ALLOPURINOL ORION tabletti 300 mg

Yksi tabletti sisältää 300 mg allopurinolia.

Apuaineet, joiden vaikutus tunnetaan:

Yksi tabletti sisältää 145,9 mg laktoosia (monohydraattina).

Yksi tabletti sisältää väriaineena 2,6 mg paraoranssia (atsoväriaine).

Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta Apuaineet.

Tabletti

Aikuiset

• Kaikki hyperurikemian muodot, joita ei saada pelkällä ruokavaliohoidolla hallintaan, mukaan lukien eri syistä johtuva sekundaarinen hyperurikemia ja hyperurikeemisten tilojen kliiniset komplikaatiot, etenkin oireinen kihti, uraattinefropatia sekä virtsahappokivien liuotus ja ehkäisy
• Uusiutuvien, sekamuotoisten kalsiumoksalaattikivien hoito potilailla, joilla on samanaikainen hyperurikemia, kun nesteytys, ruokavaliohoito ja muut vastaavat toimenpiteet eivät ole tuottaneet toivottua tulosta.

Suun kautta.

Annostus

Aikuiset

Haittavaikutusten riskin pienentämiseksi allopurinolihoito on aloitettava pienellä annoksella, esim. 100 mg/vrk, ja annosta saa suurentaa vain, jos seerumin uraattivaste on riittämätön. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, jos munuaisten toiminta on heikkoa.

Lievissä tapauksissa 2–10 mg/painokg tai 100–200 mg vuorokaudessa, keskivaikeissa tapauksissa 300–600 mg vuorokaudessa ja vaikeissa tapauksissa 700–900 mg vuorokaudessaä. Haittavaikutusten riskin pienentämiseksi allopurinolihoito on aloitettava pienellä annoksella, esim. 100 mg/vrk, ja annosta saa suurentaa vain, jos seerumin uraattivaste on riittämätön. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, jos potilaan munuaistoiminta on huono (ks. Potilaat, joiden munuaistoiminta on heikentynyt).

Pediatriset potilaat

Tabletit sisältävät paraoranssia (atsoväriaine), eikä niitä saa antaa lapsille.

Iäkkäät potilaat

Allopurinolin käytöstä iäkkäillä ei ole spesifisiä annossuosituksia, joten tämän potilasryhmän hoidossa on käytettävä pienintä mahdollista annostusta, jolla saavutetaan tyydyttävä uraattipitoisuuden lasku. Katso annostusohjeet kohdasta kohta Potilaat, joiden munuaistoiminta on heikentynyt (ks. myös kohta Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet).

Potilaat, joiden munuaistoiminta on heikentynyt

Allopurinoli ja sen metaboliitit eliminoituvat munuaisteitse, joten heikentynyt munuaisten toiminta voi johtaa tämän lääkeaineen ja/tai sen metaboliittien kertymiseen elimistöön ja sitä kautta puoliintumisaikojen pitenemiseen. Seuraavassa taulukossa annettuja ohjeita voidaan käyttää annostusohjeina potilaille, joiden munuaisten toiminta on heikentynyt:

Jos potilaan munuaisten toiminta on heikentynyt, on vakavasti harkittava hoidon aloittamista annoksella, joka on korkeintaan 100 mg vuorokaudessa. Annosta saa nostaa vain, jos vaikutus virtsan ja/tai seerumin uraattipitoisuuksiin ei ole tyydyttävä. Jos munuaisten vajaatoiminta on vaikea, voi olla tarpeen antaa vähemmän kuin 100 mg vuorokaudessa tai pidentää annosteluväliä eli antaa 100 mg:n annos harvemmin kuin kerran vuorokaudessa.

Jos plasman oksipurinolipitoisuuden seuranta on mahdollista, annosta säädetään siten, että plasman oksipurinolipitoisuudet ovat alle 100 mikromol/l (15,2 mikrog/ml).

Annossuositus dialyysipotilaille

Allopurinoli ja sen metaboliitit poistuvat munuaisdialyysissä. Jos potilas tarvitsee dialyysihoitoa 2–3 kertaa viikossa, on harkittava vaihtoehtoisen annosteluohjelman käyttöä ja 300–400 mg:n Allopurinol Orion -annosten antoa aina välittömästi jokaisen dialyysikerran jälkeen (eikä muita annoksia näiden annosten välissä).

Potilaat, joiden maksan toiminta on heikentynyt

Potilailla, joiden maksan toiminta on heikentynyt, on käytettävä tavanomaista pienempiä annoksia. Säännöllisten maksan toimintakokeiden tekeminen on suositeltavaa hoidon alkuvaiheissa.

Uraatin muodostumista lisäävien sairauksien, kuten neoplasian tai Lesch–Nyhanin oireyhtymän, hoito

On suositeltavaa korjata hyperurikemia ja/tai hyperurikosuria Allopurinol Orion -hoidolla ennen sytostaattihoidon aloittamista. On tärkeää varmistaa riittävä nesteytys optimaalisen diureesin ylläpitämiseksi ja pyrkiä alkalisoimaan virtsa uraattien/virtsahapon liukenevuuden parantamiseksi. Allopurinol Orion -annostuksen on oltava suositellun annostelualueen alaosassa.

Jos uraattinefropatia tai muu patologinen syy on heikentänyt munuaisten toimintaa, on noudatettava ohjeita kohdassa Annostus ja antotapa Potilaat, joiden munuaistoiminta on heikentynyt.

Nämä toimenpiteet voivat vähentää ksantiinin ja/tai oksipurinolin kertymistä, mikä muuten voisi muuttaa kliinistä tilannetta aikaisempaa monimutkaisemmaksi. (ks. kohdat Yhteisvaikutukset ja Haittavaikutukset).

Seuranta

Annosta on säädettävä seuraamalla seerumin uraattipitoisuuksia ja virtsan uraatin/virtsahapon tasoja sopivin väliajoin.

Antotapa

Allopurinol Orion -tabletit otetaan suun kautta kerran vuorokaudessa aterian jälkeen. Valmiste on hyvin siedetty, etenkin aterian jälkeen otettuna. Jos vuorokausiannos ylittää 300 mg ja ruoansulatusvaivoja ilmenee, annoksen jakaminen saattaa olla tarpeen.

Yliherkkyys allopurinolille tai kohdassa Apuaineet mainituille apuaineille.

Allopurinolia ei pidä määrätä potilaille, joita hoidetaan atsatiopriinillä tai 6-merkaptopuriinilla, ellei näiden lääkeaineiden annosta pienennetä yhteen neljännekseen aiemmin määrätystä annoksesta (ks. kohta Yhteisvaikutukset).

Akuutit kihtikohtaukset: Allopurinolihoitoa ei pidä aloittaa ennen kuin akuutti kihtikohtaus on mennyt kokonaan ohi, koska tämä voisi aiheuttaa uusia kohtauksia. Allopurinolihoidon alkuvaiheessa, samoin kuin hoidettaessa urikosuurisilla aineilla, voi kehittyä akuutti kihtiartriittikohtaus. Siksi on hyvä käyttää sopivaa anti-inflammatorista lääkettä tai kolkisiinia estohoitona vähintään kuukauden ajan. Sopivaa annostusta, varotoimia ja varoituksia koskevat tiedot on selvitettävä kirjallisuudesta. Jos allopurinolia saavalle potilaalle kehittyy akuutti kohtaus, hoitoa on jatkettava samalla annoksella, samanaikaisesti kun akuutti kohtaus hoidetaan sopivalla anti-inflammatorisella lääkkeellä.

Maksan ja munuaisten heikentynyt toiminta

Potilailla, joiden maksan tai munuaisten toiminta on heikentynyt, on käytettävä tavanomaista pienempiä annoksia. Potilailla, joiden munuaisten toiminta on heikentynyt, on allopurinolin kertymisen riski (ks. kohta Annostus ja antotapa). Potilailla, joiden hypertensiota tai sydämen vajaatoimintaa hoidetaan esimerkiksi diureeteilla tai ACE:n estäjillä, saattaa olla jonkin verran samanaikaista munuaistoiminnan heikkoutta, ja allopurinolia on käytettävä varoen tässä ryhmässä.

Kroonisesti heikentyneeseen munuaisten toimintaan ja samanaikaiseen diureettien, erityisesti tiatsidien, käyttöön voi liittyä suurentunut allopurinolin indusoiman SJS-/TEN-oireyhtymän ja muiden vakavien yliherkkyysreaktioiden riski. Potilasta on seurattava erityisen tarkasti yliherkkyysoireyhtymän tai SJS/TEN:n varalta ja potilaalle on kerrottava tarpeesta lopettaa hoito välittömästi ja pysyvästi heti ensimmäisten oireiden ilmaantuessa (ks. kohta Haittavaikutukset).

Oireeton hyperurikemia sinänsä ei yleensä ole allopurinolin käytön indikaatio. Taustalla olevan syyn hoitaminen neste- ja ruokavaliomuutosten avulla saattaa korjata tilan.

Hyvin harvinaisissa tapauksissa voi ilmetä trombosytopeniaa, agranulosytoosia ja aplastista anemiasa, erityisesti henkilöillä, joiden munuaisten ja/tai maksan toiminta on heikentynyt, mikä vahvistaa erityisen huolellisuuden tarvetta tämän potilasryhmän kohdalla. Jos hematologisten haittavaikutusten merkkejä ja oireita ilmenee, allopurinolihoidon keskeyttämistä on harkittava.

Ksantiinin kertyminen: Tilanteissa, joissa uraatin muodostumisnopeus on kasvanut paljon (esim. pahanlaatuinen sairaus ja sen hoito, Lesch–Nyhanin oireyhtymä), ksantiinin absoluuttinen pitoisuus virtsassa voi harvinaisissa tapauksissa nousta niin korkealle, että sitä kertyy virtsateihin. Tämä riski voidaan minimoida riittävällä nesteytyksellä, jolloin virtsa laimenee optimaalisesti.

Virtsahappo-munuaiskivien impaktio: Riittävä hoito allopurinolilla johtaa suurten virtsahappo-munuaisallaskivien liukenemiseen, jolloin niiden osia voi mahdollisesti pakkautua virtsaputkeen.

Munuaisperäisen kihdin ja virtsahappokivien hoidon aikana tuotettavan virtsan määrän pitäisi olla vähintään 2 litraa vuorokaudessa ja virtsan pH:n pitäisi olla 6,4–6,8.

Yliherkkyysreaktiot, Stevens–Johnsonin oireyhtymä (SJS) ja toksinen epidermaalinen nekrolyysi (TEN)

Allopurinolihoito on lopetettava VÄLITTÖMÄSTI, jos potilas saa ihottuman tai jonkin muun yliherkkyyteen viittaavan oireen, koska hoidon jatkaminen voisi aiheuttaa vakavampia yliherkkyysreaktioita (ks. kohta Haittavaikutukset – Immuunijärjestelmä ja Iho ja ihonalainen kudos). Allopurinolin aiheuttamat yliherkkyysreaktiot voivat ilmetä monilla eri tavoilla, mukaan lukien täpläinen tai näppyläinen ihottuma, yleisoireinen eosinofiilinen oireyhtymä (DRESS), Stevens–Johnsonin oireyhtymä (SJS) ja toksinen epidermaalinen nekrolyysi (TEN). Nämä reaktiot ovat kliinisiä diagnooseja, ja päätöksenteon on perustuttava niiden kliiniseen kuvaan. Jos jokin tällainen reaktio ilmenee missä tahansa vaiheessa hoidon aikana, allopurinolin käyttö on lopetettava välittömästi. Potilaiden, joilla on todettu allopurinolin käytön yhteydessä yliherkkyysoireyhtymä (DRESS) tai SJS/TEN, ei pidä aloittaa allopurinolin käyttöä uudelleen. Kortikosteroideista voi olla hyötyä ihon yliherkkyysreaktioiden hoitamisessa.

HLA-B*5801-alleeli

HLA-B*5801-alleelin on osoitettu liittyvän allopurinolista johtuvan yliherkkyysoireyhtymän ja SJS:n/TEN:in riskiin. HLA-B*5801-alleelin esiintyvyys vaihtelee huomattavasti etnisten populaatioiden kesken: sen esiintyvyys on jopa 20 % han-kiinalaisilla, 8–15 % thaimaalaisilla, noin 12 % korealaisilla ja 1–2 % alkuperältään japanilaisilla tai eurooppalaisilla potilailla. HLA-B*5801-alleelin seulontaa on harkittava ennen allopurinolihoidon aloittamista sellaisissa potilasryhmissä, joissa alleelin esiintyvyyden tiedetään olevan suuri. Krooninen munuaissairaus saattaa suurentaa tällaisilla potilailla riskiä entisestään. Jos HLA-B*5801-genotyypitystä ei ole saatavilla han-kiinalaista, thaimaalaista tai korealaista syntyperää oleville potilaille, lääkärin on harkittava ennen hoidon aloittamista huolellisesti, ylittävätkö hoidon hyödyt mahdolliset suurentuneet riskit. Genotyypityksen käyttöä ei ole määritelty muissa potilaspopulaatioissa.

Jos potilaan tiedetään olevan HLA-B*5801-alleelin kantaja (etenkin jos hän on han-kiinalaista, thaimaalaista tai korealaista syntyperää), allopurinolihoitoa ei pidä aloittaa, paitsi jos muita hyväksyttäviä hoitovaihtoehtoja ei ole ja hoidosta saatavien hyötyjen odotetaan ylittävän riskit. Potilasta on seurattava erityisen tarkasti yliherkkyysoireyhtymän tai SJS:n/TEN:n varalta, ja potilaalle on kerrottava tarpeesta lopettaa hoito heti ensimmäisten oireiden ilmaantuessa.

SJS/TEN saattaa ilmetä myös potilailla, joista on todettu, ettei heillä ole HLA-B*5801-alleelia – etnisestä syntyperästä riippumatta.

Kilpirauhassairaudet

Pitkäaikaisessa, avoimessa jatkotutkimuksessa havaittiin, että pitkäaikaista allopurinolihoitoa saavilla potilailla (5,8 %) ilmeni suurentuneita TSH-arvoja (> 5,5 mikroIU/ml). Allopurinolin antamisessa on noudatettava varovaisuutta, kun potilaalla on kilpirauhasen toiminnan muutoksia.

Apuaineet

Potilaiden, joilla on harvinainen perinnöllinen galaktoosi-intoleranssi, täydellinen laktaasinpuutos tai glukoosi-galaktoosi-imeytymishäiriö, ei pidä käyttää tätä lääkettä.

Paraoranssi (atsoväriaine) saattaa aiheuttaa allergisia reaktioita.

Tämä lääkevalmiste sisältää alle 1 mmol (23 mg) natriumia per tabletti, eli sen voidaan sanoa olevan ”natriumiton”.

6-merkaptopuriini ja atsatiopriini: Jos 6-merkaptopuriinia tai atsatiopriinia annetaan samanaikaisesti allopurinolin kanssa, merkaptopuriiniannoksen ja atsatiopriiniannoksen on oltava vain 25 % tavanomaisesta annoksesta. Allopurinoli on ksantiinioksidaasin estäjä ja toimii atsatiopriinin ja 6-merkaptopuriinin metabolisen inaktivaation vastavaikuttajana. Näiden lääkeaineiden pitoisuudet seerumissa voivat kohota toksisille tasoille, ellei annoksia pienennetä.

Vidarabiini (adeniiniarabinosidi): Näytön perusteella vaikuttaa siltä, että allopurinoli pidentää vidarabiinin puoliintumisaikaa plasmassa. Jos näitä kahta valmistetta käytetään samanaikaisesti, erityinen varovaisuus on tarpeen, jotta toksisten vaikutusten voimistuminen havaittaisiin.

Salisylaatit ja virtsahapon eritystä lisäävät aineet: Allopurinolin metaboliitti oksipurinoli on farmakologisesti aktiivinen ja eliminoituu munuaisten kautta samaan tapaan kuin uraattikin. Näin ollen virtsahapon eritystä lisäävät aineet, kuten probenesidi, tai suuret salisylaattiannokset saattavat nopeuttaa oksipurinolin eliminaatiota. Tämä voi heikentää allopurinolin terapeuttista vaikutusta, mutta ilmiön merkitys on kuitenkin arvioitava tapauskohtaisesti.

Klooripropamidi: Jos Allopurinol Orion -valmistetta annetaan samanaikaisesti klooripropamidin kanssa ja potilaan munuaistoiminta on huono, hypoglykeeminen vaikutus saattaa pitkittyä, sillä allopurinoli ja klooripropamidi saattavat kilpailla erittymisestä munuaistubuluksissa.

Kumariiniantikoagulantit: Harvinaisissa tapauksissa on ilmoitettu varfariinin ja muiden kumariiniantikoagulanttien vaikutusten voimistumista, kun näitä lääkkeitä on käytetty samanaikaisesti allopurinolin kanssa. Näin ollen kaikkia antikoagulanttihoitoa saavia potilaita on seurattava tarkoin.

Fenytoiini: Allopurinoli saattaa estää fenytoiinin hapettumista maksassa, mutta tämän kliinistä merkitystä ei ole osoitettu.

Teofylliini: Teofylliinin metabolian estymistä on ilmoitettu. Yhteisvaikutuksen mekanismina voi olla ksantiinioksidaasin osallistuminen teofylliinin biotransformaatioon ihmisellä. Teofylliinipitoisuuksia on seurattava potilailla, jotka aloittavat allopurinolihoidon tai joiden annosta nostetaan.

Ampisilliini/amoksisilliini: Ihottuman on ilmoitettu olleen yleisempää potilailla, jotka käyttävät ampisilliinia tai amoksisilliinia yhdessä allopurinolin kanssa, kuin potilailla, jotka eivät käytä näitä lääkkeitä yhdessä. Ilmoitetun yhteyden syytä ei ole vahvistettu. On kuitenkin suositeltavaa, että allopurinolihoitoa käyttäville potilaille valitaan mahdollisuuksien mukaan jokin muu lääke kuin ampisilliini tai amoksisilliini.

Sytostaatit: Kun allopurinolia annetaan samanaikaisesti sytostaattien kanssa (esim. syklofosfamidi, doksorubisiini, bleomysiini, prokarbatsiini, alkyylihalogenidi), saattaa veridyskrasioita esiintyä yleisemmin kuin silloin, jos näitä aktiivisia aineita annettaisiin yksinään.

Siksi tällaisille potilaille on tehtävä säännöllisin väliajoin verisolujen määrän tarkistus.

Siklosporiini: Ilmoitukset viittaavat siihen, että plasman siklosporiinipitoisuudet saattavat suurentua allopurinolihoidon aikana. Siklosporiinin toksisuus saattaa voimistua, mikä on otettava huomioon, jos lääkkeitä käytetään samanaikaisesti.

Didanosiini: Didanosiinia käyttäneillä terveillä vapaaehtoisilla ja HIV-potilailla didanosiinin C_max- ja AUC-arvot plasmassa suurenivat noin kaksinkertaisiksi, kun samanaikaisesti annettiin allopurinolia (300 mg/vrk). Terminaalinen puoliintumisaika ei muuttunut. Näiden kahden lääkeaineen samanaikaista käyttöä ei yleisesti ottaen suositella. Jos samanaikaista käyttöä pidetään välttämättömänä, voi didanosiiniannoksen pienentämiseen olla tarvetta, ja potilaiden tilaa on seurattava huolellisesti.

Angiotensiinikonvertaasin (ACE:n) estäjät: Yliherkkyysriskin suurenemista on raportoitu, kun allopurinolia on annettu ACE:n estäjien kanssa, etenkin heikentyneen munuaistoiminnan yhteydessä. Esimerkiksi allopurinolin ja kaptopriilin samanaikaisessa käytössä ihoon kohdistuvien haittavaikutusten riski voi suurentua, etenkin potilailla, joilla on krooninen munuaisten vajaatoiminta.

Diureetit: Allopurinolin ja furosemidin välillä on raportoitu yhteisvaikutuksesta, joka aiheuttaa seerumin uraatin ja plasman oksipurinolin pitoisuuksien suurenemista.

Yliherkkyysriskin suurenemista on raportoitu, kun allopurinolia on annettu diureettien (erityisesti tiatsidien) kanssa, etenkin heikentyneen munuaistoiminnan yhteydessä.

Alumiinihydroksidi: Jos allopurinolia otetaan yhdessä alumiinihydroksidin kanssa, allopurinolin vaikutus saattaa heikentyä. Näiden lääkkeiden ottamisen välillä on annettava kulua vähintään kolme tuntia.

Raskaus

Allopurinolin käytön turvallisuudesta raskauden aikana ei ole riittävästi tietoa. Eläimillä tehdyissä lisääntymistoksisuuskokeissa on saatu ristiriitaisia tuloksia (ks. kohta Prekliiniset tiedot turvallisuudesta).

Allopurinolia saa käyttää raskauden aikana vain, jos käytettävissä ei ole turvallisempaa vaihtoehtoa ja jos sairaus itsessään aiheuttaa riskejä äidille tai sikiölle.

Imetys

Allopurinoli ja sen metaboliitti oksipurinoli erittyvät rintamaitoon. Allopurinolia ei suositella käytettäväksi imetyksen aikana.

Koska allopurinolia käyttäneillä potilailla on raportoitu esimerkiksi huimausta, uneliaisuutta ja ataksiaa, potilaiden on syytä noudattaa varovaisuutta autolla ajamisen, koneiden käytön ja vaarallisten toimien suhteen ennen kuin he ovat varmoja siitä, että allopurinoli ei heikennä heidän suorituskykyään.

Tälle valmisteelle ei ole nykyaikaista kliinistä dokumentaatiota, jonka perusteella haittavaikutusten yleisyys voidaan arvioida. Haittavaikutusten esiintyvyys saattaa vaihdella sen mukaan, miten suuri annos on ja annetaanko lääkeainetta samanaikaisesti muiden lääkeaineiden kanssa.

Seuraavassa esitetyt haittavaikutusten esiintyvyysluokat ovat arvioita. Useimmista haittavaikutuksista ei ole käytettävissä tietoja, joiden avulla esiintyvyys voitaisiin laskea. Lääkkeen markkinoille tulon jälkeisessä seurannassa havaitut haittavaikutukset on luokiteltu harvinaisiksi tai hyvin harvinaisiksi. Haittavaikutusten yleisyys esitetään seuraavan luokituksen mukaisesti:

Hyvin yleinen (≥ 1/10)

Yleinen (≥ 1/100, < 1/10)

Melko harvinainen (≥ 1/1 000, < 1/100)

Harvinainen (≥ 1/10 000, < 1/1 000)

Hyvin harvinainen (< 1/10 000)

Tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä esiintyvyyden arviointiin)

Haittavaikutusten ilmaantuvuus on suurempi munuaisten ja/tai maksan toimintahäiriöiden yhteydessä.

1. Trombosytopeniaa, agranulosytoosia ja aplastista anemiaa on raportoitu hyvin harvinaisissa tapauksissa, etenkin potilailla, joilla on munuaisten ja/tai maksan toimintahäiriö, mikä korostaa erityisen huolellisuuden tarvetta tämän potilasryhmän kohdalla.

2. Vakavia yliherkkyysreaktioita, kuten ihoreaktioita, joihin liittyy kesiminen, kuume, lymfadenopatia, nivelkipu ja/tai eosinofilia, esim. Stevens–Johnsonin oireyhtymä ja toksinen epidermaalinen nekrolyysi (TEN), ilmenee harvoin (ks. kohta Iho ja ihonalainen kudos). Näihin liittyvä vaskuliitti ja kudosreaktiot voivat ilmetä monin tavoin, kuten hepatiittina, heikentyneenä munuaisten toimintana, akuuttina sappitietulehduksena, ksantiinikivinä ja hyvin harvinaisissa tapauksissa kohtauksina. Akuuttia anafylaktista sokkia on ilmoitettu hyvin harvinaisissa tapauksissa. Jos jokin tällainen reaktio ilmenee missä tahansa vaiheessa hoidon aikana, Allopurinol Orion -valmisteen käyttö on lopetettava välittömästi ja pysyvästi. Potilaiden, joilla on todettu allopurinolin käytön yhteydessä yliherkkyysoireyhtymä (DRESS) tai SJS/TEN, ei pidä aloittaa allopurinolin käyttöä uudelleen.

Kortikosteroideista voi olla hyötyä ihon yliherkkyysreaktioiden hoitamisessa. Munuaisten ja/tai maksan häiriöitä on yleensä esiintynyt yleistyneiden yliherkkyysreaktioiden yhteydessä etenkin silloin, kun lopputulos on ollut kuolemaan johtava.

Yleistyneessä lymfadenopatiassa koepalan oton jälkeistä angioimmunoblastista lymfadenopatiaa on raportoitu hyvin harvoin. Tämä vaikutus näyttää palautuvan allopurinolin lopettamisen jälkeen.

Viivästynyttä usean elimen yliherkkyysoireyhtymää (yliherkkyyssyndrooma eli DRESS), johon liittyy kuumetta, ihottumia, vaskuliittia, lymfadenopatiaa, pseudolymfoomaa, nivelkipua, leukopeniaa, eosinofiliaa, pernan ja maksan suurenemista, poikkeavia maksan toimintakoearvoja ja sappitiekatoa eli oireyhtymää, jossa maksansisäiset sappitiet tuhoutuvat ja katoavat, voi esiintyä. Oireyhdistelmä voi vaihdella. Oireyhtymä voi vaikuttaa myös muihin elimiin (kuten maksaan, keuhkoihin, munuaisiin, haimaan, sydänlihakseen ja paksusuoleen). Jos tällaisia reaktioita ilmenee hoidon missä tahansa vaiheessa, allopurinolin käyttö on välittömästi ja pysyvästi lopetettava.

Munuaisten ja/tai maksan häiriöitä on yleensä esiintynyt yleistyneiden yliherkkyysreaktioiden yhteydessä etenkin silloin, kun lopputulos on ollut kuolemaan johtava.

3. Varhaisissa kliinisissä tutkimuksissa raportoitiin pahoinvointia ja oksentelua. Maha-suolikanavaan haittavaikutusten vähentämiseksi Allopurinol Orion -tabletit otetaan aterian jälkeen.

4. Maksan toiminnan heikkenemistä on raportoitu ilman, että potilaalla on ilmennyt selvää yleistynyttä herkistymistä.

5. Iho-oireet ovat kaikkein yleisimpiä haittavaikutuksia, ja ne voivat ilmaantua missä hoidon vaiheessa tahansa. Ne voivat olla tyypiltään kutisevia, makulopapulaarisia, joskus hilseileviä tai purppuraisia ja harvoin eksfoliatiivisia.

Jos tällaisia oireita ilmaantuu, Allopurinol Orion -hoito on keskeytettävä välittömästi. Lievän reaktion parannuttua allopurinolihoito voidaan haluttaessa aloittaa uudelleen käyttäen pieniä annoksia (esim. 50 mg/vrk), joita nostetaan vähitellen. Jos ihottumaa ilmenee uudelleen, allopurinolihoito on lopetettava lopullisesti, koska seurauksena voisi muutoin olla vakavampia yliherkkyysoireita.

6. Jos SJS:ää/TEN:iä tai muita vakavia yliherkkyysreaktioita ei voida sulkea pois, allopurinolihoitoa EI SAA aloittaa uudelleen, koska reaktio voi olla vaikea tai jopa hengenvaarallinen. Päätöksenteko perustuu edelleen kliiniseen SJS/TEN-diagnoosiin. Jos jokin tällainen reaktio ilmenee missä tahansa vaiheessa hoidon aikana, allopurinolin käyttö on lopetettava välittömästi ja pysyvästi.

7. Angioedeemaa on raportoitu esiintyvän sekä yleistyneen yliherkkyysreaktion merkkien ja oireiden kanssa että ilman niitä.

8. Kuumetta on raportoitu esiintyvän sekä yleistyneen yliherkkyysreaktion merkkien ja oireiden kanssa että ilman niitä (ks. kohta Immuunijärjestelmä).

9. Suurentunut tyreotropiiniarvo (TSH) olennaisissa tutkimuksissa ei osoittanut minkäänlaista vaikutusta vapaaseen T4-tasoon eivätkä TSH-tasot ilmaisseet subkliinistä kilpirauhasen vajaatoimintaa.

Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen

On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty-haittatasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista seuraavalle taholle:

www-sivusto: www.fimea.fi

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea

Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri

PL 55

00034 FIMEA

On raportoitu, että potilas on saanut jopa 22,5 g allopurinolia ilman haittavaikutuksia. Yhdellä potilaalla, joka oli ottanut 20 g allopurinonolia, esiintyi mm. pahoinvointia, oksentelua, ripulia ja huimausta. Potilas toipui yleisen tukihoidon avulla. Suuren Allopurinol Orion -määrän imeytyminen voi johtaa ksantiinioksidaasin toiminnan voimakkaaseen estymiseen, mikä ei yleensä aiheuta haittavaikutuksia, ellei se vaikuta potilaan samanaikaisesti käyttämiin lääkkeisiin. Tällaisia ovat etenkin 6-merkaptopuriini ja/tai atsatiopriini. Riittävä nesteytys optimaalisen diureesin ylläpitämiseksi tehostaa allopurinolin ja sen metaboliittien erittymistä. Tarvittaessa voidaan käyttää dialyysia.

Farmakoterapeuttinen ryhmä: Kihtilääkkeet; virtsahapon muodostumista estävät valmisteet. ATC‑koodi: M04AA01

Allopurinoli on ksantiinioksidaasin estäjä. Allopurinoli ja sen päämetaboliitti oksipurinoli pienentävät virtsahapon pitoisuutta plasmassa ja virtsassa estämällä ksantiinioksidaasientsyymin toimintaa. Kyseinen entsyymi katalysoi hypoksantiinin hapettumista ksantiiniksi ja ksantiinin hapettumista virtsahapoksi. Puriinin katabolian lisäksi joillakin, mutta ei kaikilla, hyperurikemiapotilailla de novo ‑puriinin biosynteesi vaimenee hypoksantiini-guaniini-fosforibosyylitransferaasin feedback-inhibition kautta. Allopurinolin muita metaboliitteja ovat muun muassa allopurinoliribosidi ja oksipurinoli-7-ribosidi.

Imeytyminen

Suun kautta otettu allopurinoli on aktiivista ja imeytyy nopeasti maha-suolikanavan yläosasta. Tutkimuksissa allopurinolia on todettu veressä 30–60 minuutin kuluttua annostelusta. Biologisen hyötyosuuden arvioidaan olevan 67–90 %. Allopurinolin huippupitoisuudet plasmassa saavutetaan yleensä noin 1,5 tunnin kuluttua allopurinolin ottamisesta suun kautta, mutta pitoisuudet pienenevät nopeasti ja ovat tuskin havaittavissa enää 6 tunnin kuluttua. Oksipurinolin huippupitoisuudet saavutetaan 3–5 tunnin kuluttua allopurinolin ottamisesta suun kautta, ja ne säilyvät huomattavasti pidempään.

Jakautuminen

Allopurinoli sitoutuu vain hyvin vähäisessä määrin plasman proteiineihin, joten vaihtelut proteiineihin sitoutumisessa eivät todennäköisesti vaikuta merkitsevästi puhdistumaan. Allopurinolin näennäinen jakautumistilavuus on noin 1,6 l/kg, joten se jakautuu nähtävästi suhteellisen suuressa määrin kudoksiin. Allopurinolin pitoisuuksia eri kudoksissa ei ole mitattu ihmisillä, mutta todennäköisesti allopurinoli- ja oksipurinolipitoisuudet ovat suurimpia maksassa ja suoliston limakalvoilla, missä ksantiinioksidaasiaktiviteetti on suurinta.

Biotransformaatio

Allopurinolin päämetaboliitti on oksipurinoli. Muita allopurinolin metaboliitteja ovat muun muassa allopurinoliribosidi ja oksipurinoli-7-ribosidi.

Eliminaatio

Noin 20 % suun kautta otetusta allopurinolista erittyy ulosteeseen 48–72 tunnin kuluessa. Allopurinoli eliminoituu lähinnä metaboloitumalla ksantiinioksidaasin ja aldehydioksidaasin välityksellä oksipurinoliksi, ja alle 10 % lääkkeestä erittyy muuttumattomassa muodossa virtsaan. Allopurinolin puoliintumisaika plasmassa on noin 1–2 tuntia.

Oksipurinoli on allopurinolia heikompi ksantiinioksidaasin estäjä, mutta sen puoliintumisaika plasmassa on huomattavasti pidempi. Sen arvioidaan olevan ihmisellä 13–30 tuntia. Näin ollen ksantiinioksidaasin toiminta estyy tehokkaasti 24 tunnin ajan, kun allopurinoli otetaan yhtenä kerta-annoksena kerran vuorokaudessa. Jos potilaan munuaistoiminta on normaali, oksipurinolia kertyy vähitellen elimistöön, kunnes vakaan tilan oksipurinolipitoisuudet saavutetaan. Näillä potilailla plasman oksipurinolipitoisuudet ovat yleensä 5–10 mg/l, kun allopurinolia otetaan 300 mg/vrk.

Oksipurinoli erittyy muuttumattomana virtsaan, mutta sen eliminaation puoliintumisaika on pitkä, koska se imeytyy takaisin munuaisten tubuluksissa. Eliminaation puoliintumisajan on ilmoitettu olevan 13,6–29 tuntia. Arvojen suuret heittelyt johtuvat nähtävästi tutkimusasetelmien ja/tai potilaiden kreatiniinipuhdistuman eroista.

Farmakokinetiikka potilailla, joiden munuaisten toiminta on heikentynyt

Allopurinolin ja oksipurinolin puhdistumat pienenevät huomattavasti, jos potilaan munuaistoiminta on huono, jolloin lääkepitoisuudet plasmassa nousevat tavallista suuremmiksi pitkäaikaishoidon yhteydessä. Potilailla, joiden munuaisten toiminta oli heikentynyt ja joiden kreatiniinipuhdistuma oli 10–20 ml/min, plasman oksipurinolipitoisuuden todettiin olevan noin 30 mg/l pitkäaikaisen allopurinolihoidon (300 mg/vrk) yhteydessä. Tämä vastaa suunnilleen pitoisuutta, joka saavutettaisiin annoksella 600 mg/vrk potilailla, joiden munuaisten toiminta on normaali. Tästä syystä allopurinoliannosta on pienennettävä potilaille, joiden munuaisten toiminta on heikentynyt.

Farmakokinetiikka iäkkäillä potilailla

Lääkkeen farmakokinetiikassa ei todennäköisesti tapahdu muuta kuin munuaistoiminnan heikkenemisestä johtuvia muutoksia (ks. Farmakokinetiikka potilailla, joiden munuaisten toiminta on heikentynyt).

Teratogeenisuus

Tutkimuksessa, jossa hiirille annettiin allopurinolia intraperitoneaalisesti 50 mg/kg tai 100 mg/kg tiineyden 10. tai 13. päivänä, todettiin sikiömuutoksia, kun taas samankaltaisessa rotilla tehdyssä tutkimuksessa, jossa allopurinolia annettiin 120 mg/kg tiineyden 12. päivänä, ei havaittu kehityshäiriöitä. Laajoissa tutkimuksissa, joissa annettiin suuria annoksia allopurinolia (hiirille jopa 100 mg/kg/vrk, rotille jopa 200 mg/kg/vrk ja kaneille jopa 150 mg/kg/vrk) raskauspäivien 8–16 aikana, ei todettu teratogeenisiä vaikutuksia.

In vitro -tutkimus, jossa tutkittiin hiiren sikiön sylkirauhasia viljelmässä embryotoksisuuden toteamiseksi, osoitti, ettei allopurinolin odoteta aiheuttavan embryotoksisuutta aiheuttamatta myös maternaalista toksisuutta.

Eläinkokeissa suurten allopurinoliannosten pitkäaikainen käyttö aiheutti ksantiinikertymien muodostumista (virtsakivitauti), mikä aiheutti virtsateiden morfologian muutoksia.

Tämän valmisteyhteenvedon muissa kohdissa esitettyjen tietojen lisäksi saatavana ei ole muita prekliinisiä tietoja, joiden olisi katsottu olevan olennaisia kliinisen turvallisuuden kannalta.

Laktoosimonohydraatti

Maissitärkkelys

Povidoni

Natriumtärkkelysglykolaatti

Paraoranssi (E110)

Steariinihappo

Ei oleellinen.

3 vuotta.

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

Markkinoilla olevat pakkaukset

Resepti

ALLOPURINOL ORION tabletti
300 mg (J) (L:kyllä) 100 fol (8,42 €)

PF-selosteen tieto

PVDC/PVC/Al-läpipainopakkaus, jossa on 30 tai 100 tablettia.

Kaikkia pakkauskokoja ei välttämättä ole myynnissä.

Valmisteen kuvaus:

Persikanvärinen pyöreä, kaksoiskupera, päällystämätön tabletti, jonka halkaisija on noin 11 mm. Tabletin toisella puolella on merkinnät ”AL” ja ”300”, ja niiden välissä on jakouurre. Toinen puoli on sileä.

Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin.

Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti.

ALLOPURINOL ORION tabletti
300 mg 100 fol

• Alempi erityiskorvaus (65 %). Kihti (212).
• Peruskorvaus (40 %).

M04AA01

09.11.2022