ELIQUIS tabletti, kalvopäällysteinen 5 mg

Yksi kalvopäällysteinen tabletti sisältää 5 mg apiksabaania.

Apuaine, jonka vaikutus tunnetaan

Yksi 5 mg:n kalvopäällysteinen tabletti sisältää 103 mg laktoosia (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Tabletti, kalvopäällysteinen

Aikuiset

Aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisy aikuispotilaille, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä ja vähintään yksi riskitekijä, kuten aiempi aivohalvaus tai ohimenevä aivoverenkiertohäiriö (TIA); ikä ≥ 75 vuotta; kohonnut verenpaine; diabetes mellitus; oireinen sydämen vajaatoiminta (NYHA-luokka ≥ II).

Syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian hoito ja syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisy aikuispotilaille (hemodynaamisesti epävakaat keuhkoemboliapotilaat, ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Pediatriset potilaat

Laskimotromboembolioiden (VTE) hoito ja laskimotromboembolioiden uusiutumisen ehkäisy 28 vuorokauden – alle 18 vuoden ikäisille potilaille.

Annostus

Aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisy aikuispotilaille, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä

Suositeltu apiksabaaniannos on yksi 5 mg:n tabletti kahdesti vuorokaudessa suun kautta otettuna.

Annoksen pienentäminen

Suositeltu apiksabaaniannos on yksi 2,5 mg:n tabletti kahdesti vuorokaudessa suun kautta otettuna potilaille, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä ja vähintään kaksi seuraavista ominaisuuksista: ikä ≥ 80 vuotta, paino ≤ 60 kg tai seerumin kreatiniini ≥ 133 mikromol/l (1,5 mg/dl).

Hoidon pitää olla pitkäkestoista.

Syvän laskimotukoksen hoito, keuhkoembolian hoito sekä syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisy aikuisille

Suositeltu apiksabaaniannos akuutin syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian hoidossa on 10 mg kahdesti vuorokaudessa suun kautta ensimmäisten 7 päivän ajan ja sitten 5 mg kahdesti vuorokaudessa suun kautta. Saatavilla olevien lääketieteellisten hoitosuositusten mukaan hoidon lyhyt kesto (vähintään 3 kuukautta) perustuu ohimeneviin riskitekijöihin (esim. äskettäinen leikkaus, trauma, immobilisaatio).

Suositeltu apiksabaaniannos syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisyssä on 2,5 mg kahdesti vuorokaudessa suun kautta. Syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisyssä annostus 2,5 mg kahdesti vuorokaudessa aloitetaan, kun potilasta on ensin hoidettu 6 kuukautta joko apiksabaaniannoksella 5 mg kahdesti vuorokaudessa tai jollakin muulla antikoagulantilla taulukon 1 mukaan (ks. myös kohta Farmakodynamiikka).

Taulukko 1: Annossuositus (syvän laskimotukoksen hoito, keuhkoembolian hoito sekä syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisy)

Hoidon kesto arvioidaan yksilöllisesti ottaen perusteellisesti huomioon hoidosta saatava hyöty ja vastaavasti hoidon aiheuttama verenvuotoriski (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Laskimotromboembolioiden hoito ja laskimotromboembolioiden uusiutumisen ehkäisy pediatrisille potilaille

Apiksabaanihoito 28 vuorokauden – alle 18 vuoden ikäisille pediatrisille potilaille tulee aloittaa, kun potilas on ensin saanut parenteraalista antikoagulaatiohoitoa vähintään 5 vuorokauden ajan (ks. kohta Farmakodynamiikka).

Pediatristen potilaiden apiksabaanihoito perustuu painon mukaiseen porrastettuun annosteluun. Taulukossa 2 esitetään apiksabaanin suositeltu annos ≥ 35 kg painaville potilaille.

Taulukko 2. Annossuositus laskimotromboembolioiden hoitoon ja laskimotromboembolioiden uusiutumisen ehkäisyyn ≥ 35 kg painaville pediatrisille potilaille

Jos pediatrisen potilaan paino on < 35 kg, ks. seuraavat valmisteyhteenvedot: Eliquis rakeet, avattavat kapselit, ja Eliquis rakeet, päällystetty, annospussi.

Pediatristen potilaiden laskimotromboembolioiden hoitosuositusten mukaisesti hoidon kesto arvioidaan yksilöllisesti ottaen perusteellisesti huomioon hoidosta saatava hyöty ja hoidon aiheuttama verenvuotoriski (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Annoksen jääminen väliin aikuisilla ja pediatrisilla potilailla

Unohtunut aamuannos pitää ottaa välittömästi, kun asia huomataan, ja se voidaan ottaa samanaikaisesti ilta-annoksen kanssa. Unohtunut ilta-annos voidaan ottaa vain samana iltana, eikä potilaan pidä ottaa seuraavana aamuna kahta annosta. Potilaan pitää jatkaa seuraavana päivänä tavanomaisen annoksen ottamista kahdesti vuorokaudessa suosituksen mukaan.

Lääkkeen vaihtaminen

Vaihtaminen parenteraalisesti annostelluista antikoagulanteista Eliquis‑valmisteeseen (ja päinvastoin) voidaan tehdä seuraavasta suunnitellusta annoksesta (ks. kohta Yhteisvaikutukset). Näitä lääkeaineita ei saa antaa samanaikaisesti.

Vaihto K‑vitamiiniantagonistista Eliquis‑valmisteeseen

Kun K‑vitamiiniantagonistihoito vaihdetaan Eliquis‑valmisteeseen, varfariini tai muu K‑vitamiiniantagonistihoito pitää lopettaa ja Eliquis-hoito aloittaa, kun INR-arvo on < 2.

Vaihto Eliquis‑valmisteesta K‑vitamiiniantagonistiin

Kun Eliquis vaihdetaan K‑vitamiiniantagonistiin, Eliquis‑valmistetta pitää antaa vielä vähintään 2 päivän ajan K‑vitamiiniantagonistihoidon aloittamisen jälkeen. Kun Eliquis‑valmistetta ja K‑vitamiiniantagonistia on annettu samanaikaisesti 2 päivän ajan, potilaan INR‑arvo pitää mitata ennen seuraavaa suunniteltua Eliquis-annosta. Eliquis‑valmisteen ja K‑vitamiiniantagonistin samanaikaista antoa pitää jatkaa, kunnes INR‑arvo on ≥ 2.

Iäkkäät potilaat

Syvän laskimotukoksen hoito, keuhkoembolian hoito ja syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisy: annoksen muuttaminen ei ole tarpeen (ks. kohdat Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Farmakokinetiikka).

Aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisy aikuispotilaille, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä: annoksen muuttaminen ei ole tarpeen, elleivät annoksen pienentämisen perusteet täyty (ks. Annoksen pienentäminen, kohdan Annostus ja antotapa alussa).

Munuaisten vajaatoiminta

Aikuispotilaat

Seuraavat suositukset koskevat lievää tai keskivaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavia aikuispotilaita:

• syvän laskimotukoksen hoito, keuhkoembolian hoito tai syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisy: annoksen muuttaminen ei ole tarpeen (ks. kohta Farmakokinetiikka)
• aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisy potilailla, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä ja joiden seerumin kreatiniiniarvo on ≥ 1,5 mg/dl (133 mikromol/l) ja ikä ≥ 80 vuotta tai paino ≤ 60 kg: annoksen pienentäminen on tarpeen (ks. yllä oleva alaotsikko Annoksen pienentäminen). Jos muut kriteerit annoksen pienentämiseksi (ikä, paino) eivät täyty, annoksen muuttaminen ei ole tarpeen (ks. kohta Farmakokinetiikka).

Seuraavat suositukset koskevat vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa (kreatiniinipuhdistuma 15–29 ml/min) sairastavia aikuispotilaita (ks. kohdat Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Farmakokinetiikka):

• varovaisuutta on noudatettava silloin, kun apiksabaania käytetään syvän laskimotukoksen hoitoon, keuhkoembolian hoitoon tai syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisyyn
• aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisyssä potilaille, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä, käytetään apiksabaaniannoksista pienempää eli 2,5 mg:aa kahdesti vuorokaudessa.

Apiksabaania ei suositella potilaille, joiden kreatiniinipuhdistuma on < 15 ml/min, eikä dialyysipotilaille, koska näistä potilaista ei ole kliinistä kokemusta (ks. kohdat Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Farmakokinetiikka).

Pediatriset potilaat

Aikuisista saatujen tietojen ja pediatrisista potilaista saatujen rajallisten tietojen (ks. kohta Farmakokinetiikka) perusteella annoksen muuttaminen ei ole tarpeen lievää tai keskivaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastaville pediatrisille potilaille. Apiksabaanin käyttöä ei suositella pediatrisille potilaille, joilla on vaikea munuaisten vajaatoiminta (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Maksan vajaatoiminta

Eliquis on vasta‑aiheista aikuispotilaille, joiden maksasairauteen liittyy hyytymishäiriö ja kliinisesti merkityksellinen verenvuotoriski (ks. kohta Vasta-aiheet).

Eliquis‑valmisteen käyttöä ei suositella potilaille, joilla on vaikea maksan vajaatoiminta (ks. kohdat Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Farmakokinetiikka).

Varovaisuutta tulee noudattaa, kun Eliquis‑valmistetta annetaan potilaille, joilla on lievä tai keskivaikea maksan vajaatoiminta (Child‑Pugh‑luokka A tai B). Annoksen muuttaminen ei ole tarpeen lievää tai keskivaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastaville potilaille (ks. kohdat Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Farmakokinetiikka).

Kliinisissä tutkimuksissa ei ollut mukana potilaita, joiden maksaentsyymiarvot olivat koholla, alaniiniaminotransferaasi (ALAT)/aspartaattiaminotransferaasi (ASAT) > 2 x ULN tai kokonaisbilirubiini ≥ 1,5 x ULN. Tämän vuoksi varovaisuutta tulee noudattaa annettaessa Eliquis‑valmistetta tälle potilasryhmälle (ks. kohdat Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Farmakokinetiikka). Maksan toiminta on tutkittava ennen Eliquis-hoidon aloittamista.

Apiksabaania ei ole tutkittu maksan vajaatoimintaa sairastavilla pediatrisilla potilailla.

Kehonpaino

Syvän laskimotukoksen hoito, keuhkoembolian hoito ja syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisy: annoksen muuttaminen ei ole tarpeen aikuisille (ks. kohdat Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Farmakokinetiikka).

Aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisy aikuispotilaille, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä: annoksen muuttaminen ei ole tarpeen, elleivät annoksen pienentämisen perusteet täyty (ks. Annoksen pienentäminen, kohdan Annostus ja antotapa alussa).

Pediatristen potilaiden apiksabaanihoito perustuu painon mukaan porrastettuihin kiinteisiin annoksiin (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Sukupuoli

Annoksen muuttaminen ei ole tarpeen (ks. kohta Farmakokinetiikka).

Potilaat, joille tehdään katetriablaatio (ei‑läppäperäinen eteisvärinä)

Potilaat voivat jatkaa apiksabaanin käyttöä katetriablaation aikana (ks. kohdat Vasta-aiheet, Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Yhteisvaikutukset).

Potilaat, joille tehdään rytminsiirto

Apiksabaanihoito voidaan aloittaa tai sitä voidaan jatkaa aikuispotilailla, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä ja joille saatetaan tehdä rytminsiirto.

Jos potilasta ei ole aiemmin hoidettu antikoagulantilla, vasemman eteisen trombin poissulkemista kuvantamisohjatun menetelmän avulla (esim. transesofageaalinen kaikukardiografia (TEE) tai tietokonetomografiatutkimus (TT)) on harkittava ennen rytminsiirtoa vakiintuneiden lääketieteellisten hoitosuositusten mukaan.

Apiksabaanihoidon aloittaville potilaille apiksabaania on annettava ennen rytminsiirtoa 5 mg kahdesti vuorokaudessa vähintään 2,5 vuorokauden ajan (5 kerta‑annosta), jotta varmistetaan riittävä antikoagulaatio (ks. kohta Farmakodynamiikka). Jos potilaan annosta pitää pienentää, apiksabaania annetaan 2,5 mg kahdesti vuorokaudessa vähintään 2,5 vuorokauden ajan (5 kerta‑annosta) (ks. kohdat Annoksen pienentäminen ja Munuaisten vajaatoiminta edellä).

Jos potilaalle pitää tehdä rytminsiirto ennen kuin 5 apiksabaaniannosta on ehditty antaa, annetaan 10 mg:n latausannos, minkä jälkeen annetaan 5 mg kahdesti vuorokaudessa. Jos potilaan annosta pitää pienentää, annetaan 5 mg:n latausannos, minkä jälkeen annetaan 2,5 mg kahdesti vuorokaudessa (ks. kohdat Annoksen pienentäminen ja Munuaisten vajaatoiminta edellä). Latausannos on annettava vähintään 2 tuntia ennen rytminsiirtoa (ks. kohta Farmakodynamiikka).

Kaikilta potilailta, joille tehdään rytminsiirto, on varmistettava ennen rytminsiirtoa, että potilas on ottanut apiksabaania määräyksen mukaan. Hoidon aloittamisesta ja sen kestosta päätettäessä on otettava huomioon rytminsiirtopotilaiden antikoagulanttihoitoa koskevat vakiintuneet hoitosuositukset.

Potilaat, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä ja sepelvaltimotautikohtaus (ACS) ja/tai joille tehdään perkutaaninen sepelvaltimotoimenpide (PCI)

On vain vähän kokemusta apiksabaanihoidosta annoksella, jota suositellaan potilaille, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä, käytettäessä apiksabaania yhdessä verihiutaleiden toimintaa estävien aineiden kanssa potilaille, joilla on sepelvaltimotautikohtaus ja/tai joille tehdään perkutaaninen sepelvaltimotoimenpide hemostaasin saavuttamisen jälkeen (ks. kohdat Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet, Farmakodynamiikka).

Pediatriset potilaat

Eliquis‑valmisteen turvallisuutta ja tehoa 28 vuorokauden – alle 18 vuoden ikäisten pediatristen potilaiden hoidossa ei ole varmistettu muissa käyttöaiheissa kuin laskimotromboembolioiden hoidossa ja laskimotromboembolioiden uusiutumisen ehkäisyssä. Tietoja ei ole saatavilla vastasyntyneistä ja muista käyttöaiheista (ks. myös kohta Farmakodynamiikka). Siksi Eliquis‑valmistetta ei suositella vastasyntyneille eikä 28 vuorokauden – alle 18 vuoden ikäisille pediatrisille potilaille muihin käyttöaiheisiin kuin laskimotromboembolioiden hoitoon ja laskimotromboembolioiden uusiutumisen ehkäisyyn.

Eliquis‑valmisteen turvallisuutta ja tehoa alle 18 vuoden ikäisten lasten ja nuorten hoidossa ei ole varmistettu tromboembolian ehkäisyn käyttöaiheessa. Tromboembolian ehkäisyä koskevan saatavissa olevan tiedon perusteella, joka on kuvattu kohdassa Farmakodynamiikka, ei voida antaa suosituksia annostuksesta.

Antotapa aikuisilla ja pediatrisilla potilailla

Suun kautta.

Eliquis‑tabletti on nieltävä veden kanssa, ja se voidaan ottaa joko ruoan kera tai tyhjään mahaan.

Sellaisille potilaille, jotka eivät pysty nielemään kokonaisia tabletteja, Eliquis‑tabletit voidaan murskata ja sekoittaa veteen, 5-prosenttiseen glukoosi-vesiliuokseen (G5W), omenamehuun tai omenasoseeseen ja antaa välittömästi suun kautta (ks. kohta Farmakokinetiikka). Vaihtoehtoisesti Eliquis‑tabletit voidaan murskata ja sekoittaa 60 ml:aan vettä tai G5W:tä ja antaa välittömästi nenämahaletkun kautta (ks. kohta Farmakokinetiikka).

Murskatut Eliquis‑tabletit ovat stabiileja vedessä, G5W:ssä, omenamehussa ja omenasoseessa jopa 4 tuntia.

• Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille.
• Kliinisesti merkittävä aktiivinen verenvuoto.
• Maksasairaus, johon liittyy hyytymishäiriö ja kliinisesti merkityksellinen verenvuotoriski (ks. kohta Farmakokinetiikka).
• Leesio tai sairaus, jota pidetään vaikean verenvuodon merkittävänä riskitekijänä, esim. nykyinen tai äskettäinen maha-suolikanavan haavauma; pahanlaatuiset kasvaimet, joiden vuotoriski on suuri; äskettäinen aivo- tai selkäydinvaurio; äskettäinen aivo-, selkäydin- tai silmäleikkaus; äskettäinen kallonsisäinen verenvuoto; todetut tai epäillyt ruokatorven laskimonlaajentumat; valtimo-laskimoepämuodostumat; valtimonpullistumat tai merkittävät selkärangan- tai aivojensisäiset verisuonipoikkeavuudet.
• Samanaikaisesti käytetty mikä tahansa muu antikoagulantti, esim. fraktioimaton hepariini, pienimolekyyliset hepariinit (enoksapariini, daltepariini, jne.), hepariinijohdokset (fondaparinuuksi, jne.), oraaliset antikoagulantit (varfariini, rivaroksabaani, dabigatraanieteksilaatti, jne.), paitsi erityistapauksissa silloin, kun antikoagulanttihoito vaihdetaan (ks. kohta Annostus ja antotapa) kun fraktioimatonta hepariinia annetaan annoksena, jonka tarkoituksena on pitää keskuslaskimo- tai -valtimokatetri avoimena tai kun fraktioimatonta hepariinia annetaan eteisvärinän hoitamiseksi tehtävän katetriablaation aikana (ks. kohdat Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Yhteisvaikutukset).

Verenvuotoriski

Kuten muitakin antikoagulantteja ottavia potilaita, myös apiksabaania ottavia potilaita on seurattava huolellisesti verenvuodon merkkien varalta. Varovaisuutta suositellaan noudatettavaksi käytettäessä Eliquis‑tabletteja tilanteissa, joihin liittyy suurentunut verenvuotoriski. Apiksabaanihoito on lopetettava, jos potilaalla ilmenee voimakasta verenvuotoa (ks. kohdat Haittavaikutukset ja Yliannostus).

Vaikka apiksabaanihoito ei edellytä rutiinimaista altistuksen seurantaa, kalibroitu, kvantitatiivinen antifaktori Xa -määritys saattaa olla hyödyllinen poikkeustilanteissa, joissa apiksabaanialtistuksesta saadut tiedot auttavat hoitopäätöksen tekemistä, esim. yliannostuksen tai hätäleikkauksen yhteydessä (ks. kohta Farmakodynamiikka).

Aikuisille on saatavilla apiksabaanin farmakodynaamisen vaikutuksen spesifisesti kumoava aine (andeksaneetti alfa). Sen turvallisuutta ja tehoa pediatrisilla potilailla ei kuitenkaan ole varmistettu (ks. andeksaneetti alfan valmisteyhteenveto). Jääplasman siirtoa, protrombiinikompleksikonsentraattien (PCC) tai rekombinantti tekijä VIIa:n antoa voidaan harkita. Kliinistä kokemusta ei kuitenkaan ole neljän hyytymistekijän PCC‑valmisteiden käytöstä verenvuodon tyrehdyttämiseen sellaisilla pediatrisilla potilailla ja aikuispotilailla, jotka ovat saaneet apiksabaania.

Yhteisvaikutus muiden hemostaasiin vaikuttavien lääkevalmisteiden kanssa

Suurentuneen verenvuotoriskin vuoksi potilaalle ei saa antaa muuta samanaikaista antikoagulanttihoitoa (ks. kohta Vasta-aiheet).

Apiksabaanin samanaikainen käyttö verihiutaleiden toimintaa estävien aineiden kanssa suurentaa vuotoriskiä (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Apiksabaania pitää antaa varoen samanaikaisesti selektiivisten serotoniinin takaisinoton estäjien (SSRI) tai serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjien tai ei-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden (NSAID-lääkkeiden), kuten asetyylisalisyylihapon (ASA), kanssa.

Muiden trombosyyttiaggregaation estäjien ja apiksabaanin samanaikaista käyttöä leikkauksen jälkeen ei suositella (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Ennen kuin Eliquis‑valmistetta annetaan potilaille, joilla on eteisvärinä ja sairauksia, jotka vaativat hoitoa yhdellä tai kahdella verihiutaleiden toimintaa estävällä aineella, samanaikaisen hoidon mahdolliset hyödyt ja riskit on arvioitava tarkoin.

Aikuisille eteisvärinäpotilaille tehdyssä kliinisessä tutkimuksessa samanaikaisesti käytetty ASA suurensi apiksabaaniin liittyvän merkittävän verenvuodon riskin 1,8 prosentista 3,4 prosenttiin vuodessa ja varfariiniin liittyvän vuotoriskin 2,7 prosentista 4,6 prosenttiin vuodessa. Tässä tutkimuksessa käytettiin kahta verihiutaleiden toimintaa estävää lääkevalmistetta samanaikaisesti vain vähän (2,1 %) (ks. kohta Farmakodynamiikka).

Kliiniseen tutkimukseen otettiin potilaita, joilla oli eteisvärinä ja sepelvaltimotautikohtaus ja/tai joille tehtiin perkutaaninen sepelvaltimotoimenpide, ja joille oli suunniteltu 6 kuukauden hoitojakso P2Y12:n estäjällä, joko ASAn kanssa tai ilman ASAa, ja suun kautta otettavalla antikoagulantilla (joko apiksabaani tai K‑vitamiiniantagonisti). ASAn samanaikainen käyttö lisäsi merkittävän verenvuodon (ISTH‑arviointitaulukko, International Society on Thrombosis and Hemostasis) tai kliinisesti relevantin ei‑merkittävän verenvuodon riskiä apiksabaanilla hoidetuilla potilailla 16,4 %:sta 33,1 %:iin vuodessa (ks. kohta Farmakodynamiikka).

Kliinisessä tutkimuksessa annettiin ASAa tai sen ja klopidogreelin yhdistelmää suuren riskin sepelvaltimotautikohtauspotilaille, joilla ei ollut eteisvärinää mutta joilla oli useita samanaikaisia sydän- ja muita sairauksia. Tulosten mukaan vuototaipumus (ISTH-arviointitaulukko) suureni merkittävästi apiksabaania saaneilla potilailla (5,13 %/v) verrattuna lumelääkettä saaneisiin (2,04 %/v).

Tutkimuksessa CV185325 kahdellatoista pediatrisella potilaalla, jotka saivat samanaikaisesti apiksabaania ja ≤ 165 mg ASAa vuorokaudessa, ei raportoitu mitään kliinisesti tärkeitä verenvuototapahtumia.

Trombolyyttisten aineiden käyttö akuutin iskeemisen aivohalvauksen hoidossa

Trombolyyttisten aineiden käytöstä akuutin iskeemisen aivohalvauksen saaneiden apiksabaanipotilaiden hoidossa on vain hyvin vähän kokemusta (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Potilaat, joilla on sydämen tekoläppä

Apiksabaanin turvallisuutta ja tehoa ei ole tutkittu potilailla, joilla on sydämen tekoläppä ja mahdollisesti eteisvärinä. Siksi apiksabaanin käyttöä näille potilaille ei suositella.

Apiksabaania ei ole tutkittu pediatrisilla potilailla, joilla on sydämen tekoläppä, eikä apiksabaanin käyttöä siksi suositella.

Fosfolipidivasta‑aineoireyhtymää sairastavat potilaat

Suun kautta otettavia suoravaikutteisia antikoagulantteja, jotka sisältävät apiksabaania, ei suositella potilaille, joilla on ollut verisuonitukos ja joilla on diagnosoitu fosfolipidivasta‑aineoireyhtymä. Erityisesti potilailla, joilla on positiivinen tulos kaikissa kolmessa testissä (lupusantikoagulantti, kardiolipiinivasta‑aineet ja beeta2‑glykoproteiini I vasta‑aineet), hoito suun kautta otettavilla suoravaikutteisilla antikoagulanteilla saattaa aiheuttaa uusiutuvia verisuonitukoksia useammin kuin K‑vitamiinin antagonistihoito.

Leikkaukset ja kajoavat toimenpiteet

Apiksabaanihoito on keskeytettävä viimeistään 48 tuntia ennen sellaista elektiivistä leikkausta tai kajoavaa toimenpidettä, johon liittyvä verenvuotoriski on kohtalainen tai suuri. Näihin luetaan myös interventiot, joissa kliinisesti merkittävän vuotoriskin todennäköisyyttä ei voida poissulkea tai joissa vuotoriski ei ole hyväksyttävä.

Apiksabaanihoito on keskeytettävä viimeistään 24 tuntia ennen sellaista elektiivistä leikkausta tai kajoavaa toimenpidettä, johon liittyvä verenvuotoriski on pieni. Näihin luetaan myös interventiot, joissa mahdollisesti ilmenevä verenvuoto on aina vähäinen, ei ole sijainniltaan kriittinen tai on helposti hallittavissa.

Jos leikkausta tai kajoavaa toimenpidettä ei voida lykätä, on noudatettava asianmukaista varovaisuutta ja otettava huomioon vuotoriskin suureneminen. Vuotoriskiä on punnittava intervention kiireellisyyden suhteen.

Apiksabaanihoito on aloitettava kajoavan toimenpiteen tai kirurgisen intervention jälkeen uudestaan mahdollisimman pian, jos kliininen tilanne sen sallii ja riittävä hemostaasi on saavutettu (ks. kohdasta Annostus ja antotapa rytminsiirtoa koskevat tiedot).

Apiksabaanihoitoa ei ole tarpeen keskeyttää potilailla, joille tehdään katetriablaatio eteisvärinän hoitamiseksi (ks. kohdat Annostus ja antotapa, Vasta-aiheet ja Yhteisvaikutukset).

Hoidon tilapäinen keskeyttäminen

Potilaan tromboosiriski suurenee, jos antikoagulanttihoito (mukaan lukien apiksabaani) keskeytetään aktiivisen verenvuodon, elektiivisen leikkauksen tai kajoavan toimenpiteen vuoksi. Hoitokatkoksia on vältettävä, ja jos apiksabaaniantikoagulanttihoito on jostain syystä keskeytettävä tilapäisesti, hoito on aloitettava uudestaan mahdollisimman pian.

Spinaali-/epiduraalipuudutus tai -punktio

Neuraksiaalisen puudutuksen (spinaali‑/epiduraalipuudutus) tai spinaali‑/epiduraalipunktion käyttö potilaalle, joka saa antitromboottista lääkitystä tromboembolisten komplikaatioiden ehkäisemiseksi, aiheuttaa spinaali‑/epiduraalihematooman riskin, joka voi johtaa pitkäaikaiseen tai pysyvään halvaukseen. Kestoepiduraalikatetrin käyttö leikkauksen jälkeen tai hemostaasiin vaikuttavien lääkkeiden samanaikainen käyttö saattaa suurentaa tällaisten tapahtumien riskiä. Kestoepiduraalikatetri tai ‑intratekaalikatetri on poistettava vähintään 5 tuntia ennen ensimmäistä apiksabaaniannosta. Myös traumaattinen tai toistuva epiduraali‑ tai spinaalipunktio voi suurentaa riskiä. Potilasta on seurattava tiheästi neurologisen tilan huonontumista osoittavien merkkien ja oireiden (esim. alaraajojen puutuminen tai heikkous, suolen tai rakon toimintahäiriöt) varalta. Jos neurologisia oireita huomataan, kiireellinen diagnoosi ja hoito ovat tarpeen. Lääkärin on ennen neuraksiaalista toimenpidettä arvioitava tämän mahdollinen hyöty ja riski potilaalle, joka saa antikoagulanttihoitoa tai jolle aloitetaan antikoagulanttihoito verihyytymien estämiseksi.

Apiksabaanin käytöstä kestointratekaalikatetrin tai kestoepiduraalikatetrin kanssa ei ole kliinistä kokemusta. Silloin kun apiksabaanin käyttö on tarpeen, katetrin saa poistaa farmakokineettisten tietojen perusteella vasta vähintään 20–30 tunnin kuluttua (ts. 2 x puoliintumisaika) viimeisen apiksabaaniannoksen jälkeen. Ennen katetrin poistamista on lisäksi jätettävä vähintään yksi apiksabaaniannos väliin. Seuraava apiksabaaniannos voidaan antaa aikaisintaan 5 tunnin kuluttua katetrin poiston jälkeen. Kaikkien uusien antikoagulanttien tavoin kokemus apiksabaanin käytöstä neuraksiaaliseen salpauksen yhteydessä on vähäistä, ja siksi tällöin suositellaan äärimmäistä varovaisuutta.

Tietoja ei ole saatavilla neuraksiaalisen katetrin asettamisen tai poistamisen ajoituksesta apiksabaania saavilla pediatrisilla potilailla. Tällaisissa tapauksissa apiksabaanihoito tulee lopettaa ja lyhytvaikutteisen parenteraalisen antikoagulantin käyttöä tulee harkita.

Hemodynaamisesti epävakaat keuhkoemboliapotilaat ja potilaat, jotka tarvitsevat trombolyyttistä hoitoa tai keuhkoveritulpan poistoleikkauksen

Apiksabaania ei suositella fraktioimattoman hepariinin vaihtoehdoksi keuhkoemboliapotilaille, jotka ovat hemodynaamisesti epävakaita tai jotka voivat saada trombolyyttistä hoitoa tai tarvita keuhkoveritulpan poistoleikkauksen, koska apiksabaanin turvallisuutta ja tehoa näissä kliinisissä tilanteissa ei ole varmistettu.

Potilaat, joilla on aktiivisessa vaiheessa oleva syöpä

Potilailla, joilla on aktiivisessa vaiheessa oleva syöpä, voi olla suuri riski sekä laskimotromboembolialle että verenvuodoille. Kun apiksabaania harkitaan syvän laskimotukoksen tai keuhkoembolian hoitoon syöpäpotilaille, hoidon hyödyt ja riskit on arvioitava tarkoin (ks. myös kohta Vasta-aiheet).

Munuaisten vajaatoimintapotilaat

Aikuispotilaat

Vähäiset kliiniset tiedot vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa (kreatiniinipuhdistuma 15–29 ml/min) sairastavista osoittavat, että näiden potilaiden plasman apiksabaanipitoisuus on suurentunut. Tämä voi suurentaa vuotoriskiä. Varovaisuutta on noudatettava silloin, kun apiksabaania käytetään syvän laskimotukoksen hoitoon, keuhkoembolian hoitoon tai syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisyyn potilaille, joilla on vaikea munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma 15–29 ml/min) (ks. kohdat Annostus ja antotapa ja Farmakokinetiikka).

Aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisyssä potilaille, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä, on käytettävä apiksabaaniannoksista pienempää eli 2,5 mg:aa kahdesti vuorokaudessa (ks. kohta Annostus ja antotapa) niille potilaille, joilla on vaikea munuaisten vajaatoiminta (kreatiniinipuhdistuma 15‒29 ml/min) tai seerumin kreatiniiniarvo ≥ 133 mikromol/l (1,5 mg/dl) ja ikä ≥ 80 vuotta tai paino ≤ 60 kg.

Apiksabaania ei suositella potilaille, joiden kreatiniinipuhdistuma on < 15 ml/min, eikä dialyysipotilaille, koska näistä potilaista ei ole kliinistä kokemusta (ks. kohdat Annostus ja antotapa ja Farmakokinetiikka).

Pediatriset potilaat

Vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavia pediatrisia potilaita ei ole tutkittu, eikä heille siksi pidä antaa apiksabaania (ks. kohdat Annostus ja antotapa ja Farmakokinetiikka).

Iäkkäät potilaat

Verenvuotoriski saattaa suurentua iän myötä (ks. kohta Farmakokinetiikka).

Myös apiksabaanin ja ASAn samanaikaisessa annossa iäkkäille potilaille on oltava varovainen, koska se saattaa suurentaa verenvuotoriskiä.

Kehonpaino

Aikuisilla pieni ruumiinpaino (< 60 kg) saattaa suurentaa vuotoriskiä (ks. kohta Farmakokinetiikka).

Maksan vajaatoimintapotilaat

Apiksabaani on vasta‑aiheista potilaille, joiden maksasairauteen liittyy hyytymishäiriö ja kliinisesti merkityksellinen verenvuotoriski (ks. kohta Vasta-aiheet).

Apiksabaanin käyttöä ei suositella potilaille, joilla on vaikea maksan vajaatoiminta (ks. kohta Farmakokinetiikka).

Varovaisuutta on noudatettava, kun Eliquis‑valmistetta käytetään potilaille, joilla on lievä tai keskivaikea maksan vajaatoiminta (Child‑Pugh‑luokka A tai B) (ks. kohdat Annostus ja antotapa ja Farmakokinetiikka).

Kliinisissä tutkimuksissa ei ollut mukana potilaita, joiden maksaentsyymiarvot olivat koholla (ALAT/ASAT > 2 x ULN) tai kokonaisbilirubiini ≥ 1,5 x ULN. Tämän vuoksi varovaisuutta tulee noudattaa annettaessa apiksabaania tälle potilasryhmälle (ks. kohta Farmakokinetiikka). Maksan toiminta on tutkittava apiksabaanihoidon aloittamista.

Apiksabaania ei ole tutkittu maksan vajaatoimintaa sairastavilla pediatrisilla potilailla.

Yhteisvaikutukset sekä sytokromi P450 3A4:n (CYP3A4) että P‑glykoproteiinin (P‑gp) estäjien kanssa

Apiksabaanin käyttöä ei suositella potilaille, jotka saavat samanaikaista systeemistä hoitoa voimakkailla sekä CYP3A4:n että P‑gp:n estäjillä, kuten atsoliryhmän sienilääkkeillä (esim. ketokonatsoli, itrakonatsoli, vorikonatsoli ja posakonatsoli), ja HIV‑proteaasin estäjillä (esim. ritonaviiri). Nämä lääkevalmisteet saattavat suurentaa apiksabaanialtistuksen 2‑kertaiseksi tai sitä suuremmaksi (ks. kohta Yhteisvaikutukset), jos potilaalla on muita apiksabaanialtistusta suurentavia tekijöitä (esim. vaikea munuaisten vajaatoiminta). Kliinisiä tietoja ei ole saatavilla pediatrisista potilaista, jotka saavat samanaikaisesti systeemistä hoitoa voimakkailla sekä CYP3A4:n että P‑gp:n estäjillä (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Yhteisvaikutukset sekä CYP3A4:n että P‑gp:n indusoijien kanssa

Apiksabaanin samanaikainen käyttö voimakkaiden CYP3A4:n ja P‑gp:n indusoijien (esim. rifampisiini, fenytoiini, karbamatsepiini, fenobarbitaali tai mäkikuisma) kanssa saattaa pienentää apiksabaanialtistusta noin 50 %. Eteisvärinäpotilaille tehdyssä kliinisessä tutkimuksessa havaittiin, että apiksabaanin ja voimakkaiden sekä CYP3A4:n että P‑gp:n indusoijien yhteiskäyttö heikensi tehoa ja suurensi verenvuotoriskiä verrattuna pelkän apiksabaanin käyttöön.

Seuraavat suositukset koskevat potilaita, jotka saavat samanaikaisesti systeemistä hoitoa voimakkailla sekä CYP3A4:n että P‑gp:n indusoijilla (ks. kohta Yhteisvaikutukset):

• varovaisuutta on noudatettava, silloin kun apiksabaania käytetään aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisyyn potilaille, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä, tai syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisyyn.
• apiksabaania ei tule käyttää syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian hoitoon, koska teho voi olla heikentynyt.

Kliinisiä tietoja ei ole saatavilla pediatrisista potilaista, jotka saavat samanaikaisesti systeemistä hoitoa voimakkailla sekä CYP3A4:n että P‑gp:n indusoijilla (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Laboratoriotutkimukset

Vaikutus veren hyytymistutkimuksiin, [esim. protrombiiniaika (PT), INR ja aktivoitu partiaalinen tromboplastiiniaika (APTT)] on odotetusti apiksabaanin vaikutusmekanismin mukainen. Näissä hyytymistutkimuksissa todetut muutokset oletetulla hoitoannoksella ovat vähäisiä ja voivat vaihdella suuresti (ks. kohta Farmakodynamiikka).

Tietoa apuaineista

Eliquis sisältää laktoosia. Potilaiden, joilla on harvinainen perinnöllinen galaktoosi‑intoleranssi, täydellinen laktaasinpuutos tai glukoosi‑galaktoosi‑imeytymishäiriö, ei pidä käyttää tätä lääkevalmistetta.

Tämä lääkevalmiste sisältää alle 1 mmol (23 mg) natriumia per tabletti, eli sen voidaan sanoa olevan ”natriumiton”.

CYP3A4:n ja P‑gp:n estäjät

Kun apiksabaania annettiin samanaikaisesti voimakkaan sekä CYP3A4:n että P‑gp:n estäjän ketokonatsolin (400 mg kerran vuorokaudessa) kanssa, apiksabaanin keskimääräinen AUC‑arvo suureni 2‑kertaiseksi ja apiksabaanin keskimääräinen C_max‑arvo suureni 1,6‑kertaiseksi.

Apiksabaanin käyttöä ei suositella potilaille, jotka saavat samanaikaisesti systeemistä hoitoa voimakkailla sekä CYP3A4:n että P‑gp:n estäjillä, kuten atsoliryhmän sienilääkkeillä (esim. ketokonatsoli, itrakonatsoli, vorikonatsoli ja posakonatsoli) ja HIV‑proteaasin estäjillä (esim. ritonaviiri) (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Sekä CYP3A4:ää että P‑gp:tä heikosti estävien vaikuttavien aineiden (esim. amiodaroni, klaritromysiini, diltiatseemi, flukonatsoli, naprokseeni, kinidiini, verapamiili) odotetaan suurentavan apiksabaanin pitoisuutta plasmassa vähäisemmässä määrin. Apiksabaanin annoksen muuttaminen ei ole tarpeen, kun sitä annetaan samanaikaisesti sekä CYP3A4:ää että P‑gp:tä heikosti estävien aineiden kanssa. Esimerkiksi diltiatseemi (360 mg kerran vuorokaudessa), jota pidetään kohtalaisena CYP3A4:n ja heikkona P‑gp:n estäjänä, suurensi apiksabaanin keskimääräisen AUC‑arvon 1,4‑kertaiseksi ja keskimääräisen C_max-arvon 1,3‑kertaiseksi. Naprokseeni (500 mg:n kerta-annos), joka on P‑gp:n mutta ei CYP3A4:n estäjä, suurensi apiksabaanin keskimääräisen AUC‑arvon 1,5‑kertaiseksi ja keskimääräisen C_max‑arvon 1,6‑kertaiseksi. Klaritromysiini (500 mg kahdesti vuorokaudessa), joka on P‑gp:n estäjä ja voimakas CYP3A4:n estäjä, suurensi apiksabaanin keskimääräisen AUC‑arvon 1,6‑kertaiseksi ja C_max‑arvon 1,3‑kertaiseksi.

CYP3A4:n ja P‑gp:n indusoijat

Kun apiksabaania annettiin samanaikaisesti voimakkaan sekä CYP3A4:n että P‑gp:n indusoijan rifampisiinin kanssa, apiksabaanin keskimääräinen AUC‑arvo pieneni suunnilleen 54 % ja keskimääräinen C_max‑arvo suunnilleen 42 %. Apiksabaanin samanaikainen käyttö muiden voimakkaiden CYP3A4:n ja P‑gp:n indusoijien (esim. fenytoiini, karbamatsepiini, fenobarbitaali tai mäkikuisma) kanssa saattaa myös pienentää apiksabaanin pitoisuutta plasmassa. Apiksabaanin annoksen muuttaminen ei ole tarpeen, kun sitä annetaan samanaikaisesti näiden lääkeaineiden kanssa. Sen sijaan varovaisuutta on noudatettava, silloin kun potilas saa samanaikaisesti systeemistä hoitoa voimakkailla sekä CYP3A4:n että P‑gp:n indusoijilla ja apiksabaania käytetään aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisyyn potilaille, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä, tai syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisyyn. Apiksabaania ei suositella syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian hoitoon potilaille, jotka saavat samanaikaista systeemistä hoitoa voimakkailla sekä CYP3A4:n että P‑gp:n indusoijilla, koska teho voi olla heikentynyt (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Antikoagulantit, trombosyyttiaggregaation estäjät, selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI) tai serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjät (SNRI) ja tulehduskipulääkkeet

Suurentuneen verenvuotoriskin vuoksi potilaalle ei saa antaa samanaikaisesti muita antikoagulantteja paitsi erityistapauksissa silloin, kun antikoagulanttihoito vaihdetaan, kun fraktioimatonta hepariinia annetaan annoksena, jonka tarkoituksena on pitää keskuslaskimo- tai -valtimokatetri avoimena tai kun fraktioimatonta hepariinia annetaan eteisvärinän hoitamiseksi tehtävän katetriablaation aikana (ks. kohta Vasta-aiheet).

Kun enoksapariinia (40 mg:n kerta‑annos) annettiin yhdessä apiksabaanin (5 mg:n kerta‑‑annos) kanssa, havaittiin tekijä Xa:n estämiseen kohdistuvaa additiivista vaikutusta.

Kun apiksabaania annettiin samanaikaisesti ASAn (325 mg kerran vuorokaudessa) kanssa, farmakokineettisiä tai farmakodynaamisia yhteisvaikutuksia ei todettu.

Kun apiksabaania annettiin samanaikaisesti klopidogreelin (75 mg kerran vuorokaudessa) kanssa tai klopidogreelin (75 mg) ja ASAn (162 mg) yhdistelmän kanssa kerran vuorokaudessa, tai prasugreelin (60 mg, sitten 10 mg kerran vuorokaudessa) kanssa, ei vaiheen 1 tutkimuksissa havaittu merkittävää standardoidusti määritettyä vuotoajan pidentymistä eikä verihiutaleiden aggregaation lisääntymistä entisestään verrattuna verihiutaleiden toimintaa estävien aineiden antoon ilman apiksabaania. Hyytymistutkimusten (PT, INR ja APTT) tulokset vastasivat pelkän apiksabaanihoidon vaikutuksia.

Naprokseeni (500 mg), joka on P‑gp:n estäjä, suurensi apiksabaanin keskimääräisen AUC‑arvon 1,5‑kertaiseksi ja keskimääräisen C_max‑arvon 1,6‑kertaiseksi. Apiksabaanilla havaittiin vastaavanlaista nousua hyytymistutkimuksissa. Muutoksia ei havaittu naprokseenin vaikutuksessa arakidonihapon indusoimaan verihiutaleiden aggregaatioon eikä kliinisesti merkityksellistä verenvuotoajan pidentymistä havaittu apiksabaanin ja naprokseeniin samanaikaisen annostelun jälkeen.

Näistä löydöksistä huolimatta farmakodynaaminen vaste verihiutaleiden toimintaa estävien aineiden ja apiksabaanin yhteisannolle voi joillakin yksilöillä olla huomattavampi. Varovaisuutta on noudatettava annettaessa apiksabaania potilaille, jotka saavat samanaikaista hoitoa selektiivisillä serotoniinin takaisinoton estäjillä (SSRI) tai serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjillä (SNRI), tulehduskipulääkkeillä, ASAlla ja/tai P2Y12:n estäjillä, koska nämä lääkkeet lisäävät tyypillisesti verenvuotoriskiä (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Muiden trombosyyttiaggregaation estäjien (kuten GPIIb/IIIa‑reseptoriantagonistien, dipyridamolin, dekstraanin tai sulfiinipyratsonin) tai trombolyyttisten aineiden samanaikaisesta annosta on vain vähän kokemusta. Koska tällaiset aineet lisäävät verenvuotoriskiä, niiden samanaikaista antoa apiksabaanin kanssa ei suositella (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Tutkimuksessa CV185325 kahdellatoista pediatrisella potilaalla, jotka saivat samanaikaisesti apiksabaania ja ≤ 165 mg ASAa vuorokaudessa, ei raportoitu mitään kliinisesti tärkeitä verenvuototapahtumia.

Muut samanaikaiset hoidot

Kliinisesti merkittäviä farmakokineettisiä tai farmakodynaamisia yhteisvaikutuksia ei todettu, kun apiksabaania annettiin samanaikaisesti atenololin tai famotidiinin kanssa. Apiksabaani 10 mg:n annostelu samanaikaisesti atenololi 100 mg:n kanssa ei vaikuttanut kliinisesti merkitsevästi apiksabaanin farmakokinetiikkaan. Kun näitä kahta lääkevalmistetta annettiin yhdessä, apiksabaanin keskimääräinen AUC‑arvo oli 15 % pienempi ja C_max‑arvo oli 18 % pienempi kuin silloin, kun apiksabaania annettiin yksin. 10 mg apiksabaanin anto samanaikaisesti 40 mg famotidiinin kanssa ei vaikuttanut apiksabaanin AUC‑ tai C_max‑arvoihin.

Apiksabaanin vaikutus muihin lääkkeisiin

In vitro -tutkimuksissa apiksabaanin ei todettu estävän CYP1A2:n, CYP2A6:n, CYP2B6:n, CYP2C8:n, CYP2C9:n, CYP2D6:n tai CYP3A4:n toimintaa (IC50 > 45 μM) ja sen todettiin estävän vain heikosti CYP2C19:n toimintaa (IC50 > 20 μM), kun pitoisuudet olivat merkitsevästi suurempia kuin potilailla todetut huippupitoisuudet plasmassa. Apiksabaani ei indusoinut CYP1A2:n, CYP2B6:n ja CYP3A4/5:n toimintaa, kun pitoisuudet olivat korkeintaan 20 μM. Apiksabaanin ei siksi oleteta muuttavan sellaisten samanaikaisesti annettujen lääkevalmisteiden metabolista puhdistumaa, jotka metaboloituvat näiden entsyymien välityksellä. Apiksabaani ei ole merkittävä P‑gp:n estäjä.

Terveillä koehenkilöillä tehdyissä tutkimuksissa, jotka on kuvattu seuraavassa, apiksabaani ei merkityksellisesti muuttanut digoksiinin, naprokseenin tai atenololin farmakokinetiikkaa.

Digoksiini

Digoksiinin AUC tai C_max ei muuttunut, kun apiksabaania (20 mg kerran vuorokaudessa) ja P‑gp:n substraattia digoksiinia (0,25 mg kerran vuorokaudessa), annettiin samanaikaisesti. Apiksabaani ei siten estä P‑gp‑välitteistä substraattien kuljetusta.

Naprokseeni

Naprokseenin AUC tai C_max ei muuttunut, kun kerta‑annos apiksabaania (10 mg) ja yleisesti käytettyä tulehduskipulääkettä, naprokseenia (500 mg), annettiin samanaikaisesti.

Atenololi

Atenololin farmakokinetiikka ei muuttunut, kun kerta‑annos apiksabaania (10 mg) ja yleisesti käytettävää beetasalpaajaa atenololia (100 mg), annettiin samanaikaisesti.

Aktiivihiili

Aktiivihiilen anto pienentää apiksabaanialtistusta (ks. kohta Yliannostus).

Pediatriset potilaat

Pediatrisilla potilailla ei ole tehty yhteisvaikutustutkimuksia. Yllä mainitut tiedot yhteisvaikutuksista ovat peräisin aikuisilta, ja kohdassa Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet kuvatut varoitukset on otettava huomioon pediatristen potilaiden kohdalla.

Raskaus

Apiksabaanin käytöstä raskaana olevilla naisilla ei ole olemassa tietoja. Eläinkokeissa ei ole havaittu suoria tai epäsuoria lisääntymistoksisia vaikutuksia (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta). Varmuuden vuoksi apiksabaanin käyttöä on suositeltavaa välttää raskauden aikana.

Imetys

Ei tiedetä, erittyvätkö apiksabaani tai sen metaboliitit ihmisen rintamaitoon. Olemassa olevat tiedot koe‑eläimistä ovat osoittaneet apiksabaanin erittyvän rintamaitoon (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta). Imetettävään lapseen kohdistuvia riskejä ei voida poissulkea.

On päätettävä, lopetetaanko imetys vai lopetetaanko/jätetäänkö aloittamatta apiksabaanihoito ottaen huomioon rintaruokinnasta aiheutuvat hyödyt lapselle ja hoidosta koituvat hyödyt äidille.

Hedelmällisyys

Eläinkokeissa, joissa eläimiä lääkittiin apiksabaanilla, ei todettu vaikutuksia hedelmällisyyteen (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta).

Eliquis‑valmisteella ei ole haitallista vaikutusta ajokykyyn ja koneidenkäyttökykyyn.

Turvallisuusprofiilin tiivistelmä

Aikuisilla apiksabaanin turvallisuutta on tutkittu neljässä vaiheen 3 kliinisessä tutkimuksessa, joihin osallistui yli 15 000 potilasta: yli 11 000 potilasta ei‑läppäperäistä eteisvärinää koskeneissa tutkimuksissa ja yli 4 000 potilasta laskimotromboembolioiden hoitoa koskeneissa tutkimuksissa. Ensin mainitut potilaat saivat apiksabaania yhteensä keskimäärin 1,7 vuotta ja toiseksi mainitut 221 päivää (ks. kohta Farmakodynamiikka).

Yleisiä haittavaikutuksia olivat verenvuoto, ruhjevamma, nenäverenvuoto ja hematooma (haittavaikutusprofiili ja esiintymistiheydet käyttöaiheittain, ks. taulukko 3).

Ei‑läppäperäistä eteisvärinää koskeneissa tutkimuksissa apiksabaanin käytössä ilmeneviin verenvuotoihin liittyviä haittavaikutuksia ilmeni yhteensä 24,3 %:lla apiksabaanin ja varfariinin vertailututkimuksessa ja 9,6 %:lla apiksabaanin ja ASA:n vertailututkimuksessa. Apiksabaanin ja varfariinin vertailututkimuksessa ISTH (International Society on Thrombosis and Haemostasis) ‑kriteerien mukaan merkittäviä maha-suolikanavan (mukaan lukien maha-suolikanavan ylä- ja alaosan ja peräsuolen) verenvuotoja ilmeni apiksabaanin käytössä yhteensä 0,76 %:lla vuodessa. ISTH-kriteerien mukaan merkittäviä silmänsisäisiä verenvuotoja ilmeni apiksabaanin käytössä yhteensä 0,18 %:lla vuodessa.

Tutkimuksissa, jotka koskivat syvän laskimotukoksen hoitoa, keuhkoembolian hoitoa ja syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisyä, apiksabaanin käytössä ilmeneviin verenvuotoihin liittyviä haittavaikutuksia ilmeni yhteensä 15,6 %:lla vuodessa apiksabaanin ja enoksapariinin/varfariinin vertailututkimuksessa ja 13,3 %:lla apiksabaanin ja lumelääkkeen vertailututkimuksessa (ks. kohta Farmakodynamiikka).

Haittavaikutukset taulukoituina

Taulukon 3 haittavaikutukset on ryhmitelty erikseen aikuisten osalta kaikille hyväksytyille käyttöaiheille ja 28 vuorokauden – < 18 vuoden ikäisten pediatristen potilaiden osalta laskimotromboembolioiden hoidolle ja laskimotromboembolioiden uusiutumisen ehkäisylle sekä elinluokittain ja seuraavasti määritellyin esiintymistiheyksittäin: hyvin yleiset (≥ 1/10); yleiset (≥ 1/100, < 1/10); melko harvinaiset (≥ 1/1 000, < 1/100); harvinaiset (≥ 1/10 000, < 1/1 000); hyvin harvinaiset (< 1/10 000); tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä esiintyvyyden arviointiin).

Taulukossa 3 pediatrisilla potilailla raportoitujen haittavaikutusten esiintymistiheydet on saatu CV185325-tutkimuksesta, jossa apiksabaania annettiin laskimotromboembolioiden hoitoon ja laskimotromboembolioiden uusiutumisen ehkäisyyn.

Taulukko 3: Haittavaikutukset taulukoituina

* Yleistynyttä kutinaa ei esiintynyt CV185057-tutkimuksessa (laskimotromboembolioiden [VTE] pitkäkestoinen ehkäisy).

^† Termi “aivoverenvuoto” käsittää kaikki kallonsisäiset ja selkärangan verenvuodot (eli vuotavan aivohalvauksen tai aivokuorukan, pikkuaivojen, kammionsisäisen tai kovakalvonalaisen verenvuodon).

‡ Käsittää anafylaktisen reaktion, lääkeyliherkkyyden ja yliherkkyyden.

§ Käsittää runsaan kuukautisvuodon, välivuodon ja emättimen verenvuodon.

Apiksabaanin käyttöön saattaa liittyä suurentunut piilevän tai avoimen verenvuodon riski mistä tahansa kudoksesta tai elimestä, mikä saattaa johtaa verenvuodon aiheuttamaan anemiaan. Merkit, oireet ja vaikeusaste vaihtelevat verenvuodon paikan ja määrän tai laajuuden mukaan (ks. kohdat Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Farmakodynamiikka).

Pediatriset potilaat

Apiksabaanin turvallisuutta on tutkittu yhdessä vaiheen I ja kolmessa vaiheen II/III kliinisessä tutkimuksessa 970 potilaalla. Näistä potilaista 568 sai yhden tai useamman apiksabaaniannoksen, ja kokonaisaltistus oli keskimäärin 1, 24, 331 ja 80 vuorokautta (ks. kohta Farmakodynamiikka). Potilaat saivat ikäänsä sopivaa apiksabaanin lääkemuotoa painoon suhteutettuina annoksina.

Apiksabaanin turvallisuusprofiili 28 vuorokauden – < 18 vuoden ikäisillä pediatrisilla potilailla oli yleisesti ottaen samanlainen kuin aikuisilla ja yhdenmukainen eri pediatrisissa ikäryhmissä.

Pediatrisilla potilailla yleisimmin raportoituja haittavaikutuksia olivat nenäverenvuoto ja epänormaali emätinverenvuoto (haittavaikutusprofiili ja esiintymistiheydet käyttöaiheittain, ks. taulukko 3).

Pediatrisilla potilailla nenäverenvuotoa (hyvin yleinen), epänormaalia emätinverenvuotoa (hyvin yleinen), yliherkkyyttä ja anafylaksiaa (yleinen), kutinaa (yleinen), hypotensiota (yleinen), hematoketsiaa (yleinen), aspartaattiaminotransferaasiarvon suurenemista (yleinen), alopesiaa (yleinen) ja toimenpiteen jälkeistä verenvuotoa (yleinen) raportoitiin useammin kuin apiksabaania saaneilla aikuisilla, mutta yleisyysluokka oli sama kuin standardihoitoa saaneilla pediatrisilla potilailla. Ainoa poikkeus oli epänormaali emätinverenvuoto, jota raportoitiin yleisesti standardihoitoa saaneessa ryhmässä. Yhtä lukuun ottamatta kaikilla pediatrisilla potilailla, jotka saivat samanaikaisesti solunsalpaajahoitoa perussairautena olevaan maligniteettiin, raportoitiin maksan transaminaasiarvojen suurenemista.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle:

www-sivusto: www.fimea.fi

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea

Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri

PL 55

00034 FIMEA

Apiksabaanin yliannos saattaa johtaa suurentuneeseen verenvuotoriskiin. Jos hemorragisia komplikaatioita ilmenee, hoito on lopetettava ja vuodon syy on selvitettävä. Asianmukaisen hoidon aloittamista, esim. verenvuodon tyrehdyttäminen kirurgisesti, jääplasman siirto tai hyytymistekijä Xa:n estäjen vaikutuksen kumoavan lääkeaineen anto, on harkittava (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Kontrolloiduissa kliinisissä tutkimuksissa terveille aikuisille koehenkilöille suun kautta annettu apiksabaani enintään 50 mg:n annoksina päivittäin 3–7 vuorokauden ajan (25 mg kahdesti vuorokaudessa 7 päivän ajan tai 50 mg kerran vuorokaudessa 3 päivän ajan) ei aiheuttanut kliinisesti merkityksellisiä haittavaikutuksia.

Kun terveille aikuisille koehenkilöille annettiin aktiivihiiltä 2 ja 6 tunnin kuluttua 20 mg:n apiksabaaniannoksesta, apiksabaanin keskimääräinen AUC‑arvo pieneni vastaavasti 50 % ja 27 % mutta C_max‑arvo ei muuttunut mitenkään. Yksinään annetun apiksabaanin keskimääräinen puoliintumisaika lyheni 13,4 tunnista 5,3 tuntiin, kun aktiivihiili annettiin 2 tunnin kuluttua, ja 4,9 tuntiin, kun aktiivihiili annettiin 6 tunnin kuluttua apiksabaaniannoksesta. Aktiivihiilen antamisesta voi siis olla hyötyä apiksabaanin yliannostuksessa tai tahattomassa nauttimisessa.

Kun loppuvaiheen munuaissairautta (end‑stage renal disease, ESRD) sairastaneille tutkittaville annettiin 5 mg apiksabaania kerta-annoksena suun kautta, hemodialyysi pienensi apiksabaanin AUC-arvoa 14 %. Siksi hemodialyysi ei todennäköisesti ole tehokas keino hoitaa apiksabaanin yliannostusta.

Tilanteisiin, joissa antikoagulaatio on kumottava hengenvaarallisen tai hallitsemattoman verenvuodon takia, aikuisille on saatavilla hyytymistekijä Xa:n estäjien vaikutusta kumoava lääkeaine (andeksaneetti alfa) (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet). Myös protrombiinikompleksikonsentraattien (PCC) tai rekombinantti tekijä VIIa:n antoa voidaan harkita. Muutokset trombiinin muodostusta määrittäneessä kokeessa osoittivat apiksabaanin farmakodynaamisten vaikutusten kumoutumisen alkavan infuusion lopussa ja palautuvan lähtötasolle 4 tunnin kuluessa siitä, kun 30 minuuttia kestänyt neljän hyytymistekijän PCC‑infuusio oli aloitettu terveille koehenkilöille. Kliinistä kokemusta ei kuitenkaan ole neljän hyytymistekijän PCC‑valmisteiden käytöstä verenvuodon tyrehdyttämiseen sellaisilla henkilöillä, jotka ovat saaneet apiksabaania. Toistaiseksi ei ole kokemusta rekombinantti tekijä VIIa:n käytöstä apiksabaania saavilla henkilöillä. Rekombinantti tekijä VIIa:n uudelleenantoa voidaan harkita ja annosta muuttaa verenvuodon korjaantumisen perusteella.

Apiksabaanin farmakodynaamisen vaikutuksen spesifisesti kumoavan aineen (andeksaneetti alfa) sopivuutta ei ole varmistettu pediatrisilla potilailla (ks. andeksaneetti alfan valmisteyhteenveto). Myös jääplasman siirtoa, protrombiinikompleksikonsentraattien (PCC) tai rekombinantti tekijä VIIa:n antoa voidaan harkita.

Vaikean verenvuodon tapauksessa on harkittava veren hyytymisen asiantuntijan konsultointia, jos tällainen asiantuntija on paikallisesti saatavilla.

Farmakoterapeuttinen ryhmä: antitromboottiset lääkeaineet, suorat hyytymistekijä Xa:n estäjät, ATC-koodi: B01AF02

Vaikutusmekanismi

Apiksabaani on voimakas, suun kautta annosteltava, palautuvasti sitoutuva ja erittäin selektiivinen hyytymistekijä Xa:n suora estäjä. Se ei tarvitse antitrombiini III:a tuottaakseen antitromboottista vaikutusta. Apiksabaani estää vapaata ja hyytymään sitoutunutta tekijä Xa:ta ja protrombinaasin toimintaa. Apiksabaani ei vaikuta suoraan verihiutaleiden aggregaatioon, mutta estää epäsuorasti trombiinin aiheuttamaa verihiutaleiden aggregaatiota. Estämällä tekijä Xa:ta apiksabaani estää trombiinin muodostumisen ja trombin kehittymisen. Eläinmalleilla toteutetut apiksabaanin prekliiniset tutkimukset ovat osoittaneet antitromboottista tehoa valtimo‑ ja laskimotromboosien ehkäisyssä annoksilla, joilla verenvuodon tyrehdyttämiskyky säilyi.

Farmakodynaamiset vaikutukset

Apiksabaanin farmakodynaamiset vaikutukset ovat sen vaikutusmekanismin mukaiset (tekijä Xa:n estäminen). Tekijä Xa:n estämisen seurauksena apiksabaani pidentää hyytymiskokeiden tuloksia, kuten protrombiiniaikaa (PT), INR:ää ja aktivoitua partiaalista tromboplastiiniaikaa (APTT). Näissä hyytymistutkimuksissa aikuisilla todetut muutokset oletetulla hoitoannoksella ovat vähäisiä ja voivat vaihdella suuresti. Niitä ei suositella käytettäväksi arvioitaessa apiksabaanin farmakodynaamisia vaikutuksia. Trombiinin muodostusta ihmisen plasmassa määrittäneessä kokeessa apiksabaani alensi endogeenistä trombiinipotentiaalia.

Apiksabaanilla on myös antifaktori Xa ‑aktiivisuutta, mitä osoittaa tekijä Xa:n entsyymitoiminnan väheneminen useissa kaupallisissa määritystesteissä; tosin tulokset eri testeistä vaihtelevat. Aikuisista saatavilla olevat kliiniset tutkimustulokset koskevat vain kromogeenistä Rotachrom^® Heparin ‑määritystä. Antifaktori Xa ‑aktiivisuudella on läheinen, suora lineaarinen suhde apiksabaanin pitoisuuteen plasmassa, ja aktiivisuus on suurimmillaan silloin, kun saavutetaan apiksabaanin huippupitoisuus plasmassa. Apiksabaanin pitoisuudella plasmassa ja antifaktori Xa ‑aktiivisuudella on suurin piirtein lineaarinen suhde laajalla apiksabaanin annoskirjolla. Apiksabaanilla tehtyjen pediatristen tutkimusten mukaan apiksabaanin pitoisuuden ja antifaktori Xa ‑aktiivisuuden lineaarinen suhde on yhdenmukainen aikuisilla aiemmin dokumentoidun suhteen kanssa. Tämä tukee apiksabaanin dokumentoitua vaikutusmekanismia tekijä Xa:n selektiivisenä estäjänä.

Taulukossa 4 alla on kullekin aikuisten käyttöaiheelle arvioitu vakaan tilan altistus ja antifaktori Xa -aktiivisuus. Kun apiksabaania annetaan ei‑läppäperäistä eteisvärinää sairastaville aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisemiseksi, ”peak‑to‑trough”-pitoisuuksien vaihtelu on tulosten mukaan alle 1,7‑kertaista. Kun apiksabaania annetaan syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian hoitamiseksi ja syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisemiseksi, ”peak‑to‑trough”-pitoisuuksien vaihtelu on tulosten mukaan alle 2,2‑kertaista.

Taulukko 4: Arvioitu vakaan tilan apiksabaanialtistus ja antifaktori Xa -aktiivisuus

* Annoksen suhteen vakioitu populaatio ARISTOTLE-tutkimuksessa käytetyistä kolmesta annoksen pienentämiskriteereistä kahden perusteella.

Vaikka apiksabaanihoito ei edellytä rutiininomaista altistuksen seurantaa, kalibroitu, kvantitatiivinen antifaktori Xa ‑määritys saattaa olla hyödyllinen poikkeustilanteissa, joissa apiksabaanialtistuksesta saadut tiedot auttavat hoitopäätöksen tekemistä, esim. yliannostuksen tai hätäleikkauksen yhteydessä.

Pediatriset potilaat

Apiksabaanilla tehdyissä pediatrisissa tutkimuksissa käytettiin STA^® Liquid Anti-Xa -apiksabaanimääritystä. Näiden tutkimusten tulosten mukaan apiksabaanin pitoisuuden ja antifaktori Xa ‑aktiivisuuden (AXA) lineaarinen suhde on yhdenmukainen aikuisilla aiemmin dokumentoidun suhteen kanssa. Tämä tukee apiksabaanin dokumentoitua vaikutusmekanismia tekijä Xa:n selektiivisenä estäjänä.

CV185155-tutkimuksen painoalueella 9 – ≥ 35 kg antifaktori Xa ‑aktiivisuuden minimi- ja maksimiarvojen geometriset keskiarvot (%CV) vaihtelivat välillä 27,1 (22,2) ng/ml ja 71,9 (17,3) ng/ml, mikä vastasi C_minss- ja C_maxss-arvojen geometrisiä keskiarvoja (%CV) 30,3 (22) ng/ml ja 80,8 (16,8) ng/ml. Altistukset, jotka saavutettiin näillä antifaktori Xa ‑aktiivisuusalueilla käytettäessä pediatrista annostusta, olivat verrattavissa niiden aikuisten altistuksiin, jotka saivat apiksabaaniannosta 2,5 mg kahdesti vuorokaudessa.

CV185362-tutkimuksen painoalueella 6 – ≥ 35 kg antifaktori Xa ‑aktiivisuuden minimi- ja maksimiarvojen geometriset keskiarvot (%CV) vaihtelivat välillä 67,1 (30,2) ng/ml ja 213 (41,7) ng/ml, mikä vastasi C_minss- ja C_maxss-arvojen geometrisiä keskiarvoja (%CV) 71,3 (61,3) ng/ml ja 230 (39,5) ng/ml. Altistukset, jotka saavutettiin näillä antifaktori Xa ‑aktiivisuusalueilla käytettäessä pediatrista annostusta, olivat verrattavissa niiden aikuisten altistuksiin, jotka saivat apiksabaaniannosta 5 mg kahdesti vuorokaudessa.

CV185325-tutkimuksen painoalueella 6 – ≥ 35 kg antifaktori Xa ‑aktiivisuuden minimi- ja maksimiarvojen geometriset keskiarvot (%CV) vaihtelivat välillä 47,1 (57,2) ng/ml ja 146 (40,2) ng/ml, mikä vastasi C_minss- ja C_maxss-arvojen geometrisiä keskiarvoja (%CV) 50 (54,5) ng/ml ja 144 (36,9) ng/ml. Altistukset, jotka saavutettiin näillä antifaktori Xa ‑aktiivisuusalueilla käytettäessä pediatrista annostusta, olivat verrattavissa niiden aikuisten altistuksiin, jotka saivat apiksabaaniannosta 5 mg kahdesti vuorokaudessa.

Pediatrisissa tutkimuksissa arvioitu vakaan tilan altistus ja antifaktori Xa ‑aktiivisuus viittaavat siihen, että vakaassa tilassa apiksabaanipitoisuuksien ja antifaktori Xa ‑tasojen ”peak‑to‑trough” -vaihtelu oli noin 3‑kertaista (min, maks: 2,65–3,22) koko populaatiossa.

Kliininen teho ja turvallisuus

Aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisy aikuispotilaille, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä

Kliiniseen tutkimusohjelmaan (ARISTOTLE: apiksabaani vs. varfariini; AVERROES: apiksabaani vs. ASA) satunnaistettiin yhteensä 23 799 aikuispotilasta, joista 11 927 sai apiksabaania. Tutkimusohjelman tavoitteena oli osoittaa apiksabaanin teho ja turvallisuus aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisyssä potilailla, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä ja vähintään yksi muu riskitekijä, esim.

• aiempi aivohalvaus tai ohimenevä aivoverenkiertohäiriö (TIA)
• ikä ≥ 75 vuotta
• kohonnut verenpaine
• diabetes mellitus
• oireinen sydämen vajaatoiminta (NYHA-luokka ≥ II).

ARISTOTLE-tutkimus

ARISTOTLE-tutkimuksessa yhteensä 18 201 aikuispotilasta satunnaistettiin saamaan kaksoissokkoutetusti joko 5 mg apiksabaania kahdesti vuorokaudessa (tai 2,5 mg kahdesti vuorokaudessa valikoiduilla potilailla [4,7 %], ks. kohta Annostus ja antotapa) tai varfariinia (INR:n tavoitetaso 2,0–3,0). Potilaat saivat tutkittavaa vaikuttavaa ainetta keskimäärin 20 kuukautta. Potilaiden keskimääräinen ikä oli 69,1 vuotta, keskimääräinen CHADS₂-pistemäärä 2,1, ja 18,9 %:lla potilaista oli ollut aiemmin aivohalvaus tai ohimenevä aivoverenkiertohäiriö.

Apiksabaani oli tässä tutkimuksessa tilastollisesti merkitsevästi parempi kuin varfariini ensisijaisen päätetapahtuman eli (vuotavan tai iskeemisen) aivohalvauksen ja systeemisen embolian ehkäisyn, suhteen (ks. taulukko 5).

Taulukko 5: Tehotulokset eteisvärinäpotilaiden hoidossa ARISTOTLE-tutkimuksessa

Varfariinihoitoon satunnaistettujen potilaiden prosenttiluku (mediaani), joka kertoo vuoden ajalta tavoitetasolla (INR 2–3) pysytyn ajan prosentteina (time in therapeutic range, TTR), oli 66 %.

Apiksabaanin osoitettiin vähentävän aivohalvauksia ja systeemisiä embolioita enemmän kuin varfariini kaikilla TTR-tasoilla tutkimuskeskuskohtaisesti; apiksabaanin riskitiheyssuhde oli varfariiniin verrattuna TTR:n yläkvartiilissa 0,73 (95 % CI: 0,38; 1,40).

Tärkeimmät toissijaiset päätetapahtumat olivat merkittävä verenvuoto ja kuolema mistä tahansa syystä johtuvat. Näitä tutkittiin ennalta määritellyn hierarkkisen tutkimusstrategian mukaisesti, jotta tyypin I kokonaisvirhe tutkimuksessa voitiin hallita. Apiksabaani todettiin varfariinia tilastollisesti merkitsevästi paremmaksi myös molempien tärkeimpien toissijaisten päätetapahtumien (merkittävä verenvuoto ja kuolema mistä tahansa syystä) suhteen (taulukko 6). INR‑seurannan paranemisen myötä apiksabaanihoidolla havaitut hyödyt mistä tahansa syystä johtuvien kuolemien suhteen vähenevät varfariiniin verrattuna.

Taulukko 6: Toissijaiset päätetapahtumat eteisvärinäpotilaiden hoidossa ARISTOTLE-tutkimuksessa

*Merkittävä verenvuoto ISTH (International Society on Thrombosis and Haemostasis) ‑kriteereillä määriteltynä

† Kliinisesti merkityksellinen mutta ei merkittävä

Haittavaikutusten vuoksi ARISTOTLE-tutkimukseen osallistumisensa keskeytti yhteensä 1,8 % apiksabaania saaneista ja 2,6 % varfariinia saaneista.

Tehoa koskeneet tulokset olivat ennalta määritellyissä alaryhmissä (mukaan lukien CHADS₂-pistemäärä, ikä, paino, sukupuoli, munuaistoiminnan tila, aiempi aivohalvaus tai ohimenevä aivoverenkiertohäiriö, diabetes) yhdenmukaiset koko tutkimuspopulaation ensisijaisten tehotulosten kanssa.

ISTH-kriteerien mukaan merkittävien maha-suolikanavan (mukaan lukien maha-suolikanavan yläosan, maha-suolikanavan alaosan ja peräsuolen) verenvuotojen ilmaantuvuus oli apiksabaaniryhmässä 0,76 %/v ja varfariiniryhmässä 0,86 %/v.

Merkittäviä verenvuotoja koskeneet tulokset olivat ennalta määritellyissä alaryhmissä (mukaan lukien CHADS₂-pistemäärä, ikä, paino, sukupuoli, munuaistoiminnan tila, aiempi aivohalvaus tai ohimenevä aivoverenkiertohäiriö, diabetes) yhdenmukaiset koko tutkimuspopulaation ensisijaisten tulosten kanssa.

AVERROES-tutkimus

AVERROES-tutkimuksessa satunnaistettiin yhteensä 5 598 aikuispotilasta, joille K‑vitamiiniantagonistihoito ei tutkijoiden arvion mukaan sopinut, saamaan joko 5 mg apiksabaania kahdesti vuorokaudessa (tai 2,5 mg kahdesti vuorokaudessa valikoiduille potilaille [6,4 %], ks. kohta Annostus ja antotapa) tai ASAa. ASAa annettiin kerran vuorokaudessa tutkijan harkinnan mukaan joko 81 mg (64 %), 162 mg (26,9 %), 243 mg (2,1 %) tai 324 mg (6,6 %). Potilaat saivat tutkittavaa vaikuttavaa ainetta keskimäärin 14 kuukautta. Potilaiden keskimääräinen ikä oli 69,9 vuotta ja keskimääräinen CHADS₂-pistemäärä 2,0. Potilaista 13,6 %:lla oli ollut joskus aiemmin aivohalvaus tai ohimenevä aivoverenkiertohäiriö.

Tässä tutkimuksessa potilasta pidettiin tavallisesti soveltumattomana K‑vitamiiniantagonistihoitoon mm. silloin, jos hän ei kyennyt saavuttamaan/ei todennäköisesti saavuttaisi INR:n tavoitetasoa (42,6 %); hän kieltäytyi K‑vitamiiniantagonistihoidosta (37,4 %); CHADS2‑pistemäärä oli 1 eikä lääkäri suositellut K‑vitamiiniantagonistihoitoa (21,3 %); potilaan ei luotettu noudattavan K‑vitamiiniantagonistihoitoa ohjeiden mukaisesti (15,0 %); ja potilasta oli vaikeaa/olisi odotettavasti vaikeaa tavoittaa kiireellisissä annosmuutoksissa (11,7 %).

AVERROES-tutkimus lopetettiin riippumattoman seurantaryhmän (Independent Data Monitoring Committee) suosituksesta ennenaikaisesti, koska saatiin selvä näyttö aivohalvausten ja systeemisten embolioiden vähenemisestä ja hyväksyttävästä turvallisuusprofiilista.

Haittavaikutusten vuoksi AVERROES-tutkimukseen osallistumisensa keskeytti yhteensä 1,5 % apiksabaania saaneista ja 1,3 % ASAa saaneista.

Tässä tutkimuksessa apiksabaani oli ASAa tilastollisesti merkitsevästi parempi ensisijaisen päätetapahtuman suhteen eli (vuotavan, iskeemisen tai määrittämättömän) aivohalvauksen tai systeemisen embolian ehkäisyssä (ks. taulukko 7).

Taulukko 7: Tärkeimmät tehotulokset eteisvärinäpotilaiden hoidossa AVERROES-tutkimuksessa

*Arvioitu perättäisillä testeillä tyypin 1 kokonaisvirheen hallitsemiseksi tutkimuksessa

†Toissijainen päätetapahtuma

Apiksabaani- ja ASA-ryhmät eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi merkittävien verenvuotojen ilmaantuvuuden suhteen (ks. taulukko 8).

Taulukko 8: Eteisvärinäpotilaiden vuototapahtumat AVERROES-tutkimuksessa

*Merkittävä verenvuoto ISTH (International Society on Thrombosis and Haemostasis) -kriteereillä määriteltynä

† Kliinisesti merkityksellinen mutta ei merkittävä

Potilaat, joilla on ei‑läppäperäinen eteisvärinä ja sepelvaltimotautikohtaus ja/tai joille tehdään perkutaaninen sepelvaltimotoimenpide

AUGUSTUS on avoin, satunnaistettu, kontrolloitu, 2 x 2 faktoriaalisen asetelman tutkimus, johon otettiin 4614 aikuispotilasta, joilla oli ei‑läppäperäinen eteisvärinä ja sepelvaltimotautikohtaus (43 %) ja/tai joille tehtiin perkutaaninen sepelvaltimotoimenpide (56 %). Kaikki potilaat saivat taustahoitoa P2Y12:n estäjällä (klopidogreeli: 90,3 %), joka oli määrätty paikallisen standardihoidon mukaan.

Potilaat satunnaistettiin enintään 14 vuorokauden kuluessa sepelvaltimotautikohtauksesta ja/tai perkutaanisesta sepelvaltimotoimenpiteestä saamaan joko apiksabaania annoksella 5 mg kahdesti vuorokaudessa (2,5 mg kahdesti vuorokaudessa, jos kaksi tai useampi kriteeriä annoksen pienentämiseen täyttyi; 4,2 % sai pienempää annosta) tai K‑vitamiiniantagonistia sekä joko ASAa (81 mg kerran vuorokaudessa) tai lumelääkettä. Potilaiden keskimääräinen ikä oli 69,9 vuotta, ja satunnaistetuista potilaista 94 %:lla oli CHA₂DS₂-VASc‑pisteitä > 2 ja 47 %:lla oli HAS-BLED‑pisteitä > 3. K‑vitamiiniantagonistihoitoon satunnaistetuilla potilailla TTR-osuus (time in therapeutic range) (INR 2–3) oli 56 %, 32 % ajasta oli alle TTR:n ja 12 % yli TTR:n.

AUGUSTUS‑tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena oli arvioida turvallisuutta, ja sen ensisijainen päätetapahtuma oli ISTH‑kriteerien mukainen merkittävä verenvuoto tai kliinisesti relevantti ei‑merkittävä verenvuoto. Apiksabaanin ja K‑vitamiiniantagonistin vertailussa turvallisuuden ensisijainen päätetapahtuma – ISTH‑kriteerien mukainen merkittävä verenvuoto tai kliinisesti relevantti ei‑merkittävä verenvuoto kuukauden 6 kohdalla – ilmeni 241 potilaalla (10,5 %:lla) apiksabaaniryhmässä ja 332 potilaalla (14,7 %:lla) K‑vitamiiniantagonistiryhmässä (riskitiheyssuhde = 0,69, 95 %:n luottamusväli: 0,58, 0,82; 2‑suuntainen p < 0,0001 koskien vertailukelpoisuutta (non-inferiority) ja p < 0,0001 koskien paremmuutta (superiority)). K‑vitamiiniantagonistin kohdalla lisäanalyysit, joissa käytettiin TTR:n mukaisia alaryhmiä, osoittivat että suurin osuus verenvuodoista liittyi TTR:n alimpaan neljännekseen. Verenvuoto‑osuus oli samansuuntainen apiksabaanin ja TTR:n ylimmän neljänneksen välillä.

ASAn ja lumelääkkeen vertailussa turvallisuuden ensisijainen päätetapahtuma – ISTH‑kriteerien mukainen merkittävä verenvuoto tai kliinisesti relevantti ei‑merkittävä verenvuoto kuukauden 6 kohdalla – ilmeni 367 potilaalla (16,1 %:lla) ASA‑ryhmässä ja 204 potilaalla (9,0%:lla) lumelääkeryhmässä (riskitiheyssuhde = 1,88, 95 %:n luottamusväli: 1,58, 2,23; 2‑suuntainen p < 0,0001).

Tarkemmin ilmaistuna apiksabaanilla hoidetuilla potilailla ilmeni merkittävää verenvuotoa tai kliinisesti relevanttia ei‑merkittävää verenvuotoa 157:llä potilaalla (13,7 %:lla) ASA‑ryhmässä ja 84:llä potilaalla (7,4 %:lla) lumelääkeryhmässä. K‑vitamiiniantagonistilla hoidetuilla potilailla ilmeni merkittävää verenvuotoa tai kliinisesti relevanttia ei‑merkittävää verenvuotoa 208:lla potilaalla (18,5 %:lla) ASA‑ryhmässä ja 122:lla potilaalla (10,8 %:lla) lumelääkeryhmässä.

Tutkimuksen toissijaisena tavoitteena arvioitiin hoidon muita vaikutuksia yhdistetyillä päätetapahtumilla.

Apiksabaanin ja K‑vitamiiniantagonistin vertailussa kuoleman tai sairaalahoidon uusiutumisen yhdistetty päätetapahtuma ilmeni 541 potilaalla (23,5 %:lla) apiksabaaniryhmässä ja 632 potilaalla (27,4 %:lla) K‑vitamiiniantagonistiryhmässä. Kuoleman tai iskeemisen tapahtuman (aivohalvaus, sydäninfarkti, stenttitromboosi tai äkillinen revaskularisaatio) yhdistetty päätetapahtuma ilmeni 170 potilaalla (7,4 %:lla) apiksabaaniryhmässä ja 182 potilaalla (7,9 %:lla) K‑vitamiiniantagonistiryhmässä.

ASAn ja lumelääkkeen vertailussa kuoleman tai sairaalahoidon uusiutumisen yhdistetty päätetapahtuma ilmeni 604 potilaalla (26,2 %:lla) ASA‑ryhmässä ja 569 potilaalla (24,7 %:lla) lumelääkeryhmässä. Kuoleman tai iskeemisen tapahtuman (aivohalvaus, sydäninfarkti, stenttitromboosi tai äkillinen revaskularisaatio) yhdistetty päätetapahtuma ilmeni 163 potilaalla (7,1 %:lla) ASA‑ryhmässä ja 189 potilaalla (8,2 %:lla) lumelääkeryhmässä.

Potilaat, joille tehdään rytminsiirto

Avoimeen EMANATE‑monikeskustutkimukseen osallistui 1500 aikuispotilasta, joita ei ollut joko aiemmin hoidettu suun kautta otettavilla antikoagulanteilla tai joita oli hoidettu etukäteen alle 48 tunnin ajan ja jotka olivat menossa rytminsiirtoon ei‑läppäperäisen eteisvärinän takia. Potilaat satunnaistettiin suhteessa 1:1 saamaan apiksabaania tai hepariinia ja/tai K‑vitamiiniantagonistia sydän- ja verisuonitapahtumien ehkäisemiseksi. Potilaille tehtiin sähköinen ja/tai lääkkeellinen rytminsiirto, kun he olivat saaneet vähintään 5 annosta apiksabaania annostuksella 5 mg kahdesti vuorokaudessa (tai 2,5 mg kahdesti vuorokaudessa, jos annosta piti pienentää (ks. kohta Annostus ja antotapa), tai vähintään 2 tunnin päästä 10 mg:n latausannoksesta (tai 5 mg:n latausannoksesta, jos annosta piti pienentää (ks. kohta Annostus ja antotapa), jos rytminsiirto piti tehdä aiemmin. Apiksabaaniryhmässä 342 potilasta sai latausannoksen (331 potilasta sai 10 mg:n annoksen ja 11 potilasta sai 5 mg:n annoksen).

Apiksabaaniryhmässä (n = 753) ei todettu yhtään aivohalvausta (0 %), ja hepariini‑ ja/tai K‑vitamiiniantagonistiryhmässä aivohalvauksia todettiin 6 (0,80 %) (n = 747; riskisuhde 0,00, 95 %:n luottamusväli 0,00, 0,64). Apiksabaaniryhmässä kuolemantapauksia (kuolema mistä tahansa syystä) oli 2 (0,27 %), ja 1 kuolemantapaus (0,13 %) hepariini‑ ja/tai K‑vitamiiniantagonistiryhmässä. Systeemistä emboliaa ei raportoitu ollenkaan.

3 potilaalla apiksabaaniryhmässä (0,41 %) ilmeni merkittäviä verenvuotoja ja 11 potilaalla (1,50 %) kliinisesti relevantteja ei‑merkittäviä (CRNM) verenvuotoja, kun taas hepariini‑ ja/tai K‑vitamiiniantagonistiryhmässä vastaavat luvut olivat 6 (0,83 %) ja 13 (1,80 %).

Tässä eksploratiivisessa tutkimuksessa hoidon tehokkuus ja turvallisuus olivat vastaavat apiksabaani‑ ja hepariini‑ ja/tai K‑vitamiiniantagonistiryhmässä rytminsiirron yhteydessä.

Syvän laskimotukoksen hoito, keuhkoembolian hoito ja syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisy

Aikuisten kliinisen tutkimusohjelman (AMPLIFY: apiksabaani vs. enoksapariini/varfariini, AMPLIFY‑EXT: apiksabaani vs. lumelääke) tarkoituksena oli osoittaa, että apiksabaani on tehokas ja turvallinen syvän laskimotukoksen ja/tai keuhkoembolian hoidossa (AMPLIFY) ja pitkäkestoisempana hoitona syvän laskimotukoksen ja/tai keuhkoembolian uusiutumisen ehkäisyssä, sitten kun potilas on ensin saanut 6‒12 kuukautta antikoagulanttihoitoa syvään laskimotukokseen ja/tai keuhkoemboliaan (AMPLIFY‑EXT). Nämä molemmat olivat satunnaistettuja, kansainvälisiä kaksoissokkotutkimuksia, joissa käytettiin rinnakkaisryhmiä ja joihin osallistuneilla potilailla oli oireinen proksimaalinen syvä laskimotukos tai oireinen keuhkoembolia. Riippumaton, sokkoutettu seurantaryhmä arvioi kaikki tärkeimmät turvallisuuden ja tehon päätetapahtumat.

AMPLIFY-tutkimus

AMPLIFY-tutkimuksessa satunnaistettiin yhteensä 5 395 aikuispotilasta saamaan ensin 10 mg apiksabaania kahdesti vuorokaudessa suun kautta 7 päivän ajan ja sitten 5 mg apiksabaania kahdesti vuorokaudessa suun kautta 6 kuukauden ajan tai enoksapariinia 1 mg/kg kahdesti vuorokaudessa ihon alle vähintään 5 päivän ajan (kunnes INR ≥ 2) ja varfariinia (INR‑tavoitetaso 2,0‒3,0) suun kautta 6 kuukauden ajan.

Satunnaistettujen potilaiden keskimääräinen ikä oli 56,9 vuotta, ja 89,8 %:lla ilmeni provosoimattomia laskimotromboemboliatapahtumia.

Varfariinihoitoon satunnaistettujen potilaiden prosenttiluku (mediaani), joka kertoo vuoden ajalta tavoitetasolla (INR 2,0–3,0) pysytyn ajan prosentteina (time in therapeutic range, TTR), oli 60,9. Apiksabaanin osoitettiin vähentävän oireisten laskimotromboembolioiden uusiutumista tai niihin liittyviä kuolemantapauksia kaikilla TTR-tasoilla, jotka laskettiin tutkimuskeskuskohtaisesti. Tutkimuskeskuskohtaisesti lasketun TTR:n ylimmässä kvartiilissa apiksabaanin riskitiheyssuhde enoksapariiniin/varfariiniin oli 0,79 (95 % CI: 0,39; 1,61).

Tutkimus osoitti apiksabaanin vertailukelpoiseksi enoksapariinin/varfariinin kanssa arvioidun yhdistetyn ensisijaisen päätetapahtuman eli oireisten laskimotromboembolioiden (kuolemaan johtamaton syvä laskimotukos tai kuolemaan johtamaton keuhkoembolia) uusiutumisen tai laskimotromboembolioihin liittyvän kuoleman suhteen (ks. taulukko 9).

Taulukko 9: Tehotulokset AMPLIFY-tutkimuksessa

*Vertailukelpoinen enoksapariinin/varfariinin kanssa (p‑arvo < 0,0001)

Apiksabaanin teho laskimotromboembolian aloitushoidossa oli yhdenmukainen potilailla, joilla oli keuhkoembolia (riskitiheyssuhde 0,9; 95 % CI [0,5; 1,6]) tai syvä laskimotukos (riskitiheyssuhde 0,8; 95 % CI [0,5; 1,3]). Teho oli yleisesti ottaen yhdenmukainen eri alaryhmissä, mukaan lukien ikä, sukupuoli, painoindeksi (BMI), munuaistoiminta, alkuperäisen keuhkoembolian laajuus, syvän laskimotukoksen sijanti ja aiempi parenteraalinen hepariinihoito.

Turvallisuuden ensisijainen päätetapahtuma oli merkittävä verenvuoto. Tutkimuksessa apiksabaani oli tilastollisesti parempi kuin enoksapariini/varfariini turvallisuuden ensisijaisen päätetapahtuman suhteen (riskitiheyssuhde 0,31, 95 % CI [0,17; 0,55], p‑arvo < 0,0001) (ks. taulukko 10).

Taulukko 10: Verenvuototulokset AMPLIFY-tutkimuksessa

Merkittäviä verenvuotoja ja kliinisesti relevantteja ei‑merkittäviä (CRNM) verenvuotoja missä tahansa elimistössä ilmeni yleensä vähemmän apiksabaaniryhmässä kuin enoksapariini/varfariiniryhmässä. Arvioituja ISTH-kriteerien mukaan merkittäviä maha-suolikanavan verenvuotoja ilmeni 6:lla (0,2 %) apiksabaanilla hoidetulla potilaalla ja 17:llä (0,6 %) enoksapariinilla/varfariinilla hoidetulla potilaalla.

AMPLIFY‑EXT‑tutkimus

AMPLIFY‑EXT‑tutkimuksessa satunnaistettiin yhteensä 2 482 aikuispotilasta saamaan joko 2,5 mg apiksabaania kahdesti vuorokaudessa suun kautta, 5 mg apiksabaania kahdesti vuorokaudessa suun kautta tai lumelääkettä 12 kuukauden ajan, sitten kun potilas oli ensin saanut 6‒12 kuukautta antikoagulanttihoitoa. Näistä potilaista 836 (33,7 %) osallistui AMPLIFY‑tutkimukseen ennen AMPLIFY‑EXT‑tutkimusta. Satunnaistettujen potilaiden keskimääräinen ikä oli 56,7 vuotta, ja 91,7 %:lla oli provosoimattomia laskimotromboemboliatapahtumia.

Tutkimuksessa molemmat apiksabaaniannokset olivat tilastollisesti parempia kuin lumelääke ensisijaisen päätetapahtuman eli oireisen laskimotromboembolian (kuolemaan johtamattoman syvän laskimotukoksen tai kuolemaan johtamattoman keuhkoembolian) uusiutumisen tai mistä tahansa syystä johtuvan kuoleman suhteen (ks. taulukko 11).

Taulukko 11: Tehotulokset AMPLIFY‑EXT‑tutkimuksessa

^¥ p‑arvo < 0,0001

* Jos potilaalla oli useampia kuin yksi yhdistettyyn päätetapahtumaan vaikuttava tapahtuma, vain ensimmäinen tapahtuma ilmoitettiin (esim. jos potilaalla ilmeni syvä laskimotukos ja sen jälkeen keuhkoembolia, vain syvä laskimotukos ilmoitettiin)

† Yksittäisillä tutkittavilla saattoi ilmetä useampi kuin yksi tapahtuma, jolloin he olivat edustettuina molemmissa luokitteluissa

Apiksabaanin teho laskimotromboembolian uusiutumisen ehkäisyssä säilyi eri alaryhmissä, mukaan lukien ikä, sukupuoli, BMI ja munuaistoiminta.

Turvallisuuteen liittyvä ensisijainen päätetapahtuma oli merkittävä verenvuoto hoitojakson aikana. Merkittävän verenvuodon ilmaantuvuus tutkimuksessa ei eronnut tilastollisesti jompaakumpaa apiksabaaniannoksista saaneiden ja lumelääkettä saaneiden välillä. Seuraavien tapahtumien ilmaantuvuus ei eronnut tilastollisesti merkitsevästi 2,5 mg apiksabaania kahdesti vuorokaudessa ja lumelääkettä saaneiden ryhmien välillä (ks. taulukko 12): merkittävät + kliinisesti relevantit ei-merkittävät verenvuodot (CRNM), vähäiset verenvuodot ja kaikki verenvuodot.

Taulukko 12: Verenvuototulokset AMPLIFY‑EXT‑tutkimuksessa

Arvioituja ISTH‑kriteerien mukaan merkittäviä maha-suolikanavan verenvuotoja ilmeni yhdellä (0,1 %) 5 mg apiksabaania kahdesti vuorokaudessa saaneella, ei yhdelläkään 2,5 mg apiksabaania kahdesti vuorokaudessa saaneella ja yhdellä (0,1 %) lumelääkettä saaneella potilaalla.

Pediatriset potilaat

Laskimotromboembolioiden (VTE) hoito ja laskimotromboembolioiden uusiutumisen ehkäisy 28 vuorokauden – alle 18 vuoden ikäisille potilaille

CV185325-tutkimus oli satunnaistettu, aktiivikontrolloitu, avoin monikeskustutkimus apiksabaanin käytöstä laskimotromboembolioiden hoitoon pediatrisilla potilailla. Tässä kuvailevassa teho- ja turvallisuustutkimuksessa oli mukana 217 pediatrista potilasta, jotka tarvitsivat antikoagulaatiohoitoa laskimotromboemboliaan ja laskimotromboembolian uusiutumisen ehkäisyyn: 137 potilasta kuului ikäryhmään 1 (12 – < 18 vuotta), 44 potilasta ikäryhmään 2 (2 – < 12 vuotta), 32 potilasta ikäryhmään 3 (28 vuorokautta – < 2 vuotta) ja 4 potilasta ikäryhmään 4 (syntymä – < 28 vuorokautta). Alkuperäinen laskimotromboembolia vahvistettiin kuvantamistutkimuksella ja arvioitiin riippumattomasti. Ennen satunnaistamista potilaat saivat standardiantikoagulaatiohoitoa enintään 14 vuorokauden ajan (standardiantikoagulaatiohoidon keskimääräinen (keskihajonta) kesto ennen tutkimuslääkityksen aloittamista oli 4,8 (2,5) vuorokautta, ja 92,3 %:lla potilaista tutkimuslääkitys aloitettiin ≤ 7 vuorokauden kuluttua). Potilaat satunnaistettiin suhteessa 2:1 saamaan ikäänsä sopivaa apiksabaanin lääkemuotoa (annokset mukautettiin painon perusteella vastaamaan aikuisten latausannosta 10 mg kahdesti vuorokaudessa 7 vuorokauden ajan ja sen jälkeen 5 mg kahdesti vuorokaudessa) tai standardihoitoa. Potilailla, joiden ikä oli 2 – < 18 vuotta, standardihoito koostui pienimolekyylisistä hepariineista (LMWH), fraktioimattomista hepariineista (UFH) tai K‑vitamiiniantagonisteista (VKA). Potilailla, joiden ikä oli 28 vuorokautta – < 2 vuotta, standardihoito rajoittui hepariineihin (UFH tai LMWH). Varsinainen hoitovaihe kesti 42–84 vuorokautta < 2 vuoden ikäisillä potilailla ja 84 vuorokautta > 2 vuoden ikäisillä potilailla. Potilailla, joiden ikä oli 28 vuorokautta – < 18 vuotta ja jotka satunnaistettiin saamaan apiksabaania, oli tilaisuus jatkaa apiksabaanihoitoa tutkimuksen jatkovaiheessa vielä 6–12 viikon ajan.

Tehon ensisijainen päätetapahtuma oli kaikkien kuvantamistutkimuksella vahvistettujen ja arvioitujen, oireisten ja oireettomien uusiutuneiden laskimotromboembolioiden ja laskimotromboemboliaan liittyvien kuolemien yhdistelmä. Laskimotromboemboliaan liittyviä kuolemia ei esiintynyt yhdelläkään potilaalla kummassakaan hoitoryhmässä. Yhteensä 4 (2,8 %) potilaalla apiksabaaniryhmässä ja 2 (2,8 %) potilaalla standardihoitoa saaneessa ryhmässä ilmeni vähintään yksi arvioitu, oireinen tai oireeton uusiutunut laskimotromboemboliatapahtuma.

Apiksabaaniryhmässä altistuksen mediaani 143 hoidetulla potilaalla oli 84,0 vuorokautta. Altistus kesti pidempään kuin 84 vuorokautta 67 (46,9 %) potilaalla. Turvallisuuden ensisijainen päätetapahtuma, eli merkittävien ja kliinisesti relevanttien ei-merkittävien verenvuotojen yhdistelmä, todettiin kahdella (1,4 %) apiksabaanihoitoa saaneella potilaalla ja yhdellä (1,4 %) standardihoitoa saaneella potilaalla; riskisuhde oli 0,99 (95 %:n luottamusväli 0,1; 10,8). Kaikissa tapauksissa kyseessä oli kliinisesti relevantti ei-merkittävä verenvuoto (CRNM). Vähäisiä verenvuotoja raportoitiin 51 (35,7 %) potilaalla apiksabaaniryhmässä ja 21 (29,6 %) potilaalla standardihoitoryhmässä; riskisuhde oli 1,19 (95 %:n luottamusväli 0,8; 1,8).

Merkittävä verenvuoto määriteltiin verenvuodoksi, joka täyttää vähintään yhden seuraavista kriteereistä: (i) kuolemaan johtava verenvuoto; (ii) kliinisesti ilmeinen verenvuoto, johon liittyy vähintään 20 g/l (2 g/dl) suuruinen hemoglobiiniarvon lasku 24 tunnin ajanjakson sisällä; (iii) vatsakalvontakainen, keuhkoissa esiintyvä, kallonsisäinen tai muuten keskushermostoon vaikuttava verenvuoto; ja (iv) verenvuoto, jonka hoitaminen vaatii leikkaussalitasoista kirurgista toimenpidettä (mukaan lukien toimenpideradiologia).

Kliinisesti relevantti ei-merkittävä verenvuoto määriteltiin verenvuodoksi, joka täyttää yhden tai molemmat seuraavista kriteereistä: (i) ilmeinen verenvuoto, jonka hoitamiseen annetaan verituotteita ja joka ei johdu suoraan henkilön perussairaudesta; ja (ii) verenvuoto, joka vaatii muualla kuin leikkaussalissa tehtävää lääketieteellistä tai kirurgista toimenpidettä hemostaasin palauttamiseksi.

Lievä verenvuoto määriteltiin miksi tahansa ilmeiseksi tai makroskooppiseksi näytöksi verenvuodosta, joka ei täytä edellä mainittuja merkittävän tai kliinisesti relevantin ei-merkittävän verenvuodon kriteerejä. Kuukautisvuoto luokiteltiin lieväksi verenvuototapahtumaksi kliinisesti relevantin ei-merkittävän verenvuodon sijasta.

Niillä 53 potilaalla, jotka osallistuivat jatkovaiheeseen ja saivat apiksabaanihoitoa, ei raportoitu yhtään oireista tai oireetonta uusiutunutta laskimotromboemboliaa tai laskimotromboemboliaan liittyvää kuolemaa. Jatkovaiheessa yhdelläkään potilaalla ei esiintynyt merkittäväksi tai kliinisesti relevantiksi ei-merkittäväksi arvioitua verenvuototapahtumaa. Kahdeksalla (8/53; 15,1 %) potilaalla esiintyi jatkovaiheessa lieviä verenvuototapahtumia.

Apiksabaaniryhmässä todettiin 3 kuolemaa ja standardihoitoryhmässä 1 kuolema, joiden kaikkien tutkija arvioi olleen hoitoon liittymättömiä. Tapahtumien riippumattoman arviointilautakunnan suorittaman arvioinnin mukaan mikään näistä kuolemista ei johtunut laskimotromboemboliasta tai verenvuototapahtumasta.

Pediatrisia potilaita koskeva apiksabaanin turvallisuustietokanta perustuu CV185325-tutkimukseen laskimotromboembolioiden hoidon ja laskimotromboembolioiden uusiutumisen ehkäisyn osalta. Laskimotromboembolioiden primaariprofylaksian osalta täydentäviä tietoja on saatu PREVAPIX-ALL-tutkimuksesta, SAXOPHONE-tutkimuksesta ja CV185118-kerta-annostutkimuksesta. Tietokannassa on mukana 970 pediatrista potilasta, joista 568 sai apiksabaania.

Hyväksyttyjä pediatrisia käyttöaiheita laskimotromboembolioiden primaariprofylaksiaan ei ole.

Laskimotromboembolioiden (VTE) ehkäisy pediatrisilla potilailla, joilla on akuutti lymfoblastileukemia tai lymfoblastinen lymfooma (ALL, LL)

PREVAPIX-ALL-tutkimuksessa yhteensä 512 äskettäin ALL‑ tai LL-diagnoosin saanutta potilasta, joiden ikä oli ≥ 1 – < 18 vuotta ja jotka saivat asparaginaasia sisältävää induktiokemoterapiaa keskuslaskimoon kestokatetrin kautta, satunnaistettiin suhteessa 1:1 saamaan avoimesti verihyytymien estohoitoa apiksabaanilla tai standardihoitoa (ei systeemistä antikoagulaatiota). Apiksabaania annettiin kiinteäannoksisen, potilaan painon perusteella porrastetun hoito-ohjelman mukaan, jolla pyrittiin tuottamaan vastaava altistus kuin aikuisilla, jotka saivat 2,5 mg kahdesti vuorokaudessa (ks. taulukko 13). Apiksabaania annettiin 2,5 mg:n tabletteina, 0,5 mg:n tabletteina tai 0,4 mg:n/ml oraaliliuoksena. Apiksabaaniryhmässä altistuksen keston mediaani oli 25 vuorokautta.

Taulukko 13: Apiksabaanin annostus PREVAPIX-ALL-tutkimuksessa

Tehon ensisijainen päätetapahtuma oli arvioitujen oireisten ja oireettomien ei-fataalien syvien laskimotukosten, keuhkoembolioiden, aivolaskimoiden sinustromboosien ja laskimotromboemboliaan liittyvien kuolemien yhdistelmä. Tehon ensisijaisia päätetapahtumia ilmeni apiksabaaniryhmässä 31 potilaalla (12,1 %) ja standardihoitoa saaneessa ryhmässä 45 potilaalla (17,6 %). Suhteellisen riskin pienenemä ei ollut merkitsevä.

Turvallisuuden päätetapahtumat arvioitiin ISTH-kriteerien mukaan. Turvallisuuden ensisijainen päätetapahtuma eli merkittävä verenvuoto todettiin kummassakin hoitoryhmässä 0,8 %:lla potilaista. Kliinisesti relevantteja ei-merkittäviä (CRNM) verenvuotoja esiintyi apiksabaaniryhmässä 11 potilaalla (4,3 %) ja standardihoitoa saaneessa ryhmässä 3 potilaalla (1,2 %). Yleisin hoitojen eroon vaikuttanut kliinisesti relevantti ei-merkittävä verenvuototapahtuma oli lievä tai keskivaikea nenäverenvuoto. Lieviä verenvuototapahtumia esiintyi apiksabaaniryhmässä 37 potilaalla (14,5 %) ja standardihoitoa saaneessa ryhmässä 20 potilaalla (7,8 %).

Tromboembolian (TE) ehkäisy pediatrisilla potilailla, joilla on synnynnäinen tai hankinnainen sydänsairaus

SAXOPHONE oli suhteessa 2:1 satunnaistettu, avoin, vertaileva monikeskustutkimus 28 vuorokauden – < 18 vuoden ikäisillä potilailla, joilla oli synnynnäinen tai hankinnainen sydänsairaus ja jotka tarvitsivat antikoagulaatiota. Potilaat saivat joko apiksabaania tai tavanomaista verihyytymien estohoitoa K‑vitamiiniantagonistilla tai pienimolekyylisellä hepariinilla. Apiksabaania annettiin kiinteäannoksisen, potilaan painon perusteella porrastetun hoito-ohjelman mukaan, jolla pyrittiin tuottamaan vastaava altistus kuin aikuisilla, jotka saivat 5 mg kahdesti vuorokaudessa (ks. taulukko 14). Apiksabaania annettiin 5 mg:n tabletteina, 0,5 mg:n tabletteina tai 0,4 mg:n/ml oraaliliuoksena. Apiksabaaniryhmässä altistuksen keskimääräinen kesto oli 331 vuorokautta.

Taulukko 14: Apiksabaanin annostus SAXOPHONE-tutkimuksessa

Turvallisuuden ensisijainen päätetapahtuma, arvioitujen ISTH-kriteerien mukaisten merkittävien verenvuotojen ja kliinisesti relevanttien ei-merkittävien verenvuotojen yhdistelmä, todettiin apiksabaaniryhmässä 1:llä (0,8 %) potilaalla 126:sta ja standardihoitoa saaneessa ryhmässä 3:lla (4,8 %) potilaalla 62:sta. Seuraavien turvallisuuden toissijaisten päätetapahtumien ilmaantuvuus oli samankaltainen molemmissa hoitoryhmissä: arvioidut merkittävät verenvuodot, kliinisesti relevantit ei-merkittävät verenvuodot ja kaikki verenvuototapahtumat. Seuraava turvallisuuden toissijainen päätetapahtuma ilmoitettiin apiksabaaniryhmässä 7:llä (5,6 %) tutkittavalla ja standardihoitoa saaneessa ryhmässä 1:llä (1,6 %) tutkittavalla: lääkkeen käytön lopettaminen haittatapahtuman, siedettävyysongelmien tai verenvuodon takia. Tromboembolisia tapahtumia ei esiintynyt yhdelläkään potilaalla kummassakaan hoitoryhmässä. Kummassakaan hoitoryhmässä ei ilmennyt kuolemia.

Tässä tutkimuksessa tehoa ja turvallisuutta kuvailtiin prospektiivisesti, koska tromboembolian ja verenvuototapahtumien ilmaantuvuuden odotettiin olevan tässä populaatiossa pieni. Koska tässä tutkimuksessa havaittu tromboembolian ilmaantuvuus oli pieni, riskejä ja hyötyjä ei pystytty arvioimaan ehdottomalla varmuudella.

Euroopan lääkevirasto on myöntänyt lykkäyksen velvoitteelle toimittaa tutkimustulokset Eliquis‑valmisteen käytöstä laskimotromboembolian hoidossa yhdessä tai useammassa pediatrisessa potilasryhmässä (ks. kohdasta Annostus ja antotapa ohjeet käytöstä pediatristen potilaiden hoidossa).

Imeytyminen

Aikuisilla apiksabaanin absoluuttinen biologinen hyötyosuus on suunnilleen 50 % annoksen ollessa enintään 10 mg. Apiksabaani imeytyy nopeasti, ja sen huippupitoisuus (C_max) saavutetaan 3–4 tunnin kuluttua tabletin ottamisesta. Tabletin ottaminen ruoan kanssa ei vaikuta apiksabaanin AUC‑ ja C_max‑arvoihin annoksen ollessa 10 mg. Apiksabaani voidaan ottaa joko ruoan kera tai tyhjään mahaan.

Apiksabaanin farmakokinetiikka on lineaarinen ja altistus suurenee suhteessa annokseen suun kautta otettavaan 10 mg:n annokseen saakka. Kun annos on ≥ 25 mg, apiksabaanin liukeneminen rajoittaa imeytymistä, mikä johtaa pienempään biologiseen hyötyosuuteen. Vaihtelevuus apiksabaanialtistuksen parametreissä on vähäistä tai kohtalaista, mikä näkyy potilaskohtaisessa vaihtelussa (CV %), joka oli noin 20 %, ja potilaiden välisessä vaihtelussa, joka oli noin 30 %.

Kun apiksabaania annettiin suun kautta 10 mg kahtena murskattuna 5 mg:n tablettina, jotka oli sekoitettu 30 ml:aan vettä, altistus oli vastaava kuin kahden suun kautta otetun kokonaisen 5 mg tabletin jälkeen. Kun apiksabaania annettiin suun kautta 10 mg kahtena murskattuna 5 mg:n tablettina omenasoseen (30 g) kanssa, C_max‑arvo oli 21 % ja AUC‑arvo 16 % pienempi kuin kahdella kokonaisena otetulla 5 mg tabletilla. Pienempää altistusta ei pidetä kliinisesti merkittävänä.

Kun murskattu 5 mg:n apiksabaanitabletti sekoitettiin 60 ml:aan G5W:tä ja annettiin nenämahaletkun kautta, altistus vastasi tuloksia muista kliinisistä tutkimuksista, joissa terveet koehenkilöt saivat 5 mg tabletin kerta-annoksena suun kautta.

Abiksabaanin ennustettava ja annoksesta riippuvainen farmakokineettinen profiili huomioon ottaen biologisesta hyötyosuudesta saatuja aiempia tutkimustuloksia voidaan soveltaa myös pienempiin abiksabaaniannoksiin.

Pediatriset potilaat

Apiksabaani imeytyy nopeasti, ja sen huippupitoisuus (C_max) saavutetaan noin 2 tunnin kuluttua kerta-annoksen ottamisesta.

Jakautuminen

Aikuisilla apiksabaanista sitoutuu plasman proteiineihin suunnilleen 87 %. Jakautumistilavuus (Vss) on suunnilleen 21 litraa.

Biotransformaatio ja eliminaatio

Apiksabaanilla on useita eliminaatioreittejä. Annetusta apiksabaaniannoksesta aikuisilla noin 25 % eliminoitui metaboliitteina ja suurin osa ulosteiden kautta. Aikuisilla apiksabaanin munuaiseritys oli suunnilleen 27 % kokonaispuhdistumasta. Kliinisissä tutkimuksissa havaittiin lisäksi sappieritystä ja ei‑kliinisissä tutkimuksissa suoraa erittymistä suolesta.

Aikuisilla apiksabaanin kokonaispuhdistuma on noin 3,3 l/h ja sen puoliintumisaika on suunnilleen 12 tuntia.

Pediatrisilla potilailla apiksabaanin näennäinen kokonaispuhdistuma on noin 3,0 l/h.

Tärkeimmät biotransformaatiopaikat ovat o‑demetylaatio ja hydroksylaatio‑3‑oksopiperidinyyliosassa. Apiksabaani metaboloituu pääasiassa CYP 3A4/5:n kautta ja vähäisessä määrin CYP1A2:n, 2C8:n, 2C9:n, 2C19:n ja 2J2:n kautta. Muuttumaton apiksabaani on tärkein vaikuttavaan aineeseen liittyvä komponentti plasmassa eikä aktiivisia kiertäviä metaboliitteja ole verenkierrossa. Apiksabaani on kuljettajaproteiinien, P‑gp:n ja BCRP:n (breast cancer resistance protein), substraatti.

Saatavilla ei ole nimenomaan pediatrisia potilaita koskevia tietoja apiksabaanin sitoutumisesta plasman proteiineihin.

Iäkkäät potilaat

Iäkkäillä potilailla (yli 65-vuotiaat) pitoisuudet plasmassa olivat suurempia kuin nuoremmilla potilailla ja keskimääräiset AUC-arvot olivat suunnilleen 32 % suuremmat. C_max-arvoissa ei ollut eroa.

Munuaisten vajaatoiminta

Munuaisten vajaatoiminta ei vaikuttanut apiksabaanin huippupitoisuuksiin. Kreatiniinipuhdistuman mittauksiin perustuvien arvioiden mukaan apiksabaanialtistuksen lisääntyminen korreloi munuaistoiminnan heikentymiseen. Apiksabaanipitoisuus plasmassa (AUC) kasvoi 16 % lievää (kreatiniinipuhdistuma 51–80 ml/min), 29 % keskivaikeaa (kreatiniinipuhdistuma 30–50 ml/min) ja 44 % vaikeaa (kreatiniinipuhdistuma 15–29 ml/min) munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla verrattuna henkilöihin, joiden kreatiniinipuhdistuma oli normaali. Munuaisten vajaatoiminnalla ei ollut selvää vaikutusta plasman apiksabaanipitoisuuden ja antifaktori Xa ‑aktiivisuuden väliseen suhteeseen.

Kun loppuvaiheen munuaissairautta (ESRD) sairastaneille tutkittaville annettiin heti hemodialyysin jälkeen 5 mg apiksabaania kerta-annoksena, apiksabaanin AUC-arvo suureni 36 % verrattuna tutkittaviin, joiden munuaiset toimivat normaalisti. Kun hemodialyysi aloitettiin kaksi tuntia apiksabaanin 5 mg:n kerta-annoksen annostelun jälkeen, ESRD-potilaiden apiksabaanin AUC-arvo pieneni 14 %. Tämä vastaa apiksabaanin puhdistumaa 18 ml/min dialyysissa. Siksi hemodialyysi ei todennäköisesti ole tehokas keino hoitaa apiksabaanin yliannostusta.

Pediatrisilla potilailla, joiden ikä on ≥ 2 vuotta, vaikean munuaisten vajaatoiminnan määritelmänä on arvioitu glomerulusten suodatusnopeus (eGFR) < 30 ml/min/1,73 m² kehon pinta-alaa (BSA). Taulukossa 15 on yhteenveto vaikean munuaisten vajaatoiminnan kynnysarvoista CV185325-tutkimuksessa alle 2 vuoden ikäisillä potilailla sukupuolen ja syntymänjälkeisen iän mukaan; ne vastaavat eGFR-arvoa < 30 ml/min/1,73 m² BSA ≥ 2 vuoden ikäisillä potilailla.

Taulukko 15: soveltuvuuden kynnysarvot eGFR:n osalta CV185325-tutkimuksessa

*CV185325-tutkimukseen soveltuvuuden kynnysarvo, jossa arvioitu glomerulusten suodatusnopeus (eGFR) laskettiin vieritestaukseen käytettävällä päivitetyllä Schwartzin kaavalla (Schwartz, GJ et al., CJASN 2009). Tämä tutkimussuunnitelman mukainen kynnysarvo vastasi eGFR-arvoa, jonka alle jäätäessä mahdollisen osallistujan munuaistoiminta katsottiin niin ”riittämättömäksi”, ettei potilas voinut osallistua CV185325-tutkimukseen. Kukin kynnysarvo määritettiin eGFR-arvoksi, joka oli yhdestä keskihajonnasta (SD) < 30 % iän ja sukupuolen mukaisen GFR-viitearvon alapuolella. Kynnysarvo < 2 vuoden ikäisille potilaille vastaa eGFR-arvoa < 30 ml/min/1,73 m², joka on vaikean munuaisten vajaatoiminnan perinteinen määritelmä > 2 vuoden ikäisillä potilailla.

CV185325-tutkimukseen ei osallistunut pediatrisia potilaita, joiden glomerulusten suodatusnopeus oli ≤ 55 ml/min/1,73 m², vaikka lievää tai keskivaikeaa munuaisten vajaatoimintaa (eGFR ≥ 30 – < 60 ml/min/1,73 m² BSA) sairastavat soveltuivat osallistujiksi. Aikuisista saatujen tietojen ja kaikista apiksabaanihoitoa saaneista pediatrisista potilaista saatujen rajallisten tietojen perusteella annoksen muuttaminen ei ole tarpeen lievää tai keskivaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastaville pediatrisille potilaille. Apiksabaanin käyttöä ei suositella pediatrisille potilaille, joilla on vaikea munuaisten vajaatoiminta (ks. kohdat Annostus ja antotapa ja Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Maksan vajaatoiminta

Tutkimuksessa, jossa 8 lievää maksan vajaatoimintaa sairastavaa (Child‑Pugh‑luokka A: 5 pistettä [n = 6] ja 6 pistettä [n = 2]) ja 8 keskivaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavaa (Child‑Pugh‑luokka B: 7 pistettä [n = 6] ja 8 pistettä [n = 2]) potilasta verrattiin 16 terveeseen koehenkilöön, apiksabaanin 5 mg:n kerta-annoksen farmakokinetiikka tai farmakodynamiikka ei muuttunut maksan vajaatoimintaa sairastavilla henkilöillä. Muutokset antifaktori Xa ‑aktiivisuudessa ja INR‑arvoissa olivat verrannolliset lievää tai keskivaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastavilla ja terveillä koehenkilöillä.

Apiksabaania ei ole tutkittu maksan vajaatoimintaa sairastavilla pediatrisilla potilailla.

Sukupuoli

Apiksabaanialtistus oli naisilla suunnilleen 18 % suurempi kuin miehillä.

Sukupuolten välisiä eroja farmakokineettisissä ominaisuuksissa ei tutkittu pediatrisilla potilailla.

Etninen alkuperä ja rotu

Vaiheen I tutkimustulokset eivät osoittaneet selviä eroja apiksabaanin farmakokinetiikassa valkoihoisten/kaukaasialaisten, aasialaisten ja mustien/afroamerikkalaisisten tutkittavien välillä. Populaatiofarmakokineettisen analyysin löydökset potilailla, jotka saivat apiksabaania, olivat yleensä yhdenmukaiset vaiheen I tutkimustulosten kanssa.

Etniseen alkuperään ja rotuun liittyviä eroja farmakokineettisissä ominaisuuksissa ei tutkittu pediatrisilla potilailla.

Kehonpaino

Kun apiksabaanialtistusta verrattiin henkilöihin, joiden paino oli 65–85 kg, todettiin, että painon ollessa yli 120 kg altistus oli suunnilleen 30 % pienempi ja painon ollessa alle 50 kg altistus oli suunnilleen 30 % suurempi.

Pediatristen potilaiden apiksabaanihoito perustuu painon mukaan porrastettuihin kiinteisiin annoksiin.

Farmakokineettiset/farmakodynaamiset suhteet

Aikuisilla plasman apiksabaanipitoisuuden ja useiden farmakodynaamisten päätemuuttujien (antifaktori Xa ‑aktiivisuus [AXA], INR, PT, APTT) välistä farmakokineettistä/farmakodynaamista (PK/PD) suhdetta on arvioitu useiden eri annosten (0,5–50 mg) annon jälkeen. Lineaarinen leikkauspistemalli kuvasi plasmassa todetun apiksabaanipitoisuuden ja antifaktori Xa ‑aktiivisuuden välistä suhdetta parhaiten. PK/PD‑analyysien tulokset olivat yhdenmukaiset terveillä henkilöillä saatujen tietojen kanssa.

Myös pediatrisilla potilailla tehdyn apiksabaanin farmakokineettisen/farmakodynaamisen arvioinnin tulokset viittaavat apiksabaanipitoisuuden ja antifaktori Xa ‑aktiivisuuden väliseen lineaariseen suhteeseen. Tämä vastaa aikuisilla aiemmin dokumentoitua suhdetta.

Farmakologista turvallisuutta, toistuvan altistuksen aiheuttamaa toksisuutta, genotoksisuutta, karsinogeenisuutta, fertiliteettiä, alkion‑/sikiönkehitystä ja nuoriin eläimiin kohdistuvaa toksisuutta koskevien konventionaalisten prekliinisten tutkimusten tulokset eivät viittaa erityiseen vaaraan ihmisille.

Toistuvan annon toksisuustutkimuksissa havaitut päävaikutukset liittyivät apiksabaanin farmakodynaamiseen vaikutukseen, joka kohdistuu verenhyytymisparametreihin. Verenvuotoalttiuden suureneminen todettiin näissä toksisuustutkimuksissa vähäiseksi tai sitä ei todettu lainkaan. Koska tämä tulos saattaa kuitenkin johtua siitä, etteivät ei‑kliinisissä tutkimuksissa käytettävät eläinlajit ole tälle vaikutukselle yhtä herkkiä kuin ihminen, tulosta on tulkittava varoen suhteessa ihmiseen.

Rotan maidossa todettiin korkea maidon ja emon plasman pitoisuuksien välinen suhde (C_max oli suunnilleen 8, AUC suunnilleen 30), mikä saattoi johtua aktiivisesta kuljetuksesta rintamaitoon.

Tabletin ydin

Laktoosi, mikrokiteinen selluloosa (E460), kroskarmelloosinatrium, natriumlauryylisulfaatti, magnesiumstearaatti (E470b)

Kalvopäällyste

Laktoosimonohydraatti, hypromelloosi (E464), titaanidioksidi (E171), triasetiini, punainen rautaoksidi (E172)

Ei oleellinen.

3 vuotta.

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

ELIQUIS tabletti, kalvopäällysteinen
5 mg (L:kyllä) 28 fol (35,35 €), 60 fol (73,85 €)

PF-selosteen tieto

Alu‑PVC/PVDC‑läpipainopakkaus. Yhdessä pahvikotelossa on 14, 20, 28, 56, 60, 168 tai 200 kalvopäällysteistä tablettia.

Perforoitu Alu‑PVC/PVDC‑läpipainopakkaus, johon on yksittäispakattu 100 x 1 kalvopäällysteistä tablettia.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä

Valmisteen kuvaus:

Vaaleanpunainen, soikea tabletti (9,73 mm x 5,16 mm), jonka toiselle puolelle on kaiverrettu 894 ja toiselle puolelle 5.

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

ELIQUIS tabletti, kalvopäällysteinen
5 mg 28 fol, 60 fol

• Alempi erityiskorvaus (65 %). Apiksabaani, dabigatraani, edoksabaani ja rivaroksabaani: Eteisvärinän hoito erityisin edellytyksin (290).
• Rajoitettu peruskorvaus reseptimerkinnällä (40 %). Merkintä lääkemääräyksen 'Perustelut'-kohdassa: Syvä lask.tukos/Keuhkoemb(6kk)+pvm;Katetriabl(4kk)/Rytminsiirt(3kk)+lääkeh.al.pv.
• Rajoitettu peruskorvaus lääkärin lausunnolla (40 %). Apiksabaani, dabigatraani, edoksabaani ja rivaroksabaani: Eteisvärinän hoito erityisin edellytyksin (351), Apiksabaani, dabigatraani, edoksabaani ja rivaroksabaani: Syvän laskimotukoksen ja keuhkoembolian uusiutumisen pitkäaikainen ehkäisy erityisin edellytyksin (379).

B01AF02

26.07.2024