LEFLUNOMIDE STADA tabletti, kalvopäällysteinen 20 mg

Yksi kalvopäällysteinen tabletti sisältää 20 mg leflunomidia.

Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan
Jokainen kalvopäällysteinen tabletti sisältää 37 mg laktoosimonohydraattia.

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Tabletti, kalvopäällysteinen

Leflunomidi on tarkoitettu aikuisten

• aktiivin nivelreuman hoitoon sairauden kulkuun pitkällä aikavälillä vaikuttavana reumalääkkeenä (DMARD).
• aktiivin psoriaattisen artriitin hoitoon.

Äskettäinen tai samanaikainen hoito maksa- tai hematotoksisilla DMARD-valmisteilla (esim. metotreksaatilla) saattaa lisätä vakavien haittavaikutusten riskiä, joten leflunomidihoitoa aloitettaessa on tarkoin punnittava hoidolla aikaansaatavia hyötyjä tätä haittariskiä vastaan.

Lisäksi leflunomidin vaihto toiseen DMARD-lääkkeeseen ilman hoitojen välistä ns. wash out -menetelmän käyttöä (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet) saattaa lisätä vakavien haittavaikutusten riskiä jopa pitkän aikaa vaihdon jälkeen.

Hoito tulee aloittaa nivelreumaan ja psoriaasiartriittiin perehtyneen erikoislääkärin valvonnassa.

Leflunomide Stada -hoidon on aloitettava nivelreuman ja psoriaattisen artriitin hoitoon perehtynyt lääkäri. Hoidon seuranta on myös toteutettava tällaisen pätevyyden omaavan lääkärin valvonnassa.

Alaniiniaminotransferaasi (ALAT), eli seerumin glutamopyruvaattitransferaasi (SGPT), sekä täydellinen verenkuva (mukaan lukien valkosolujen erittelylaskenta ja verihiutalemäärät) on tarkistettava samanaikaisesti ja yhtä usein täydellisen verenkuvan kanssa:

• ennen leflunomidihoidon aloittamista,
• 2 viikon välein hoidon ensimmäisten 6 kuukauden aikana, ja
• sen jälkeen 8 viikon välein (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Annostus

• Nivelreuma: leflunomidihoito aloitetaan yleensä kyllästysannoksella 100 mg vuorokaudessa 3 vuorokauden ajan. Kyllästysannoksen poisjättäminen voi vähentää haittavaikutusten riskiä (ks. kohta Farmakodynamiikka). Suositeltu ylläpitoannos on 10–20 mg kerran vuorokaudessa riippuen taudin vaikeudesta (aktiivisuudesta).
• Psoriaasiartriitti: leflunomidihoito aloitetaan kyllästysannoksella 100 mg vuorokaudessa 3 vuorokauden ajan. Suositeltu ylläpitoannos on 20 mg kerran vuorokaudessa (ks. kohta Farmakodynamiikka).

Terapeuttinen teho alkaa yleensä 4 - 6 viikon kuluttua, ja vaikutus voi voimistua vielä 4 - 6 kuukauden ajan.

Lievää munuaisten vajaatoimintaa sairastavien potilaiden annostusta ei tarvitse muuttaa.

Annostusta ei tarvitse säätää erikseen yli 65-vuotiaille potilaille.

Pediatriset potilaat
Leflunomide Stada -valmistetta ei suositella käytettäväksi alle 18-vuotiaille, sillä lääkkeen tehoa ja turvallisuutta lastenreumassa (JRA) ei ole varmistettu (ks. kohdat Farmakodynamiikka ja Farmakokinetiikka).

Antotapa
Leflunomide Stada -tabletit on nieltävä kokonaisina riittävän nestemäärän kera. Ruoka ei vaikuta leflunomidin imeytymiseen.

• Yliherkkyys (erityisesti jos aiemmin on esiintynyt Stevens-Johnsonin oireyhtymää, toksista epidermaalista nekrolyysiä, erythema multiformea) vaikuttavalle aineelle, pääasialliselle aktiiviselle metaboliitille teriflunomidille tai kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille.
• Maksan vajaatoiminta.
• Vaikeat immuunipuutostilat, kuten AIDS.
• Olennaisesti heikentynyt luuytimen toiminta tai merkittävä anemia, leukopenia, neutropenia tai trombosytopenia, joiden taustalla on jokin muu syy kuin nivelreuma tai psoriaattinen artriitti.
• Vakavat infektiot (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).
• Kohtalainen tai vaikea-asteinen munuaisten vajaatoiminta, sillä tämän potilasryhmän hoidosta ei ole riittävästi tietoa.
• Vaikea hypoproteinemia, esim. nefroottisen oireyhtymän yhteydessä.
• Raskaus tai hedelmällisessä iässä oleva naispotilas, joka ei käytä luotettavaa ehkäisyä leflunomidihoidon aikana sekä niin pitkään hoidon päättymisen jälkeen, kun aktiivisen metaboliitin pitoisuudet plasmassa pysyvät yli 0,02 mg:n/l (ks. kohta Raskaus ja imetys). Raskaus on poissuljettava ennen leflunomidihoidon aloittamista.
• Imetys (ks. kohta Raskaus ja imetys).

Samanaikaista hoitoa maksatoksisilla tai hematotoksisilla DMARD-valmisteilla (kuten metotreksaatilla) ei suositella.

Leflunomidin aktiivisella metaboliitilla, A771726, on pitkä puoliintumisaika, joka yleensä on noin 1 - 4 viikkoa. Vakavia haittavaikutuksia (kuten maksatoksisuutta, hematotoksisuutta tai allergisia reaktioita; ks. alla) voi ilmetä vaikka leflunomidihoito olisikin jo lopetettu. Jos tällaista toksisuutta ilmenee, tai jos A771726 jostain muusta syystä on saatava poistetuksi elimistöstä nopeasti, on käytettävä ns. wash out -menetelmää (elimistöstä poistamismenetelmää). Toimenpide voidaan toistaa, jos se on kliinisesti tarpeen.

Wash out -menetelmästä ja muista toivotun tai tahattoman raskauden kohdalla suositelluista toimenpiteistä on kerrottu lähemmin kohdassa Raskaus ja imetys.

Maksareaktiot
Leflunomidihoidon yhteydessä on harvoissa tapauksissa raportoitu vakavia maksavaurioita, joista osa ovat johtaneet potilaan kuolemaan. Useimmat näistä tapauksista ilmenivät 6 kuukauden kuluessa hoidon aloittamisesta. Samanaikainen hoito muilla maksatoksisilla lääkevalmisteilla oli yleistä. On tärkeää, että hoidon seurantaa varten annettuja suosituksia noudatetaan tarkoin.

ALAT (SGPT) on tarkistettava ennen leflunomidihoidon aloittamista ja yhtä usein täydellisen verenkuvan kanssa (2 viikon välein) hoidon ensimmäisten 6 kuukauden aikana, sekä tämän jälkeen 8 viikon välein.

Mikäli ALAT (SGPT) -arvo on 2 - 3-kertainen viitearvojen ylärajaan verrattuna, voidaan annoksen pienentämistä 20 mg:sta 10 mg:aan harkita. Lisäksi maksan toimintakokeita on suoritettava viikoittain. Jos ALAT (SGPT) on jatkuvasti koholla yli 2-kertaisesti viitearvojen ylärajaan nähden, tai jos arvo kohoaa enemmän kuin 3-kertaisesti yli viitearvojen ylärajan, on leflunomidihoito keskeytettävä ja ns. wash out aloitettava lääkkeen elimistöstä poistamiseksi. Leflunomidihoidon keskeyttämisen jälkeen suositellaan maksaentsyymien seurannan jatkamista, kunnes entsyymien tasot ovat normalisoituneet.

Alkoholin käyttöä suositellaan vältettäväksi leflunomidihoidon aikana mahdollisten additiivisten maksatoksisten vaikutusten vuoksi.

Koska leflunomidin aktiivinen metaboliitti (A771726) suurelta osin sitoutuu proteiineihin, ja koska se erittyy maksametabolian ja sapen kautta, A771726:n plasmapitoisuuksien oletetaan nousevan tavallista korkeammiksi hypoproteinemiaa sairastavilla potilailla. Leflunomide Stada on vasta-aiheinen potilailla, joilla on vaikea hypoproteinemia tai maksan vajaatoiminta (ks. kohta Vasta-aiheet).

Hematologiset reaktiot
Ennen leflunomidihoidon aloittamista on ALAT-määrityksen yhteydessä selvitettävä täydellinen verenkuva, mukaan lukien valkosolujen erittelylaskenta ja verihiutaleiden määrä. Nämä määritykset on toistettava 2 viikon välein ensimmäisten 6 kuukauden aikana, sekä sen jälkeen 8 viikon välein.

Hematologisten häiriöiden riski on kohonnut potilailla, joilla lähtötasossa on anemia, leukopenia, ja/tai trombosytopenia; joiden luuydin ei toimi kunnolla; tai joilla on luuytimen suppression kehittymisen riski. Jos tällaisia vaikutuksia ilmenee, on harkittava ns. wash out -menetelmän käyttöä (ks. alla) A771726:n pitoisuuksien pienentämiseksi plasmassa.

Vakavien hematologisten reaktioiden (mukaan lukien pansytopenia) ilmetessä on Leflunomide Stada -hoito sekä muu mahdollinen samanaikainen myelosuppressiivinen hoito keskeytettävä ja leflunomidin wash out -menetelmään ryhdyttävä.

Yhdistelmät muiden hoitojen kanssa
Leflunomidin käyttöä yhdessä reumasairauksissa käytettävien malarialääkkeiden (esim. klorokiini ja hydroksiklorokiini), lihaksensisäisesti tai suun kautta annetun kullan, D-penisillamiinin, atsatiopriinin tai muiden immunosupressiivisten aineiden kuten tuumorinekroositekijä alfan (TNF-a) estäjien kanssa ei ole vielä riittävästi tutkittu satunnaistetuissa tutkimuksissa (poikkeuksena metotreksaatti, ks. kohta Yhteisvaikutukset). Etenkin pitkään jatkuvien yhdistelmähoitojen riskejä ei tunneta. Koska tämäntapainen hoito voi johtaa additiivisiin tai jopa synergistisiin toksisuuksiin (esim. maksa- tai hematotoksisuus), yhdistäminen toisen DMARD-valmisteen (esim. metotreksaatti) kanssa ei ole suositeltavaa.

Teriflunomidin ja leflunomidin samanaikaista käyttöä ei suositella, koska leflunomidi on teriflunomidin kanta-aine.

Vaihto toiseen lääkitykseen
Koska leflunomidi säilyy elimistössä pitkään, voi vaihto toiseen DMARD-lääkkeeseen (esim. metotreksaattiin) vielä pitkänkin ajanjakson jälkeen lisätä additiivisten toksisuuksien riskiä (esim. kineettiset interaktiot, elintoksisuudet), ellei leflunomidin poistamiseksi elimistöstä käytetä ns. wash out -menetelmää (ks. alla).

Vastaavasti äskettäinen hoito maksa- tai hematotoksisilla lääkevalmisteilla (esim. metotreksaatilla) saattaa lisätä leflunomidihoidon haittavaikutusten määrää, joten leflunomidihoitoa aloitettaessa on tarkkaan harkittava näitä hyöty-/haittanäkökohtia, ja potilasta on mieluiten seurattava tavallistakin tarkemmin ensimmäiset ajat lääkkeen vaihdon jälkeen.

Ihoreaktiot
Ulseratiivisen stomatiitin ilmetessä leflunomidilääkitys on keskeytettävä.

Leflunomidihoitoa saaneilla potilailla on hyvin harvoin raportoitu Stevens-Johnsonin oireyhtymää tai toksista epidermaalista nekrolyysiä ja lääkkeen aiheuttamaa yleisoireista eosinofiilistä oireyhtymää (DRESS). Jos iho- ja/tai limakalvoreaktioita, jotka herättävät epäilyn tällaisista vakavista reaktioista havaitaan, on Leflunomide Stada- sekä muu mahdollinen ihoreaktioihin liittyvä hoito välittömästi keskeytettävä ja leflunomidin wash out -menetelmään ryhdyttävä. Tällaisissa tilanteissa täydellinen elimistöstä poistaminen on välttämätöntä, ja uudelleen altistus leflunomidille on vasta-aiheinen (ks. kohta Vasta-aiheet).

Märkärakkulaista psoriaasia ja psoriaasin pahenemista on raportoitu ilmenneen leflunomidin käytön jälkeen. Hoidon lopettamista voidaan harkita ottaen huomioon potilaan sairaus ja taustatiedot.

Leflunomidihoidon aikana voi ilmetä haavojen huonoa paranemista leikkauksen jälkeen. Potilaskohtaisen arvioinnin perusteella voidaan harkita leflunomidihoidon keskeyttämistä perioperatiiviseksi ajaksi ja lääkeaineen poistamista elimistöstä jäljempänä kuvattuun tapaan. Jos leflunomidihoito keskeytetään, sen uudelleen aloittamista koskevan päätöksen pitää perustua kliiniseen arviointiin, jolla todetaan haavojen riittävä paraneminen.

Infektiot
Monien immunosuppressiivisten lääkkeiden – kuten leflunomidin – tiedetään voivan altistaa potilaita infektioille, ja myös ns. opportunistisille infektioille. Infektiot voivat olla tavanomaista vaikeampia, ja siksi niiden varhain aloitettu ja tehokas hoito on tärkeää. Vakavan ja vaikeahoitoisen infektion ilmetessä voi olla tarpeen keskeyttää leflunomidihoito ja poistaa leflunomidi elimistöstä alla kuvatun wash out -menetelmän avulla.

Leflunomidia ja muita immunosupresantteja saaneilla potilailla on harvinaisissa tapauksissa raportoitu progressiivista multifokaalista leukoenkefalopatiaa (PML).

Ennen hoidon aloittamista kaikki potilaat on arvioitava paikallisten suositusten mukaisesti sekä aktiivisen että oireettoman (latentin) tuberkuloosin varalta. Tähän arviointiin voi sisältyä selvitys potilaan aiemmista sairauksista, tieto mahdollisesta aiemmasta tuberkuloosialtistuksesta ja/tai tarpeelliset asianmukaiset seulontatutkimukset, kuten keuhkokuvaus, tuberkuliinikoe ja/tai IGRA-testi. Väärien negatiivisten tulosten mahdollisuus ihon tuberkuliinikokeessa on otettava huomioon, etenkin, jos potilaalla on vaikea sairaus tai hän on immuunipuutteinen. Potilaita, joilla on aiemmin ollut tuberkuloosi, on seurattava huolellisesti, koska infektio saattaa aktivoitua uudelleen.

Hengitystoimintaan liittyvät reaktiot
Interstitiaalista keuhkosairautta ja harvoissa tapauksissa keuhkoverenpainetautia on raportoitu leflunomidihoidon aikana (ks. kohta Haittavaikutukset). Potilailla, joilla on ollut interstitiaalinen keuhkosairaus, voi olla suurempi riski niiden ilmenemiseen. Leflunomidin indusoima interstitiaalinen keuhkosairaus voi johtaa kuolemaan, ja sitä voi esiintyä akuutisti hoidon aikana. Keuhko-oireiden, kuten yskän tai hengenahdistuksen, ilmeneminen saattaa vaatia hoidon keskeyttämistä ja tarkempia tutkimuksia.

Perifeerinen neuropatia
Perifeeristä neuropatiaa on raportoitu potilailla, jotka ovat saaneet leflunomidia. Useimmat potilaat toipuivat leflunomidihoidon lopettamisen jälkeen. Tutkimustulokset osoittivat kuitenkin suurta vaihtelua; jotkut potilaat paranivat neuropatiasta ja joillakin oireet jatkuivat. Yli 60 vuoden ikä, samanaikainen neurotoksinen lääkitys ja diabetes voivat lisätä perifeerisen neuropatian riskiä. Jos leflunomidia käyttävälle potilaalle kehittyy perifeerinen neuropatia, leflunomidihoidon lopettamista ja lääkkeen poistamista elimistöstä on harkittava (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Verenpaine
Verenpaine on tarkistettava ennen leflunomidihoidon aloittamista, ja sitä on seurattava säännöllisin välein hoidon aloittamisen jälkeen.

Koliitti
Leflunomidilla hoidetuilla potilailla on ilmoitettu koliittia, myös mikroskooppista koliittia. Leflunomidilla hoidetuille potilaille, joilla esiintyy tuntemattomasta syystä johtuvaa kroonista ripulia, on tehtävä asianmukaiset diagnostiset toimenpiteet.

Suositukset miehille, jotka suunnittelevat perheenlisäystä
Miespotilaita on informoitava mahdollisesta siittiövälitteisestä sikiötoksisuudesta. Leflunomidihoidon ajan on käytettävä luotettavaa ehkäisyä.

Spesifistä dataa siittiövälitteisen sikiötoksisuuden riskeistä ei ole olemassa. Tämän erityisen riskin arvioimiseksi ei ole suoritettu eläinkokeita. Mahdollisen riskin minimoimiseksi perheenlisäystä suunnittelevien miesten olisi harkittava leflunomidihoidon lopettamista ja joko 8 g kolestyramiiniannosten käyttöä kolmesti vuorokaudessa 11 vuorokauden ajan, tai 50 g:n jauhemaisen lääkehiiliannoksen ottoa 4 kertaa vuorokaudessa 11 vuorokauden ajan.

Molemmissa tapauksissa A771726:n pitoisuus plasmassa tarkistetaan tämän jälkeen ensimmäisen kerran. Sitten A771726:n pitoisuus mitataan uudestaan aikaisintaan 14 vrk:n kuluttua. Jos pitoisuus molemmilla kerroilla on alle 0,02 mg/l, ja kun odotetaan kunnes viimeisen lääkeannoksen otosta on kulunut ainakin 3 kuukautta, on riski sikiötoksisuuksille varsin alhainen.

Wash out -menetelmä lääkkeen poistamiseksi elimistöstä
Potilaalle annetaan 8 g kolestyramiinia 3 kertaa vuorokaudessa. Vaihtoehtoisesti voidaan antaa 50 g jauhemaista lääkehiiltä 4 kertaa vuorokaudessa. Täydelliseen lääkkeen poistamiseen elimistöstä tarvitaan yleensä 11 vrk:n hoito. Wash out -hoidon kestoa voidaan säätää kliinisten parametrien tai laboratorioarvojen mukaan.

Häiriö ionisoituneen kalsiumin pitoisuuden määrittämisessä
Ionisoituneen kalsiumin pitoisuuden mittaustulokset saattavat olla virheellisen matalia leflunomidi- ja/tai teriflunomidi- (leflunomidin aktiivinen aineenvaihduntatuote) -hoidon aikana riippuen ionisoidun kalsiumin mittaamisessa käytetyn analysaattorin tyypistä (esimerkiksi verikaasuanalysaattori). Siksi havaitun matalan ionisoituneen kalsiumin pitoisuuden uskottavuutta on epäiltävä potilailla, jotka saavat leflunomidi- tai teriflunomidihoitoa. Jos mittaustulokset epäilyttävät, suositellaan määrittämään seerumin kalsiumin pitoisuus suhteutettuna kokonaisalbumiiniin.

Laktoosi
Leflunomide Stada -tabletit sisältävät laktoosia. Potilaiden, joilla on harvinainen perinnöllinen galaktoosi-intoleranssi, saamelaisilla esiintyvä laktaasinpuutos tai glukoosi-galaktoosi imeytymishäiriö, ei tule käyttää tätä lääkettä.

Yhteisvaikutuksia on tutkittu vain aikuisille tehdyissä tutkimuksissa.

Haittavaikutuksia voi esiintyä tavallista enemmän äskettäisen tai samanaikaisen maksa- tai hematotoksisten lääkkeiden käytön yhteydessä, tai jos leflunomidihoidon jälkeen seuraa lääkitys tällaisilla valmisteilla ilman lääkkeen poistamista elimistöstä ns. wash out -menetelmän avulla (ks. myös ohjeet koskien leflunomidin yhdistämistä muihin hoitoihin, kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet). Näin ollen suositellaan tavallista huolellisempaa maksaentsyymien ja veriarvojen seurantaa lääkkeen vaihdon jälkeen seuraavan alkuvaiheen ajan.

Metotreksaatti
Pienessä tutkimuksessa (n = 30), jossa leflunomidia (10 - 20 mg vuorokaudessa) annettiin samanaikaisesti metotreksaatin (10 - 25 mg viikossa) kanssa, havaittiin maksan entsyymiarvojen kaksin- tai kolminkertaistuneen viidellä potilaalla kolmestakymmenestä. Kaikki maksa-arvot korjaantuivat ennalleen; kahdella potilaalla molempien lääkehoitojen jatkuessa ja kolmella potilaalla leflunomidihoidon keskeyttämisen jälkeen. Viidellä muulla potilaalla havaittiin maksa-arvojen suurentuneen yli kolminkertaisiksi. Myös nämä arvot korjaantuivat; kahdella potilaalla molempien hoitojen jatkuessa ja kolmella potilaalla leflunomidihoidon keskeyttämisen jälkeen.

Nivelreumapotilailla ei ole havaittu farmakokineettisiä yhteisvaikutuksia leflunomidin (10 - 20 mg/vrk) ja metotreksaatin (10 - 25 mg/viikko) välillä.

Rokotukset
Leflunomidihoidon aikana tapahtuvan rokottamisen tehosta tai turvallisuudesta ei ole kliinistä tietoa. Eläviä heikennettyjä taudinaiheuttajia sisältävien rokotteiden käyttöä ei kuitenkaan suositella. Leflunomidin pitkä puoliintumisaika on otettava huomioon harkittaessa rokottamista eläviä heikennettyjä taudinaiheuttajia sisältävällä rokotteella Leflunomide Stada -hoidon lopettamisen jälkeen.

Varfariini ja muut kumariiniantikoagulantit
Protrombiiniajan pidentymistä on raportoitu, kun leflunomidia ja varfariinia on käytetty samanaikaisesti. Kliinisessä farmakologisessa tutkimuksessa A771726:lla havaittiin farmakodynaaminen yhteisvaikutus varfariinin kanssa (ks. jäljempänä). Siksi varfariinin tai muun kumariiniantikoagulantin samanaikaisen käytön yhteydessä suositellaan tarkkaa INR-arvon (International Normalised Ratio) seurantaa ja mittauksia.

Tulehduskipulääkkeet (NSAIDit)/kortikosteroidit
Potilaan jo saadessa tulehduskipulääkkeitä (NSAIDit) ja/tai kortikosteroideja voidaan näitä jatkaa leflunomidihoidon aikana.

Muiden lääkevalmisteiden vaikutus leflunomidiin:

Kolestyramiini tai lääkehiili
Leflunomidihoitoa saaville potilaille ei suositella hoitoa kolestyramiinilla tai jauhemaisella lääkehiilellä, sillä tällainen hoito johtaa nopeaan ja merkittävään A771726:n (leflunomidin aktiivinen metaboliitti; ks. myös kohta 5) pitoisuuden pienenemiseen plasmassa. Mekanismin tämän reaktion taustalla oletetaan olevan A771726:n enterohepaattisen kierron ja/tai suolistosta tapahtuvan diffuusion keskeytyminen.

CYP450:n estäjät ja induktorit
Ihmisen maksan mikrosomeilla tehdyt in vitro inhibitiotutkimukset viittaavat siihen, että sytokromi P450 (CYP) 1A2, 2C19 ja 3A4 osallistuvat leflunomidin metaboliaan. In vivo -interaktiotutkimuksessa leflunomidilla ja simetidiinillä (epäspesifinen heikko sytokromi P450:n (CYP) estäjä) ei voitu osoittaa merkittävää vaikutusta altistukseen A771726:lle. Samanaikainen kerta-annos leflunomidia toistuvasti rifampisiinia (epäspesifinen sytokromi P450:n induktori) saaville henkilöille johti A771726:n huippupitoisuuksien suurenemiseen noin 40 %:lla, kun taas AUC ei merkittävästi muuttunut. Tämän reaktion taustalla olevaa mekanismia ei tunneta.

Leflunomidin vaikutus muihin lääkevalmisteisiin:

Oraaliset ehkäisyvalmisteet
Tutkimuksessa, jossa leflunomidia annettiin terveille vapaaehtoisille koehenkilöille samanaikaisesti kolmivaiheisen, 30 mikrogrammaa etinyyliestradiolia sisältävän ehkäisypillerin kanssa, ei pillereiden ehkäisytehossa todettu heikentymistä, ja A771726:n farmakokinetiikka pysyi ennustetuissa rajoissa. Farmakokineettinen yhteisvaikutus havaittiin oraalisten ehkäisyvalmisteiden ja A771726:n välillä (ks. jäljempänä).

Seuraavat farmakokineettiset ja farmakodynaamiset yhteisvaikutustutkimukset tehtiin A771726:lla (leflunomidin pääasiallinen aktiivinen metaboliitti). Koska vastaavia lääkkeiden välisiä yhteisvaikutuksia ei voida poissulkea leflunomidin suositelluilla annoksilla, seuraavat tutkimustulokset ja suositukset pitää ottaa huomioon leflunomidilla hoidetuille potilaille:

Vaikutus repaglinidiin (CYP2C8:n substraatti)
Repaglinidin keskimääräinen C_max-arvo nousi 1,7-kertaiseksi ja AUC-arvo 2,4-kertaiseksi, kun A771726:ta annettiin toistuvina annoksina, viitaten siihen, että A771726 on CYP2C8:n estäjä in vivo. Siksi suositellaan niiden potilaiden tarkkaa seurantaa, jotka käyttävät samanaikaisesti CYP2C8:n välityksellä metaboloituvia lääkevalmisteita kuten repaglinidia, paklitakselia, pioglitatsonia tai rosiglitatsonia, koska he voivat saada suuremman altistuksen.

Vaikutus kofeiiniin (CYP1A2:n substraatti)
Toistuvat annokset A771726:ta pienensivät kofeiinin keskimääräistä C_max-arvoa 18 %:lla ja AUC-arvoa 55 %:lla, mikä viittaa siihen, että A771726 voi olla heikko CYP1A2:n induktori in vivo. Siksi CYP1A2:n välityksellä metaboloituvia lääkevalmisteita (kuten duloksetiini, alosetroni, teofylliini ja titsanidiini) on käytettävä varoen hoidon aikana, koska se saattaa johtaa näiden valmisteiden tehon heikkenemiseen.

Vaikutus OAT3:n (Organic Anion Transporter, orgaanisten anionien kuljettaja) substraatteihin
Kefaklorin keskimääräinen C_max-arvo nousi 1,43-kertaiseksi ja AUC-arvo 1,54-kertaiseksi, kun A771726:ta annettiin toistuvina annoksina, viitaten siihen, että A771726 on OAT3:n estäjä in vivo. Siksi varovaisuutta suositellaan samanaikaisessa käytössä OAT3:n substraattien, kuten kefaklorin, bentsyylipenisilliinin, siprofloksasiinin, indometasiinin, ketoprofeenin, furosemidin, simetidiinin, metotreksaatin ja tsidovudiinin kanssa.

Vaikutus BCRP:n (Breast Cancer Resistance Protein) ja/tai OATP1B1/B3:n (Organic Anion Transporting Polypeptide B1 and B3, orgaanisten anionien kuljettajapolypeptidi B1 ja B3) substraatteihin
Rosuvastatiinin keskimääräinen C_max-arvo nousi 2,65-kertaiseksi ja AUC-arvo 2,51-kertaiseksi, kun A771726:ta annettiin toistuvina annoksina. Tällä plasman rosuvastatiinialtistuksen nousulla ei ollut kuitenkaan selvää vaikutusta HMG-CoA-reduktaasin aktiivisuuteen. Yhteiskäytössä rosuvastatiinin annoksen pitää olla korkeintaan 10 mg kerran vuorokaudessa. Varovaisuutta on noudatettava myös samanaikaisessa käytössä muiden BCRP:n substrattien (esim. metotreksaatti, topotekaani, sulfasalatsiini, daunorubisiini, doksorubisiini) ja OATP-ryhmän, erityisesti HMG-CoA-reduktaasin estäjinen (esim. simvastatiini, atorvastatiini, pravastatiini, metotreksaatti, nateglinidi, repaglinidi, rifampisiini) kanssa. Potilaita pitää seurata huolellisesti lääkevalmisteiden liiallisen altistuksen merkkien ja oireiden varalta ja näiden lääkevalmisteiden annoksen pienentämistä pitää harkita.

Vaikutus oraalisiin ehkäisyvalmisteisiin (etinyyliestradioli 0,03 mg ja levonorgestreeli 0,15 mg) Etinyyliestradiolin keskimääräinen C_max-arvo nousi 1,58-kertaiseksi ja AUC_0–24-arvo 1,54-kertaiseksi ja levonorgestreelin C_max-arvo nousi 1,33-kertaiseksi ja AUC_0–24-arvo 1,41-kertaiseksi, kun A771726:ta annettiin toistuvina annoksina. Vaikka tällä yhteisvaikutuksella ei odoteta olevan haitallista vaikutusta oraalisten ehkäisyvalmisteiden tehoon, oraalisen ehkäisyvalmisteen tyyppiä on syytä harkita.

Vaikutus varfariiniin (CYP2C9:n substraatti)
Toistuvina annoksina annettuna A771726:lla ei ollut vaikutusta S-varfariinin farmakokinetiikkaan, mikä osoittaa, että A771726 ei ole CYP2C9:n estäjä tai induktori. INR-huippuarvossa havaittiin kuitenkin 25 %:n pieneneminen, kun A771726:ta annettiin samanaikaisesti varfariinin kanssa verrattuna varfariinin antoon yksinään. Siksi tarkkaa INR-arvon seurantaa ja mittauksia suositellaan, kun varfariinia annetaan samanaikaisesti.

Raskaus
Leflunomidin aktiivisen metaboliitin, A771726:n, epäillään aiheuttavan vakavia synnynnäisiä epämuodostumia, jos lääkettä käytetään raskauden aikana. Leflunomide Stadan käyttö on kontraindisoitu raskauden aikana (ks. kohta Vasta-aiheet).

Hedelmällisessä iässä olevien naisten on käytettävä tehokasta ehkäisyä hoidon aikana sekä kahden vuoden (ks. ”Lääkkeetön turvajakso” alla) tai 11 päivän ajan hoidon päättymisen jälkeen (ks. nopeutettu ns. wash out -menetelmä alla).

Potilaita on ohjeistettava olemaan välittömästi yhteydessä lääkäriin raskaustestiä varten, jos heidän kuukautisensa ovat myöhässä tai heillä on muuta syytä epäillä raskautta. Jos raskaustesti olisi positiivinen, on lääkärin ja potilaan keskusteltava raskauteen liittyvistä riskeistä. On mahdollista, että pian kuukautisten poisjäämisen jälkeen suoritettu, nopea aktiivisen metaboliitin pitoisuuksien alentaminen lääkkeen eliminaatiota kiihdyttävän, alla kuvatun wash out -menetelmän avulla saattaa vähentää leflunomidin sikiölle aiheuttamaa riskiä.

Pienessä prospektiivisessa tutkimuksessa naisilla (n = 64), jotka olivat vahingossa tulleet raskaaksi leflunomidihoidon aikana ja joiden lääkitys jatkui vielä enintään kolmen viikon ajan hedelmöityksen jälkeen ennen kuin lääke poistettiin elimistöstä wash out -menetelmän avulla, ei havaittu merkittäviä eroja (p = 0,13) vakavien epämuodostumien kokonaismäärässä (5,4 %) kumpaankaan vertailuryhmään nähden [4,2 % sairailla potilailla (n = 108) ja 4,2 % terveillä raskaana olevilla naisilla (n = 78) ].

Raskautta toivoville, leflunomidihoitoa saaville naisille suositellaan jompaakumpaa seuraavista menetelmistä sen varmistamiseksi, ettei sikiö altistuisi toksisille A771726-pitoisuuksille (tavoitetaso: alle 0,02 mg/ml):

Lääkkeetön turvajakso
A771726:n pitoisuuksien plasmassa voidaan olettaa säilyvän yli 0,02 mg:n/l pitkänkin ajan. Pitoisuuden voidaan odottaa laskeneen alle 0,02 mg:n/l noin kahden vuoden kuluttua leflunomidihoidon lopettamisen jälkeen.

Kahden vuoden lääkkeettömän turvajakson jälkeen A771726:n pitoisuus mitataan ensimmäisen kerran. Tämän jälkeen pitoisuus on tarkistettava uudestaan, mutta aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua ensimmäisestä mittauksesta. Jos pitoisuus molemmissa tapauksissa on alle 0,02 mg:n/l, ei teratogeenisuusriskiä enää ole odotettavissa.

Lisätietoja näytteiden ottamisesta saa myyntiluvan haltijalta tai sen paikalliselta edustajalta (ks. kohta 7).

Wash out -menetelmä
Kun leflunomidihoito on lopetettu annetaan:

• kolestyramiinia annoksella 8 g kolme kertaa päivässä ja 11 vuorokauden ajan,
• tai vaihtoehtoisesti 50 g jauhemaista lääkehiiltä neljä kertaa päivässä ja 11 vuorokauden ajan.

Myös kummankin wash out -menetelmän jälkeen tarvitaan lääkkeen poistumisen varmennus kahdella testillä vähintään 14 päivän välein, sekä puolentoista kuukauden lääkkeetön jakso ensimmäisestä 0,02 mg:n/l alittavasta pitoisuudesta ennen hedelmöittymisajankohtaa.

Hedelmällisessä iässä oleville naisille on kerrottava, että hoidon päättymisen jälkeen tarvitaan kahden vuoden lääkkeetön jakso ennen kuin he saavat tulla raskaaksi. Mikäli luotettavan ehkäisymenetelmän käyttö noin kahden vuoden lääkkeettömän jakson ajan tuntuu mahdottomalta, voi nopeutetun wash out -menetelmän käyttö olla suositeltavaa.

Sekä kolestyramiini että jauhemainen lääkehiili saattavat vaikuttaa estrogeenin ja progestageenin imeytymiseen siten, ettei luotettavaa ehkäisyä oraalisilla ehkäisypillereillä voida taata wash out -jakson ajan. Vaihtoehtoisen ehkäisymenetelmän käyttö on siksi suositeltavaa.

Imetys
Eläinkokeet viittaavat siihen, että leflunomidi tai sen metaboliitit erittyvät äidinmaitoon. Imettävien äitien ei näin ollen pidä käyttää leflunomidia.

Jos esim. huimausta ilmenee lääkityksen haittavaikutuksena, voivat keskittymis- ja reaktiokyky olla tavallista heikommat. Tällaisissa tapauksissa potilaan ei tulisi ajaa autoa tai käyttää koneita.

Yhteenveto turvallisuusprofiilista

Useimmiten ilmoitetut haittavaikutukset leflunomidihoidon yhteydessä ovat lievä verenpaineen nousu, leukopenia, parestesiat, päänsärky, huimaus, ripuli, pahoinvointi, oksentelu, suun limakalvoihin liittyvät häiriöt (esim. aftainen stomatiitti, suun haavaumat), vatsakivut, lisääntynyt hiustenlähtö, ekseema, ihottuma (mukaan lukien makulopapulaarinen ihottuma), kutina, kuiva iho, jännetupen tulehdus, kreatiinikinaasin nousu, ruokahaluttomuus, painon lasku (yleensä merkityksetön), voimattomuus, lievät allergiset reaktiot ja maksa-arvojen nousu (transaminaasit ja etenkin ALAT, harvemmin gamma-GT, alkalinen fosfataasi, bilirubiini).

Haittavaikutusten odotettavissa olevat esiintymistiheydet on määritelty seuraavasti: Hyvin yleinen (≥ 1/10); yleinen (≥ 1/100, < 1/10); melko harvinainen (≥ 1/1 000, < 1/100); harvinainen (≥ 1/10 000, < 1/1 000); hyvin harvinainen (< 1/10 000); tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä esiintyvyyden arviointiin).

Haittavaikutukset on esitetty kussakin yleisyysluokassa haittavaikutuksen vakavuuden mukaan alenevassa järjestyksessä.

Infektiot

Kuten muutkin immunosupressiiviset aineet, leflunomidi voi lisätä infektioherkkyyttä; mukaan lukien opportunistiset infektiot (ks. myös kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet). Siten infektioiden kokonaisesiintyvyys saattaa olla jopa suurempi (etenkin nuhan, bronkiitin ja pneumonian osalta).

Hyvän- ja pahanlaatuiset kasvaimet (mukaan lukien kystat ja polyypit)

Pahanlaatuisten kasvainten, ja etenkin lymfoproliferatiivisten häiriöiden riskin tiedetään olevan tavallista suurempi joidenkin immunosuppressiivisten aineiden käytön yhteydessä.

Veri ja imukudos

Potentiaalisesti myelotoksisten lääkkeiden äskettäiseen, samanaikaiseen tai heti perään tapahtuvaan käyttöön saattaa liittyä tavallista suurempi riski hematologisille haittavaikutuksille.

Immuunijärjestelmä

Aineenvaihdunta ja ravitsemus

Psyykkiset häiriöt

Hermosto

Sydän

Hengityselimet, rintakehä ja välikarsina

Ruoansulatuselimistö

Maksa ja sappi

Iho ja ihonalainen kudos

Luusto, lihakset ja sidekudos

Munuaiset ja virtsatiet

Sukupuolielimet ja rinnat

Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen
On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle:

www-sivusto: www.fimea.fi
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri
PL 55
FI-00034 Fimea

Oireet
Pitkäkestoista yliannostusta on raportoitu potilailla, jotka ovat käyttäneet jopa viisi kertaa suositeltuja leflunomidiannoksia suurempia päiväannoksia. Lisäksi akuuttia yliannostusta on raportoitu sekä aikuisilla että lapsilla. Useimpien yliannostustapausten yhteydessä ei raportoitu ainuttakaan haittavaikutusta. Leflunomidin turvallisuusprofiilin kanssa yhdenmukaisia haittavaikutuksia olivat vatsakipu, pahoinvointi, ripuli, kohonneet maksa-arvot, anemia, leukopenia, kutina ja ihottuma.

Hoito
Yliannostustapauksen tai toksisen tilan yhteydessä suositellaan kolestyramiinin tai lääkehiilen antoa eliminaation kiihdyttämiseksi. Kolestyramiinia annettiin suun kautta kolmelle vapaaehtoiselle koehenkilölle 8 g:n annoksina, kolmesti vuorokaudessa ja 24 tunnin ajan. Tällöin A771726:n pitoisuus plasmassa laski noin 40 % 24 tunnin kuluessa, ja 49 - 65 % 48 tunnissa.

Suun tai nenä-mahaletkun kautta annetun, jauhemaisesta lääkehiilestä valmistetun suspension (50 g joka 6. tunti ja 24 tunnin ajan) on osoitettu vähentävän aktiivisen metaboliitin, eli A771726:n, pitoisuutta plasmassa 37 %:lla 24 tunnissa ja 48 %:lla 48 tunnissa. Edellä kuvatut wash out -toimenpiteet voidaan toistaa, jos niitä katsotaan kliinisesti tarpeellisiksi.

Hemodialyysi- ja CAPD-hoitotutkimukset (jatkuva peritoneaalidialyysi) ovat osoittaneet, ettei leflunomidin primaarinen metaboliitti (A771726) ole dialysoitavissa.

Farmakoterapeuttinen ryhmä: Selektiiviset immunosuppressantit ATC-koodi: L04AA13

Farmakologia ihmisillä
Leflunomidi on sairauden kulkuun vaikuttava reumalääke, jolla on antiproliferatiivisia ominaisuuksia.

Eläinfarmakologia
Koe-eläinmalleissa leflunomidi on todettu tehokkaaksi hoidoksi atrtiitissa, muissa autoimmuunisairauksissa sekä elinsiirroissa, etenkin annettaessa herkistysvaiheen aikana. Sillä on immuunivastetta moduloivia/immunosupressiivisiä sekä tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia, ja se toimii antiproliferatiivisesti. Autoimmuunisairauksien eläinmalleissa leflunomidin suojaavat vaikutukset tulevat parhaiten esille, kun sitä annetaan sairauden etenemisen varhaisessa vaiheessa.

In vivo leflunomidi metaboloituu nopeasti ja lähes täydellisesti A771726:ksi, joka on aktiivinen in vitro, ja jonka oletetaan vastaavan lääkkeen terapeuttisesta tehosta.

Vaikutusmekanismi
Leflunomidin aktiivinen metaboliitti, A771726, estää ihmisen dihydro-orotaattidehydrogenaasientsyymin (DHODH) toimintaa, ja sillä on antiproliferatiivinen vaikutus.

Nivelreuma
Leflunomidin kliininen teho nivelreuman hoidossa on osoitettu neljässä kontrolloidussa tutkimuksessa (yksi faasin II ja kolme faasin III tutkimusta). Faasin II tutkimuksessa YU203 satunnaistettiin 402 aktiivista nivelreumaa sairastavaa potilasta saamaan joko lumelääkettä (n = 102) tai leflunomidia annoksella 5 mg/vrk (n = 95), 10 mg/vrk (n = 101) tai 25 mg/vrk (n = 104). Hoitojakson pituus oli 6 kuukautta.

Faasin III tutkimuksissa kaikki leflunomidia saaneet potilaat käyttivät aloitusannosta 100 mg kolmen vuorokauden ajan. Tutkimuksessa MN301 satunnaistettiin 358 aktiivista nivelreumaa sairastavaa potilasta saamaan joko leflunomidia annoksella 20 mg/vrk (n = 133), sulfasalatsiinia annoksella 2 g/vrk (n = 133) tai lumelääkettä (n = 92). Hoidon pituus oli 6 kuukautta. Tutkimus MN303 oli vapaaehtoinen, kuusi kuukautta kestänyt sokkoutettu jatko-osa MN301 tutkimukselle, jossa ei ollut lumelääkeryhmää. Tämän tutkimuksen avulla saatiin 12 kuukauden vertailu leflunomidin ja sulfasalatsiinin käytöstä.

Tutkimusta MN302 varten satunnaistettiin 999 aktiivista nivelreumaa sairastavaa potilasta saamaan joko leflunomidia annoksella 20 mg/vrk (n = 501) tai metotreksaattia alkuun 7,5 mg/viikko, jota sitten lisättiin annokseen 15 mg/viikko (n = 498). Tutkimuksen aikana folaattilisän käyttö oli vapaaehtoista, ja sitä annettiin vain 10 %:lle potilaista. Hoitojakson pituus oli 12 kuukautta.

Tutkimusta US301 varten satunnaistettiin 482 aktiivista nivelreumaa sairastavaa potilasta saamaan joko leflunomidia annoksella 20 mg/vrk (n = 182), metotreksaattia alkuun 7,5 mg/viikko, jota sitten lisättiin annokseen 15 mg/viikko (n = 182), tai lumelääkettä (n = 118). Kaikki potilaat saivat lisäksi 1 mg folaattia kahdesti päivässä. Hoidon kesto oli 12 kuukautta.

Kaikissa kolmessa lumelääkekontrolloidussa tutkimuksessa leflunomidilääkitys annoksella ≥ 10 mg/vrk (10 - 25 mg tutkimuksessa YU203; 20 mg tutkimuksissa MN301 ja US301) oli tilastollisesti merkitsevästi lumelääkettä parempi nivelreumaoireiden merkkien ja oireiden vähentämisessä. ACR:n (American College of Rheumatology) mukaiset vasteluvut tutkimuksessa YU203 olivat 27,7 % lumelääkkeelle; 31,9 % 5 mg:n leflunomidiannokselle; 50,5 % 10 mg:n leflunomidiannokselle ja 54,5 % 25 mg:n leflunomidiannokselle per vuorokausi. Faasin III tutkimuksissa ACR:n mukaiset vasteluvut 20 mg:n/vrk leflunomidiannoksella olivat 54,6 % (tutkimus MN301) ja 49,4 % (tutkimus US301), kun vastaavat luvut lumelääkkeellä olivat 28,6 % ja 26,3 %. 12 kuukauden aktiivilääkityksen jälkeen ACR:n mukaiset vasteluvut leflunomidipotilailla olivat 52,3 % (tutkimukset MN301/303), 50,5 % (tutkimus MN302) ja 49,4 % (tutkimus US301); kun vastaava luku sulfasalatsiinia saaneilla potilailla oli 53,8 % (tutkimukset MN301/303) ja vastaavat luvut metotreksaattia saaneilla potilailla olivat 64,8 % (tutkimus MN302) sekä 43,9 % (tutkimus US301).

Tutkimuksessa MN302 leflunomidin teho oli merkitsevästi heikompi kuin metotreksaatin. Tutkimuksessa US301 ei sen sijaan havaittu merkittäviä eroja leflunomidin ja metotreksaatin välillä mitä ensisijaisiin tehoparametreihin tulee. Leflunomidin ja sulfasalatsiinin välillä ei havaittu eroja (tutkimus MN301). Leflunomidihoidon teho oli selkeästi nähtävissä yhden kuukauden hoidon jälkeen, ja teho vakiintui 3 - 6 kuukauden kuluessa sekä pysyi yllä koko hoitojakson ajan.

Satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa, rinnakkaisryhmin suoritetussa tutkimuksessa verrattiin kahdella eri ylläpitoannoksella (10 mg ja 20 mg leflunomidia) aikaansaatavaa suhteellista tehoa. Tuloksista päätellen 20 mg:n ylläpitoannoksin toteutettu hoito oli tehokkaampaa, mutta turvallisuutta koskevat tulokset olivat paremmat 10 mg:n annostasolla.

Pediatriset potilaat
Leflunomidin vaikutusta tutkittiin yhdessä satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa, aktiivikontrolloidussa monikeskustutkimuksessa, johon osallistui 94 monen nivelen lastenreumaa sairastavaa potilasta (47 potilasta tutkimushaaraa kohti). Potilaat olivat 3 - 17-vuotiaita, heillä oli aktiivisessa vaiheessa oleva, monen nivelen lastenreuma, ja he eivät olleet aiemmin saaneet metotreksaattia tai leflunomidia. Tutkimukseen otettujen lasten reuman puhkeamissyyllä ei ollut väliä. Tässä tutkimuksessa leflunomidin lataus- ja ylläpitoannokset määräytyivät painon perusteella (kolme painoluokkaa): < 20 kg, 20 - 40 kg, ja > 40 kg. Erot vasteluvuissa 16 viikon hoidon jälkeen olivat tilastollisesti merkitsevät metotreksaatin eduksi, kun lastenreuman lieventymisen määritelmänä (DOI) oli ≥ 30 % (p = 0,02). Vasteen saaneilla potilailla tämä vaste säilyi 48 viikkoa, (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Leflunomidin ja metotreksaatin haittavaikutusprofiilit vaikuttavat samantyyppisiltä, mutta kevyemmillä lapsilla käytetty annos johti suhteellisen alhaiseen altistumiseen (ks. kohta Farmakokinetiikka). Tehokkaan ja turvallisen annossuosituksen antaminen näiden tulosten perusteella ei ole mahdollista.

Psoriaattinen artriitti
Leflunomidin tehoa psoriaattisen artriitin hoidossa on osoitettu yhdessä kontrolloidussa, satunnaistetussa ja kaksoissokkoutetussa tutkimuksessa (3L01), johon osallistui 188 psoriaattista artriittia sairastavaa potilasta. Tutkimuksessa käytetty annos oli 20 mg/vrk ja hoidon kesto 6 kuukautta.

Tutkimuksessa leflunomidi annoksella 20 mg/vrk oli merkitsevästi lumelääkettä parempi psoriaattista artriittia sairastavien potilaiden niveltulehdusoireiden lievittämisessä: Kuuden hoitokuukauden jälkeen PsARC-vaste (Psoriatic Arthritis treatment Response Criteria) oli saavutettu 59 %:lla leflunomidia saaneista potilaista ja 29,7 %:lla lumelääkeryhmän potilaista (p < 0,0001). Leflunomidin toimintakykyä parantava ja ihovaurioita vähentävä vaikutus oli kohtalainen.

Markkinoilletulon jälkeiset tutkimukset
Kliinisen tehon vastetta arvioivassa satunnaistetussa tutkimuksessa potilaat (n=121), jotka eivät olleet aikaisemmin saaneet DMARD-valmisteita, ja joilla oli alkuvaiheen nivelreuma, saivat joko 20 mg tai 100 mg leflunomidia kahdessa rinnakkaisryhmässä kaksoissokkoutettuna tutkimuksen kolmena ensimmäisenä päivänä. Alkuvaihetta seurasi kolmen kuukauden ylläpitovaihe avoimena tutkimuksena, jonka aikana molemmat ryhmät saivat leflunomidia 20 mg päivässä. Kyllästysannoksesta saatavaa lisähyötyä ei havaittu tutkitussa potilasryhmässä. Molemmista hoitoryhmistä saadut lääketurvallisuuteen liittyvät tiedot olivat yhdenmukaiset leflunomidin tunnetun turvallisuusprofiilin kanssa. Ruoansulatuskanavan haittavaikutusten ja kohonneiden maksaentsyymien esiintyvyys oli kuitenkin suurempi potilailla, jotka saivat kyllästysannoksena 100 mg leflunomidia.

Leflunomidi muuttuu nopeasti suolen seinämässä ja maksan ensikierron kautta tapahtuvan metabolian myötä (renkaan avautuminen) aktiiviseksi metaboliitiksi A771726. Kolmella terveellä vapaaehtoisella koehenkilöllä ei havaittu muuttumatonta, radioaktiivisesti leimattua ¹⁴C-leflunomidia plasmassa, virtsassa tai ulosteissa. Muiden tutkimusten yhteydessä muuttumattoman leflunomidin pitoisuuksia plasmassa on harvoin todettu, ja silloinkin vain ng/ml-pitoisuuksina. Radioaktiivisen leiman avulla ainoa plasmassa todettu metaboliitti oli A771726. Tämä metaboliitti vastaa pääosin yksin kaikesta Leflunomide Stada -valmisteen in vivo-aktiivisuudesta.

Imeytyminen
¹⁴C-tutkimuksesta kerätyt imeytyvyystiedot viittaavat siihen, että ainakin 82 - 95 % annoksesta imeytyy. A771726:n huippupitoisuuksien saavuttamiseen kuluva aika vaihtelee suuresti; ja maksimipitoisuudet voidaan saavuttaa 1 - 24 tunnissa kerta-annoksen jälkeen. Leflunomidin voi ottaa ruokailun yhteydessä, sillä lääkkeen imeytyvyys on samaa luokkaa sekä tyhjään vatsaan että ruokailun yhteydessä otettuna. Johtuen A771726:n hyvin pitkästä puoliintumisajasta (noin 2 viikkoa), kliinisissä tutkimuksissa käytettiin latausannosta 100 mg/vrk kolmen vuorokauden ajan edesauttamaan nopeaa A771726:n pitoisuuksien vakaan tilan saavuttamista. On arvioitu, että ilman latausannosta vakaan tilan pitoisuuden saavuttaminen plasmassa vaatisi lähes kahden kuukauden annostelun. Toistuvaa annostelua koskevissa reumatutkimuksissa farmakokineettiset parametrit olivat lineaariset annosvälillä 5 - 25 mg. Näissä tutkimuksissa kliininen teho riippui pitkälti A771726:n pitoisuudesta plasmassa sekä leflunomidin vuorokausiannoksesta. Annostasolla 20 mg/vrk A771726:n keskimääräinen pitoisuus plasmassa oli vakaassa tilassa 35 mikrog/ml. Kerta-annokseen verrattuna vakaan tilan pitoisuudet plasmassa ovat noin 33 - 35-kertaiset.

Jakautuminen
Ihmisen plasmassa A771726 esiintyy hyvin pitkälti proteiineihin (albumiiniin) sitoutuneena. Sitoutumattomana on noin 0,62 % A771726:n kokonaismäärästä plasmassa. Terapeuttisella pitoisuusalueella A771726:n sitoutuminen on lineaarista. Reumapotilailla sekä kroonista munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla potilailla A771726:n sitoutuminen plasman proteiineihin näytti olevan hieman vähäisempää sekä vaihtelevampaa. A771726:n korkea proteiineihin sitoutumisen aste saattaa johtaa muiden laajasti proteiineihin sitoutuvien lääkeaineiden syrjäyttämiseen proteiineista. In vitro -menetelmin suoritetuissa plasman proteiineihin sitoutumista koskevissa interaktiotutkimuksissa varfariinin kanssa kliinisesti merkittävillä pitoisuuksilla ei kuitenkaan nähty yhteisvaikutuksia. Vastaavat tutkimukset ibuprofeenin ja diklofenaakin kansaa osoittivat, etteivät nämä lääkeaineet syrjäyttäneet A771726-metaboliittia; kun tolbutamidi puolestaan aiheutti A771726:n vapaan fraktion suurenemisen 2 - 3-kertaiseksi. A771726 syrjäytti ibuprofeenin, diklofenaakin ja tolbutamidin, mutta näiden lääkeaineiden vapaana olevien fraktioiden osuudet kasvoivat vain 10 - 50 %. Mitään merkkejä siitä, että näillä vaikutuksilla olisi kliinistä merkitystä, ei ole nähty. Yhtenevästi laajan proteiineihin sitoutumisen kanssa A771726:lla on pieni näennäinen jakaantumistilavuus (noin 11 litraa). Kertymistä etenkin erytrosyytteihin ei ole havaittu.

Biotransformaatio
Leflunomidi metaboloituu yhdeksi päämetaboliitiksi (A771726) sekä useiksi vähäisemmiksi metaboliiteiksi - mukaan lukien TFMA (4-trifluorometyylianiliini). Leflunomidin metabolinen biotransformaatio A771726:ksi ja sitä seuraavat metaboliavaiheet eivät ole vain yhden entsyymin kontrolloimia, ja metabolian on osoitettu tapahtuvan sekä mikrosomaalisessa että sytosolisessa solufraktiossa. Interaktiotutkimukset simetidiinin (epäspesifisen sytokromi P450:n estäjän) ja rifampisiinin (epäspesifisen sytokromi P450:n induktorin) kanssa viittaavat siihen, että CYP-entsyymit osallistuisivat leflunomidin metaboliaan vain vähäisessä määrin in vivo.

Eliminaatio
A771726:n eliminaatio on hidasta ja sitä kuvaava näennäinen puhdistuma on noin 31 ml/h. Eliminaation puoliintumisaika potilailla on noin 2 viikkoa. Radioleimatun leflunomidiannoksen jälkeen radioaktiivisuutta erittyi samassa suhteessa sekä ulosteeseen (ilmeisesti eliminoitumalla sapen kautta) että virtsaan. A771726-metaboliittia oli havaittavissa virtsassa ja ulosteissa vielä 36 vuorokauden kuluttua kerta-annoksen jälkeen. Pääasialliset leflunomidimetaboliitit virtsassa olivat glukuronideja (esiintyivät pääosin 0 - 24 h kuluessa kerätyissä näytteissä) ja A771726:n oksaniilihapon johdannaisia. Ulosteisiin erittynyt pääkomponentti oli A771726.

Ihmisellä suun kautta otettu aktiivihiilisuspensio tai kolestyramiini johtavat merkittävään A771726:n eliminaationopeuden kasvuun ja pitoisuuksien pienenemiseen plasmassa (ks. kohta Yliannostus). Tämän oletetaan tapahtuvan suolistosta tapahtuvan diffuusion ja/tai enterohepaattisen kierron estymisen välityksellä.

Munuaisten vajaatoiminta
Kun 100 mg:n leflunomidikerta-annokset annettiin kolmelle hemodialyysipotilaalle sekä kolmelle jatkuvaa peritoneaalidialyysia (CAPD) saavalle potilaalle, A771726:n farmakokinetiikka vaikutti samankaltaiselta CAPD-potilailla kuin terveillä vapaaehtoisilla koehenkilöillä. Hemodialyysipotilailla havaittiin tavallista nopeampaa eliminaatiota, mikä ei johtunut lääkkeen erittymisestä dialysaattiin.

Maksan vajaatoiminta
Maksan vajaatoimintapotilaiden hoidosta ei ole olemassa tietoja. Aktiivinen metaboliitti A771726 sitoutuu pitkälti proteiineihin ja erittyy maksametabolian sekä sapen kautta. Heikentynyt maksan toiminta saattaa vaikuttaa näihin mekanismeihin.

Pediatriset potilaat
A771726:n farmakokinetiikkaa on selvitetty suun kautta annetun leflunomidiannoksen jälkeen 73:lla monen nivelen lastenreumaa (JRA) sairastavalla, 3 - 17-vuotiaalla lapsipotilaalla. Näiden tutkimusten pohjalta tehtyjen populaatiofarmakokineettisten analyysien perusteella on osoitettu, että A771726:n systeeminen altistus ≤ 40 kiloa painavilla lapsipotilailla on pienempi (mitattuna Css:llä) kuin aikuisilla reumapotilailla (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Iäkkäät potilaat
Tiedot farmakokinetiikasta iäkkäillä (> 65 vuotta) ovat vähäisiä, mutta yhteneväisiä nuoremmilla saatujen tulosten kanssa.

Suun kautta sekä intraperitoneaalisesti annetun leflunomidin akuuttia toksisuutta on tutkittu hiirillä ja rotilla. Toistuvan, hiirille enintään 3 kk:n, rotille sekä koirille enintään 6 kk:n ja apinoille enintään 1 kk:n ajan suun kautta tapahtuneen leflunomidialtistuksen perusteella lääkkeen toksisten vaikutusten pääasiallisten kohde-elinten todettiin olevan luuydin, veri, ruoansulatuskanava, iho, perna, kateenkorva sekä imusolmukkeet. Pääasialliset vaikutukset olivat anemia, leukopenia, vähentynyt verihiutaleiden määrä ja pansytopenia, jotka heijastavat lääkeaineen pääasiallista vaikutusmekanismia (DNA-synteesin estoa). Rotilla ja koirilla todettiin Heinzin ja/tai Howell-Jollyn kappaleita. Muiden sydämeen, maksaan, sarveiskalvoon ja hengitysteihin kohdistuneiden vaikutusten voitiin katsoa johtuneen immunosuppression aiheuttamista infektioista. Eläimillä ilmeni toksisuuksia ihmisten terapeuttisia annoksia vastaavalla annostasolla.

Tutkimuksissa leflunomidi ei ollut mutageeninen. Lääkeaineen vähäisempi metaboliitti, TFMA (4‑trifluorometyylianiliini), aiheutti kuitenkin klastogeenisuutta sekä pistemutaatioita in vitro, mutta riittävää tietoa sen mahdollisista vastaavista vaikutuksista in vivo ei ole saatavilla.

Rotilla suoritetussa karsinogeenisuustutkimuksessa leflunomidi ei osoittanut karsinogeenista potentiaalia. Karsinogeenisuustutkimuksessa hiirillä malignin lymfooman ilmaantuvuus sen sijaan lisääntyi suurinta tutkittua annosta saaneilla uroshiirillä. Tämän katsottiin johtuvan leflunomidin immunosupressiivisista vaikutuksista. Naarashiirillä todettiin bronkioalveolaaristen adenoomien ja keuhkokarsinoomien ilmaantuvuuden lisääntymistä annoksen koosta riippuen. Hiirillä todettujen löydösten merkitystä leflunomidin kliiniselle käytölle ei varmuudella tiedetä.

Leflunomidi ei ollut antigeeninen eläinmalleissa.

Rotilla ja kaneilla leflunomidi oli alkiotoksinen ja teratogeeninen sellaisilla annostasoilla, jotka vastasivat ihmisten terapeuttisia annoksia. Toistuvaa altistusta koskeneissa toksisuuskokeissa leflunomidilla havaittiin haitallisia vaikutuksia urosten lisääntymiselimiin. Eläinten fertiliteetti ei kuitenkaan heikentynyt.

Tabletin ydin:
maissitärkkelys,
povidoni (E 1201),
krospovidoni (E 1202),
kolloidinen, vedetön piidioksidi,
magnesiumstearaatti (E 470b),
laktoosimonohydraatti.

Kalvopäällyste:
talkki (E 553b),
hypromelloosi (E 464),
titaanidioksidi (E 171),
keltainen rautaoksidi,
makrogoli 8000.

Ei oleellinen.

5 vuotta.

Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle ja kosteudelle.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

LEFLUNOMIDE STADA tabletti, kalvopäällysteinen
20 mg (L:ei) 100 fol (31,22 €)

PF-selosteen tieto

Al/Al-läpipainopakkaus.

Leflunomide Stada 20 mg kalvopäällysteisiä tabletteja on saatavana 30, 90, 100, 150 ja 200 kalvopäällysteistä tablettia sisältävinä pakkauksina.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

Valmisteen kuvaus:

Leflunomide STADA 20 mg kalvopäällysteinen tabletti on keltainen, pyöreä, kaksoiskupera ja kalvopäällysteinen tabletti.

Ei erityisvaatimuksia.

LEFLUNOMIDE STADA tabletti, kalvopäällysteinen
20 mg 100 fol

• Alempi erityiskorvaus (65 %). Hajapesäkkeiset sidekudostaudit, reumaattiset niveltulehdukset ja niihin verrattavat tilat (202).
• Peruskorvaus (40 %).

L04AK01

03.09.2024