IVERMECTIN ORION tabletti 3 mg

Yksi tabletti sisältää 3 mg ivermektiiniä.

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Tabletti.

• Suoliston strongyloidiaasin (anguilluloosin) hoito.
• Epäillyn tai diagnosoidun mikrofilaremian hoito, kun potilaalla on Wuchereria bancroftin aiheuttama lymfaattinen filariaasi.
• Ihmisen syyhyn hoito. Hoito on aiheellinen, kun diagnoosi on varmistettu kliinisesti ja/tai parasitologisella tutkimuksella. Kutina ei ole käyttöaihe ilman syyhyn diagnoosia.

Viralliset hoitosuositukset on otettava huomioon.

Annostus

Suoliston strongyloidiaasin hoito

Suositeltu annos on 200 mikrogrammaa ivermektiiniä painokiloa kohti kerta-annoksena suun kautta.

Potilaan painon mukaiset, ohjeelliset annokset ovat seuraavat:

Wuchereria bancroftin aiheuttaman mikrofilaremian hoito

Suositeltu annos Wuchereria bancroftin aiheuttaman mikrofilaremian massahoidossa on noin 150–200 mikrog/kg ivermektiiniä kerta-annoksena suun kautta 6 kuukauden välein.

Endeemisillä alueilla, joilla hoitoa voidaan antaa vain 12 kuukauden välein, suositeltu annos mikrofilaremian riittävän suppression ylläpitämiseen hoidetuilla potilailla on 300‒400 mikrog/kg ivermektiiniä.

Potilaan painon mukaiset, ohjeelliset annokset ovat seuraavat:

Vaihtoehtoisesti jos vaakaa ei ole käytettävissä, ivermektiiniannos voidaan massahoitokampanjan yhteydessä määrittää potilaan pituuden perusteella seuraavasti:

Ihmisen syyhyn hoito

Suositeltu annos on 200 mikrog/kg ivermektiiniä kerta-annoksena suun kautta.

Tavallinen syyhy

Paraneminen voidaan katsoa varmaksi aikaisintaan 4 viikkoa kerta-annoksen antamisen jälkeen. Hoidon toistaminen kutinan tai raapimisen vuoksi ennen tätä ei ole perusteltua.

Uusinta-annoksen antoa 2 viikon kuluessa ensimmäisestä annoksesta tulisi harkita ainoastaan, jos:

• uusia leesioita ilmenee

• parasitologinen tutkimus on edelleen positiivinen.

Runsas ja rupinen syyhy

Jos kyseessä on erittäin voimakas infektio, toisen ivermektiiniannoksen antaminen 8‒15 vuorokauden sisällä ja/tai samanaikainen paikallishoito saattaa olla tarpeen infektion paranemiseksi.

Huomautus potilaille, jotka saavat hoitoa syyhyyn

Lääkärintarkastus on tehtävä mahdollisimman pian lähipiiriin kuuluville henkilöille, varsinkin perheenjäsenille ja kumppaneille, ja heille on tarvittaessa annettava pikainen hoito syyhyä vastaan. Hygieniasta on huolehdittava uusintatartunnan ehkäisemiseksi (eli sormenkynnet on pidettävä lyhyinä ja kynnenalustat puhtaina) ja virallisia vaatteiden ja vuodevaatteiden pesua koskevia suosituksia on noudatettava tarkkaan.

Iäkkäät potilaat

Ivermektiinillä tehdyissä kliinisissä tutkimuksissa ei ollut mukana riittävästi 65-vuotiaita tai sitä vanhempia tutkittavia, jotta olisi voitu määrittää erot lääkevasteessa nuorempiin tutkittaviin verrattuna. Muun raportoidun kliinisen kokemuksen mukaan lääkevasteessa ei ole eroja iäkkäämpien ja nuorempien potilaiden välillä. Yleensä ottaen iäkkäitä potilaita on hoidettava varoen ja on otettava huomioon se, että heillä on muita useammin heikentynyt maksan, munuaisten tai sydämen toiminta, samanaikaisia sairauksia tai muita lääkityksiä.

Pediatriset potilaat

Ivermektiinin turvallisuutta alle 15 kg:n painoisten lasten hoidossa ei ole varmistettu.

Antotapa

Suun kautta.

Alle 6-vuotiaille lapsille tabletit on murskattava ennen niiden nielemistä.

Tabletit otetaan tyhjään mahaan veden kera. Tabletit voi ottaa mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Lääke on kuitenkin otettava vähintään kaksi tuntia edellisen ruokailun jälkeen ja kaksi tuntia ennen seuraavaa ateriaa, sillä ei tiedetä, miten ruoka voi vaikuttaa lääkkeen imeytymiseen.

Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille.

Vaikeat ihoon kohdistuvat haittavaikutukset

Ivermektiinihoidon yhteydessä on ilmoitettu vaikeista ihoon kohdistuvista haittavaikutuksista, mukaan lukien Stevens–Johnsonin oireyhtymästä ja toksisesta epidermaalisesta nekrolyysistä, jotka voivat olla henkeä uhkaavia tai kuolemaan johtavia (ks. kohta Haittavaikutukset).

Lääkettä määrättäessä potilaille on kerrottava ihoreaktioiden oireista ja löydöksistä, ja niitä on seurattava tarkasti hoidon aikana. Jos näihin reaktioihin viittaavia oireita ja löydöksiä ilmenee, ivermektiinin käyttö on lopetettava heti ja vaihtoehtoista hoitoa on harkittava. Jos potilaalle on kehittynyt vaikea ihoon kohdistuva haittavaikutus, kuten Stevens–Johnsonin oireyhtymä tai toksinen epidermaalinen nekrolyysi ivermektiinin käytön yhteydessä, ivermektiinihoitoa ei saa milloinkaan aloittaa uudelleen.

Erityisvaroitukset

Ivermektiinin tehoa ja annostusta immuunipuutteisille potilaille suoliston strongyloidiaasin hoidossa ei ole varmistettu riittävissä kliinisissä tutkimuksissa. Infektion sitkeää jatkumista ivermektiinin kerta-annoksen jälkeen on raportoitu, ja etenkin tämän tyyppisillä potilailla.

Ivermektiiniä ei ole tarkoitettu filariaasin tai strongyloidiaasin estohoitoon. Tietoja ei ole saatavilla ivermektiinin tehosta tappaa infektiiviset toukat tai estää niiden kypsyminen ihmisellä.

Ivermektiinillä ei ole osoitettu olevan vaikutusta minkään filarialajin aikuisiin matoihin.

Ivermektiinillä ei ole osoitettu olevan suotuisaa vaikutusta trooppiseen keuhkoeosinofiliaan tai filariainfektion yhteydessä havaittuun imusolmuketulehdukseen tai imusuonitulehdukseen.

Ivermektiinin annon jälkeen ilmaantuvien haittavaikutusten voimakkuus ja vaikeusaste liittyvät luultavasti ennen hoitoa vallitsevaan mikrofilarioiden tiheyteen varsinkin verenkierrossa. Jos potilaalla on samanaikainen Loa loa ‑infektio, mikrofilarioiden tiheys etenkin verenkierrossa on usein suuri, mikä altistaa potilaita tavallista suuremmalle vakavien haittavaikutusten riskille.

Keskushermostoon kohdistuvia haittavaikutuksia (enkefalopatioita) on raportoitu harvoin ivermektiinihoitoa saaneilla potilailla, joilla on ollut samaan aikaan suuri määrä Loa loa ‑mikrofilarioita. Tämän vuoksi Loa loa ‑endeemisillä alueilla on ryhdyttävä erityistoimiin ennen ivermektiinihoidon aloitusta (ks. kohta Haittavaikutukset).

Neurologista toksisuutta, mukaan lukien tajunnantason laskua ja koomaa, on myös raportoitu ivermektiinihoitoa saaneilla potilailla ilman Loa loa ‑infektiota. Nämä ovat yleensä parantuneet tukihoidolla ja ivermektiinin käytön lopettamisella (ks. kohdat Haittavaikutukset ja Yliannostus). Vähäiset tiedot viittaavat siihen, että neurotoksisten vaikutusten riski voi olla suurentunut potilailla, joilla P‑glykoproteiinin aktiivisuus on heikentynyt, esim. toiminnanvähennysmutaatio ABCB1-geenissä (MDR1).

Samanaikaista hoitoa dietyylikarbamatsiinisitraatilla (DEC) ja ivermektiinillä ei suositella Afrikassa massahoitokampanjoiden yhteydessä Wuchereria Bancroftin aiheuttamissa filariaaseissa. Jos potilaalla on myös muita mikrofilarioita (esim. Loa loa), hänelle saattaa kehittyä voimakas mikrofilaremia.

Näillä potilailla DEC:n systeeminen altistus voi johtaa vakaviin haittavaikutuksiin, jotka liittyvät lääkkeen nopeaan ja tehokkaaseen mikrofilarioita tappavaan vaikutukseen.

Kun lääkkeitä, joilla on nopea mikrofilarioita tappava vaikutus (kuten DEC), on annettu potilaille, joilla on onkosersiaasi, heillä on raportoitu vakavuudeltaan eriasteisia ihoreaktioita ja/tai systeemisiä reaktioita (Mazzotti-reaktio) sekä silmiin kohdistuvia reaktioita.

Nämä reaktiot johtuvat todennäköisesti elimistön omasta tulehdusvasteesta mikrofilarioiden kuoleman yhteydessä syntyneitä hajoamistuotteita kohtaan.

Ivermektiiniä onkosersiaasin hoitoon saavilla potilailla saattaa myös esiintyä näitä reaktioita, kun hoitoa annetaan ensimmäistä kertaa. Mikrofilarioita tappavan lääkehoidon jälkeen potilaat, joilla on hyperreaktiivinen onkodermatiitti tai “Sowda” (havaittu erityisesti Jemenissä), saattavat olla muita herkempiä saamaan vaikeita ihoon kohdistuvia haittavaikutuksia (edeema ja onkodermatiitin paheneminen).

Yhteisvaikutustutkimuksia ei ole tehty.

Raskaus

Ivermektiinin käytöstä raskaana oleville naisille on vain vähän tietoja (noin 300 raskaudesta) onkosersiaasin massahoitokampanjoista. Tiedot eivät viittaa siihen, että ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana annettuun ivermektiinihoitoon liittyisi haittavaikutuksia, kuten synnynnäisiä poikkeavuuksia, spontaaneja raskauden keskeytymisiä, kuolleena syntymisiä ja imeväiskuolleisuutta. Tällä hetkellä muita epidemiologisia tietoja ei ole saatavilla.

Eläimillä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu lisääntymistoksisuutta (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta), mutta mahdollista ihmiseen kohdistuvaa riskiä ei tunneta.

Ivermektiiniä saa käyttää raskauden aikana vain, jos se on ehdottoman tarpeellista.

Imetys

Alle 2 % annetusta ivermektiiniannoksesta erittyy rintamaitoon.

Käytön turvallisuutta vastasyntyneille lapsille ei ole varmistettu. Ivermektiiniä saa käyttää imetyksen aikana vain, jos hoidosta äidille koituva hyöty on suurempi kuin imeväiseen mahdollisesti kohdistuva riski. Imetystä suunnittelevalle naiselle hoidon antamista on siirrettävä vähintään viikon päähän lapsen syntymästä.

Hedelmällisyys

Ivermektiinillä ei ollut haitallista vaikutusta hedelmällisyyteen, kun sitä annettiin rotille enintään kolme kertaa suurempina annoksina kuin suurin suositeltu annos ihmisille 200 mikrog/kg (annoksen laskenta mg/m²/vrk).

Ivermectin Orion ‑valmisteella ei ole vaikutusta ajokykyyn ja koneidenkäyttökykyyn. Mahdolliset haittavaikutukset, kuten heitehuimaus, uneliaisuus, kiertohuimaus ja vapina, saattavat vaikuttaa joidenkin potilaiden ajokykyyn ja koneidenkäyttökykyyn (ks. kohta Haittavaikutukset).

Haittavaikutukset liittyvät mikrofilarioiden tiheyteen, ja ne ovat useimmiten lieviä ja ohimeneviä. Niiden esiintyvyys ja vaikeusaste voi kuitenkin lisääntyä, jos potilaalla on useamman kuin yhden loisen aiheuttama infektio, kuten samanaikainen Loa loa ‑infektio.

Potilailla, joilla on myös voimakas Loa loa ‑infektio, voi harvoin esiintyä vakavaa tai jopa kuolemaan johtavaa enkefalopatiaa ivermektiinin annon jälkeen.

Wuchereria bancrofti ‑filariaasin hoidossa haittavaikutusten voimakkuus ei näyttäisi liittyvän annoskokoon vaan sen sijaan mikrofilarioiden tiheyteen verenkierrossa.

Seuraavia mikrofilarioiden kuolemasta johtuvia yliherkkyysreaktioita (Mazzotti-reaktio) on raportoitu, kun ivermektiiniä on annettu potilaille, joilla on Onchocerca volvulus ‑infektio: kutina, selkeä nokkosihottuma, sidekalvotulehdus, nivelkipu, lihaskipu (myös abdominaalinen lihaskipu), kuume, edeema, imusolmuketulehdus, lymfadenopatiat, pahoinvointi, oksentelu, ripuli, ortostaattinen hypotensio, kiertohuimaus, takykardia, voimattomuus, päänsärky. Nämä oireet ovat harvoin olleet vaikea-asteisia. Muutamissa tapauksissa on raportoitu astman pahenemista. Näillä potilailla on myös kuvattu poikkeavia tuntemuksia silmissä, silmäluomien turvotusta, etukammiouveiittia, sidekalvotulehdusta, sarveiskalvon reuna-alueen tulehdusta, sarveiskalvotulehdusta, suoni- ja verkkokalvon tulehdusta sekä suonikalvotulehdusta. Näitä oireita, jotka voivat johtua myös itse sairaudesta, on raportoitu toisinaan myös hoidon jälkeen. Ne ovat harvoin olleet vaikea-asteisia ja ovat yleensä parantuneet ilman kortikosteroidihoitoa.

Havaintoja täysikasvuisten suolinkaisten (Ascaris) ulostulosta on kuvattu ivermektiinin annon jälkeen.

Syyhyä hoidettaessa potilaalla esiintyvä kutina voi ohimenevästi voimistua hoidon alussa.

Haittavaikutustaulukko

Haittavaikutukset on lueteltu esiintyvyyden mukaan, yleisimmät ensin seuraavasti: hyvin yleinen (≥ 1/10), yleinen (≥ 1/100, < 1/10), melko harvinainen (≥ 1/1 000, < 1/100), harvinainen (≥ 1/10 000, < 1/1 000), hyvin harvinainen (< 1/10 000), tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin).

¹ Strongyloidiaasin hoidossa.

² Wuchereria bancroftin aiheuttaman filariaasin hoidossa.

³ Hoidettaessa potilaita, joilla on voimakas Loa loa ‑infektio.

⁴ Onkosersiaasipotilaiden hoidossa.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle:

www-sivusto: www.fimea.fi

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea

Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri

PL 55

00034 FIMEA

On tärkeää noudattaa suositeltua annostusta. Ivermektiinin yliannostuksen yhteydessä on raportoitu tajunnantason laskua ja koomaa.

Tahattomissa myrkytystapauksissa, joissa tuntemattomia annoksia eläimille tarkoitettuja ivermektiinivalmisteita on annettu ihmisille suun kautta, injektiona tai iholle, on raportoitu seuraavanlaisia oireita: ihottuma, kosketusihottuma, edeema, päänsärky, kiertohuimaus, voimattomuus, pahoinvointi, oksentelu, ripuli ja vatsakipu. Myös muita haittavaikutuksia on todettu, kuten: kouristuskohtauksia, ataksiaa, hengenahdistusta, tuntoaistimushäiriöitä ja nokkosihottumaa.

Tahattoman myrkytyksen hoito

Oireenmukainen hoito ja seuranta terveydenhuollon yksikössä sekä nestekorvaushoito ja verenpainetta kohottava hoito tarvittaessa. Vaikka varsinaista tietoa ei ole käytettävissä, näyttäisi olevan suositeltavaa välttää GABA-agonistien käyttöä ivermektiinin aiheuttaman tahattoman myrkytyksen hoidossa.

Farmakoterapeuttinen ryhmä: Matolääkkeet, Avermektiinit. ATC-koodi: P02CF01

Vaikutusmekanismi

Ivermektiini on johdettu avermektiineistä, jotka on eristetty Streptomyces avermitilis ‑bakteerin fermentaatiotuotteista. Se sitoutuu selektiivisesti ja suurella affiniteetilla glutamaattivälitteisiin kloridikanaviin, joita on selkärangattomien hermo- ja lihassoluissa. Tämä johtaa siihen, että kloridi-ionit läpäisevät solukalvot helpommin, mistä seuraa hermo- tai lihassolujen hyperpolarisaatio, mikä aiheuttaa loisten halvaantumisen ja kuoleman.

Ivermektiini vaikuttaa myös toisiin ligandivälitteisiin kloridikanaviin, kuten hermovälittäjäaine GABA (gamma-aminovoihappo) ‑välitteisiin kloridikanaviin.

Nisäkkäillä ei ole glutamaattivälitteisiä kloridikanavia. Avermektiinit sitoutuvat vain pienellä affiniteetilla ligandivälitteisiin kloridikanaviin nisäkkäillä. Ne läpäisevät huonosti veri-aivoesteen ihmisillä.

Kliininen teho ja turvallisuus

Afrikassa, Aasiassa, Etelä-Amerikassa, Karibian alueella ja Polynesiassa tehdyissä kliinisissä tutkimuksissa havaittiin, että Wuchereria bancrofti ‑mikrofilaremia väheni alle 1 prosenttiin lähtötilanteesta ivermektiinin ottamista seuraavalla viikolla, kun suun kautta otettu kerta-annos oli vähintään 100 mikrog/kg. Näissä tutkimuksissa osoitettiin annosriippuvainen teho sekä hoidon tehon että vaikutuksen keston osalta.

Ihmisten (Wuchereria bancroftin ainoa parasiittireservoaari) mikrofilaremian massahoito ivermektiinillä saattaa olla hyödyllinen keino vähentää Wuchereria bancroftin leviämistä vektorien välityksellä ja katkaista epidemiologinen ketju.

Hoito ivermektiinin kerta-annoksella 200 mikrogrammaa/painokilo on osoittautunut tehokkaaksi ja hyvin siedetyksi potilailla, joilla on normaali immuunipuolustus ja joilla Strongyloides stercoralis ‑infektio on rajoittunut ruoansulatuskanavaan.

Imeytyminen

Pääasiallisen H₂B_1a-muodon keskimääräinen huippupitoisuus plasmassa on 46,6 (± 21,9) ng/ml, ja se saavutetaan noin 4 tunnin kuluttua siitä, kun 12 mg:n kerta-annos ivermektiiniä tabletteina on otettu suun kautta.

Biotransformaatio/eliminaatio

Pitoisuus plasmassa suurenee annoksen kasvaessa suunnilleen samassa suhteessa. Ivermektiini imeytyy ja metaboloituu ihmisen elimistössä. Ivermektiini ja/tai sen metaboliitit erittyvät lähes yksinomaan ulosteeseen siten, että alle 1 % annetusta annoksesta erittyy virtsaan. Ihmisen maksan mikrosomeilla tehdyn in vitro ‑tutkimuksen mukaan sytokromi P4503A4 on ivermektiinin maksametaboliaan osallistuva pääisoformi. Ihmisellä ivermektiinin puoliintumisaika plasmassa on noin 12 tuntia ja sen metaboliittien puoliintumisaika noin 3 vuorokautta.

Prekliiniset tutkimustulokset viittaavat siihen, että suun kautta otetut terapeuttiset annokset ivermektiiniä eivät merkitsevästi estäisi CYP3A4:n (IC50 = 50 µM) tai muiden CYP-entsyymien (2D6, 2C9, IA2 ja 2E1) toimintaa.

Kerta-annoksen toksisuutta selvittäneissä tutkimuksissa havaittiin keskushermostoon kohdistunutta toksisuutta, mikä ilmeni mydriaasina, vapinana ja ataksiana useilla eläinlajeilla (hiirillä, rotilla ja koirilla) suuria annoksia käytettäessä sekä apinoilla oksenteluna ja mydriaasina. Kun ivermektiiniä annettiin toistuvasti emoille toksisia tai lähes toksisia annoksia, todettiin sikiöiden poikkeavuuksia (suulakihalkio) useilla eri eläinlajeilla (hiirillä, rotilla ja kaniineilla). Näiden tutkimusten perusteella on vaikea arvioida pieneen kerta-annokseen liittyvää toksisuutta. In vitro ‑tutkimuksissa ivermektiini ei ollut genotoksinen. Genotoksisuutta ja karsinogeenisuutta koskevia in vivo ‑tietoja ei kuitenkaan ole saatavilla.

Ympäristöön kohdistuvien riskien arviointitutkimukset ovat osoittaneet, että ivermektiini saattaa olla riski vesiympäristölle (ks. kohta Käyttö- ja käsittelyohjeet).

Selluloosa, mikrokiteinen (E460)

Tärkkelys, esigelatinoitu (maissi) (E1422)

Magnesiumstearaatti (E470b)

Piidioksidi, kolloidinen, vedetön (E551)

Sitruunahappo, vedetön (E330)

Butyylihydroksianisoli (E320)

Ei oleellinen.

2 vuotta.

Al/Al-läpipainopakkaus

Tämä lääkevalmiste ei vaadi lämpötilan suhteen erityisiä säilytysolosuhteita. Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

PVC/PVDC/Al-läpipainopakkaus

Säilytä alle 25 °C. Säilytä alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

IVERMECTIN ORION tabletti
3 mg (L:ei) 4 fol (4,68 €), 12 fol (33,43 €)

PF-selosteen tieto

Al/Al-läpipainopakkaus ja PVC/PVDC/Al-läpipainopakkaus.

Pakkauskoot

1, 4, 6, 8, 8 (2 x 4), 10, 12, 16 tai 20 tablettia.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

Valmisteen kuvaus:

Valkoinen tai luonnonvalkoinen, pyöreä, viistoreunainen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä ”Y” ja toisella puolella ”16”. Halkaisija on noin 6 mm.

Tämä lääkevalmiste voi aiheuttaa ympäristöriskin (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta).

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

IVERMECTIN ORION tabletti
3 mg 4 fol, 12 fol

• Peruskorvaus (40 %).

P02CF01

15.06.2026