TUZULBY depotpurutabletti 20 mg, 30 mg, 40 mg

Tuzulby 20 mg depotpurutabletit

Yksi tabletti sisältää 20 mg metyylifenidaattihydrokloridia, joka vastaa 17,30 mg metyylifenidaattia.

Apuaine(et), joiden vaikutus tunnetaan

Yksi tabletti sisältää 6,1 mg aspartaamia (E 951).

Tuzulby 30 mg depotpurutabletit

Yksi tabletti sisältää 30 mg metyylifenidaattihydrokloridia, joka vastaa 25,95 mg metyylifenidaattia.

Apuaine(et), joiden vaikutus tunnetaan

Yksi tabletti sisältää 9,15 mg aspartaamia (E 951).

Tuzulby 40 mg depotpurutabletit

Yksi tabletti sisältää 40 mg metyylifenidaattihydrokloridia, joka vastaa 34,59 mg metyylifenidaattia.

Apuaine(et), joiden vaikutus tunnetaan

Yksi tabletti sisältää 12,2 mg aspartaamia (E 951).

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Depotpurutabletti.

Tuzulby on tarkoitettu aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD) hoitoon osana kokonaisvaltaista hoito-ohjelmaa 6–17-vuotiaille lapsille ja nuorille, kun muut tukitoimenpiteet yksinään ovat osoittautuneet riittämättömiksi.

Hoidon saa aloittaa ja sitä saa valvoa vain aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön hoitoon erikoistunut lääkäri, kuten asiantunteva lastenlääkäri tai lastenpsykiatrian, nuorisopsykiatrian, psykiatrian tai oikeuspsykiatrian erikoislääkäri. Taudinmääritys tehdään voimassaolevien DSM-IV -tautiluokituskriteerien tai ICD-10 -ohjeiston mukaisesti ja sen pitää perustua täydellisiin potilastietoihin ja potilaan arviointiin. Taudinmääritystä ei voi perustaa ainoastaan yhden tai muutaman oireen ilmenemiseen.

Lääkehoidon aloittaa lapsille ja nuorille lasten- tai nuorisopsykiatri, lastenlääkäri tai -neurologi tai muu lasten tai nuorten psyykkiseen ja fyysiseen kehitykseen ja ADHD:n hoitoon perehtynyt lääkäri, ja kun ei-lääkkeelliset hoitomuodot yksinään eivät ole riittäviä. Jatkohoito voidaan vakiintuneessa vaiheessa toteuttaa niin, että määräävä lääkäri konsultoi tarvittaessa ADHD:n hoitoon perehtynyttä lääkäriä.

Hoidon saa aloittaa ja sitä saa valvoa vain aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön hoitoon erikoistunut lääkäri, kuten asiantunteva lastenlääkäri tai lastenpsykiatrian, nuorisopsykiatrian, psykiatrian tai oikeuspsykiatrian erikoislääkäri.

Annostus

Tuzulby-depotpurutabletit koostuvat välittömästi vapautuvasta komponentista (30 % annoksesta, mikä takaa nopean vaikutuksen alkamisen) ja hitaasti vapauttavasta komponentista (70 % annoksesta, joka on suunniteltu ylläpitämään terapeuttisia plasmapitoisuuksia pitkällä aikavälillä). Tämä lääkevalmiste on suunniteltu ylläpitämään terapeuttisia plasmapitoisuuksia noin 8 tunnin ajan annon jälkeen (ks. myös kohta Farmakokinetiikka).

Annoksen titraus

Annoksen huolellinen titraus on tarpeen metyylifenidaattihoidon alussa. Annoksen titraus aloitetaan pienimmällä mahdollisella annoksella.

Muita metyylifenidaattia sisältäviä lääkevalmisteita voi olla saatavana eri vahvuuksilla. Kerta-annoksena annettavilla Tuzulby-depotpurutableteilla saavutetaan vastaava kokonaisaltistus kuin metyylifenidaattia välittömästi vapautuvan lääkemuodon kokonaisannoksella, joka on annettu kahdesti vuorokaudessa.

Suositeltu Tuzulby-annos on yhtä suuri kuin välittömästi vapautuvan metyylifenidaattia sisältävän valmisteen kokonaisvuorokausiannos, joka ei ylitä 60 mg:n kokonaisannosta. Esimerkkejä on alla olevassa taulukossa.

Lasten ja nuorten (6–17-vuotiaat) hyperkineettisten häiriöiden / ADHD:n hoito

Suositeltu aloitusannos on 20 mg suun kautta kerran vuorokaudessa aamulla. Annosta voidaan nostaa tai laskea viikoittain 10 mg:n, 15 mg:n tai 20 mg:n lisäyksin. 10 mg:n ja 15 mg:n annokset voidaan kumpikin saavuttaa jakamalla puoliksi tätä tarkoitusta varten uurretut 20 mg:n ja 30 mg:n tabletit. Annos on määritettävä yksilöllisesti potilaan hoitotarpeiden ja vasteen mukaan.

Metyylifenidaatin suurin vuorokausiannos on 60 mg ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten (6–17-vuotiaat) hoidossa.

Pitkäaikainen (yli 12 kuukautta jatkuva) hoito lapsille ja nuorille (6–17-vuotiaat)

Metyylifenidaatin turvallisuutta ja tehoa pitkäaikaiskäytössä ei ole arvioitu systemaattisesti kontrolloiduissa tutkimuksissa. Metyylifenidaattihoitoa ei saa eikä tarvitse jatkaa rajattomasti. Metyylifenidaattihoito lopetetaan yleensä murrosiän aikana tai sen jälkeen. Jos lääkäri päättää jatkaa metyylifenidaattia pidemmän aikaa (yli 12 kuukautta) lapsille ja nuorille, joilla on ADHD, hänen pitää määräajoin arvioida uudelleen lääkkeen pitkän aikavälin hyödyllisyyttä potilaskohtaisesti määräämällä taukoja lääkkeen käyttöön, jotta voidaan arvioida potilaan toimintaa ilman lääkehoitoa. Metyylifenidaattihoidon keskeyttämisen vaikutuksia pitäisi tarkastella vähintään kerran vuodessa (mieluiten koulujen loma-aikoina). Hoidolla saatu vaikutus saattaa säilyä myös silloin, kun lääkevalmisteen käyttö lopetetaan joko väliaikaisesti tai pysyvästi.

Annoksen pienentäminen ja hoidon lopettaminen

Hoito on lopetettava, jos oireet eivät parane annoksen asianmukaisen säätämisen jälkeen yhden kuukauden aikana. Jos oireiden paradoksaalista pahenemista tai muita vakavia haittavaikutuksia ilmenee, annosta on pienennettävä tai hoito lopetettava.

Erityiset populaatiot

Aikuiset

Metyylifenidaattia ei ole tarkoitettu käytettäväksi ADHD:n hoitoon aikuisilla. Turvallisuutta ja tehoa ei ole varmistettu tässä ikäryhmässä.

Vanhukset

Metyylifenidaattia ei tule käyttää iäkkäille. Turvallisuutta ja tehoa ei ole varmistettu tässä ikäryhmässä.

Maksan vajaatoiminta

Metyylifenidaattia ei ole tutkittu potilailla, joilla on maksan vajaatoiminta. Varovaisuutta tulee noudattaa näillä potilailla.

Munuaisten vajaatoiminta

Metyylifenidaattia ei ole tutkittu potilailla, joilla on munuaisten vajaatoiminta. Varovaisuutta tulee noudattaa näillä potilailla.

Pediatriset potilaat

Metyylifenidaattia ei tule käyttää alle 6-vuotiaille lapsille. Metyylifenidaatin turvallisuutta ja tehoa tässä ikäryhmässä ei ole varmistettu.

Antotapa

Tuzulby otetaan suun kautta.

Tuzulby otetaan suun kautta kerran vuorokaudessa aamulla ruoan kanssa tai ilman ruokaa (ks. kohta Farmakokinetiikka).

Tuzulby on pureskeltava, eikä sitä saa niellä kokonaisena tai murskata.

• yliherkkyys vaikuttavalle aineelle (vaikuttaville aineille) tai kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille.
• glaukooma
• fekromosytooma
• käyttö monoamiinioksidaasin (MAO) estäjien hoidon aikana ja vähintään 14 vuorokautta näiden lääkkeiden käytön lopettamisen jälkeen hypertensiivisen kriisin riskin vuoksi (ks. kohta Yhteisvaikutukset)
• kilpirauhasen liikatoiminta tai tyrotoksikoosi
• todettu tai aiempi vaikea masennus, anoreksia nervosa tai muu laihuushäiriö, itsetuhoiset taipumukset, psykoottiset oireet, vakavat mielialahäiriöt, mania, skitsofrenia, psykopatia tai epävakaa persoonallisuus
• todettu tai aiempi vakava ja toistuva (tyypin 1) kaksisuuntainen mielialahäiriö (joka ei ole hyvässä hoitotasapainossa)
• sydän- ja verisuonisairaudet, kuten huomattavasti kohonnut verenpaine, sydämen vajaatoiminta, ahtauttava valtimosairaus, rasitusrintakipu, hemodynaamisesti merkittävä synnynnäinen sydänsairaus, kardiomyopatiat, sydäninfarkti, mahdollisesti hengenvaaralliset rytmihäiriöt ja ”kanavapatiat” (ionikanavien toimintahäiriöiden aiheuttamat häiriöt) (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet)
• aivoverenkiertohäiriöt, aivovaltimoaneurysma, verisuonipoikkeamat mukaan lukien vaskuliitti, aivohalvaus tai tunnetut aivoverenkiertohäiriöiden riskitekijät.

Lääkkeen käyttöä koskevan päätöksen on perustuttava hyvin perusteelliseen arviointiin lapsen/nuoren oireiden vakavuudesta ja kroonisuudesta suhteessa lapsen/nuoren ikään.

Seulonta ennen hoitoa

Ennen lääkkeen määräämistä on arvioitava potilaan kardiovaskulaarinen tila, mukaan lukien verenpaine ja syke. Potilaan sairauskertomukseen pitää kirjata tiedot samanaikaisesti käytettävistä lääkkeistä, aiemmista ja nykyisistä samanaikaisista sairauksista ja psykiatrisista häiriöistä tai oireista, sukuhistoria äkillisistä sydänkuolemista tai selittämättömistä kuolemista tai pahanlaatuinen rytmihäiriö, sekä hoitoa edeltävän pituuden ja painon tarkka kirjaaminen kasvukäyrästöön (ks. kohta Vasta-aiheet).

Pitkäaikainen (yli 12 kuukautta jatkuva) hoito lapsille ja nuorille

Metyylifenidaatin turvallisuutta ja tehoa pitkäaikaiskäytössä ei ole arvioitu systemaattisesti kontrolloiduissa tutkimuksissa. Metyylifenidaattihoitoa ei saa eikä tarvitse jatkaa rajattomasti. Metyylifenidaattihoito lopetetaan yleensä murrosiän aikana tai sen jälkeen. Pitkäkestoista (eli yli 12 kuukautta jatkuvaa) lääkehoitoa saavia potilaita on seurattava huolellisesti ja jatkuvasti kardiovaskulaarisen tilan, kasvun, ruokahalun, uusien oireiden kehittymisen tai olemassa olevien psykiatristen häiriöiden pahenemisen suhteen kohdissa Annostus ja antotapa ja Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet olevien ohjeiden mukaisesti. Seurattavia psykiatrisia häiriöitä kuvataan alla, ja niitä voivat olla (mutta ne eivät rajoitu vain näihin) motoriset tai äänelliset nykimisoireet (tic), aggressiivinen tai vihamielinen käytös, kiihtyneisyys, ahdistuneisuus, masennus, psykoosi, mania, harhaluulot, ärtyneisyys, oma-aloitteisuuden puute, eristäytyminen ja voimakas toimintojen toistelu (perseveraatio).

Jos lääkäri päättää jatkaa metyylifenidaatin käyttöä pidemmän aikaa (yli 12 kuukautta) lapsille ja nuorille, joilla on ADHD, hänen pitää määräajoin arvioida uudelleen lääkkeen pitkän aikavälin hyödyt potilaskohtaisesti määräämällä taukoja lääkkeen käyttöön, jotta voidaan arvioida potilaan toimintaa ilman lääkehoitoa. Metyylifenidaattihoidon keskeyttämisen vaikutuksia pitäisi tarkastella vähintään kerran vuodessa (mieluiten koulujen loma-aikoina). Hoidolla saatu vaikutus saattaa säilyä myös silloin, kun lääkevalmisteen käyttö lopetetaan väliaikaisesti tai pysyvästi.

Kardiovaskulaarinen tila

Sellaisille potilaille, joille harkitaan hoitoa stimulanteilla, on tehtävä huolellinen anamneesin tarkistus (mukaan lukien äkillisen sydämeen liittyvän tai selittämättömän kuoleman tai pahanlaatuisen rytmihäiriön sukuhistorian arviointi) ja lääkärintarkastus sydänsairauksien varalta., ja tarvittaessa sydäntautilääkärin lisätutkimuksia, jos alustavat löydökset viittaavat tällaiseen historiaan tai sairauteen. Jos potilaalla metyylifenidaattihoidon aikana ilmaantuu sydänsairauteen viittaavia oireita, kuten sydämentykytys, rasitusrintakipu, selittämätön pyörtyminen, hengenahdistus tai muut sydänsairauteen viittaavat oireet, hänet pitää viipymättä ohjata sydänspesialistin tutkittavaksi.

ADHD:ta sairastavilla lapsilla ja nuorilla suoritetuista metyylifenidaattia koskevista kliinisistä tutkimuksista saatujen tietojen analyysit osoittivat, että metyylifenidaattia käyttävillä potilailla voi yleisesti esiintyä diastolisen ja systolisen verenpaineen muutoksia, jotka ovat yli 10 mmHg verrokkeihin verrattuna. Näiden sydän- ja verisuonivaikutusten lyhyt- ja pitkäaikaisia seurauksia lasten ja nuorten terveyteen ei tunneta, mutta terveydellisten komplikaatioiden mahdollisuutta ei voida sulkea pois kliinisissä tutkimuksissa havaittujen vaikutusten perusteella. Varovaisuutta on noudatettava hoidettaessa potilaita, joiden perussairaus saattaa pahentua verenpaineen tai sykkeen nousun vuoksi. Katso kohdasta Vasta-aiheet tilat, joissa metyylifenidaattihoito on vasta-aiheinen.

Kardiovaskulaarista tilaa pitää seurata huolellisesti. Verenpaine ja pulssi kirjataan käyrästöön jokaisen annoksen säädön yhteydessä ja sen jälkeen vähintään kuuden kuukauden välein.

Äkkikuolema ja aiemmin todetut sydämen rakenteelliset poikkeavuudet tai muut vakavat sydänsairaudet

Keskushermostoa stimuloivien lääkkeiden tavanomaisten annosten käytön yhteydessä on raportoitu äkkikuolemia lapsilla ja nuorilla, joista osalla oli sydämen rakenteellinen poikkeavuus tai muu vakava sydänsairaus. Koska joihinkin vakaviin sydänsairauksiin voi yksinään liittyä äkkikuoleman kohonnut riski, stimulantteja ei suositella käytettäväksi lapsille tai nuorille, joilla tiedetään olevan sydämen rakenteellisia poikkeavuuksia, kardiomyopatiaa, vakavia sydämen rytmihäiriöitä tai muita vakavia sydänongelmia, jotka voivat altistaa heitä stimuloivan lääkkeen sympatomimeettisille vaikutuksille.

Väärinkäyttö ja sydän- ja verisuonitapahtumat

Keskushermoston stimulanttien väärinkäyttö voi johtaa äkkikuolemaan tai muihin vakaviin kardiovaskulaarisiin haittavaikutuksiin.

Aivoverenkiertohäiriöt

Katso kohta Vasta-aiheet aivoverenkiertohäiriöistä, joissa metyylifenidaattihoito on vasta-aiheista. Potilaat, joilla on muita riskitekijöitä (kuten aiempi sydän- ja verisuonitauti, samanaikaiset verenpainetta kohottavat lääkkeet), on arvioitava jokaisella käynnillä neurologisten merkkien ja oireiden varalta metyylifenidaattihoidon aloittamisen jälkeen.

Aivovaskuliitti näyttää olevan hyvin harvinainen idiosynkraattinen reaktio metyylifenidaatille altistumiseen. On vain vähän näyttöä siitä, että suurempaan riskiin kuuluvia potilaita voidaan tunnistaa, ja oireiden alkaminen voi olla ensimmäinen osoitus taustalla olevasta kliinisestä ongelmasta. Varhainen diagnoosi, joka perustuu vahvaan epäilyyyn, mahdollistaa metyylifenidaattihoidon nopean lopettamisen ja varhaisen hoidon aloittamisen. Diagnoosin mahdollisuus on pidettävä mielessä jokaisen sellaisen potilaan kohdalla, jolle kehittyy metyylifenidaattihoidon aikana uusia neurologisia oireita, jotka sopivat aivoiskemiaan. Näitä oireita voivat olla kova päänsärky, puutuminen, heikkous, halvaus sekä koordinaation, näön, puheen, kielen tai muistin heikkeneminen.

Psyykkiset häiriöt

Psykiatristen häiriöiden samanaikainen esiintyminen ADHD:ssa on yleistä, ja se on otettava huomioon stimulanttilääkkeitä määrättäessä. Jos psyykkisiä oireita ilmenee tai aiemmin todetun psyykkisen häiriön oireet pahenevat, metyylifenidaattia ei pidä antaa elleivät hoidosta saatavat hyödyt ole suuremmat kuin potilaalle mahdollisesti hoidosta aiheutuvat haitat.

Uusien oireiden kehittymistä tai olemassa olevien psykiatristen häiriöiden pahenemista on seurattava jokaisen annosmuutoksen yhteydessä, sen jälkeen vähintään kuuden kuukauden välein ja jokaisella käynnillä; hoidon lopettaminen voi olla aiheellista.

Psykoottisten tai maanisten oireiden paheneminen

Metyylifenidaatin antaminen psykoottisille potilaille voi pahentaa käytös- ja ajatushäiriöoireita.

Uusien psykoottisten tai maanisten oireiden ilmaantuminen

Tavanomaisilla annoksilla metyylifenidaattihoito voi aiheuttaa psykoottisia oireita (näkö/tunto/kuuloharhat harhaluulot) tai maniaa lapsilla ja nuorilla, joilla ei ole aiemmin ollut psykoottista sairautta tai maniaa (ks. kohta Haittavaikutukset). Jos maanisia tai psykoottisia oireita ilmenee, niiden mahdollinen yhteys metyylifenidaattiin on otettava huomioon, ja hoidon lopettaminen saattaa olla aiheellista.

Aggressiivinen tai vihamielinen käytös

Stimulanttihoito voi aiheuttaa uutta tai pahentuvaa aggressiivisuutta tai vihamielistä käytöstä. Metyylifenidaatilla hoidettuja potilaita on seurattava tarkasti aggressiivisen käyttäytymisen tai vihamielisyyden ilmaantumisen tai pahenemisen varalta hoidon alussa, jokaisen annosmuutoksen yhteydessä ja sen jälkeen vähintään kuuden kuukauden välein ja jokaisella käynnillä. Lääkäreiden pitää arvioida hoito-ohjelman mukauttamisen tarve potilailla, joilla on käytöksen muutoksia ottaen huomioon, että annoksen nostaminen tai laskeminen voi olla tarkoituksenmukaista.

Itsemurha-alttius

Lääkärin pitää välittömästi arvioida potilaat, joilla on itsemurha-ajatuksia tai itsetuhoista käyttäytymistä ADHD-hoidon aikana. On otettava huomioon taustalla olevan psykiatrisen sairauden paheneminen ja sen mahdollinen yhteys metyylifenidaattihoitoon. Taustalla olevan psykiatrisen sairauden hoito saattaa olla tarpeen, ja metyylifenidaattihoidon mahdollista lopettamista pitää harkita.

Nykimishäiriöt (tics)

Metyylifenidaatti on yhteydessä motoristen ja verbaalisten pakkoliikkeiden ilmaantumiseen tai pahenemiseen. Touretten oireyhtymän pahenemista on myös raportoitu. Sukuhistoria tulee arvioida, ja kliininen arviointi pakkoliikkeiden tai Touretten oireyhtymän varalta tulee suorittaa lapsilla ennen hoitoa metyylifenidaatilla. Potilaita tulee seurata säännöllisesti pakkoliikkeiden oireiden ilmaantumisen tai pahenemisen varalta metyylifenidaattihoidon aikana. Seuranta tulee tehdä aina annoksen muuttamisen yhteydessä ja sen jälkeen vähintään kuuden kuukauden välein tai jokaisella käynnillä.

Ahdistus, kiihtyneisyys tai jännitys

Metyylifenidaatti on yhteydessä olemassa olevan ahdistuneisuuden, kiihtyneisyyden tai jännityksen pahenemiseen. Ahdistuneisuuden, kiihtyneisyyden tai jännityksen kliininen arviointi tulee suorittaa ennen metyylifenidaatin käyttöä, ja potilaita on seurattava säännöllisesti näiden oireiden ilmaantumisen tai pahenemisen varalta hoidon aikana, aina annosta muuttaessa ja sen jälkeen vähintään kuuden kuukauden välein tai jokaisella käynnillä.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Erityistä varovaisuutta tulee noudattaa käytettäessä metyylifenidaattia ADHD:n hoidossa potilailla, joilla on samanaikainen kaksisuuntainen mielialahäiriö (mukaan lukien hoitamaton tyypin 1 kaksisuuntainen mielialahäiriö tai muut kaksisuuntaisen mielialahäiriön muodot), koska on huolehdittava mahdollisesta sekamuotoisesta/maanisesta jaksosta tällaisilla potilailla. Ennen metyylifenidaattihoidon aloittamista potilaat, joilla on samanaikaisia masennusoireita, tulee seuloa asianmukaisesti sen määrittämiseksi, onko heillä kaksisuuntaisen mielialahäiriön riski; tällaiseen seulontaan tulee sisältyä yksityiskohtainen psykiatrinen historia, mukaan lukien suvussa ilmenneet itsemurhat, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja masennus. Jatkuva tiivis seuranta on olennaista näillä potilailla (ks. edellä "Psykiatriset häiriöt" ja kohta Annostus ja antotapa). Potilaita tulee seurata oireiden varalta jokaisen annosmuutoksen yhteydessä, sen jälkeen vähintään kuuden kuukauden välein ja jokaisella käynnillä.

Kasvu

Metyylifenidaatin pitkäaikaisen käytön lapsilla on raportoitu aiheuttavan lievää painonnousua ja kasvun hidastumista (ks. kohta Haittavaikutukset).

Metyylifenidaatin vaikutukset lopulliseen pituuteen ja painoon ovat tällä hetkellä tuntemattomia, ja niitä tutkitaan.

Kasvua on seurattava metyylifenidaattihoidon aikana: pituus, paino ja ruokahalu tulee kirjata vähintään kuuden kuukauden välein ja ylläpitää kasvukaaviota. Niiden potilaiden, jotka eivät kasva tai joiden pituus tai paino ei nouse odotetusti, hoito on ehkä keskeytettävä.

Kohtaukset

Metyylifenidaattia tulee käyttää varoen epilepsiapotilailla. Metyylifenidaatti saattaa alentaa kouristuskynnystä potilailla, joilla on aiemmin ollut kouristuskohtauksia, potilailla, joilla on aiemmin ollut EEG-poikkeavuuksia, jos kohtauksia ei ole esiintynyt, ja harvoin potilailla, joilla ei ole aiemmin ollut kouristuksia eikä EEG-poikkeavuuksia. Jos kohtausten tiheys lisääntyy tai uusia kohtauksia ilmaantuu, metyylifenidaattihoito on lopetettava.

Väärinkäyttö, virheellinen käyttö ja laiton jakelu

Potilaita tulee seurata huolellisesti metyylifenidaatin väärinkäytön, virheellisen käytön ja laittoman jakelun riskin varalta.

Metyylifenidaattia tulee käyttää varoen potilailla, joilla on tunnettu huume- tai alkoholiriippuvuus, koska se voi johtaa väärinkäyttöön, virheelliseen käyttöön tai laittomaan jakeluun.

Metyylifenidaatin pitkäaikainen väärinkäyttö voi johtaa huomattavaan toleranssiin ja psyykkiseen riippuvuuteen, johon liittyy vaihtelevaa epänormaalia käyttäytymistä. Selkeitä psykoottisia jaksoja voi esiintyä, erityisesti parenteraalisen väärinkäytön seurauksena.

Potilaan ikä, päihdehäiriön riskitekijöiden olemassaolo (kuten samanaikainen uhmakkuus- tai käytöshäiriö ja kaksisuuntainen mielialahäiriö), sekä aiempi tai nykyinen päihteiden väärinkäyttö tulee ottaa huomioon ADHD:n hoitoa päätettäessä. Varovaisuutta on noudatettava emotionaalisesti epävakailla potilailla, kuten potilailla, joilla on ollut huume- tai alkoholiriippuvuutta, koska tällaiset potilaat voivat nostaa annosta omasta aloitteestaan.

Joillekin korkean riskin päihdepotilaille metyylifenidaatti tai muut stimulantit eivät välttämättä sovellu, ja muuta kuin stimulanttihoitoa tulee harkita.

Vieroitus

Huolellinen valvonta on tarpeen vieroituksen aikana, koska se voi paljastaa masennuksen ja kroonisen yliaktiivisuuden. Jotkut potilaat saattavat tarvita pitkäaikaista seurantaa.

Huolellinen valvonta on tarpeen väärinkäytönjälkeisen vieroituksen aikana, koska vakavaa masennusta voi esiintyä.

Metyylifenidaattiformulaation valinta

Hoitavan lääkärin on päätettävä metyylifenidaattia sisältävän tuotteen koostumuksen valinnasta yksilöllisesti vaikutuksen aiotusta kestosta riippuen.

Huumeseulonta

Tämä tuote sisältää metyylifenidaattia, joka voi johtaa väärään positiiviseen tulokseen amfetamiinien laboratoriotestissä, erityisesti immunomääritysseulontatestissä.

Munuaisten tai maksan vajaatoiminta

Metyylifenidaatin käytöstä potilailla, joilla on munuaisten tai maksan vajaatoiminta, ei ole kokemusta.

Hematologiset vaikutukset

Metyylifenidaattihoidon turvallisuutta pitkällä aikavälillä ei täysin tunneta. Jos leukopeniaa, trombosytopeniaa, anemiaa tai muita muutoksia ilmenee, mukaan lukien vakaviin munuais- tai maksahäiriöihin viittaavat, hoidon lopettamista tulee harkita.

Priapismi

Pitkittynyttä ja kivuliasta erektiota on raportoitu metyylifenidaattivalmisteiden käytön yhteydessä, pääasiassa metyylifenidaattihoito-ohjelman muutoksen yhteydessä. Potilaiden, joilla ilmenee epänormaalisti jatkuvia tai toistuvia ja kivuliaita erektioita, tulee hakeutua välittömästi lääkärin hoitoon.

Apuaine(et), joiden vaikutus tunnetaan

Aspartaami (E 951)

Tuzulby 20 mg depottabletit sisältävät 6,1 mg aspartaamia (E 951) per tabletti.

Tuzulby 30 mg depotpurutabletit sisältävät 9,15 mg aspartaamia (E 951) per tabletti.

Tuzulby 40 mg depotpurutabletit sisältävät 12,2 mg aspartaamia (E 951) per tabletti.

Aspartaami on fenyylialaniinin lähde. Se voi olla haitallista, jos sinulla on fenyyliketonuria. Se on harvinainen geneettinen sairaus, jossa fenyylialaniinia kertyy, koska elimistö ei pysty poistamaan sitä kunnolla.

Natrium

Tämä lääkevalmiste sisältää alle 1 mmol natriumia (23 mg) depotpurutablettia kohti, eli se on olennaisesti natriumiton.

Farmakokineettinen yhteisvaikutus

Ei tiedetä, miten metyylifenidaatti voi vaikuttaa samanaikaisesti annettujen lääkevalmisteiden pitoisuuksiin plasmassa. Siksi varovaisuutta suositellaan käytettäessä metyylifenidaattia yhdessä muiden lääkevalmisteiden kanssa, erityisesti niiden, joilla on kapea terapeuttinen ikkuna.

Sytokromi P450 ei metaboloi metyylifenidaattia kliinisesti merkittävässä määrin. Sytokromi P450:n indusoijilla tai estäjillä ei odoteta olevan merkittävää vaikutusta metyylifenidaatin farmakokinetiikkaan. Sitä vastoin metyylifenidaatin d- ja l-enantiomeerit eivät estä olennaisesti sytokromeja P450 1A2, 2C8, 2C9, 2C19, 2D6, 2E1 tai 3A.

Jotkin raportit kuitenkin viittaavat siihen, että metyylifenidaatti saattaa estää kumariiniantikoagulanttien, kouristuksia ehkäisevien aineiden (esim. fenobarbitaali, fenytoiini, primodoni) ja joidenkin masennuslääkkeiden (trisykliset masennuslääkkeet ja selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät) metaboliaa. Metyylifenidaattihoitoa aloitettaessa ja lopetettaessa saattaa olla tarpeen muuttaa näiden jo otettujen lääkevalmisteiden annosta ja määrittää plasman lääkepitoisuudet (tai kumariinin kohdalla hyytymisajat).

Farmakodynaamiset vuorovaikutukset

Verenpainetta alentavat lääkkeet

Metyylifenidaatti voi heikentää korkeaa verenpainetta alentavien lääkkeiden tehoa.

Käyttö verenpainetta kohottavien lääkkeiden kanssa

Varovaisuutta on noudatettava potilailla, joita hoidetaan metyylifenidaatilla muiden lääkkeiden kanssa, jotka myös voivat nostaa verenpainetta (ks. myös sydän- ja aivoverisuonisairauksia koskevat kohdat kohdassa Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Mahdollisen hypertensiivisen kriisin vuoksi metyylifenidaatti on vasta-aiheinen potilailla, joita hoidetaan (tällä hetkellä tai kahden edellisen viikon aikana) MAO-estäjillä (ks. kohta Vasta-aiheet).

Käyttö alkoholin kanssa

Alkoholi voi pahentaa keskushermoston haittavaikutuksia psykoaktiivisilla lääkkeillä, mukaan lukien metyylifenidaatti. Siksi potilaiden on suositeltavaa pidättäytyä alkoholin käytöstä hoidon aikana.

Käytä halogenoitujen nukutusaineiden kanssa

On olemassa äkillisen verenpaineen ja sykkeen nousun riski leikkauksen aikana. Jos leikkausta suunnitellaan, metyylifenidaattihoitoa ei tule käyttää leikkauspäivänä.

Käyttö keskushermostovaikutteisten α_2-agonistien (esim. klonidiini) kanssa

Vakavia haittavaikutuksia, mukaan lukien äkillinen kuolema, on raportoitu käytettäessä klonidiinia samanaikaisesti. Metyylifenidaatin käytön turvallisuutta yhdessä klonidiinin tai muiden keskushermostoon vaikuttavien alfa-2-agonistien kanssa ei ole arvioitu systemaattisesti.

Käyttö dopaminergisten lääkevalmisteiden kanssa

Varovaisuutta suositellaan annettaessa metyylifenidaattia dopaminergisten lääkevalmisteiden, psykoosilääkkeet mukaan lukien, kanssa. Koska metyylifenidaatin pääasiallinen vaikutus on lisätä solunulkoisia dopamiinitasoja, metyylifenidaatilla saattaa olla farmakodynaamisia yhteisvaikutuksia, kun sitä annetaan samanaikaisesti suorien ja epäsuorien dopamiiniagonistien (mukaan lukien DOPA- ja trisykliset masennuslääkkeet) tai dopamiiniantagonistien, psykoosilääkkeet mukaan lukien, kanssa.

Raskaus

Tiedot kohorttitutkimuksesta, jossa oli yhteensä noin 3 400 raskautta, jotka altistettiin ensimmäisen kolmanneksen aikana, eivät viittaa lisääntyneeseen synnynnäisten epämuodostumien riskiin. Sydämen epämuodostumien esiintyvyys lisääntyi hieman (yhteenlaskettu mukautettu suhteellinen riski, 1,3; 95 % CI, 1,0–1,6), mikä vastaa kolmea uutta vauvaa, joilla oli synnynnäisiä sydämen epämuodostumia jokaista metyylifenidaattia ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana saanutta 1 000 naista kohti verrattuna altistumattomiin raskauksiin. Vastasyntyneiden sydän- ja hengitysteiden toksisuutta, erityisesti sikiön takykardiaa ja hengitysvaikeutta, on raportoitu spontaaneissa raporteissa.

Eläintutkimukset ovat osoittaneet lisääntymistoksisuutta emolle toksisilla annoksilla (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta).

Metyylifenidaattia ei tule käyttää raskauden aikana, ellei kliinistä päätöstä tehdä koskien sitä, että hoidon lykkääminen voi aiheuttaa suuremman riskin raskaudelle.

Imetys

Metyylifenidaattia on havaittu metyylifenidaattihoitoa saaneiden naisten äidinmaidossa.

On yksi tapausraportti lapsesta, jonka paino laski määrittelemättömästi altistuksen aikana, mutta joka toipui ja jonka paino nousi sen jälkeen, kun äiti lopetti metyylifenidaattihoidon.

Riskiä vastasyntyneille/vauvoille ei voida sulkea pois.

Päätös siitä, lopetetaanko imetys, lopetetaanko metyylifenidaattihoito vai pidättäydytäänkö siitä, on tehtävä ottaen huomioon imetyksen hyödyt lapselle ja hoidon hyödyt naiselle.

Hedelmällisyys

Metyylifenidaatin vaikutuksesta hedelmällisyyteen ei ole ihmisillä saatuja tietoja.

Metyylifenidaatti ei heikentänyt uros- tai naarashiirten hedelmällisyyttä.

Eläintutkimuksissa ei havaittu kliinisesti merkittäviä vaikutuksia hedelmällisyyteen.

Metyylifenidaatilla on kohtalainen vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn. Se voi aiheuttaa huimausta, uneliaisuutta ja näköhäiriöitä, mukaan lukien mukautumisvaikeudet, kahtena näkeminen ja näön hämärtyminen. Potilaita tulee varoittaa näistä haittavaikutuksista ja neuvoa, että heidän tulee välttää mahdollisesti vaarallisia toimintoja, kuten autolla ajoa tai koneiden käyttöä.

Yhteenveto turvallisuusprofiilista

Yleisesti ottaen yleisimmät metyylifenidaattihoitoon liittyvät haittavaikutukset, jotka on raportoitu hyvin yleisinä, ovat vähentynyt ruokahalu, unettomuus, hermostuneisuus, päänsärky, pahoinvointi ja suun kuivuminen.

Taulukkoluettelo haittavaikutuksista

Alla olevassa taulukossa 1 on esitetty kaikki kliinisissä tutkimuksissa ja markkinoille tulon jälkeen metyylifenidaatin raportoidut haittavaikutukset sekä ne haittavaikutukset, joita on raportoitu käytettäessä muita metyylifenidaattihydrokloridivalmisteita. Jos metyylifenidaatin ja muiden metyylifenidaattihydrokloridivalmisteiden yhteydessä raportoitujen haittavaikutusten esiintymistiheydet olivat erilaiset, käytettiin turvallisuustietokantojen suurinta esiintymistiheyttä.

Haittavaikutukset on lueteltu MedDRA-elinjärjestelmän ja esiintymistiheyden mukaan seuraavasti: hyvin yleinen (≥ 1/10); yleinen (≥ 1/100, < 1/10); melko harvinainen (≥ 1/1 000, < 1/100); harvinainen (≥ 1/10 000, < 1/1 000); hyvin harvinainen (< 1/10 000); tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä esiintyvyyden arviointiin). Haittavaikutukset on esitetty kussakin yleisyysluokassa vakavuuden mukaan alenevassa järjestyksessä.

Taulukko 1. Haittavaikutukset

^* Ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet, Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet

^** Aikuisilla potilailla tehdyissä kliinisissä tutkimuksissa havaitut haittavaikutukset, joita ilmoitettiin useammin kuin lapsilla ja nuorilla.

^*** Raportit olivat huonosti dokumentoituja ja useimmissa tapauksissa potilaat saivat myös muita lääkkeitä, joten metyylifenidaatin rooli on epäselvä

^**** Näitä esiintyy yleensä hoidon alussa ja samanaikainen ruokailu voi lievittää niitä

^***** Väärinkäyttö- ja riippuvuustapauksia on kuvattu, useammin välittömästi vapauttavilla formulaatioilla.

Kuvaus valituista haittavaikutuksista

Hyvin harvoin äkillisiä kuolemantapauksia on raportoitu myös keskushermoston stimulanttien käytön yhteydessä tavanomaisina annoksina lapsilla, joista joillakin on ollut sydämen rakenteellisia poikkeavuuksia tai muita vakavia sydänongelmia. Kardiovaskulaarinen tila tulee arvioida ja sitä tulee seurata huolellisesti (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle:

www-sivusto: www.fimea.fi

Lääkealan turvallisuus‐ ja kehittämiskeskus Fimea

Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri

PL 55

00034 FIMEA

Yliannostusta saaneita potilaita hoidettaessa on otettava huomioon metyylifenidaatin viivästynyt vapautuminen formulaatioista, joiden vaikutusaika on pitkä.

Merkkejä ja oireita

Akuutti yliannostus, joka johtuu pääasiassa keskus- ja sympaattisen hermoston ylistimulaatiosta, voi aiheuttaa oksentelua, kiihtyneisyyttä, vapinaa, hyperrefleksiaa, lihasten nykimistä, kouristuksia (joita voi seurata kooma), euforiaa, sekavuutta, hallusinaatioita, deliriumia, hikoilua, punoitusta, päänsärkyä, hyperpyreksiaa, takykardiaa, sydämentykytystä, sydämen arrytmiaa, kohonnutta verenpainetta, mydriaasia, limakalvojen kuivuutta ja rabdomyolyysia.

Hoito

Metyylifenidaatin yliannostukselle ei ole tiettyä vastalääkettä. Hoito koostuu asianmukaisista tukitoimenpiteistä.

Potilasta on suojattava itsensä vahingoittamiselta ja ulkoisilta ärsykkeiltä, jotka voivat pahentaa jo olemassa olevaa ylistimulaatiota. Jos merkit ja oireet eivät ole liian vakavia ja potilas on tajuissaan, mahalaukun sisältö voidaan poistaa oksettamalla tai vatsahuuhtelulla. Ennen kuin suoritat vatsahuuhtelua, hallitse levottomuutta ja kouristuskohtauksia, jos niitä on, ja suojaa hengitystiet. Muita toimenpiteitä maha-suolikanavan myrkkyjen poistamiseksi ovat aktiivihiilen ja laksatiivin antaminen. Vakavan myrkytyksen yhteydessä tulee antaa huolellisesti titrattu bentsodiatsepiiniannos ennen vatsahuuhtelua.

Tehohoitoa on tarjottava riittävän verenkierron ja hengityksen ylläpitämiseksi; ulkoisia jäähdytystoimenpiteitä saatetaan tarvita hyperpyreksian vähentämiseksi.

Peritoneaalidialyysin tai kehonulkoisen hemodialyysin tehokkuutta metyylifenidaatin yliannostuksen yhteydessä ei ole osoitettu.

Farmakoterapeuttinen ryhmä: psykoanaleptit, psykostimulantit, ADHD:n hoitoon käytettävät aineet ja nootropiinit, ATC-koodi: N06BA04

Vaikutusmekanismi

Metyylifenidaatti on keskushermostoa stimuloiva aine (psykostimulantti), jolla on selvemmät vaikutukset keskushermostoon kuin motoriseen toimintaan. Metyylifenidaattia esiintyy neljänä stereoisomeerinä, jolloin treomuoto on farmakodynaamisesti aktiivinen konfiguraatio. D-isomeeri on farmakologisesti aktiivisempi kuin L-isomeeri.

Vaikutusmekanismia ihmisillä ei täysin tunneta; kuitenkin uskotaan, että vaikutus johtuu dopamiinin takaisinoton estämisestä striatumissa ilman, että se laukaisee dopamiinin vapautumisen. Erityisesti metyylifenidaatti sitoutuu dopamiinikuljettajiin (DAT) ja norepinefriinin kuljettajiin (NET), jotka yleensä vastaavat näiden välittäjäaineiden takaisinotosta synaptisesta raosta. Se estää näitä kuljettajia, mikä lisää dopamiinin (DA) ja norepinefriinin (NE) synaptisia tasoja ja lisää solunulkoista DA:ta striatumissa, nucleus accumbensissa ja prefrontaalisessa aivokuoressa. Sekä DA-reseptorin alatyypit 1 (D1) ja 2 (D2) sekä μ-opioidireseptori ovat tärkeitä MPH:n palkitseville ja terapeuttisille vaikutuksille. Siitä huolimatta mekanismia, jolla metyylifenidaatti tuottaa kognitiivisia ja käyttäytymiseen liittyviä vaikutuksia, ei ole selkeästi osoitettu.

Keskeinen stimuloiva vaikutus ilmenee muun muassa keskittymiskyvyn, suoritus- ja päätöksentekokyvyn lisääntymisenä, psykofyysisenä aktiivisuutena sekä väsymyksen ja fyysisen uupumuksen hillitsemisessä. Metyylifenidaatin epäsuora sympatomimeettinen vaikutus ihmisillä voi myös johtaa verenpaineen kohoamiseen, pulssin kiihtymiseen ja keuhkoputkien lihasten heikkenemiseen. Nämä vaikutukset eivät yleensä ole kovin ilmeisiä. Metyylifenidaatti voi vähentää ruokahalua ja suurilla annoksilla johtaa kehon lämpötilan nousuun. Käyttäytymisstereotypioita voi myös ilmetä suurilla annoksilla tai pitkäaikaisen käytön jälkeen.

Populaation farmakokineettinen/farmakodynaaminen (PK/PD) mallinnus ja simulointi

Populaatio-PK-malleja kehitettiin metyylifenidaatille pitkitetysti ja välittömästi vapauttaville formulaatioille. Samankaltaisuus pitkittyneen vapautumisen hoidossa osoitettiin PD-tuloksen suhteen.

Mallinnuksella ja simuloinnilla arvioitiin PK-profiilin muodon erojen vaikutusta pitkitetysti ja välittömästi vapauttavien formulaatioiden välillä, ja ne esitetään SKAMP-pisteinä ADHD:tä sairastavien lasten kohdepopulaatiossa. Analyysin tulokset tukivat väitettyä kliinistä ei-alempiarvoisuutta 12 tunnin annoksen jälkeen ehdotettujen pitkitetysti vapauttavien formulaatioiden osalta välittömästi vapautuviin formulaatioihin verrattuna.

Kliininen teho ja turvallisuus

Metyylifenidaattihydrokloridin tehoa arvioitiin annosoptimoidussa, kaksoissokkoutetussa, satunnaistetussa, lumekontrolloidussa monikeskustutkimuksessa, joka suoritettiin 90 lapsella laboratorioluokkahuoneessa. Soveltuvat tutkittavat olivat 6–12-vuotiaita poikia tai tyttöjä, joilla oli diagnosoitu yhdistetty tai tarkkaamaton ADHD ja heidän tilansa tarvitsivat lääkehoitoa. Diagnoosi tehtiin käyttämällä Schedule for Affective Disorders and Schizophrenia -asteikkoa (K-SADS), kliinistä yleisvaikutelmaa vaikeusasteesta (CGI-S; pisteet ≥ 3) ja Attention Deficit Hyperactivity Disorder Rating Scale -asteikkoa (ADHD-RS; ≥90^. persentiili hyperaktiivis-impulsiivisen osa-asteikon, tarkkaamattomuuden osa-asteikon tai kokonaispistemäärän osalta). Tutkimus aloitettiin kuuden viikon avoimella annoksen optimointijaksolla, jolloin metyylifenidaattihydrokloridin aloitusannos oli 20 mg. Tutkittavia kehotettiin pureskelemaan yksi tabletti kerran päivässä aamulla. Annosta voitiin nostaa viikoittain 10–20 mg:n välein, kunnes optimaalinen annos tai enimmäisannos 60 mg/päivä saavutettiin. Kahdeksankymmentäkuusi (86) 90 tutkittavasta aloitti sitten viikon pituisen satunnaistetun kaksoissokkoutetun rinnakkaisryhmähoitojakson yksilöllisesti optimoidulla metyylifenidaattihydrokloridi- tai lumelääkeannoksella. Kaksoissokkoutetun hoitojakson lopussa laboratorioluokkahuoneen arvioijat ja opettajat arvioivat tutkittavien tarkkaavaisuutta ja käyttäytymistä koko päivän ajan käyttämällä Swansonin, Kotkinin, Aglerin, M-Flynnin ja Pelhamin (SKAMP) luokitusasteikkoa. Ensisijaisten ja keskeisten toissijaisten tehoparametrien arvioinnissa käytettiin SKAMP-yhdistelmäpistemäärää, joka mitattiin 0,75, 2, 4, 8, 10, 12 ja 13 tuntia annoksen ottamisen jälkeen laboratorioluokkapäivän aikana kaksoissokkoutetun hoitojakson lopussa. Ensisijainen tehokkuuden päätetapahtuma oli hoitovaikutusten keskiarvo kaikilla edellä määritellyillä aikapisteillä luokkahuonepäivän aikana. Tärkeimmät toissijaiset tehokkuusparametrit olivat kliinisen vaikutuksen alkaminen ja kesto.

Kaikkiaan arvioitiin 85 tutkittavaa, joiden keski-ikä (keskihajonta, SD) oli 9,6 (1,69) vuotta, sekä mies- että naispuolisia tutkittavia, etniseltä alkuperältään latinalaisamerikkalaisia tai muita kuin latinalaisamerikkalaisia, 27,1 %:lla oli tarkkaamaton ADHD-tyyppi ja 72,9 %:lla yhdistetty ADHD-tyyppi, joilla kaikilla oli ADHD-RS ≥ 90. persentiili lähtötasolla. Kaiken kaikkiaan 39 (43,3 %) tutkittavaa oli ottanut aiempia lääkkeitä. Yleisimmät aiemmat lääkkeet olivat keskushermostoon vaikuttavat sympatomimeetit (37,8 %). Metyylifenidaattihydrokloridi oli tilastollisesti merkitsevästi parempi kuin lumelääke ensisijaisen päätetapahtuman suhteen. Metyylifenidaattihydrokloridi osoitti myös parannusta lumelääkkeeseen verrattuna 0,75, 2, 4 ja 8 tunnin kuluttua annostelusta. Metyylifenidaattihydrokloridin tehon havaittiin alkavan kaksi tuntia annoksen jälkeen, ja teho säilyi kahdeksan tunnin ajan. SKAMP-ala-asteikkopisteet olivat samalla tasolla yhdistetyn SKAMP-pistemäärän kanssa. Tutkimuksesta saadut ensisijaiset ja keskeiset toissijaisten tehokkuusmuuttujien päätulokset on esitetty alla olevassa taulukossa (taulukko 2).

Taulukko 2. Ensisijaisten ja keskeisten toissijaisten tehokkuusmuuttujien tulokset

LS: pienin neliösumma; PERMP: Permanent Product Measure of Performance; SE: standardivirhe; SKAMP: Swanson, Kotin, Agler, M-Flynn and Pelham Rating Scale.

Sekä kliinisen yleisvaikutelman vaikeusasteesta (CGI-S) että kliinisen yleisvaikutelman paranemisesta (CGI-I) pisteet paranivat avoimen annosoptimointijakson aikana. Avoimen vaiheen lopussa kaikkien tutkittavien katsottiin olevan joko paljon parempia tai erittäin paljon parempia CGI-I:ssä. Parannuksia havaittiin myös ADHD-arviointiasteikossa (RS) avoimen annosoptimointijakson aikana, ja useimpia tutkittavia pidettiin ADHD-RS-vasteen saaneina. Kaikki kattavat psykopatologiset arviointiasteikot (CPRS) osoittivat pisteiden laskua lähtötason ja käynnin 8 välillä.

Imeytyminen

Vaikuttava aine metyylifenidaattihydrokloridi imeytyy nopeasti ja lähes täydellisesti välittömästi vapauttavista tableteista. Laajan ensikierron metabolian ansiosta absoluuttinen hyötyosuus oli 22 ± 8 % d-enantiomeerillä ja 5 ± 3 % l-enantiomeerillä. Plasman huippupitoisuudet (C_max), jotka ovat noin 11 ng/ml, saavutetaan keskimäärin 1–2 tunnin kuluttua 0,30 mg/kg annon jälkeen. Pitoisuus-aikakäyrän alla oleva pinta-ala (AUC) ja C_max ovat verrannollisia annokseen.

Kun 40 mg metyylifenidaattihydrokloridia otettiin kerta-annoksena suun kautta paasto-olosuhteissa, plasman metyylifenidaatti saavutti maksimipitoisuuden (C_max) mediaaniajassa viisi tuntia annoksen ottamisen jälkeen. Metyylifenidaatin C_max ja altistus (käyrän alla oleva pinta-ala, AUC) olivat noin 12 ng/ml ja 112 ng × h/ml, vastaavasti.

Metyylifenidaattihydrokloridin C_max- ja AUC-arvot olivat suunnilleen 40 mg:n kerta-annoksen jälkeen 15 ng/ml ja 133 ng × h/ml, vastaavasti. Sekä AUC että C_max olivat myös verrannollisia annokseen 20–40 mg:n annosvälillä depotpurutablettien kerta-annoksen jälkeen terveillä tutkittavilla ruokailun yhteydessä.

Plasman pitoisuudessa on huomattavaa yksilöiden välistä ja sisäistä vaihtelua.

Ruoan vaikutus

Runsasrasvaisella aterialla ei ollut vaikutusta huippupitoisuuden saavuttamiseen kuluvaan aikaan, ja se lisäsi metyylifenidaatin C_max-arvoa ja systeemistä altistusta (AUC_0-∞) noin 20 % ja 4 %, vastaavasti 40 mg:n metyylifenidaattihydrokloridin kerta-annoksen jälkeen.

Jakautuminen

Veressä metyylifenidaatti ja sen metaboliitit jakautuvat plasman (57 %) ja punasolujen (43 %) kesken. Metyylifenidaatin ja sen metaboliittien sitoutuminen plasman proteiineihin on vähäistä (10–33 %). Jakautumistilavuus on 2,65 ± 1,11 l/kg d-metyylifenidaatille ja 1,80 ± 0,91 l/kg l-metyylifenidaatille.

Biotransformaatio

Karboksyyliesteraasi CES1A1 metaboloi metyylifenidaattia nopeasti ja lähes täydellisesti. Se hajoaa ensisijaisesti ritaliinihapoksi. Ritaliinihapon huippupitoisuus plasmassa saavutetaan noin kahden tunnin kuluttua annostelusta välittömästi vapauttavalla formulaatiolla, ja ne ovat 30–50 kertaa korkeammat kuin metyylifenidaatin vastaavat. Ritaliinihapon puoliintumisaika on noin kaksi kertaa metyylifenidaatin puoliintumisaika ja systeeminen puhdistuma on 0,17 l/h/kg. Tämä mahdollistaa kerääntymisen tutkittavilla, joilla on munuaisten vajaatoiminta. Koska ritaliinihapolla on vähän tai ei ollenkaan farmakodynaamista aktiivisuutta, sillä on vähäinen rooli terapeuttisesti. Vain pieniä määriä hydroksyloituja metaboliitteja (esim. hydroksimetyylifenidaatti ja hydroksiyritaliinihappo) on havaittavissa.

Terapeuttinen aktiivisuus näyttää rajoittuvan pääasiassa metyylifenidaattiin.

Eliminaatio

Plasman metyylifenidaattipitoisuudet laskevat yksivaiheisesti metyylifenidaattihydrokloridin oraalisen annon jälkeen. Metyylifenidaatin keskimääräinen terminaalinen eliminaation puoliintumisaika plasmassa oli noin viisi tuntia terveillä vapaaehtoisilla 40 mg:n kerta-annoksen jälkeen. Vain pieniä määriä (< 1 %) muuttumatonta metyylifenidaattia ilmenee virtsassa. Suurin osa annoksesta erittyy virtsaan ritaliinihappona (60–86 %), oletettavasti pH:sta riippumatta.

Metyylifenidaatin farmakokinetiikassa ei näytä olevan eroja lasten, joilla on hyperkineettisiä häiriöitä tai ADHD, ja terveiden aikuisten välillä. Eliminaatiotiedot tutkittavilta, joilla on normaali munuaisten toiminta, viittaavat siihen, että munuaisten vajaatoiminta ei juurikaan vaikuta metaboloitumattoman metyylifenidaatin eliminaatioon. Päämetaboliitin ritaliinihapon erittyminen munuaisten kautta saattaa vähentyä.

Karsinogeenisuus

Elinikäisissä rotilla ja hiirillä tehdyissä karsinogeenisuustutkimuksissa havaittiin lisääntynyttä pahanlaatuisten maksakasvainten määrää vain uroshiirillä. Tämän löydön merkitystä ihmisille ei tunneta.

Metyylifenidaatti ei vaikuttanut lisääntymiskykyyn tai hedelmällisyyteen kliinisen annoksen pienillä kerrannaisilla.

Raskaus – alkion/sikiön kehitys

Metyylifenidaatin ei katsota olevan teratogeeninen rotilla ja kaniineilla. Rotilla havaittiin sikiötoksisuutta (eli poikasten kokonaismenetys) ja emotoksisuutta emolle toksisilla annoksilla.

Natriumpolystyreenisulfonaatti

Povidoni (E 1201)

Triasetiini (E 1518)

Polyvinyyliasetaatti

Natriumlauryylisulfaatti

Mannitoli (E 421)

Ksantaanikumi (E 415)

Krospovidoni (E 1202)

Mikrokiteinen selluloosa (E 460)

Guarkumi (E 412)

Aspartaami (E 951)

Sitruunahappo

Kirsikka-aromi

Talkki (E 553b)

Piidioksidi, kolloidinen, hydratoitu

Magnesiumstearaatti

Polyvinyylialkoholi

Makrogoli

Polysorbaatti 80 (E 433)

Ei oleellinen.

3 vuotta

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita lämpötilan suhteen.

Pidä pullo tiiviisti suljettuna. Herkkä kosteudelle.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Ei markkinoilla olevia pakkauksia.

PF-selosteen tieto

Pakkauskoko: 30 depotpurutablettia 60 ml:n HDPE-pullossa, jossa on 2 g:n kuivausainesäiliö ja lapsiturvallinen korkki (PP).

Valmisteen kuvaus:

Tuzulby 20 mg depotpurutabletit ovat pilkullisia, luonnonvalkoisia, 6,8 x 14,7 mm:n kapselin muotoisia päällystettyjä tabletteja, joiden toisella puolella on merkintä ”N2” ”N2” ja toisella puolella jakouurre.

Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin.

Tuzulby 30 mg depotpurutabletit ovat pilkullisia, luonnonvalkoisia, 7,7 x 16,8 mm:n kapselinmuotoisia päällystettyjä tabletteja, joiden toisella puolella on merkintä ”N3” ”N3” ja toisella puolella jakouurre.

Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin.

Tuzulby 40 mg depotpurutabletit ovat pilkullisia, luonnonvalkoisia, 8,5 x 18,5 mm:n kapselinmuotoisia päällystettyjä tabletteja, joiden toiselle puolelle on kaiverrettu ”NP14” ja toinen puoli on sileä.

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

N06BA04

22.09.2025