OMNIPAQUE injektioneste, liuos 140 mg I/ml, 180 mg I/ml, 240 mg I/ml, 300 mg I/ml, 350 mg I/ml

140 mg I/ml: Joheksoli 302 mg, vastaa 140 mg I/ml

180 mg I/ml: Joheksoli 388 mg, vastaa 180 mg I/ml.

240 mg I/ml: Joheksoli 518 mg, vastaa 240 mg I/ml.

300 mg I/ml: Joheksoli 647 mg, vastaa 300 mg I/ml

350 mg I/ml: Joheksoli 755 mg, vastaa 350 mg I/ml.

Joheksoli on ionisoitumaton, monomeerinen, trijodattu, vesiliukoinen röntgenvarjoaine. Jodia 140 mg/ml sisältävä Omnipaque-liuos on veren ja kudosnesteen kanssa isotoninen.

Omnipaquen osmolaalisuus- ja viskoosisuusarvot ovat seuraavat:

* Menetelmä: vesihöyry-paine osmometria

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Injektioneste, liuos.

Tämä lääkevalmiste on tarkoitettu vain diagnostiseen käyttöön.

Tämä röntgenvarjoaine on tarkoitettu aikuisille ja lapsille intravenoosisti, intra-arteriaalisesti, intratekaalisesti ja kehon onteloihin, röntgentutkimuksiin, CT-tutkimuksiin, DSA (digitaalinen subtraktio angiografia) ‑tutkimuksiin ja rektaalikäyttöön lapsille sekä suun kautta aikuisten ja lasten ruuansulatuskanavan tutkimuksiin (katso annostusohjeet kohdasta Annostus ja antotapa).

Omnipaque on käyttövalmiina injektionesteinä, jotka annetaan laskimoon, valtimoon, intratekaalisesti tai kehon onteloihin. Ks. oheisen taulukon mukaisesti.

Annostus riippuu käytettävästä tutkimusmenetelmästä ja tekniikasta, sekä potilaan iästä, painosta, sydämen lyöntivolyymistä ja yleiskunnosta. Yleensä käytetään samoja jodipitoisuuksia ja tilavuuksia kuin muilla, yleisesti käytetyillä intravaskulaarisilla varjoaineilla. Potilaan riittävästä nesteytyksestä on huolehdittava ennen varjoaineen antoa.

Seuraavissa taulukoissa esitetyt annokset ovat vain suuntaa-antavia.

Intravenoosikäyttö

Intra-arteriaalinen käyttö

Intratekaalinen käyttö

Haitallisten sivuvaikutusten välttämiseksi ei jodimäärä aikuisilla saa ylittää 3 g (ks. myös kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Käyttö kehon onteloissa

Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai apuaineille.

Manifesti tyreotoksikoosi.

Yleisesti huomattavaa käytettäessä ionisoitumattomia varjoaineita:

Yliherkkyys

Potilaan aiempi allergisuus, astma tai aikaisempi reaktio jodia sisältäville varjoaineille antaa aiheen erityiseen valppauteen. Potilaan esitiedot pitää sen vuoksi selvittää tarkasti ennen varjoaineen antamista, ja jos potilaalla on allergiataipumusta tai potilaalla tiedetään olleen yliherkkyysreaktioita, varjoainetta tulisi käyttää vain tarkoin harkituissa tilanteissa.

Esilääkitystä kortikosteroideilla tai histamiini-H₁- tai ‑H₂ ‑antagonisteilla voidaan harkita, jos potilaalla on siedettävyyteen liittyviä riskitekijöitä. Nämä lääkkeet eivät kuitenkaan estä anafylaktista sokkia, vaan saattavat itse asiassa peittää alkuvaiheen oireet. Jos potilaalla on keuhkoastma, etenkin bronkospasmin riski on tavanomaista suurempi.

Vakavien reaktioiden mahdollisuutta Omnipaquea käytettäessä pidetään pienenä. Jodia sisältävät varjoaineet voivat kuitenkin edesauttaa vakavan, henkeä uhkaavan tai kuolemaan johtavan anafylaktisen / anafylaktisen kaltaisten reaktioiden tai muiden yliherkkyysreaktioiden ilmaantumista. Oireet, kuten angioedeema, konjunktiviitti, yskä, kutina, riniitti, aivastelu ja urtikaria, saattavat annetusta määrästä ja antoreitistä riippumatta viitata hoitoa vaativaan vakavaan anafylaksin kaltaiseen reaktioon.

lman ennakkovaroitusta tulevien vakavien reaktioiden varalta pitää olla etukäteen tehty toimintasuunnitelma, ja välittömään ensiapuun tarvittavat lääkkeet ja laitteet, lääketieteellinen kokemus ja osaava henkilöstö on oltava aina saatavilla. Sokkitilan uhatessa varjoaineen anto on lopetettava heti ja tarvittaessa on aloitettava laskimoon annettava hoito. On suositeltavaa aina käyttää koko varjoainetutkimuksen ajan kanyyliä tai katetria nopean suonensisäisen lääkityksen varmistamiseksi.

Etenkin astmaattisilla potilailla beetasalpaajien käyttö voi madaltaa kynnystä bronkospasmin kehittymiseen ja vähentää vastetta beeta-agonisti- ja adrenaliinihoitoon, mikä saattaa edellyttää annosten suurentamista. Näillä potilailla anafylaksian oireet saattavat lisäksi olla epätyypillisiä ja ne saatetaan tulkita erheellisesti vagaaliseksi reaktioksi.

Yliherkkyysreaktiot ilmenevät tavallisesti lievinä hengitys- tai iho-oireina, kuten lievinä hengitysvaikeuksina, ihon punoituksena (eryteemana), urtikariana, kutinana tai kasvojen turvotuksena. Vaikea-asteiset reaktiot, kuten angioedeema, kurkunpään alaosan turvotus, bronkospasmi ja sokki ovat harvinaisia.

Nämä reaktiot ilmaantuvat tavallisesti yhden tunnin kuluessa varjoaineen antamisen jälkeen. Yliherkkyys saattaa harvinaisissa tapauksissa ilmaantua viivästyneesti (tuntien tai päivien kuluttua), mutta tällaiset tapaukset ovat harvoin hengenvaarallisia ja ovat pääasiassa ihoreaktioita.

Tarkkailuaika:

Potilasta pitää tarkkailla 30 minuutin ajan viimeisen injektion annon jälkeen, koska suurin osa vaikea-asteisista reaktioista ilmaantuu tänä aikana.

Hyytymishäiriöt

Angiokardiografisissa toimenpiteissä, joissa on käytetty ionisoimatonta tai ionisoitua varjoainetta, on ilmoitettu vakavia ja harvinaisissa tapauksissa kuolemaan johtaneita tromboembolisia tapahtumia, jotka ovat aiheuttaneet sydäninfarktin tai aivohalvauksen. Suonten katetrisaatioita tehtäessä on syytä noudattaa hyvää angiografista tekniikkaa ja huuhdella katetrit säännöllisesti ja usein (esim. heparinisoidulla keittosuolalla), jotta vähennetään tutkimukseen liittyvien tromboosien ja embolismin vaaraa.

Katetroinnin aikana on huomioitava, että varjoaineen lisäksi myös lukuisat muut tekijät voivat vaikuttaa tromboembolisten tapahtumien kehittymiseen. Tällaisia tekijöitä ovat tutkimuksen kesto, injektioiden lukumäärä, katetrityyppi ja ruiskun materiaali, perussairaudet ja samanaikaiset lääkehoidot.

Tutkimuksen kesto on pidettävä mahdollisimman lyhyenä.

Homokystinuriaa sairastavien potilaiden yhteydessä pitää olla varovainen (tromboembolian riski).

Ionisoimattoman varjoaineen hyytymistä estävä vaikutus on heikompi in vitro kuin ionisoidun varjoaineen.

Nesteytys

Riittävästä nesteytyksestä on huolehdittava sekä ennen että jälkeen tutkimuksen. Potilaalle pitää antaa tarvittaessa nesteytystä laskimoon, kunnes varjoaine on poistunut kokonaan elimistöstä.

Nesteytyksestä on huolehdittava erityisesti potilailla, jotka sairastavat dys- ja paraproteinemioita, kuten multippelia myelomaa, diabetes mellitusta tai kärsivät munuaisten vajaatoiminnasta tai hyperurikemiasta samoin kuin vastasyntyneillä, pikkulapsilla ja vanhuksilla sekä potilailla, joiden yleiskunto on huono. Riskipotilaiden neste- ja elektrolyyttimetaboliaa pitää säätää, ja pienentyneiden seerumin kalsiumpitoisuuksien oireet pitää hoitaa.

Nesteytys ja elektrolyyttien anto aluksi on välttämätön nesteenpoistolääkkeistä aiheutuvan elimistön kuivumisriskin vuoksi akuutin munuaisvaurion riskin vähentämiseksi.

Sydämen ja verisuoniston reaktiot

Varovaisuutta on syytä noudattaa potilailla, jotka kärsivät vakavasta sydänsairaudesta/sydän- ja verisuonisairaudesta ja pulmonaarihypertensiosta, koska heille saattaa kehittyä hemodynaamisia muutoksia tai arytmioita. Tämä koskee etenkin varjoaineen käyttöä sepelvaltimoiden sekä vasemman ja oikean sydänkammion tutkimiseen (ks. myös kohta Haittavaikutukset).

Sydämen reaktioille erityisen alttiita potilaita ovat sydämen vajaatoimintaa, vaikea-asteista sepelvaltimotautia, epästabiilia angina pectorista tai läppäsairautta sairastavat potilaat sekä potilaat, joilla on aiemmin ollut sydäninfarkti, joille on tehty sepelvaltimoiden ohitusleikkaus ja jotka sairastavat keuhkoverenpainetautia.

Iäkkäillä potilailla ja potilailla, joilla on ennestään sydänsairaus, esiintyy useammin reaktioita, joihin liittyy EKG:ssä todettavia iskeemisiä muutoksia ja rytmihäiriöitä.

Jos potilaalla on sydämen vajaatoimintaa, varjoaineen anto injektiona suoneen voi aiheuttaa keuhkoedeemaa.

Keskushermoston häiriöt

Varjoaineiden, kuten joheksolin, käytön yhteydessä on ilmoitettu enkefalopatiaa. Varjoaine-enkefalopatia voi aiheuttaa neurologisten toimintahäiriöiden oireita (ks. kohta Haittavaikutukset). Oireet ilmenevät yleensä minuuteista tunteihin joheksolin antamisen jälkeen ja korjautuvat yleensä muutamassa päivässä.

Veri-aivoesteen läpäisevyyttä lisäävät tekijät helpottavat varjoaineen siirtymistä aivokudokseen ja voivat johtaa mahdollisiin keskushermostoreaktioihin, esimerkiksi enkefalopatiaan.

Valmisteen antamisessa laskimoon on oltava varovainen, jos potilaalla on akuutti aivoinfarkti tai akuuttia kallonsisäistä verenvuotoa, samoin kuin jos potilaalla on veri-aivoesteen häiriöitä aiheuttava sairaus, aivoedeemaa, akuuttia myeliinikatoa tai pitkälle edennyt aivojen ateroskleroosi.

Jos epäillään varjoaine-enkefalopatiaa, joheksolin anto on keskeytettävä ja asianmukainen hoito aloitettava.

Varjoaineen antaminen voi pahentaa etäpesäkkeiden, rappeuttavien prosessien tai tulehdusprosessien aiheuttamia neurologisia oireita.

Jos potilaalla on oireinen aivoverisuonisairaus tai on aiemmin ollut aivohalvaus tai tiheästi esiintyneitä TIA-kohtauksia, valtimoon injektiona annetusta varjoaineesta aiheutuvien neurologisten komplikaatioiden riski on suurempi.

Varjoaineen antaminen valtimoon saattaa aiheuttaa vasospasmin, josta aiheutuu aivoiskemiaa.

Potilaat, joilla on akuutti serebraalinen muutos, tuumori tai epilepsia, ovat herkkiä kohtauksille ja ansaitsevat erityishuomiota. Myös alkoholisteilla ja huumeiden käyttäjillä on lisääntynyt riski saada kohtauksia tai neurologisia reaktioita.

Muutamat potilaat ovat kärsineet väliaikaisesta kuulon heikkenemisestä tai jopa kuuroudesta myelografian jälkeen. Tämän on arveltu aiheutuneen selkäydinnesteen paineen putoamisesta varsinaisen lumbaalipunktion vuoksi.

Munuaisreaktiot

Jodia sisältävien varjoaineiden käytöstä saattaa seurata seerumin kreatiniinipitoisuuden suureneminen ja akuutti munuaisvaurio. Varjoaineen antoa seuraavan akuutin munuaisvaurion välttämiseksi on syytä erityiseen varovaisuuteen potilailla, jotka jo kärsivät munuaisen vajaatoiminnasta ja diabetes mellituksesta, koska heillä on muita suurempi riski. Muita altistavia tekijöitä ovat varjoaineen annon seurauksena aiemmin kehittynyt munuaisten vajaatoiminta, aiemmin sairastettu munuaistauti, yli 60 vuoden ikä, elimistön kuivumistila, pitkälle edennyt arterioskleroosi, dekompensoitunut sydämen vajaatoiminta, suuret varjoaineannokset ja lukuisat injektiot, varjoaineen antaminen suoraan munuaisvaltimoon, muille munuaistoksisille aineille altistuminen, vaikea-asteinen ja krooninen hypertensio, hyperurikemia, paraproteinemiat (myelomatoosi ja Waldenströmin makroglobulinemia, plasmosytooma) tai dysproteinemiat.

Ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin kuuluvat:

• riskipotilaiden tunnistaminen
• riittävästä nesteytyksestä huolehtiminen. Tarvittaessa i.v.-infuusio aloitetaan jo ennen tutkimusta ja sitä jatketaan kunnes varjoaine on poistunut munuaisten kautta.
• vältetään munuaisiin kohdistuvaa ylimääräistä rasitusta esim. nefrotoksisten lääkkeiden, oraalisten kolekystografisten varjoaineiden, valtimopuristimien, munuaisarterioiden angioplastian tai suurten leikkausten muodossa, kunnes varjoaine on poistunut elimistöstä
• mahdollisimman pienen annoksen antaminen
• lykätään varjoaineella tehtäviä uusintatutkimuksia, kunnes munuaisten toiminta palaa tutkimusta edeltävälle tasolle.

Varjoaineita voidaan antaa hemodialyysihoitoa saaville radiologisiin toimenpiteisiin. Varjoaineinjektion ajastaminen hemodialyysihoidon suhteen ei ole tarpeen.

Diabeetikot, jotka käyttävät metformiinia

Diabeetikoilla, joita hoidetaan metformiinilla, on riski maitohappoasidoosin kehittymiselle, erityisesti niillä potilailla, joiden munuaistoiminta on heikentynyt. Maitohappoasidoosin välttämiseksi seerumin kreatiniinitaso tulee määrittää metformiinihoitoa saavilla diabeetikoilla ennen jodia sisältävien varjoaineiden laskimonsisäistä antoa. Erityistoimenpiteitä on noudatettava seuraavissa tapauksissa:

1. Potilaat, joiden eGFR on ≥ 60 ml/min/1,73 m² (krooninen munuaissairaus, asteet 1 ja 2), voivat jatkaa metformiinin ottamista normaalisti.
2. Potilaat, joiden eGFR on 30–59 ml/min/1,73 m² (krooninen munuaissairaus, aste 3):
   • Potilaat, jotka saavat varjoainetta laskimoon ja joiden eGRF on ≥ 45 ml/min/1,73 m2, voivat jatkaa metformiinin ottamista normaalisti.
   • Potilaiden, jotka saavat varjoainetta valtimoon tai jotka saavat varjoainetta laskimoon ja joiden eGFR on 30–44 ml/min/1,73 m2, pitää lopettaa metformiinin ottaminen 48 tuntia ennen varjoaineen antamista. Metformiinin ottaminen voidaan aloittaa uudelleen vasta 48 tuntia varjoaineen antamisen jälkeen, jos munuaistoiminta ei ole heikentynyt.
3. Potilaille, joiden eGFR on alle 30 ml/min/1,73 m² (krooninen munuaissairaus, asteet 4 ja 5) tai joilla on samanaikainen maksan toimintaa heikentävä tai hypoksiaa aiheuttava sairaus, metformiini on vasta-aiheista ja jodia sisältäviä varjoaineita pitää välttää.
4. Kiireellisissä tapauksissa, kun potilaan munuaistoiminta on heikentynyt tai sitä ei tunneta, lääkärin on arvioitava varjoainetutkimuksen riski-hyötysuhde. Metformiinin käyttö keskeytetään varjoaineen antamisesta lähtien. Toimenpiteen jälkeen potilasta tarkkaillaan mahdollisten maitohappoasidoosin oireiden varalta. Metformiinihoito pitää aloittaa uudelleen 48 tuntia varjoaineen antamisen jälkeen, jos seerumin kreatiniini/eGFR on pysynyt muuttumattomana kuvantamista edeltävään tasoon nähden.

Potilaat, joilla on munuaisten ja maksan toimintahäiriöitä

Erityistä huolenpitoa vaativat ne potilaat, jotka kärsivät sekä munuaisten että maksan toiminnanhäiriöistä, koska heillä varjoaineiden poistuminen elimistöstä voi olla huomattavasti hidastunutta. Hemodialyysipotilaille voidaan tehdä varjoainetutkimus. Seuraavaa hemodialyysiä ei tarvitse ajastaa varjoainetutkimuksen kanssa.

Myasthenia gravis

Jodia sisältävien varjoaineiden anto saattaa edesauttaa myastenia graviksen syntymistä.

Feokromosytooma

Toimenpideradiologiselle potilaalle, joka sairastaa feokromosytomaa, on annettava ennaltaehkäisevästi alfasalpaajia hypertensiivisen kriisin välttämiseksi.

Kilpirauhasen toimintahäiriöt

Jodia sisältävät varjoaineet saattavat liuoksen sisältämän vapaan jodidin ja dejodinaation kautta lisäksi vapautuvan jodidin vuoksi vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan. Tämä saattaa aiheuttaa hypertyreoosin tai jopa tyreotoksikoosin kriisin näille alttiille potilaille. Jos potilaalla on ilmeinen hypertyreoosi, jota ei ole vielä diagnosoitu, tai potilaalla on piilevä hypertyreoosi (esim. kyhmystruuma) ja potilaan toimintakyky on riittävä itsenäiseen toimintaan (usein esim. iäkkäitä potilaita, etenkin alueilla, joilla esiintyy jodin puutosta), potilaan kilpirauhasen toiminta on selvitettävä ennen tutkimuksen tekemistä, jos tällaista tilaa epäillään.

Ennen jodia sisältävän varjoaineen antamista on varmistettava, ettei potilaalle ole suunniteltu kilpirauhasen kuvausta tai kilpirauhasen toimintakokeita eikä hoitoa radioaktiivisella jodilla, koska jodia sisältävän varjoaineen antaminen häiritsee antoreitistä riippumatta hormonimäärityksiä ja jodin siirtymistä kilpirauhaseen tai kilpirauhassyövän etäpesäkkeisiin, kunnes jodin erittyminen virtsaan palautuu normaaliksi. Ks. myös kohta Yhteisvaikutukset.

Kilpirauhasen vajaatoimintaan tai tilapäiseen kilpirauhasen supressioon viittaavia kilpirauhaskokeiden tuloksia on raportoitu, kun jodia sisältävää varjoainetta on annettu aikuispotilaille ja pediatrisille potilaille, myös imeväisille. Jotkut potilaista saivat hoitoa kilpirauhasen vajaatoimintaan. Ks. myös kohta Pediatriset potilaat.

Ahdistuneisuustilat

Jos potilaan ahdistuneisuus on huomattavaa, hänelle saattaa olla tarpeen antaa jotakin sedatiivia.

Sirppisoluanemia

Jos potilaalla on homotsygoottinen sirppisoluanemia ja hänelle annetaan varjoainetta laskimoon ja valtimoon, varjoaine saattaa edistää sirppiytymistä.

Muut riskitekijät

Autoimmuunisairauksia sairastavilla potilailla on havaittu vakavaa vaskuliittia tai Stevens–Johnsonin oireyhtymän kaltaisia oireyhtymiä.

Vaikea-asteiset verisuonten ja neurologiset sairaudet ovat etenkin iäkkäillä potilailla varjoaineista aiheutuvien reaktioiden riskitekijöitä.

Ekstravasaatio

Injektio suonen ulkopuolelle saattaa joskus aiheuttaa paikallista kipua, turvotusta ja punoitusta. Nämä menevät kuitenkin tavallisesti ohi ilman jälkiseuraamuksia. Tosin tulehduksia ja jopa kudosnekroosiakin on nähty. Injektiokohdan koholla pitämistä ja viilentämistä suositellaan rutiinitoimenpiteenä. Kirurgista paineentasausta saatetaan tarvita, mikäli aitiopaine nousee.

Pediatriset potilaat:

Erityistä huomiota on kiinnitettävä alle 3-vuotiaisiin pediatrisiin potilaisiin, koska kilpirauhasen vajaatoiminta varhaisessa iässä voi olla vahingollista kuulon kehitykselle sekä motoriselle ja kognitiiviselle kehitykselle ja vaatia väliaikaista T4-korvaushoitoa. Alle 3-vuotiailla pediatrisilla potilailla, jotka olivat altistuneet jodia sisältävälle varjoaineelle, kilpirauhasen vajaatoiminnan ilmaantuvuus oli 1,3–15 % potilaan iästä ja jodia sisältävän varjoaineen annoksesta riippuen. Kilpirauhasen vajaatoimintaa havaittiin useammin vastasyntyneillä ja keskosilla. Vastasyntyneet ovat myös voineet altistua äidin kautta raskauden aikana. Kilpirauhasen toiminta on tutkittava kaikilta alle 3-vuotiailta pediatrisilta potilailta jodia sisältävälle varjoaineelle altistumisen jälkeen. Jos havaitaan kilpirauhasen vajaatoimintaa, hoidon tarvetta on arvioitava ja kilpirauhasen toimintaa on seurattava, kunnes se palautuu normaaliksi.

Vastasyntyneiden ja pienten lasten nesteytyksestä on erityisesti varmistuttava ennen ja jälkeen varjoaineen antoa. Nefrotoksinen lääkitys on keskeytettävä. Lapsilla ikään liittyvä glomerulusten suodatusnopeuden pieneneminen voi myös viivästyttää varjoaineiden eritystä.

Pikkulapset (ikä < 1 vuosi) ja erityisesti vastasyntyneet ovat herkkiä elektrolyyttihäiriöille ja hemodynaamisille muutoksille.

Intratekaalinen käyttö:

Myelografian jälkeen potilaan pitäisi levätä tunnin ajan pää ja ylävartalo kohotettuina 20 asteen kulmaan. Sen jälkeen hän voi liikkua varovasti, mutta alaspäin kumartumista pitää välttää. Mikäli on kyseessä vuodepotilas, on pää ja ylävartalo pidettävä koholla ensimmäisten 6 tunnin ajan. Potilaita, joilla epäillään olevan tavallista alhaisempi kouristuskynnys, on seurattava tämän ajanjakson ajan. Polikliinisiä potilaita ei saa jättää kokonaan yksin ensimmäisten 24 tunnin aikana.

Haitallisten sivuvaikutusten välttämiseksi ei jodimäärä aikuisilla saa ylittää 3 g (ks. myös kohta Annostus ja antotapa Annostus ja antotapa).

Aivojen arteriografia

Jos potilaalla on pitkälle edennyt arterioskleroosi, vaikea-asteinen hypertensio, sydämen dekompensaatio, potilas on iäkäs ja hänellä on aiemmin ollut aivotromboosi tai ‑embolia ja migreeniä, hänelle saattaa ilmaantua tavanomaista useammin sydän- ja verisuonireaktioita, kuten bradykardiaa ja verenpaineen nousua tai laskua.

Arteriografia

Käytettyyn toimenpiteeseen liittyvä valtimon, laskimon, aortan ja liitännäiselinten vaurio, pleurosenteesi, retroperitoneaalivuoto, selkäydinvaurio ja alaraajahalvauksen oireet ovat mahdollisia.

Jodia sisältävien varjoaineiden käytöstä saattaa seurata ohimenevää munuaisten toiminnan heikkenemistä. Tästä voi metformiinia saavilla diabeetikoilla olla seurauksena maitohappoasidoosin kehittyminen (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Potilaiden, jotka ovat saaneet alle 2 viikkoa ennen tutkimusta interleukiini-2:ta ja interferoneita, on havaittu olevan muita herkempiä saamaan viivästyneitä reaktioita (punoitusta, flunssankaltaisia oireita tai ihoreaktioita).

Tiettyjen neuroleptien tai trisyklisten masennuslääkkeiden samanaikainen käyttö saattaa alentaa kouristuskynnystä ja lisätä siten varjoaineesta aiheutuvien kouristusten riskiä.

Beetasalpaajahoito saattaa alentaa yliherkkyysreaktioiden ilmaantumiskynnystä, ja yliherkkyysreaktioiden hoidossa saatetaan tarvita suurempia beeta-agonistiannoksia.

Beetasalpaajat, vasoaktiiviset aineet, ACE:n estäjät ja angiotensiinireseptorin salpaajat saattavat heikentää sydämen ja verisuoniston verenpainemuutoksia kompensoivien mekanismien tehoa.

Kaikki jodia sisältävät varjoaineet saattavat häiritä kilpirauhasen toimintaa. Kilpirauhasen jodin sitomiskyky saattaa siten olla alhaisempi jopa useiden viikkojen ajan.

Suuret varjoainepitoisuudet seerumissa ja virtsassa saattavat häiritä bilirubiinin, proteiinien tai epäorgaanisten aineiden (esim. rauta, kupari, kalsium ja fosfaatti) laboratoriokokeita. Näitä aineita ei pitäisi tutkia tutkimuspäivänä.

Raskaus:

Omnipaquen käytön turvallisuutta ihmisen raskauden aikana ei ole osoitettu. Eläinkokeiden tulosten tarkastelu ei kerro suorasta tai epäsuorasta haitallisesta vaikutuksesta lisääntymiskykyyn, alkion tai sikiön kehitykseen, raskauden kulkuun tai peri- ja postnataalikehitykseen. Koska säderasitusta tulisi välttää raskauden aikana aina kun se on mahdollista, pitäisi aina ennen röntgentutkimusta, varjoaineen kanssa tai ilman, punnita tarkoin, onko saatava hyöty riskiä suurempi. Omnipaquea ei pidä käyttää raskauden aikana, ellei lääkäri pidä tehtävää tutkimusta välttämättömänä ja saatavaa hyötyä oletettua riskiä suurempana. Riskejä ja hyötyä arvioitaessa on sädealtistuksen välttämisen lisäksi otettava huomioon sikiön kilpirauhasen herkkyys jodille.

Vastasyntyneiden kilpirauhasen toiminnan seurantaa suositellaan, jos lapsi on altistunut jodia sisältävälle varjoaineelle äidin raskauden aikana (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Imetys:

Varjoaineet erittyvät heikosti äidinmaitoon ja pieniä määriä imeytyy suolistosta. Rintaruokintaa voidaan jatkaa normaalisti, kun jodipitoista varjoainetta annetaan imettävälle äidille. Tutkimuksessa rintamaitoon erittynyt joheksolin määrä 24 tunnin jälkeen injektiosta oli 0,5 % painon mukaisesta annoksesta. Lapsen saama joheksolimäärä 24 tunnin kuluttua injektiosta vastasi vain 0,2 % lapsille tarkoitetusta annoksesta.

Ei ole suositeltavaa ajaa autoa tai käyttää koneita yhden tunnin jälkeen injektiosta tai 24 tunnin kuluessa intratekaalisesta tutkimuksesta (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet). Potilaskohtainen arviointi on kuitenkin tarpeen, jos myelografiatutkimuksen jälkeiset oireet jatkuvat.

Yleiset (koskee kaikkia jodipitoisten varjoaineiden käyttöalueita):

Alla on lueteltu mahdollisia yleisiä haittavaikutuksia käytettäessä ionisoitumattomia, monomeerisiä varjoaineita radiologisissa tutkimuksissa. Antotapakohtaisia haittavaikutuksia on lueteltu ko. otsikoiden alla.

Yliherkkyysreaktioita saattaa esiintyä täysin riippumatta annoksesta ja antotavasta ja lievät oireet saattavat olla vakavan anafylaktisen kaltaisen reaktion tai sokin ensioireita. Varjoaineen anto pitää tällöin lopettaa välittömästi ja mikäli tarpeen, yliherkkyysreaktio on hoidettava suoneen annettavalla lääkityksellä.

Ohimenevä S-kreatiniinin nousu on yleistä jodivarjoaineen annon jälkeen, varjoaineen aiheuttamaa nefropatiaa saattaa esiintyä.

Jodismi tai ”jodisikotauti” on harvinainen jodipitoisten varjoaineiden komplikaatio, jossa sylkirauhaset voivat turvota ja kipeytyä vielä noin 10 päivän kuluttua tutkimuksesta.

Haittavaikutusten yleisyydet perustuvat sisäiseen kliiniseen dokumentaatioon ja julkaistuihin laajoihin enemmän kuin 200 000 potilasta käsittäviin tutkimuksiin.

Haittavaikutusten yleisyydet on määritelty seuraavasti:

Hyvin yleiset: ≥ 1/10

Yleiset: ≥ 1/100 ja < 1/10

Melko harvinaiset: ≥ 1/1 000 ja < 1/100

Harvinaiset: ≥ 1/10 000 ja < 1/1 000

Hyvin harvinaiset: < 1/10 000

Tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä esiintyvyyden arviointiin)

Immuunijärjestelmä:

Hermosto:

Sydän:

Verisuonisto:

Ruoansulatuselimistö:

Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat:

Intravaskulaarinen käyttö (käyttö valtimoon ja laskimoon):

Lue ensin yleinen osio. Alla on kuvattu ainoastaan niiden haittavaikutusten yleisyydet, joita on havaittu käytettäessä ionisoitumattomia, monomeerisiä varjoaineita intravaskulaarisessa käytössä.

Intra-arteriaalisen käytön yhteydessä tavattavat haittavaikutukset riippuvat injektiokohdasta ja annetusta annoksesta. Selektiivisissä arteriografioissa ja muissa tutkimuksissa, joissa varjoaine pääsee kohde-elimeen pitoisuudeltaan väkevänä, saatetaan ko. elimessä havaita komplikaatioita.

Veri ja imukudos:

Umpieritys:

Psyykkiset häiriöt:

Hermosto:

Silmät:

Kuulo ja tasapainoelin:

Sydän:

Verisuonisto:

Iho ja ihonalainen kudos:

Hengityselimet, rintakehä ja välikarsina:

Ruoansulatuselimistö:

Luusto, lihakset ja sidekudos:

Munuaiset ja virtsatiet:

Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat:

Vammat ja myrkytykset:

Intratekaalinen käyttö

Lue ensin yleinen osio. Alla on kuvattu ainoastaan niiden haittavaikutusten yleisyydet, joita on havaittu käytettäessä ionisoitumattomia, monomeerisiä varjoaineita intratekaalisessa käytössä.

Haittavaikutukset intratekaalisen käytön jälkeen saattavat olla viivästyneitä ja kestää tunteja tai jopa viikkoja. Niiden esiintyvyys on samaa luokkaa kuin pelkällä lumbaalipunktiolla. Päänsäryn, pahoinvoinnin, oksentelun ja heitehuimauksen katsotaan aiheutuvan injektiokohdasta vuotavan selkäydinnesteen aikaansaamasta paineen laskusta subaraknoidaalitilassa. Runsasta selkäydinnesteen poistoa pitäisi välttää, jottei turhaan aiheuteta paineen laskua.

Psyykkiset häiriöt:

Hermosto:

Silmät:

Kuulo ja tasapainoelin:

Ruoansulatuselimistö:

Luusto, lihakset ja sidekudos:

Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat:

Käyttö kehon onteloissa

Lue ensin yleinen osio. Alla on kuvattu ainoastaan niiden haittavaikutusten yleisyydet, joita on havaittu käytettäessä ionisoitumattomia, monomeerisiä varjoaineita kehon onteloissa.

Endoskooppinen retrogradinen kolangiopankreatografia (ERCP):

Ruoansulatuselimistö:

Oraalinen käyttö:

Ruoansulatuselimistö:

Hysterosalpingografia (HSG):

Ruoansulatuselimistö:

Artrografia:

Luusto, lihakset ja sidekudos:

Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat:

Herniografia:

Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat:

Valittujen haittavaikutusten kuvaukset:

Varjoainetehosteisissa angiografiatutkimuksissa, aivo-, munuais- tai perifeeristen valtimoiden tutkimuksissa on raportoitu tromboembolisia komplikaatioita. Varjoaine saattaa vaikuttaa komplikaatioihin (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Sydänkomplikaatioita, mukaan lukien akuutti sydäninfarkti, on raportoitu varjoainetehosteisen angiografiatutkimuksen aikana ja sen jälkeen. Iäkkäillä potilailla tai potilailla, joilla on vaikea sydänsairaus, epästabiili angina pectoris tai sydämen vasemman kammion vajaatoiminta, on suurempi riski (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Hyvin harvoissa tapauksissa varjoaine saattaa läpäistä veri-aivoesteen ja johtaa varjoaineen kulkeutumiseen aivokuoreen, mikä voi aiheuttaa varjoaine-enkefalopatiaa (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet). Oireita voivat olla päänsärky, näköhäiriöt, kortikaalinen sokeus, kouristuskohtaukset, sekavuus, desorientaatio, uneliaisuus, tajunnanmenetys, kooma, koordinaation menetys, hemipareesi, puhehäiriöt, afasia, muistinmenetys ja aivoedeema. Oireet alkavat yleensä muutaman minuutin tai enintään 24 tunnin kuluessa valmisteen annosta. Useimmissa ilmoitetuissa tapauksissa reaktio kesti muutamasta tunnista enintään 72 tuntiin.

Anafylaktoidinen reaktio ja anafylaktoidinen sokki voivat aiheuttaa merkittävää hypotensiota ja siihen liittyviä oireita, kuten hypoksinen enkefalopatia, munuaisten ja maksan vajaatoiminta (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Useissa tapauksissa varjoaineen ekstravasaatio on aiheuttanut paikallista kipua ja turvotusta, jotka yleensä häviävät ilman jälkiseuraamuksia. Tulehdusta, kudosnekroosia ja lihasaitio-oireyhtymää on havaittu (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Pediatriset potilaat:

Jodia sisältävien varjoaineiden annon jälkeen keskosilla, vastasyntyneillä ja muilla lapsilla on havaittu ohimenevää kilpirauhasen vajaatoimintaa. Keskoset ovat erityisen herkkiä jodin vaikutukselle. Rintaruokinnassa olevalla keskosella on raportoitu ohimenevää kilpirauhasen vajaatoimintaa. Imettävä äiti oli toistuvasti saanut Omnipaque-valmistetta (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Vastasyntyneiden ja pienten lasten nesteytyksestä on erityisesti varmistuttava ennen ja jälkeen varjoaineen antoa. Nefrotoksinen lääkitys on keskeytettävä. Lapsilla ikään liittyvä glomerulusten suodatusnopeuden pieneneminen voi myös viivästyttää varjoaineiden eritystä.

Pikkulapset (ikä < 1 vuosi) ja erityisesti vastasyntyneet ovat herkkiä elektrolyyttihäiriöille ja hemodynaamisille muutoksille.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle:

www‐sivusto: www.fimea.fi

Lääkealan turvallisuus‐ ja kehittämiskeskus Fimea

Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri

PL 55

00034 FIMEA

Prekliinisissä tutkimuksissa on saatu Omnipaquelle korkea turvamarginaali, eikä korkeinta annosta ole määritetty intravaskulaarisille rutiinitutkimuksille. Symptomaattinen yliannostus on epätodennäköinen potilailla, joiden munuaiset toimivat normaalisti, ellei potilas ole saanut yli 2000 mg I/kg lyhyen ajan sisällä. Tutkimuksen kesto on olennaista suurten varjoaineannosten munuaissiedettävyydelle (t_1/2 n. 2 tuntia). Vahingossa tapahtuva yliannostus voisi todennäköisimmin sattua lapsille tehtävissä monimutkaisissa angiografiatutkimuksissa, joissa annetaan monta injektiota ja käytetään suuria varjoainepitoisuuksia.

Yliannostustapauksissa mahdollisesti syntynyt häiriö neste- tai elektrolyyttitasapainossa on korjattava. Munuaisten toimintaa pitää seurata seuraavien kolmen päivän ajan. Tarvittaessa voidaan käyttää hemodialyysia ylimääräisen varjoaineen poistamiseksi. Varjoaineelle ei ole erityistä vastalääkettä.

Farmakoterapeuttinen ryhmä, ATC-koodi: V08AB02

Tutkittaessa joheksolin vaikutusta terveisiin vapaaehtoisiin, ei injektion jälkeen havaittu mitään merkitsevää eroa injektiota edeltäneisiin hemodynaamisiin, kliiniskemiallisiin tai hyytymisparametreihin. Muutamat havaitut muutokset laboratorioarvoissa olivat vähäisiä, eikä niillä katsota olevan kliinistä merkitystä.

Potilaalla, jolla on normaali munuaisten toiminta, erittyy lähes 100 % suonensisäisesti ruiskutetusta joheksolista muuttumattomana munuaisten kautta 24 tunnin kuluessa. Maksimaalinen joheksolipitoisuus virtsassa tulee n. tunnin kuluttua injektiosta. Potilailla, joiden munuaisten toiminta on normaalia, on eliminaation puoliintumisaika n. 2 tuntia.

Joheksolin metaboliitteja ei ole tavattu.

Omnipaquen proteiiniin sitoutuminen on niin vähäistä (< 2 %), ettei sillä ole kliinistä merkitystä ja se voidaan jättää huomiotta.

Joheksolilla on hyvin matala laskimonsisäinen akuuttitoksisuus hiirissä ja rotissa. Eläinkokeet ovat osoittaneet, että joheksolilla on hyvin matala proteiiniin sitoutuminen ja että munuaiset sietävät sitä hyvin. Kardiovaskulaarinen ja neurotoksisuus ovat alhaisia. Histamiinin vapauttamistaipumuksen sekä hyytymisenestotaipumuksen on osoitettu olevan vähäisempää kuin ionisoituvilla varjoaineilla.

Omnipaque toimitetaan käyttövalmiina steriilinä liuoksena viitenä eri vahvuutena. Liuosten pH on 6,8–7,6.

Apuaineet: trometamoli, natriumkalsiumedetaatti, vetykloridihappo (pH:n säätöön) ja vesi injektiota varten

Vaikkei mitään yhteensopimattomuuksia ole löydetty, Omnipaquea ei pitäisi sekoittaa suoraan muiden lääkkeiden kanssa, vaan sille on käytettävä omaa ruiskua.

3 vuotta.

Säilyvyys käytön aikana: 500 ml:n, 700 ml:n ja 1000 ml:n polypropyleenipulloissa oleva joheksoliliuos (Omnipaque 300 mg I/ml ja Omnipaque 350 mg I/ml) pysyy kemiallisesti ja fysikaalisesti stabiilina 24 tunnin ajan avaamisen jälkeen. Mikrobiologiselta kannalta valmiste tulisi käyttää heti avaamisen jälkeen. Jos valmistetta ei käytetä heti, käyttöä edeltävät olosuhteet ovat käyttäjän vastuulla. Avatun valmisteen säilyvyysaika on tavallisesti enintään 24 tuntia, jos valmisteen käsittely on tapahtunut valvotuissa ja validoiduissa aseptisissa olosuhteissa.

Ei saa jäätyä. Herkkä valolle.

Varjoaine voidaan lämmittää ennen sen antamista ja säilyttää lämpökaapissa 37 °C lämpötilassa 1 kuukauden ajan.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

OMNIPAQUE injektioneste, liuos
140 mg I/ml (L:ei) 10 x 200 ml (462,10 €), 10 x 50 ml (224,04 €)
180 mg I/ml (L:ei) 10 x 10 ml (lasipullo) (96,39 €)
240 mg I/ml (L:ei) 10 x 100 ml (334,44 €), 10 x 50 ml (202,81 €)
300 mg I/ml (L:ei) 10 x 100 ml (414,55 €), 25 x 20 ml (244,70 €), 10 x 200 ml (776,20 €), 10 x 50 ml (229,77 €)
350 mg I/ml (L:ei) 10 x 100 ml (493,70 €), 10 x 200 ml (892,51 €), 10 x 50 ml (265,52 €), 6 x 500 ml (1258,36 €), 4 x 700 ml (1233,95 €)

PF-selosteen tieto

Lasipullot:

Tuote on pakattu infuusiopulloihin. Pullot on tehty värittömästä borosilikaattilasista (Ph.Eur. tyypi I), suljettu klorobutyyli- tai bromobutyylikumitulpilla (Ph.Eur. tyyppi I) ja sinetöity ”flip off seal/tear off seal - flat plast disc” ‑yhdistelmällä.

Polypropyleenipullot:

Tuote on pakattu polypropyleenipulloihin. 10–50 ml:n pullot ovat pystyssä seisova, kovia muovipulloja, joissa on irti käännettävä ”twist-off” –korkki.

Pullot 50–1000 ml on suljettu klorobutyyli- tai bromobutyylitulpilla (Ph. Eur., tyyppi I) ja muovisella (PP) kierrekorkilla, jossa on sinettirengas.

140 mg I/ml injekt.

Lasipulloissa: 10 x 50 ml, 6 x 200 ml ,

Polypropyleenipulloissa: 10 x 50 ml, 10 x 100 ml ja 10 x 200 ml

180 mg I/ml injekt.

Lasipulloissa: 10 x 10 ml, 10 x 15 ml, 10 x 50 ml ,

Polypropyleenipulloissa: 10 x 10 ml, 10 x 15 ml ja 10 x 50 ml

240 mg I/ml injekt.

Lasipulloissa: 10 x 10 ml, 6 x 20 ml, 25 x 20 ml, 10 x 50 ml, 6 x 200 ml,

Polypropyleenipulloissa: 10 x 10 ml, 10 x 15 ml, 10 x 20 ml ja 10 x 50 ml, 10 x 100 ml, 10 x 200 ml ja 6 x 500 ml

300 mg I/ml injekt.

Lasipulloissa: 10 x 10 ml, 6 x 20 ml, 25 x 20 ml, 10 x 40 ml, 10 x 50 ml, 10 x 100 ml, 6 x 200 ml, 6 x 500 ml,

Polypropyleenipulloissa: 10 x 10 ml, 10 x 20 ml, 10 x 40 ml, 10 x 50 ml, 10 x 75 ml, 10 x 100 ml, 10 x 150 ml, 10 x 175 ml, 10 x 200 ml, 6 x 500 ml, 4 x 700 ml ja 4 x 1000 ml.

350 mg I/ml injekt.

Lasipulloissa: 6 x 20 ml, 25 x 20 ml, 10 x 40 ml, 10 x 50 ml, 10 x 100 ml, 6 x 200 ml, 6 x 500 ml

Polypropyleenipulloissa: 10 x 20 ml, 10 x 40 ml, 10 x 50 ml, 10 x 75 ml, 10 x 100 ml, 10 x 150 ml, 10 x 175 ml, 10 x 200 ml, 6 x 500 ml, 4 x 700 ml ja 4 x 1000 ml.

Valmisteen kuvaus:

Omnipaque-injektionesteet ovat kirkkaita, värittömiä tai hieman keltaisia vesiliuoksia.

Kuten kaikki parenteraaliset tuotteet, Omnipaquekin on tarkastettava silmämääräisesti ennen käyttöä mahdollisten partikkeleiden, värimuutosten ja pakkauksen eheyden suhteen.

Varjoaine vedetään ruiskuun juuri ennen injektiota. Pullot on tarkoitettu vain yhdelle potilaalle. Jäljelle jäänyt varjoaine on hävitettävä.

500 ml:n, 700 ml:n ja 1000 ml:n pullo:

Pullo on tarkoitettu käytettäväksi moniannosinjektoreissa /automaattiruiskuissa useammalle potilaalle yhden työpäivän aikana. Kaikki potilaskohtainen kertakäyttömateriaali on hävitettävä kunkin tutkimuksen jälkeen. Aseptista tekniikkaa ja laitevalmistajien suosituksia on noudatettava. Jäljelle jäänyt varjoaine on hävitettävä työpäivän päätteeksi.

OMNIPAQUE injektioneste, liuos
140 mg I/ml 10 x 200 ml, 10 x 50 ml
180 mg I/ml 10 x 10 ml
240 mg I/ml 10 x 100 ml, 10 x 50 ml
300 mg I/ml 10 x 100 ml, 25 x 20 ml, 10 x 200 ml, 10 x 50 ml
350 mg I/ml 10 x 100 ml, 10 x 200 ml, 10 x 50 ml, 6 x 500 ml, 4 x 700 ml

• Ei korvausta.

V08AB02

15.12.2023