuuteen. Patiromeerihoitoon satunnaistettujen potilaiden vuorokausiannos oli 21 g osan B alussa ja osan B aikana.

Osan B ensisijainen päätetapahtuma oli seerumin kaliumpitoisuuden muutos osan B lähtötilanteesta ensimmäiseen käyntiin, jolla potilaan seerumin kaliumpitoisuus oli alueen 3,8 – < 5,5 mmol/l ulkopuolella, tai osan B viikkoon 4, jos potilaan seerumin kaliumpitoisuus pysyi alueen sisällä. Osassa B lumelääkettä saavien potilaiden seerumin kaliumpitoisuus nousi merkitsevästi suhteessa patiromeerihoitoa jatkaneisiin potilaisiin (p < 0,001).

Seerumin kaliumpitoisuus oli lumelääkettä saaneilla potilailla useammin ≥ 5,1 mmol/l milloin tahansa osan B aikana (91 % [95 %:n CI: 83 %, 99 %]) kuin patiromeeripotilailla (43 % [95 %:n CI: 30 %, 56 %]), p < 0,001. Seerumin kaliumpitoisuus oli lumelääkettä saaneilla potilailla useammin ≥ 5,5 mmol/l milloin tahansa osan B aikana (60 % [95 %:n CI: 47 %, 74 %]) kuin patiromeerihoitoa saaneilla potilailla (15 % [95 %:n CI: 6 %, 24 %]), p < 0,001.

Osassa B arvioitiin myös, voiko patiromeeri mahdollistaa RAA-järjestelmää estävän hoidon samanaikaisen käytön: Viisikymmentäkaksi prosenttia (52 %) lumelääkettä saavista tutkittavista lopetti RAA-järjestelmää estävän hoidon toistuvan hyperkalemian vuoksi, kun patiromeerihoitoa saaneista tutkittavista sen lopetti 5 %.

Patiromeerihoidon vaikutusta 52 viikkoon asti arvioitiin avoimessa tutkimuksessa, johon osallistui 304 hyperkaleemista potilasta, joilla oli krooninen munuaissairaus ja tyypin 2 diabetes mellitus ja jotka saivat tasaisia annoksia RAA-järjestelmää estäviä lääkkeitä. Potilaiden keski-ikä oli 66 vuotta (59,9 % oli vähintään 65­-vuotiaita, 19,7 % vähintään 75-­vuotiaita), 63 % potilaista oli miehiä, ja kaikki olivat valkoihoisia. Seerumin pienentynyt kaliumpitoisuus pysyi patiromeerihoidolla yli 1 vuoden kestäneen hoidon ajan, kuten kuvasta 1 näkee. Hypokalemian ilmaantuminen oli vähäistä (2,3 %) ja suurin osa tutkittavista (97,7 %) saavutti seerumin tavoitekaliumpitoisuuden ja pysyi siinä (ylläpitojaksolla seerumin kaliumpitoisuus oli kaiken kaikkiaan tavoitealueella noin 80 % ajasta). Potilaiden, joiden seerumin kaliumpitoisuus oli lähtötilanteessa > 5,0 – 5,5 mmol/l ja jotka saivat aloitusannoksena 8,4 g patiromeeria vuorokaudessa, keskimääräinen vuorokausiannos oli 14 g, ja potilaiden, joiden seerumin kaliumpitoisuus oli lähtötilanteessa > 5,5 – < 6,0 mmol/l ja jotka saivat aloitusannoksena 16,8 g patiromeeria vuorokaudessa, keskimääräinen vuorokausiannos oli 20 g koko tutkimuksen ajan.

Kuva 1: Keskimääräinen (95 %:n CI) seerumin kaliumpitoisuus ajan mukaan

									Seerumin K+ > 5,0 – 5,5 mmol/l lähtötilanteessa
									Seerumin K+ > 5,5 – 6,0 mmol/l lähtötilanteessa
Tutkimuskäynti (viikko) Seuranta (päivä)
Tutkittavien määrä:
Alempi K+-osite:			218	199	192	175	168	161		161	163	158	156	151	148	149	145		131	126
Ylempi K+-osite:			83	73	70	65	62	62		62	61	53	53	53	52	49	49		48	47

Mahdollisuutta käyttää patiromeeria samanaikaisesti spironolaktonihoidon kanssa tutkittiin satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa lumelääkekontrolloidussa tutkimuksessa sydämen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla, joilla AA:n käyttö oli kliinisesti aiheellista. Potilaat aloittivat spironolaktonihoidon 25 mg:n vuorokausiannoksella samaan aikaan kuin satunnaistetun hoidon (patiromeeria 12,6 g kahdesti päivässä tai lumelääke), ja annos suurennettiin 50 mg:aan vuorokaudessa päivän 14 jälkeen, jos seerumin kaliumpitoisuus oli > 3,5 ja ≤ 5,1 mmol/l. Satunnaistettujen ja tutkimushoitoa (patiromeeri 56; lumelääke 49) saaneiden 105 potilaan keski-ikä oli 68,3 vuotta, 60,6 % oli miehiä, 97,1 % oli valkoihoisia, ja glomerulusten keskimääräinen arvioitu suodatusnopeus oli 81,3 ml/min. Seerumin kaliumpitoisuus oli lähtötilanteessa 4,71 mmol/l patiromeerihoitoa saaneissa potilaissa ja vastaavasti 4,68 mmol/l lumelääkettä saaneissa potilaissa.

Ensisijainen tehoa mittaava päätetapahtuma, muutos seerumin kaliumpitoisuuden lähtötasosta 28 päivän hoitojakson loppuun saakka, oli merkitsevästi pienempi (p < 0,001) patiromeeriryhmässä (neliösumman keskiarvo [SEM]: −0,21 [0,07] mmol/l) lumelääkeryhmään verrattuna (neliösumman keskiarvo [SEM]: +0,23 [0,07] mmol/l). Lisäksi patiromeeriryhmässä oli myös vähemmän potilaita, joiden seerumin kaliumarvot olivat > 5,5 mmol/l (7,3 % vs. 24,5 %; p = 0,027), ja enemmän potilaita, jotka saivat spironolaktonia 50 mg vuorokaudessa (90,9 % vs. 73,5 %, p = 0,022).

Patiromeerin kykyä mahdollistaa samanaikainen spironolaktonihoito resistenttiä korkeaa verenpainetta ja kroonista munuaissairautta sairastavilla potilailla tutkittiin edelleen satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa, lumelääkekontrolloidussa 12 viikkoa kestävässä tutkimuksessa. Normokaleemiset potilaat aloittivat spironolaktonin annoksella 25 mg kerran vuorokaudessa samanaikaisesti satunnaistetun hoitonsa (patiromeeri 8,4 g kerran vuorokaudessa tai lumelääke) kanssa. Patiromeeri/lumelääke titrattiin viikoittain (korkeintaan annokseen 25,2 g kerran vuorokaudessa), jotta seerumin kaliumtasot pysyisivät arvoissa ≥ 4,0 mmol/l ja ≤ 5,1 mmol/l. Viikolla 3 tai sen jälkeen spironolaktoniannosta nostettiin annokseen 50 mg kerran vuorokaudessa tutkittavilla, joiden systolinen verenpaine oli ≥ 120 mmHg ja seerumin kaliumtaso ≤ 5,1 mmol/l.

Tutkimushoitoa (patiromeeri 147; lumelääke 148) saavien 295 satunnaistetun potilaan keski-ikä oli 68,1 vuotta, 51,9 % potilaista oli miehiä, 98,3 % valkoihoisia ja glomerulusten keskimääräinen arvioitu suodatusnopeus oli 35,73 ml/min/1,73 m². Satunnaistamisen aikaisen lähtötason seerumin kaliumarvo oli keskiarvoltaan 4,74 mmol/l patiromeerihoitoa saaneilla potilailla ja 4,69 mmol/l lumelääkettä saaneilla potilailla. Ensisijainen tehoa mittaava päätetapahtuma, spironolaktonihoitoa jatkavien tutkittavien määrä viikolla 12, oli huomattavasti korkeampi (p < 0,0001) patiromeerihoitoa saavassa ryhmässä (85,7 %) kuin lumelääkettä saavassa ryhmässä (66,2 %). Huomattavasti useammat saivat spironolaktonia 50 mg/vrk (69,4 % vs. 51,4 %).

Yleisesti patiromeeriryhmän potilaat jatkoivat spironolaktonin käyttöä 7,1 vuorokautta pidempään (95 %:n CI 2,2–12,0; p = 0,0045) kuin lumelääkeryhmän potilaat, ja he saivat myös huomattavasti korkeammat kumulatiiviset annokset spironolaktonia (2 942,3 (SE 80,1) mg vs. 2 580,7 (SE 95,8) mg, p = 0,0021).

Lisäksi huomattavasti harvemman patiromeeriryhmän potilaan seerumin kaliumarvo oli ≥ 5,5 mmol/l (35,4 % vs. 64,2 %, p < 0,001).

Viikolla 12 systolisen verenpaineen keskiarvo oli laskenut 11,0 mmHg (SD 15,34) spironolaktoni + lumelääke -ryhmässä ja vastaavasti 11,3 mmHg (SD 14,11) spironolaktoni + patiromeeri -ryhmässä. Lähtötasoon verrattavat arvojen laskut olivat tilastollisesti merkitseviä kummassakin hoitoryhmässä (p < 0,0001), mutta ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa.

Vaiheen 2 ja 3 kliinisissä tutkimuksissa kaikkiaan 99,54 % potilaista sai RAAS-estäjähoitoa lähtötilanteessa, 87,0 %:lla oli krooninen munuaissairaus ja eGFR < 60 ml/min/1,73 m², 65,6 %:lla oli diabetes mellitus ja 47,5 %:lla oli sydämen vajaatoiminta.

Ruoan vaikutus

Avoimessa tutkimuksessa 114 hyperkalemiaa sairastavaa potilasta satunnaistettiin saamaan patiromeeria kerran vuorokaudessa joko ruoan kanssa tai ilman ruokaa. Seerumin kaliumarvo hoidon päättyessä, seerumin kaliumarvon muutos lähtötilanteesta ja keskimääräinen patiromeeriannos olivat samaa luokkaa molemmissa ryhmissä.

Pediatriset potilaat

Euroopan lääkevirasto on myöntänyt lykkäyksen velvoitteelle toimittaa tutkimustulokset patiromeerin käytöstä hyperkalemian hoidossa yhdessä tai useammassa pediatrisessa potilasryhmässä (ks. kohdasta Annostus ja antotapa ohjeet käytöstä pediatristen potilaiden hoidossa).

Patiromeeri toimii sitoutumalla kaliumiin maha-suolikanavassa, ja siten seerumipitoisuus ei vaikuta sen tehoon. Tämän lääkevalmisteen liukenemattomuuden ja imeytymättömyyden vuoksi monia klassisia farmakokineettisiä tutkimuksia ei voida suorittaa.

Patiromeeri poistuu elimistöstä noin 24–48 tunnin kuluttua nauttimisesta ruoansulatuskanavan keskimääräisen läpikulkuajan perusteella.

Rotille ja koirille tehdyissä radiomerkityissä tutkimuksissa patiromeeri ei imeytynyt elimistöön ja poistui ulosteen mukana. Rotille tehdyssä koko kehon kvantitatiivisessa autoradiografia-analyysissä osoitettiin, että radioaktiivisuus rajoittui maha-suolikanavaan niin, että muissa kudoksissa tai elimissä ei ollut havaittua radioaktiivisuustasoa.

Farmakologista turvallisuutta, toistuvan altistuksen aiheuttamaa toksisuutta, genotoksisuutta sekä lisääntymis- ja kehitystoksisuutta koskevien konventionaalisten tutkimusten tulokset eivät viittaa erityiseen vaaraan ihmisille.

Patiromeeri ei ollut geenitoksinen takaisinmutaatiokokeissa (Amesin testi), kromosomipoikkeavuustesteissä tai rotan mikrotumatesteissä.

Karsinogeenisuutta koskevia tutkimuksia ei ole tehty.

Ksantaanikumi

Ei oleellinen.

3 vuotta

Säilytä ja kuljeta kylmässä (2 °C – 8 °C).

Jos Veltassa-valmistetta säilytetään huoneenlämmössä (alle 25 °C), se pitää käyttää 6 kuukauden sisällä jääkaapista ottamisen jälkeen.

Veltassa-valmistetta ei saa käyttää annospussiin painetun viimeisen käyttöpäivän jälkeen kummassakaan säilytysolosuhteessa.

Seos pitää ottaa 1 tunnin sisällä suspension valmistamisesta.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

VELTASSA jauhe oraalisuspensiota varten
8,4 g 30 x 8,4 g (315,88 €)
16,8 g 30 x 16,8 g (315,88 €)

PF-selosteen tieto

Veltassa 8,4 g jauhe oraalisuspensiota varten

8,4 g patiromeeria jauheena annospusseissa, jotka koostuvat viidestä kerroksesta: polyeteeni, alumiini, polyeteeni, polyesteri ja paperi.

Pakkauskoot: 30, 60 tai 90 annospussia sisältävät rasiat ja moniannospakkaukset, joissa on kolme 30 annospussin pakkausta.

Veltassa 16,8 g jauhe oraalisuspensiota varten

16,8 g patiromeeria jauheena annospusseissa, jotka koostuvat viidestä kerroksesta: polyeteeni, alumiini, polyeteeni, polyesteri ja paperi.

Pakkauskoot: 30, 60 tai 90 annospussia sisältävät rasiat.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

Valmisteen kuvaus:

Vaalea tai vaaleanruskea jauhe, jossa valkoisia hiukkasia.

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

VELTASSA jauhe oraalisuspensiota varten
8,4 g 30 x 8,4 g
16,8 g 30 x 16,8 g

• Rajoitettu peruskorvaus lääkärin lausunnolla (40 %). Natriumsirkoniumsyklosilikaatti ja patiromeeri: Kroonista munuaissairautta sairastavien aikuispotilaiden hyperkalemian hoito erityisin edellytyksin / Natriumsirkoniumsyklosilikaatti: Sydämen vajaatoimintaa sairastavien aikuispotilaiden hyperkalemian hoito erityisin edellytyksin (3020).

V03AE09

06.10.2022