ORUDIS kapseli, kova 100 mg

Ketoprofeeni 100 mg
Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Kapseli, kova.

Reumatoidiartriitti, juveniili nivelreuma, selkärankareuma, reuman degeneratiiviset muodot, pehmytosareuma, posttraumaattiset ja postoperatiiviset tulehdus-, turvotus- ja kiputilat, myös odontologiassa, kihti, migreeni, Reiterin tauti, primaarinen dysmenorrea, kuumeen oireenmukainen hoito.

Lääkkeen haittavaikutuksia voidaan vähentää käyttämällä pienintä tehokasta annosta ja lyhyimmän mahdollisen ajan oireiden hoitamiseksi (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Reumatoidiartriitti, juveniili nivelreuma, selkärankareuma, reuman degeneratiiviset muodot, pehmytosareuma, Reiterin tauti, kihti, posttraumaattiset ja postoperatiiviset tulehdus- ja kiputilat, myös odontologiassa.

Aikuiset: Tavallisesti 100 mg x 2/vrk, maksimiannos 200 mg vrk:ssa.
Lapset yli 50 kg: Aikuisten annostus.
Iäkkäät potilaat: (> 70 v.) varsinkin naiset, 100 mg/vrk.

Migreenin ehkäisy:
Aikuiset: 100-200 mg vrk:ssa.
Lapset yli 50 kg: Aikuisten annostus.
Iäkkäät potilaat: (> 70 v.) varsinkin naiset, 100 mg /vrk.

Primaarinen dysmenorrea: 100–200 mg/vrk.

Kuume:
Aikuiset: Tavallisesti 100 mg x 2/vrk.
Lapset yli 50 kg: Aikuisten annostus.

Artroosipotilaille suositellaan lääkityksen tauottamista oireiden mukaan, sillä jatkuvan anti-inflammatorisen lääkityksen on epäilty pahentavan kulumamuutoksia.

Ketoprofeenia ei pidä käyttää potilaille, joilla on aiemmin esiintynyt yliherkkyysreaktioita ketoprofeenille, asetyylisalisyylihapolle tai muille tulehduskipulääkkeille, kuten bronkospasmia, astmakohtauksia, riniittiä, nokkosihottumaa tai muita allergisia reaktioita. Näillä potilailla on raportoitu esiintyneen vaikeita, harvoin hengenvaarallisia, anafylaktisia reaktioita (ks. kohta Haittavaikutukset).

Ketoprofeenia ei pidä käyttää seuraavissa tapauksissa:

• yliherkkyys kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille
• vaikea-asteinen sydämen vajaatoiminta
• aiemmin sairastettu ruoansulatuskanavan verenvuoto tai perforaatio, joka on liittynyt tulehduskipulääkkeiden käyttöön
• aktiivinen maha- tai pohjukaissuolihaava tai aikaisemmin todettu gastrointestinaalinen verenvuoto, haavauma tai puhkeama
• vaikea maksan ja munuaisten vajaatoiminta
• viimeinen raskauskolmannes
• verenvuototaipumus.

Jotkut epidemiologiset havainnot viittaavat siihen, että ketoprofeeni, erityisesti suurilla annoksilla, voi olla yhteydessä suureen riskiin vakavasta gastrointestinaalisesta toksisuudesta vastaavasti kuin eräillä muillakin NSAID-lääkkeillä (ks. myös kohdat Annostus ja antotapa ja Vasta-aiheet).

Orudis-valmisteen samanaikaista käyttöä ei-steroidaalisten tulehduskipulääkkeiden (NSAID-lääke) kanssa, mukaan lukien syklo-oksygenaasi-2 selektiiviset salpaajat, on vältettävä.

Ei-toivottuja vaikutuksia voi minimoida käyttämällä mahdollisimman lyhyen aikaa pienintä vaikuttavaa annosta, jolla oireet saadaan hallintaan.

Iäkkäät
Iäkkäillä NSAID-lääkkeiden aiheuttamat haittavaikutukset, erityisesti gastrointestinaaliverenvuoto ja puhkeama, jotka voivat johtaa kuolemaan, ovat yleisempiä (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Vaikutukset sydämeen, verenkiertoelimistöön ja aivoverenkiertoon
Koska tulehduskipulääkkeiden käyttöön on raportoitu liittyneen nesteen kertymistä elimistöön ja turvotuksia, on seurattava ja neuvottava asianmukaisesti potilaita, jotka sairastavat verenpainetautia ja/tai lievää tai keskivaikeaa sydämen vajaatoimintaa.

Kliinisten tutkimusten ja epidemiologisen tiedon perusteella joidenkin tulehduskipulääkkeiden käyttöön (erityisesti suuria annoksia käytettäessä ja pitkäaikaishoidossa) saattaa liittyä kohonnut valtimotukosten (kuten sydäninfarktin tai aivohalvauksen) riski. Tiedot ketoprofeenin osalta ovat riittämättömät tällaisen riskin poissulkemiseksi.

Kuten muitakin tulehduskipulääkkeitä myös ketoprofeenia on määrättävä vain tarkoin harkiten potilaille, jotka sairastavat hoitamatonta/vaikeahoitoista verenpainetautia, sydämen vajaatoimintaa, diagnosoitua iskeemistä sydänsairautta, ääreisverenkierron ja/tai aivoverenkierron häiriöitä. On myös tarkoin harkittava pitkäkestoisen lääkityksen määräämistä potilaille, joilla on kardiovaskulaarisia riskitekijöitä (kuten verenpainetauti, hyperlipidemia, diabetes, tupakointi).

Tulehduskipulääkkeiden käytön yhteydessä on raportoitu lisääntynyttä eteisvärinäriskiä.

Gastrointestinaalinen verenvuoto, haavauma tai puhkeama
Gastrointestinaalista verenvuotoa, haavaumia tai puhkeamia, jotka voivat olla kuolemaan johtavia, on raportoitu kaikilla NSAID-lääkkeillä, hoidon kaikissa vaiheissa, myös ilman ennalta varoittavia oireita tai aikaisemmin todettua vakavaa gastrointestinaalitapahtumaa.

Gastrointestinaalisten verenvuotojen, haavaumien ja puhkeamien riski on suurempi suurilla NSAID-lääkeannoksilla potilailla, joilla on aikaisemmin todettu haavauma, erityisesti silloin kun haavauma on komplisoitunut ja siihen liittyy verenvuotoa tai puhkeama (ks. kohta Vasta-aiheet), sekä iäkkäillä potilailla. Näille potilaille hoito pitää aloittaa alimmalla annoksella. Yhdistelmähoitoa yhdessä suojaavien lääkeaineiden (esim. misoprostoli tai protonipumpun estäjät) kanssa tulee harkita näille potilaille, sekä myös potilaille, jotka tarvitsevat samanaikaista matalaa aspiriinilääkitystä tai muuta lääkettä, joka lisää gastrointestinaalista riskiä (ks. alla ja kohta Yhteisvaikutukset).

Potilaiden, joilla on aikaisemmin todettu gastrointestinaalista toksisuutta, varsinkin iäkkäämpien potilaiden, pitäisi raportoida kaikista epätavallisista vatsaoireista (erityisesti gastrointestinaalisesta verenvuodosta), etenkin hoidon alkuvaiheessa. Potilaita, jotka saavat samanaikaisesti haavauma- ja verenvuotoriskiä lisäävää lääkitystä, kuten kortikosteroideja, veren hyytymistä ehkäisevää lääkitystä, kuten varfariinia, serotoniinin takaisinoton estäjiä, verihiutaleisiin vaikuttavia aineita, kuten aspiriinia, tiklopidiinia ja klopidogreelia, tai nikorandiilia, on kehotettava varovaisuuteen (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Kun gastrointestinaalista verenvuotoa tai haavaumia esiintyy potilailla, jotka saavat Orudis-valmistetta, hoito on keskeytettävä.

NSAID-lääkkeitä tulee antaa varoen potilaille, joilla on aikaisemmin todettu jokin gastrointestinaalinen sairaus (haavainen koliitti, Crohnin tauti), koska potilaan tila voi pahentua (ks. kohta Haittavaikutukset).

Ihoreaktiot
Hyvin harvoin on raportoitu vaikeita, joskus henkeä uhkaavia ihoreaktioita, kuten eksfoliatiivista dermatiittia, Stevens-Johnsonin oireyhtymää tai toksista epidermaalista nekrolyysiä liittyen tulehduskipulääkkeiden käyttöön (ks. kohta Haittavaikutukset). Potilaiden riski saada näitä reaktioita on suurin hoidon alkuvaiheissa. Suurin osa näistä reaktioista on ilmennyt ensimmäisen hoitokuukauden aikana. Orudis-valmisteen käyttö on lopetettava heti, jos ilmenee ihottumaa, limakalvomuutoksia tai muita yliherkkyysoireita.

Astmapotilailla, joiden astmaan liittyy kroonista riniittiä/sinuiittia ja/tai nenäpolypoosia, on suurempi allergiariski asetyylisalisyylihapolle ja/tai tulehduskipulääkkeille kuin muulla väestöllä. Ketoprofeenin anto voi aiheuttaa astmakohtauksia tai bronkospasmia, erityisesti potilaille, jotka ovat yliherkkiä asetyylisalisyylihapolle tai tulehduskipulääkkeille (ks. kohta Vasta-aiheet).

Ketoprofeenia ei pidä antaa alle 20 kg:n painoisille lapsille, koska ketoprofeenin käytöstä näille potilaille ei ole riittävästi tietoa.

Hoidon alussa munuaistoimintaa on seurattava huolellisesti, jos potilaalla on sydämen vajaatoiminta, kirroosi tai nefroosi, hän saa diureettihoitoa tai hänellä on krooninen munuaisten vajaatoiminta, erityisesti jos potilas on iäkäs. Näillä potilailla ketoprofeenin anto voi aiheuttaa prostaglandiinien estymisestä johtuvan munuaisten verenkierron heikkenemisen, ja seurauksena voi olla munuaisten vajaatoiminta.

Infektioiden oireiden peittyminen
Orudis voi peittää infektioiden oireita, jolloin asianmukaisen hoidon aloittaminen voi viivästyä ja infektion hoitotulos voi huonontua. Tätä on todettu bakteeriperäisen avohoitokeuhkokuumeen ja vesirokon bakteeriperäisten komplikaatioiden yhteydessä. Kun Orudis-valmistetta käytetään kuumeen alentamiseen tai kivun lievittämiseen infektiotautien yhteydessä, on suositeltavaa seurata infektion tilannetta. Jos potilas ei ole sairaalahoidossa, hänen on otettava yhteys lääkäriin, jos oireet pitkittyvät tai pahenevat.

Jos potilaan maksan toimintakokeiden tulokset ovat poikkeavat tai potilaalla on anamneesissa maksasairaus, transaminaasiarvoja on seurattava säännöllisesti, etenkin pitkäaikaishoidossa. Ketoprofeenin yhteydessä on kuvattu harvoin keltaisuutta ja maksatulehdusta.

Jos esiintyy näköhäiriöitä kuten näön sumentumista, hoito on keskeytettävä.

Hyperkalemiaa voi ilmetä erityisesti potilaille, joilla on diabetes, munuaisten vajaatoiminta ja/tai samanaikainen kaliumia säästävä lääkitys (ks. kohta Yhteisvaikutukset). Tällöin veren kaliumpitoisuuksia täytyy seurata säännöllisesti.

Ketoprofeenin käyttö saattaa heikentää naisen hedelmällisyyttä eikä sitä suositella raskautta yrittäville naisille. Ketoprofeenihoidon lopettamista on harkittava naisilla, joilla on vaikeuksia tulla raskaaksi tai jotka ovat lapsettomuustutkimuksissa.

Potilaiden, joilla on harvinainen perinnöllinen galaktoosi-intoleranssi, saamelaisilla esiintyvä laktaasinpuutos tai glukoosi-galaktoosi imeytymishäiriö, ei pidä käyttää tätä lääkettä.

Antasidien ja ketoprofeenin yhteiskäyttö ei muuta ketoprofeenin farmakokinetiikkaa eikä aiheuta muutoksia annostukseen. Samanaikaisesti annetulla sukralfaatilla ei myöskään ole merkittävää vaikutusta ketoprofeenin biologiseen hyötyosuuteen.

Yhteiskäyttöä ei suositella seuraavien lääkeaineiden kanssa:

Ketoprofeenia ei suositella käytettäväksi yhdessä muiden tulehduskipulääkkeiden kanssa (mukaan lukien selektiiviset COX-2 estäjät), myös suuret salisylaattiannokset: gastrointestinaalihaavaumien ja -vuotojen riskin lisääntyminen.

Antikoagulantit
NSAID-lääkkeet voivat lisätä antikoagulanttien, kuten varfariinin, vaikutusta ja siten lisätä verenvuodon riskiä (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet):

• hepariini
• K-vitamiiniantagonistit (kuten varfariini)
• verihiutaleiden aggregaation estäjät (kuten tiklopidi ja klopidogreeli)
• trombiinin estäjät (kuten dabigatraani)
• hyytymistekijä Xa:n suorat estäjät (kuten apiksabaani, rivaroksabaani ja edoksabaani).

Jos samanaikaista antoa ei voida välttää, potilasta on seurattava huolellisesti myös laboratoriokokein (vuotoaika).

Antitromboottiset aineet: lisääntynyt riski saada gastrointestinaalinen verenvuoto (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Litium: Litiumin pitoisuudet plasmassa saattavat joskus kohota toksiselle tasolle johtuen litiumin alentuneesta erittymisestä munuaisten kautta. Tarvittaessa litiumin pitoisuuksia plasmassa tulee tarkoin seurata ja annosta tulee tarvittaessa säätää tulehduskipulääkityksen aikana ja sen päättymisen jälkeen.

Metotreksaatti, annos > 15 mg viikossa: Lisääntynyt hematologisen toksisuuden riski, joka mahdollisesti liittyy proteiineihin sitoutuneen metotreksaatin vapautumisesta ja alentuneesta munuaispuhdistumasta.

Varovaisuutta on noudatettava seuraavien lääkeaineiden yhteiskäytössä:

Kortikosteroidit: lisääntynyt riski saada gastrointestinaalinen verenvuoto tai haavauma (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Pentoksifylliini: lisääntynyt vuotoriski. Potilaan kliinistä tilaa ja vuotoaikaa on seurattava tiheästi.

ACE:n estäjät sekä angiotensiini II-antagonistit: ACE:n estäjän tai angiotensiini II-antagonistin yhtäaikainen annostelu syklo-oksigenaasi-inhibiittoreiden kanssa voi johtaa munuaistoiminnan heikentymiseen potilailla, joilla jo ennestään on munuaisten toimintahäiriö (esim. nestevajauksesta kärsivät ja iäkkäät potilaat). Seurauksena voi olla akuutti munuaisten vajaatoiminta, joka on kuitenkin yleensä korjautuva. Ei-steroidisen tulehduskipulääkkeen ja ACE:n estäjän tai angiotensiini II-antagonistin yhdistelmää on käytettävä varoen, erityisesti iäkkäillä potilailla.

Diureetit: Diureetteja käyttävillä ja erityisesti nestevajauksesta kärsivillä diureetteja käyttävillä potilailla on suurempi riski munuaisten vajaatoiminnan kehittymiselle johtuen prostaglandiinien inhibition aiheuttamasta munuaisten verenvirtauksen vähenemisestä. Näiden potilaiden pitää olla riittävästi nesteytettyjä ennen yhteiskäytön aloittamista ja heidän munuaistoimintaansa on seurattava yhdistelmälääkitystä aloitettaessa (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Metotreksaatti, annos < 15 mg/viikko: Yhdistelmähoidon ensimmäisten viikkojen aikana kokoverenkuvaa on seurattava viikoittain. Jos munuaistoiminnassa esiintyy muutoksia tai potilas on iäkäs, seurantaa on tihennettävä.

Tenofoviiri: Tenofoviiridisoproksiilifumaraatin ja tulehduskipulääkkeiden yhteiskäyttö voi lisätä munuaisten vajaatoiminnan riskiä.

Nikorandiili: Potilailla, joilla on samanaikainen nikorandiililääkitys, on lisääntynyt riski saada vaikeita gastrointestinaalisia komplikaatioita kuten haavauma, puhkeama tai verenvuoto (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Sydänglykosidit: Farmakokineettistä yhteisvaikutusta ketoprofeenin ja digoksiinin välillä ei ole voitu osoittaa. Varovaisuutta kuitenkin suositellaan erityisesti hoidettaessa munuaisten vajaatoimintapotilaita, koska NSAID-lääkkeet voivat heikentää munuaisten toimintaa ja sydänglykosidien munuaispuhdistumaa.

Yhteiskäytössä huomioitava:

Verenpainelääkkeet (beetasalpaajat, ACE:n estäjät, diureetit): Verenpainelääkkeiden teho saattaa heiketä (tulehduskipulääkkeet estävät vasodilatoivien prostaglandiinien toimintaa).

Trombolyytit: lisääntynyt vuotoriski.

Selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI-lääkkeet): lisääntynyt riski saada gastrointestinaalinen verenvuoto (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Hyperkalemiariski: Tietyt lääkevalmisteet tai kokonaiset terapeuttiset luokat voivat edistää hyperkalemiaa, esimerkiksi kaliumsuolat, kaliumia säästävät diureetit, ACE:n estäjät, angiotensiini-II-reseptorin salpaajat, tulehduskipulääkkeet, hepariini (pienimolekyylinen tai fraktioimaton), siklosporiini, takrolimuusi ja trimetopriimi. Hyperkalemian ilmaantuminen voi johtua kofaktorien mukanaolosta. Hyperkalemiariski lisääntyy, kun edellä mainittuja lääkkeitä annetaan samanaikaisesti (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Probenesidi: ketoprofeenipitoisuuksien kohoaminen plasmassa. Probenesidi saattaa pienentää ketoprofeenin, samoin kuin sitoutumattoman ketoprofeenin kokonaispuhdistumaa. On ilmeistä, että probenisidi syrjäyttää ketoprofeenin plasman proteiineista ja vähentää ketoprofeenin konjugoitumista glukuronidiksi.

Siklosporiini, takrolimuusi: lisääntynyt munuaistoksisuuden riski, etenkin iäkkäillä potilailla.

Raskaus

20. raskausviikosta lähtien ketoprofeenin käyttö saattaa aiheuttaa lapsiveden niukkuutta, joka johtuu sikiön munuaisten toimintahäiriöstä. Tämä saattaa ilmetä pian hoidon aloittamisen jälkeen ja korjaantuu yleensä, kun valmisteen käyttö lopetetaan. Lisäksi on ilmoitettu valtimotiehyen ahtautumista, kun valmistetta on käytetty toisella raskauskolmanneksella. Suurin osa tapauksista korjaantui hoidon lopettamisen jälkeen. Tästä syystä ketoprofeenia ei pidä antaa ensimmäisellä tai toisella raskauskolmanneksella, ellei se ole selvästi välttämätöntä. Jos nainen käyttää ketoprofeenia yrittäessään tulla raskaaksi tai ensimmäisen tai toisen raskauskolmanneksen aikana, annos on pidettävä mahdollisimman pienenä ja hoidon kesto mahdollisimman lyhyenä. Antenataalista seurantaa lapsiveden niukkuuden ja valtimotiehyen ahtautumisen varalta on harkittava, jos nainen altistuu ketoprofeenille usean päivän ajan raskausviikolla 20 tai sen jälkeen. Ketoprofeenin käyttö on lopetettava, jos lapsiveden niukkuutta tai valtimotiehyen ahtautumista todetaan.

Prostaglandiinisynteesin inhibitiolla voi olla haitallisia vaikutuksia raskauteen ja/tai sikiön kehitykseen. Epidemiologisten tutkimusten perusteella on viitteitä siitä, että prostaglandiinisynteesi-inhibiittorin käyttö alkuraskauden aikana lisää keskenmenon, sikiön sydämen epämuodostumien sekä gastroskiisin riskiä. Sydän- ja verisuoniepämuodostumien absoluuttinen riski lisääntyi alle 1 %:sta noin 1,5 %:iin. Riskin uskotaan kasvavan lääkkeen annoksen suurenemisen ja käytön pitkittymisen myötä. Eläinkokeissa prostaglandiinisynteesi-inhibiittorin käytön on osoitettu johtavan lisääntyneeseen munasolujen tuhoutumiseen (sekä ennen implantaatiota että sen jälkeen) ja sikiökuolleisuuden kasvuun. Lisäksi eläinkokeiden perusteella erilaisten (mm. sydän- ja verenkiertoelimistön) epämuodostumien on raportoitu lisääntyvän kun prostaglandiinisynteesi-inhibiittoria on annettu organogeneesin aikana. Raskauden ensimmäisen ja toisen kolmanneksen aikana ketoprofeenia ei pitäisi käyttää ellei se ole ehdottoman välttämätöntä. Jos raskautta yrittävä tai ensimmäisellä/toisella raskauskolmanneksella oleva nainen käyttää ketoprofeenia, on käytettävä mahdollisimman pientä annosta ja mahdollisimman lyhytkestoisesti.

Prostaglandiinisynteesi-inhibiittorin käyttö viimeisen raskauskolmanneksen aikana altistaa sikiön

• sydän- ja hengityselimistöön kohdistuvalle toksisuudelle (ennenaikainen valtimotiehyen sulkeutuminen ja keuhkovaltimopaineen nousu)
• munuaisten toimintahäiriölle, joka voi johtaa munuaisten vajaatoimintaan ja lapsiveden määrän vähenemiseen.

Prostaglandiinisynteesi-inhibiittorin käyttö raskauden loppuvaiheessa altistaa äidin ja vastasyntyneen

• verihiutaleiden aggregaation estoon ja mahdolliseen vuotoajan pitenemiseen, mikä voi liittyä pieniinkin annoksiin
• kohdun supistusten heikentymiseen, mikä voi johtaa viivästyneeseen tai pitkittyneeseen synnytykseen.

Tämän vuoksi ketoprofeeni on vasta-aiheinen raskauden viimeisen kolmanneksen aikana.

Imetys
Ketoprofeenin erittymisestä äidinmaitoon ei ole tietoa, joten ketoprofeenia ei suositella imettämisen aikana.

Potilaita on varoitettava mahdollisesta uneliaisuudesta, huimauksesta ja kouristuksista. Jos potilaalla esiintyy näitä oireita, hänen olisi vältettävä autolla ajoa ja tarkkuutta vaativien koneiden käyttöä.

Noin 15 %:lla potilaista esiintyy haittavaikutuksia.

Ruoansulatuselimistö: Yleisimmin havaitut haittavaikutukset ovat mahalaukkuun ja suoleen liittyviä. Peptinen haava, puhkeama tai gastrointestinaalinen verenvuoto, joka voi olla hengenvaarallinen, voi esiintyä erityisesti iäkkäillä potilailla (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet). Pahoinvointia, oksentelua, ripulia, ilmavaivoja, ummetusta, ruoansulatushäiriöitä, vatsakipua, veriulostetta, verioksennusta, haavaista suutulehdusta, koliitin ja Crohnin taudin pahenemista (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet) on raportoitu lääkkeen oton jälkeen. Vähemmän yleisesti on esiintynyt mahatulehdusta.

Trombosyyttiaggregaation estoa ja vuotoajan pitenemistä on raportoitu.
Kliinisten tutkimusten ja epidemiologisen tiedon perusteella joidenkin tulehduskipulääkkeiden käyttöön (erityisesti suuria annoksia käytettäessä ja pitkäaikaishoidossa) saattaa liittyä hieman kohonnut valtimotukosten (kuten sydäninfarktin tai aivohalvauksen) riski (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Haittavaikutusten yleisyyden luokittelu: hyvin yleinen (≥ 1/10), yleinen (≥ 1/100 , <1/10), melko harvinainen (≥ 1/1 000, <1/100), harvinainen (≥ 1/10 000, <1/1 000), hyvin harvinainen (< 1/10 000), tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin).
Seuraavia haittatapahtumia ketoprofeenille on raportoitu aikuisilla:

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen
On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty‐haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle:
www-sivusto: www.fimea.fi
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri
PL 55
00034 FIMEA

Yliannostustapauksia on ilmoitettu enimmillään 2,5 g:n ketoprofeeniannoksilla. Useimmissa tapauksissa havaitut oireet ovat olleet hyvänlaatuisia ja rajoittuneet uneliaisuuteen, unisuuteen ja pahoinvointiin, oksennukseen ja epigastriumin kipuun. Lääkehiilen käytöstä ja mahahuuhtelusta on hyötyä vain heti yliannoksen ottamisen jälkeen.

Spesifistä antidoottia ketoprofeenin yliannostukseen ei ole. Epäiltäessä massiivista yliannostusta suositellaan mahahuuhtelua ja oireenmukaista tukihoitoa kuivumisen korjaamiseksi, virtsanerityksen seuraamiseksi ja mahdollisen asidoosin korjaamiseksi.

Jos potilaalla on munuaisten vajaatoiminta, lääkkeen poistamiseksi verenkierrosta voidaan käyttää hemodialyysia.

Farmakoterapeuttinen ryhmä: Tulehduskipu- ja reumalääkkeet. ATC-koodi M01AE03.

Orudis on ei-steroidirakenteinen anti-inflammatorinen analgeetti. Orudis-valmisteen vaikuttavana aineena on ketoprofeeni, joka on kemialliselta rakenteeltaan 2-(3-bentsoyylifenyyli) propionihappo. Ketoprofeeni on valkoinen, kiteinen yhdiste.

Ketoprofeenilla on voimakas ja nopeasti alkava anti-inflammatorinen, analgeettinen ja antipyreettinen vaikutus.

Eläinfarmakologisista ja in vitro -tutkimuksista saadut tulokset viittaavat siihen, että ketoprofeenin anti-inflammatorinen vaikutus perustuu paitsi reversiibeliin prostaglandiinisynteesin estoon, myös voimakkaaseen antibradykiniinivaikutukseen, biologisten membraanien, kuten lysosomaalisten kalvojen stabiloitumiseen ja protektioon sekä inflammaatiossa muodostuvien superoksidiradikaalien tuotannon vähenemiseen. Osa ketoprofeenin analgeettisista vaikutuksista välittynee sentraalisesti. Eläinfarmakologiset tutkimukset osoittavat, että ketoprofeeni on ekvivalentteina annoksina anti-inflammatorisilta ja analgeettisilta ominaisuuksiltaan yhtä tehokas kuin indometasiini, fenyylibutatsoni ja muut tätä nykyä saatavilla olevat ei-steroidirakenteiset anti-inflammatoriset analgeetit. In vitro-tutkimukset viittaavat myös siihen, että ketoprofeenilla > 3 mg/ml pitoisuuksina olisi jonkin verran estävää vaikutusta lipogenaasitien tuotteiden, leukotrieenien tuotantoon.

Kliinisissä tutkimuksissa dysmenorrea-potilailla on käynyt ilmi, että ketoprofeeni vähentää merkitsevästi prostaglandiinien määrää kuukautisveressä, samalla lannealueen ja alaselän kivut lievittyvät ja oksentelu ja ripuli lakkaavat. Ketoprofeenin anti-inflammatorinen ja analgeettinen vaikutus on osoitettu useissa vertailevissa, avoimissa ja kaksoissokkotutkimuksissa nivelreumaa ja nivelrikkoa sairastavilla potilailla. Nivelrustonäytteet ja in vitro-kondrosyyttitutkimukset viittaavat siihen, ettei ketoprofeeni kiihdytä eikä estä kondrosyyttien synteesiaktiivisuutta.

Ketoprofeenin analgeettinen teho on osoitettu hampaanpoiston tai ienleikkausten yhteydessä. Tällöin ketoprofeeni on ollut yhtä tehokas tai tehokkaampi kuin aspiriini kudosturvotusta ehkäiseviltä ja analgeettisilta ominaisuuksiltaan. Ketoprofeenin nopeasti esiin tuleva analgeettinen vaikutus on todettu myös migreenipotilaiden kohtaushoidossa tai kihtiin liittyvän kivun lievittymisessä. Näissä suhteissa ketoprofeeni on ollut vähintään yhtä hyvä ja ongelmattomampi kuin ergotamiini tai fenyylibutatsoni. Myös syöpäkivun hoidossa ketoprofeeni on tarjonnut tehokkaan ja riskittömämmän vaihtoehdon opiaattijohdannaisille.

Ketoprofeenilla, annoksin 1 mg/kg, on ollut pitkäkestoinen kuumetta alentava vaikutus.

Kliinisestä käytöstä ja erikoistutkimuksista saadut tiedot viittaavat siihen, ettei ketoprofeeni terapeuttisin annoksin käytettynä pidennä vuotoaikaa.

Oraalisen Orudis-annostelun jälkeen huippupitoisuus plasmassa saavutetaan 0,5–2 tunnissa ja biologinen hyötyosuus on yli 90 %. Plasman eliminaation puoliintumisaika on n. 2 tuntia.

Ravinnon määrällä tai rasvapitoisuudella ei ole vaikutusta ketoprofeenin AUC-arvioihin, mutta raskaan aterian jälkeen aika huippupitoisuuksien saavuttamiseen saattaa pidentyä. Maksan ja munuaisten toiminnanvajaus ei vaikuta ketoprofeenin imeytymiseen Orudis-annostelun jälkeen.

Ketoprofeeni ei jakaudu laajalle elimistössä. Nuorilla henkilöillä jakautumistila on 8–16 l ja iäkkäillä 9 l eli vain 2–3 kertaa veritilavuus ja 25 % solunulkoisesta vedestä. Alhainen jakautumistila selittyy ketoprofeenin voimakkaalla proteiinisidonnaisuudella, sillä se sitoutuu iästä riippumatta yli 99 %:sti seerumin proteiineihin. Iäkkäillä henkilöillä vapaan ketoprofeenin määrä plasmassa on kohonnut samoin kuin maksakirroosipotilailla. On osoitettu, että ketoprofeeni jakaantuu riittävästi farmakologiseen vaikutuskohtaansa.

Keskimäärin 85 % oraalisesti annetusta, radioaktiivisesti merkitystä ketoprofeenista erittyy virtsaan viiden päivän kuluessa. Ketoprofeeni metaboloituu pääasiassa suoraan konjugoitumalla esteriglukuronidiksi. Ketoprofeenin ensikierron metabolia on vähäistä.

Hyvin iäkkäillä henkilöillä virtsaan erittyvien konjugaattien määrä on vähentynyt. Tämä ei johtune konjugaatioprosessin hidastumisesta, sillä maksakirroosipotilailla virtsaan erittyvien konjugaattien määrä ei ole vähentynyt. On esitetty, että vanhemmilla henkilöillä munuaisten kautta tapahtuva konjugaattien erittyminen on hidastunut. Konjugaattimetaboliittien pysymättömyydestä johtuen plasmassa tapahtuu näiden hydrolyysiä, jonka tuloksena saadaan vapaata ketoprofeenia. Tämän määrä onkin iäkkäillä henkilöillä nuorempiin nähden kohonnut. Annettaessa Orudis-valmistetta toistuvasti ketoprofeenin kumuloituminen on vähäistä lyhyestä puoliintumisajasta johtuen.

Ketoprofeeni erittyy pääasiallisesti konjugaatteina virtsaan (85 %), pieni osa ulosteisiin (1,5–8 %). Ketoprofeenia erittyy muuttumattomana virtsaan < 1 %.

Ei erityistä tietoa.

Ydin:
magnesiumstearaatti
laktoosimonohydraatti

Kuori:
titaanidioksidi (E171)
rautaoksidi (E172)
gelatiini
musta merkkausmuste (soijalesitiini E322, musta rautaoksidi E172)

Ei oleellinen.

3 vuotta

Säilytä alle 25 °C, valolta suojassa.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

ORUDIS kapseli, kova
100 mg 100 fol (15,98 €)

PF-selosteen tieto

30 (läpipainopakkaus) ja 100 kapselia (läpipainopakkaus tai HDPE-muovipurkki).

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

Valmisteen kuvaus:

Vaaleanpunainen gelatiinikapseli, pituus n. 18 mm. Päällä merkintä Orudis 100.

Ei erityisvaatimuksia.

ORUDIS kapseli, kova
100 mg 100 fol

• Peruskorvaus (40 %).

M01AE03

16.09.2022