INOVELON oraalisuspensio 40 mg/ml, tabletti, kalvopäällysteinen 100 mg, 200 mg, 400 mg

Suun kautta otettava tabletti:

100 mg tabletti: Yksi kalvopäällysteinen tabletti sisältää 100 mg rufinamidia.
200 mg tabletti: Yksi kalvopäällysteinen tabletti sisältää 200 mg rufinamidia.
400 mg tabletti: Yksi kalvopäällysteinen tabletti sisältää 400 mg rufinamidia.

Oraalisuspensio:

Yksi ml oraalisuspensiota sisältää 40 mg rufinamidia.
Yksi 460 ml:n pullo sisältää 18400 mg rufinamidia.

Tabletti, kalvopäällysteinen.

Oraalisuspensio.

Inovelon on indisoitu Lennox-Gastaut'n oireyhtymään liittyvien kohtauksien liitännäishoidoksi vähintään 1-vuotiaille potilaille.

Hoidon saa aloittaa epilepsian hoitoon perehtynyt lastentautien erikoislääkäri tai neurologi.

Rufinamidihoidon saa aloittaa epilepsian hoitoon perehtynyt lastentautien erikoislääkäri tai neurologi.

Inovelon-oraalisuspensio voidaan samaa annosta käyttäen vaihtaa Inovelon- kalvopäällysteisiin tabletteihin ja päinvastoin. Potilasta tulee tarkkailla vaihdon aikana.

Annostus

Käyttö vähintään vuoden ja alle 4 vuoden ikäisillä lapsilla

Potilaat, jotka eivät saa valproaattia:
Hoito tulee aloittaa annoksella 10 mg/kg/vrk (0,25 ml/kg/vrk). Vuorokausiannos jaetaan kahteen yhtä suureen annokseen, joiden välillä pidetään noin 12 tunnin tauko. Kliinisen vasteen ja siedettävyyden mukaan annosta voidaan nostaa enintään 10 mg/kg/vrk (0,25 ml/kg/vrk) suuruisin lisäyksin joka kolmas vuorokausi kohdeannokseen 45 mg/kg/vrk (1,125 ml/kg/vrk). Vuorokausiannos jaetaan kahteen yhtä suureen annokseen, joiden välillä pidetään noin 12 tunnin tauko. Tässä potilasryhmässä suurin suositeltu annos on 45 mg/kg/vrk (1,125 ml/kg/vrk).

Potilaat, jotka saavat valproaattia:
Koska valproaatti vähentää rufinamidin puhdistumaa merkittävästi, suositellaan Inovelonin tavallista pienempää enimmäisannosta potilailla, jotka saavat samanaikaisesti valproaattia. Hoito tulee aloittaa annoksella 10 mg/kg/vrk (0,25 ml/kg/vrk). Vuorokausiannos jaetaan kahteen yhtä suureen annokseen, joiden välillä pidetään noin 12 tunnin tauko. Kliinisen vasteen ja siedettävyyden mukaan annosta voidaan nostaa enintään 10 mg/kg/vrk (0,25 ml/kg/vrk) suuruisin lisäyksin joka kolmas vuorokausi kohdeannokseen 30 mg/kg/vrk (0,75 ml/kg/vrk). Vuorokausiannos jaetaan kahteen yhtä suureen annokseen, joiden välillä pidetään noin 12 tunnin tauko. Tässä potilasryhmässä suurin suositeltu annos on 30 mg/kg/vrk (0,75 ml/kg/vrk).

Jos Inovelonin laskennallista suositusannosta ei voida antaa, annos pyöristetään lähimpään kokonaiseen 100 mg:n tablettiin tai 0,5 ml:aan rufinamidia.

Käyttö vähintään 4-vuotiailla ja alle 30 kg:n painoisilla lapsilla

Alle 30 kg painoiset potilaat, jotka eivät saa valproaattia:

Hoito tulee aloittaa 200 mg:n vuorokausiannoksella (5 ml:n annosteltava suspensio annetaan kahtena 2,5 ml:n annoksena, yksi aamulla ja yksi illalla). Kliinisen vasteen ja siedettävyyden mukaan annosta voidaan nostaa 200 mg/vrk suuruisin joka kolmas vuorokausi tehtävin lisäyksin korkeintaan suosituksen mukaiseen maksimiannokseen 1000 mg/vrk saakka (25 ml/vrk).

Jopa 3600 mg/vrk (90 ml/vrk) suuruisia annoksia on tutkittu pienellä potilasmäärällä.

Käyttö alle 30 kg painoisilla potilailla, jotka saavat myös valproaattia:

Koska valproaatti vähentää rufinamidin puhdistumaa merkittävästi, suositellaan Inovelonin tavallista pienempää enimmäisannosta alle 30 kg painoisilla potilailla, jotka saavat samanaikaisesti valproaattia. Hoito tulee aloittaa 200 mg:n vuorokausiannoksella. Kliinisen vasteen ja siedettävyyden mukaan annosta voidaan aikaisintaan 2 vuorokauden kuluttua nostaa 200 mg/vrk suuruisin lisäyksin suurimpaan suositeltuun annokseen 600 mg/vrk (15 ml/vrk).

Käyttö aikuisilla, nuorilla ja vähintään 4-vuotiailla tai yli 30 kg painoisilla lapsilla

Yli 30 kg painoiset potilaat, jotka eivät saa valproaattia:

Hoito tulee aloittaa 400 mg:n vuorokausiannoksella (10 ml annosteltavaa suspensiota annetaan kahtena 5 ml:n annoksena). Kliinisen vasteen ja siedettävyyden mukaan annosta voidaan nostaa 400 mg/vrk suuruisin lisäyksin joka toinen vuorokausi korkeintaan suosituksen mukaiseen maksimiannokseen saakka alla olevan taulukon mukaisesti.

Pienillä potilasmäärillä on tutkittu annoksia, jotka ovat suuruudeltaan olleet jopa 4000 mg/vrk (100 ml/vrk) 30–50 kg painavien tai 4800 mg/vrk (120 ml/vrk) yli 50 kg painavien luokassa.

Yli 30 kg painoiset potilaat, jotka saavat myös valproaattia:

Hoito tulee aloittaa 400 mg:n vuorokausiannoksella (10 ml annosteltavaa suspensiota annetaan kahtena 5 ml:n annoksena). Kliinisen vasteen ja siedettävyyden mukaan annosta voidaan nostaa 400 mg/vrk suuruisin lisäyksin joka toinen vuorokausi korkeintaan suosituksen mukaiseen maksimiannokseen saakka alla olevan taulukon mukaisesti.

Iäkkäät
Rufinamidin käytöstä iäkkäillä on rajoitetusti tietoa. Koska rufinamidin farmakokinetiikka ei ikääntymisen myötä muutu (ks. kohta Farmakokinetiikka), ei annostuksen säätäminen ole yli 65-vuotiailla potilailla tarpeen.

Munuaisten vajaatoiminta
Munuaisten vakavaa vajaatoimintaa sairastavilla potilailla tehty tutkimus osoitti, ettei annosta tarvitse muuttaa näillä potilailla (ks. kohta Farmakokinetiikka).

Maksan vajaatoiminta
Käyttöä maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla ei ole tutkittu. Lievää tai kohtalaista maksan vajaatoimintaa sairastavia potilaita hoidettaessa suositellaan varovaisuutta ja huolellista annoksen säätämistä. Vakavaa maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla ei käyttöä suositella.

Rufinamidin käytön lopettaminen
Kun rufinamidihoito lopetetaan, sen tulee tapahtua vähitellen. Kliinisissä tutkimuksissa rufinamidin käyttö lopetettiin vähentämällä annosta noin 25 % joka toinen vuorokausi (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Jos yksi tai useampi annos on jäänyt väliin, yksilöllinen kliininen arviointi on välttämätöntä.

Kontrolloimattomat avoimet tutkimukset viittaavat lääkityksen tehon säilymiseen pitkään vaikka yli kolme kuukautta kestäviä kontrolloituja tutkimuksia ei olekaan tehty.

Pediatriset potilaat
Rufinamidin turvallisuutta ja tehoa vastasyntyneiden vauvojen tai alle 1 vuoden ikäisten pikkulasten hoidossa ei ole varmistettu. Tietoja ei ole saatavilla (ks. kohta Farmakokinetiikka).

Antotapa

Tabletti: Rufinamidi annetaan suun kautta. Tabletti pitää ottaa kahdesti vuorokaudessa veden kera, aamulla ja illalla, vuorokausiannos kahteen yhtä suureen osaan jaettuna. Inovelon pitää ottaa ruoan kanssa (ks. kohta Farmakokinetiikka). Jos potilaalla on nielemisvaikeuksia, tabletit voidaan murskata ja ottaa sekoitettuna puolikkaaseen lasilliseen vettä. Vaihtoehtoisesti tabletin voi jakaa yhtä suuriin puoliskoihin jakouurteen kohdalta.

Oraalisuspensio: Rufinamidi annetaan suun kautta. Suspensio pitää ottaa kahdesti vuorokaudessa, aamulla ja illalla, vuorokausiannos kahteen yhtä suureen osaan jaettuna. Inovelon pitää ottaa ruoan kanssa (ks. kohta Farmakokinetiikka).

Oraalisuspensiota pitää ravistaa voimakkaasti ennen kutakin annostelukertaa. Ks. lisätietoja kohdasta Käyttö- ja käsittelyohjeet.

Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle, triatsolijohdannaisille tai kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille.

Status epilepticus
Status epilepticus -tapauksia on todettu kliinisissä kehitystutkimuksissa rufinamidia käytettäessä kun taas plaseboa käytettäessä niitä ei esiintynyt lainkaan. Nämä tapahtumat johtivat rufinamidin käytön lopettamiseen 20 prosentissa tapauksista. Jos potilailla esiintyy uusia kohtaustyyppejä ja/tai status epilepticus esiintyy aiempaa useammin ja se on potilaan alkutilaan verrattuna erilaista, hoidon hyöty/riski-suhde tulee arvioida uudelleen.

Rufinamidin käytön lopettaminen
Rufinamidin käyttö tulee lopettaa asteittain, jotta kohtauksien mahdollisuus pienenee. Kliinisissä tutkimuksissa annostelu lopetettiin vähentämällä annosta noin 25 % joka toinen vuorokausi. Tietoa ei ole riittävästi samanaikaisesti annettavien epilepsialääkkeiden lopettamisesta kun kohtaukset on saatu hallintaan lisäämällä hoitoon rufinamidi.

Keskushermostovaikutukset
Rufinamidihoitoon on liittynyt heitehuimausta, uneliaisuutta, ataksiaa ja käyntihäiriöitä, jotka voivat lisätä satunnaisia kaatumisia tällä väestöryhmällä (ks. Haittavaikutukset). Potilaiden ja huoltajien tulee noudattaa varovaisuutta kunnes he ovat oppineet tuntemaan tämän lääkevalmisteen mahdolliset vaikutukset.

Yliherkkyysreaktiot
Vakavaa epilepsialääkkeisiin liittyvää yliherkkyysoireyhtymää, kuten iho- ja systeemioireista lääkeaineihottumaa (DRESS, Drug Reaction with Eosinophilia and Systemic Symptomps) ja Stevens-Johnsonin oireyhtymää, on esiintynyt rufinamidi-hoidon yhteydessä Tämän oireyhtymän merkit ja oireet ovat olleet moninaiset. Potilailla esiintyi kuitenkin tyypillisesti, joskaan ei ainoastaan, kuumetta ja ihottumaa, joihin liittyi muiden elinjärjestelmien oireita. Muita tähän liittyviä ilmenemismuotoja ovat lymfadenopatia, maksan toimintakokeiden poikkeavuudet ja hematuria. Koska ilmenemismuotoja on monia, myös tässä mainitsemattomia muiden elinjärjestelmien oireita ja löydöksiä saattaa esiintyä. Epilepsialääkkeisiin liittyvä yliherkkyysoireyhtymä esiintyi ajallisesti rufinamidihoidon aloittamisen yhteydessä ja lapsiväestöllä. Jos tätä reaktiota epäillään, tulee rufinamidin anto keskeyttää ja aloittaa vaihtoehtoinen hoito. Kaikkia potilaita, joille rufinamidihoidon aikana kehittyy ihottumaa, täytyy tarkkailla huolellisesti.

QT-ajan lyheneminen
Perusteellisessa QT-tutkimuksessa rufinamidi aikaansai pitoisuuteen verrannollisen QTc-ajan lyhenemisen. Tämän löydöksen taustalla olevaa mekanismia ja turvallisuusmerkitystä ei tunneta. Kliinikoiden tulee kuitenkin käyttää kliinistä arviointia päättäessään rufinamidin määräämisestä potilaille, joilla on QTc-ajan entisestään lyhentymisen vaara (esim. synnynnäinen lyhyt QT-oireyhtymä, tai potilaat, joiden suvussa on esiintynyt tällainen oireyhtymä).

Naiset, jotka voivat tulla raskaaksi
Naisten, jotka voivat tulla raskaaksi, tulee käyttää ehkäisymenetelmiä Inovelon-hoidon aikana. Lääkärien tulee varmistaa, että asianmukaista ehkäisyä käytetään, sekä käyttää kliinistä harkintaa päättäessään siitä, ovatko oraaliset ehkäisykeinot tai oraalisten ehkäisyvalmisteiden komponentit riittäviä potilaiden yksilöllinen kliininen tilanne huomioon ottaen (ks. Yhteisvaikutukset).

Tabletti:

Laktoosi

Inovelon sisältää laktoosia, ja sen takia potilaiden, joilla on harvinaisia perinnöllisiä galaktoosi-intoleranssiongelmia, saamelaisilla esiintyvä laktaasin puutos tai glukoosi-galaktoosin huono imeytymiskyky, ei tule ottaa tätä lääkettä.

Natriumsisältö

Tämä lääkevalmiste sisältää alle 1 mmol natriumia (23 mg) per vuorokausiannos eli sen voidaan sanoa olevan ”natriumiton”.

Itsemurha-ajatukset

Itsemurha‑ajatuksia ja ‑käyttäytymistä on raportoitu potilailla, jotka ovat saaneet epilepsialääkkeitä moneen käyttöaiheeseen. Myös satunnaistettujen lumelääkekontrolloitujen epilepsialääketutkimusten meta‑analyysi on osoittanut itsemurha‑ajatusten ja ‑käyttäytymisen hieman lisääntynyttä riskiä. Tämän riskin mekanismia ei tunneta eivätkä saatavissa olevat tiedot sulje pois sitä mahdollisuutta, että riskin lisääntyminen liittyy Inoveloniin.

Sen vuoksi potilaita on tarkkailtava itsemurha‑ajatusten ja ‑käyttäytymisen merkkien varalta ja asianmukaista hoitoa on harkittava. Potilaita (ja potilaiden huoltajia) tulee neuvoa hakemaan lääkärin apua, jos itsemurha‑ajatusten tai ‑käyttäytymisen merkkejä ilmenee.

Oraalisuspensio:

Parahydroksibentsoaatti

Inovelon-oraalisuspensio sisältää parahydroksibentsoaattia, joka saattaa aiheuttaa allergisia (mahdollisesti viivästyneitä) reaktioita.

Sorbitoli (E 420)

Yksi millilitra Inovelon‑oraalisuspensiota sisältää 175 mg sorbitolia (E 420).
Potilaiden, joilla on perinnöllinen fruktoosi‑intoleranssi (HFI), ei tule ottaa tätä lääkevalmistetta. Varovaisuutta on noudatettava, kun Invelon-oraalisuspensiota otetaan yhdessä muiden sorbitolia sisältävien epilepsialääkitysten kanssa, koska 1 gramman ylittävä sorbitolin kokonaissaanti saattaa vaikuttaa joidenkin lääkeaineiden imeytymiseen.

Bentsoehappo (E 210)

Yksi millilitra Inovelon-oraalisuspensiota sisältää alle 0,01 mg bentsoehappoa (E 210).
Bentsoehappo voi syrjäyttää bilirubiinin albumiinista, mikä johtaa bilirubinemian lisääntymiseen. Tämä voi lisätä vastasyntyneiden ikterusta, joka voi kehittyä kernikterukseksi (konjugoitumattoman bilirubiinin kertyminen aivokudokseen).

Natriumsisältö

Tämä lääkevalmiste sisältää alle 1 mmol natriumia (23 mg) per vuorokausiannos eli sen voidaan sanoa olevan ”natriumiton”.

Itsemurha-ajatukset

Itsemurha-ajatuksia ja -käyttäytymistä on raportoitu potilailla, jotka ovat saaneet epilepsialääkkeitä moneen käyttöaiheeseen. Myös satunnaistettujen lumelääkekontrolloitujen epilepsialääketutkimusten meta-analyysi on osoittanut itsemurha-ajatusten ja käyttäytymisen hieman lisääntynyttä riskiä. Tämän riskin mekanismia ei tunneta eivätkä saatavissa olevat tiedot sulje pois sitä mahdollisuutta, että riskin lisääntyminen liittyy Inoveloniin.

Sen vuoksi potilaita on tarkkailtava itsemurha-ajatusten ja -käyttäytymisen merkkien varalta ja asianmukaista hoitoa on harkittava. Potilaita (ja potilaiden huoltajia) tulee neuvoa hakemaan lääkärin apua, jos itsemurha-ajatusten tai -käyttäytymisen merkkejä ilmenee.

Muiden lääkevalmisteiden mahdollinen vaikutus rufinamidiin

Muut epilepsialääkkeet
Rufinamidin pitoisuuksiin ei liity kliinisesti merkitseviä muutoksia jos samanaikaisesti annetaan tunnettuja, entsyymejä indusoivia epilepsialääkkeitä.

Inovelon-hoitoa saavilla potilailla, joille aloitetaan valproaattihoito, voi esiintyä rufinamidin plasmapitoisuuksien huomattavaa nousua. Inovelon-annoksen pienentämistä tulee sen takia harkita potilailla, joille aloitetaan valproaattihoito (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Rufinamidi-annoksen säätäminen saattaa olla tarpeen, kun näitä lääkevalmisteita rufinamidi-hoidon aikana lisätään hoitoon tai jätetään hoidosta pois, tai kun niiden annosta säädetään.

Merkittäviä muutoksia ei ole todettavissa rufinamidipitoisuuksissa lamotrigiinin, topiramaatin tai bentsodiatsepiinien samanaikaisen annon jälkeen.

Rufinamidin mahdollinen vaikutus muihin lääkevalmisteisiin

Muut epilepsialääkkeet
Rufinamidin ja muiden epilepsialääkevalmisteiden välisiä farmakokineettisiä interaktioita on arvioitu epilepsiapotilailla käyttämällä väestön farmakokineettistä mallinnusta. Rufinamidilla ei ilmeisesti ole kliinisesti merkitsevää vaikutusta karbamatsepiinin, lamotrigiinin, fenobarbitaalin, topiramaatin, fenytoiinin tai valproaatin vakaan tilan pitoisuuksiin.

Oraaliset ehkäisyvalmisteet
Rufinamidin kahdesti vuorokaudessa annettavan 800 mg annoksen samanaikainen annostelu oraalisen ehkäisyvalmisteen kanssa (etinyyliestradioli 35 mikrog ja noretindroni 1 mg) 14 vuorokauden ajan aikaansai keskimäärin 22 % aleneman etinyyliestradiolin AUC_0-24:ssa ja 14 % aleneman noretindronin AUC_0-24:ssa. Tutkimuksia muilla oraalisilla tai implantti-ehkäisyvalmisteilla ei ole tehty. Hormonaalisia ehkäisyvalmisteita käyttäville naisille, jotka voivat tulla raskaaksi, suositellaan lisäksi jonkin muun turvallisen ja tehokkaan ehkäisytavan käyttämistä (ks. Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet sekä Raskaus ja imetys).

Sytokromi P450-entsyymit
Rufinamidi metaboloituu hydrolyysin avulla, eikä se merkittävästi metaboloidu sytokromi P450-entsyymien avulla. Rufinamidi ei myöskään estä sytokromi P450-entsyymien aktiviteettia (ks. Farmakokinetiikka). Rufinamidin sytokromi P450-järjestelmää estävän vaikutuksen takia välittyneet kliinisesti merkittävät interaktiot ovat epätodennäköisiä. Rufinamidin on osoitettu indusoivan sytokromi P450-entsyymiä CYP3A4 ja sen takia saattavan laskea tämän entsyymin metaboloimien aineiden plasmapitoisuuksia. Vaikutus vaihteli lievästä kohtalaiseen. Keskimääräinen CYP3A4-aktiviteetti triatsolaamin puhdistuman mukaan arvioituna lisääntyi 55 %, kun rufinamidia oli annettu 400 mg kaksi kertaa vuorokaudessa 11 hoitovuorokauden ajan. Triatsolaami-altistus väheni 36 %. Rufinamidin suurehkojen annosten seurauksena voi olla voimakkaampi induktio. Täysin ei voitane poissulkea mahdollisuutta, että rufinamidi saattaa myös alentaa sellaisten aineiden altistusta jotka ovat muiden entsyymien metaboloimia tai kuljetusproteiinien, kuten P-glykoproteiinin kuljettamia.

On suositeltavaa, että CYP3A4-entsyymijärjestelmän metaboloimilla aineilla hoidettuja potilaita tarkkaillaan huolellisesti kahden viikon ajan rufinamidihoidon alussa tai -hoidon loputtua, taikka minkä tahansa merkittävän annosmuutoksen jälkeen. Samanaikaisesti annettavan lääkevalmisteen annoksen säätäminen voi olla tarpeen. Näitä suosituksia tulee harkita myös silloin, kun rufinamidia käytetään samanaikaisesti sellaisten aineiden kanssa, joilla on kapea terapeuttinen ikkuna, kuten varfariinilla ja digoksiinilla.

Terveillä koehenkilöillä tehty erityinen interaktiotutkimus ei tuonut esiin rufinamidin aiheuttamia vaikutuksia CYP1A2-substraatin, olantsapiinin, farmakokinetiikkaan, kun rufinamidia annosteltiin 400 mg kaksi kertaa vuorokaudessa.

Rufinamidin ja alkoholin yhteisvaikutuksista ei ole tietoa.

Raskaus

Epilepsiaan ja epilepsialääkkeisiin yleisesti liittyviä riskejä:

Epilepsiaa sairastavien naispotilaiden jälkeläisillä on osoitettu olevan kaksi-kolme kertaa enemmän epämuodostumia kuin normaaliväestöllä, jolla se on noin 3 %:n luokkaa. Hoidetulla väestöllä on todettu epämuodostumien lisääntymistä käytettäessä useita eri lääkkeitä, mutta ei ole selvitetty, missä määrin se on hoidon ja/tai sairauden aiheuttamaa.

Tehokasta epilepsialääkitystä ei myöskään saa keskeyttää äkillisesti, sillä sairauden pahentumisesta on haittaa sekä äidille että sikiölle. Epilepsialääkehoidosta raskauden aikana pitää keskustella perusteellisesti hoitavan lääkärin kanssa.

Rufinamidiin liittyvät riskit:

Eläinkokeet eivät paljastaneet mitään teratogeenista vaikutusta, mutta niissä havaittiin emolle toksisten annosten yhteydessä toksisuutta sikiölle (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta). Mahdollista riskiä ihmisille ei tunneta.

Rufinamidin käytöstä raskaana olevilla naisilla ei ole kliinistä tietoa.

Nämä tiedot huomioon ottaen rufinamidia ei pitäisi käyttää raskauden aikana eikä naisilla, joiden on mahdollista tulla raskaaksi mutta jotka eivät käytä ehkäisyvälineitä, mikäli käyttö ei ole selvästi välttämätöntä.

Naisten, jotka voivat tulla raskaaksi, tulee käyttää ehkäisymenetelmiä rufinamidi-hoidon aikana. Lääkärien tulee varmistaa, että asianmukaista ehkäisyä käytetään, sekä käyttää kliinistä harkintaa päättäessään siitä, ovatko ehkäisytabletit tai oraalisten ehkäisyvalmisteiden annokset riittäviä potilaiden yksilöllinen kliininen tilanne huomioon ottaen (ks. kohdat Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet ja Yhteisvaikutukset).

Jos rufinamidi-hoitoa saavat naiset suunnittelevat raskautta, tämän tuotteen käytön jatkaminen tulee arvioida huolellisesti. Raskauden aikana tehokkaan epilepsialääkehoidon keskeyttämisestä voi olla haittaa sekä äidille että sikiölle, jos se aiheuttaa sairauden pahentumisen.

Imetys

Ei ole tiedossa, erittyykö rufinamidi äidinmaitoon. Imetettävään lapseen kohdistuvien mahdollisten haitallisten vaikutuksien takia imettämistä tulee välttää, kun äitiä hoidetaan rufinamidilla.

Hedelmällisyys
Ei ole olemassa tietoja rufinamidin vaikutuksesta hedelmällisyyteen.

Inovelon saattaa aiheuttaa heitehuimausta, uneliaisuutta ja näön hämärtymistä. Yksilöllisestä herkkyydestä riippuen, rufinamidilla voi olla lievä tai voimakas vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn. Potilaita tulee kehottaa noudattamaan huolellisuutta suurta huomiokykyä vaativissa tehtävissä, esim. autolla ajaminen tai koneiden käyttäminen.

Turvallisuusprofiilin yhteenveto
Kliinisessä kehitysohjelmassa on ollut mukana 1900 rufinamidille altistunutta, eri tyyppistä epilepsiaa sairastavaa potilasta. Yleisimmin raportoituja haittavaikutuksia ovat olleet päänsärky, heitehuimaus, uupumus ja uneliaisuus. Yleisimmät haittavaikutukset, joita esiintyi useammin kuin lumelääkettä saaneilla Lennox-Gastaut'n oireyhtymää sairastavilla potilailla, olivat uneliaisuus ja oksentelu. Haittavaikutukset olivat voimakkuudeltaan yleensä lieviä tai kohtalaisia. Haittavaikutuksista johtunut lääkityksen keskeyttäminen Lennox-Gastaut’n oireyhtymäpotilailla oli 8,2 % rufinamidi-hoitoa saaneilla ja 0 % lumelääkettä saaneilla. Yleisimmät keskeyttämiseen johtaneet haittavaikutukset rufinamidi-hoitoryhmässä olivat ihottuma ja oksentelu.

Luettelo haittavaikutuksista
Lennox-Gastaut’n oireyhtymän kaksoissokkotutkimuksissa tai rufinamidille altistuneessa kokonaisväestössä esiintyneet raportoidut haittavaikutukset potilailla, joilla esiintymistiheys oli suurempi kuin lumelääkkeellä, on lueteltu alla olevassa taulukossa käyttäen MedDRA:n koodiston mukaista elinjärjestelmäluokkaa ja esiintymistiheysluokitusta.

Esiintymistiheys määritellään: Hyvin yleinen (≥1/10), yleinen (≥1/100 < 1/10), melko harvinainen (≥1/1 000 < 1/100), harvinainen (≥ 1/10 000 - < 1/1 000).

*Ristiviittaus kohtaan Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet.

Lisätietoja erityispopulaatioista

Pediatriset potilaat (1-vuotiaat - alle 4-vuotiaat)

Avoimessa monikeskustutkimuksessa vertailtiin rufinamidin ja vaihtoehtoisesti minkä tahansa muun tutkijalääkärin valitseman epilepsialääkehoidon lisäämistä olemassa olevaan yhden–kolmen epilepsialääkkeen hoito-ohjelmaan pediatrisilla potilailla, joiden ikä oli 1 vuosi - alle 4 vuotta ja joiden Lennox-Gastaut’n oireyhtymä ei ollut kunnolla hallinnassa. 25 potilaalle, joista 10 oli 1–2-vuotiaita, annettiin rufinamidia liitännäishoitona 24 viikon ajan enintään annostuksella 45 mg/kg/vrk, kahtena jaettuna annoksena. Rufinamidihoitoryhmässä yleisimmin ilmoitetut hoidon aiheuttamat haittavaikutukset (joita oli vähintään 10 prosentilla potilaista) olivat ylähengitystien infektio ja oksentelu (28,0 % kumpikin), keuhkokuume ja unettomuus (20,0 % kumpikin), sinuiitti, välikorvatulehdus, ripuli, yskä ja kuume (16,0 % kukin) ja keuhkoputkitulehdus, ummetus, nenän tukkoisuus, ihottuma, ärtyneisyys ja heikentynyt ruokahalu (12,0 % kukin). Näiden haittavaikutusten yleisyys, tyyppi ja vakavuus olivat vastaavanlaisia kuin 4-vuotiailla ja vanhemmilla lapsilla, nuorilla sekä aikuisilla. Alle 4-vuotiaiden potilaiden ikää ei ole määritetty tarkemmin rajoitetun turvallisuuden tietokannassa, koska tutkimukseen osallistui niin pieni määrä potilaita.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haitta-tasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista kansallisen ilmoitusjärjestelmän kautta:

www.fimea.fi
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri
PL 55
00034 FIMEA

Akuutin yliannostuksen jälkeen maha voidaan tyhjentää vatsahuuhtelun avulla tai oksennuttamalla. Rufinamidille ei ole erityistä antidoottia. Hoidon tulee olla oireenmukaista ja siihen voi kuulua hemodialyysi (ks. Farmakokinetiikka).

7200 mg:n vuorokausiannoksen moniannosteluun ei liittynyt mitään huomattavia merkkejä tai oireita.

Farmakoterapeuttinen ryhmä: epilepsialääkkeet, karboksamidijohdannaiset; ATC-koodi: N03AF03.

Vaikutusmekanismi

Rufinamidi säätelee natriumkanavien toimintaa pitkittämällä niiden inaktiivista tilaa. Rufinamidi on toimiva useassa epilepsian eläinmallissa.

Kliininen kokemus

Kaksoissokkoutetussa, lumelääkekontrolloidussa tutkimuksessa, jossa käytettiin jopa 45 mg/kg/vrk annoksia 84 vuorokauden ajan, Inovelonia (rufinamidi-tabletteja) annosteltiin 139:lle potilaalle, joiden Lennox-Gastaut’n oireyhtymään liittyvät kohtaukset (mukaan lukien sekä epätyypilliset poissaolokohtaukset että pyörtyilykohtaukset) eivät olleet riittävästi hallinnassa. Mies- ja naispotilaat (4–30-vuotiaat) olivat oikeutettuja osallistumaan, jos heillä oli ollut aiemmin useanlaisia kohtauksia, joiden piti olla poikkeavia poissaolokohtauksia ja pyörtyilykohtauksia (eli toonisia-atonisia tai epästaattisia kohtauksia); jos heitä hoidettiin yhdellä–kolmella samanaikaisella kiinteäannoksisella epilepsialääkevalmisteella; jos heillä oli vähintään 90 kohtausta 28 päivän aloitusjaksoa edeltävänä kuukautena; jos heidän EKG:ssään näkyi 6 kuukauden sisällä tutkimuksen osallistumisen alkamisesta hitaita huippu ja aalto -komplekseja (2,5 Hz); heidän painonsa oli vähintään 18 kg ja heidän TT- tai magneettikuvauksensa vahvisti etenevän vamman poissaolon. Kaikki kohtaukset luokiteltiin International League Against Epilepsy -järjestön korjatun kohtausluokituksen mukaisesti. Koska hoitajien on vaikea erottaa toonisia ja atonisia kohtauksia, lapsia hoitavien neurologien kansainvälinen paneeli sopi, että nämä kohtaustyypit ryhmiteltiin yhteen ja niitä kutsuttiin toonisiksi-atonisiksi kohtauksia tai ”pyörtymiskohtauksiksi”. Pyörtymiskohtauksia käytettiin sellaisinaan yhtenä ensisijaisista päätetapahtumista. Kaikissa kolmessa primaarimuuttujassa todettiin huomattava parannus: 28 vuorokautta kohti prosentuaalinen muutos kohtausten kokonaisesiintymistiheydessä ylläpitovaiheen aikana lähtöarvoon verrattuna (Inovelon ‑35,8 % vs. lumelääke ‑1,6 %, p = 0,0006), toonis-atonisten kohtausten lukumäärä (Inovelon ‑42,9 % vs. lumelääke ‑2,2 %, p = 0,0002), ja kohtauksien vakavuusaste, joka on saatu vanhemman tai huoltajan tekemästä globaaliarvioinnista kaksoissokkovaiheen lopussa (paljon tai hyvin paljon parantunut 32,2 %:lla Inovelon-ryhmässä vs. 14,5 %:lla lumelääkeryhmän tutkimushaarassa, p = 0,0041).

Lisäksi potilaille annettiin Inovelonia (rufinamidin suun kautta nautittavaa suspensiota) avoimessa monikeskustutkimuksessa, jossa vertailtiin rufinamidin lisäämistä minkä tahansa muun tutkijalääkärin valitseman epilepsialääkehoidon lisäämiseen olemassa olevaan yhden–kolmen epilepsialääkkeen hoito-ohjelmaan pediatrisilla potilailla, joiden ikä oli 1 vuosi - alle 4 vuotta ja joiden Lennox‑Gastaut’n oireyhtymä ei ollut kunnolla hallinnassa. Tässä tutkimuksessa 25 potilaalle annettiin rufinamidia liitännäishoitona 24 viikon ajan enintään annostuksella 45 mg/kg/vrk, kahtena jaettuna annoksena. Yhteensä 12 potilasta sai tutkijalääkärin harkinnan mukaan jotain muuta epilepsialääkehoitoa verrokkihoitohaarassa. Tutkimus oli suunniteltu pääasiassa turvallisuuden määrittämiseen, eikä se ollut riittävä kohtausten tehokkuusmuuttujien eron osoittamiseen. Haittavaikutusprofiili oli samankaltainen kuin 4-vuotiailla ja vanhemmilla lapsilla, nuorilla sekä aikuisilla. Lisäksi tutkimuksessa tutkittiin rufinamidia saaneiden potilaiden kognitiivista kehitystä, käyttäytymistä ja kielellistä kehitystä verrattuna jotain muuta epilepsialääkettä saaviin potilaisiin. Child Behaviour Checklist (CBCL) -mittarin kokonaisongelmien pienimmän neliöjuuren keskimääräinen muutos 2 vuoden hoidon jälkeen oli 53,75 jotain muuta epilepsialääkehoitoa saavien ryhmässä ja 56,35 rufinamidiryhmässä (pienimmän neliöjuuren keskimääräinen ero [95 %:n luottamusväli] +2,60 [–10,5, 15,7]; p = 0,6928), hoitojen välinen ero oli –2,776 (95 %:n luottamusväli: –13,3, 7,8, p = 0,5939).

Väestön farmakokineettinen ja farmakodynaaminen mallinnus osoitti, että niin esiintymistiheyden lasku kaikissa kohtauksissa ja toonis-atonisissa kohtauksissa, kohtauksen vakavuuden globaalisen evaluoinnin parantuminen kuin kohtauksien harvenemismahdollisuus olivat sidoksissa rufinamidikonsentraatioon.

Imeytyminen

Plasman maksimipitoisuudet saavutetaan noin 6 tuntia annostelun jälkeen. Huippupitoisuus (C_max) ja rufinamidin AUC-taso plasmassa nousevat suhteellisesti vähemmän kuin annos paastonneilla ja ei-paastonneille terveillä koehenkilöillä ja potilailla, oletettavasti annoksen suurentuessa heikentyvän imeytymisen vuoksi. Yksittäisten annosten jälkeen ruoka lisää rufinamidin hyötyosuutta (AUC) noin 34 % ja plasman huippupitoisuutta 56 %.

Inovelon-oraalisuspension ja Inovelon-kalvopäällysteisten tablettien on osoitettu olevan bioekvivalentteja.

Jakautuminen

In vitro -tutkimuksissa vain pieni osa rufinamidia (34 %) sitoutui ihmisen seerumin proteiineihin, ja tästä oli noin 80 % albumiinia. Tämä osoittaa, että muiden aineiden samanaikaisen annostelun aikana sitoutumiskohtien muuttumisesta aiheutuvien lääkkeiden välisten interaktioiden riski on hyvin pieni. Rufinamidi jakaantui tasaisesti punasoluihin ja plasmaan.

Lääkeaineenvaihdunta

Rufinamidi eliminoituu lähes täydellisesti metaboloitumalla. Metabolian pääreitti on karboksyyliamidiryhmän hydrolyysi farmakologisesti inaktiiviseksi happojohdannaiseksi CGP 47292. Sytokromi P450-välitteinen metabolia on hyvin vähäistä.

Glutationikonjugaattien pienten määrien muodostumista ei voida täysin poissulkea.

Rufinamidi on osoittanut vähäistä tai merkityksetöntä in vitro -aktiviteettia kilpailukykyisenä tai mekanismiin perustuvana seuraavien ihmisen P450-entsyymien estäjänä: CYP1A2, CYP2A6, CYP2C9, CYP2C19, CYP2D6, CYP2E1, CYP3A4/5 ja CYP4A9/11-2.

Eliminaatio

Eliminaation puoliintumisaika plasmassa terveillä koehenkilöillä ja epilepsiapotilailla on noin 6-10 tuntia. Kahdesti vuorokaudessa 12 tunnin välein annosteltuna rufinamidi kertyy lopullisen puoliintumisajan ennustamassa määrin. Tämä osoittaa sitä, että rufinamidin farmakokinetiikka on ajasta riippumatonta (so. metabolian autoinduktiota ei ole).

Kolmella terveellä koehenkilöllä radioaktiivisella merkkiaineella tehdyssä tutkimuksessa lähtöyhdiste (rufinamidi) oli pääasiallinen radioaktiivinen komponentti plasmassa, edustaen noin 80 % radioaktiivisuuden kokonaismäärästä, ja metaboliitti CGP 47292:n osuus oli vain noin 15 %. Munuaiset olivat vaikuttavaan aineeseen liittyvän materiaalin pääasiallinen eliminoitumisreitti ja vastasi 84,7 % annoksesta.

Lineaarisuus/ei-lineaarisuus

Rufinamidin biologinen hyötyosuus on suhteessa annokseen. Annoksen suurentuessa biologinen hyötyosuus pienenee.

Farmakokinetiikka erityisissä potilasryhmissä

Sukupuoli

Väestön farmakokineettista mallinnusta on käytetty hyväksi kun on arvioitu sukupuolen vaikutusta rufinamidin farmakokinetiikkaan. Nämä arvioinnit osoittavat, että sukupuolen vaikutus rufinamidin farmakokinetiikkaan ei ole kliinisesti merkitsevää.

Munuaisten vajaatoiminta

Yksittäisen 400 mg:n rufinamidiannoksen farmakokinetiikka ei muuttunut potilailla, jotka sairastivat pitkäaikaista ja vaikeaa munuaisten vajaatoimintaa, kun heitä verrattiin terveisiin koehenkilöihin. Plasmatasot laskivat kuitenkin noin 30 % kun käytettiin hemodialyysia rufinamidin annostelun jälkeen, mikä osoittaa sitä, että tämä voi olla hyödyllinen toimenpide yliannostuksen tapahtuessa (ks. Annostus ja antotapa sekä Yliannostus).

Maksan vajaatoiminta.

Tutkimuksia ei ole suoritettu maksan vajaatoimintaa sairastavilla potilailla eikä Inovelonia sen takia tule antaa vaikeaa maksan vajaatoimintaa sairastaville potilaille (ks. Annostus ja antotapa).

Iäkkäät

Farmakokineettinen tutkimus iäkkäillä terveillä koehenkilöillä ei nuoriin aikuisiin verrattuna osoittanut merkittävää eroa farmakokineettisissä muuttujissa.

Lapset (1–12-vuotiaat)

Lapsilla rufinamidin puhdistuma on yleensä pienempi kuin aikuisilla, ja tämä ero on suhteessa kehon kokoon siten, että rufinamidin puhdistuma lisääntyy painon noustessa.

Tuoreeseen populaatiofarmakokineettiseen analyysiin yhdistettiin tiedot 139 tutkittavasta (115 Lennox-Gastaut’n oireyhtymää sairastavaa potilasta ja 24 tervettä henkilöä), mukaan lukien 83 Lennox-Gastaut’n oireyhtymää sairastavaa lapsipotilasta (10 potilasta oli 1 – < 2 vuoden ikäisiä, 14 potilasta 2 – < 4 vuoden ikäisiä, 14 potilasta 4 – < 8 vuoden ikäisiä, 21 potilasta 8 – < 12 vuoden ikäisiä ja 24 potilasta 12 – < 18 vuoden ikäisiä). Analyysi osoitti, että jos rufinamidia annetaan mg/kg/vrk-pohjaisesti Lennox-Gastaut’n oireyhtymää sairastaville 1 – < 4 vuoden ikäisille tutkittaville, saavutettu altistus on samaa luokkaa kuin Lennox-Gastaut’n oireyhtymää sairastavilla ≥ 4 vuoden ikäisillä tutkittavilla, joilla hoidon tehokkuus on jo osoitettu.

Tutkimuksia ei ole suoritettu vastasyntyneillä vauvoilla eikä alle 1 vuoden ikäisillä pikkulapsilla.

Farmakologista turvallisuutta koskevien tavanomaisten tutkimusten tulokset eivät viittaa erityiseen vaaraan ihmisille hoidossa käytetyillä annoksilla.

Toksisia vaikutuksia on todettu koirilla altistustasoilla, jotka ihmisellä vastaisivat suurimman suositellun annoksen aikaansaamaa altistusta. Niitä olivat maksamuutokset mukaan lukien, sappitukos kolestaasi ja maksaentsyymien arvon nousu, minkä oletettiin liittyvän tällä lajilla esiintyvään lisääntyneeseen sapen eritykseen. Vaaraa ei todettu rotilla eikä apinoilla tehdyissä toistuvien annosten toksisuutta koskevissa tutkimuksissa.

Lisääntymistä ja kehitystä koskevissa toksisuustutkimuksissa havaittiin sikiön kasvun ja eloonjäännin huonontumista sekä muutamia kuolleena syntymisiä jotka johtuivat äitiin kohdistuneesta toksisuudesta. Jälkeläisillä ei kuitenkaan todettu vaikutuksia morfologiaan ja toimintaan, kuten esim. oppiminen ja muisti. Rufinamidi ei ollut teratogeeninen hiirillä, rotilla eikä kaniineilla.

Rufinamidin myrkyllisyysprofiili nuorilla eläimillä oli vastaavanlainen kuin aikuisilla eläimillä. Sekä nuorilla että aikuisilla rotilla ja koirilla havaittiin kehonpainon alentumista. Nuorilla ja aikuisilla eläimillä havaittiin lievää myrkyllisyyttä maksassa altistustasoilla, jotka olivat pienempiä tai vastaavanlaisia kuin potilailla saavutetut. Kaikkien löydösten palautuvuus osoitettiin hoidon lopettamisen jälkeen.

Rufinamidi ei ollut genotoksinen eikä sillä ollut karsinogeenista vaikutusta. Hiiren karsinogeenisuustutkimuksessa esiintynyt luuytimen myelofibroosi oli haittavaikutus, jota ei tavattu kliinisissä tutkimuksissa mutta joka tavattiin kliinisten altistustasojen kaltaisille tasoille altistetuilla eläimillä, ja jolla mahdollisesti on merkitystä ihmiselle. Hiirellä todettujen hyvänlaatuisten luukasvaimien (osteooma) ja hyperostoosin katsottiin johtuvan rufinamidin oksidatiivisessa metaboliassa vapautuvien fluoridi-ionien avulla aktivoituvasta hiirelle spesifisestä viruksesta.

Mitä tulee immunotoksiseen vaikutukseen, koirilla havaittiin merkittävästi kateenkorvan pienikokoisuutta ja surkastumista 13 viikkoa kestäneessä tutkimuksessa uroksille annetuilla suurilla annoksilla. Tässä 13 viikkoa kestäneessä tutkimuksessa naarailla todettiin joitakin harvoja luuydin- ja lymfamuutostapauksia suuria annoksia käytettäessä. Rotilla todettiin luuytimen solumäärän vähentymistä ja kateenkorvan surkastumista ainoastaan karsinogeenisuustutkimuksessa.

Ympäristöön kohdistuvien riskien arviointi:

Ympäristöön kohdistuvien riskien arviointitutkimukset ovat osoittaneet, että rufinamidi hajoaa ympäristössä hyvin hitaasti (ks. kohta Käyttö- ja käsittelyohjeet).

Tabletti:

Ydin:
Laktoosimonohydraatti, mikrokiteinen selluloosa (E 460), maissitärkkelys, kroskarmelloosinatrium (E 468), hypromelloosi (E 464), magnesiumstearaatti (E 470b), natriumlauryylisulfaatti ja kolloidinen vedetön piioksidi.

Kalvopäällyste:
Hypromelloosi (E 464), makrogolit (8000), titaanidioksidi (E 171), talkki ja punainen rautaoksidi (E 172).

Oraalisuspensio:

Mikrokiteinen selluloosa (E 460), karmelloosinatrium (E 466), sitruunahappo, vedetön (E 330), simetikoniemulsio 30 % (sisältö: puhdistettu vesi, silikoniöljy, polysorbaatti 65 (E 436), metyyliselluloosa (E 461), silikageeli, polyetyleeniglykolistearaatti, sorbiinihappo (E 200), bentsoehappo (E 210) ja rikkihappo (E 513)), poloksameeri 188, appelsiiniaromi, hydroksietyyliselluloosa, metyyliparahydroksibentsoaatti (E 218), kaliumsorbaatti (E 202), propyyliparahydroksibentsoaatti, propyleeniglykoli (E 1520), nestemäinen (kiteytymätön) sorbitoli (E 420), puhdistettu vesi.

Apuaineet joiden vaikutus tunnetaan:

Tabletti:

Yksi kalvopäällysteinen 100 mg:n tabletti sisältää 20 mg laktoosia (monohydraattina)
Yksi kalvopäällysteinen 200 mg:n tabletti sisältää 40 mg laktoosia (monohydraattina)
Yksi kalvopäällysteinen 400 mg:n tabletti sisältää 80 mg laktoosia (monohydraattina)

Oraalisuspensio:

Yksi ml oraalisuspensiota sisältää 175 mg sorbitolia (E 420), 1,2 mg metyyliparahydroksibentsoaattia (E 218), 0,3 mg propyyliparahydroksibentsoaattia ja alle 0,01 mg bentsoehappoa (E 210).

Ei oleellinen.

Tabletti: 4 vuotta.

Oraalisuspensio: 3 vuotta
Avaamisen jälkeen: 90 päivää

Tabletti: Säilytä alle 30 °C.

Oraalisuspensio: Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita. Avatun lääkevalmisteen säilytys, ks. kohta Kestoaika.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

INOVELON oraalisuspensio
40 mg/ml (L:ei) 460 ml (134,41 €)
INOVELON tabletti, kalvopäällysteinen
100 mg (J) (L:kyllä) 10 fol (8,03 €)
200 mg (J) (L:kyllä) 60 fol (89,54 €)
400 mg (J) (L:kyllä) 100 fol (249,39 €)

PF-selosteen tieto

Tabletit

Alumiini/alumiiniset läpipainopakkaukset.

100 mg: 10 tablettia.
200 mg: 60 tablettia
400 mg: 100 tablettia

Oraalisuspensio:

Orientoidusta polyetyleenitereftalaatista valmistettu (o-PET) pullo, jossa on lapsiturvallinen polypropyleenista (PP) valmistettu suljin; yksi pullo sisältää 460 ml suspensiota, se on pakattu pahvipakkaukseen.

Jokainen pakkaus sisältää yhden pullon, kaksi identtistä kalibroitua oraalista annosteluruiskua ja pulloon painettava sovitin (PIBA). Oraalisissa annosteluruiskuissa on merkinnät 0,5 ml:n tarkkuudella.

Valmisteen kuvaus:

Tabletti:

Tabletti, kalvopäällysteinen

100 mg: vaaleanpunainen, soikeahko ja hieman kupera, noin 10,2 mm:n pituinen tabletti, jossa kummallakin puolella on jakouurre, toisella puolen korkokuva ‘Є261’ ja toisella ei mitään kuvaa. Tabletin voi jakaa yhtä suuriksi puoliskoiksi.

200 mg: vaaleanpunainen, soikeahko ja hieman kupera, noin 15,2 mm:n pituinen tabletti, jossa kummallakin puolella on jakouurre, toisella puolen korkokuva ‘Є262’ ja toisella ei mitään kuvaa. Tabletin voi jakaa yhtä suuriksi puoliskoiksi.

400 mg: vaaleanpunainen, soikeahko ja hieman kupera, noin 18,2 mm:n pituinen tabletti, jossa kummallakin puolella on jakouurre, toisella puolen korkokuva ‘Є263’ ja toisella ei mitään kuvaa.

Tabletin voi jakaa yhtä suuriksi annoksiksi.

Oraalisuspensio:

Valkoinen, hieman viskoosinen suspensio.

Tabletti:

Ei erityisvaatimuksia hävittämisen suhteen.

Tämä lääkevalmiste saattaa olla vaarallinen ympäristölle. Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta).

Oraalisuspensio:

Käyttövalmiiksi saattaminen: Pulloon painettava sovitin (PIBA), joka toimitetaan valmisteen pakkauksessa, pitää painaa tiukasti pullon suuhun ennen käyttöä ja sen pitää olla paikoillaan pullon käytön ajan. Annosteluruisku pitää työntää pulloon painettavaan sovittimeen (PIBA) ja annos vedetään ruiskuun ylösalaisin käännetystä pullosta. Korkki pitää laittaa paikoilleen jokaisen käyttökerran jälkeen. Korkki on tiivis, kun PIBA on paikoillaan.

Ei erityisvaatimuksia hävittämisen suhteen.

Tämä lääkevalmiste saattaa olla vaarallinen ympäristölle. Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta).

INOVELON oraalisuspensio
40 mg/ml 460 ml
INOVELON tabletti, kalvopäällysteinen
100 mg 10 fol
200 mg 60 fol
400 mg 100 fol

• Ylempi erityiskorvaus (100 %). Rufinamidi: Vaikeahoitoinen Lennox-Gastaut'n oireyhtymä erityisin edellytyksin (199).
• Peruskorvaus (40 %).

N03AF03

28.11.2023