Vertaa PF-selostetta

ELVANSE kapseli, kova 20 mg, 30 mg, 40 mg, 50 mg, 60 mg, 70 mg

not_interestedSaatavuushäiriö

Ei saatavilla

ELVANSE kapseli, kova

  • 60 mg30 kpl15.01.2024 - 25.06.2024

Saatavilla

Muut samaa lääkeainetta sisältävät valmisteet

ELVANSE kapseli, kova

  • 20 mg30 kpl
  • 30 mg30 kpl
  • 40 mg30 kpl
  • 50 mg30 kpl
  • 70 mg30 kpl

ELVANSE ADULT kapseli, kova

  • 20 mg30 kpl
  • 30 mg30 kpl
  • 40 mg30 kpl
  • 50 mg30 kpl
  • 70 mg30 kpl

Vaikuttavat aineet ja niiden määrät

20 mg:n kapselit: Yksi kapseli sisältää 20 mg lisdeksamfetamiinidimesilaattia, joka vastaa 5,9 mg deksamfetamiinia.

30 mg:n kapselit: Yksi kapseli sisältää 30 mg lisdeksamfetamiinidimesilaattia, joka vastaa 8,9 mg deksamfetamiinia.

40 mg:n kapselit: Yksi kapseli sisältää 40 mg lisdeksamfetamiinidimesilaattia, joka vastaa 11,9 mg deksamfetamiinia.

50 mg:n kapselit: Yksi kapseli sisältää 50 mg lisdeksamfetamiinidimesilaattia, joka vastaa 14,8 mg deksamfetamiinia.

60 mg:n kapselit: Yksi kapseli sisältää 60 mg lisdeksamfetamiinidimesilaattia, joka vastaa 17,8 mg deksamfetamiinia.

70 mg:n kapselit: Yksi kapseli sisältää 70 mg lisdeksamfetamiinidimesilaattia, joka vastaa 20,8 mg deksamfetamiinia.

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Lääkemuoto

Kapseli, kova.

Kliiniset tiedot

Käyttöaiheet

Elvanse on tarkoitettu aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD) hoitoon osana kattavaa hoito-ohjelmaa vähintään 6-vuotiaille lapsille, kun vaste aikaisempaan metyylifenidaattihoitoon on katsottu kliinisesti riittämättömäksi.

Elvanse on tarkoitettu myös aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD) hoitoon osana kattavaa hoito-ohjelmaa aikuisille, joilla on ollut ADHD-oireita lapsuudessa.

Hoito pitää toteuttaa lapsuusajan ja/tai nuorten käytöshäiriöihin (pediatriset potilaat) tai käytöshäiriöihin (aikuispotilaat) perehtyneen erikoislääkärin valvonnassa. Taudinmäärityksen pitää perustua täydellisiin potilastietoihin ja potilaan arviointiin ajantasaisten DSM-tautiluokituskriteerien tai ICD-ohjeiston mukaisesti. Taudinmääritystä ei voi perustaa ainoastaan yhden tai muutaman oireen ilmenemiseen.

Aikuisilla ADHD-oireita tulee olla ollut jo lapsuudessa, mikä vahvistetaan takautuvasti (potilaskertomuksen tai, mikäli kertomusta ei ole saatavilla, asianmukaisten, strukturoitujen instrumenttien tai haastattelujen avulla). Potilaan ADHD:n vaikeusasteen on oltava kliinisen arvion perusteella vähintään kohtalainen eli potilaan toimintakyvyn tulee olla heikentynyt vähintään kohtalaisesti kahdella tai useammalla elämänalueella (esimerkiksi sosiaalinen, akateeminen ja/tai työhön liittyvä toimintakyky), ja tämän toimintakyvyn heikentymisen tulee vaikuttaa potilaan elämää usealla eri tavalla.

Tämän oireyhtymän tarkkaa syytä ei tunneta eikä siihen ole olemassa yksittäistä diagnostista testiä. Asianmukaisen taudinmäärityksen tekeminen edellyttää lääketieteellisten, psykologisten, kasvatuksellisten ja sosiaalisten erityismenetelmien käyttöä.

Elvanse ei ole tarkoitettu kaikille ADHD-potilaille. Lääkkeen käyttöä koskevan päätöksen on perustuttava potilaan profiilin huolelliseen arviointiin, mukaan lukien oireiden vaikeus- ja kroonisuusasteeseen, päihdekäytön, väärinkäytön ja annospoikkeamien mahdollisuuteen sekä kliiniseen vasteeseen aiemmille ADHD:n lääkehoidoille.

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön kokonaisvaltaiseen hoito-ohjelmaan sisältyy yleensä psykologisia, kasvatuksellisia, käyttäytymiseen liittyviä, ammatillisia ja sosiaalisia toimenpiteitä yhdessä lääkityksen kanssa. Hoidon tavoitteena on hyvä hoitotasapaino käytöshäiriöitä sairastavilla potilailla, joiden oireita voivat olla pitkään jatkuneet tarkkaamattomuusoireet, keskittymisvaikeudet, tunne-elämän epävakaus, impulsiivisuus, kohtalainen tai vaikea yliaktiivisuus, lievät neurologiset oireet ja poikkeava EEG. Oppimiskyky saattaa olla heikentynyt, mutta ei välttämättä aina (pediatriset potilaat).

Sopiva opetusympäristö on tärkeä (pediatrisille potilaille), ja psykososiaaliset toimenpiteet ovat yleensä tarpeen. Elvanse-valmistetta pitää aina käyttää tällä tavoin myyntiluvan käyttöaiheen mukaisesti.

Ehto

Lääkehoidon aloittaa lapsille ja nuorille lasten- tai nuorisopsykiatri, lastenlääkäri tai -neurologi tai muu lasten tai nuorten psyykkiseen ja fyysiseen kehitykseen ja ADHD:n hoitoon perehtynyt lääkäri, ja kun ei-lääkkeelliset hoitomuodot yksinään eivät ole riittäviä. Jatkohoito voidaan vakiintuneessa vaiheessa toteuttaa niin, että määräävä lääkäri konsultoi tarvittaessa ADHD:n hoitoon perehtynyttä lääkäriä.

Annostus ja antotapa

Hoito pitää aloittaa asianmukaisen käytöshäiriöihin perehtyneen erikoislääkärin valvonnassa.

Hoitoa edeltävä arviointi

Ennen lääkkeen määräämistä potilaalle on tehtävä kardiovaskulaarisen tilan lähtötasoarviointi, mukaan lukien verenpaineen ja syketiheyden mittaus. Kattavien taustatietojen pitää sisältää potilaan samanaikaiset lääkitykset, aiemmat ja nykyiset samanaikaisesti esiintyvät lääketieteelliset ja psykiatriset sairaudet tai oireet, sydänperäisten tai selittämättömien äkkikuolemien sukuanamneesi sekä hoitoa edeltävä tarkka painon mittaus. Pediatristen potilaiden pituus ja paino kirjataan kasvukäyrälle (ks. kohta Vasta-aiheet ja kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Muiden stimulanttien tavoin Elvanse-valmisteen päihdekäytön, väärinkäytön ja annospoikkeamien mahdollisuus on otettava huomioon ennen lääkkeen määräämistä (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Jatkuva seuranta

Potilaan kasvua (pediatriset potilaat) ja psykiatrista ja kardiovaskulaarista tilaa on seurattava jatkuvasti (ks. myös kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

  • Verenpaine ja syke on kirjattava aina kun annosta muutetaan ja vähintään 6 kuukauden välein. Pediatristen potilaiden tulokset on kirjattava prosenttipistekäyrälle.
  • Pediatriset potilaat: pituus, paino ja ruokahalu on kirjattava vähintään 6 kuukauden välein ja pituuskasvun taulukkoa ylläpidettävä.
  • Aikuisten paino on kirjattava säännöllisesti.
  • Psykiatristen sairauksien kehittymistä de novo tai olemassa olevien psykiatristen sairauksien pahenemista on seurattava aina kun annosta muutetaan ja sen jälkeen vähintään 6 kuukauden välein ja jokaisella vastaanottokäynnillä.

Elvanse-valmistetta saavia potilaita on seurattava annospoikkeamien, väärinkäytön ja päihdekäytön varalta.

Annostus

Annos määritetään yksilöllisesti potilaan hoitotarpeiden ja -vasteen perusteella. Annoksen huolellinen säätäminen on välttämätöntä Elvanse-hoidon alussa.

Aloitusannos on 30 mg kerran vuorokaudessa aamuisin. Jos lääkäri katsoo aiheelliseksi pienentää aloitusannosta, potilaat voivat aloittaa hoidon 20 mg:lla kerran vuorokaudessa aamuisin.

Annosta voidaan suurentaa 10 tai 20 mg kerrallaan noin viikon välein. Elvanse otetaan suun kautta. Hoidossa on käytettävä pienintä vaikuttavaa annosta.

Suositeltu enimmäisannos on 70 mg/vrk. Tätä suurempia annoksia ei ole tutkittu.

Hoito on lopetettava, jos oireet eivät lievity 1 kuukauden kuluessa annoksen asianmukaisen säätämisen jälkeen. Jos potilaalla esiintyy paradoksaalista oireiden pahenemista tai muita sietämättömiä haittatapahtumia, annosta on pienennettävä tai hoito lopetettava.

Antotapa

Elvanse voidaan ottaa joko ruoan kanssa tai ilman ruokaa.

Potilas voi joko nielaista Elvanse-kapselin kokonaisena tai avata kapselin, tyhjentää koko sisällön ja sekoittaa sen pehmeään ruokaan, esim. jogurttiin tai lasilliseen vettä tai appelsiinimehua. Jos jauheessa on paakkuja, ne voidaan hajottaa lusikalla pehmeään ruokaan tai nesteeseen. Liuosta on sekoitettava, kunnes kapselin sisältö on hajonnut kokonaan. Potilaan on nautittava koko pehmeän ruoan tai nesteen seos heti. Sitä ei saa säilyttää. Vaikuttava aine on liuennut täysin, kun jauhe on hajonnut nesteeseen. Lasiin tai astiaan voi kuitenkin jäädä vaikuttamattomia aineita sisältävä kalvo, kun seos on juotu.

Potilaan on otettava vähintään yksi kapseli vuorokaudessa, eikä kapselin sisältöä saa jakaa.

Jos annos unohtuu, seuraava Elvanse-annos otetaan seuraavana päivänä. Annosten ottamista iltapäivällä pitää välttää, koska se voi aiheuttaa unettomuutta.

Pitkäaikaiskäyttö

ADHD-potilaat saattavat tarvita pitkäkestoista lääkehoitoa. Jos lääkäri päättää määrätä Elvanse-valmistetta pidemmäksi ajaksi (yli 12 kuukaudeksi), Elvanse-hoidon hyödyllisyys on uudelleenarvioitava vähintään kerran vuodessa. Lääkärin on myös harkittava lääkkeettömiä kokeilujaksoja sen arvioimiseksi, miten potilas pärjää ilman lääkehoitoa. Nämä kokeilujaksot kannattaa mieluiten toteuttaa koulujen loma-aikoina tai potilaan ollessa lomalla töistä.

Iäkkäät potilaat

Iäkkäiden hoidosta on vain rajallisesti tietoa, joten perusteellinen arviointi ennen hoidon aloittamista sekä huolellinen verenpaineen ja kardiovaskulaaristatuksen seuranta hoidon aikana ovat tarpeen (ks. kohdat Vasta-aiheet ja Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Deksamfetamiinin puhdistuma on pienentynyt iäkkäillä potilailla, joten annoksen muuttaminen voi olla tarpeen (ks. kohta Farmakokinetiikka).

Munuaisten vajaatoimintaa sairastavat potilaat

Vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavien potilaiden pienentyneen puhdistuman vuoksi (glomerulaarisen suodattumisen nopeus 15 - < 30 ml/min/1,73 m2 tai kreatiniinin puhdistuma < 30 ml/min) enimmäisannos ei saa olla suurempi kuin 50 mg vuorokaudessa. Dialyysipotilaille on harkittava tätäkin pienempää annosta. Lisdeksamfetamiinia ja deksamfetamiinia ei voida dialysoida.

Maksan vajaatoimintaa sairastavat potilaat

Tutkimuksia ei ole tehty maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla.

Alle 6-vuotiaat lapset

Elvanse-valmistetta ei saa käyttää alle 6-vuotiaiden lasten hoitoon. Turvallisuutta ja tehoa tässä ikäryhmässä ei ole varmistettu. Saatavissa olevan tiedon perusteella, joka on kuvattu kohdissa Haittavaikutukset, Farmakodynamiikka ja Farmakokinetiikka, ei voida antaa suosituksia annostuksesta.

Vasta-aiheet

Yliherkkyys sympatomimeettisille amiineille tai kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille.
Samanaikainen monoamiinioksidaasin estäjien (MAOI) käyttö tai tämän lääkkeen käyttö 14 päivän sisällä MAOI-hoidon päättymisestä (seurauksena voi olla verenpainekriisi; ks. kohta Yhteisvaikutukset).
Hypertyreoosi tai tyreotoksikoosi.
Kiihtymystilat.
Oireileva sydän-verisuonisairaus.
Pitkälle edennyt arterioskleroosi.
Keskivaikea tai vaikea hypertensio.
Glaukooma.

Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet

Väärinkäyttö ja riippuvuus

Stimulantteihin, lisdeksamfetamiinidimesilaatti mukaan lukien, liittyy päihdekäytön, väärinkäytön, riippuvuuden ja ohjeiden vastaisen ei-terapeuttisen käytön riski, joka on otettava huomioon tätä lääkettä määrättäessä. Väärinkäytön riski voi olla suurempi aikuisten (etenkin nuorten aikuisten) kuin pediatristen potilaiden kohdalla. Stimulantteja on määrättävä varoen potilaille, joilla on esiintynyt aiempaa päihdekäyttöä tai riippuvuutta.

Amfetamiinien päihdekäyttö voi johtaa toleranssiin ja psykologiseen riippuvuuteen, johon liittyy eriasteista epätyypillistä käyttäytymistä. Amfetamiinien päihdekäytön oireita voivat olla dermatoosit, unettomuus, ärtyneisyys, ylivilkkaus, mielialan horjuvuus ja psykoosi. Väsymyksen ja masennuksen kaltaisia vieroitusoireita on raportoitu.

Potilasta hoitavia henkilöitä ja/tai potilaita on ohjeistettava käyttämättömän lääkevalmisteen asianmukaisesta säilytyksestä ja hävittämisestä ohjeiden vastaisen käytön estämiseksi (esim. ystävät ja sukulaiset).

Kardiovaskulaariset haittatapahtumat

Äkkikuolema potilailla, joilla on sydämen rakennepoikkeamia tai muita vakavia sydänvaivoja

Lapset ja nuoret: Äkkikuolemia on ilmoitettu keskushermostoa stimuloivia aineita käyttävillä lapsilla ja nuorilla, myös sydämen rakennepoikkeamia tai muita vakavia sydänvaivoja sairastavilla. Vaikka jotkin vakavat sydänvaivat itsessään suurentavat äkkikuoleman vaaraa, stimuloivia valmisteita ei yleisesti ottaen saa antaa lapsille tai nuorille, joilla on tiedossa olevia vakavia sydämen rakennepoikkeamia, sydänlihassairauksia, vakavia sydämen rytmihäiriöitä tai muita vakavia sydänvaivoja, jotka saattavat lisätä herkkyyttä stimuloivan lääkeaineen sympatomimeettisille vaikutuksille.

Aikuiset: Äkkikuolemia, aivohalvauksia ja sydäninfarkteja on ilmoitettu aikuisilla, jotka käyttävät stimuloivia lääkeaineita tavallisina annoksina ADHD:n hoitoon. Vaikka stimulanttien rooli myös näissä aikuispotilailla todetuissa tapauksissa on tuntematon, aikuisilla on vakavia sydämen rakennepoikkeamia, sydänlihassairauksia, vakavia sydänrytmin poikkeavuuksia, sepelvaltimotauti tai muita vakavia sydänvaivoja todennäköisemmin kuin lapsilla. Stimulanttihoitoa ei yleisesti ottaen saa antaa myöskään aikuisille, joilla on em. poikkeavuuksia.

Hypertensio ja muut sydän- ja verisuonitaudit

Stimuloivat lääkkeet aiheuttavat lievää keskimääräisen verenpaineen (noin 2-4 mmHg) ja keskimääräisen syketaajuuden (noin 3-6/min) nousua. Yksittäisissä tapauksissa saattaa esiintyä suurempaakin nousua. Näillä keskimääräisillä muutoksilla ei oleteta olevan lyhyen aikavälin seurauksia, mutta kaikkia potilaita on seurattava suurempien syketaajuuden ja verenpaineen muutosten varalta. Varovaisuutta on noudatettava sellaisten potilaiden hoidossa, joiden perussairauksia verenpaineen tai syketaajuuden nousu saattaisi pahentaa. Tämä koskee esimerkiksi potilaita, joilla on verenpainetauti, sydämen vajaatoiminta, kammioarytmioita tai jotka ovat äskettäin sairastaneet sydäninfarktin.

Lisdeksamfetamiinin on osoitettu pidentävän QTc-aikaa joillakin potilailla. Sitä on käytettävä varoen potilailla, joiden QTc-aika on pidentynyt, jotka saavat QTc-aikaan vaikuttavaa lääkehoitoa tai joilla on merkittävä aiempi sydänsairaus tai elektrolyyttihäiriöitä.

Lisdeksamfetamiinidimesilaatin käyttö on vasta-aiheista, jos potilaalla on oireileva sydän-verisuonisairaus tai keskivaikea tai vaikea verenpainetauti (ks. kohta Vasta-aiheet).Koska hypertension esiintyvyys lisääntyy iän myötä, on jatkuva verenpaineen ja kardiovaskulaaristatuksen seuranta tarpeen hoidon aikana (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Kardiomyopatia

Kardiomyopatiaa on raportoitu amfetamiinin kroonisen käytön yhteydessä. Sitä on raportoitu myös lisdeksamfetamiinidimesilaatin käyttöön liittyen.

Kardiovaskulaarisen tilan arviointi stimulanttihoitoa saavilla potilailla

Kaikille potilaille, joille harkitaan hoitoa stimuloivilla lääkkeillä, on tehtävä huolellinen taustatietojen selvitys (myös äkkikuoleman tai kammioarytmioiden sukuanamneesi) ja lääkärintarkastus mahdollisen sydänsairauden esiintymisen arvioimiseksi. Jos löydökset (esimerkiksi sydänsähkökäyrä tai kaikukardiografia) viittaavat tällaiseen sairauteen, potilaan sydämen tila on arvioitava lisätutkimuksin. Sydämen tila on arvioitava ripeästi, jos potilaalle kehittyy stimulanttihoidon aikana rasitusrintakipua tai muita sydänsairauteen viittaavia oireita tai hän pyörtyy selittämättömästä syystä.

Psykiatriset haittatapahtumat

Olemassa oleva psykoosi

Stimuloivien aineiden antaminen saattaa pahentaa käytöshäiriöiden ja ajatushäiriöiden oireita potilailla, joilla on jo olemassa olevia psykoottisia häiriöitä.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Erityistä varovaisuutta on noudatettava annettaessa stimulanttihoitoa ADHD-potilaille, joilla on myös kaksisuuntainen mielialahäiriö, sillä hoito voi laukaista tällaisilla potilailla sekamuotoisen/maanisen jakson. Potilaille, joilla on samanaikaisia masennusoireita, on tehtävä riittävät seulontatutkimukset kaksisuuntaisen mielialahäiriön riskin selvittämiseksi ennen stimulanttihoidon aloittamista. Tämän seulonnan yhteydessä potilaalta pitää saada yksityiskohtaiset psykiatriset taustatiedot. Myös suvussa aiemmin esiintyneet itsemurhat, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja masennus on selvitettävä.

Uusien psykoottisten tai maanisten oireiden ilmaantuminen

Stimulantit voivat tavanomaisina annoksina käytettynä aiheuttaa hoidon aikana ilmaantuvia psykoottisia tai maanisia oireita (esim. hallusinaatioita, harhaluuloja tai maniaa) lapsilla ja nuorilla, joilla ei aiemmin ole esiintynyt psykoottista sairautta tai maniaa. Jos tällaisia oireita esiintyy, niiden mahdollinen syy-yhteys stimulanttihoitoon on otettava huomioon. Hoidon lopettaminen saattaa olla aiheellista.

Aggressiivisuus

ADHD:tä sairastavilla lapsilla ja nuorilla havaitaan usein aggressiivista käyttäytymistä tai vihamielisyyttä. Näitä oireita on ilmoitettu joitakin ADHD:n hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä, mukaan lukien lisdeksamfetamiinidimesilaattia, koskevissa kliinisissä tutkimuksissa sekä näiden lääkkeiden markkinoilletulon jälkeen. Stimulantit saattavat aiheuttaa aggressiivista käyttäytymistä tai vihamielisyyttä. ADHD-hoitoa aloittavia potilaita on seurattava aggressiivisen käyttäytymisen tai vihamielisyyden ilmaantumisen tai pahenemisen varalta.

Nykimishäiriöt

Stimulanttien on ilmoitettu pahentavan motorisia ja äänellisiä nykimisoireita ja Touretten oireyhtymää. Siksi lapsille ja heidän sukulaisilleen on tehtävä nykimishäiriöiden ja Touretten oireyhtymän kliininen arviointi ennen stimuloivien lääkkeiden käyttöä.

Pitkäaikainen vaikutus kasvuun (pituuskasvuun ja painonnousuun)

6–17-vuotiaat lapset ja nuoret

Stimulanttien käyttöön on liitetty painonnousun ja pituuskasvun hidastumista. Potilaan kasvua on seurattava stimulanttihoidon aikana, ja hoito on ehkä keskeytettävä, jos potilaan pituus tai paino ei nouse odotetusti. Pituus, paino ja ruokahalu on kirjattava vähintään puolivuosittain.

Seitsemän viikon pituisen, 6-17-vuotiailla potilailla tehdyn kontrolloidun tutkimuksen jälkeen keskimääräiset (standardipoikkeavuus, SD) kehon painon muutokset olivat -2,35 (2,084) kg lisdeksamfetamiinidimesilaattia, +0,87 (1,102) kg lumelääkettä, ja -1,36 (1,552) kg metyylifenidaattihydrokloridia käyttäneillä.

Aikuiset

Stimulanttien käyttöön on liitetty painonlaskua. Painoa on seurattava stimulanttihoidon aikana, ja hoito on ehkä keskeytettävä, jos potilaan paino laskee.

Kouristuskohtaukset

On olemassa jonkin verran kliinistä näyttöä siitä, että stimulantit saattavat madaltaa kouristuskynnystä potilailla, joilla on aiemmin esiintynyt kouristuskohtauksia ja potilailla, joilla on todettu aiempia EEG-poikkeavuuksia, mutta ei kouristuskohtauksia, sekä hyvin harvoin potilailla, joilla ei ole ollut aiempia kouristuskohtauksia eikä aiempaa EEG-näyttöä kouristuskohtauksista. Jos potilas saa ensimmäistä kertaa kouristuskohtauksia tai kouristuskohtaukset pahenevat, on lääkkeen käyttö lopetettava.

Näköhäiriöt

Stimulanttihoidon aikana on ilmoitettu silmän mukautumishäiriöitä ja näön hämärtymistä.

Määrääminen ja jakelu

Jotta mahdollisen yliannostuksen riski pysyisi mahdollisimman pienenä, lisdeksamfetamiinidimesilaattia saa määrätä tai luovuttaa potilaalle mahdollisimman vähän kerrallaan.

Käyttö muiden sympatomimeettisten lääkeaineiden kanssa

Lisdeksamfetamiinidimesilaattia on käytettävä varoen, jos potilasta hoidetaan muilla sympatomimeettisilla lääkeaineilla (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Apuaine(et), joiden vaikutus tunnetaan:

Tämä lääkevalmiste sisältää alle 1 mmol natriumia (23 mg) per kapseli eli sen voidaan sanoa olevan ”natriumiton”.

Yhteisvaikutukset

Entsyymitoiminnan esto in vitro

Lisdeksamfetamiinidimesilaatti ei estänyt ihmisen tärkeimpien CYP450-isoformien (CYP1A2, CYP2A6, CYP2B6, CYP2C8, CYP2C9, CYP2C19, CYP2D6 ja CYP3A4) toimintaa in vitro ihmisen maksan mikrosomisuspensioissa, eikä se indusoinut CYP1A2:n, CYP2B6:n tai CYP3A4/5:n toimintaa in vitro viljellyissä ihmisen tuoreissa maksasoluissa. Lisdeksamfetamiinidimesilaatti ei ollut P‑gp:n substraatti in vitro MDCKII-soluissa eikä P‑gp:n estäjä in vitro Caco‑2-soluissa, joten on epätodennäköistä, että sillä olisi kliinisiä yhteisvaikutuksia P‑gp-pumpun kuljettamien lääkkeiden kanssa. Lisdeksamfetamiinidimesilaatilla tehdyssä in vivo -tutkimuksessa ihmisillä ei havaittu mitään kliinisesti merkityksellisiä vaikutuksia CYP1A2:n, CYP2D6:n, CYP2C19:n tai CYP3A:n vaikutuksesta metaboloituvien lääkkeiden farmakokinetiikkaan.

Aineet, joiden pitoisuuksiin veressä lisdeksamfetamiinidimesilaatti saattaa vaikuttaa

Depotmuotoinen guanfasiini: Lääkeaineiden yhteisvaikutustutkimuksessa depotmuotoisen guanfasiinin antaminen yhdessä lisdeksamfetamiinidimesilaatin kanssa suurensi guanfasiinin enimmäispitoisuutta plasmassa (Cmax) 19 %, kun taas altistus (käyrän alla oleva pinta-ala, AUC) kasvoi 7 %. Näiden pienten muutosten ei odoteta olevan kliinisesti merkitseviä. Tässä tutkimuksessa depotmuotoisen guanfasiinin ja lisdeksamfetamiinidimesilaatin yhteiskäytön ei todettu vaikuttavan deksamfetamiinialtistukseen millään tavalla.

Depotmuotoinen venlafaksiini: Lääkeaineiden yhteisvaikutustutkimuksessa depotmuotoisen venlafaksiinin (CYP2D6-substraatti) 225 mg:n annoksen antaminen yhdessä 70 mg:n suuruisen lisdeksamfetamiinidimesilaattiannoksen kanssa pienensi ensisijaisen aktiivisen metaboliitin, o-desmetyylivenlafaksiinin, Cmax-arvoa 9 % ja AUC-arvoa 17 % sekä suurensi venlafaksiinin Cmax-arvoa 10 % ja AUC-arvoa 13 %. Deksamfetamiini saattaa olla heikko CYP2D6:n estäjä. Lisdeksamfetamiinilla ei ole mitään vaikutusta venlafaksiinin ja o-desmetyylivenlafaksiinin yhdistelmän AUC- ja Cmax-arvoihin. Näiden pienten muutosten ei odoteta olevan kliinisesti merkitseviä. Tässä tutkimuksessa depotmuotoisen venlafaksiinin ja lisdeksamfetamiinidimesilaatin yhteiskäytön ei todettu vaikuttavan deksamfetamiinialtistukseen millään tavalla.

Aineet ja olosuhteet, jotka muuttavat virtsan pH-arvoa ja vaikuttavat virtsaneritykseen ja amfetamiinin puoliintumisaikaan

Askorbiinihappo ja muut virtsaa happamoittavat aineet ja olosuhteet (tiatsididiureetit, runsaasti eläinproteiinia sisältävät ruokavaliot, diabetes, respiratorinen asidoosi) lisäävät virtsaneritystä ja lyhentävät amfetamiinin puoliintumisaikaa. Natriumbikarbonaatti ja muut aineet ja olosuhteet (runsaasti hedelmiä ja vihanneksia sisältävät ruokavaliot, virtsatieinfektiot ja oksentelu), jotka muuttavat virtsaa emäksisemmäksi, vähentävät virtsaneritystä ja pidentävät amfetamiinin puoliintumisaikaa.

Monoamiinioksidaasin estäjät

Amfetamiinia ei pidä antaa monoamiinioksidaasin estäjien (MAOI) annon aikana eikä 14 vuorokauteen sen jälkeen, sillä se voi lisätä noradrenaliinin ja muiden monoamiinien vapautumista. Tämä saattaa aiheuttaa vaikeaa päänsärkyä ja muita verenpainekriisin oireita. Potilaalla saattaa esiintyä erilaisia toksisia neurologisia vaikutuksia ja malignia hyperpyreksiaa, jotka voivat joskus johtaa kuolemaan (ks. kohta Vasta-aiheet).

Serotonergiset lääkkeet

Serotoniinioireyhtymää on harvinaisissa tapauksissa esiintynyt amfetamiinien, kuten lisdeksamfetamiinidimesilaatin, käytön yhteydessä silloin, kun niitä on annettu samanaikaisesti serotonergisten lääkkeiden, mukaan lukien selektiivisten serotoniinin takaisinoton estäjien (SSRI-lääkkeiden) ja serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjien (SNRI-lääkkeiden) kanssa. Sitä on myös raportoitu amfetamiiniyliannostuksen, mukaan lukien lisdeksamfetamiinidimesilaatin yliannostuksen, yhteydessä (ks. kohta Yliannostus).

Aineet, joiden vaikutuksia amfetamiinit saattavat heikentää

Verenpainelääkkeet: Amfetamiinit saattavat heikentää guanetidiinin tai muiden verenpainelääkkeiden tehoa.

Aineet, joiden vaikutuksia amfetamiinit saattavat voimistaa

Amfetamiinit voimistavat narkoottisten kipulääkkeiden kipua lievittävää vaikutusta.

Aineet, jotka saattavat heikentää amfetamiinien vaikutuksia

Klooripromatsiini: Klooripromatsiini salpaa dopamiini- ja noradrenaliinireseptoreita ja estää siten amfetamiinien keskushermostoa stimuloivia vaikutuksia.

Haloperidoli: Haloperidoli salpaa dopamiinireseptoreita ja estää siten amfetamiinien keskushermostoa stimuloivia vaikutuksia.

Litiumkarbonaatti: Litiumkarbonaatti saattaa estää amfetamiinien ruokahalua hillitseviä ja stimulatorisia vaikutuksia.

Käyttö alkoholin kanssa

Yhteisvaikutuksista alkoholin kanssa on tietoa rajoitetusti.

Vaikutukset lääkeaine-/laboratoriotesteihin

Amfetamiinit saattavat suurentaa plasman kortikosteroidipitoisuuksia merkitsevästi. Tämä nousu on suurinta illalla. Amfetamiini saattaa häiritä virtsan steroidimäärityksiä.

Raskaus ja imetys

Raskaus

Deksamfetamiini, joka on lisdeksamfetamiinin aktiivinen metaboliitti, läpäisee istukan. Tiedot kohorttitutkimuksesta, joka käsitti yhteensä noin 5 570 amfetamiinille ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana altistunutta raskautta, eivät viittaa synnynnäisten epämuodostumien suurentuneeseen riskiin. Tiedot toisesta kohorttitutkimuksesta, joka käsitti noin 3 100 ensimmäisten 20 raskausviikon aikana amfetamiinille altistunutta raskautta, viittaavat suurentuneeseen pre-eklampsian ja ennenaikaisen syntymän riskiin. Raskauden aikana amfetamiinille altistuneilla vastasyntyneillä saattaa esiintyä vieroitusoireita.

Eläimillä suoritetuissa lisääntymistutkimuksissa lisdeksamfetamiinidimesilaatilla ei ollut mitään vaikutusta alkion- tai sikiönkehitykseen tai poikasten eloonjäämiseen, kun lisdeksamfetamiinidimesilaattia annettiin tiineille rotille ja kaniineille suun kautta (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta). Lisdeksamfetamiinidimesilaattia saaneilla nuorilla rotilla todettiin kasvun hidastumista kliinisesti merkittävillä altistuksilla.

Lääkärin pitää keskustella lisdeksamfetamiinidimesilaattihoidosta naispotilaiden kanssa, jotka voivat tulla raskaaksi. Lisdeksamfetamiinidimesilaattia saa käyttää raskauden aikana vain, jos mahdollinen hyöty on sikiöön kohdistuvaa mahdollista riskiä suurempi.

Imetys

Amfetamiinit erittyvät ihmisen rintamaitoon. Lisdeksamfetamiinidimesilaattia ei pidä käyttää rintaruokinnan aikana.

Hedelmällisyys

Lisdeksamfetamiinidimesilaatin vaikutusta hedelmällisyyteen ja varhaiseen alkionkehitykseen ei ole tutkittu eläimillä suoritetuissa lisääntymistutkimuksissa. Amfetamiinilla ei ole osoitettu olevan vahingollisia vaikutuksia hedelmällisyyteen rottatutkimuksessa (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta). Lisdeksamfetamiinidimesilaatin vaikutusta ihmisen hedelmällisyyteen ei ole tutkittu.

Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn

Lisdeksamfetamiinidimesilaatti voi aiheuttaa huimausta, uneliaisuutta ja näköhäiriöitä kuten silmän mukautumishäiriöitä ja näön hämärtymistä. Näillä voi olla kohtalainen vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn. Potilaita on varoitettava näistä mahdollisista vaikutuksista, ja heitä on kehotettava välttämään mahdollisesti vaarallisia toimia, kuten ajamista tai koneiden käyttöä, jos tällaisia vaikutuksia esiintyy.

Haittavaikutukset

Turvallisuusprofiilin yhteenveto

Lisdeksamfetamiinidimesilaattihoidon yhteydessä todetut haittavaikutukset ovat pääasiassa stimulanttien käyttöön yleisesti liittyviä haittavaikutuksia. Hyvin yleisiä haittavaikutuksia ovat vähentynyt ruokahalu, unettomuus, suun kuivuminen, päänsärky, ylävatsakipu ja painonlasku.

Taulukkomuotoinen yhteenveto haittavaikutuksista

Seuraavassa taulukossa esitetään kaikki kliinisissä tutkimuksissa todetut ja spontaanisti ilmoitetut haittavaikutukset.

Esiintymistiheydet on määritelty seuraavasti:
Hyvin yleinen (≥ 1/10)
Yleinen (≥ 1/100, < 1/10)
Melko harvinainen (≥ 1/1 000, < 1/100)
Harvinainen (≥ 1/10 000, < 1/1 000)
Hyvin harvinainen (< 1/10 000)
Tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin).

Tähtimerkki (*) osoittaa, että taulukon jälkeen on annettu lisätietoja kyseisestä haittavaikutuksesta.

ElinjärjestelmäHaittavaikutusLapset (6-12-vuotiaat)Nuoret (13-17-vuotiaat)Aikuiset
ImmuunijärjestelmäAnafylaktinen reaktioTuntematonTuntematonTuntematon
YliherkkyysMelko harvinainenMelko harvinainenMelko harvinainen
Aineenvaihdunta ja ravitsemusVähentynyt ruokahaluHyvin yleinenHyvin yleinenHyvin yleinen
Psyykkiset häiriöt*UnettomuusHyvin yleinenHyvin yleinenHyvin yleinen
KiihtymysMelko harvinainenMelko harvinainenYleinen
AhdistusMelko harvinainenYleinenYleinen
LogorreaMelko harvinainenMelko harvinainenMelko harvinainen
Heikentynyt libidoEi oleellinenEi raportoituYleinen
MasennusMelko harvinainenYleinenMelko harvinainen
NykimishäiriöYleinenMelko harvinainenMelko harvinainen
AffektilabiiliusYleinenMelko harvinainenYleinen
DysforiaMelko harvinainenMelko harvinainenMelko harvinainen
EuforiaTuntematonMelko harvinainenMelko harvinainen
Psykomotorinen ylivilkkausMelko harvinainenMelko harvinainenYleinen
BruksismiMelko harvinainenMelko harvinainenYleinen
DermatillomaniaMelko harvinainenMelko harvinainenMelko harvinainen
Psykoottiset kohtauksetTuntematonTuntematonTuntematon
ManiaMelko harvinainenMelko harvinainenMelko harvinainen
HallusinaatiotMelko harvinainenMelko harvinainenTuntematon
AggressiivisuusYleinenMelko harvinainenTuntematon
HermostoPäänsärkyHyvin yleinenHyvin yleinenHyvin yleinen
HuimausYleinenYleinenYleinen
LevottomuusMelko harvinainenYleinenYleinen
VapinaMelko harvinainenYleinenYleinen
UneliaisuusYleinenYleinenMelko harvinainen
KouristuskohtausTuntematonTuntematonTuntematon
DyskinesiaMelko harvinainenMelko harvinainenMelko harvinainen
DysgeusiaMelko harvinainenMelko harvinainenMelko harvinainen
PyörtyminenMelko harvinainenMelko harvinainenMelko harvinainen
SilmätNäön hämärtyminenMelko harvinainenTuntematonMelko harvinainen
MydriaasiMelko harvinainenMelko harvinainenTuntematon
SydänTakykardiaYleinenYleinenYleinen
SydämentykytysMelko harvinainenYleinenYleinen
QTc-ajan pidentyminenTuntematonTuntematonTuntematon
SydänlihassairausTuntematonMelko harvinainenTuntematon
VerisuonistoRaynaud’n oireyhtymäMelko harvinainenTuntematonTuntematon
NenäverenvuotoMelko harvinainenMelko harvinainenMelko harvinainen
Hengityselimet, rintakehä ja välikarsinaHengenahdistusMelko harvinainenYleinenYleinen
RuoansulatuselimistöSuun kuivuusYleinenYleinenHyvin yleinen
RipuliYleinenYleinenYleinen
UmmetusYleinenMelko harvinainenYleinen
YlävatsakipuHyvin yleinenYleinenYleinen
PahoinvointiYleinenYleinenYleinen
OksenteluYleinenYleinenMelko harvinainen
Maksa ja sappi*Eosinofiilinen maksatulehdusTuntematonTuntematonTuntematon
Iho ja ihonalainen kudosLiikahikoiluMelko harvinainenMelko harvinainenYleinen
NokkosihottumaMelko harvinainenMelko harvinainenMelko harvinainen
IhottumaYleinenMelko harvinainenMelko harvinainen
*AngioedeemaTuntematonTuntematonTuntematon
*Stevens-Johnsonin oireyhtymäTuntematonTuntematonTuntematon
Sukupuolielimet ja rinnatErektiohäiriöEi oleellinenMelko harvinainenYleinen
Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitatRintakipuMelko harvinainenMelko harvinainenYleinen
ÄrtyneisyysYleinenYleinenYleinen
VäsymysYleinenYleinenYleinen
HermostuneisuusMelko harvinainenYleinenYleinen
KuumeYleinenYleinenMelko harvinainen
TutkimuksetVerenpaineen nousuMelko harvinainenMelko harvinainenYleinen
*Painon laskuHyvin yleinenHyvin yleinenYleinen

Valikoitujen haittavaikutusten kuvaus

Unettomuus

Käsittää unettomuuden, nukahtamisvaikeuden, katkonaisen unen ja aamuyöunettomuuden.

Painonlasku

Neljä viikkoa kestäneessä 6-12-vuotiailla lapsilla tehdyssä kontrolloidussa lisdeksamfetamiinidimesilaattitutkimuksessa keskimääräinen painonlasku lähtötilanteesta päätetapahtumaan oli 0,4 kg, 0,9 kg ja 1,1 kg potilailla, joille oli vastaavasti annettu 30 mg, 50 mg ja 70 mg lisdeksamfetamiinidimesilaattia, verrattuna lumelääkettä saaneiden potilaiden 0,5 kg:n painonlisäykseen. Suurempiin annoksiin liittyi suurempaa painonlaskua 4 viikon hoidon aikana. Huolellinen painonseuranta lisdeksamfetamiinidimesilaattia yli 12 kuukautta saaneilla 6-12-vuotiailla lapsilla viittaa siihen, että jatkuva hoito (ts. hoito 7 päivänä viikossa koko vuoden ajan) hidastaa painona mitattua kasvunopeutta, sillä 1 vuoden aikana todettu iän ja sukupuolen suhteen normalisoitu keskimääräinen muutos lähtötilanteesta oli -13,4 prosenttipistettä. Keskimääräiset prosenttipisteet lähtötilanteessa (n = 271) ja 12 kuukauden kohdalla (n = 146) olivat vastaavasti 60,9 ja 47,2.

Neljä viikkoa kestäneessä 13-17-vuotiailla nuorilla tehdyssä kontrolloidussa lisdeksamfetamiinidimesilaattitutkimuksessa keskimääräinen painonlasku lähtötilanteesta päätetapahtumaan oli 1,2 kg, 1,9 kg ja 2,3 kg potilailla, joille oli vastaavasti annettu 30 mg, 50 mg ja 70 mg lisdeksamfetamiinidimesilaattia, verrattuna lumelääkettä saaneiden potilaiden 0,9 kg:n painonlisäykseen. Huolellinen painonseuranta lisdeksamfetamiinidimesilaattia yli 12 kuukautta saaneilla 13-17-vuotiailla nuorilla viittaa siihen, että jatkuva hoito (ts. hoito 7 päivänä viikossa koko vuoden ajan) hidastaa painona mitattua kasvunopeutta, sillä 1 vuoden aikana todettu iän ja sukupuolen suhteen normalisoitu keskimääräinen muutos lähtötilanteesta oli -6,5 prosenttipistettä. Keskimääräiset prosenttipisteet lähtötilanteessa (n = 265) ja 12 kuukauden kohdalla (n = 156) olivat vastaavasti 66,0 ja 61,5.

Lapsilla ja nuorilla (ikä 6–17 vuotta), jotka saivat lisdeksamfetamiinidimesilaattia kahden vuoden ajan, painon huolellinen tarkkailu antoi viitteitä siitä, että johdonmukainen lääkitys (hoitoa 7 päivänä viikossa kahden vuoden ajan) johti kasvun hidastumiseen kehonpainossa mitattuna. Lasten ja nuorten keskimääräiset painon prosenttipisteet ja keskihajonta (SD) lähtötilanteessa (n = 314) ja 24 kuukauden kohdalla (viikko 104, n = 189) olivat 65,4 (SD 27,11) ja 48,2 (SD 29,94). Kahden vuoden aikana todettu iän ja sukupuolen suhteen normalisoitu keskimääräinen muutos lähtötilanteesta oli -16,9 prosenttipistettä (SD 17,33).

Kontrolloidussa kliinisessä lisdeksamfetamiinidimesilaattitutkimuksessa 4–5-vuotiailla lapsilla, jotka saivat 5–30 mg lisdeksamfetamiinidimesilaattia, ei todettu kliinisesti merkittäviä muutoksia lasten painoissa lähtötilanteesta 6 viikon seurantajakson loppuun mennessä. Huolellinen painonseuranta 4–5-vuotiailla lapsilla, jotka saivat lisdeksamfetamiinidimesilaattia 12 kuukauden ajan avoimessa jatkotutkimuksessa, antoi viitteitä siitä, että jatkuva hoito (eli hoitoa 7 päivänä viikossa koko vuoden ajan) hidastaisi painonkehityksen perusteella lasten kasvunopeutta keskimäärin -17,92 prosenttipistettä lähtötasosta (iän ja sukupuolen suhteen normalisoitu muutos) (keskihajonta = 13,767). Keskimääräiset prosenttipisteet lähtötasossa (n = 113) ja 12 kuukauden (n = 69) kohdalla olivat 66,51 (keskihajonta = 25,173) ja 47,45 (keskihajonta = 26,144).

Eosinofiilinen maksatulehdus

Kliinisissä tutkimuksissa ei ilmoitettu yhtään tapausta.

Angioedeema

Kliinisissä tutkimuksissa ei ilmoitettu yhtään tapausta.

Stevens-Johnsonin oireyhtymä

Kliinisissä tutkimuksissa ei ilmoitettu yhtään tapausta.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen
On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haitta-tasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle:

www-sivusto: www.fimea.fi
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri
PL 55
00034 FIMEA

Yliannostus

Yliannoksen saaneita potilaita hoidettaessa on otettava huomioon deksamfetamiinin hidas vapautuminen lisdeksamfetamiinidimesilaatin antamisen jälkeen.

Amfetamiinien akuutin yliannostuksen ilmentymiä ovat levottomuus, vapina, hyperrefleksia, nopea hengitys, sekavuus, aggressiivisuus, hallusinaatiot, paniikkitilat, hyvin korkea kuume ja rabdomyolyysi. Keskushermoston stimulaatiota seuraavat tavallisesti väsymys ja masennus. Kardiovaskulaarisia vaikutuksia ovat rytmihäiriöt, hyper- tai hypotensio sekä kollapsi. Maha-suolikanavan oireisiin kuuluvat pahoinvointi, oksentelu, ripuli ja vatsakrampit. Kuolemaan johtavaa myrkytystilaa edeltävät yleensä kouristukset ja kooma.

Amfetamiinin yliannostukseen ei ole olemassa erityistä vastalääkettä. Akuutin amfetamiinimyrkytyksen hoito on pääasiassa oireenmukaista, ja siihen voi kuulua lääkehiilen antaminen, ulostuslääkkeiden antaminen ja potilaan rauhoittaminen.

Lisdeksamfetamiinia ja deksamfetamiinia ei voida dialysoida.

Jos potilaalla on amfetamiinin yliannostus, kysy ohjeet Myrkytystietokeskuksesta tai hoida siten kuin on kliinisesti aiheellista. Amfetamiinin pitkä vaikutusaika on huomioitava potilaan yliannostuksen hoidossa.

Farmakologiset ominaisuudet

Farmakodynamiikka

Farmakoterapeuttinen ryhmä: Keskushermostoon vaikuttavat sympatomimeetit, ATC-koodi: N06BA12.

Vaikutusmekanismi

Lisdeksamfetamiinidimesilaatti on farmakologisesti inaktiivinen aihiolääke. Suun kautta annon jälkeen lisdeksamfetamiini imeytyy nopeasti maha-suolikanavasta ja hydrolysoituu pääasiassa punasolujen toiminnan kautta deksamfetamiiniksi, joka vastaa lääkkeen vaikutuksista.

Amfetamiinit ovat sympatomimeettisia amiineja, jotka eivät kuulu katekoliamiineihin ja joilla on keskushermostoa stimuloiva vaikutus. Amfetamiinin terapeuttista vaikutustapaa ADHD:ssä ei ole täysin osoitettu. Sen ajatellaan kuitenkin liittyvän lääkeaineen kykyyn estää noradrenaliinin ja dopamiinin takaisinottoa presynaptiseen neuroniin ja lisätä näiden monoamiinien vapautumista neuronien ulkopuoliseen tilaan. Aihiolääke lisdeksamfetamiini ei sitoudu in vitro kohtiin, jotka vastaavat noradrenaliinin ja dopamiinin takaisinotosta.

Kliininen teho ja turvallisuus

Lisdeksamfetamiinidimesilaatin vaikutukset ADHD:n hoidossa on osoitettu kolmessa 6-12-vuotiailla lapsilla tehdyssä kontrolloidussa tutkimuksessa, kolmessa 13-17-vuotiailla nuorilla tehdyssä kontrolloidussa tutkimuksessa, kolmessa lapsilla ja nuorilla (6-17-vuotiailla) tehdyssä kontrolloidussa tutkimuksessa sekä neljässä ADHD:n DSM-IV-TR-kriteerit täyttäneillä aikuisilla tehdyssä kontrolloidussa tutkimuksessa.

Lapsilla ja aikuisilla tehdyissä kliinisissä tutkimuksissa lisdeksamfetamiinidimesilaatin vaikutukset jatkuivat vielä 13 tunnin (lapset) ja 14 tunnin (aikuiset) kuluttua annoksen antamisesta, kun valmistetta otettiin kerran vuorokaudessa aamulla.

Pediatriset potilaat

Vaiheen 3 eurooppalaisessa SPD489-325-avaintutkimuksessa arvioitiin 336 iältään 6-17-vuotiasta potilasta. Tässä seitsemän viikkoa kestäneessä, satunnaistetussa annos-optimoidussa lume- ja aktiivikontrolloidussa kaksoissokkotutkimuksessa lisdeksamfetamiinidimesilaatti osoittautui merkitsevästi tehokkaammaksi kuin lumelääke.

ADHD:n ydinoireiden mittarina käytettiin ADHD:n arviointiasteikkoa. ADHD-RS-IV-kokonaispisteiden lumelääkemukautettu keskimääräinen vähennys lähtötilanteesta oli lisdeksamfetamiinidimesilaattihoitoa saaneilla potilailla 18,6 pistettä (p < 0,001). Jokaisella hoidonaikaisella tutkimuskäynnillä sekä päätetapahtuman kohdalla niiden tutkittavien prosenttiosuus, jotka täyttivät ennalta määritellyt vastekriteerit (vähintään 30 %:n vähennys lähtötilanteen ADHD-RS-IV-kokonaispisteissä sekä CGI-I-arvo 1 tai 2), oli merkitsevästi suurempi (p < 0,001) lisdeksamfetamiinidimesilaattiryhmässä kuin lumeryhmässä. Tämän tutkimuksen päätetapahtuma on määritelty taulukossa 1. Lisdeksamfetamiinidimesilaattiryhmän tulokset olivat myös merkitsevästi lumeryhmää parempia, kun arvioitiin vastekriteerien yksittäisiä osia. Lisäksi ADHD-oireiden keskimääräiset pisteet hoidon lopettamisen jälkeen eivät olleet ennen hoitoa mitattuja lähtötilanteen pisteitä korkeampia, mikä viittaa rebound-vaikutuksen puuttumiseen.

Oireiden vähenemisen lisäksi kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että lisdeksamfetamiinidimesilaatti parantaa merkitsevästi toiminnallisia hoitotuloksia. Tarkemmin sanottuna SPD489‑325-tutkimuksessa 75,0 % lisdeksamfetamiinidimesilaattia saaneista tutkittavista osoitti paranemisen merkkejä (määriteltiin käsitteillä ”erittäin paljon parempi” tai ”paljon parempi”) CGI-I-arviointiasteikolla (Clinical Global Impression-Improvement). Vastaava luku lumelääkettä saaneilla oli 14,2 % (p<0,001).

Lisdeksamfetamiinidimesilaattihoitoa saaneiden lasten koulumenestys parani merkitsevästi, kun tätä mitattiin terveyteen liittyvällä elämänlaatumittarilla, Parent Report Form of the Child Health and Illness Profile-Child Edition (CHIP-CE:PRF) Achievement Domain -mittauksella. Lisdeksamfetamiinidimesilaatti sai aikaan merkitsevää parannusta lähtötilanteesta lumelääkkeeseen verrattuna (lisdeksamfetamiinidimesilaatti: 9,4 vs. lumelääke ‑1,1), ja kahden hoitoryhmän välinen keskimääräinen ero oli 10,5 (p < 0,001).

Taulukko 1: SPD489-325-tutkimuksen tulokset päätetapahtuman1 kohdalla (täydellinen analyysisarja)

 LisdeksamfetamiinidimesilaattiLumelääkeMetyylifenidaatti-hydrokloridi
Muutos ADHD-RS-IV-kokonaispisteissä
Pienin neliösumma, keskiarvo-24,3-5,7-18,7
Vaikutuksen suuruus (vs. lumelääke)1,804Ei oleellinen1,263
P-arvo (vs. lumelääke)< 0,001Ei oleellinen< 0,001
Hoitovasteen saaneet ADHD-RS-IV-potilaat
Vastetta osoittavat potilaat283,7 % (87/104)22,6 % (24/106)68,2 % (73/107)
Ero vasteessa lumelääkkeeseen nähden61,0Ei oleellinen45,6
P-arvo (vs. lumelääke)< 0,001Ei oleellinen< 0,001
CGI-I-vastetta osoittaneet
Paranemista osoittavat potilaat375,0 % (78/104)14,2 % (15/106)58,9 % (63/107)
Ero paranemisessa lumelääkkeeseen nähden60,8Ei oleellinen44,7
P-arvo (vs. lumelääke)< 0,001Ei oleellinen< 0,001
Muutos CHIP-CE: PRF Achievement Domain -mittauksessa
Pienin neliösumma, keskiarvo9,4-1,16,4
Vaikutuksen suuruus (vs. lumelääke)1,280Ei oleellinen0,912
P-arvo (vs. lumelääke)< 0,001Ei oleellinen< 0,001

1 Päätetapahtuma = viimeinen hoidonaikainen lähtötasokäynnin jälkeinen annoksen optimointi- tai ylläpitovaiheen tutkimuskäynti (tutkimuskäynnit 1-7), josta on käypä arvo
2 Vaste määritetään ADHD-RS-IV-kokonaispisteiden ≥ 30 %:n laskuksi lähtötilanteeseen verrattuna
3 Paraneminen (”erittäin paljon parempi” tai ”paljon parempi”)

Samankaltaisia ADHS-RS- ja GCI-I-tuloksia on saatu myös kahdesta Yhdysvalloissa tehdystä lumekontrolloidusta tutkimuksesta, joista toinen tehtiin lapsilla (n = 297) ja toinen aikuisilla (n = 314).

Kaksoissokkoutettuun, satunnaistettuun, aktiivikontrolloituun, annosoptimoituun tutkimukseen osallistui 6–17 vuoden ikäisiä lapsia ja nuoria (n = 267), jotka täyttivät ADHD:n DSM-IV-kriteerit. Tässä 9 viikon tutkimuksessa potilaat satunnaistettiin (1:1) saamaan päivittäinen annos aamulla lisdeksamfetamiinidimesilaattia (30, 50 tai 70 mg/vrk) tai atomoksetiinia (asianmukainen annos potilaan painon mukaan, mutta korkeintaan 100 mg). Neljän viikon pituisella annoksen optimointijaksolla potilaiden annos säädettiin optimaaliseen annokseen, joka perustui hoidon aikana esiintyneisiin haittavaikutuksiin (TEAE) ja kliiniseen arviointiin. Lisdeksamfetamiinidimesilaattia saaneet potilaat saavuttivat ensimmäisen vasteen nopeammin verrattuna atomoksetiinia saaneisiin potilaisiin (mediaani 13,0 vs. 21,0 vuorokautta, p = 0,003), jolloin vaste määritettiin CGI-I-arviointiasteikolla pisteenä 1 (erittäin paljon parempi) tai pisteenä 2 (paljon parempi) millä tahansa kaksoissokkohoitokäynnillä. Kaikilla kaksoissokkohoitokäynneillä vasteen saaneiden kokonaislukumäärä lisdeksamfetamiinidimesilaattiryhmässä oli johdonmukaisesti suurempi kuin atomoksetiiniryhmässä. Ero oli 16 ja 24 prosenttipisteen välillä. Tutkimuksen päätetapahtumassa pienimmän neliösumman keskiarvo muuttuu lähtötilanteen ADHD-RS-IV-kokonaispistemäärässä lisdeksamfetamiinidimesilaattiryhmässä -26,1 ja atomoksetiiniryhmässä -19,7, ja ryhmien välinen ero on keskimäärin ‑6,4.

Kahteen kaksoissokkoutettuun, aktiivikontrolloituun (OROS-MPH [Concerta]) rinnakkaisryhmätutkimukseen osallistui 13–17-vuotiaita ADHD-potilaita. Kummassakin tutkimuksessa oli lisäksi lumelääkehaara. Kahdeksan viikon pituinen annosoptimointitutkimus (SPD489-405) käsitti viiden viikon pituisen annosoptimointijakson ja kolmen viikon pituisen annosylläpitojakson. Annosoptimointijakson aikana potilaiden annosta säädettiin kerran viikossa hoidon aikaisten haittavaikutusten (TEAE) ja kliinisen vasteen perusteella, kunnes saavutettiin optimaalinen annos, joka oli 30, 50 tai 70 mg/vrk (SPD489-ryhmän potilaat) tai 18, 36, 54 tai 72 mg/vrk (OROS-MPH-ryhmän potilaat), minkä jälkeen tämän annoksen antamista jatkettiin kolmen viikon annosylläpitojakson ajan. Keskimääräinen annos päätetapahtuman kohdalla oli SPD489-ryhmässä 57,9 mg ja OROS-MPH-ryhmässä 55,8 mg. Tässä tutkimuksessa SPD489-hoidon ja OROS-MPH-hoidon ei kummankaan todettu olevan tilastollisesti toistaan parempi viikon 8 kohdalla. Kuuden viikon pituinen tutkimus, jossa annokset olivat ennalta määrättyjä (SPD489-406), käsitti neljän viikon pituisen jakson, jonka aikana annosta suurennettiin, ja kahden viikon pituisen annosylläpitojakson. Suurimmilla annoksilla SPD489-hoidon (70 mg) havaittiin olevan OROS-MPH-hoitoa (72 mg) parempi sekä ensisijaisen tehoanalyysin (muutos lähtötasolta ADHD-RS-kokonaispisteissä viikon 6 kohdalla) että tärkeimmän toissijaisen tehoanalyysin (CGI-I-pisteet viimeisellä tutkimuskäynnillä) perusteella (ks. taulukko 2).

Taulukko 2: Muutos lähtötilanteesta ADHD-RS-IV-kokonaispisteissä ja CGI-pisteiden päätetapahtuma (täydellinen analyysisarja)

SPD489-405

Ensisijainen päätetapahtuma viikolla 8,

ADHD-RS-IV

LumelääkeSPD489OROS-MPH
Kokonaispisteet lähtötilanteessaN
Keskiarvo
(keskivirhe)
89
38,2 (0,73)
179
36,6 (0,48)
184
37,8 (0,45)
Muutos lähtötilanteesta viikolla 8N
Pienin neliö-summa, keskiarvo
(keskivirhe) [a]

67

-13,4 (1,19)

139

-25,6 (0,82)

152

-23,5 (0,80)

Lisdeksamfetamiinin

ja OROS-MPH:n ero

Pienin neliö-summa, keskiarvo
(keskivirhe) [a]
(95 %:n luottamusväli) [a]
Vaikutuksen suuruus [b]
P-arvo
Ei oleellinen

-2,1 (1,15)

-4,3, 0,2

0,2

0,0717

Ei oleellinen
Vaikuttavan hoidon ja lumehoidon eroPienin neliö-summa, keskiarvo
(keskivirhe) [a]
(95 %:n luottamusväli) [a]
Vaikutuksen suuruus [b]
P-arvo
Ei oleellinen

-12,2 (1,45)

-15,1, -9,4

1,16

< 0,0001

-10,1 (1,43)

-13,0, -7,3
0,97

< 0,0001

Tärkein toissijainen päätetapahtuma, CGI-I-pisteet
Analysoidut koehenkilöt (n)89178184

Parantuneet (%) [c]

Ei-parantuneet (%) [d]

31 (34,8)

58 (65,2)

148 (83,1)

30 (16,9)

149 (81,0)

35 (19,0)

Lisdeksamfetamiini vs. OROS-MPH [e]

Vaikuttava hoito vs. lumehoito [e]

Ei oleell.

Ei oleell.

0,6165

< 0,0001

Ei oleell.

< 0,0001

SPD489-406Ensisijainen päätetapahtuma viikolla 6, ADHD-RS-IVLumelääkeSPD489OROS-MPH
Kokonaispisteet lähtötilanteessaN
Keskiarvo
(keskivirhe)
106
36,1 (0,58)
210
37,3 (0,44)
216
37,0 (0,44)
Muutos lähtötilanteesta viikolla 6N
Pienin neliö-summa, keskiarvo
(keskivirhe) [a]
93
-17,0 (1,03)
175
-25,4 (0,74)
181
-22,1 (0,73)
Lisdeksamfetamiinin ja OROS-MPH:n eroPienin neliö-summa, keskiarvo
(keskivirhe) [a]
(95 %:n luottamusväli) [a]
Vaikutuksen suuruus [b]
P-arvo
Ei oleellinen

-3,4 (1,04)

-5,4, -1,3

0,33

0,0013

Ei oleellinen
Vaikuttavan hoidon ja lumehoidon eroPienin neliö-summa, keskiarvo
(keskivirhe) [a]
(95 %:n luottamusväli) [a]
Vaikutuksen suuruus [b]
P-arvo
Ei oleellinen-8,5 (1,27)
-11,0, -6,0
0,82
< 0,0001
-5,1 (1,27)
-7,6, -2,6
0,50
< 0,0001
Tärkein toissijainen päätetapahtuma, CGI-I-pisteet
Analysoidut koehenkilöt (n)106210216

Parantuneet (%) [c]

Ei-parantuneet (%) [d]

53 (50,0)

53 (50,0)

171 (81,4)

39 (18,6)

154 (71,3)

62 (28,7)

Lisdeksamfetamiini vs. OROS-MPH [e]

Vaikuttava hoito vs. lumehoito [e]

Ei oleell.

Ei oleell.

0,0188

< 0,0001

Ei oleell.

0,0002

[a] Perustuu toistuville mittauksille tarkoitettuun sekamalliin (MMRM), jossa tekijöinä olivat hoitoryhmä, nominaalinen käynti sekä hoitoryhmän ja käynnin yhteisvaikutus ja kovariaattina ADHD-RS-IV-kokonaispisteet lähtötilanteessa ja joka vakioitiin lähtötilanteen ADHD-RS-IV-kokonaispisteiden ja käynnin yhteisvaikutuksen mukaan. Malli perustuu REML-estimointimenetelmään, ja siinä käytetään strukturoimatonta kovarianssityyppiä.
[b] Vaikutuksen suuruus on pienimmän neliösumman keskiarvojen ero jaettuna strukturoimattoman kovarianssimatriisin arvioidulla keskihajonnalla.
[c] ”Parantuneet”-luokka käsittää vasteet ”erittäin paljon parempi” ja ”paljon parempi”.
[d] ”Ei-parantuneet”-luokka käsittää vasteet ”minimaalisesti parempi”, ”ei muutosta”, ”minimaalisesti huonompi”, ”paljon huonompi” ja ”erittäin paljon huonompi”.
[e] Perustuu lähtötilanteen CGI-S-pisteillä ositettuun CMH-testiin.
Huom. N = koehenkilöiden lukumäärä kussakin hoitoryhmässä, n = analysoitujen koehenkilöiden lukumäärä.

Kahden vuoden pituiseen avoimeen turvallisuutta arvioivaan tutkimukseen osallistui 314 lasta ja nuorta (ikä 6–17-vuotta), joilla oli ADHD. Näistä 191 potilasta oli tutkimuksessa mukana loppuun asti.

Lisäksi vaikutuksen pysyvyys on osoitettu kaksoissokkoutetussa, lumekontrolloidussa, satunnaistetussa hoidon lopettamistutkimuksessa 6–17-vuotiailla lapsilla ja nuorilla (n = 157), jotka täyttivät ADHD:n DSM-IV-kriteerit. Potilaat optimoitiin avoimeen lisdeksamfetamiinidimesilaattitutkimukseen pidemmäksi ajanjaksoksi (vähintään 26 viikkoa) ennen kuin he osallistuivat 6 viikkoa kestävään satunnaistettuun hoidon lopettamisvaiheeseen. Tutkimukseen soveltuvat potilaat satunnaistettiin joko jatkamaan lisdeksamfetamiinidimesilaattihoitoa optimoidulla annoksella tai siirtymään lumelääkkeeseen. Potilaita tarkkailtiin relapsin (hoidon epäonnistumisen) varalta 6 viikon kaksoissokkoutetun vaiheen aikana. Hoidon epäonnistuminen määriteltiin vähintään 50 %:n lisäyksenä (pahenemisena) ADHD-RS-kokonaispisteissä ja vähintään 2 pisteen lisäyksenä CGI-S-pisteissä verrattuna kaksoissokkoutetun satunnaistetun lopettamisvaiheen alussa mitattuun pistearvoon. Hoidon epäonnistuminen oli merkitsevästi harvinaisempaa (p < 0,001) lisdeksamfetamiinidimesilaattihoitoa saaneilla (15,8 %) kuin lumelääkettä saaneilla (67,5 %). Useimmilla potilailla (70,3 %), joiden hoito epäonnistui (hoidon tyypistä riippumatta), ADHD-oireet pahenivat viikon 2 tutkimuskäynnin kohdalla tai ennen sitä satunnaistamisen jälkeen.

Esikouluikäisillä, 4–5-vuotiailla ADHD:sta kärsivillä lapsilla suoritettiin lääkityksen turvallisuutta ja tehoa selvittävä tutkimus kiinteällä annostuksella. Osallistujat satunnaistettiin suhteessa 5:5:5:5:6 saamaan lisdeksamfetamiinidimesilaattia (5, 10, 20, 30 mg) tai lumelääkettä (ks. lisäksi kohta Farmakokinetiikka). Kaksoissokkoutetun arviointijakson pituus oli 6 viikkoa. Tässä tutkimuksessa kaikista yleisimmin raportoidut lisdeksamfetamiinidimesilaattihoidon aikana esiintyneet haittavaikutukset olivat heikentynyt ruokahalu (13,7 % osallistujista), ärtyneisyys (9,6 %), mielialan vaihtelut (4,8 %) sekä yskä (4,8 %). 52 viikkoa kestäneessä avoimessa tutkimuksessa kaikista yleisin hoidon aikan esiintynyt haittavaikutus oli heikentynyt ruokahalu (15,9 %) (ks. kohta Haittavaikutukset).

Aikuispotilaat

Lisdeksamfetamiinidimesilaatin teho ADHD:n DSM-IV-TR-kriteerit täyttävien aikuisten hoidossa on osoitettu neljässä kontrolloidussa tutkimuksessa, joihin osallistui 846 potilasta.

Aikuisten tutkimus 1 oli kaksoissokkoutettu, satunnaistettu, lumelääkekontrolloitu, rinnakkaisryhmillä tehty tutkimus, joka suoritettiin aikuisilla (n = 420). Tässä 4 viikkoa kestäneessä tutkimuksessa potilaat satunnaistettiin kiinteää annosta saaneisiin hoitoryhmiin, joissa lopulliset annokset olivat 30, 50 tai 70 mg lisdeksamfetamiinidimesilaattia tai lumelääkettä. Kaikkien lisdeksamfetamiinidimesilaattia saaneiden koehenkilöiden hoito aloitettiin 30 mg:n annoksella, jota käytettiin ensimmäisen hoitoviikon ajan. Jos koehenkilö oli määrätty 50 mg:n tai 70 mg:n annosryhmään, annosta titrattiin 20 mg:lla viikossa, kunnes määrätty annos saavutettiin. Lumelääkkeeseen verrattuna kaikilla lisdeksamfetamiinidimesilaattiannoksilla havaittiin ADHD-oireiden merkitsevää paranemista tutkijan tekemän aikuisille suunnattuja kehotteita sisältävän ADHD-RS-mittauksen kokonaispisteissä (ks. taulukko 1). Lisdeksamfetamiinidimesilaattihoito pienensi toimintakyvyn heikkenemisen astetta merkitsevästi lumelääkkeeseen verrattuna, kun mittarina oli CGI-I-arviointiasteikolla tapahtunut paraneminen.

Taulukko 3: Muutos lähtötilanteesta päätetapahtumaan aikuisille suunnattuja kehotteita sisältävän ADHD-RS-mittauksen kokonaispisteissä päätetapahtuman ajankohtana1 (täydellinen analyysisarja)
 Lumelääke30 mg50 mg70 mg
Kokonaispisteet lähtötilanteessaN62115117120
Keskiarvo (keskihajonta)39,4 (6,42)40,5 (6,21)40,8 (7,30)41,0 (6,02)
Muutos lähtötilanteesta päätetapahtuman ajankohtanaN62115117120
Pienin neliösumma, keskiarvo (keskivirhe)-8,2 (1,43)-16,2 (1,06)-17,4 (1,05)-18,6 (1,03)
Lumelääkemukautettu ero

Pienin neliösumma, keskiarvo (95 %:n luottamusväli)

P-arvo

-8,04

(-12,14; -3,95)

< 0,0001

-9,16

(-13,25; -5,08)

< 0,0001

-10,41

(-14,49; -6,33)

< 0,0001

1 Päätetapahtuman ajankohta on viimeinen satunnaistamisen jälkeinen hoitoviikko, jolta saatiin hyväksyttävä ADHD-RS-IV-kokonaispistearvo.

Huom: Luottamusvälien ja p‑arvojen määrittämiseen käytettiin Dunnettin testiä; p‑arvot ovat mukautettuja p‑arvoja, ja niitä tulee verrata kriittiseen alfa-arvoon 0,05.

Aikuisten tutkimus 2 oli 10 viikon pituinen, kaksoissokkoutettu, lumelääkekontrolloitu tutkimus, jossa toiminnanohjaukseen liittyvän käyttäytymisen muutoksia, tärkeimpiä elämänlaatuun liittyviä tuloksia ja ADHD-oireita arvioitiin aikuisilla, joilla oli ADHD ja kliinisesti merkitseviä toiminnanohjauksen häiriöitä. Tutkimukseen otettiin 18–55-vuotiaita aikuisia (n = 161), jotka täyttivät ADHD:n DSM-IV-kriteerit, eli heidän kokonaistuloksensa BRIEF-A-arviointiasteikon (Behaviour Rating Inventory of Executive Function – Adult Version) toiminnanohjausta mittaavan osion (Global Executive Composite, GEC) T-pisteissä oli ≥ 65 pistettä koehenkilön itsensä raportoimana ja he olivat saaneet lähtötilanteen käynnillä ≥ 28 pistettä aikuisille suunnattuja kehotteita sisältävässä ADHD-RS-mittauksessa. Viikolla 10 koehenkilöiden raportoimat BRIEF-A GEC -osion T-pisteet olivat lumelääkeryhmässä keskimäärin 68,3 ja SPD489-ryhmässä keskimäärin 57,2, mikä tarkoittaa, että pienimmän neliösumman keskiarvon muutos lähtötilanteesta oli lumelääkeryhmässä -11,1 ja SPD489-ryhmässä -22,3. Vaikutuksen suuruus oli 0,74 SPD489-ryhmän eduksi. Ero pienimmän neliösumman keskiarvon muutoksessa lähtötilanteesta viikolle 10 (-11,2) oli merkitsevästi parempi lisdeksamfetamiinidimesilaattia saaneessa ryhmässä kuin lumelääkeryhmässä (p < 0,0001). Tulokset toissijaisissa tehon mittareissa, joita olivat aikuisten AIM-A-moduuli (ADHD Impact Module), aikuisille suunnattuja kehotteita sisältävä ADHD-RS, CGI-I ja CAARS-O:S-arviointiasteikon (Conners’ Adult ADHD Rating Scale – Observer: Short Version) ADHD-indeksin T-pisteet, olivat kaikki merkitsevästi parempia lisdeksamfetamiinidimesilaattia saaneessa ryhmässä kuin lumelääkeryhmässä.

Aikuisten tutkimus 3 oli satunnaistettu, kaksoissokkoutettu, lumelääkekontrolloitu, vaihtovuoroinen monikeskustutkimus. Tämä lisdeksamfetamiinidimesilaatilla tehty tutkimus suunniteltiin simuloimaan työympäristöä, ja siihen otettiin 142 aikuista. Neljä viikkoa kestäneen avoimen lisdeksamfetamiinidimesilaattiannoksen (30, 50 tai 70 mg/vrk aamuisin) optimointivaiheen jälkeen koehenkilöt satunnaistettiin toiseen kahdesta hoito-ohjelmasta: 1) lisdeksamfetamiinidimesilaattia (optimoitu annos) ja sen jälkeen lumelääkettä, kumpaakin yhden viikon ajan, tai 2) lumelääkettä ja sen jälkeen lisdeksamfetamiinidimesilaattia, kumpaakin yhden viikon ajan. Tehon arvioinnit tehtiin PERMP-mittarilla (Permanent Product Measure of Performance) kunkin viikon lopussa. PERMP on taitotasoon mukautettu matematiikkatesti, jolla mitataan ADHD-potilaiden tarkkaavaisuutta. Lumelääkkeeseen verrattuna lisdeksamfetamiinidimesilaattihoito paransi tarkkaavaisuutta kaikissa annoksen jälkeisissä aikapisteissä tilastollisesti merkitsevästi, kun mittarina käytettiin PERMP-kokonaispisteiden keskiarvoa yhden arviointipäivän aikana ja myös kussakin aikapisteessä, jossa mittaus suoritettiin. PERMP-arvioinnit tehtiin ennen annoksen ottamista (-0,5 tuntia) ja 2, 4, 8, 10, 12 ja 14 tuntia annoksen ottamisen jälkeen.

Aikuisten tutkimuksessa 4 selvitettiin tehon pysyvyyttä. Tämä kaksoissokkoutettu, lumelääkekontrolloitu, satunnaistettu lääkityksen lopettamistutkimus tehtiin 18–55-vuotiailla aikuisilla (n = 123), jotka täyttivät ADHD:n DSM-IV-kriteerit. Tutkimukseenottovaiheessa koehenkilöiden oli pitänyt saada dokumentoidusti lisdeksamfetamiinidimesilaattihoitoa vähintään 6 kuukauden ajan, ja heillä oli pitänyt todeta hoitovaste, joka määriteltiin CGI-S-pistearvoksi ≤ 3 ja aikuisille suunnattuja kehotteita sisältävän ADHD-RS-mittauksen kokonaispistearvoksi < 22. Aikuisille suunnattuja kehotteita sisältävän ADHD-RS-mittauksen kokonaispistearvo on ADHD:n keskeisimpien oireiden mittari. Koehenkilöt, joiden hoitovaste säilyi avoimen hoitovaiheen viikolle 3 (n = 116), saivat siirtyä kaksoissokkoutettuun, satunnaistettuun lääkityksen lopettamisvaiheeseen, ja heille annettiin aloitusannos lisdeksamfetamiinidimesilaattia (n = 56) tai lumelääkettä (n = 60). Tehon pysyvyys lisdeksamfetamiinidimesilaattia saaneilla koehenkilöillä näkyi merkitsevästi pienempänä hoidon epäonnistumisprosenttina (< 9 %) verrattuna lumelääkettä saaneisiin koehenkilöihin (75 %) kaksoissokkoutetussa, satunnaistetussa lääkityksen lopettamisvaiheessa. Hoidon epäonnistuminen määriteltiin aikuisille suunnattuja kehotteita sisältävän ADHD-RS-mittauksen kokonaispisteiden suurenemiseksi (pahenemiseksi) ≥ 50 %:lla ja CGI-S-pistearvon suurenemiseksi ≥ 2 pisteellä verrattuna tilanteeseen kaksoissokkoutetun, satunnaistetun lääkityksen lopettamisvaiheen alussa.

Väärinkäytön todennäköisyystutkimukset

Ihmisillä tehdyssä väärinkäytön todennäköisyystutkimuksessa henkilöille, joilla oli aiemmin esiintynyt päihteiden väärinkäyttöä, annettiin suun kautta ekvivalentit annokset lisdeksamfetamiinidimesilaattia (100 mg) ja nopeasti vapautuvaa deksamfetamiinisulfaattia (40 mg). Lisdeksamfetamiinidimesilaatilla (100 mg) saavutetut subjektiiviset vasteet ”lääkeaineesta pitämisen vaikutusten” ("Drug Liking Effects") asteikolla (ensisijainen päätetapahtuma) olivat merkitsevästi pienempiä kuin nopeasti vapautuvalla deksamfetamiinilla (40 mg). 150 mg lisdeksamfetamiinidimesilaattia suun kautta annettuna sai kuitenkin aikaan sellaisia positiivisia subjektiivisia vasteita tällä asteikolla, jotka olivat verrannollisia 40 mg:n suun kautta otettavan nopeasti vapautuvan deksamfetamiinin ja 200 mg:n dietyylipropionin aikaansaamiin subjektiivisiin vasteisiin.

50 mg lisdeksamfetamiinidimesilaatin antaminen laskimoon henkilöille, joilla oli aiemmin esiintynyt päihteiden väärinkäyttöä, sai aikaan positiivisia subjektiivisia vasteita asteikoilla, joilla mitattiin "lääkeaineesta pitämistä" ("Drug Liking"), "euforiaa", "amfetamiinivaikutuksia" ja "bentsedriinivaikutuksia". Nämä vasteet olivat suurempia kuin lumelääkkeellä, mutta pienempiä kuin ekvivalentilla annoksella (20 mg) laskimoon annettua deksamfetamiinia.

Farmakokinetiikka

Imeytyminen

Suun kautta annettu lisdeksamfetamiinidimesilaatti imeytyy nopeasti terveiden aikuisten ja ADHD:tä sairastavien lasten (6-12-vuotiaiden) maha-suolikanavasta, luultavasti suuren kapasiteetin omaavan PEPT1-kuljettajaproteiinin välittämänä.

Ruoka ei vaikuta 70 mg:n suun kautta annetun lisdeksamfetamiinidimesilaattikerta-annoksen jälkeen havaittuihin deksamfetamiinin AUC- ja Cmax-arvoihin terveillä aikuisilla mutta pidentää Tmax-arvoa noin 1 tunnilla (paastotilassa 3,8 tuntia; runsasrasvaisen aterian jälkeen 4,7 tuntia). Deksamfetamiinin AUC-arvo oli samaa luokkaa, kun lisdeksamfetamiinidimesilaattia annettiin 8 tunnin paaston jälkeen suun kautta liuoksena tai ehjinä kapseleina.

Jakautuminen

Kahdeksallatoista ADHD:tä sairastavalla lapsella (6-12-vuotiailla) deksamfetamiinin Tmax oli noin 3,5 tuntia yhden suun kautta annetun lisdeksamfetamiinidimesilaattiannoksen (joko 30 mg, 50 mg tai 70 mg) jälkeen, kun lääke annettiin aamulla 8 tunnin paaston jälkeen. Lisdeksamfetamiinidimesilaatin Tmax oli noin 1 tunti. Deksamfetamiinin farmakokinetiikan lineaarisuus yhden suun kautta annetun lisdeksamfetamiinidimesilaattiannoksen jälkeen osoitettiin 6-12-vuotiailla lapsilla 30-70 mg:n annosalueella.

Paino/annos-suhteeseen nähden normalisoidut deksamfetamiinin AUC ja Cmax olivat vastaavasti 22 % ja 12 % pienemmät aikuisilla naisilla kuin miehillä päivänä 7, kun lisdeksamfetamiinia oli otettu 70 mg/vrk 7 päivän ajan. Paino/annos-suhteeseen nähden normalisoidut AUC- ja Cmax-arvot olivat tytöillä ja pojilla samat yhden 30-70 mg:n kerta-annoksen jälkeen.

Deksamfetamiini ei kerry terveiden aikuisten elimistöön vakaassa tilassa, eikä lisdeksamfetamiinidimesilaatti kerry elimistöön, kun sitä otetaan kerran vuorokaudessa 7 peräkkäisen päivän ajan.

Biotransformaatio

Lisdeksamfetamiinidimesilaatti muuttuu deksamfetamiiniksi ja l-lysiiniksi. Metaboloituminen tapahtuu veressä pääasiassa punasolujen hydrolyyttisen vaikutuksen kautta. Punasolut pystyvät metaboloimaan lisdeksamfetamiinia voimakkaasti, koska in vitro -tulosten perusteella merkittävää hydrolyysiä tapahtuu jopa matalissa hematokriittiarvoissa. Sytokromi P450 -entsyymit eivät metaboloi lisdeksamfetamiinia.

Amfetamiini hapettuu bentseenirenkaan 4-asemasta, jolloin muodostuu 4-hydroksiamfetamiinia, tai sivuketjunα- tai ß-hiilistä, jolloin muodostuu vastaavasti alfahydroksiamfetamiinia tai norefedriiniä. Norefedriini ja 4-hydroksiamfetamiini ovat molemmat aktiivisia, ja molemmat hapettuvat edelleen 4-hydroksinorefedriiniksi. Alfahydroksiamfetamiini deaminoituu fenyyliasetoniksi, joka lopulta muodostaa bentsoehappoa ja sen glukuronidia sekä glysiinikonjugaatti hippuurihappoa. Vaikka amfetamiinimetaboliaan liittyviä entsyymejä ei ole täysin selvitetty, CYP2D6:n tiedetään liittyvän 4-hydroksiamfetamiinin muodostukseen.

Eliminaatio

Kun 6 terveelle henkilölle annettiin suun kautta 70 mg:n annos radiomerkittyä lisdeksamfetamiinidimesilaattia, noin 96 % suun kautta annetun annoksen radioaktiivisuudesta erittyi virtsaan ja ainoastaan 0,3 % erittyi ulosteisiin 120 tunnin ajanjakson aikana. Annoksen virtsaan kertyneestä radioaktiivisuudesta 42 % oli amfetamiinia ja 25 % hippuurihappoa, ja 2 % oli muuttumattomassa muodossa olevaa lisdeksamfetamiinia. Muuttumattomassa muodossa olevan lisdeksamfetamiinin pitoisuudet plasmassa ovat matalia ja ohimeneviä, ja 8 tunnin kuluttua lääkkeenannosta niitä ei yleensä kyetä enää mittaamaan. Vapaaehtoisilla henkilöillä tehdyissä lisdeksamfetamiinimesilaattitutkimuksissa lisdeksamfetamiinin eliminaation puoliintumisaika plasmassa oli tyypillisesti keskimäärin alle yksi tunti. Deksamfetamiinin puoliintumisaika on 11 tuntia.

Erityisryhmät

Deksamfetamiinin farmakokinetiikka, puhdistuman perusteella arvioituna, on samanlaista lapsilla (6–12-vuotiailla) ja nuorilla (13–17-vuotiailla) ADHD-potilailla sekä terveillä aikuisilla vapaaehtoisilla painon mukaan korjaamisen jälkeen.

Systeeminen deksamfetamiinialtistus on samaa luokkaa miehillä ja naisilla, joille on annettu sama mg/kg-annos.

Muodollisia farmakokineettisiä tutkimuksia ei ole tehty eri etnistä alkuperää olevilla henkilöillä. Ei ole näyttöä siitä, että etnisellä alkuperällä olisi mitään vaikutusta deksamfetamiinin farmakokinetiikkaan.

Farmakokineettisessä tutkimuksessa, joka tehtiin 40 potilaalla (8 potilasta kussakin viidessä munuaisten toimintaa tarkastelevassa ryhmässä: normaali, lievästi heikentynyt toiminta, kohtalaisesti heikentynyt toiminta, vakavasti heikentynyt toiminta ja loppuvaiheen munuaissairaus), deksamfetamiinin puhdistuma väheni 0,7 l/h/kg:sta potilailla, joiden munuaisen toiminta oli normaali, 0,4 l/h/kg:aan potilailla, joilla oli vaikea munuaisen vajaatoiminta (glomerulaarisen suodattumisen nopeus 15 - < 30 ml/min/1,73 m2 tai kreatiniinin puhdistuma < 30 ml/min).

Populaatiofarmakokineettisen analyysin perusteella vakaan tilan keskimääräinen deksamfetamiinialtistus oli 4–5-vuotiailla pediatrisilla potilailla noin 44 % suurempi kuin 6 – 11-vuotiailla, samaa annosta saaneilla (30 mg/vrk) pediatrisilla potilailla.

Tutkimuksessa, joka tehtiin 47:llä vähintään 55-vuotiaalla henkilöllä, deksamfetamiinin puhdistuma oli noin 0,7 l/h/kg 55-74-vuotiailla henkilöillä ja 0,55 l/h/kg vähintään 75-vuotiailla henkilöillä. Puhdistuma on hieman pienempi kuin nuoremmilla aikuisilla (noin 1 l/h/kg 18-45-vuotiailla henkilöillä).

Prekliiniset tiedot turvallisuudesta

Väärinkäytön todennäköisyyttä arvioivat konventionaaliset tutkimukset osoittavat, että lisdeksamfetamiinidimesilaatti voi aiheuttaa rotilla ja apinoilla subjektiivisia vaikutuksia, jotka muistuttavat keskushermostostimulantti deksamfetamiinin vaikutuksia mutta alkavat myöhemmin ja ovat ohimeneviä, ja joiden itseannostelututkimuksissa määritetyt mielihyvävaikutukset ovat lievempiä kuin metyylifenidaatilla tai kokaiinilla.

Toistuvan annoksen aiheuttamaa toksisuutta koskevissa tutkimuksissa tärkeimpiä löydöksiä olivat käyttäytymismuutokset, kuten stimuloivan aineen antoon tyypillisesti liittyvä aktiivisuuden lisääntyminen, ja näihin liittyvä painonnousun ja kasvun hidastuminen sekä ruoankulutuksen pieneneminen, joiden katsotaan olevan seurausta liiallisesta farmakologisesta vasteesta.

Lisdeksamfetamiinidimesilaatti ei ollut genotoksista, kun tätä testattiin in vitro Amesin testillä ja hiiren lymfoomakokeella tai in vivo hiiren luuytimen mikrotumakokeella. Lisdeksamfetamiinidimesilaatilla ei ole tehty karsinogeenisuustutkimuksia. Mitään näyttöä karsinogeenisuudesta ei havaittu tutkimuksissa, joissa d-, l-amfetamiinia (enantiomeerien suhde 1:1) annettiin hiirille ja rotille ruoassa 2 vuoden ajan enintään 30 mg/kg/vrk annoksina uroshiirille, 19 mg/kg/vrk annoksina naarashiirille sekä 5 mg/kg/vrk annoksina uros- ja naarasrotille.

Lisdeksamfetamiinidimesilaatilla ei ollut mitään vaikutusta alkion- tai sikiönkehitykseen tai poikasten eloonjäämiseen, kun sitä annettiin suun kautta tiineille rotille enintään 40 mg/kg/vrk annoksina ja kaniineille enintään 120 mg/kg/vrk annoksina.

Suurten akuuttien (d- tai d,l-)amfetamiiniannosten on osoitettu tuottavan pitkäkestoisia neurotoksisia vaikutuksia jyrsijöissä; irreversiibelit hermosäievauriot mukaan lukien. Lisdeksamfetamiinidimesilaatilla suoritetuissa lopullisissa juveniilitoksisuustutkimuksissa rotilla ja koirilla ei kuitenkaan todettu keskushermostoon kohdistuneita haitallisia muutoksia. Näiden löydösten merkitystä ihmisille ei tunneta.

Amfetamiini (d- ja l-enantiomeerin suhde 3:1) ei vaikuttanut haitallisesti rottien lisääntymiseen tai varhaiseen alkionkehitykseen enintään 20 mg/kg/vrk annoksina.

Monet jyrsijöillä tehdyt tutkimukset osoittavat, että prenataalinen tai varhainen postnataalinen altistus amfetamiinille (d- tai d,l-) kliinistä käyttöä vastaavina annoksina voi aiheuttaa pitkäaikaisia neurokemiallisia ja käyttäytymiseen liittyviä muutoksia. Raportoituja käyttäytymisvaikutuksia ovat oppimiseen ja muistiin liittyvät häiriöt, muutokset lokomotorisessa aktiivisuudessa sekä sukupuolitoimintojen muutokset. Samanlaisia tutkimuksia ei ole tehty lisdeksamfetamiinidimesilaatilla. Hedelmällisyyden arvioinnissa lisdeksamfetamiinimesilaattihoidon päättymisen jälkeen ei kuitenkaan todettu haitallisia vaikutuksia, kun tämä arviointi sisällytettiin nuorilla rotilla suoritettuun toksisuustutkimukseen.

Farmaseuttiset tiedot

Apuaineet

Mikrokiteinen selluloosa, kroskarmelloosinatrium, magnesiumstearaatti.

Kapselin kuori:

Liivate, musta muste (sellakka ja musta rautaoksidi E172).

Kapselin kuoren väriaineet:

20 mg: titaanidioksidi (E171) ja keltainen rautaoksidi (E172).
30 mg: titaanidioksidi (E171) ja erytrosiini (E127).
40 mg: titaanidioksidi (E171), briljanttisininen FCF (E133), musta rautaoksidi (E172) ja keltainen rautaoksidi (E172).
50 mg: titaanioksidi (E171) ja briljanttisininen FCF (E133).
60 mg: titaanidioksidi (E171) ja briljanttisininen FCF (E133).
70 mg: titaanidioksidi (E171), briljanttisininen FCF (E133) ja erytrosiini (E127).

Yhteensopimattomuudet

Ei oleellinen.

Kestoaika

3 vuotta.

Säilytys

Säilytä alle 25 °C.

Pakkaukset ja valmisteen kuvaus

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

ELVANSE kapseli, kova
20 mg 30 kpl (88,59 €)
30 mg 30 kpl (97,56 €)
40 mg 30 kpl (105,69 €)
50 mg 30 kpl (113,83 €)
60 mg 30 kpl (123,51 €)
70 mg 30 kpl (133,18 €)

PF-selosteen tieto

HDPE:stä valmistettu purkki ja polypropeenista valmistettu turvasuljin, jossa on foliosisätiiviste.

Pakkauskoot: 28 tai 30.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

Valmisteen kuvaus:

Elvanse 20 mg kapseli: kermanvalkoinen läpinäkymätön runko-osa ja kermanvalkoinen läpinäkymätön kansiosa, johon on painettu mustalla musteella merkinnät "S489" ja "20 mg".

Elvanse 30 mg kapseli: valkoinen läpinäkymätön runko-osa ja vaaleanpunainen läpinäkymätön kansiosa, johon on painettu mustalla musteella merkinnät "S489" ja "30 mg".

Elvanse 40 mg kapseli: valkoinen läpinäkymätön runko-osa ja sininen/vihreä läpinäkymätön kansiosa, johon on painettu mustalla musteella merkinnät ”S489” ja ”40 mg”.

Elvanse 50 mg kapseli: valkoinen läpinäkymätön runko-osa ja sininen läpinäkymätön kansiosa, johon on painettu mustalla musteella merkinnät "S489" ja "50 mg".

Elvanse 60 mg kapseli: turkoosinsininen läpinäkymätön runko-osa ja turkoosinsininen läpinäkymätön kansiosa, johon on painettu mustalla musteella merkinnät ”S489” ja ”60 mg”.

Elvanse 70 mg kapseli: sininen läpinäkymätön runko-osa ja vaaleanpunainen läpinäkymätön kansiosa, johon on painettu mustalla musteella merkinnät "S489" ja "70 mg".

Yhden kapselin pituus on noin 16 mm ja leveys 6 mm.

Käyttö- ja käsittelyohjeet

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

Korvattavuus

ELVANSE kapseli, kova
20 mg 30 kpl
30 mg 30 kpl
40 mg 30 kpl
50 mg 30 kpl
60 mg 30 kpl
70 mg 30 kpl

  • Rajoitettu peruskorvaus lääkärin lausunnolla (40 %). Atomoksetiini, deksamfetamiini, guanfasiini ja lisdeksamfetamiini: Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön (ADHD) hoito erityisin edellytyksin (331).

ATC-koodi

N06BA12

Valmisteyhteenvedon muuttamispäivämäärä

11.12.2023

Yhteystiedot

TAKEDA OY
PL 1406, Ilmalantori 1
00101 Helsinki

0800 774 051
www.takeda.fi
etunimi.sukunimi@takeda.com