LEVOTHYROXINE SERB injektio-/infuusioneste, liuos 200 mikrog/ml

Yksi 1 ml:n ampulli sisältää 200 mikrogrammaa levotyroksiininatriumia.

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Injektio-/infuusioneste, liuos.

• Myksedeemakooma.
• Sentraalinen tai perifeerinen hypotyreoosi potilailla, joilla suun kautta annettava hoito ei ole mahdollista erityisesti nielemisvaikeuksien tai imeytymishäiriöiden vuoksi.

Annostus

• T3-, T4- ja TSH-tasot suositellaan testaamaan ennen hoitoa sekä annoksen säätämiseksi.
• Annostus vaihtelee hypotyreoosin vaikeusasteen, potilaan iän ja yksilöllisen sietokyvyn mukaan.
• Levotyroksiini-injektion päivittäistä antoa on jatkettava, kunnes potilas sietää suun kautta otettavan annoksen ja on kliinisesti vakaa.

Aikuiset

Myksedeemakooma:

Ensimmäisenä päivänä suositellaan 200–500 mikrogramman aloitusannosta.

Vakavien sydän- ja verisuonitapahtumien tai kuoleman kohonneen riskin vuoksi aloitusannos ei saa ylittää 500 mikrogrammaa. Päivittäinen suun kautta annettava ylläpitoannos on 1,6 mikrogrammaa painokiloa kohti (100–120 mikrogrammaa). Laskimoon tai lihakseen annettavan annoksen on oltava 75 % em. annoksesta.

Kilpirauhasen vajaatoiminta, jos suun kautta annettava hoito ei ole mahdollinen:

Suun kautta otetusta levotyroksiinitabletista noin 70–80 % imeytyy ruoansulatuskanavasta terveillä paastonneilla aikuisilla (ks. kohta Farmakokinetiikka). Siksi parenteraalisessa annossa levotyroksiinia tulee antaa aloitusannos, joka vastaa 70–80 %:a eutyreoosin saavuttamiseen tarvittavasta suun kautta otettavasta annoksesta.

• Täydellinen hormonikorvaushoito aikuisilla vaatii keskimäärin 100–150 mikrogrammaa yhtenä vuorokausiannoksena.

Tähän annokseen siirrytään asteittain ja varovaisesti: aloitetaan 25 mikrogrammalla päivässä ja nostetaan sitten päivittäistä annosta 25 mikrogrammalla viikon välein.

• Kun annos on pysynyt vakaana riittävän pitkään, kilpirauhashormonipitoisuudet testataan uudelleen. T3- ja T4-pitoisuuksia on seurattava yliannostuksen varalta. Lisäksi TSH-tasojen normalisoitumista on seurattava perifeerisen hypotyreoosin varalta.

Iäkkäät potilaat

Annosta voi olla hyvä nostaa hitaammin erityisesti iäkkäille henkilöille, joilla on tunnettuja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet). Näille potilaille hoito tulee aloittaa pienemmillä annoksilla ja nostaa pienemmin lisäyksin asteittain. Ylläpitoannos voi olla pienempi kuin TSH-tasojen normalisoimiseksi tarvittava annos.

Munuaisten/maksan vajaatoiminta

Kokemuksia käytöstä munuaisten ja/tai maksan vajaatoimintaa sairastaville potilaille on vain vähän.

Pediatriset potilaat

Myksedeemakooma:

Kokemuksia käytöstä myksedeemakoomaa sairastaville lapsille on hyvin vähän. Tällaisessa tapauksessa voitaisiin kuitenkin antaa suositeltu aloitusannos 10 mikrog/kg ja sen jälkeen pienempiä annoksia ylläpitohoitona.

Kilpirauhasen vajaatoiminta, jos suun kautta annettava hoito ei ole mahdollinen:

Jos valmisteen antaminen laskimoon tai lihakseen on tarpeen, aloitusannos saa olla enintään 80 % normaalin kilpirauhasen toiminnan saavuttamiseksi tarvittavasta suun kautta otettavasta annoksesta. Kaikissa tapauksissa annos on sovitettava potilaan yksilöllisten tarpeiden ja iän mukaan ja määritettävä säännöllisin väliajoin tehtävien TSH- ja/tai T4-mittausten perusteella.

Vastasyntyneillä ja enintään 1 vuoden ikäisillä vauvoilla, joilla on synnynnäinen tai hankinnainen kilpirauhasen vajaatoiminta, suositeltu aloitusannos on 10–15 mikrog/kg/vrk suun kautta kilpirauhasen vajaatoiminnan vaikeusasteen mukaan.

Lapsille, joilla on synnynnäinen tai hankinnainen kilpirauhasen vajaatoiminta, suun kautta annettavia, painoon perustuvia kilpirauhashormonin korvaushoitoannoksia pienennetään lapsuuden aikana alla kuvatulla tavalla.

Antotapa

Injektio laskimoon.

Injektio lihakseen on mahdollinen.

Myksedeemakooman hoidossa aloitusannos laimennetaan 100–250 ml:aan keittosuolaliuosta, jolloin pitoisuus on 2 mikrog/ml, ja annetaan laskimoon hitaana infuusiona.

Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille.

Dekompensoituneet sydänsairaudet (esim. akuutti sydäninfarkti, akuutti sydänlihastulehdus, akuutti pankardiitti).

Hoitamaton lisämunuaisen vajaatoiminta (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Hoitamaton hypertyreoosi.

Hoitamaton aivolisäkkeen vajaatoiminta (kun se johtaa hoitoa vaativaan lisämunuaisen vajaatoimintaan).

Levotyroksiinin ja hypertyreoosin hoitoon käytettävien tyreostaattien yhdistelmä on vasta-aiheinen raskauden aikana (ks. kohta Raskaus ja imetys).

Ennen kilpirauhashormonihoidon aloittamista seuraavat sairaudet tai tilat on poissuljettava tai hoidettava:

• sepelvaltimotauti
• angina pectoris
• verenpainetauti
• aivolisäkkeen ja/tai lisämunuaisen vajaatoiminta
• kilpirauhasen autonominen toiminta.

Vähäistäkin lääkityksen aiheuttamaa hypertyreoosia on vältettävä potilailla, joilla on sepelvaltimoiden vajaatoiminta, sydämen vajaatoiminta, takykardinen rytmihäiriö, ei-akuutti sydänlihastulehdus tai krooninen hypotyreoosi tai joilla on ollut sydäninfarkti. Näiden potilaiden kilpirauhasarvot on tarkistettava useammin kilpirauhashormonihoidon aikana (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Kilpirauhashormonia ei pidä käyttää painonpudotukseen. Levotyroksiinihoito ei johda painon laskuun eutyreoottisilla potilailla. Huomattavat annokset voivat aiheuttaa vakavia, jopa henkeä uhkaavia haittavaikutuksia, erityisesti yhdessä tiettyjen laihdutusvalmisteiden, kuten sympatomimeettisten amiinien, kanssa.

Jos potilas siirtyy käyttämään toista levotyroksiinia sisältävää valmistetta, potilasta on mahdollisen kilpirauhashormonien epätasapainon riskin takia seurattava huolellisesti siirtymäkauden aikana, muun muassa lääkärintarkastuksin ja laboratoriokokein. Joillakin potilailla annoksen muuttaminen voi olla tarpeen.

Koska suun kautta otettavan lääkemuodolla ja injisoitavalla lääkemuodolla on erilainen biologinen hyötyosuus, annos on sovitettava potilaalle huolellisesti toiseen lääkemuotoon siirryttäessä (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Nykyinen tai aiemmin sairastettu sydän- ja verisuonisairaus

Laskimoon/lihakseen annettuun levotyroksiiniin voi liittyä sydäntoksisuutta (erityisesti rytmihäiriöt, takykardia, sydänlihasiskemia ja sydäninfarkti tai sydämen vajaatoiminnan paheneminen ja kuolema) potilailla, joilla on sydän- ja verisuonisairaus (erityisesti sepelvaltimotauti, rytmihäiriöt, verenpainetauti, dekompensoitunut sydämen vajaatoiminta).

Koska sydän- ja verisuonitautien esiintyvyys on suurempaa iäkkäillä, varovaisuutta on noudatettava, kun levotyroksiiniliuosta annetaan injektio-/infuusionesteenä iäkkäille potilaille tai potilaille, joilla on tunnettuja sydämen riskitekijöitä. Varovaisuus voi olla tarpeen näissä väestöryhmissä, myös annoksilla, jotka ovat suositellun annosalueen alapäässä (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Sydämen tilan säännöllinen ja huolellinen seuranta on tarpeen hoidon aloitusvaiheessa ja koko hoidon ajan.

Lisämunuaisen vajaatoiminta

Jos potilas sairastaa lisämunuaisten vajaatoimintaa, potilasta on hoidettava asianmukaisella glukokortikoidihoidolla ennen levotyroksiinihoidon aloittamista, jotta vältetään akuutti lisämunuaisten vajaatoiminta (ks. kohta Vasta-aiheet).

Koska myksedeemakoomaan liittyvää lisämunuaisten vajaatoimintaa voi ilmetä, levotyroksiinin kanssa on annettava empiiristä glukokortikoidihoitoa laskimoon, kunnes lisämunuaisten vajaatoiminta on varmistettu tai poissuljettu.

Vastasyntyneet keskoset, joilla on pieni syntymäpaino

Hemodynaamisia parametreja on tarkkailtava, kun levotyroksiinihoito aloitetaan keskosille, joiden syntymäpaino on hyvin pieni. Näille potilaille saattaa tulla verenkiertokollapsi lisämunuaiskuoren toiminnan kehittymättömyyden takia.

Diabetes

Levotyroksiinin aloittaminen potilaille, jotka saavat diabeteslääkitystä, saattaa lisätä diabetes- tai insuliinilääkkeiden tarvetta. Metabolisia arvoja on tarkkailtava huolellisesti diabetespotilailla (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Epilepsia

Koska epilepsiapotilailla on riski saada kouristuskohtauksia, näiden potilaiden seuranta on suositeltavaa koko levotyroksiinihoidon ajan.

Yliherkkyys

Yliherkkyysreaktioita (mukaan lukien angioedeema), jotka ovat joskus olleet vakavia, on raportoitu käytettäessä Levothyroxine SERB -valmistetta. Jos allergisten reaktioiden merkkejä ja oireita ilmenee, hoito Levothyroxine SERB -valmisteella on keskeytettävä ja asianmukainen oireenmukainen hoito aloitettava (ks. kohdat Vasta-aiheet ja Haittavaikutukset).

Raskaana olevat naiset

Kliinistä ja laboratorioseurantaa on tehostettava mahdollisimman varhaisessa vaiheessa raskaana oleville naisille, erityisesti raskauden ensimmäisen puoliskon aikana, jotta hoitoa voidaan tarvittaessa säätää (ks. kohta Raskaus ja imetys).

Osteoporoosi

Kun levotyroksiinihoitoa annetaan postmenopausaalisille naisille, joilla osteoporoosiriski on suurentunut, levotyroksiininatriumin annos on titrattava pienimpään mahdolliseen tehokkaaseen annokseen ja kilpirauhasen toimintaa on seurattava tiheämmin, jotta levotyroksiinipitoisuus ei ylitä fysiologista ylärajaa (ks. kohta Haittavaikutukset).

Laboratoriokokeisiin liittyvät häiriöt

Biotiini voi vaikuttaa biotiinin/streptavidiinin yhteisvaikutukseen perustuviin kilpirauhasen immunomäärityksiin, mikä voi johtaa virheellisiin liian mataliin tai korkeisiin testiarvoihin. Interferenssin riski kasvaa, kun biotiinia on käytetty suurina annoksina.

Laboratoriokokeiden tuloksia tulkittaessa on otettava huomioon mahdollinen biotiinin aiheuttama interferenssi, erityisesti jos havaitaan epäjohdonmukaisuutta kliinisen tilan kanssa.

Jos potilaat käyttävät biotiinia sisältäviä valmisteita, laboratoriohenkilökunnalle on ilmoitettava tästä kilpirauhaskokeita tilattaessa. Jos saatavilla on vaihtoehtoisia testejä, jotka eivät ole alttiita biotiinin vaikutukselle, niitä on käytettävä (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Levotyroksiini ja muut hoidot

Seuranta on tarpeen, jos potilas saa levotyroksiinia samanaikaisesti sellaisten lääkkeiden kanssa, jotka saattavat vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan (esim. amiodaroni, tyrosiinikinaasin estäjät, salisylaatit ja furosemidi suurina annoksina ja selperkatinibi). Ks. myös kohta Yhteisvaikutukset.

Diabeetikot ja antikoagulanttihoitoa saavat potilaat, ks. kohta Yhteisvaikutukset.

Selperkatinibia saaneilla potilailla on ilmoitettu kilpirauhasen vajaatoimintaa. Kaikille potilaille suositellaan kilpirauhasen toiminnan lähtötason laboratoriomittausta. Potilaat, joilla on kilpirauhasen vajaatoiminta, on hoidettava tavanomaisen hoitokäytännön mukaisesti ennen selperkatinibihoidon aloittamista. Kaikkia potilaita on tarkkailtava huolellisesti kilpirauhasen toimintahäiriön oireiden ja löydösten varalta selperkatinibihoidon aikana. Kilpirauhasen toimintaa on seurattava säännöllisesti koko selperkatinibihoidon ajan. Potilaita, joille kehittyy kilpirauhasen toimintahäiriö, hoidetaan tavanomaisen hoitokäytännön mukaisesti, mutta näiden potilaiden vaste levotyroksiini (T4) -korvaushoidolle voi olla riittämätön, koska selperkatinibi voi estää levotyroksiinin muuttumista liotyroniiniksi (T3), ja liotyroniinilisä voi olla tarpeen (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Natrium:

Tämä lääkevalmiste sisältää alle 1 mmol natriumia (23 mg) per ampulli eli sen voidaan sanoa olevan ”natriumiton”.

Yhdistelmät, joita ei suositella

Mäkikuisma (Hypericum perforatum L.)

Mäkikuisman käyttö voi lisätä levotyroksiinin metaboloitumista maksassa, mikä pienentää kilpirauhashormonin pitoisuutta seerumissa ja aiheuttaa riskin vähäisemmästä kliinisestä tehosta. Sen vuoksi kilpirauhashormonin korvaushoitoa saavien potilaiden kilpirauhashormoniannosta voi olla tarpeen suurentaa, jos näitä valmisteita käytetään samanaikaisesti.

Varotoimia edellyttävät yhdistelmät

Diabeteslääkkeet

Levotyroksiini voi heikentää diabeteslääkkeiden verensokeria alentavaa vaikutusta (esim. metformiini, glimepiridi, glibenklamidi ja insuliini). Siksi diabetespotilaiden verensokeripitoisuus on tarkistettava säännöllisesti erityisesti kilpirauhashormonihoidon alussa ja lopussa. Myös diabeteslääkkeen annostusta on tarvittaessa muutettava.

Kumariinijohdannaiset

Levotyroksiini voi voimistaa kumariinijohdannaisten vaikutusta syrjäyttämällä ne plasman proteiineista. Siksi veren hyytymisarvoja on seurattava säännöllisesti samanaikaisen hoidon aikana. Tarvittaessa antikoagulantin annostusta on muutettava (pienennettävä).

Propyylitiourasiili, glukokortikoidit ja beetasalpaajat (erityisesti propranololi)

Nämä aineet estävät T4:n muuttumista T3:ksi ja voivat johtaa T3:n pitoisuuden pienenemiseen seerumissa.

Amiodaroni ja jodia sisältävät varjoaineet

Jodipitoisuutensa vuoksi nämä aineet voivat laukaista sekä hyper- että hypotyreoosin. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, jos potilaalla on kyhmystruuma, jossa kyhmyt voivat mahdollisesti toimia autonomisesti. Amiodaroni estää T4:n muuttumista T3:ksi, mikä johtaa T3:n pitoisuuden pienenemiseen seerumissa ja TSH:n pitoisuuden suurenemiseen seerumissa.

Salisylaatit, dikumaroli, furosemidi, klofibraatti

Salisylaatit (erityisesti yli 2,0 gramman annokset päivässä), dikumaroli, suuret furosemidiannokset (250 mg) sekä klofibraatti ja muut aineet voivat syrjäyttää levotyroksiinin plasman proteiineista. Tämä voi johtaa alkuvaiheessa vapaiden kilpirauhashormonien tilapäiseen nousuun, jota seuraa kilpirauhashormonien kokonaispitoisuuden lasku.

Estrogeenia sisältävät ehkäisyvalmisteet, vaihdevuosien hormonikorvaushoitoon käytetyt lääkkeet

Estrogeenia sisältävien ehkäisyvalmisteiden käyttö tai postmenopausaalisilla naisilla hormonikorvaushoito saattaa lisätä levotyroksiinin tarvetta. Levotyroksiinin sitoutuminen voi suurentua, mikä voi johtaa virheellisiin diagnooseihin ja virheisiin hoidossa.

Sertraliini, klorokiini/proguaniili

Nämä aineet heikentävät levotyroksiinin tehoa ja suurentavat TSH:n pitoisuutta seerumissa.

Entsyymejä indusoivat lääkevalmisteet

Barbituraatit, rifampisiini, karbamatsepiini, fenytoiini ja muut maksan entsyymejä indusoivat lääkeaineet voivat lisätä levotyroksiinin maksapuhdistumaa, mikä pienentää pitoisuutta plasmassa.

Proteaasin estäjät

Joidenkin ilmoitusten mukaan proteaasin estäjät voivat lopinaviirin/ritonaviirin kanssa samanaikaisesti annettuna johtaa levotyroksiinin tehon menettämiseen. Sen vuoksi kilpirauhashormoniarvoja ja kliinisiä oireita on seurattava tiiviisti, jos potilas käyttää samanaikaisesti levotyroksiinia ja proteaasin estäjiä.

Tyrosiinikinaasin estäjät (esim. imatinibi, sunitinibi, sorafenibi, motesanibi)

Nämä lääkeaineet voivat heikentää levotyroksiinin tehoa. Sen vuoksi kilpirauhashormoniarvoja ja kliinisiä oireita on seurattava tiiviisti, jos potilas käyttää samanaikaisesti levotyroksiinia ja tyrosiinikinaasin estäjiä.

Selperkatinibi

Levotyroksiinin teho saattaa heikentyä, kun sitä annetaan yhdessä selperkatinibin kanssa. Selperkatinibi voi estää dejodinaasi D2 -entsyymiä ja siten vähentää levotyroksiinin (T4) muuttumista liotyroniiniksi (T3). Potilaiden vaste levotyroksiinikorvaushoidolle voi siksi olla riittämätön, ja liotyroksiinilisä voi olla tarpeen (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Laboratoriokokeisiin liittyvät häiriöt

Biotiini voi vaikuttaa biotiinin/streptavidiinin yhteisvaikutukseen perustuviin kilpirauhasen immunomäärityksiin, mikä voi johtaa virheellisiin liian mataliin tai korkeisiin testiarvoihin (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet.).

Raskaus

Levotyroksiini-injektioiden käytöstä raskaana oleville naisille on olemassa tietoa vain rajallisesti. Levotyroksiini ei läpäise helposti istukkaa, eikä sen antamisella sopivina annoksina ole vaikutuksia sikiöön. Eläimillä tehdyistä tutkimuksista ei ole saatu riittäviä tietoja lisääntymistoksisuudesta (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta).

Kilpirauhashormonihoitoa on tärkeää jatkaa koko raskauden ajan, jotta äidin hormonitasapaino säilyy hyvänä raskauden kannalta (ja erityisesti sikiön hypotyreoosin riskin vähentämiseksi). Kliinistä ja laboratorioseurantaa on tehostettava mahdollisimman pian erityisesti raskauden alkupuoliskolla, jotta hoitoa voidaan tarvittaessa muuttaa. Kaikissa tapauksissa on suositeltavaa tehdä vastasyntyneelle lapselle kilpirauhasen toiminnan arviointi.

Raskauden aikana levotyroksiinia ei saa käyttää samanaikaisesti hypertyreoosin hoitoon käytettyjen tyreostaattien kanssa. Vain vähäinen määrä levotyroksiinia läpäisee istukan, kun taas suuret määrät tyreostaatteja siirtyvät äidistä lapseen. Tämä voi aiheuttaa sikiön hypotyreoosin.

Imetys

Imettävillä naisilla, joilla T4-pitoisuus on tasapainossa, levotyroksiini erittyy rintamaitoon pieninä pitoisuuksina. Näin ollen korvaushoito levotyroksiinilla on mahdollinen rintaruokinnan aikana.

Hedelmällisyys

Tälle lääkevalmisteelle ei ole tehty hedelmällisyyttä koskevia tutkimuksia. Hypo- tai hypertyreoosi voivat vaikuttaa hedelmällisyyteen.

Levothyroxine SERB -valmisteella ei ole haitallista vaikutusta tai on vähäinen vaikutus ajokykyyn ja koneidenkäyttökykyyn.

Jos potilas ei siedä annettua annosta tai saa yliannostuksen, voi esiintyä hypertyreoosille tyypillisiä oireita, erityisesti jos annosta nostetaan liian nopeasti hoidon alussa. Näissä tapauksissa vuorokausiannosta on pienennettävä tai lääkitys on lopetettava useaksi päiväksi. Hoito voidaan aloittaa uudelleen varovasti annosta säätämällä, kun haittavaikutukset ovat hävinneet.

Jos esiintyy yliherkkyyttä levotyroksiinille tai Levothyroxine SERB -valmisteen muille aineille, allergisia reaktioita voi ilmetä iholla (esim. angioedeema, ihottuma, nokkosihottuma) ja hengitysteissä.

Haittavaikutukset on luokiteltu seuraaviin esiintyvyyden mukaisiin kategorioihin:

Hyvin yleinen (≥ 1/10); yleinen (≥ 1/100, < 1/10); melko harvinainen (≥ 1/1 000, < 1/100); harvinainen (≥ 1/10 000, < 1/1 000); hyvin harvinainen (< 1/10 000), tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä esiintyvyyden arviointiin).

Immuunijärjestelmä

Tuntematon: yliherkkyys

Umpieritys

Yleinen: hypertyreoosi

Psyykkiset häiriöt

Hyvin yleinen: unettomuus

Yleinen: hermostuneisuus

Tuntematon: levottomuus

Hermosto

Hyvin yleinen: päänsärky

Harvinainen: aivojen valekasvain erityisesti lapsilla

Tuntematon: vapina

Sydän

Hyvin yleinen: sydämentykytykset

Yleinen: takykardia

Tuntematon: rytmihäiriöt, rasitusrintakipu

Verisuonisto

Tuntematon: punoitus, verenkiertokollapsi vastasyntyneillä keskosilla, joilla on pieni syntymäpaino (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet)

Ruoansulatuselimistö

Tuntematon: ripuli, oksentelu ja pahoinvointi

Iho ja ihonalainen kudos

Tuntematon: angioedeema, ihottuma, nokkosihottuma, hikoilu

Luusto, lihakset ja sidekudos

Tuntematon: lihasheikkous ja krampit, osteoporoosi kilpirauhasen toimintaa hillitsevillä levotyroksiiniannoksilla, erityisesti postmenopausaalisilla naisilla, pääasiassa pitkäkestoisessa hoidossa

Sukupuolielimet ja rinnat

Tuntematon: kuukautiskierron epäsäännöllisyys

Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat

Tuntematon: huono lämmönsieto, kuume

Tutkimukset

Tuntematon: laihtuminen

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle:

www-sivusto: www.fimea.fi

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea

Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri

PL 55

00034 Fimea

Tämä ilmenee aikuisilla tyreotoksikoosina. Tyreotoksikoosikriisin tapauksessa annostusta on pienennettävä huomattavasti tai hoito keskeytettävä muutamaksi päiväksi. Sen jälkeen hoitoa jatketaan pienemmillä annoksilla kilpirauhasarvojen seurannan jälkeen.

Vakavassa yliannostuksessa injektio-/infuusionesteenä annettavan levotyroksiinihoidon annostusta on muutettava (annosta pienennetään tai anto keskeytetään väliaikaisesti). Lisäksi on aloitettava asianmukainen tukihoito potilaan kliinisen tilan perusteella, mm. erityisesti beetasalpaajat.

Suurentunut T3-pitoisuus on yliannostuksen indikaattorina suurentunutta T4- tai fT4-pitoisuutta luotettavampi.

Yliannostuksessa ja myrkytyksessä aineenvaihdunnalliset toiminnot voivat voimistua kohtalaisesti tai vaikeasti (ks. kohta Haittavaikutukset). Yliannostuksen suuruudesta riippuen suositellaan hoidon keskeyttämistä ja kokeiden tekemistä.

Ihmisillä ilmenneissä myrkytystapauksissa suun kautta annetut 10 mg:n levotyroksiiniannokset siedettiin ilman komplikaatioita. Vitaalitoimintoja (hengitys ja verenkierto) vaarantavia vaikeita komplikaatioita ei ole odotettavissa paitsi sepelvaltimotaudissa. Tyreotoksikoosikriisin, kouristusten, sydämen vajaatoiminnan ja kooman tapauksista on kuitenkin raportoitu. Yksittäisiä sydänperäisen äkkikuoleman tapauksia on raportoitu potilailla, jotka ovat väärinkäyttäneet levotyroksiinia useiden vuosien ajan.

Akuutin yliannostuksen tapauksessa hoito on yleensä oireenmukaista ja elintoimintoja tukevaa. Beetasalpaajia voidaan antaa, jos ilmenee vaikeita beetasympatomimeettisiä oireita, kuten takykardiaa, ahdistusta, kiihtyneisyyttä ja hyperkinesiaa.

Kilpirauhasen toimintaa hillitseviä lääkkeitä ei ole asianmukaista käyttää, koska kilpirauhanen on jo aiemmin täysin inaktivoitunut.

Erittäin suurilla annoksilla tapahtuvissa myrkytystapauksissa plasmafereesistä voi olla apua.

Levotyroksiinin yliannostus edellyttää pitkää seurantajaksoa. Koska levotyroksiini muuntuu asteittain liotyroniiniksi, oireet voivat ilmetä jopa kuuden vuorokauden viiveellä.

Farmakoterapeuttinen ryhmä: kilpirauhashormonit, ATC-koodi: H03AA01

Vaikutusmekanismi

Kilpirauhashormonit vaikuttavat fysiologisesti ohjaamalla DNA:n transkriptiota ja proteiinisynteesiä.

Trijodityroniini (T3) leviää solun ytimeen ja sitoutuu DNA:han sitoutuneisiin kilpirauhasreseptoreihin. Tämä ytimessä sijaitseva hormoni-reseptorikompleksi aktivoi geneettisen transkription sekä lähetti- RNA:n ja soluliman proteiinien synteesin. Kilpirauhashormonien fysiologiset vaikutukset johtuvat pääasiassa T3:sta, josta suurin osa (noin 80 %) syntyy dejodinoitumalla T4:stä perifeerisissä kudoksissa.

Farmakodynaamiset vaikutukset

Ensisijaista farmakodynaamista vastetta levotyroksiinille injektio-/infuusionesteenä annettuna on tutkittu myksedeemakoomaa tai hypotyreoosia sairastavilla potilailla tehdyissä tutkimuksissa.

Tutkimuksissa osoitettiin, että näillä potilailla laskimoon annettu levotyroksiini kykenee nostamaan T4:n pitoisuuksia veressä ja samanaikaisesti alentamaan TSH-pitoisuuksia.

Toissijaisesta farmakokineettisestä vasteesta on tehty in vitro -tutkimuksia, joissa löydettiin levotyroksiinin ja konjugoidun sterolin 17-beeta-estradiolin (E₂17βG) yhteisiä sitoutumispaikkoja veri-aivoesteen OATP 1c1 -kuljettajissa, mikä viittaa levotyroksiinin ja muiden aineiden väliseen kilpailuun niiden läpäistessä veri-aivoestettä.

Imeytyminen

Parenteraalisen annon jälkeen synteettistä levotyroksiinia ei pysty erottamaan endogeenisesti erittyvästä luonnollisesta hormonista.

Jakautuminen

Yli 99 % veressä kiertävistä kilpirauhashormoneista sitoutuu plasman proteiineihin, erityisesti tyroksiinia sitovaan globuliiniin (TBG), tyroksiinia sitovaan prealbumiiniin (TBPA) ja albumiiniin, joiden sitoutumiskapasiteetti ja affiniteetti vaihtelevat hormonista riippuen. Mitä suurempi on plasman proteiineihin sitoutuneiden kilpirauhashormonien pitoisuus, sitä pienempi on vapaan hormonin pitoisuus. Ainoastaan jälkimmäinen on metabolisesti aktiivinen.

Laskimoon annon jälkeen jakautumistilavuudeksi on arvioitu 11,6 litraa terveillä henkilöillä ja 14,7 litraa hypotyreoosia sairastavilla potilailla.

Biotransformaatio

Kilpirauhashormonien pääasiallinen aineenvaihduntareitti on peräkkäinen dejodinoituminen. Noin 80 % verenkierrossa olevasta T3:sta on syntynyt perifeeristen kudosten T4:stä dejodinoitumalla. T4 ja T3 hajoavat pääasiallisesti maksassa. T4:n dejodinoitumista tapahtuu myös tietyissä muissa paikoissa, erityisesti munuaisissa ja muissa kudoksissa. Noin 80 % T4:n vuorokausiannoksesta dejodinoituu, jolloin syntyy yhtä suuri määrä T3:a ja rT3:a (käänteinen T3). T3 ja rT3 dejodinoituvat sitten vuorostaan dijodityroniiniksi (T2). Kilpirauhashormonit metaboloituvat myös konjugoitumalla sulfaatin ja glukuronihapon kanssa, ja ne erittyvät suoraan sappeen ja suoleen, jossa ne kulkevat enterohepaattisen kierron läpi.

Eliminaatio

Levotyroksiinin puhdistuman arvioidaan olevan eutyreoottisilla potilailla noin 0,050 l/h. Hypotyreoosia sairastavilla se on hieman suurempi (0,053 l/h). Levotyroksiinin eliminaation puoliintumisajaksi on arvioitu 6–7 vuorokautta terveillä henkilöillä ja 9–10 vuorokautta myksedeemakoomaa sairastavilla potilailla.

Prekliinisissä tutkimuksissa suurilla T4-annoksilla annetun hoidon haittavaikutukset johtuivat hormonin liiallisesta farmakologisesta vaikutuksesta, joten niitä ei odoteta esiintyvän hoitoannoksilla. Tieteellisessä kirjallisuudessa saatavilla olevat tiedot toistuvan altistuksen aiheuttamasta toksisuudesta eläimille eivät ole paljastaneet mitään erityistä riskiä ihmisille.

Levotyroksiinilla ei ole tehty konventionaalisia genotoksisuutta, karsinogeenisuutta sekä lisääntymistoksisuutta koskevia tutkimuksia.

Natriumhydroksidi, injektionesteisiin käytettävä vesi

Koska yhteensopivuustutkimuksia ei ole tehty, tätä lääkevalmistetta ei saa sekoittaa muiden lääkevalmisteiden kanssa.

2 vuotta.

Avaamisen ja/tai laimentamisen jälkeen: valmiste on käytettävä heti.

Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

LEVOTHYROXINE SERB injektio-/infuusioneste, liuos
200 mikrog/ml (L:ei) 6 x 1 ml (474,72 €)

PF-selosteen tieto

1 ml:n ampulli (lasia). 6 kappaleen pakkaus.

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

LEVOTHYROXINE SERB injektio-/infuusioneste, liuos
200 mikrog/ml 6 x 1 ml

• Ei korvausta.

H03AA01

12.02.2025