SIMPONI injektioneste, liuos, esitäytetty kynä 45 mg/0,45 ml

Yksi esitäytetty kynä sisältää 45 mg golimumabia* 0,45 ml:ssa. 1 ml liuosta sisältää 100 mg golimumabia.

Yhdestä esitäytetystä kynästä saadaan 0,1–0,45 ml (mikä vastaa 10–45 mg:aa golimumabia) 0,05 ml:n tarkkuudella.

* Ihmisen monoklonaalinen IgG1қ-vasta‑aine, joka on tuotettu rekombinantti-DNA‑teknologialla hiiren hybridoomasolulinjassa.

Apuaineet, joiden vaikutus tunnetaan

Yksi esitäytetty kynä sisältää 18,5 mg sorbitolia (E420) per 45 mg:n annos.

Yksi esitäytetty kynä sisältää 0,068 mg polysorbaatti 80:tä (E433) per 45 mg:n annos.

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Injektioneste, liuos (injektioneste), esitäytetty kynä (VarioJect)

Juveniili idiopaattinen artriitti

Idiopaattinen juveniili polyartriitti (pJIA)

Simponi, yhdessä metotreksaatin kanssa, on tarkoitettu idiopaattisen juveniilin polyartriitin hoitoon 2 vuotta täyttäneille lapsille, kun metotreksaatilla saatu vaste on ollut riittämätön.

Haavainen koliitti

Lapsuusiän haavainen koliitti

Simponi on tarkoitettu kohtalaisen tai vaikean aktiivisen haavaisen koliitin hoitoon 2 vuotta täyttäneille pediatrisille potilaille, joiden paino on vähintään 15 kg, kun tavanomaisilla hoitomuodoilla, mukaan lukien kortikosteroidit ja 6‑merkaptopuriini tai atsatiopriini, saatu vaste on ollut riittämätön tai potilas ei siedä näitä hoitoja tai lääketieteellinen vasta‑aihe estää niiden käytön.

Hoidon saavat aloittaa valmisteyhteenvedossa mainittuun indikaatioon perehtyneet lääkärit.

Hoidon aloittavan ja sitä valvovan lääkärin pitää olla perehtynyt Simponin käyttöaiheisiin kuuluvien sairauksien diagnosointiin ja hoitoon. Simponi‑hoitoa saaville potilaille annetaan potilaskortti, joka on mukana pakkauksessa.

Annostus

45 mg/0,45 ml esitäytetty kynä on tarkoitettu pediatrisille potilaille. Jokainen esitäytetty kynä on tarkoitettu yhdelle potilaalle yhtä käyttökertaa varten, ja se on hävitettävä heti käytön jälkeen.

Juveniili idiopaattinen artriitti

Idiopaattinen juveniili polyartriitti alle 40 kg painavilla lapsilla

Simponin suositeltava annos alle 40 kg painaville idiopaattista juveniilia polyartriittia sairastaville lapsille on 30 mg/m² (kehon pinta-alan mukaan), enintään 40 mg kerta-annoksena kerran kuukaudessa, aina samana päivänä kuukaudesta. Pistettävä määrä lasketaan potilaan pituuden ja painon perusteella taulukon 1 mukaan.

Taulukko 1

Simponi-annos millilitroina (ml) pJIA-potilaiden pituuden ja painon mukaan

Idiopaattinen juveniili polyartriitti vähintään 40 kg painavilla lapsilla

Vähintään 40 kg painaville lapsille on saatavana 50 mg:n esitäytetty kynä tai esitäytetty ruisku. Katso 50 mg:n annostus Simponi 50 mg:n esitäytetyn kynän tai esitäytetyn ruiskun valmisteyhteenvedon kohdasta Annostus ja antotapa.

Käytettävissä olevien tietojen mukaan kliininen vaste saavutetaan yleensä 12–14 viikon kuluessa hoidon aloituksesta (3–4 annoksen jälkeen). Hoidon jatkamista pitää harkita uudelleen niillä lapsilla, joilla ei nähdä merkkejä hoidollisesta hyödystä tänä aikana.

Haavainen koliitti

Lapsuusiän haavainen koliitti 2 vuotta täyttäneillä lapsilla, joiden paino on vähintään 15 kg

Haavaista koliittia sairastaville 2–17-vuotiaille potilaille suositeltu Simponi-annos perustuu painoon.

Jos potilas, jonka paino on vähintään 15 kg mutta alle 40 kg, on remissiossa viikon 54 kohdalla tai sen jälkeen, lääkäri voi harkita ylläpitoannoksen pienentämistä annokseen 25 mg neljän viikon välein. Tämän annoksen antamiseksi on saatavana 45 mg:n esitäytetty kynä. Tämän annoksen antamiseksi määrättävä injektiotilavuus on 0,25 ml.

Induktio- ja ylläpitohoitoon on saatavana 50 mg:n esitäytetty ruisku ja 100 mg:n esitäytetty ruisku. 50 mg:n tai 100 mg:n hoito-ohjelmien annostukset, ks. Simponi 50 mg tai 100 mg esitäytetty ruisku ‑valmisteen valmisteyhteenvedon kohta Annostus ja antotapa.

Annoksen unohtaminen

Jos potilas unohtaa pistää Simponi‑annoksen suunniteltuna päivänä, unohtunut annos pistetään heti kun potilas sen muistaa. Potilasta pitää neuvoa, että hän ei saa ottaa kaksinkertaista annosta korvatakseen unohtamansa annoksen.

Seuraava annos otetaan alla olevien ohjeiden mukaan:

• jos annos on vähemmän kuin 2 viikkoa myöhässä, potilas pistää unohtuneen annoksen ja jatkaa alkuperäisen aikataulun mukaan
• jos annos on enemmän kuin 2 viikkoa myöhässä, potilas pistää unohtuneen annoksen ja tästä pistospäivästä alkaen laaditaan uusi aikataulu.

Erityiset potilasryhmät

Munuaisten ja maksan toiminnan heikkeneminen

Simponia ei ole tutkittu näissä potilasryhmissä. Annossuosituksia ei voida antaa.

Pediatriset potilaat

Ei ole asianmukaista käyttää Simponi-valmistetta alle 2 vuoden ikäisten idiopaattista juveniilia polyartriittia tai lapsuusiän haavaista koliittia sairastavien potilaiden hoitoon.

Antotapa

Simponi annetaan ihon alle. Kun potilas on saanut riittävän opetuksen pistotekniikasta, hän voi itse pistää lääkkeen, jos lääkäri pitää sitä tarkoituksenmukaisena ja potilaan tilaa seurataan tarpeen mukaan. Potilasta neuvotaan pistämään hänelle määrätty Simponi‑määrä pakkauksessa olevien yksityiskohtaisten käyttöohjeiden mukaan. Jokainen esitäytetty kynä on tarkoitettu yhdelle potilaalle yhtä käyttökertaa varten, ja se on hävitettävä heti käytön jälkeen.

Ks. kohdasta Käyttö- ja käsittelyohjeet ohjeet lääkkeen antoon.

Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille.

Aktiivinen tuberkuloosi tai jokin muu vaikea infektio, kuten sepsis, ja opportunistiset infektiot (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Kohtalainen tai vaikea sydämen vajaatoiminta (NYHA:n luokat III/IV) (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Jäljitettävyys

Biologisten lääkevalmisteiden jäljitettävyyden parantamiseksi on annetun valmisteen nimi ja eränumero dokumentoitava selkeästi.

Infektiot

Potilaita on tarkkailtava huolellisesti infektioiden, mukaan lukien tuberkuloosin, varalta ennen golimumabihoitoa, sen aikana ja sen päätyttyä. Koska golimumabin eliminaatio saattaa kestää jopa 5 kuukautta, potilaan seurantaa jatketaan koko tämän ajan. Golimumabihoitoa ei enää jatkossa saa antaa, jos potilaalle kehittyy vakava infektio tai sepsis (ks. kohta Vasta-aiheet).

Golimumabia ei pidä antaa potilaille, joilla on kliinisesti merkittävä, aktiivinen infektio. Varovaisuutta on noudatettava, jos golimumabin käyttöä harkitaan potilaille, joilla on krooninen infektio tai joilla on ollut toistuva infektio. Potilaille on kerrottava mahdollisista infektioiden riskitekijöistä, ja heitä pitää neuvoa välttämään altistumista tällaisille riskitekijöille tilanteen mukaan.

Potilaat, jotka käyttävät TNF‑estäjiä, ovat alttiimpia saamaan vakavia infektioita.

Golimumabia saaneilla potilailla on raportoitu bakteeri‑infektioita (mukaan lukien sepsis ja keuhkokuume), mykobakteeri‑infektioita (mukaan lukien tuberkuloosi), invasiivisia sieni‑infektioita sekä opportunistisia infektioita, myös kuolemaan johtaneita. Joitain näistä vakavista infektioista on ilmennyt potilailla, jotka ovat saaneet samanaikaista immunosuppressiivista hoitoa, mikä taustalla olevan sairauden lisäksi saattaa altistaa heidät infektioille. Potilaita, joille kehittyy uusi infektio golimumabihoidon aikana, pitää tarkkailla huolellisesti, ja heille tehdään täydellinen diagnostinen arviointi. Golimumabihoito pitää keskeyttää, jos potilaalle kehittyy uusi vakava infektio tai sepsis, ja hänelle pitää aloittaa asianmukainen antimikrobinen tai antifungaalinen hoito, kunnes infektio on saatu hallintaan.

Potilailla, jotka ovat asuneet tai matkustaneet alueilla, joilla invasiivisia sieni‑infektioita, kuten histoplasmoosia, koksidioidomykoosia tai blastomykoosia, esiintyy endeemisenä, pitää golimumabihoidon hyötyjä ja riskejä pohtia huolellisesti ennen hoidon aloitusta. Jos golimumabihoitoa saaneille riskiryhmän potilaille kehittyy vakava systeeminen sairaus, on syytä epäillä invasiivista sieni-infektiota. Diagnosointi ja empiirisen antifungaalisen hoidon antaminen näille potilaille pitää tehdä konsultoimalla invasiivisten sieni-infektioiden hoitoon erikoistunutta lääkäriä, mikäli mahdollista.

Tuberkuloosi

Golimumabia saaneilla potilailla on raportoitu tuberkuloosia. Merkille pantavaa on, että suurimmassa osassa näistä raporteista tuberkuloosi oli muualle kuin keuhkoihin paikantuvaa, ilmeten joko paikallisena tai laajalle levinneenä tautina.

Ennen golimumabihoidon aloitusta kaikilta potilailta on arvioitava sekä aktiivinen että inaktiivinen (latentti) tuberkuloosi. Tähän arviointiin pitää kuulua yksityiskohtainen selvitys potilaan aiemmista sairauksista sekä henkilökohtainen tuberkuloositausta tai mahdolliset aiemmat tuberkuloosikontaktit sekä aiempi ja/tai nykyinen immunosuppressiivinen hoito. Kaikille potilaille pitää tehdä (paikallisia suosituksia soveltaen) asianmukaiset seulontatutkimukset, ts. tuberkuliini‑ihokoe tai verikoe ja keuhkoröntgen. On suositeltavaa, että näiden tutkimusten suorittaminen kirjataan potilaalle annettavaan potilaskorttiin. Lääkettä määräävän lääkärin on syytä muistaa, että tuberkuliini‑ihokokeesta on mahdollista saada vääriä negatiivisia tuloksia, erityisesti vaikeasti sairailla potilailla tai immuunipuutteisilla potilailla.

Jos potilaalla todetaan aktiivinen tuberkuloosi, golimumabihoitoa ei saa aloittaa (ks. kohta Vasta-aiheet).

Jos epäillään latenttia tuberkuloosia, on syytä konsultoida tuberkuloosin hoitoon perehtynyttä lääkäriä. Kaikissa alla kuvatuissa tilanteissa on golimumabihoidon hyöty-haittatasapainoa arvioitava erittäin huolellisesti.

Jos todetaan inaktiivinen (latentti) tuberkuloosi, on aloitettava latentin tuberkuloosin hoitoon tarkoitettu tuberkuloosilääkitys paikallisten hoitosuositusten mukaisesti ennen golimumabihoidon aloitusta.

Potilaille, joilla on useita tai merkittäviä tuberkuloosin riskitekijöitä ja joilla tulos latentin tuberkuloosin tutkimuksista on negatiivinen, on syytä harkita tuberkuloosilääkitystä ennen golimumabihoidon aloitusta. Tuberkuloosilääkitystä on syytä harkita myös ennen golimumabihoidon aloitusta potilaille, joilla on aiemmin ollut latentti tai aktiivinen tuberkuloosi ja joilla asianmukaisen lääkekuurin antoa ei voida varmistaa.

Aktiivista tuberkuloosia on ilmaantunut golimumabihoitoa saaville potilaille hoidettaessa latenttia tuberkuloosia tai sen jälkeen. Golimumabia saavia potilaita on tarkkailtava huolellisesti, jotta havaitaan aktiivisen tuberkuloosin merkit ja oireet. Tämä koskee myös potilaita, joilla latentin tuberkuloosin tutkimustulos oli negatiivinen, sekä potilaita, joita hoidetaan latentin tuberkuloosin vuoksi, ja potilaita, jotka ovat aiemmin saaneet hoitoa tuberkuloosi‑infektion vuoksi.

Kaikkia potilaita pitää neuvoa hakeutumaan lääkärinhoitoon, jos golimumabihoidon aikana tai sen jälkeen ilmenee mahdollisia tuberkuloosin merkkejä ja/tai oireita (esimerkiksi itsepintaista yskää, kuihtumista / painon alenemista, lievää kuumetta).

Hepatiitti B ‑viruksen reaktivaatio

Hepatiitti B:n reaktivaatiota on ilmennyt potilailla, jotka ovat saaneet TNF‑antagonistia, mukaan lukien golimumabia, ja jotka ovat tämän viruksen kroonisia kantajia (ts. pinta‑antigeenipositiivisia). Jotkin tapauksista ovat johtaneet kuolemaan.

Potilailta pitää testata HBV‑infektio ennen golimumabihoidon aloitusta. Jos HBV‑infektiotestin tulos on positiivinen, on suositeltavaa konsultoida hepatiitti B:n hoitoon erikoistunutta lääkäriä.

HBV:n kantajia, joille golimumabihoito on tarpeen, pitää tarkkailla huolellisesti aktiivisen HBV‑infektion merkkien ja oireiden varalta hoidon ajan sekä useita kuukausia hoidon lopettamisen jälkeen. Ei ole saatavilla riittäviä tietoja HBV:tä kantavien potilaiden HBV‑reaktivaation estosta viruslääkkeillä samanaikaisesti TNF‑antagonistihoidon kanssa. Jos potilaalle kehittyy HBV‑infektion reaktivaatio, golimumabihoito on lopetettava ja potilaalle on aloitettava tehokas antiviraalinen lääkitys sekä asianmukainen supportiivinen hoito.

Maligniteetit ja lymfoproliferatiiviset sairaudet

TNF‑estäjien mahdollista osuutta maligniteettien kehittymisessä ei tiedetä. Nykytiedon perusteella lymfoomien, leukemian tai muiden maligniteettien kehittymisen mahdollista riskiä ei voida sulkea pois TNF‑antagonistia saaneilla potilailla. Varovaisuutta on syytä noudattaa harkittaessa TNF‑estäjähoitoa potilaille, joilla on aiemmin todettu maligniteetti, tai kun harkitaan hoidon jatkamista potilailla, joille kehittyy maligniteetti.

Pediatrinen maligniteetti

TNF‑estäjiä saaneilla lapsilla, nuorilla ja nuorilla aikuisilla (22‑vuotiailla ja sitä nuoremmilla) on markkinoillaolon aikaisessa seurannassa raportoitu maligniteetteja, joista osa on johtanut kuolemaan. Potilaat olivat aloittaneet hoidon viimeistään 18 vuoden iässä. Noin puolet tapauksista oli lymfoomia. Muut olivat erilaisia maligniteetteja ja niihin kuului harvinaisia maligniteetteja, jotka tavallisesti liittyvät immunosuppressioon. Maligniteettien kehittymisen riskiä ei voida sulkea pois TNF‑estäjiä saaneilla lapsilla ja nuorilla.

Lymfooma ja leukemia

Kaikilla TNF‑estäjillä, mukaan lukien golimumabi, tehtyjen kliinisten tutkimusten kontrolloiduissa osioissa on TNF‑estäjiä saaneilla potilailla todettu enemmän lymfoomia kuin verrokkiryhmän potilailla. Simponilla tehdyissä faasi IIb:n ja faasi III:n kliinisissä nivelreuma‑, nivelpsoriaasi‑ ja selkärankareumatutkimuksissa lymfoomien ilmaantuvuus golimumabia saaneilla potilailla oli suurempi kuin normaaliväestössä on odotettavissa. Golimumabihoitoa saaneilla potilailla on raportoitu leukemiaa. Taustalla oleva lymfooma‑ ja leukemiariski on suurentunut nivelreumapotilailla, joilla on pitkäaikainen, hyvin aktiivinen ja tulehduksellinen tauti, mikä vaikeuttaa riskin arviointia.

Muita TNF‑estäjiä saaneilla potilailla on markkinoilletulon jälkeen raportoitu harvoin hepatospleenistä T‑solulymfoomaa (HSTCL) (ks. kohta Haittavaikutukset). Tämän harvinaisen T‑solulymfoomatyypin taudinkulku on hyvin aggressiivinen ja johtaa yleensä kuolemaan. Suurin osa tapauksista on esiintynyt teini‑ikäisillä pojilla ja nuorilla aikuisilla miehillä, joista lähes kaikki saivat samanaikaisesti atsatiopriinia (AZA) tai 6‑merkaptopuriinia (6‑MP) tulehduksellisen suolistosairauden hoitoon. AZA‑ tai 6‑MP‑hoidon ja golimumabin samanaikaisen käytön mahdollisia riskejä on punnittava huolellisesti. Hepatospleenisen T‑solulymfooman riskiä ei voida sulkea pois TNF‑estäjiä käytettäessä.

Maligniteetit, muut kuin lymfooma

Simponilla tehdyissä faasi IIb:n ja faasi III:n kliinisten tutkimusten kontrolloiduissa osioissa nivelreuman, nivelpsoriaasin, selkärankareuman ja haavaisen koliitin yhteydessä muiden maligniteettien kuin lymfooman (pois lukien ei‑melanoottiset ihosyövät) ilmaantuvuus oli samankaltainen golimumabi- ja verrokkiryhmissä.

Paksusuolen dysplasia / syöpä

Ei tiedetä, vaikuttaako golimumabihoito dysplasian tai paksusuolisyövän kehittymisen riskiin. Seulontatutkimuksia dysplasian toteamiseksi on tehtävä säännöllisin välein ennen hoidon aloittamista ja koko taudin keston ajan kaikille haavaista koliittia sairastaville potilaille, joilla on suurentunut dysplasian tai paksusuolisyövän riski (esimerkiksi potilaille, joilla on pitkäaikainen haavainen koliitti tai primaarinen sklerosoiva kolangiitti) tai joilla on aiemmin todettu dysplasia tai paksusuolisyöpä. Näihin seurantatutkimuksiin kuuluvat kolonoskopia ja biopsiat paikallisten suositusten mukaisesti. Jos golimumabia saavalla potilaalla on hiljattain diagnosoitu dysplasia, hoidon riskejä ja hyötyjä on punnittava tarkoin potilaskohtaisesti ja harkittava, pitäisikö potilaan hoitoa jatkaa.

Eksploratiivisessa kliinisessä tutkimuksessa, jossa arvioitiin golimumabin käyttöä potilaille, joilla on vaikea itsepintainen astma, raportoitiin enemmän maligniteetteja golimumabia saaneilla potilailla kuin verrokeilla (ks. kohta Haittavaikutukset). Tämän havainnon merkitystä ei tiedetä.

Eksploratiivisessa kliinisessä tutkimuksessa, jossa arvioitiin toisen anti‑TNF‑aineen, infliksimabin, käyttöä keskivaikeaa tai vaikeaa keuhkoahtaumatautia (COPD) sairastavilla potilailla, infliksimabia saaneilla raportoitiin enemmän maligniteetteja, lähinnä keuhkoissa tai pään ja kaulan alueella, kuin verrokkiryhmässä. Kaikki potilaat olivat tupakoineet runsaasti. Varovaisuutta on siksi noudatettava käytettäessä mitä tahansa TNF‑antagonistia COPD‑potilaille, kuten myös potilaille, joilla maligniteettiriski on kohonnut runsaan tupakoinnin vuoksi.

Ihosyövät

Melanoomaa ja merkelinsolukarsinoomaa on raportoitu TNF‑salpaajahoitoa, mukaan lukien golimumabia, saaneilla potilailla (ks. kohta Haittavaikutukset). On suositeltavaa tehdä säännöllisiä ihotutkimuksia, erityisesti potilaille, joilla on ihosyövän riskitekijöitä.

Sydämen vajaatoiminta

TNF‑estäjiä, mukaan lukien golimumabia, saaneilla potilailla on raportoitu sydämen vajaatoiminnan pahenemista sekä sydämen vajaatoiminnan ilmaantumisia. Jotkin tapaukset ovat johtaneet kuolemaan. Kliinisessä tutkimuksessa toisella TNF‑antagonistilla havaittiin sydämen vajaatoiminnan pahenemista sekä sydämen vajaatoiminnasta johtuvan kuolleisuuden lisääntymistä. Golimumabia ei ole tutkittu potilailla, joilla on sydämen vajaatoiminta. Golimumabia on käytettävä varoen potilaille, joilla on lievä sydämen vajaatoiminta (NYHA:n luokat I/II). Potilaiden tilaa pitää seurata tarkoin, ja golimumabihoito on keskeytettävä niillä potilailla, joille ilmaantuu uusia tai pahenevia sydämen vajaatoiminnan oireita (ks. kohta Vasta-aiheet).

Neurologiset tapahtumat

TNF‑estäjien, mukaan lukien golimumabi, käyttöön on liittynyt keskushermoston demyelinisoivien sairauksien, mukaan lukien multippeliskleroosin ja perifeeristen demyelinisoivien sairauksien, ilmaantumisia tai kliinisten oireiden ja/tai radiografisten löydösten pahenemisia. Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinisoiva sairaus, anti‑TNF‑hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen golimumabihoidon aloitusta. Golimumabihoidon lopettamista pitää harkita, jos näitä sairauksia ilmaantuu (ks. kohta Haittavaikutukset).

Kirurgiset toimenpiteet

Golimumabihoitoa saaneille potilaille tehdyistä kirurgisista toimenpiteistä, mukaan lukien artroplastia, on vain rajoitetusti turvallisuustietoa. Pitkä puoliintumisaika pitää ottaa huomioon, jos suunnitellaan kirurgista toimenpidettä. Kirurgista hoitoa tarvitsevaa potilasta, joka saa golimumabia, on tarkkailtava huolellisesti infektioiden varalta. Tilanteen mukaan on ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin.

Immunosuppressio

On mahdollista, että TNF‑estäjät, mukaan lukien golimumabi, vaikuttavat puolustusmekanismeihin infektioita ja maligniteetteja vastaan, sillä TNF toimii välittäjänä tulehduksessa ja muuntaa soluvälitteisiä immuunivasteita.

Autoimmuuniprosessit

Anti‑TNF‑hoidon aiheuttama suhteellinen TNF_α‑vaje saattaa johtaa autoimmuuniprosessin käynnistymiseen. Jos golimumabihoitoa saaneelle potilaalle kehittyy lupuksen kaltaiseen oireyhtymään viittaavia oireita ja vasta‑aineita kaksisäikeiselle DNA:lle, golimumabihoito pitää lopettaa (ks. kohta Haittavaikutukset).

Hematologiset reaktiot

TNF‑estäjiä, mukaan lukien golimumabi, saaneilla potilailla on raportoitu pansytopeniaa, leukopeniaa, neutropeniaa, agranulosytoosia, aplastista anemiaa ja trombosytopeniaa. Kaikkia potilaita pitää neuvoa hakeutumaan välittömästi lääkärin hoitoon, jos heille kehittyy veren dyskrasiaan viittaavia merkkejä ja oireita (esim. itsepintaista kuumetta, mustelmia, verenvuotoa, kalpeutta). Golimumabihoidon lopettamista pitää harkita potilailla, joilla on varmistettu olevan merkittäviä hematologisia poikkeavuuksia.

TNF‑estäjien ja anakinran samanaikainen anto

Kliinisissä tutkimuksissa todettiin vakavia infektioita ja neutropeniaa käytettäessä samanaikaisesti anakinraa ja toista TNF‑estäjää, etanerseptiä, eikä yhdistelmähoidolla saavutettu kliinistä lisähyötyä. Tällä yhdistelmähoidolla havaittujen haittavaikutusten luonteen huomioiden samanlaista toksisuutta voi olla seurauksena myös käytettäessä anakinraa yhdessä muiden TNF‑estäjien kanssa. Golimumabin antamista samanaikaisesti anakinran kanssa ei suositella.

TNF‑estäjien ja abataseptin samanaikainen anto

Kliinisissä tutkimuksissa TNF‑estäjien ja abataseptin samanaikaiseen käyttöön on liittynyt infektioiden, mukaan lukien vakavien infektioiden, riskin lisääntyminen verrattuna hoitoon pelkillä TNF‑estäjillä, eikä yhdistelmähoidolla saavutettu kliinistä lisähyötyä. Golimumabin antamista samanaikaisesti abataseptin kanssa ei suositella.

Muiden biologisten lääkkeiden samanaikainen anto

Ei ole riittävästi tietoa golimumabin käytöstä samanaikaisesti muiden sellaisten biologisten lääkkeiden kanssa, joita käytetään samojen sairauksien hoitoon kuin golimumabia. Golimumabin samanaikaista käyttöä näiden biologisten lääkkeiden kanssa ei suositella johtuen infektioriskin suurenemisen mahdollisuudesta sekä muista mahdollisista farmakologisista yhteisvaikutuksista.

Vaihtaminen biologisesta perinteisestä reumalääkkeestä (DMARD) toiseen

Varovaisuutta on noudatettava ja potilaiden seurantaa jatkettava, kun vaihdetaan biologisesta lääkevalmisteesta toiseen, sillä biologisten aktiivisuuksien päällekkäisyys saattaa entisestään lisätä haittatapahtumien, muun muassa infektioiden, riskiä.

Rokotukset / hoidolliset tartunnanaiheuttajat

Golimumabihoitoa saaville potilaille voidaan antaa samanaikaisesti rokotuksia eläviä rokotteita lukuun ottamatta (ks. kohdat Yhteisvaikutukset ja Raskaus ja imetys). Anti‑TNF‑hoitoa saavista potilaista on vain vähän tietoa, joka koskee vastetta rokotukseen elävillä rokotteilla tai elävien rokotteiden aiheuttaman infektion sekundääritartuntaa. Elävien rokotteiden käyttö voi johtaa kliinisiin infektioihin, mukaan lukien laajalle levinneisiin infektioihin.

Hoidollisten tartunnanaiheuttajien, kuten elävien heikennettyjen bakteerien, muunlainen käyttö (esim. virtsarakon BCG‑huuhteluun syövän hoidossa) voi johtaa kliinisiin infektioihin, mukaan lukien laajalle levinneisiin infektioihin. On suositeltavaa, että hoidollisia tartunnanaiheuttajia ei anneta samanaikaisesti golimumabin kanssa.

Allergiset reaktiot

Markkinoillaolon aikaisessa käytössä on golimumabin antamisen jälkeen raportoitu vakavia systeemisiä yliherkkyysreaktioita (mukaan lukien anafylaktinen reaktio). Jotkin näistä reaktioista ilmenivät ensimmäisen golimumabiannoksen jälkeen. Jos ilmenee anafylaktinen reaktio tai muita vakavia allergisia reaktioita, golimumabin antaminen pitää keskeyttää välittömästi ja on aloitettava asianmukainen hoito.

Herkkyys lateksille

Esitäytetyn kynän neulan suojus on valmistettu kuivasta luonnonkumista, joka sisältää lateksia. Se saattaa aiheuttaa allergisen reaktion lateksille herkillä henkilöillä.

Erityiset potilasryhmät

Iäkkäät potilaat (≥ 65‑vuotiaat)

Nivelreumaa, nivelpsoriaasia, selkärankareumaa ja haavaista koliittia koskevissa faasi III:n tutkimuksissa ei havaittu kokonaiseroja haittatapahtumissa, vakavissa haittatapahtumissa tai vakavissa infektioissa 65‑vuotiailla ja sitä vanhemmilla potilailla, jotka saivat golimumabia, kun heitä verrattiin nuorempiin potilaisiin. Varovaisuutta on kuitenkin syytä noudattaa hoidettaessa iäkkäitä potilaita, ja on kiinnitettävä erityistä huomiota infektioiden ilmaantumiseen. Röntgennegatiivista aksiaalista spondylartriittia koskevaan tutkimukseen osallistui vain alle 45-vuotiaita potilaita.

Munuaisten ja maksan toiminnan heikkeneminen

Golimumabilla ei ole tehty erityisiä tutkimuksia potilailla, joilla munuaisten tai maksan toimintakyky on heikentynyt. Golimumabia on käytettävä varoen potilaille, joilla maksan toiminta on heikentynyt (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Pediatriset potilaat

Rokotukset

On suositeltavaa, että lapsipotilaiden kaikki rokotukset saatetaan mahdollisuuksien mukaan kulloinkin voimassa olevien rokotussuositusten mukaisesti ajan tasalle ennen golimumabihoidon aloittamista (ks. edellä kohta Rokotukset / hoidolliset tartunnanaiheuttajat).

Apuaineet, joiden vaikutus tunnetaan

Sorbitoli

Simponi sisältää sorbitolia (E420). Sorbitolia (tai fruktoosia) sisältävien muiden valmisteiden samanaikaisen annon sekä ravinnosta saatavan sorbitolin (tai fruktoosin) additiivinen vaikutus on huomioitava hoidettaessa potilaita, joilla on harvinainen perinnöllinen fruktoosi‑intoleranssi (ks. kohta Vaikuttavat aineet ja niiden määrät).

Polysorbaatti 80

Simponi sisältää 0,068 mg polysorbaatti 80:tä (E433) per esitäytetty kynä. Polysorbaatit saattavat aiheuttaa allergisia reaktioita (ks. kohta Vaikuttavat aineet ja niiden määrät).

Lääkitysvirheiden mahdollisuus

On tärkeää, että annetaan annostusohjeen mukainen oikea annos (ks. kohta Annostus ja antotapa). On noudatettava huolellisuutta, jotta varmistetaan, ettei potilas saa liian pientä tai liian suurta annosta.

Yhteisvaikutustutkimuksia ei ole tehty.

Samanaikainen käyttö muiden biologisten lääkkeiden kanssa

Yhdistelmähoitoa golimumabilla ja muilla biologisilla lääkkeillä, joita käytetään samojen sairauksien hoitoon kuin golimumabia, mukaan lukien anakinra ja abatasepti, ei suositella (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Elävät rokotteet / hoidolliset tartunnanaiheuttajat

Eläviä rokotteita ei pidä antaa samanaikaisesti golimumabihoidon kanssa (ks. kohdat Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Raskaus ja imetys).

Hoidollisia tartunnanaiheuttajia ei pidä antaa samanaikaisesti golimumabin kanssa (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Metotreksaatti

Vaikka metotreksaatin samanaikainen käyttö nostaa golimumabin vakaan tilan pienimpiä (trough) pitoisuuksia nivelreuma‑, nivelpsoriaasi‑ ja selkärankareumapotilailla, käytettävissä olevien tietojen mukaan ei ole tarvetta golimumabin tai metotreksaatin annosten muuttamiseen (ks. kohta Farmakokinetiikka).

Naiset, jotka voivat tulla raskaaksi

Naisten, jotka voivat tulla raskaaksi, on käytettävä asianmukaista raskauden ehkäisyä ja jatkettava sen käyttöä vähintään 6 kuukauden ajan viimeisen golimumabihoidon jälkeen.

Raskaus

Raskauden aikaisesta altistumisesta golimumabille on olemassa kohtalaisen laajat tiedot. Saatavilla on prospektiivisesti kerätyt tiedot noin 400 raskaudesta, jotka päättyivät elävän lapsen syntymään ja joissa lopputulos on tiedossa. Näistä raskauksista 220:ssä altistuminen oli tapahtunut ensimmäisellä raskauskolmanneksella. Pohjois-Euroopassa tehdyssä väestöpohjaisessa tutkimuksessa, jossa arvioitiin tietoja 131 raskaudesta (ja 134 lapsesta), merkittäviä synnynnäisiä epämuodostumia todettiin kuudella 134:stä Simponi-valmisteelle kohdussa altistuneesta lapsesta (4,5 %:lla). Ei-biologiselle systeemiselle hoidolle kohdussa altistuneilla lapsilla vastaava osuus oli 599 / 10 823 (5,5 %) ja tutkimuksen taustaväestössä 4,6 %. Sekoittavien tekijöiden suhteen korjattu kerroinsuhde oli 0,79 (95 %:n luottamusväli 0,35–1,81) verrattaessa Simponi-valmisteelle altistuneita lapsia ei-biologiselle systeemiselle hoidolle altistuneisiin lapsiin ja 0,95 (95 %:n luottamusväli 0,42–2,16) verrattaessa Simponi-valmisteelle altistuneita lapsia taustaväestöön.

Koska golimumabi estää TNF:ää, raskauden aikana annettu golimumabi saattaa vaikuttaa vastasyntyneen normaaleihin immuunivasteisiin. Eläinkokeiden perusteella ei ole saatu tietoa suorista tai epäsuorista haitallisista vaikutuksista raskauteen, alkion/sikiön kehitykseen, synnytykseen tai postnataaliseen kehitykseen (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta). Kliinistä kokemusta on vain vähän. Golimumabia pitäisi käyttää raskauden aikana vain, jos se on selvästi tarpeen.

Golimumabi läpäisee istukan. Kun TNF:n toimintaa estävää monoklonaalista vasta‑ainetta on annettu raskauden aikana, vasta‑ainetta on havaittu hoitoa saaneille naisille syntyneiden lasten seerumista jopa 6 kuukauden ajan. Näillä lapsilla saattaa infektioriski täten olla suurentunut. Elävien rokotteiden antamista lapsille, jotka ovat altistuneet golimumabille kohdussa, ei suositella 6 kuukauteen äidin viimeisen raskaudenaikaisen golimumabi‑injektion jälkeen (ks. kohdat Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Yhteisvaikutukset).

Imetys

Ei tiedetä, erittyykö golimumabi ihmisillä äidinmaitoon tai imeytyykö se äidinmaitoa saaneen lapsen elimistöön. Golimumabin osoitettiin kulkeutuvan maitoon apinoilla, ja koska ihmisen immunoglobuliinit erittyvät maitoon, naiset eivät saa imettää golimumabihoidon aikana eivätkä vähintään 6 kuukauteen golimumabihoidon jälkeen.

Hedelmällisyys

Golimumabilla ei ole tehty hedelmällisyystutkimuksia eläimillä. Hedelmällisyystutkimuksessa, joka tehtiin hiirillä käyttäen analogista vasta‑ainetta, joka selektiivisesti estää hiirten TNF‑α:n funktionaalista aktiviteettia, ei havaittu merkittäviä vaikutuksia hedelmällisyyteen (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta).

Simponi‑valmisteella on vähäinen vaikutus pyöräilykykyyn, ajokykyyn ja koneidenkäyttökykyyn. Simponin annon jälkeen saattaa kuitenkin ilmetä heitehuimausta (ks. kohta Haittavaikutukset).

Turvallisuusprofiilin yhteenveto

Ylähengitystieinfektio oli yleisin raportoitu haittavaikutus nivelreuman, nivelpsoriaasin, selkärankareuman, röntgennegatiivisen aksiaalisen spondylartriitin ja haavaisen koliitin keskeisten tutkimusten kontrolloidussa vaiheessa. Sitä ilmeni 12,6 %:lla golimumabia saaneista potilaista ja 11,0 %:lla verrokkiryhmän potilaista. Vakavimpia golimumabiin liittyneitä raportoituja haittavaikutuksia olivat vakavat infektiot (mukaan lukien sepsis, keuhkokuume, tuberkuloosi, invasiiviset sieni‑infektiot ja opportunistiset infektiot), demyelinisoivat sairaudet, B‑hepatiitin reaktivaatio, sydämen vajaatoiminta, autoimmuuniprosessit (lupuksen kaltainen oireyhtymä), hematologiset reaktiot, vakavat systeemiset yliherkkyysreaktiot (mukaan lukien anafylaktinen reaktio), vaskuliitti, lymfooma ja leukemia (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Haittavaikutustaulukko

Taulukossa 2 on lueteltu haittavaikutukset, joita ilmeni kliinisissä tutkimuksissa ja joita on raportoitu golimumabin markkinoillaolon aikaisessa maailmanlaajuisessa käytössä. Haittavaikutukset on lueteltu elinjärjestelmäluokkien mukaan käyttäen seuraavanlaista esiintymistiheyden luokittelua: hyvin yleinen (≥ 1/10); yleinen (≥ 1/100, < 1/10); melko harvinainen (≥ 1/1 000, < 1/100); harvinainen (≥ 1/10 000, < 1/1 000); hyvin harvinainen (< 1/10 000); tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä esiintyvyyden arviointiin). Kaikissa esiintymistiheysryhmissä haittavaikutukset on lueteltu vakavuuden mukaan alenevassa järjestyksessä.

Taulukko 2

Taulukoitu luettelo haittavaikutuksista

Tässä osiossa golimumabin käyttöaika esitetään seuranta-ajan mediaanina (noin 4 vuotta) kaiken golimumabihoidon osalta. Jos golimumabin käyttöä kuvataan annoksittain, seuranta-ajan mediaani vaihtelee (noin 2 vuotta, kun annos on 50 mg, ja noin 3 vuotta, kun annos on 100 mg), sillä potilaat ovat saattaneet vaihtaa annoksesta toiseen.

Valikoitujen haittavaikutusten kuvaus

Infektiot

Keskeisten tutkimusten kontrolloidussa vaiheessa ylähengitystieinfektio oli yleisin haittavaikutus, jota raportoitiin 12,6 %:lla golimumabia saaneista potilaista (ilmaantuvuus 100:aa potilasvuotta kohti: 60,8; 95 %:n luottamusväli: 55,0; 67,1) ja verrokkiryhmässä 11,0 %:lla (ilmaantuvuus 100:aa potilasvuotta kohti: 54,5; 95 %:n luottamusväli: 46,1; 64,0). Tutkimusten kontrolloiduissa sekä ei‑kontrolloiduissa osioissa, joissa seuranta‑ajan mediaani oli noin 4 vuotta, ylähengitystieinfektioiden ilmaantuvuus 100:aa potilasvuotta kohti oli 34,9 tapahtumaa (95 %:n luottamusväli: 33,8; 36,0) golimumabia saaneilla potilailla.

Keskeisten tutkimusten kontrolloidussa vaiheessa infektioita havaittiin 23,0 %:lla golimumabia saaneista potilaista (ilmaantuvuus 100:aa potilasvuotta kohti: 132,0; 95 %:n luottamusväli: 123,3; 141,1) ja verrokkiryhmässä 20,2 %:lla (ilmaantuvuus 100:aa potilasvuotta kohti: 122,3; 95 %:n luottamusväli: 109,5; 136,2). Tutkimusten kontrolloiduissa sekä ei‑kontrolloiduissa osioissa, joissa seuranta‑ajan mediaani oli noin 4 vuotta, infektioiden ilmaantuvuus 100:aa potilasvuotta kohti oli 81,1 tapahtumaa (95 %:n luottamusväli: 79,5; 82,8) golimumabia saaneilla potilailla.

Nivelreumaa, nivelpsoriaasia, selkärankareumaa ja röntgennegatiivista aksiaalista spondylartriittia koskevien tutkimusten kontrolloidussa vaiheessa vakavia infektioita havaittiin 1,2 %:lla golimumabia saaneista potilaista ja 1,2 %:lla verrokkiryhmässä. Vakavien infektioiden ilmaantuvuus seuranta‑ajan 100:aa potilasvuotta kohti nivelreumaa, nivelpsoriaasia, selkärankareumaa ja röntgennegatiivista aksiaalista spondylartriittia koskevien tutkimusten kontrolloidussa vaiheessa oli 7,3 (95 %:n luottamusväli: 4,6; 11,1) golimumabia 100 mg:n annoksella saaneiden ryhmässä, 2,9 (95 %:n luottamusväli: 1,2; 6,0) golimumabia 50 mg:n annoksella saaneiden ryhmässä ja 3,6 (95 %:n luottamusväli: 1,5; 7,0) plaseboryhmässä. Haavaisen koliitin golimumabi‑induktiohoidosta tehtyjen tutkimusten kontrolloidussa vaiheessa vakavia infektioita todettiin 0,8 %:lla golimumabihoitoa saaneista potilaista ja 1,5 %:lla verrokkiryhmässä. Golimumabia saaneilla potilailla todettuja vakavia infektioita olivat tuberkuloosi, bakteeri‑infektiot, mukaan lukien sepsis ja keuhkokuume, invasiiviset sieni‑infektiot ja muut opportunistiset infektiot. Jotkin näistä infektioista ovat johtaneet kuolemaan. Keskeisten tutkimusten kontrolloiduissa sekä ei‑kontrolloiduissa osioissa, joissa seuranta‑ajan mediaani oli enintään 3 vuotta, 100 mg:n annoksella golimumabia saaneiden ryhmässä vakavien infektioiden, mukaan lukien opportunistiset infektiot ja tuberkuloosi, ilmaantuvuus oli suurempi kuin 50 mg:n annoksella golimumabia saaneiden ryhmässä. Kaikkien vakavien infektioiden ilmaantuvuus 100:aa potilasvuotta kohti oli 4,1 (95 %:n luottamusväli: 3,6; 4,5) golimumabia 100 mg:n annoksella saaneilla potilailla ja 2,5 (95 %:n luottamusväli: 2,0; 3,1) golimumabia 50 mg:n annoksella saaneilla potilailla.

Maligniteetit

Lymfooma

Lymfoomien ilmaantuvuus oli keskeisissä tutkimuksissa golimumabia saaneilla potilailla suurempi kuin normaaliväestössä on odotettavissa. Näiden tutkimusten kontrolloiduissa sekä ei‑kontrolloiduissa osioissa, joissa seuranta-ajan mediaani oli enintään 3 vuotta, lymfooman ilmaantuvuus oli suurempi 100 mg:n annoksella golimumabia saaneiden potilaiden ryhmässä kuin 50 mg:n annoksella golimumabia saaneiden potilaiden ryhmässä. Lymfooma todettiin 11 potilaalla (yhdellä 50 mg:n annoksella golimumabia saaneiden ryhmässä ja kymmenellä 100 mg:n annoksella golimumabia saaneiden ryhmässä). Ilmaantuvuus (95 %:n luottamusväli) seuranta‑ajan 100:aa potilasvuotta kohti oli 0,03 tapahtumaa (0,00; 0,15) 50 mg:n annoksella golimumabia saaneilla ja 0,13 tapahtumaa (0,06; 0,24) 100 mg:n annoksella golimumabia saaneilla sekä 0,00 tapahtumaa (0,00; 0,57) plasebolla. Pääosa lymfoomista ilmaantui GO‑AFTER‑tutkimuksessa, jossa tutkimukseen otetut potilaat olivat aiemmin saaneet TNF‑estäjiä ja sairaus oli heillä pitkäkestoisempi ja huonommin hoitoon reagoiva (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Maligniteetit, muut kuin lymfooma

Keskeisten tutkimusten kontrolloiduissa vaiheissa sekä noin 4 vuoden pituisena seuranta‑aikana muiden maligniteettien kuin lymfoomien (pois lukien ei‑melanoottiset ihosyövät) ilmaantuvuus oli samankaltainen golimumabi‑ ja verrokkiryhmissä. Noin 4 vuoden seuranta‑aikana muiden maligniteettien kuin lymfoomien (pois lukien ei‑melanoottiset ihosyövät) ilmaantuvuus oli samankaltainen kuin väestössä keskimäärin.

Keskeisten tutkimusten kontrolloiduissa ja ei‑kontrolloiduissa vaiheissa, joissa seuranta‑ajan mediaani oli enintään 3 vuotta, ei‑melanoottista ihosyöpää todettiin 5 potilaalla plaseboryhmässä, 10 potilaalla 50 mg:n annoksella golimumabia saaneiden ryhmässä ja 31 potilaalla 100 mg:n annoksella golimumabia saaneiden ryhmässä. Ilmaantuvuus (95 %:n luottamusväli) seuranta‑ajan 100:aa potilasvuotta kohti oli 0,36 (0,26; 0,49) yhdistetyssä golimumabia saaneiden ryhmässä ja 0,87 (0,28; 2,04) plasebolla.

Keskeisten tutkimusten kontrolloidussa ja ei‑kontrolloidussa vaiheessa, jossa seuranta‑ajan mediaani oli enintään 3 vuotta, muita maligniteetteja kuin melanoomaa, ei‑melanoottista ihosyöpää ja lymfoomaa todettiin 5 potilaalla plaseboryhmässä, 21 potilaalla 50 mg:n annoksella golimumabia saaneiden ryhmässä ja 34 potilaalla 100 mg:n annoksella golimumabia saaneiden ryhmässä. Ilmaantuvuus (95 %:n luottamusväli) seuranta‑ajan 100:aa potilasvuotta kohti oli 0,48 (0,36; 0,62) yhdistetyssä golimumabia saaneiden ryhmässä ja 0,87 (0,28; 2,04) plasebolla (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Kliinisissä astmatutkimuksissa raportoidut tapaukset

Eksploratiivisessa kliinisessä tutkimuksessa vaikeaa, itsepintaista astmaa sairastavat potilaat saivat latausannoksen golimumabia (150 % sovitusta hoitoannoksesta) ihon alle viikolla 0 ja sen jälkeen 200 mg golimumabia, 100 mg golimumabia tai 50 mg golimumabia joka 4. viikko ihon alle viikolle 52 asti. Yhdistetyssä golimumabiryhmässä (n = 230) raportoitiin 8 maligniteettia ja plaseboa saaneiden ryhmässä ei yhtään (n = 79). Lymfooma raportoitiin 1 potilaalla, ei‑melanoottinen ihosyöpä 2 potilaalla ja muita maligniteetteja 5 potilaalla. Mitään erityistä kasautumista tietyntyyppisiin maligniteetteihin ei todettu.

Tutkimuksen plasebokontrolloidussa osiossa kaikkien maligniteettien ilmaantuvuus (95 %:n luottamusväli) seuranta‑ajan 100:aa potilasvuotta kohti oli 3,19 (1,38; 6,28) golimumabia saaneiden ryhmässä. Tässä tutkimuksessa lymfooman ilmaantuvuus seuranta‑ajan 100:aa potilasvuotta kohti (95 %:n luottamusväli) oli golimumabia saaneiden ryhmässä 0,40 (0,01; 2,20), ei‑melanoottisten ihosyöpien ilmaantuvuus 0,79 (0,10; 2,86) ja muiden maligniteettien ilmaantuvuus 1,99 (0,64; 4,63). Plaseboa saaneilla tutkittavilla näiden maligniteettien ilmaantuvuus (95 %:n luottamusväli) seuranta‑ajan 100:aa potilasvuotta kohti oli 0,00 (0,00; 2,94). Tämän havainnon merkitystä ei tiedetä.

Neurologiset tapahtumat

Keskeisten tutkimusten kontrolloiduissa ja ei‑kontrolloiduissa vaiheissa, joissa seuranta‑ajan mediaani oli enintään 3 vuotta, demyelinaation ilmaantuvuus oli suurempi 100 mg:n annoksella golimumabia saaneilla potilailla kuin 50 mg:n annoksella golimumabia saaneilla potilailla (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Maksaentsyymiarvojen kohoaminen

Keskeisten nivelreuma‑ ja nivelpsoriaasitutkimusten kontrolloidussa vaiheessa tapahtui lievää ALAT‑arvojen kohoamista (> 1 ja < 3 x normaalin ylärajan) samassa suhteessa golimumabia saaneilla sekä verrokeilla nivelreuma‑ ja nivelpsoriaasitutkimuksissa (22,1–27,4 %:lla potilaista). Selkärankareumaa ja röntgennegatiivista aksiaalista spondylartriittia koskevissa tutkimuksissa golimumabia saaneilla potilailla esiintyi enemmän lievää ALAT‑arvojen kohoamista (26,9 %) kuin verrokeilla (10,6 %). Keskeisten nivelreuma‑ ja nivelpsoriaasitutkimusten kontrolloiduissa ja ei‑kontrolloiduissa vaiheissa, joissa seuranta‑ajan mediaani oli noin 5 vuotta, lievän ALAT‑arvojen kohoamisen ilmaantuvuus oli yhtä suuri golimumabia saaneilla potilailla kuin verrokeilla nivelreumaa ja nivelpsoriaasia koskevissa tutkimuksissa. Haavaisen koliitin keskeisten golimumabi‑induktiotutkimusten kontrolloidussa vaiheessa lievää ALAT‑arvojen kohoamista (> 1 ja < 3 x normaalin ylärajan) esiintyi samassa suhteessa golimumabia saaneilla (8,0 %) ja vertailuryhmän potilailla (6,9 %). Haavaisen koliitin keskeisten tutkimusten kontrolloiduissa ja ei‑kontrolloiduissa vaiheissa, joissa seuranta‑ajan mediaani oli noin 2 vuotta, lievää ALAT‑arvojen kohoamista esiintyi 24,7 %:lla potilaista, jotka saivat golimumabia haavaisen koliitin tutkimuksen ylläpitovaiheessa.

Keskeisten nivelreuma‑ ja selkärankareumatutkimusten kontrolloidussa vaiheessa ≥ 5 x normaalin ylärajan yli kohonneet ALAT‑arvot olivat melko harvinaisia ja niitä todettiin useammin golimumabia saaneilla potilailla (0,4–0,9 %) kuin verrokeilla (0,0 %). Tätä suuntausta ei havaittu nivelpsoriaasipotilaiden populaatiossa. Keskeisten nivelreuma‑, nivelpsoriaasi‑ ja selkärankareumatutkimusten kontrolloiduissa ja ei‑kontrolloiduissa vaiheissa, joissa seuranta‑ajan mediaani oli 5 vuotta, ALAT‑arvojen kohoamista ≥ 5 x normaalin ylärajan yli todettiin saman verran golimumabia saaneilla kuin verrokeilla. Yleensä nämä kohoamiset olivat oireettomia ja poikkeavuudet vähenivät tai hävisivät, kun joko jatkettiin golimumabin antoa tai keskeytettiin se tai muutettiin samanaikaista lääkitystä. Röntgennegatiivista aksiaalista spondylartriittia koskevan tutkimuksen kontrolloiduissa ja ei‑kontrolloiduissa vaiheissa (enintään 1 vuosi) ei raportoitu yhtään tapausta. Haavaisen koliitin keskeisten golimumabi‑induktiohoitotutkimusten kontrolloiduissa vaiheissa ALAT‑arvojen kohoamista ≥ 5 x normaalin ylärajan yli esiintyi samassa suhteessa golimumabia saaneilla (0,3 %) ja plaseboa saaneilla (1,0 %) potilailla. Haavaisen koliitin keskeisten tutkimusten kontrolloiduissa ja ei‑kontrolloiduissa vaiheissa, joissa seuranta‑ajan mediaani oli noin 2 vuotta, ALAT‑arvojen kohoamista ≥ 5 x normaalin ylärajan yli todettiin 0,8 %:lla golimumabia saaneista potilaista haavaisen koliitin tutkimuksen ylläpito‑osiossa.

Keskeisissä nivelreumaa, nivelpsoriaasia, selkärankareumaa ja röntgennegatiivista aksiaalista spondylartriittia koskevissa tutkimuksissa yhdelle golimumabia saaneelle nivelreumatutkimukseen osallistuneelle potilaalle, jolla oli aiempia maksaan liittyviä poikkeavuuksia sekä tilannetta sekoittava lääkitys, kehittyi ei‑infektioosi kuolemaan johtanut maksatulehdus, johon liittyi ikterusta. Golimumabin roolia tähän myötävaikuttavana tai tätä pahentavana tekijänä ei voida sulkea pois.

Pistoskohdan reaktiot

Keskeisten tutkimusten kontrolloiduissa vaiheissa 5,4 % golimumabia saaneista potilaista ja 2,0 % verrokkiryhmän potilaista sai pistoskohdan reaktion. Golimumabin vasta‑aineiden esiintyminen saattaa lisätä pistoskohdan reaktioiden riskiä. Suurin osa pistoskohdan reaktioista oli lieviä tai kohtalaisia, ja yleisin ilmenemismuoto oli pistoskohdan punoitus. Pistoskohdan reaktiot eivät yleensä edellyttäneet lääkevalmisteen käytön lopettamista.

Kontrolloiduissa faasi IIb:n ja/tai faasi III:n nivelreumaa, nivelpsoriaasia, selkärankareumaa, röntgennegatiivista aksiaalista spondylartriittia sekä vaikeaa itsepintaista astmaa koskevissa tutkimuksissa ja faasi II/III:n haavaista koliittia koskevissa tutkimuksissa yhdellekään golimumabia saaneista potilaista ei ilmaantunut anafylaktisia reaktioita.

Autoimmuunivasta‑aineet

Keskeisten tutkimusten kontrolloiduissa ja ei‑kontrolloiduissa vaiheissa yhden vuoden pituisena seuranta‑aikana 3,5 % golimumabia saaneista potilaista ja 2,3 % verrokkiryhmän potilaista tuli ANA‑positiivisiksi (titterit 1:160 tai suurempia). dsDNA‑vasta‑aineita esiintyi vuoden pituisena seuranta‑aikana 1,1 prosentilla potilaista, jotka olivat lähtötilanteessa dsDNA‑vasta-ainenegatiivisia.

Pediatriset potilaat

Idiopaattinen juveniili polyartriitti

Golimumabin turvallisuutta on tutkittu faasi III:n tutkimuksessa, johon osallistui 173 iältään 2–17-vuotiasta idiopaattista juveniilia polyartriittia sairastavaa potilasta. Keskimääräinen seuranta-aika oli noin kaksi vuotta. Tässä tutkimuksessa raportoitujen haittatapahtumien laatu ja esiintymistiheys olivat yleensä samanlaisia kuin on raportoitu aikuisten nivelreumatutkimuksissa.

Haavainen koliitti

Golimumabin turvallisuutta on tutkittu faasi III:n tutkimuksessa, johon osallistui 69 iältään 4–17-vuotiasta, kohtalaista tai vaikeaa aktiivista haavaista koliittia sairastavaa potilasta. Tässä tutkimuksessa havaitut haittavaikutukset olivat yhdenmukaisia aikuisilla haavaista koliittia sairastavilla potilailla todetun golimumabin turvallisuusprofiilin kanssa.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty‑haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle:

www-sivusto: www.fimea.fi
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri
PL 55
00034 FIMEA

Kliinisessä tutkimuksessa on annettu jopa 10 mg/kg:n suuruisia kerta‑annoksia laskimoon ilman annosta rajoittavaa toksisuutta. Yliannostustapauksessa on suositeltavaa, että potilasta tarkkaillaan haittavaikutusten merkkien ja oireiden varalta sekä aloitetaan välittömästi asiaankuuluva oireenmukainen hoito.

Farmakoterapeuttinen ryhmä: Immunosuppressantit, tuumorinekroositekijä alfan (TNF‑α) estäjät, ATC‑koodi: L04AB06

Vaikutusmekanismi

Golimumabi on humaani monoklonaalinen vasta‑aine, joka sitoutuu suurella affiniteetilla bioaktiivisiin ihmisen TNF‑α:n liukoisiin ja transmembraanisiin muotoihin ja muodostaa pysyviä komplekseja niiden kanssa, mikä estää TNF‑α:n sitoutumisen reseptoreihinsa.

Farmakodynaamiset vaikutukset

On osoitettu, että sitoutuessaan ihmisen TNF:ään golimumabi neutraloi TNF‑α:n indusoimaa adheesiomolekyylien E‑selektiinin, VCAM‑1:n (vascular cell adhesion molecule‑1) ja ICAM‑1:n (intercellular adhesion molecule‑1) ilmentymistä ihmisen endoteelisolujen pinnalla. In vitro golimumabi esti myös TNF:n indusoimaa interleukiini‑6:n (IL‑6:n), IL‑8:n ja granulosyytti‑makrofagikasvutekijän (GM‑CSF) vapautumista ihmisen endoteelisoluissa.

C‑reaktiivisen proteiinin (CRP) arvot paranivat plaseboryhmiin verrattuna, ja Simponi‑hoito laski merkitsevästi seerumin IL‑6:n, ICAM‑1:n, matriksimetalloproteinaasi‑3:n (MMP‑3:n) ja verisuonten endoteelikasvutekijän (VEGF) pitoisuuksia lähtöarvosta vertailuhoitoon verrattuna. Lisäksi TNF‑α‑pitoisuus pieneni nivelreuma‑ ja selkärankareumapotilailla ja IL‑8:n pitoisuus nivelpsoriaasipotilailla. Nämä muutokset todettiin ensimmäisessä arvioinnissa (viikolla 4) ensimmäisen Simponi‑annoksen jälkeen, ja ne säilyivät yleensä viikkoon 24 asti.

Kliininen teho

Idiopaattinen juveniili polyartriitti

Simponin turvallisuutta ja tehoa tutkittiin satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa, plasebokontrolloidussa hoidon lopettamista arvioineessa tutkimuksessa (GO-KIDS), johon osallistui 173 lasta (2–17-vuotiaita), joilla oli aktiivinen idiopaattinen juveniili polyartriitti ja vähintään 5 tulehtunutta niveltä eikä metotreksaatilla saatu riittävää vastetta. Tutkimukseen otettiin lapsia, joilla oli idiopaattinen juveniili polyartriitti (reumatekijäpositiivinen tai ‑negatiivinen polyartriitti, pitkittynyt oligoartriitti, juveniili nivelpsoriaasi tai systeeminen lastenreuma [JIA], mutta ei sillä hetkellä systeemisiä oireita). Tulehtuneiden nivelten määrän mediaani oli lähtötilanteessa 12 ja CRP-pitoisuuden mediaani 1,7 mg/l (0,17 mg/dl).

Tutkimuksen 1. osa koostui 16 viikon avoimesta vaiheesta, jossa tutkimukseen otetut 173 lasta saivat Simponia 30 mg/m² (enintään 50 mg) ihon alle 4 viikon välein sekä metotreksaattia. 154 lasta, joilla oli saavutettu American College of Rheumatology (ACR) Ped 30 ‑vaste viikolla 16, siirtyi tutkimuksen 2. osan satunnaistettuun hoidonlopettamisvaiheeseen, jossa he saivat Simponia 30 mg/m² (enintään 50 mg) ja metotreksaattia tai plaseboa ja metotreksaattia 4 viikon välein. Taudin pahennuttua lapset saivat Simponia 30 mg/m² (enintään 50 mg) ja metotreksaattia. Viikolla 48 lapset siirtyivät pitkäaikaiseen jatkotutkimukseen.

Tutkimukseen osallistuneilla lapsilla saavutettiin ACR Ped 30‑, 50‑, 70- ja 90‑vasteita viikosta 4 lähtien.

Viikolla 16 vasteet olivat: 87 %:lla lapsista ACR Ped 30, 79 %:lla lapsista ACR Ped 50, 66 %:lla lapsista ACR Ped 70 ja 36 %:lla lapsista ACR Ped 90. Viikolla 16 lapsista 34 %:lla sairaus oli inaktiivinen, jonka määritelmänä oli kaikkien seuraavien kriteerien täyttyminen: ei aktiivista niveltulehdusta; ei lastenreumasta johtuvaa kuumetta, ihottumaa, serosiittia, splenomegaliaa, hepatomegaliaa tai yleistynyttä lymfadenopatiaa; ei aktiivista uveiittia; normaali laskoarvo (< 20 mm/h) tai CRP-pitoisuus (< 10 mg/l [< 1,0 mg/dl]); lääkärin kokonaisarvio sairauden aktiivisuudesta (≤ 5 mm VAS-janalla); aamujäykkyyden kesto < 15 minuuttia.

Viikolla 16 kaikki ACR Ped ‑osatekijät osoittivat kliinisesti merkittävää paranemista lähtötilanteeseen verrattuna (ks. taulukko 3).

Taulukko 3

ACR Ped ‑osatekijöiden paraneminen lähtötilanteeseen verrattuna viikolla 16^a

Ensisijaista päätetapahtumaa eli niiden lasten osuutta, jotka olivat saaneet ACR Ped 30 ‑vasteen viikolla 16 ja joille ei tullut sairauden pahenemisvaihetta viikkojen 16 ja 48 välillä, ei saavutettu. Suurimmalle osalle lapsista pahenemisvaihetta ei tullut viikkojen 16 ja 48 välillä (59 % Simponi ja metotreksaatti ‑ryhmässä ja 53 % plasebo ja metotreksaatti ‑ryhmässä, p = 0,41).

Ensisijaisen päätetapahtuman ennalta määrätyt alaryhmäanalyysit tehtiin lähtötilanteen CRP-pitoisuuden (≥ 10 mg/l vs. < 10 mg/l) mukaan. Näissä analyyseissä plasebo + metotreksaatti ‑hoitoa saaneilla havaittiin useammin taudin paheneminen verrattuna Simponi + metotreksaatti ‑hoitoa saaneisiin (87 % vs. 40 %, p = 0,0068) tutkittaviin, joilla CRP-pitoisuus oli lähtötilanteessa ≥ 10 mg/l.

48. viikolla 53 % Simponi + metotreksaatti ‑ryhmän ja 55 % plasebo + metotreksaatti ‑ryhmän lapsista oli saavuttanut ACR Ped 30 ‑vasteen ja 40 %:lla Simponi + metotreksaatti ‑ryhmän ja 28 %:lla plasebo + metotreksaatti ‑ryhmän lapsista sairaus oli inaktiivisessa tilassa.

Aikuisten nivelreuma

Simponin teho osoitettiin kolmessa plasebokontrolloidussa, satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa monikeskustutkimuksessa. Tutkimuksissa oli mukana yli 1 500 potilasta, jotka olivat ≥ 18‑vuotiaita ja joilla oli vähintään 3 kuukautta ennen seulontaa diagnosoitu kohtalaisen aktiivinen tai hyvin aktiivinen nivelreuma ACR:n (American College of Rheumatology) kriteerien perusteella. Potilailla oli vähintään 4 turvonnutta ja 4 aristavaa niveltä. Simponia tai plaseboa annettiin ihon alle 4 viikon välein.

GO‑FORWARD‑tutkimuksessa arvioitiin 444:ää potilasta, joilla oli aktiivinen nivelreuma vakaalla annoksella (vähintään 15 mg/viikko) annetusta metotreksaattihoidosta huolimatta ja jotka eivät olleet aikaisemmin saaneet TNF‑estäjiä. Potilaat saivat satunnaistetusti plaseboa + metotreksaattia, Simponia 50 mg + metotreksaattia, Simponia 100 mg + metotreksaattia tai Simponia 100 mg + plaseboa. Plaseboa + metotreksaattia saaneille potilaille vaihdettiin viikon 24 jälkeen hoidoksi Simponi 50 mg + metotreksaatti. Viikolla 52 potilaat siirtyivät avoimeen pitkäaikaiseen jatkotutkimukseen.

GO‑AFTER‑tutkimuksessa arvioitiin 445:tä potilasta, jotka olivat aikaisemmin saaneet yhtä tai useampaa TNF‑estäjää, adalimumabia, etanerseptiä tai infliksimabia. Potilaat saivat satunnaistetusti plaseboa, Simponia 50 mg:n annoksella tai Simponia 100 mg:n annoksella. Potilaat saivat jatkaa perinteisten reumalääkkeiden (DMARD) metotreksaatin, sulfasalatsiinin ja/tai hydroksiklorokiinin samanaikaista käyttöä tutkimuksen aikana. Aikaisemman TNF‑estäjähoidon lopettamisen syiksi ilmoitettiin tehon puuttuminen (58 %), se, että potilas ei sietänyt hoitoa (13 %), ja/tai muut kuin hoidon turvallisuuteen tai tehoon liittyvät syyt (29 %, pääasiassa taloudelliset syyt).

GO‑BEFORE‑tutkimuksessa arvioitiin 637:ää potilasta, joilla oli aktiivinen nivelreuma ja jotka eivät olleet saaneet metotreksaattia ja joita ei ollut aiemmin hoidettu TNF‑estäjillä. Potilaat satunnaistettiin saamaan plaseboa + metotreksaattia, Simponia 50 mg + metotreksaattia, Simponia 100 mg + metotreksaattia tai Simponia 100 mg + plaseboa. Viikolla 52 potilaat siirtyivät avoimeen pitkäaikaiseen jatkovaiheeseen, jossa niille potilaille, jotka olivat saaneet plaseboa + metotreksaattia ja joilla oli vähintään yksi aristava tai turvonnut nivel, vaihdettiin hoidoksi Simponi 50 mg + metotreksaatti.

GO‑FORWARD‑tutkimuksessa toinen ensisijainen päätetapahtuma oli ACR20‑vasteen saavuttaneiden potilaiden osuus viikolla 14 ja toinen HAQ‑toimintakykyindeksin (Health Assessment Questionnaire, HAQ) paraneminen lähtötilanteeseen verrattuna viikolla 24. GO‑AFTER‑tutkimuksessa ensisijainen päätetapahtuma oli ACR20‑vasteen saavuttaneiden potilaiden osuus viikolla 14. GO‑BEFORE‑tutkimuksessa rinnakkaiset ensisijaiset päätetapahtumat olivat ACR50‑vasteen saavuttaneiden potilaiden osuus viikolla 24 ja muutos lähtötilanteesta van der Heijde ‑modifioidulla Sharpin asteikolla (vdH‑S) viikolla 52. Ensisijaisten päätetapahtumien lisäksi arvioitiin Simponi‑hoidon vaikutusta niveltulehduksen merkkeihin ja oireisiin, radiografiseen vasteeseen, fyysiseen toimintakykyyn sekä terveyteen liittyvään elämänlaatuun.

Tehoa kuvaavissa tuloksissa ei havaittu yleisiä kliinisesti merkittäviä eroja 50 mg:n ja 100 mg:n Simponi‑annostusten välillä, kun niitä oli käytetty yhdessä metotreksaatin kanssa 104 viikon ajan GO‑FORWARD‑ ja GO‑BEFORE‑tutkimuksissa ja 24 viikon ajan GO‑AFTER‑tutkimuksessa. Jokaisessa nivelreumatutkimuksessa tutkimusasetelman mukaisesti potilaat saattoivat pitkäaikaisessa jatkovaiheessa vaihtaa 50 mg:n Simponi-annoksesta 100 mg:n annokseen tai päinvastoin tutkijalääkärin harkinnan mukaan.

Merkit ja oireet

Taulukossa 4 ovat tärkeimmät Simponin 50 mg:n annoksella viikoilla 14, 24 ja 52 GO‑FORWARD‑, GO‑AFTER‑ ja GO‑BEFORE‑tutkimuksissa saavutetut ACR‑tulokset, joita kuvataan seuraavassa. Vasteet todettiin ensimmäisessä arvioinnissa (viikolla 4) ensimmäisen Simponi‑annoksen jälkeen.

GO‑FORWARD‑tutkimuksessa 89 tutkittavasta, jotka satunnaistettiin saamaan Simponia 50 mg + metotreksaattia, 48 sai tätä hoitoa edelleen viikolla 104. Näistä 40 potilasta sai ACR20‑vasteen, 33 ACR50‑vasteen ja 24 ACR70‑vasteen viikolla 104. Niillä potilailla, jotka pysyivät tutkimuksessa ja saivat Simponia, havaitut ACR20/50/70‑vasteiden määrät olivat samanlaisia viikoilla 104–256.

GO‑AFTER‑tutkimuksessa ACR20‑vasteen saavuttaneiden potilaiden osuus oli suurempi Simponi‑hoitoa kuin plaseboa saaneessa ryhmässä riippumatta siitä, mikä oli ilmoitettu syyksi yhden tai useamman aikaisemman TNF‑estäjähoidon lopettamiseen.

Taulukko 4

GO‑FORWARD‑, GO‑AFTER‑ ja GO‑BEFORE‑tutkimusten kontrolloitujen osioiden tärkeimmät tehoa kuvaavat tulokset

GO‑BEFORE‑tutkimuksessa ensisijainen analyysi potilailla, joilla oli kohtalainen tai vaikea nivelreuma (yhdistetyt Simponi 50 ja 100 mg + metotreksaatti ‑ryhmät vs. pelkkä metotreksaatti ACR50‑vasteelle), ei ollut tilastollisesti merkitsevä viikolla 24 (p = 0,053). Viikolla 52 kokonaispopulaatiossa ACR‑vasteen saaneiden potilaiden osuus Simponia 50 mg + metotreksaattia saaneiden ryhmässä oli yleisesti korkeampi, mutta ei merkitsevästi erilainen kuin pelkkää metotreksaattia saaneilla (ks. taulukko 4). Lisäanalyysejä tehtiin alaryhmissä, jotka edustivat käyttöaiheen mukaista potilaspopulaatiota eli joiden potilailla oli vaikea, aktiivinen ja etenevä nivelreuma. Simponi 50 mg + metotreksaatti ‑hoidolla oli yleisesti suurempi teho kuin pelkällä metotreksaatilla käyttöaiheen mukaisessa populaatiossa verrattuna kokonaispopulaatioon.

GO‑FORWARD‑ ja GO‑AFTER‑tutkimuksissa todettiin kliinisesti merkittävät ja tilastollisesti merkitsevät vasteet taudin aktiivisuutta mittaavalla DAS28‑asteikolla (Disease Activity Scale 28) kumpanakin etukäteen määriteltynä arviointiajankohtana, viikolla 14 ja viikolla 24 (p ≤ 0,001). Potilailla, jotka pysyivät siinä Simponi‑hoidossa, jota saamaan heidät satunnaistettiin tutkimuksen alussa, DAS28‑vasteet säilyivät viikolle 104 asti. Niillä potilailla, jotka pysyivät tutkimuksessa ja saivat Simponia, DAS28‑vasteet olivat samanlaisia viikoilla 104–256.

GO‑BEFORE‑tutkimuksessa mitattiin merkittävä kliininen vaste, joka määriteltiin ACR70‑vasteen säilymisenä yhtäjaksoisesti 6 kuukauden ajan. Viikolla 52 15 % potilaista Simponia 50 mg + metotreksaattia saaneiden ryhmässä ja vastaavasti 7 % potilaista plaseboa + metotreksaattia saaneiden ryhmässä sai merkittävän kliinisen vasteen (p = 0,018). 159 potilaasta, jotka oli satunnaistettu saamaan Simponia 50 mg + metotreksaattia, 96 sai tätä hoitoa edelleen viikolla 104. Näistä 85 potilasta sai ACR20‑vasteen, 66 sai ACR50‑vasteen ja 53 sai ACR70‑vasteen viikolla 104. Niillä potilailla, jotka pysyivät tutkimuksessa ja saivat Simponia, havaitut ACR20/50/70‑vasteiden määrät olivat samanlaisia viikoilla 104–256.

Radiografinen vaste

GO‑BEFORE‑tutkimuksessa arvioitiin käsien/ranteiden ja jalkaterien rakenteellisten vaurioiden laajuutta vdH‑S‑pistemäärän muutoksella lähtötilanteesta. Tämä pistemäärä koostuu niveleroosioiden määrästä ja koosta ja nivelvälin kaventumisesta, jotka mitattiin radiografisesti. Taulukossa 5 on esitetty Simponin 50 mg:n annoksella viikolla 52 saadut tärkeimmät tulokset.

Niiden potilaiden lukumäärä, joilla ei havaittu uusia eroosioita tai joilla vdH‑S‑kokonaispistemäärän muutos lähtötilanteesta oli ≤ 0, oli merkitsevästi suurempi Simponia saaneiden ryhmässä kuin verrokkiryhmässä (p = 0,003). Viikolla 52 havaitut radiografiset vaikutukset säilyivät viikolle 104 asti. Niillä potilailla, jotka pysyivät tutkimuksessa ja saivat Simponia, radiografiset vaikutukset olivat samanlaisia viikoilla 104–256.

Taulukko 5

Keskimääräiset radiografiset muutokset lähtötilanteesta (keskihajonta, SD) kokonaispistemääränä vdH‑S‑asteikolla viikolla 52 GO‑BEFORE‑tutkimuksen kokonaispopulaatiossa

Fyysinen toimintakyky ja terveyteen liittyvä elämänlaatu

GO‑FORWARD‑ ja GO‑AFTER‑tutkimuksissa fyysistä toimintakykyä ja toiminnanvajavuutta (disability) arvioitiin erillisenä päätetapahtumana toiminnanvajavuutta kuvaavaa HAQ DI ‑indeksiä käyttäen. Näissä tutkimuksissa Simponi paransi HAQ DI ‑indeksiä kliinisesti merkittävästi ja tilastollisesti merkitsevästi lähtöarvosta vertailuryhmään verrattuna viikkoon 24 mennessä. Potilailla, jotka pysyivät siinä Simponi‑hoidossa, jota saamaan heidät satunnaistettiin tutkimuksen alussa, HAQ DI ‑indeksin paraneminen säilyi viikolle 104 asti. Niillä potilailla, jotka pysyivät tutkimuksessa ja saivat Simponia, HAQ DI ‑indeksin paraneminen oli samanlaista viikoilla 104–256.

GO‑FORWARD‑tutkimuksessa todettiin Simponi‑hoitoa saaneiden potilaiden terveyteen liittyvän elämänlaadun kliinisesti merkittävä ja tilastollisesti merkitsevä paraneminen SF‑36‑asteikon fyysistä toimintakykyä mittaavalla osiolla plaseboa saaneisiin potilaisiin verrattuna viikolla 24. Potilailla, jotka pysyivät siinä Simponi‑hoidossa, jota saamaan heidät satunnaistettiin tutkimuksen alussa, SF‑36‑asteikon fyysistä toimintakykyä mittaavalla osiolla havaittu paraneminen säilyi viikolle 104 asti. Niillä potilailla, jotka pysyivät tutkimuksessa ja saivat Simponia, SF-36‑asteikon fyysistä toimintakykyä mittaavalla osiolla havaittu paraneminen oli samanlaista viikoilla 104–256. GO‑FORWARD‑ ja GO‑AFTER‑tutkimuksissa todettiin väsymyksen tilastollisesti merkitsevä paraneminen väsymystä mittaavalla FACIT‑F‑asteikolla (Functional Assessment of Chronic Illness Therapy ‑ Fatigue).

Aikuisten nivelpsoriaasi

Simponin turvallisuutta ja tehoa verrattiin plaseboon satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa monikeskustutkimuksessa (GO‑REVEAL) 405 aikuispotilaalla, joilla oli aktiivinen nivelpsoriaasi (≥ 3 turvonnutta ja ≥ 3 aristavaa niveltä) tulehduskipulääkkeiden (NSAID) tai perinteisten reumalääkkeiden (DMARD) käytöstä huolimatta. Tämän tutkimuksen potilaiden nivelpsoriaasi oli diagnosoitu vähintään 6 kuukautta aikaisemmin, ja heillä oli vähintään lievä psoriaattinen tauti. Mukaan otettiin potilaita kustakin nivelpsoriaasin alatyypistä, joita olivat moniniveltulehdus, johon ei liittynyt reumakyhmyjä (43 %), epäsymmetrinen perifeerinen niveltulehdus (30 %), sormien tai varpaiden kärkinivelten (DIP‑nivelten) tulehdus (15 %), spondyliitti, johon liittyi perifeerinen artriitti (11 %), ja arthritis mutilans ‑niveltulehdus (1 %). Aikaisempaa hoitoa TNF‑estäjillä ei sallittu. Simponi tai plasebo annettiin ihon alle 4 viikon välein. Potilaat saivat satunnaistetusti plaseboa, Simponia 50 mg:n annoksella tai Simponia 100 mg:n annoksella. Plaseboa saaneet potilaat siirrettiin viikon 24 jälkeen Simponia 50 mg:n annoksella saavaan ryhmään. Viikolla 52 potilaat siirtyivät avoimeen pitkäaikaiseen jatkotutkimukseen. Noin 48 % potilaista jatkoi metotreksaattihoitoa vakailla annoksilla (≤ 25 mg/viikko). Rinnakkaiset ensisijaiset päätetapahtumat olivat ACR20‑vasteen saavuttaneiden potilaiden osuus viikolla 14 ja nivelpsoriaasiin mukautetulla vdH‑S‑asteikolla saadun kokonaispistemäärän muutos lähtötilanteesta viikolla 24.

Tehoa kuvaavissa tuloksissa ei havaittu yleisiä kliinisesti merkittäviä eroja 50 mg:n ja 100 mg:n Simponi‑annostusten välillä viikolle 104 asti. Tutkimusasetelman mukaisesti potilaat saattoivat pitkäaikaisessa jatkovaiheessa vaihtaa 50 mg:n Simponi-annoksesta 100 mg:n annokseen tai päinvastoin tutkijalääkärin harkinnan mukaan.

Merkit ja oireet

Taulukossa 6 ovat tärkeimmät 50 mg:n annoksella saavutetut tulokset viikoilla 14 ja 24, ja niitä kuvataan alla.

Taulukko 6

GO‑REVEAL‑tutkimuksen tärkeimmät tehoa kuvaavat tulokset

Vasteita havaittiin ensimmäisessä arvioinnissa (viikolla 4) ensimmäisen Simponi‑annoksen jälkeen. Samanlaiset ACR20‑vasteet todettiin viikolla 14 potilailla, joilla nivelpsoriaasin alatyyppi oli moniniveltulehdus, johon ei liittynyt reumakyhmyjä, tai epäsymmetrinen perifeerinen niveltulehdus. Muissa nivelpsoriaasin alatyypeissä potilasmäärät olivat niin pieniä, ettei pätevää arviota voitu tehdä. Simponi‑hoitoa saaneissa ryhmissä vasteet olivat samansuuruisia riippumatta siitä, saivatko potilaat samanaikaisesti metotreksaattia vai eivät. Simponia 50 mg:n annoksina saaneeseen ryhmään satunnaistetuista 146 potilaasta 70 jatkoi edelleen tätä hoitoa viikolla 104. Näistä 70 potilaasta ACR20‑vaste todettiin 64 potilaalla, ACR50‑vaste 46 potilaalla ja ACR70‑vaste 31 potilaalla. Niillä potilailla, jotka pysyivät tutkimuksessa ja saivat Simponia, havaitut ACR20/50/70‑vasteiden määrät olivat samanlaisia viikoilla 104–256.

Myös DAS28‑asteikolla todettiin tilastollisesti merkitsevät vasteet viikoilla 14 ja 24 (p < 0,05).

Viikolla 24 Simponi‑hoitoa saaneilla potilailla havaittiin paranemista nivelpsoriaasille tyypillistä perifeeristä aktiivisuutta mittaavissa parametreissä (esim. turvonneiden nivelten lukumäärä, kipeiden/aristavien nivelten lukumäärä, daktyliitti ja entesiitti). Simponi‑hoito paransi merkitsevästi fyysistä toimintakykyä HAQ DI ‑indeksillä arvioituna. Myös terveyteen liittyvä elämänlaatu parani merkitsevästi SF‑36‑asteikon fyysisen ja psyykkisen osion yhdistettyjen tulosten perusteella. DAS28‑ ja HAQ DI ‑vasteet säilyivät viikolle 104 asti niiden potilaiden ryhmässä, jotka jatkoivat samaa Simponi‑hoitoa, johon heidät oli tutkimuksen alussa satunnaistettu. Niillä potilailla, jotka pysyivät tutkimuksessa ja saivat Simponia, DAS28‑ ja HAQ DI ‑vasteet olivat samanlaisia viikoilla 104–256.

Radiografinen vaste

Molempien käsien ja jalkaterien rakenteellisia vaurioita arvioitiin radiografisesti nivelpsoriaasiin mukautetulla vdH‑S‑asteikolla, jossa olivat mukana myös sormien kärkinivelet, tarkastelemalla pistemäärän muutosta lähtötilanteesta.

Simponi‑hoito 50 mg:n annoksina hidasti perifeerisen nivelvaurion etenemistä plaseboon verrattuna viikolla 24 tehtyjen mittausten perusteella, kun arviointiperusteena oli modifioidulla vdH‑S‑asteikolla saadun kokonaispistemäärän muutos lähtöarvosta (pisteiden keskiarvo ± SD oli plaseboryhmässä 0,27 ± 1,3 ja Simponi‑ryhmässä ‑0,16 ± 1,3; p = 0,011). Niistä 146 potilaasta, jotka oli satunnaistettu 50 mg:n Simponi‑annoksia saavaan ryhmään, 52 viikon röntgentutkimusten tulokset olivat käytettävissä 126 potilaasta, joista 77 prosentilla tauti ei ollut edennyt lähtötilanteeseen verrattuna. Viikolla 104 röntgentutkimusten tulokset olivat käytettävissä 114 potilaasta, ja heistä 77 prosentilla tauti ei ollut edennyt lähtötilanteeseen verrattuna. Potilaista, jotka pysyivät tutkimuksessa ja saivat Simponia, niiden osuus, joilla tauti ei ollut edennyt lähtötilanteesta viikoilla 104–256, oli samansuuruinen.

Lapsuusiän haavainen koliitti

Simponin turvallisuutta ja tehoa tutkittiin faasi III:n avoimessa monikeskustutkimuksessa (PURSUIT 2), johon otettiin tutkimusasetelman mukaisesti 2–17-vuotiaita lapsia, joilla oli kohtalainen tai vaikea aktiivinen haavainen koliitti; määritelmän mukaan potilas sai lähtötilanteessa 6–12 pistettä täydellä Mayo-asteikolla ja ≥ 2 pistettä endoskopiaosiossa. Lapset, jotka olivat aiemmin altistuneet TNF‑α:n estäjille, eivät soveltuneet osallistumaan tutkimukseen. Suurin osa 69 tutkittavasta (97,1 %) sai parhaillaan haavaiseen koliittiin liittyvää lääkitystä (kortikosteroideja, immunomoduloivia lääkkeitä ja/tai 5‑aminosalisyylihappoa [5-ASA]); 52,2 % tutkittavista sai parhaillaan kortikosteroideja ja 88,4 % sai suun kautta 5‑aminosalisyylihappoa. Tutkittavien keskimääräinen ikä oli 13,4 vuotta (vaihteluväli 4–17). Tutkittavista 53,6 % (37) oli tyttöjä. Keskimääräinen paino oli 52,4 kg (vaihteluväli 16–107). Sairauden lähtötilanteen ominaisuudet koko golimumabipopulaatiossa vastasivat edustavasti sellaisia pediatrisia potilaita, joilla on kohtalainen tai vaikea aktiivinen haavainen koliitti.

Induktiovaiheessa (viikosta 0 viikkoon 6) lapset saivat painonmukaisen golimumabiannoksen ihon alle viikoilla 0 ja 2. Lapset, joiden paino oli ≥ 45 kg, saivat vakiosuuruisen induktioannoksen 200 mg ihon alle viikolla 0 ja 100 mg viikolla 2. Lapset, joiden paino oli < 45 kg, saivat kehon pinta-alan mukaan säädetyn induktioannoksen 120 mg/m² ihon alle (enintään 200 mg) viikolla 0 ja 60 mg/m² ihon alle (enintään 100 mg) viikolla 2. Teho ja turvallisuus lapsilla arvioitiin viikolla 6.

Ylläpitovaiheessa (viikosta 6 viikkoon 54) kliinisen vasteen golimumabiin saaneet lapset (täyden Mayo-asteikon pistemäärä pienentynyt lähtöarvosta ≥ 30 % ja ≥ 3 pistettä ja lisäksi joko peräsuoliverenvuoto-osion pistearvo pienentynyt lähtöarvosta ≥ 1 pisteen tai peräsuoliverenvuoto-osion pistearvo 0 tai 1; endoskopiaosion pistemäärä arvioitiin paikallisesti) saivat edelleen 100 mg (≥ 45 kg painavat lapset) tai 60 mg/m² (< 45 kg painavat lapset) golimumabia ihon alle 4 viikon välein viikkoon 50 saakka. Lapsille, joilla ei ollut kliinistä vastetta viikolla 6, voitiin antaa lisäannos viikolla 6 ja viikolla 10, minkä jälkeen vaste arvioitiin viikolla 14 päätöksen tekemiseksi siitä, jatkaako lapsi 4 viikon välein annettavaa golimumabihoitoa viikkoon 50 saakka. Niistä 41 lapsesta, jotka jatkoivat ylläpitovaiheeseen, 39 oli tutkimuksessa mukana viikolla 54 (teho määritettiin täyden Mayo-asteikon pistemäärän avulla).

Ensisijaisen päätetapahtuman eli Mayo-pistemäärällä mitatun kliinisen remission määritelmänä oli Mayo-asteikon pistemäärä ≤ 2 eikä minkään yksittäisen osion pistearvo > 1 (kun paikallisesti tehdyn tähystystutkimuksen tekijä määritti Mayo-asteikon endoskopiaosion pisteet). Lapsista kaikkiaan 22:lla (31,9 %) todettiin kliininen remissio viikolla 6. Viikon 54 kohdalla 31,7 % tutkittavista, joilla oli viikolla 6 kliininen vaste, oli kliinisesti remissiossa.

Taulukko 7

Tärkeimmät tehoa mittaavat tulokset PURSUIT 2 – Induction- ja PURSUIT 2 – Maintenance ‑tutkimuksissa

Aikuisiän haavainen koliitti

Simponin tehoa arvioitiin kahdessa satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa, plasebokontrolloidussa kliinisessä tutkimuksessa aikuisten potilaiden hoidossa.

Induktiotutkimuksessa (PURSUIT‑Induction) oli mukana kohtalaista tai vaikeaa aktiivista haavaista koliittia (pisteet Mayo‑asteikolla 6–12, pisteet endoskopiaosiossa ≥ 2) sairastavia potilaita, joiden vaste tavanomaiseen hoitoon oli riittämätön tai jotka eivät sietäneet tavanomaisia hoitoja tai olivat riippuvaisia kortikosteroideista. Tutkimuksen annoksenmääritysosassa 761 potilasta jaettiin satunnaistetusti ryhmiin, jotka saivat joko 400 mg Simponia ihon alle viikolla 0 ja 200 mg viikolla 2 tai 200 mg Simponia ihon alle viikolla 0 ja 100 mg viikolla 2 tai plaseboa ihon alle viikoilla 0 ja 2. Oraalisten aminosalisylaattien, kortikosteroidien ja/tai immunomoduloivien lääkkeiden samanaikainen käyttö oli sallittua vakaina annoksina. Tässä tutkimuksessa arvioitiin Simponin tehoa viikolle 6 asti.

Ylläpitohoitotutkimuksen (PURSUIT‑Maintenance) tulokset perustuivat niiden 456 potilaan arviointiin, jotka saavuttivat kliinisen hoitovasteen aikaisemmalla Simponi‑induktiolla. Potilaat jaettiin satunnaistetusti ryhmiin, jotka saivat 50 mg Simponia, 100 mg Simponia tai plaseboa ihon alle 4 viikon välein. Oraalisten aminosalisylaattien ja/tai immunomoduloivien lääkkeiden samanaikainen käyttö oli sallittua vakaina annoksina. Kortikosteroideja oli tarkoitus vähentää asteittain ylläpitohoitotutkimuksen alkaessa. Tässä tutkimuksessa arvioitiin Simponin tehoa viikolle 54 asti. Potilaat, jotka olivat mukana ylläpitohoitotutkimuksen loppuun asti eli viikolle 54, jatkoivat hoitoa tutkimuksen jatkovaiheessa, jossa tehoa arvioitiin viikolle 216 asti. Tehon arviointi perustui tutkimuksen jatkovaiheessa muutoksiin kortikosteroidien käytössä, lääkärin yleisarvioon taudin aktiivisuudesta sekä elämänlaadun paranemiseen IBDQ-kyselyllä (inflammatory bowel disease questionnaire) mitattuna.

Taulukko 8

Tärkeimmät tehoa mittaavat tulokset PURSUIT‑Induction‑ ja PURSUIT‑Maintenance‑tutkimuksissa

Limakalvon pitkäkestoinen paraneminen (potilaat, joilla todettiin parantunut limakalvo sekä viikolla 30 että viikolla 54) todettiin suuremmalla osalla potilaista Simponia 50 mg:n annoksina saaneessa ryhmässä (42 %, nimellinen p < 0,05) ja 100 mg:n annoksina saaneessa ryhmässä (42 %, p < 0,005) kuin plaseboryhmässä (27 %).

PURSUIT‑Maintenance‑tutkimuksen alkaessa 54 % potilaista sai samanaikaisesti kortikosteroideja (247/456). Tässä ryhmässä niiden potilaiden osuus, joiden kliininen vaste säilyi viikolle 54 asti ja jotka eivät käyttäneet kortikosteroideja viikolla 54, oli suurempi 50 mg:n annoksia saaneessa ryhmässä (38 %, 30/78) ja 100 mg:n annoksia saaneessa ryhmässä (30 %, 25/82) kuin plaseboryhmässä (21 %, 18/87). Niiden potilaiden osuus, jotka lopettivat kortikosteroidihoidon viikkoon 54 mennessä, oli suurempi 50 mg:n annoksia saaneessa ryhmässä (41 %, 32/78) ja 100 mg:n annoksia saaneessa ryhmässä (33 %, 27/82) kuin plaseboryhmässä (22 %, 19/87). Tutkimuksen jatkovaiheeseen siirtyneessä potilasryhmässä niiden potilaiden osuus, jotka eivät käyttäneet kortikosteroideja, pysyi pääosin samana viikolle 216 asti.

Potilaille, joilla ei ollut saavutettu kliinistä vastetta viikolla 6 PURSUIT-Induction-tutkimuksissa, annettiin Simponia 100 mg 4 viikon välein PURSUIT-Maintenance-tutkimuksessa. Viikolla 14 näistä potilaista 28 %:lla oli saavutettu vaste, joka määriteltiin osittaisella Mayo-asteikolla saadun pistearvon perusteella (pienentynyt ≥ 3 pistettä induktion alkuun verrattuna). Viikolla 54 näillä potilailla todetut kliiniset tulokset olivat samanlaisia kuin kliiniset tulokset, jotka ilmoitettiin potilailla, joilla oli saavutettu kliininen vaste viikolla 6.

Viikolla 6 Simponi oli parantanut elämänlaatua merkitsevästi, kun arviointiperusteena oli tautispesifisellä mittarilla, IBDQ‑kyselyllä (inflammatory bowel disease questionnaire), saatujen tulosten muutos lähtötasosta. Potilailla, jotka saivat Simponia ylläpitohoitona, IBDQ‑kyselyn tuloksiin perustuva elämänlaadun paraneminen säilyi viikolle 54 asti.

Noin 63 % potilaista, jotka saivat Simponia tutkimuksen jatkovaiheen alussa (viikolla 56), jatkoi hoitoa tutkimuksen loppuun asti (viimeinen golimumabiannos viikolla 212).

Immunogeenisuus

Golimumabin vasta‑aineita todettiin entsyymi-immunologisella menetelmällä (EIA) kaikissa faasi III:n nivelreuma‑, nivelpsoriaasi‑ ja selkärankareumatutkimuksissa 52 viikon aikana 5 prosentilla (105 / 2 062) golimumabia saaneista potilaista, ja testatuista lähes kaikki vasta‑aineet olivat neutraloivia in vitro. Vastaavia lukuja on saatu kaikissa reumatologisissa käyttöaiheissa. Golimumabin vasta‑aineita todettiin pienemmällä osalla niistä potilaista, jotka saivat samanaikaisesti metotreksaattia (noin 3 % [41 / 1 235]), kuin potilaista, jotka saivat golimumabia ilman metotreksaattia (8 % [64/827]).

Röntgennegatiivisen aksiaalisen spondylartriitin yhteydessä golimumabin vasta-aineita todettiin EIA-menetelmällä 7 %:lla (14/193) golimumabia saaneista potilaista viikkoon 52 mennessä.

Golimumabin vasta-aineita todettiin EIA-menetelmällä haavaisen koliitin faasi II:n ja III:n tutkimuksissa 54 viikon aikana 3 prosentilla (26/946) golimumabia saaneista potilaista. Vasta-ainepositiivisista potilaista 68 prosentilla (21/31) oli neutraloivia vasta-aineita in vitro. Golimumabin vasta-aineita todettiin pienemmällä osalla niistä potilaista, jotka saivat samanaikaisesti immunomoduloivia lääkkeitä (atsatiopriinia, 6-merkaptopuriinia tai metotreksaattia) (1 % [4/308]), kuin potilaista, jotka saivat golimumabia ilman immunomoduloivia lääkkeitä (3 % [22/638]). Tutkimuksen jatkovaiheeseen siirtyneistä potilaista, joilta saatiin arvioitavissa olevat näytteet viikolle 228 asti, golimumabin vasta-aineita todettiin 4 prosentilla (23/604) golimumabia saaneista potilaista. Vasta-ainepositiivisista potilaista 82 prosentilla (18/22) oli neutraloivia vasta-aineita in vitro.

Idiopaattisen juveniilin polyartriitin tutkimuksessa käytettiin lääketoleranttia (drug-tolerant) EIA-menetelmää golimumabin vasta-aineiden havaitsemiseen. Suuremman herkkyyden ja paremman lääketoleranssin vuoksi oli odotettavissa, että golimumabin vasta-aineita löytyisi enemmän lääketolerantilla EIA-menetelmällä kuin EIA-menetelmällä. Faasi III:n idiopaattisen juveniilin polyartriitin tutkimuksessa golimumabin vasta-aineita löytyi viikkoon 48 mennessä lääketolerantilla EIA-menetelmällä 40 %:lta (69/172) golimumabia saaneista lapsista, ja heistä suurimmalla osalla titteri oli alle 1:1 000. Vaikutus seerumin golimumabipitoisuuteen näkyi > 1:100 ‑tittereissä, kun taas vaikutus tehoon havaittiin vasta > 1:1 000 ‑tittereissä. Niiden lasten määrä, joilla titteri oli > 1:1 000, oli kuitenkin alhainen (N = 8). Neutraloivia vasta-aineita oli 39 %:lla (25/65) niistä lapsista, joille kehittyi golimumabin vasta-aineita. Lääketolerantilla EIA-menetelmällä todetulla vasta-aineiden suuremmalla esiintymistiheydellä ei ollut selvästi havaittavaa vaikutusta lääkepitoisuuksiin, tehoon ja turvallisuuteen, koska vasta-ainetitterit olivat enimmäkseen matalia, eikä uusia turvallisuuteen liittyviä signaaleja täten ilmennyt.

Golimumabin vasta‑aineiden ilmaantuminen saattaa lisätä pistoskohdan reaktioiden riskiä (ks. kohta Haittavaikutukset). Potilaita, joille kehittyi golimumabin vasta‑aineita, oli liian vähän, jotta voitaisiin tehdä varmoja johtopäätöksiä golimumabivasta‑aineiden yhteydestä kliinisen tehon tai turvallisuuden mittareihin.

Koska immunogeenisuustutkimukset ovat valmiste‑ ja analyysispesifisiä, vasta‑aineiden esiintymistä ei voida verrata muiden valmisteiden vastaaviin lukuihin.

Lapsuusiän haavaista koliittia koskeneessa faasi III:n tutkimuksessa 22 %:lla (15/69) Simponi-hoitoa saaneista potilaista todettiin lääketolerantilla EIA-menetelmällä golimumabin vasta-aineita turvallisuutta koskevaan loppukäyntiin mennessä. Suurimmalla osalla potilaista, joilla vasta-aineita oli, titterit olivat matalia. Golimumabin vasta-aineiden ilmaantuvuudet olivat vastaavanlaiset lapsuusiän ja aikuisiän haavaista koliittia sairastavilla potilailla. Niillä haavaista koliittia sairastavilla potilailla, joille golimumabin vasta-aineita kehittyi, vakaan tilan aikaiset pienimmät golimumabipitoisuudet (trough) seerumissa olivat yleensä pienemmät.

Imeytyminen

Terveille tutkittaville tai nivelreumapotilaille annetun ihonalaisen golimumabikerta‑annoksen jälkeen golimumabin maksimipitoisuus seerumissa saavutettiin 2–6 vuorokauden (mediaani) kuluttua (t_max). Terveille tutkittaville ihonalaisena injektiona annetun 50 mg:n golimumabiannoksen jälkeen seerumista todetun maksimipitoisuuden (C_max) keskiarvo ± keskihajonta oli 3,1 ± 1,4 μg/ml.

Golimumabi imeytyi samalla tavoin olkavarren, vatsan ja reiden ihon alle annetun 100 mg:n kerta‑annoksen jälkeen, ja absoluuttisen hyötyosuuden keskiarvo oli 51 %. Koska ihon alle annetun golimumabin farmakokinetiikka oli suunnilleen suhteessa annokseen, 50 mg:n tai 200 mg:n golimumabiannoksen absoluuttisen hyötyosuuden oletetaan olevan samanlainen.

Jakautuminen

Laskimoon annetun kerta‑annoksen jälkeen jakautumistilavuuden keskiarvo oli 115 ± 19 ml/kg.

Eliminaatio

Golimumabin systeemisen puhdistuman arvioitiin olevan 6,9 ± 2,0 ml/vrk/kg. Terminaalisen puoliintumisajan arvioitiin olevan noin 12 ± 3 vuorokautta terveillä tutkittavilla, ja vastaavia arvoja saatiin nivelreumaa, nivelpsoriaasia, selkärankareumaa tai haavaista koliittia sairastavilla potilailla.

Vakaan tilan pitoisuus seerumissa saavutettiin viikkoon 12 mennessä, kun nivelreumaa, nivelpsoriaasia tai selkärankareumaa sairastaville potilaille annettiin golimumabia 50 mg:n annoksina ihon alle 4 viikon välein. Kun golimumabia annettiin 50 mg:n annoksina ihon alle 4 viikon välein samanaikaisesti metotreksaatin kanssa, pienimpien vakaan tilan aikaisten golimumabipitoisuuksien (trough) keskiarvo (± keskihajonta) seerumissa oli noin 0,6 ± 0,4 μg/ml nivelreumapotilailla, joiden nivelreuma oli aktiivinen metotreksaattihoidosta huolimatta, noin 0,5 ± 0,4 μg/ml aktiivista nivelpsoriaasia sairastavilla potilailla ja noin 0,8 ± 0,4 μg/ml selkärankareumapotilailla. Pienimpien vakaan tilan aikaisten golimumabipitoisuuksien (trough) keskiarvot seerumissa olivat röntgennegatiivista aksiaalista spondylartriittia sairastavilla potilailla samansuuruisia kuin selkärankareumapotilailla, kun golimumabia annettiin 50 mg ihon alle 4 viikon välein.

Nivelreuma‑, nivelpsoriaasi‑ tai selkärankareumapotilailla, jotka eivät saaneet samanaikaisesti metotreksaattia, vakaan tilan aikaiset pienimmät golimumabipitoisuudet (trough) olivat noin 30 % pienempiä kuin potilailla, jotka saivat golimumabia samanaikaisesti metotreksaatin kanssa. Suppealla määrällä nivelreumapotilaita, jotka saivat golimumabia ihon alle yli 6 kuukauden ajan, samanaikainen metotreksaattihoito pienensi golimumabin näennäistä puhdistumaa noin 36 %. Populaatiofarmakokineettinen analyysi osoitti kuitenkin, että tulehduskipulääkkeiden (NSAID), suun kautta otettavien kortikosteroidien tai sulfasalatsiinin samanaikainen käyttö ei vaikuttanut golimumabin näennäiseen puhdistumaan.

Kun haavaista koliittia sairastaville potilaille annettiin golimumabia induktioannoksina 200 mg viikolla 0 ja 100 mg viikolla 2 ja sen jälkeen ylläpitoannoksina 50 mg tai 100 mg ihon alle 4 viikon välein, vakaan tilan golimumabipitoisuus seerumissa saavutettiin noin 14 viikon kuluttua hoidon alkamisesta. Kun golimumabia annettiin ylläpitovaiheessa 50 mg:n tai 100 mg:n annoksina ihon alle 4 viikon välein, vakaan tilan aikaisten pienimpien golimumabipitoisuuksien (trough) keskiarvo seerumissa oli 50 mg:n annoksia saaneilla potilailla noin 0,9 ± 0,5 μg/ml ja 100 mg:n annoksia saaneilla noin 1,8 ± 1,1 μg/ml.

Immunomoduloivien lääkkeiden samanaikainen käyttö ei vaikuttanut oleellisesti vakaan tilan aikaisiin pienimpiin golimumabipitoisuuksiin haavaista koliittia sairastavilla potilailla, jotka saivat golimumabia 50 mg tai 100 mg ihon alle 4 viikon välein.

Potilailla, joille kehittyi vasta‑aineita golimumabille, vakaan tilan aikaiset pienimmät golimumabipitoisuudet (trough) olivat yleensä pieniä (ks. kohta Farmakodynamiikka).

Lineaarisuus

Kerta‑annoksena laskimoon annetun golimumabin farmakokinetiikka oli nivelreumapotilailla suunnilleen suhteessa annokseen annosalueella 0,1–10,0 mg/kg. Myös terveille tutkittaville annetun ihonalaisen kerta‑annoksen jälkeen farmakokinetiikka oli suunnilleen suhteessa annokseen annosalueella 50–400 mg.

Painon vaikutus farmakokinetiikkaan

Golimumabin näennäinen puhdistuma näytti olevan sitä suurempi, mitä suurempi oli potilaan paino (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Pediatriset potilaat

Idiopaattinen juveniili polyartriitti

Golimumabin farmakokinetiikka määritettiin 173:lla 2–17-vuotiaalla idiopaattista juveniilia polyartriittia sairastavalla lapsella. pJIA-tutkimuksessa niillä lapsilla, jotka saivat golimumabia 30 mg/m² (enintään 50 mg) ihon alle 4 viikon välein, vakaan tilan pienimpien golimumabipitoisuuksien mediaanit olivat samalla tasolla eri ikäryhmissä ja lisäksi samalla tasolla tai hieman korkeampia kuin aikuisilla reumapotilailla, jotka olivat saaneet 50 mg golimumabia 4 viikon välein.

Populaatiofarmakokineettinen/farmakodynaaminen mallinnus ja simulointi pJIA-lapsilla vahvistivat seerumin lääkepitoisuuden perusteella todetun golimumabialtistuksen ja kliinisen tehon välisen yhteyden ja puoltavat 4 viikon välein annettavaa 30 mg/m²:n golimumabiannosta pJIA-lapsille.

Haavainen koliitti

Golimumabin farmakokinetiikka oli samankaltainen sekä pediatrisilla että aikuisilla potilailla, joilla oli haavainen koliitti. Populaatiofarmakokinetiikka vahvisti, että Simponi-hoito suositellulla annostuksella johti pediatrisilla tutkittavilla kaikissa painoluokissa yhtä suuriin tai hieman suurempiin seerumin golimumabialtistuksiin kuin aikuisilla.

Farmakologista turvallisuutta, toistuvan altistuksen aiheuttamaa toksisuutta sekä lisääntymis‑ ja kehitystoksisuutta koskevien konventionaalisten tutkimusten tulokset eivät viittaa erityiseen vaaraan ihmisille.

Golimumabilla ei ole tehty mutageenisuustutkimuksia, hedelmällisyystutkimuksia eläimillä eikä pitkäaikaisia karsinogeenisuustutkimuksia.

Hiirien hedelmällisyyttä ja yleisiä lisääntymistoimintoja kartoittavassa tutkimuksessa tiineiden hiirien määrä pieneni, kun käytettiin analogista vasta‑ainetta, joka estää selektiivisesti hiiren TNF‑α:n toiminnallista aktiivisuutta. Ei tiedetä, johtuiko tämä löydös uros‑ vai naarashiiriin vai molempiin kohdistuneista vaikutuksista. Kehitystoksisuutta selvittävässä tutkimuksessa annettiin hiirille samaa analogista vasta‑ainetta ja cynomolgus‑apinoille golimumabia. Tutkimuksessa ei havaittu viitteitä emoon tai alkioon kohdistuvista toksisista vaikutuksista eikä teratogeenisuudesta.

Sorbitoli (E420)

Histidiini

Histidiinihydrokloridimonohydraatti

Polysorbaatti 80 (E433)

Injektionesteisiin käytettävä vesi.

Koska yhteensopivuustutkimuksia ei ole tehty, tätä lääkevalmistetta ei saa sekoittaa muiden lääkevalmisteiden kanssa.

2 vuotta

Säilytä jääkaapissa (2 °C – 8 °C).

Ei saa jäätyä.

Pidä esitäytetty kynä ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.

Simponia voidaan säilyttää korkeintaan 25 °C:n lämpötilassa yksittäisen korkeintaan 30 vuorokauden pituisen ajanjakson ajan. Säilytysaika ei saa ylittää alkuperäistä koteloon painettua viimeistä käyttöpäivämäärää. Uusi viimeinen käyttöpäivämäärä on merkittävä koteloon (korkeintaan 30 vuorokautta päivästä, jolloin tuote on otettu pois jääkaapista).

Huoneenlämmössä säilytettyä Simponia ei saa laittaa takaisin jääkaappisäilytykseen. Simponi on hävitettävä, jos sitä ei ole käytetty 30 vuorokauden huoneenlämpösäilytyksen aikana.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

SIMPONI injektioneste, liuos, esitäytetty kynä
45 mg/0,45 ml (L:ei) 1 kpl (0,45 ml, VarioJect) (843,32 €)

PF-selosteen tieto

Simponi 45 mg/0,45 ml injektioneste, liuos

0,45 ml liuosta esitäytetyssä kynässä olevassa esitäytetyssä ruiskussa (tyypin I lasia), jossa on kiinteä neula (ruostumatonta terästä) sekä neulan suojus (lateksia sisältävää kumia). Yhdestä esitäytetystä kynästä saadaan 0,1–0,45 ml 0,05 ml:n tarkkuudella.

Pakkauksessa on 1 esitäytetty kynä.

Valmisteen kuvaus:

Simponi on saatavana kertakäyttöön tarkoitetussa esitäytetyssä kynässä. Jokaisessa pakkauksessa on käyttöohjeet, joissa kerrotaan yksityiskohtaisesti kynän käytöstä. Kun esitäytetty kynä on otettu jääkaapista, odotetaan 30 minuuttia, jotta se lämpenee huoneenlämpöiseksi ennen Simponin pistämistä. Kynää ei saa ravistaa.

Liuos on kirkas tai hieman opaalinhohtoinen, väritön tai vaaleankeltainen, ja se saattaa sisältää muutamia pieniä läpikuultavia tai valkoisia proteiinihiukkasia. Tämä ei ole harvinaista liuoksille, jotka sisältävät proteiinia. Simponia ei pidä käyttää, jos liuos on värjäytynyttä tai sameaa tai sisältää silmin nähtäviä vierashiukkasia.

Pakkauksessa on yksityiskohtaiset ohjeet Simponin esitäytetyn kynän valmistelusta ja pistoksen ottamisesta.

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

SIMPONI injektioneste, liuos, esitäytetty kynä
45 mg/0,45 ml 1 kpl

• Alempi erityiskorvaus (65 %). Abatasepti, adalimumabi, bimekitsumabi, etanersepti, golimumabi, guselkumabi, iksekitsumabi, infliksimabi, risankitsumabi, sarilumabi, sekukinumabi, sertolitsumabipegoli ja tosilitsumabi (tulehdukselliset reumasairaudet): Nivelreuman, juveniilin polyartriitin, psoriaasiin liittyvän niveltulehduksen, selkärankareuman tai edellä mainittuja niveltulehduksia läheisesti muistuttavan niveltulehduksen hoito erityisin edellytyksin / Tosilitsumabi: Aktiivisen yleisoireisen lastenreuman hoito erityisin edellytyksin (281).
• Rajoitettu peruskorvaus lääkärin lausunnolla (40 %). Abatasepti, adalimumabi, bimekitsumabi, etanersepti, golimumabi, guselkumabi, iksekitsumabi, infliksimabi, risankitsumabi, sarilumabi, sekukinumabi, sertolitsumabipegoli, tosilitsumabi ja ustekinumabi (tulehdukselliset reumasairaudet): Eräiden reumasairauksien hoito erityisin edellytyksin / Adalimumabi: Uveiitin hoito erityisin edellytyksin / Tosilitsumabi: Aktiivisen yleisoireisen lastenreuman ja jättisoluarteriitin hoito erityisin edellytyksin (313).

L04AB06

19.01.2026