DOXORUBICIN MEDAC infuusioneste, liuos 2 mg/ml

1 ml sisältää 2 mg doksorubisiinihydrokloridia.

Jokainen 5 ml:n injektiopullo sisältää 10 mg doksorubisiinihydrokloridia.

Jokainen 10 ml:n injektiopullo sisältää 20 mg doksorubisiinihydrokloridia.

Jokainen 25 ml:n injektiopullo sisältää 50 mg doksorubisiinihydrokloridia.

Jokainen 75 ml:n injektiopullo sisältää 150 mg doksorubisiinihydrokloridia.

Jokainen 100 ml:n injektiopullo sisältää 200 mg doksorubisiinihydrokloridia.

Apuaine(et), joiden vaikutus tunnetaan

Valmiste sisältää natriumkloridia (3,5 mg natriumia/1 ml).

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Infuusioneste, liuos

Doksorubisiini on sytotoksinen lääkevalmiste, joka on tarkoitettu seuraavien kasvainsairauksien hoitoon:

● pienisoluinen keuhkosyöpä (SCLC)

● rintasyöpä

● uusiutuva munasarjasyöpä

● paikallisen, pitkälle edenneen tai metastasoituneen virtsarakkosyövän systeeminen hoito

● pinnallisten virtsarakkosyöpien uusiutumisen ehkäisy virtsarakkoon annettuna transuretraalisen resektion jälkeen

● osteosarkooman neoadjuvantti- ja adjuvanttihoito

● aikuisten pitkälle edennyt pehmytkudossarkooma

● Ewingin sarkooma

● Hodgkinin tauti

● non-Hodgkin-lymfooma

● akuutti lymfaattinen leukemia

● akuutti myeloblastinen leukemia

● pitkälle edennyt multippeli myelooma

● pitkälle edennyt tai uusiutuva kohdun limakalvon karsinooma

● Wilmsin kasvain

● pitkälle edennyt papillaarinen/follikulaarinen kilpirauhassyöpä

● anaplastinen kilpirauhassyöpä

● pitkälle edennyt neuroblastooma.

Doksorubisiinia käytetään usein yhdistelmäkemoterapiassa yhdessä muiden sytostaattien kanssa.

Doksorubisiinihoidon saa aloittaa vain erittäin hyvin solunsalpaajahoitoon perehtynyt lääkäri tai tällaisen lääkärin konsultaation jälkeen.

Hengenvaarallisen kardiomyopatian riskin takia potilaille koituvat riskit ja hyödyt tulee punnita yksilöllisesti ennen jokaista käyttöä.

Doksorubisiinia ei saa antaa suun kautta, ihon alle, lihakseen tai intratekaalisesti.

Huomaa: S‑liposomaalisen doksorubisiinin ja (tavanomaisen) doksorubisiinin annostukset poikkeavat toisistaan. Lääkemuodot eivät ole keskenään vaihtokelpoisia.

Annostus

Laskimoon

Doksorubisiinin annostus riippuu annostusohjelmasta, potilaan yleistilasta ja aikaisemmasta hoidosta.

Kardiomyopatian välttämiseksi suositellaan, että doksorubisiinin kumulatiivinen kokonaiselinaika-annos (samankaltaiset lääkevalmisteet, esim. daunorubisiini mukaan lukien) ei ole suurempi kuin 450–550 mg kehon pinta-alan m² kohden. Suurin kokonaisannos kehon pinta-alan m² kohden ei saa ylittää 400 mg:aa, jos samanaikaisesti sydänsairautta sairastavat potilaat saavat sädehoitoa mediastinumin ja/tai sydämen alueelle, ovat saaneet aiemmin hoitoa alkyloivilla aineilla tai saavat samanaikaista hoitoa mahdollisesti sydäntoksisilla aineilla. Tätä kokonaisannosta ei myöskään saa ylittää suuren riskin potilailla (valtimohypertensio yli 5 vuoden ajan, aikaisempi koronaari-, läppä- tai sydänlihasvaurio, ikä yli 70 vuotta). Sydämen toimintaa on tarkkailtava näillä potilailla (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Annostus lasketaan tavallisesti kehon pinta-alan mukaan. Tämän perusteella, kun doksorubisiinia käytetään yksinään, suositeltava annos on 60–75 mg kehon pinta-alan m² kohden kolmen viikon välein. Jos doksorubisiinia käytetään yhdessä muiden syöpälääkkeiden kanssa, doksorubisiinin annostusta on pienennettävä 30–40 mg:aan kehon pinta-alan m² kohden kolmen viikon välein.

Potilailla, joille ei voida antaa täyttä annosta (esim. immunosuppression tai korkean iän vuoksi), annostus on vaihtoehtoisesti 15–20 mg/m² viikossa.

Aikaisemmin sädehoitoa saaneet potilaat

Aikaisemmin sädehoitoa mediastinaali-/perikardiaalialueelle saaneille potilaille ei tule antaa suurempaa doksorubisiinin kumulatiivista kokonaisannosta kuin 400 mg/m².

Iäkkäät potilaat

Iäkkäillä potilailla saattaa annostuksen pienentäminen olla tarpeen.

Pediatriset potilaat

Koska doksorubisiini voi aiheuttaa lapsille huomattavan sydäntoksisuusriskin, on noudatettava tiettyjä kumulatiivisia enimmäisannoksia potilaan iän mukaan. Lapsilla (alle 12-vuotiailla) suurin kumulatiivinen annos on yleensä 300 mg/m², kun taas nuorilla (yli 12-vuotiailla) suurin kumulatiivinen annos on 450 mg/m². Imeväisillä suurinta kumulatiivinen annosta ei ole vielä päätetty, mutta siedettävyys on oletettavasti vieläkin alhaisempi.

Lapsille annostusta tulee pienentää, koska heillä on sydäntoksisuuden, erityisesti myöhäisen toksisuuden suurentunut riski. Myelotoksisuutta on odotettavissa, ja se on voimakkaimmillaan 10–14 vuorokauden kuluttua hoidon aloittamisesta.

Maksan vajaatoiminta

Jos potilas sairastaa maksan vajaatoimintaa, annostusta tulee pienentää seuraavan taulukon mukaisesti:

Doksorubisiini on vasta-aiheinen vaikeaa maksan vajaatoimintaa (> 85 µmol/l) sairastavilla potilailla (ks. kohta Vasta-aiheet).

Munuaisten vajaatoiminta

Munuaisten vajaatoiminnassa glomerulusfiltraationopeuden ollessa alle 10 ml/min tulee annostuksen olla 75 % lasketusta annoksesta.

Ylipainoiset potilaat

Ylipainoisilla potilailla voi olla tarpeen harkita pienennettyä aloitusannosta tai pidennettyä annosväliä (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet)

Virtsarakkoon

Doksorubisiinia voidaan antaa virtsarakkoon pinnallisen virtsarakkosyövän hoidossa sekä uusiutumisen estämiseksi transuretraalisen resektion jälkeen. Suositeltava annos virtsarakon pinnallisen syövän hoidossa on 30–50 mg 25–50 ml:n keittosuolaliuoksessa instillaatiokertaa kohden. Optimaalinen pitoisuus on noin 1 mg/ml.

Antotapa

Anto laskimoon

Liuos annetaan 2–3 minuuttia kestävänä injektiona siipineulaa käyttämällä suureen laskimoon infuusioletkun kautta, jossa on vapaasti juoksevaa laskimoon annettavaa 0,9-prosenttista natriumkloridiliuosta tai 5-prosenttista glukoosiliuosta. Tämä antotapa minimoi tromboosin ja ekstravasaation riskin. Ekstravasaatio voi aiheuttaa vaikean paikallisen selluliitin ja nekroosin.

Anto virtsarakkoon

Liuoksen tulee pysyä virtsarakossa 1–2 tunnin ajan. Tänä aikana potilasta tulee kääntää 90 astetta 15 minuutin välein. Ei-toivottavan laimentumisen estämiseksi virtsassa potilasta tulee kehottaa olemaan juomatta mitään 12 tunnin ajan ennen tiputusta (tämän tulisi vähentää virtsan muodostusta noin 50 ml:aan tunnissa). Tiputus voidaan toistaa 1 viikon - 1 kuukauden välein riippuen siitä, onko hoito terapeuttinen vai profylaktinen.

Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle (doksorubisiinihydrokloridi), kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille tai muille antrasykliineille tai antraseenidioneille.

Laskimoon annon vasta-aiheet:

● jatkuva luuydinsuppressio tai vakava stomatiitti, joka ilmaantui aikaisemman solunsalpaajahoidon ja/tai sädehoidon aikana

● yleistynyt infektio

● vaikea maksan vajaatoiminta

● tiedossa oleva sydämen toimintahäiriö (epästabiili angina pectoris, etenevä sydämen vajaatoiminta, vaikea sydämen rytmihäiriö tai johtumishäiriö, akuutti tulehduksellinen sydänsairaus, sydäninfarkti edellisten 6 kuukauden aikana, sydänlihassairaus)

● aikaisempi antrasykliinihoito maksimaalisilla kumulatiivisilla annoksilla (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet)

● lisääntynyt verenvuototaipumus

● imettäminen.

Virtsarakkoon annon vasta-aiheet:

● invasiiviset, virtsarakon läpi tunkeutuneet kasvaimet (yli T1)

● virtsatieinfektiot

● virtsarakkotulehdus

● katetrisointiin liittyvät ongelmat, esim. uretrostenoosi

● hematuria

● imettäminen.

Kuten kaikki kemoterapia, Doxorubicin medac -hoito tulee antaa vain sellaisen lääkärin valvonnassa, joka on perehtynyt solunsalpaajien käyttöön syövän hoidossa. Asianmukainen huolehtiminen hoidosta ja komplikaatioista on mahdollista vain silloin, kun käytettävissä ovat riittävät diagnostiset ja hoidolliset palvelut.

Potilaiden tulee toipua aikaisemman solunsalpaajahoidon aiheuttamasta akuutista toksisuudesta (esim. stomatiitti, neutropenia, trombosytopenia ja yleistyneet infektiot) ennen doksorubisiinihoidon aloittamista.

Seuraavat seurantatutkimukset ovat suositeltavia ennen doksorubisiinihoitoa tai hoidon aikana (näiden tutkimusten tiheys riippuu potilaan yleistilasta, annoksesta ja samanaikaisesti annettavasta lääkityksestä):

● keuhkojen ja rintakehän röntgenkuvat sekä EKG

● sydämen toiminnan säännöllinen seuranta (vasemman kammion ejektiofraktio käyttämällä esim. EKG:ta, kaikututkimusta ja tasapainotila-angiografiaa (MUGA))

● suuontelon ja nielun päivittäinen tutkimus limakalvomuutosten varalta

● verikokeet: hematokriitti, verihiutaleet, valkosolujen erittelylaskenta, ASAT, ALAT, LDH, bilirubiini, virtsahappo

● munuaisten toiminnan seuranta ennen hoitoa ja hoidon aikana (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Kardiotoksisuus

Kardiotoksisuus on antrasykliinihoitoon liittyvä riski, joka saattaa ilmetä varhaisina (akuutteina) tai myöhäisinä (viivästyneinä) tapahtumina.

Varhaiset (akuutit), annoksesta riippumattomat tapahtumat:

Doksorubisiinin varhainen kardiotoksisuus on pääasiassa sinustakykardiaa ja/tai EKG:n poikkeavuuksia, kuten ei-spesifisiä ST-T-aallon muutoksia. Takyarytmiaa, mukaan lukien ennenaikaisia kammiosupistumia, kammiotakykardiaa ja bradykardiaa, sekä eteis-kammiokatkosta ja haarakatkosta on myös raportoitu. Nämä oireet ovat yleensä osoitus akuutista ohimenevästä toksisuudesta. QRS-kompleksin madaltuminen ja leveneminen yli normaalirajojen saattaa olla osoitus doksorubisiinihydrokloridin aiheuttamasta kardiomyopatiasta. Potilailla, joilla LVEF-lähtöarvo on normaali (=50 %), 10 %:n lasku absoluuttisesta arvosta tai lasku alle 50 %:n kynnyksen on yleensä osoitus sydämen vajaatoiminnasta ja tällaisessa tilanteessa on doksorubisiinihydrokloridihoitoa harkittava huolella.

Myöhäiset (viivästyneet), annoksesta riippuvaiset tapahtumat:

Viivästynyt sydäntoksisuus kehittyy tavallisesti myöhemmin doksorubisiinihoidon jatkuessa tai 2–3 kuukauden kuluessa hoidon päättymisestä, mutta tätäkin myöhäisempiä tapahtumia useiden kuukausien tai vuosien jälkeen hoidon päättymisestä on ilmoitettu. Viivästynyt sydänlihassairaus ilmenee vasemman kammion ejektiofraktion (LVEF) pienenemisenä ja/tai sydämen vajaatoiminnan merkkeinä ja oireina, kuten dyspneana, keuhkoedeemana, perifeerisenä edeemana, sydämen ja maksan koon suurenemisena, oliguriana, askiteksena, pleuraeffuusiona ja galoppirytminä. Lisäksi on ilmoitettu subakuutteja vaikutuksia, esim. sydänpussitulehdusta/sydänlihastulehdusta. Henkeä uhkaava kongestiivinen sydämen vajaatoiminta on vakavin antrasykliinien aiheuttamista sydänlihassairauksista, ja se muodostaa lääkevalmisteen kumulatiivista annosta rajoittavan toksisuuden.

Potilaiden sydämen toiminta on tutkittava ennen doksorubisiinihoidon aloittamista ja potilaita on tarkkailtava koko hoidon ajan vaikean sydämen vajaatoiminnan riskin minimoimiseksi. Riskiä voidaan pienentää vasemman kammion ejektiofraktion (LVEF) säännöllisen tarkkailun avulla hoidon aikana sekä lopettamalla doksorubisiinin anto heti vajaatoiminnan ensimmäisten merkkien ilmaantuessa. Sopivia menetelmiä sydämen toiminnan (vasemman kammion ejektiofraktion) toistuvaan kvantitatiiviseen mittaukseen ovat tasapainotila-angiografia (MUGA) ja sydämen kaikukuvaus. Lähtötilanteessa suositellaan sydämen tutkimista EKG:llä ja joko MUGA:lla tai sydämen kaikukuvauksella erityisesti silloin, jos potilaalla on lisääntyneen sydäntoksisuuden riskitekijöitä. Vasemman kammion ejektiofraktio on määritettävä toistuvasti MUGA:lla tai sydämen kaikukuvauksella erityisesti silloin, jos käytetään suuria kumulatiivisia antrasykliiniannoksia. Samaa tutkimusmenetelmää tulee käyttää koko seuranta-ajan.

Sydämen vajaatoiminnan kehittymisen mahdollisuus, jonka arvioidaan olevan noin 1–2 % käytettäessä 300 mg:n kumulatiivista annosta kehon m² pinta-alaa kohden, lisääntyy hitaasti 450–550 mg/m²:n kumulatiiviseen kokonaisannokseen asti. Sydämen vajaatoiminnan kehittymisen riski lisääntyy sen jälkeen voimakkaasti, ja suurimman kumulatiivisen annoksen 550 mg/m² ylittäminen ei ole suositeltavaa. Jos potilaalla on muita mahdollisia kardiotoksisuuden riskitekijöitä (aikaisempi sydän- tai verisuonisairaus, sairauteen liittyvä kliininen ongelma, kuten anemia tai leukemian aiheuttama sydänpussi- ja/tai sydänlihastulehdus, aikaisempi hoito muilla antrasykliineillä tai antraseenidioneilla, ennen lääkehoitoa tai samanaikaisesti sen kanssa mediastinaali- ja/tai perikardiaalialueelle annettava sädehoito, samanaikainen hoito lääkkeillä, jotka suppressoivat sydämen supistuvuutta, mukaan lukien syklofosfamidi ja 5-fluorourasiili), doksorubisiinin aiheuttamaa sydäntoksisuutta saattaa ilmetä pienemmilläkin kumulatiivisilla annoksilla ja sydämen toimintaa tulee tarkkailla huolellisesti.

Lapsilla ja nuorilla on kohonnut riski viivästyneen sydäntoksisuuden kehittymiselle doksorubisiinin antamisen jälkeen. Sydäntoksisuuden riski saattaa olla naisilla suurempi kuin miehillä. Sydämen seurantatutkimuksia suositellaan tehtäväksi säännöllisin väliajoin vaikutuksen seuraamiseksi.

Doksorubisiinin ja muiden antrasykliinien tai antraseenidionien toksisuus on todennäköisesti additiivista. Esihoito digoksiinilla (250 µg päivittäin alkaen seitsemän vuorokautta ennen doksorubisiinin antoa) osoitti suojaavaa vaikutusta sydäntoksisuutta vastaan.

Doksorubisiinin aiheuttamien sydänlihasvaurioiden varhainen kliininen diagnosointi vaikuttaa olevan tärkeää lääkehoidon hyödyn kannalta. Hoitoon kuuluvat digitalis, diureetit, suolan rajoittaminen ja vuodelepo.

Lisäksi niillä potilailla, jotka saavat antrasykliinejä sen jälkeen, kun hoito jollain toisella sydäntoksisella aineella (erityisesti sellaisella, jolla on pitkä puoliintumisaika, esim. trastutsumabilla) on keskeytetty, saattaa olla kohonnut sydäntoksisuuden riski. Trastutsumabin raportoitu puoliintumisaika vaihtelee. Trastutsumabi voi säilyä verenkierrossa jopa 7 kuukauden ajan. Tästä syystä lääkärien on mahdollisuuksien mukaan vältettävä antrasykliinipohjaisia hoitoja 7 kuukauden ajan trastutsumabihoidon lopettamisen jälkeen. Jos tämä ei ole mahdollista, potilaan sydämen toimintaa on seurattava huolellisesti.

Luuydinlama (myelosuppressio)

Luuytimen, pääasiassa leukosyyttien laman suuri insidenssi vaatii huolellista hematologista seurantaa. Suositeltua annostusohjelmaa noudatettaessa leukopenia on tavallisesti ohimenevää, ja huippu saavutetaan 10–14 vuorokauden kuluttua hoidosta. Toipuminen tapahtuu tavallisesti 21. vuorokauteen mennessä. Valkosolujen väheneminen jopa tasolle 1000/mm³ on odotettavissa doksorubisiinin asianmukaisilla annoksilla tapahtuvan hoidon aikana. Myös punasolujen ja verihiutaleiden määrää tulee tarkkailla, sillä nekin voivat vähentyä. Vakavan luuydinlaman kliinisiä seuraamuksia ovat mm. kuume, infektiot, sepsis/septikemia, septinen sokki, verenvuoto, kudoshypoksia tai kuolema.

Myelosuppressio on yleisempää potilailla, jotka ovat saaneet laajaa sädehoitoa, joilla kasvain on infiltroitunut luuhun, jotka sairastavat maksan vajaatoimintaa (silloin kun annosta ei ole vähennetty asianmukaisella tavalla) tai jotka ovat saaneet samanaikaista hoitoa muilla luuydintä lamaavilla aineilla. Hematologisen toksisuuden yhteydessä doksorubisiinin annoksen pienentäminen tai hoidon lopettaminen tai viivästyttäminen saattaa olla välttämätöntä. Jatkuva vakava luuydinsuppressio saattaa aiheuttaa superinfektion tai verenvuotoa. Huolellinen hematologinen tarkkailu on välttämätöntä myelosuppressiivisten vaikutusten takia.

Sekundaarista akuuttia myeloidista leukemiaa, johon voi liittyä esileukeeminen vaihe, on harvoin raportoitu potilailla, jotka ovat saaneet samanaikaista hoitoa doksorubisiinilla ja DNA:ta vaurioittavilla antineoplastisilla aineilla. Tällaisilla tapauksilla voi olla lyhyt (1–3 vuoden) latenssiaika.

Sädehoito

Erityistä huolellisuutta on noudatettava potilailla, jotka ovat aikaisemmin saaneet, saavat samanaikaisesti tai joille suunnitellaan sädehoitoa. Tällaisilla potilailla on sädehoitoalueella esiintyvien paikallisten reaktioiden erityinen riski (”recall”-ilmiö), jos doksorubisiinia käytetään. Vakavaa, joskus fataalia hepatotoksisuutta (maksavauriota) on raportoitu tässä yhteydessä. Aikaisempi mediastinumin alueen sädehoito lisää doksorubisiinin kardiotoksisuutta. Erityisesti tässä tapauksessa ei kumulatiivista 400 mg/m²:n annosta saa ylittää.

Immunosuppressio

Doksorubisiini on voimakas immunosuppressiivinen aine, mutta sen vaikutus on ohimenevä. Sekundaariset infektiot on ehkäistävä asianmukaisin toimenpitein.

Rokotteet

Eläviä tai eläviä heikennettyjä taudinaiheuttajia sisältävien rokotteiden antaminen potilaille, joiden immuunivaste on heikentynyt kemoterapeuttisen aineen (esim. doksorubisiinin) vuoksi, saattaa johtaa vakaviin tai fataaleihin infektioihin. Tapettuja tai inaktivoituja taudinaiheuttajia sisältäviä rokotteita voidaan antaa, mutta niillä saatu vaste saattaa olla heikentynyt. Kontaktia hiljattain poliorokotteen saaneihin henkilöihin on vältettävä.

Toksisuuden lisääntyminen

On olemassa raportteja siitä, että doksorubisiini saattaa lisätä muiden syöpähoitojen toksisuuden vakavuutta, esim. syklofosfamidin aiheuttaman hemorragisen kystiitin, sädehoidon aiheuttaman mukosiitin, 6-merkaptopuriinin aiheuttaman maksatoksisuuden ja streptotsosiinin tai metotreksaatin aiheuttaman toksisuuden (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Maksan vajaatoiminta

Doksorubisiinin suositeltujen annosten toksisuus voimistuu maksan vajaatoiminnan yhteydessä. Ennen yksilökohtaista annostelua suositellaan maksan toiminnan arviointia tavanomaisilla kliinisillä laboratoriokokeilla, kuten ASAT, ALAT, alkaliinifosfataasi, bilirubiini ja bromsulfaleiini. Annostusohjelmien mukaisia annoksia tulee vähentää tarpeen mukaan (ks. kohta Annostus ja antotapa).

Karsinogeneesi, mutageneesi ja hedelmällisyyden heikkeneminen

Doksorubisiini oli genotoksinen ja mutageeninen in vitro- ja in vivo -testeissä.

Doksorubisiini saattaa aiheuttaa naisilla amenorreaa. Ovulaatio ja menstruaatio todennäköisesti palautuvat hoidon päättymisen jälkeen, mutta vaihdevuodet saattavat alkaa ennenaikaisesti.

Doksorubisiini on mutageeninen ja voi aiheuttaa ihmisen siittiösolujen kromosomivaurioita. Oligotsoospermia tai atsoospermia voi olla pysyvää, mutta siittiöiden lukumäärän on kuitenkin joissakin tapauksissa ilmoitettu palautuneen normaalitasolle. Tämä saattaa tapahtua vasta useiden vuosien jälkeen hoidon päättymisestä.

Antopaikassa esiintyvät vaikutukset

Paikalliset punoittavat laskimonsuuntaiset juovat sekä kasvojen punoitus saattavat olla merkkejä liian nopeasta annosta.

Doksorubisiinin laskimonsisäisen annon aikana esiintyvä pistelevä tai polttava tunne on merkki ekstravasaatiosta. Vaikka veren palautuminen infuusioneulan aspiraation jälkeen on hyvä, injektio tai infuusio tulee välittömästi lopettaa ja aloittaa uudelleen toiseen laskimoon. Vahingossa laskimon ulkopuolelle tapahtuva injektio johtaa paikalliseen nekroosiin ja laskimontukkotulehdukseen. Poltteleva tunne infuusiokohdan ympärillä indikoi laskimon ulkopuolelle tapahtunutta injektiota. Jos ilmenee ekstravasaatiota, infuusio tai injektio on keskeytettävä välittömästi, neula on jätettävä hetkeksi paikoilleen ja poistettava lyhyen aspiroinnin jälkeen. Ekstravasaatiotapauksessa on aloitettava deksratsoksaani-infuusion anto laskimoon viimeistään 6 tunnin kuluessa (annostus ja muut tiedot, ks. deksratsoksaanin valmisteyhteenveto). Jos deksratsoksaani on vasta-aiheinen, suositellaan 99-prosenttisen dimetyylisulfoksidin (DMSO) antamista paikallisesti ihoalueelle, joka on kaksi kertaa vaurioitunutta aluetta isompi (4 tippaa 10 cm²:n ihoalueelle), ja toistamaan käsittely kolme kertaa vuorokaudessa vähintään 14 vuorokauden ajan. Tarvittaessa on harkittava puhdistusleikkausta. Antagonistimekanismin vuoksi aluetta on viilennettävä DMSO:n annostelun jälkeen (vasokonstriktio vs. vasodilataatio) esim. kivun lievittämiseksi. DMSO:ta ei pidä antaa potilaille, jotka saavat deksratsoksaania antrasykliinin aiheuttaman ekstravasaation hoitoon. Muita toimenpiteitä koskevat kirjallisuustiedot ovat ristiriitaisia, eikä niiden merkityksestä ole varmuutta.

Doksorubisiinia ei saa antaa intratekaalisesti tai lihakseen eikä pitkäkestoisena infuusiona. Suoraa laskimonsisäistä infuusiota ei suositella kudosvaurioiden takia, joita voi esiintyä jos infuusiota infiltroituu kudoksiin. Jos käytetään keskuslaskimokatetria, doksorubisiinin infusoiminen 0,9-prosenttisessa natriumkloridi-injektionesteessä on suositeltavaa.

Muut

Varovaisuutta vaaditaan myös mediastinaali-/perikardiaalialueelle samanaikaisesti annettavan sädehoidon aikana tai tällaisen sädehoidon jälkeen sekä muilla kardiotoksisilla aineilla tapahtuneen hoidon jälkeen.

Doksorubisiini saattaa aiheuttaa hyperurikemiaa laajan puriinikatabolian takia, jota esiintyy lääkevalmisteen aiheuttaman neoplastisten solujen nopean lyysin yhteydessä (tuumorilyysioireyhtymä) (ks. kohta Haittavaikutukset). Veren virtsahappo-, kalium-, kalsiumfosfaatti- ja kreatiniinitasot tulee tutkia ensimmäisen hoitokerran jälkeen. Hydraatio, virtsan alkalisoiminen ja hyperurikemian ehkäisyhoito allopurinolilla saattavat minimoida mahdolliset tuumorilyysioireyhtymään liittyvät komplikaatiot.

Antoa ei tule toistaa, jos potilaalla on tai hänelle on kehittymässä luuydinlama tai suun haavaumia. Viimeksi mainittua saattaa edeltää kuumotuksen tunne suun limakalvolla; annon toistaminen tämän oireen aikana ei ole suositeltavaa.

Doksorubisiini aiheuttaa pahoinvointia. Mukosiitti kehittyy yleisimmin 5–10 vuorokauden kuluttua hoidosta ja alkaa tyypillisesti kuumotuksen tunteena suussa ja nielussa. Sitä voi esiintyä emättimessä, peräsuolessa ja ruokatorvessa, ja haavoja voi syntyä, jolloin sekundaarisen infektion riski on olemassa. Yleensä se lakkaa 10 vuorokauden kuluessa. Mukosiitti saattaa olla vaikea potilailla, jotka ovat aikaisemmin saaneet sädehoitoa limakalvoille.

Yksittäistapauksissa on raportoitu tromboflebiittiä ja tromboembolisia ilmentymiä, kuten keuhkoembolioita (jotka ovat joissakin tapauksissa johtaneet kuolemaan).

Natrium

Tämä lääkevalmiste sisältää 0,154 mmol (tai 3,54 g) natriumia per ml infuusionestettä, liuosta, mikä on otettava huomioon niiden potilaiden osalta, joilla on ruokavalion natriumrajoitus. Tämän lääkevalmisteen eri pakkauskoot sisältävät seuraavan määrän natriumia:

5 ml:n injektiopullo: Tämä pakkauskoko sisältää alle 1 mmol natriumia (23 mg) eli sen voidaan sanoa olevan ”natriumiton”.

10 ml:n injektiopullo: Tämä pakkauskoko sisältää 35.42 mg natriumia, joka vastaa 1,77 % WHO:n suosittelemasta natriumin 2 g:n päivittäisestä enimmäissaannista aikuisille.

25 ml:n injektiopullo: Tämä pakkauskoko sisältää 88,55 mg natriumia, joka vastaa 4,43 % WHO:n suosittelemasta natriumin 2 g:n päivittäisestä enimmäissaannista aikuisille.

75 ml:n injektiopullo: Tämä pakkauskoko sisältää 265,65 mg natriumia, joka vastaa 13,28 % WHO:n suosittelemasta natriumin 2 g:n päivittäisestä enimmäissaannista aikuisille.

100 ml:n injektiopullo: Tämä pakkauskoko sisältää 354,20 mg natriumia, joka vastaa 17,71 % WHO:n suosittelemasta natriumin 2 g:n päivittäisestä enimmäissaannista aikuisille.

Anto virtsarakkoon

Doksorubisiinin anto virtsarakkoon saattaa aiheuttaa kemiallisen kystiitin oireita (dysuriaa, tiheävirtsaisuutta, nokturiaa, stranguriaa, hematuriaa, virtsarakon seinämän nekroosin).

Erityistä huolellisuutta vaaditaan katetriongelmien yhteydessä (esim. kasvaimen virtsarakkoon tunkeutumisen aiheuttama virtsaputken ahtauma).

Anto virtsarakkoon on vasta-aiheista sellaisissa kasvaimissa, jotka ovat tunkeutuneet virtsarakon läpi (yli T1).

Antoa virtsarakkoon ei saa yrittää silloin, kun potilaalla on invasiivisia virtsarakon seinämän läpi tunkeutuneita kasvaimia, virtsatieinfektioita tai virtsarakon tulehdussairauksia.

Potilaalle tulee kertoa, että virtsa saattaa olla punertavan väristä erityisesti ensimmäisenä annon jälkeisenä virtsauskertana ja ettei siitä tarvitse huolestua.

Tämä lääkevalmiste sisältää 3,5 mg natriumia / 1 ml doksorubisiinihydrokloridi-infuusionestettä, liuosta. Tämä tulee ottaa huomioon niukkasuolaista ruokavaliota noudattavien potilaiden kohdalla.

Doksorubisiinin aiheuttaman kongestiivisen sydämen vajaatoiminnan riski suurenee, jos samanaikaisesti käytetään muita syöpälääkkeitä, kuten antrasykliinejä (daunorubisiini, epirubisiini, idarubisiini), sisplatiinia, syklofosfamidia, syklosporiinia, sytarabiinia, dakarbatsiinia, daktinomysiinia, fluorourasiilia, mitomysiini-C:tä ja taksaaneja. Doksorubisiinin disposition todettiin muuttuvan merkittävästi, kun sitä annettiin välittömästi lyhytkestoisen laskimonsisäisen paklitakseli-infuusion jälkeen. Paklitakselin samanaikainen anto vähentää doksorubisiinin puhdistumaa. Myös neutropenia- ja stomatiittiepisodien lisääntymistä on havaittu.

Trastutsumabin käyttöön yhdessä antrasykliinien (kuten doksorubisiinin) kanssa liittyy suuri sydäntoksisuuden riski. Trastutsumabia ja antrasykliinejä ei tällä hetkellä saa käyttää yhdessä, paitsi hyvin kontrolloiduissa kliinisissä tutkimuksissa, joissa sydämen toimintaa tarkkaillaan. Katso lisätietoja kohdasta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet.

Samanaikaisessa hoidossa sorafenibin kanssa, jota annettiin 400 mg kahdesti päivässä, raportoitiin tapauksia, joissa doksorubisiinin AUC-arvo suureni 21–47 %, sekä tapauksia, joissa AUC-arvo ei muuttunut. Näiden tulosten kliinistä merkitystä ei tunneta.

Doksorubisiinihoidon toksiset vaikutukset saattavat lisääntyä yhteiskäytössä muiden sytostaattien kanssa (esim. sytarabiini, sisplatiini, syklofosfamidi). Paksusuolen nekroosia, johon liittyy massiivista verenvuotoa, ja vakavia infektioita on raportoitu yhdistelmähoidoissa sytarabiinin kanssa.

Hemorragisen kystiitin lisääntymistä on raportoitu, kun doksorubisiinihoidon jälkeen on annettu syklofosfamidia.

Koska doksorubisiini metaboloituu nopeasti ja eliminoituu pääasiallisesti sapeneritysjärjestelmän kautta, tunnettujen maksatoksisten kemoterapia-aineiden (esim. merkaptopuriini, metotreksaatti, streptotsosiini) samanaikainen anto saattaa mahdollisesti lisätä doksorubisiinin toksisuutta lääkevalmisteen vähentyneen maksapuhdistuman takia. Doksorubisiinin annostusta tulee muuttaa, jos samanaikainen hoito maksatoksisilla lääkevalmisteilla on välttämätöntä.

Doksorubisiini on voimakas sädeherkistävä aine (”sädeherkistäjä”), ja sen aiheuttama recall-ilmiö saattaa olla hengenvaarallinen. Mikä tahansa aikaisempi, samanaikainen tai seuraava sädehoito saattaa lisätä doksorubisiinin sydäntoksisuutta tai maksatoksisuutta.

Doksorubisiini on merkittävä sytokromi P450 3A4:n (CYP3A4), sytokromi P450 2D6:n (CYP2D6) ja P-glykoproteiinin (P-gp) substraatti. Samanaikaisessa käytössä CYP3A4:n estäjien, CYP2D6:n estäjien ja/tai P‑gp:n estäjien (esim. verapamiilin) kanssa on raportoitu kliinisesti merkittäviä yhteisvaikutuksia, joiden seurauksena doksorubisiinin pitoisuus on suurentunut ja kliiniset vaikutukset ja/tai toksisuus voimistuneet.

Vastaavasti sytokromi P450 -entsyymien indusoijien, kuten rifampisiinin ja barbituraattien, samanaikainen anto saattaa pienentää doksorubisiinin plasmapitoisuuksia ja siten heikentää tehoa.

CYP3A4:n ja P-gp:n estäjä siklosporiini suurensi doksorubisiinin AUC-arvoa 55 %:lla ja doksorubinisolin 350 %:lla. Annosta täytyy ehkä säätää tätä yhdistelmää käytettäessä. Raportit kirjallisuudessa viittaavat siihen, että siklosporiinin lisääminen doksorubisiinihoitoon pahentaa hematologista toksisuutta ja pidentää sen kestoa verrattuna pelkkään doksorubisiinihoitoon. Siklosporiinin ja doksorubisiinin samanaikaisessa annossa on raportoitu myös koomaa ja kouristuskohtauksia.

Simetidiinin on myös osoitettu vähentävän doksorubisiinin plasmapuhdistumaa ja suurentavan sen AUC-arvoa.

Verenmuodostuksen häiriytymistä on havaittu luuytimen toimintaan vaikuttavien aineiden samanaikaisen annon jälkeen (esim. amidopyriinin johdannaiset, antiretroviraaliset lääkevalmisteet, kloramfenikoli, fenytoiini, sulfonamidit). Neutropenian ja trombosytopenian lisääntymistä on raportoitu progesteronin samanaikaisen käytön jälkeen. Amfoterisiini B:n selvää munuaistoksisuutta voi esiintyä doksorubisiinihoidon aikana. Doksorubisiinin seerumipitoisuuksien nousua on raportoitu doksorubisiinin ja ritonaviirin samanaikaisen annon jälkeen.

Sydämeen vaikuttavien lääkevalmisteiden, kuten kalsiumkanavan estäjien ja verapamiilin, samanaikaisen ottamisen jälkeen on myös raportoitu sydäntoksisuuden lisääntymistä (johon on liittynyt doksorubisiinin huippupitoisuuksien, terminaalisen puoliintumisajan ja jakautumistilavuuden lisääntymistä). Digoksiinin biologinen hyötyosuus vähenee doksorubisiinihoidon aikana. Sydämen toiminnan huolellinen tarkkailu on välttämätöntä kaikissa tällaisissa samanaikaisissa hoito-ohjelmissa.

Epilepsialääkkeiden (esim. karbamatsepiini, fenytoiini, valproaatti) imeytyminen vähenee samanaikaisen doksorubisiinin käytön jälkeen.

Klotsapiini saattaa lisätä doksorubisiinin aiheuttaman hematologisen toksisuuden riskiä ja vaikeusastetta.

Doksorubisiini saattaa pienentää digoksiinin oraalista biologista hyötyosuutta.

Doksorubisiinihoito saattaa nostaa seerumin virtsahappopitoisuutta, minkä vuoksi virtsahappopitoisuutta alentavien aineiden annosta voi olla tarpeen säätää.

Eläviä rokotteita ei saa käyttää doksorubisiinihoidon aikana yleistyneen, mahdollisesti kuolemaan johtavan sairauden riskin vuoksi. Riski on suurentunut potilailla, joiden immuunipuolustus on heikentynyt perussairauden vuoksi. Doksorubisiinihoidon aikana potilaiden on myös vältettävä kontaktia äskettäin poliorokotuksen saaneisiin henkilöihin.

Doksorubisiini sitoutuu hepariiniin ja 5-FU:hun. Kummankin aineen saostuminen ja vaikutuksen häviäminen ovat siksi mahdollisia. Katso lisätietoja kohdasta Yhteensopimattomuudet.

Raskaus

Doksorubisiinia ei tule antaa raskauden aikana. Sytostaatteja saa yleensäkin antaa raskauden aikana ainoastaan silloin, kun käyttöaihe on selkeästi vahvistettu ja annosta äidille koituva hyöty ja sikiölle mahdollisesti koituvat haitat on huolellisesti punnittu. Eläinkokeissa doksorubisiini on osoittanut alkioon ja sikiöön kohdistuvia sekä teratogeenisia vaikutuksia (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta).

Potilaiden, jotka toivovat saavansa lapsia doksorubisiinihoidon päättymisen jälkeen, on suositeltavaa kääntyä ensin perinnöllisyysneuvonnan puoleen.

Ehkäisy miehillä ja naisilla

Naisten, jotka voivat tulla raskaaksi, suositellaan välttävän raskaaksi tulemista ja käyttävän ehkäisyä vähintään 7 kuukautta viimeisen annoksen saamisen jälkeen. Miesten, joiden kumppani voi tulla raskaaksi, suositellaan käyttävän ehkäisyä doksorubisiinihoidon aikana ja vähintään 4 kuukauden ajan viimeisen annoksen saamisen jälkeen (ks. kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Imetys

Doksorubisiinin on ilmoitettu erittyvän äidinmaitoon. Imetettävään lapseen kohdistuvaa riskiä ei voida sulkea pois. Koska doksorubisiinin käyttö imettämisen aikana on vasta-aiheista, imettäminen tulee lopettaa doksorubisiinihoidon ajaksi ja vähintään 2 viikkoa viimeisen annoksen saamisen jälkeen (ks. kohta Vasta-aiheet).

Hedelmällisyys

Doksorubisiini saattaa aiheuttaa naisilla hedelmättömyyttä lääkevalmisteen annon aikana. Doksorubisiinihoitoa saavia miehiä tulee kehottaa pyytämään neuvoa sperman pakastesäilytyksestä ennen hoitoa, sillä doksorubisiinin käyttöön liittyy paranevan hedelmättömyyden riski. Eläinkokeissa doksorubisiinilla havaittiin toksinen vaikutus urosten sukupuolielimiin (kivesten atrofia, siementiehyiden diffuusi rappeutuminen ja hypospermia).

Usein esiintyvän pahoinvoinnin ja oksentelun takia potilaita tulee neuvoa välttämään autolla ajamista ja koneiden käyttöä.

Doksorubisiinihoito aiheuttaa usein haittavaikutuksia, ja jotkut näistä vaikutuksista ovat niin vakavia, että potilasta on syytä tarkkailla huolellisesti. Haittavaikutusten esiintymistiheys ja tyyppi ovat riippuvaisia antonopeudesta ja annoksesta. Luuydinlama on akuutti annosta rajoittava haittavaikutus, mutta se on useimmiten ohimenevä. Doksorubisiinin aiheuttaman luuydintoksisuuden / hematologisen toksisuuden kliinisiä seuraamuksia saattavat olla kuume, infektiot, sepsis/septikemia, verenvuodot, kudoshypoksia tai kuolema. Pahoinvointia ja oksentelua sekä hiustenlähtöä esiintyy lähes kaikilla potilailla.

Haittavaikutukset on kussakin elinjärjestelmäluokassa esitetty esiintymistiheyden mukaan laskevassa järjestyksessä. Haittavaikutusten arvioinnissa on käytetty seuraavaa esiintyvyysmääritystä:

Hyvin yleinen (≥1/10)

Yleinen (≥1/100, <1/10)

Melko harvinainen (≥1/1 000, <1/100)

Harvinainen (≥1/10 000, <1/1 000)

Hyvin harvinainen (<1/10 000)

Tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin)

^aVarhaisen vaiheen rintasyöpää sairastavilla potilailla, jotka saivat adjuvanttihoitoa doksorubisiinilla (NSABP B-15 -tutkimus).

Kuvatut doksorubisiinihoidon haittavaikutukset ovat enimmäkseen korjautuvia.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty‐haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle:

www‐sivusto: www.fimea.fi

Lääkealan turvallisuus‐ ja kehittämiskeskus Fimea

Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri

PL 55

00034 Fimea

Yliannostuksen oireet perustuvat todennäköisesti doksorubisiinin farmakologisen vaikutuksen voimistumiseen. Doksorubisiinin 250 mg:n ja 500 mg:n kerta-annokset ovat osoittautuneet kuolettaviksi. Tällaiset annokset saattavat aiheuttaa akuutin sydänlihaksen rappeutuman ja sydämen vajaatoiminnan mukaan lukien rasitusrintakipua ja sydäninfarktin 24 tunnin kuluessa, vakavan myelosuppression (etenkin leukopenian ja trombosytopenian), jonka voimakkaimmat vaikutukset nähdään 10–15 vuorokauden kuluttua annosta, ja maha-suolikanavan toksisuutta (pääasiassa mukosiitin). Potilaalle tulee tällöin antaa tukihoitoa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää mahdollisten vakavien verenvuotojen tai vaikean persistentin luuydinsuppression aiheuttamien infektioiden estämiseen ja hoitoon. Verensiirtoa, antibiootteja ja potilaan suojaeristystä voidaan harkita. Hemoperfuusion välittömästi yliannostuksen jälkeen on myös todettu auttavan.

Viivästynyt sydämen vajaatoiminta saattaa ilmetä vasta kuuden kuukauden kuluttua yliannostuksesta. Potilaita tulee tarkkailla huolellisesti, ja jos merkkejä sydämen vajaatoiminnasta ilmaantuu, heitä tulee hoitaa tavanomaisin keinoin.

Krooninen yliannostus kumulatiivisella annoksella, joka on yli 550 mg/m², lisää kardiomyopatian riskiä ja voi johtaa sydämen vajaatoimintaan, jota tulee hoitaa tavanomaisesti.

Doksorubisiinia ei voi poistaa dialyysilla.

Farmakoterapeuttinen ryhmä: Solunsalpaajat (antrasykliinit ja vastaavat aineet)

ATC-koodi: L01DB01

Vaikutusmekanismi

Doksorubisiini on antrasykliiniantibiootti. Sen antineoplastinen vaikutus perustuu sytotoksisiin toimintamekanismeihin, erityisesti DNA:han interkalaatioon, topoisomeraasi II -entsyymin estoon ja reaktiivisten happiradikaalien (ROS) muodostukseen. Kaikilla näillä on haitallinen vaikutus DNA-synteesiin: Doksorubisiinimolekyylin interkalaatio estää RNA- ja DNA-polymeraasia emästunnistuksessa ja sekvenssin spesifisyydessä tapahtuvien häiriöiden vuoksi. Topoisomeraasi II:n estyminen vaurioittaa DNA-heliksin yksittäis- ja kaksoiskierteitä. DNA:n halkeaminen perustuu myös hyvin reaktiivisten happiradikaalien, kuten hydroksyyliradikaalin OH^η, kanssa tapahtuvaan kemialliseen reaktioon. Seurauksena ovat mutageneesi ja kromosomaaliset poikkeavuudet.

Doksorubisiinin toksisuuden spesifisyys liittyy ilmeisesti ensisijaisesti normaalin kudoksen proliferatiiviseen aktiivisuuteen. Pääasialliset vaurioituvat normaalikudokset ovat siten luuydin, ruoansulatuskanava ja sukupuolirauhaset.

Doksorubisiini- ja muiden antrasykliinihoitojen epäonnistumisen eräs tärkeä syy on resistenssin kehittyminen. Solujen doksorubisiinia vastaan kehittyvän resistenssin voittamiseksi on harkittu kalsiuminestäjien, kuten verapamiilin, käyttöä, sillä pääasiallinen kohde on solukalvo. Verapamiili estää hidasta kalsiumin kuljetuskanavaa ja voi edistää doksorubisiinin soluunottoa. Doksorubisiinin ja verapamiilin yhdistelmään on eläinkokeissa liittynyt vakavia toksisia vaikutuksia.

Jakautuminen

Laskimonsisäisen injektion jälkeen doksorubisiini puhdistuu nopeasti verestä ja jakaantuu kudoksiin, mm. keuhkoihin, maksaan, sydämeen, pernaan, imusolmukkeisiin, luuytimeen ja munuaisiin. Kasvainkudoksissa todetut tasot ovat suhteellisen alhaisia mutta pysyviä. Doksorubisiini ei läpäise veri-aivoestettä, mutta se läpäisee istukan ja sitä kulkeutuu rintamaitoon. Jakautumistilavuus (V_d) on 25 litraa ja sitoutuminen proteiineihin 60–70-prosenttista.

Biotransformaatio

Doksorubisiini metaboloituu nopeasti maksassa. Doksorubisinoli on yleisin metaboliitti, vaikka suuri osa potilaista muodostaa doksorubisiini‑7‑deoksiaglykonia ja doksorubisinoli‑7‑deoksiaglykonia. Biotransformaatiossa on huomattavaa vaihtelua eri potilaiden välillä.

Eliminaatio

Noin 40–50 % annoksesta erittyy sappeen seitsemän vuorokauden kuluessa, josta noin puolet on muuttumatonta vaikuttavaa ainetta. Vain noin 5 % annoksesta erittyy virtsaan viiden vuorokauden kuluessa. Pääasiallinen (aktiivinen) metaboliitti, doksorubisinoli, erittyy sekä sappeen että virtsaan. Doksorubisiinin eliminoituminen verestä on kolmivaiheista: Keskimääräiset puoliintumisajat ovat 12 minuuttia, 3,3 tuntia ja noin 30 tuntia.

Puhdistuma ei ilmeisesti ole annosriippuvaista, mutta se on miehillä suurempaa kuin naisilla.

Maksan vajaatoiminta

Maksan vajaatoiminta hidastaa erittymistä ja lisää siten retentiota ja kerääntymistä plasmaan ja kudoksiin. Annoksen pienentämistä suositellaan yleensä, vaikka maksan toimintakokeiden, doksorubisiinin puhdistuman ja kliinisen toksisuuden välillä ei ole mitään selvää yhteyttä.

Munuaisten vajaatoiminta

Koska doksorubisiinia ja sen metaboliitteja erittyy virtsaan vain vähän, ei ole mitään selviä indikaatioita siitä, että doksorubisiinin farmakokinetiikka tai toksisuus muuttuisivat munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla potilailla.

Vaikka doksorubisiinin munuaiseritys on vähäistä, vakava munuaisten vajaatoiminta voi vaikuttaa kokonaiseliminaatioon, jolloin annoksen pienentäminen saattaa olla tarpeen.

Ylipainoiset potilaat

Ylipainoisia potilaita koskevassa tutkimuksessa (>130 % ihannepainosta) doksorubisiinin puhdistuma väheni ja puoliintumisaika kasvoi verrattuna normaalipainoisista koostuvaan verrokkiryhmään. Annoksen säätäminen saattaa olla välttämätöntä ylipainoisilla.

Kirjallisuudessa mainitut eläintutkimukset osoittavat, että doksorubisiini vaikuttaa hedelmällisyyteen ja että se on alkio- ja sikiötoksinen sekä teratogeeninen. Muut tiedot osoittavat, että doksorubisiini on mutageeninen.

Injektionesteisiin käytettävä vesi

Natriumkloridi

Suolahappo (pH:n säätöön)

Doksorubisiinia ei tule sekoittaa hepariinin kanssa, sillä se saattaa aiheuttaa sakan muodostumista, eikä sitä tule sekoittaa 5-fluorourasiilin kanssa, sillä se saattaa johtaa doksorubisiinin hajoamiseen. Pitkittynyttä kontaktia minkä tahansa emäksisen pH:n omaavan liuoksen kanssa tulee välttää, sillä se aiheuttaa lääkeaineen hydrolyysin.

Koska yhteensopivuustutkimuksia ei ole tehty, lääkevalmistetta ei saa sekoittaa muiden lääkevalmisteiden kanssa.

Avaamattomat injektiopullot: 2 vuotta

Avatut injektiopullot: Valmiste tulee käyttää välittömästi injektiopullon avaamisen jälkeen.

Käyttövalmiiksi saatetut infuusioliuokset:

Kemiallisen ja fysikaalisen käyttöstabiiliuden 0,5 mg/ml konsentraationa 0,9 prosenttiseen natriumkloridi- ja 5‑prosenttiseen glukoosiliuokseen sekoitettuna on osoitettu olevan enintään 7 päivää 2–8 °C lämpötilassa tai huoneenlämmössä (20–25 °C), kun liuos on valmistettu PE-pusseissa ja suojattu valolta.

Mikrobiologisista syistä valmiste tulee käyttää välittömästi. Jos sitä ei käytetä välittömästi, käytön aikaiset säilytysajat ja olosuhteet ennen käyttöä ovat käyttäjän vastuulla. Säilytysaika ei saa normaalisti ylittää 24 tuntia 2–8 °C:een lämpötilassa, ellei laimentaminen ole tapahtunut kontrolloiduissa ja validoiduissa aseptisissa olosuhteissa.

Säilytä jääkaapissa (2–8 °C).

Pidä injektiopullo ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.

Käyttövalmiiksi sekoitetun lääkevalmisteen säilytys, ks. kohta Kestoaika.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

DOXORUBICIN MEDAC infuusioneste, liuos
2 mg/ml 25 ml (87,25 €), 100 ml (318,91 €)

PF-selosteen tieto

Värittömästä (tyypin I) lasista valmistetut injektiopullot, joiden nimellistilavuus on 5 ml, 10 ml, 25 ml, 75 ml tai 100 ml. Pulloissa on klooributyylikumista valmistettu korkki, jossa on ETFE-kerros.

Alkuperäinen pakkaus sisältää 1 tai 5 injektiopulloa, joista kukin sisältää 5 ml / 10 ml / 25 ml / 75 ml tai 100 ml lääkevalmistetta.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

Valmisteen kuvaus:

Valmiste on kirkas, punainen liuos, jossa käytännöllisesti katsoen ei ole lainkaan hiukkasia.

Ainoastaan kertakäyttöön.

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

Noudatettava sytotoksisten lääkevalmisteiden käsittelystä annettuja ohjeita.

Seuraavat turvallisuutta koskevat suositukset on annettu tämän aineen toksisen luonteen vuoksi:

● Henkilökunnalle on annettava hyvää käsittelytapaa koskevaa koulutusta.

● Raskaana olevat työntekijät eivät saa käsitellä tätä lääkevalmistetta.

● Doksorubisiinia käsittelevän henkilökunnan tulee käyttää suojavaatetusta: suojalaseja, suojatakkia sekä kertakäyttökäsineitä ja -naamareita.

● Liuoksen valmistamista varten tulee varata oma (mieluiten laminaarivirtausjärjestelmällä varustettu) alue. Työpinta tulee suojata kertakäyttöisellä, muovivuoratulla imukykyisellä paperilla.

● Kaikki antoon tai puhdistukseen käytettävät tarvikkeet, mukaan lukien käsineet, tulee laittaa vaarallisten jätteiden jätepusseihin hävitettäväksi polttamalla korkeassa lämpötilassa (700 °C).

● Jos ainetta joutuu iholle, pese kontaminoitunut ihoalue saippualla ja vedellä tai natriumbikarbonaattiliuoksella. Varo hankaamasta ihoa rikki harjalla.

● Jos ainetta joutuu silmään (silmiin), pidä silmäluomi (-luomet) ylhäällä ja huuhtele kontaminoituneita silmiä runsaalla vedellä vähintään 15 minuutin ajan. Hakeudu sen jälkeen lääkäriin.

● Roiskeet ja vuodot tulee käsitellä laimennetulla natriumhypokloriittiliuoksella (1 % klooria), mieluiten imeyttämällä yön yli ja huuhtomalla sen jälkeen vedellä.

● Kaikki puhdistusmateriaalit on hävitettävä edellä kuvatulla tavalla.

● Pese kädet aina käsineiden poistamisen jälkeen.

DOXORUBICIN MEDAC infuusioneste, liuos
2 mg/ml 25 ml, 100 ml

• Ei korvausta.

L01DB01

29.03.2023